Protestanttisten kristittyjen piirissä esiintyy huolta siitä, että Neitsyt Marian kunnioittaminen jotenkin heikentää tai vähentää Kristuksen merkitystä. Monia ortodoksejakin varmaan askarruttaa Jumalansynnyttäjän asema kirkossamme. Kristus ja Jumalanäiti eivät kilpaile keskenään, vaan Jumalanäiti toimii yhdessä Poikansa kanssa ihmisten ja maailman pelastamiseksi. Jumalanäiti liittyy kiinteästi Kristuksen pelastustehtävään. Siksi ortodoksisuudessa vierastetaan sellaisia käsitteitä kuin mariologia tai Marian kultti. Ne ikään kuin eristävät Marian Pojastaan.

Ortodoksisen Kirkon Maria-hurskauden on usein väitetty olevan peräisin idän pakanallisista äitijumalatar- myyteistä. Tämä johtuu siitä, että tunnetaan vähän tai ei lainkaan Neitsyt Mariaan liittyvän hurskauden merkitystä Kirkon traditiossa tai patristisessa ajattelussa.

Isien teologiassa Jumalansynnyttäjä aina liitetään kiinteästi ihmiskunnan lunastamiseen synnin ja kuoleman orjuudesta. Neitsyt Maria on pitkän kehityskauden hedelmä. Kirkon opettaja, pyhä Nikolaos Kabasilas 1300- luvulta kirjoittaa: "Kristuksen lihaksituleminen ei ollut vain Isän, Hänen voimansa ja henkensä toimintaa, vaan myöskin Jumalansynnyttäjän vapaan tahdon ja uskon ilmaus. Ilman puhtaan Neitseen myötävaikutusta olisi pelastussuunnitelma ollut yhtä epätodellinen kuin ilman jumalallisten persoonien vaikutusta

 

Neitsyt Marian elämänvaiheet

Uuden Testamentin antamat tiedot Jeesuksen äidistä ovat varsin vähäiset. Jo ikääntyneet Neitsyt Marian vanhemmat Joakim ja Anna toivat kolmivuotiaan Marian Jerusalemin temppeliin Jumalalle pyhitettäväksi. Kirkon tradition mukaan Jumalansynnyttäjä eli yhteisössä, jonka johtajana oli pappi Sakarias, Johannes Kastajan isä. Pyhän Hengen johdatuksesta pappi Sakarias vei Neitsyt Marian kaikkein pyhimpään, siihen temppelin osaan, minne vain ylimmäinen pappi sai mennä kerran vuodessa (3. Ms. 16: 2; 29—34). Näin hän ennusti, että Neitsyt Mariasta tulisi kaikkein pyhin, ainainen neitsyt ja Jumalansynnyttäjä. Jaakobin evankeliumi kertoo, että Maria oli aikaisin kehittynyt - hän itse nousi temppeliin johtavat 15 korkeata porrasta

Ortodoksisen kirkon tradition mukaan Neitsyt Maria kasvoi Herran temppelissä, jonne hänet oli vanhempiensa lupauksen mukaisesti jätetty kasvatettavaksi kolmivuotiaana. Hän oli antanut Jumalalle lupauksen pysyä aina neitseenä. Kirkon isien ja opettajien mukaan Jumalansynnyttäjän pyhyys ja puhtaus on "hengellistä neitsyyttä", johon häntä valmistettiin Jerusalemin temppelissä. Isien teksteissä tämä ilmaistaan sanomalla, että "Jumalan enkeli ravitsi häntä".

Kun hän täytti 14 vuotta, olivat hänen, vanhempansa jo kuolleet. Silloin papit kihlasivat hänet Joosef nimiselle sukulaiselle, joka oli myös Daavidin suvusta (Mt. 1: 1-17 ja Lk. 3: 23 - 38). Joosefin piti olla pyhän Neitseen holhoojana ja hänen neitsyyslupauksensa suojelijana. Neitsyytensä Maria säilyttikin ja oli neitsyt ennen synnyttämistään, synnyttämisensä aikana sekä synnyttämisensä jälkeen. Hän on siis ainainen Neitsyt.

Tapaamme Marian Luukkaan evankeliumin alkusivuilla enkelin ilmestyksen yhteydessä, jossa Marialle ilmoitetaan Jeesuksen syntymisestä. Marian sydän täyttyy ilosta, vaikkei hän ymmärräkään kaikkea, mitä hänelle puhutaan. Kun enkeli on saanut hänet uskomaan ilmoitukseen, Maria sanoo: "Katso, olen Herran orjatar, tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan". Maria osoittaa tässä mitä suurinta nöyryyttä, mikä jääkin pysyväiseksi Marian luonteenpiirteeksi evankeliumeissa. Muuten hän pysyttelee taka-alalla. Vain kerran, Kaanaan häissä, hän korottaa äänensä ja pyytää poikaansa auttamaan köyhää pariskuntaa. Jeesuksen ristin juurella Maria on yhdessä muitten naisten kanssa ja siellä Jeesus uskoo äitinsä opetuslapsensa Johanneksen hoiviin. Helluntain tapahtumassa Maria on mukana yhdessä muitten apostolien kanssa, vaikkei siitä ole nimenomaan mainittu apostolien teoissa.

Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen Jumalansynnyttäjä seurasi apostoli Johanneksen mukana Efesoon. Tuntiessaan kuoleman lähestyvän Neitsyt Maria palasi takaisin Jerusalemiin, jonne myös opetuslapset kokoontuivat. Hän koki kuten Poikansakin ruumiillisen kuoleman, mutta hänen ruumiinsa nousi Kristuksen ruumiin tavoin kuolleista ja hänet otettiin ruumiineen ja sieluineen taivaaseen. Tradition mukaan kahdentoista apostolin lisäksi läsnä olivat apostoli Paavali sekä piispat Dionysios, Hieroteos ja Timoteos. Kun he seisoivat hänen ympärillään Jumalansynnyttäjä antoi henkensä Pojalleen ja Jumalalleen: Kristus itse laskeutui alas taivaasta ja vei Äitinsä sielun käsivarsillaan ylös taivaaseen. Toisen vuosisadan lopulla kuollut Sardesin piispa Meliton mainitsee eräässä saarnassaan, että Jumalansynnyttäjän hauta sijaitsi Getsemanessa. Siellä on tänäkin päivänä kristinuskon alkuajoilta peräisin oleva kirkko, joka on vuosisatojen kuluessa rakennettu moneen kertaan uudelleen. Syyrialaisen ja etiopilaisen tradition mukaan Getsemanen puutarhaan hakattiin kolme hautaa, josta yhteen laskettiin puhtaimman Jumalan Äidin ruumis.

Tästä vähäisestä raamatullisesta ja tradition aineistosta on vuosisatojen kuluessa syntynyt kolme erilaista Marian kuvaa: protestanttinen, roomalaiskatolinen ja ortodoksinen. Ensiksi mainittu hylkää kaikenlaisen Marian kultin. Mariassa nähdään ensisijaisesti Kristuksen suuruuden edessä väistyvä hahmo, joka Kristuksen ristin juurella luopuu äidin asemasta ja tulee poikansa opetuslapseksi. Elämän kovassa koulussa Maria oppii näkemään Jeesuksessa Vapahtajansa.

Roomalaiskatolisessa kirkossa Marian kuva on aivan toisenlainen. Hänestä on ajan kuluessa tullut taivaan kuningatar, joka poikansa tavalla on syntynyt ilman perisyntiä, herännyt kuolleista kolmantena päivänä ja on nyt ruumiillisesti taivaassa. Maria-kultti on roomalaiskatolisessa kirkossa rikas ja monipuolinen, hänen nimeään kantavia pyhiinvaelluspaikkoja on Euroopassa useita kymmeniä, esim. kuuluisa Lourdes Etelä-Ranskassa ja Fatima Espanjassa.

 

Ortodoksinen oppi Jumalansynnyttäjästä

Ortodoksinen kirkon opin ainaisesta Neitseestä ja Jumalansynnyttäjästä Mariasta muodostavat kirkolliskokousten dogmaattiset päätökset, jotka ovat erottamattomassa yhteydessä kristologiaan ja soteriologiaan. Kaksi keskeistä dogmia ovat Neitsyt Marian ainainen neitsyys ja se, että Maria on Jumalansynnyttäjä.

 

1. Ainainen neitseys

Evankelistat Matteus ja Markus antavat meille vain niukasti tietoja Jumalansynnyttäjästä. Sen sijaan Luukkaan ja Johanneksen Maria-kuva on rikkaampi ja selkeämpi. Apostolien oppilaat puhuvat Jumalansynnyttäjästä arvostavasti. Toisella vuosisadalla elänyt kristinuskon suuri kirjallinen puolustaja, Justinos Marttyyri asettaa Neitsyt Marian erityisasemaan naisten joukossa kutsumalla häntä "Eevan vastakohdaksi". Jumalansynnyttäjän kunnioitus on isien opetuksessa aina kiinteässä yhteydessä Kristuksen lihaksitulemisen raamatulliseen totuuteen.

Ortodoksinen kirkko opettaa, että Maria oli neitsyt synnyttäessään Jeesuksen eikä hän myöhemminkään ottanut vastaan perheenäidin kutsumusta. Erityisesti täällä Suomessa asia on ortodokseille hankala, sillä valtaosalla maamme kristityistä on asiasta toisenlainen näkemys. He perustelevat kielteistä kantaansa seuraavilla Raamatun kohdilla: Mt. 1: 25, Mt. 13: 55-56, Mark. 3: 31-35, Lk.8: 19-21, Joh. 7: 3 ja 5 sekä Apt. 1: 1 4. Lisäksi voimme vielä tähän lisätä Mt. 1:18, johon myös tavallisesti vedotaan. Joudumme usein selittelijän asemaan eikä näkemyksillemme Mariasta välttämättä anneta paljoakaan arvoa. Totta on, että Matteuksen evankeliumissa nimeltä mainitaan Jeesuksen veljet: "ovathan Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas hänen veljiään" (13:55). Tällä Raamatun kohdalla voidaan todistella, että Marialle syntyi Jeesuksen jälkeen muitakin lapsia. Matteus kuitenkin mainitsee ilmeisesti samat miehet myös toisaalla. Jeesuksen ristin juurella oli muiden naisten mukana "Jaakobin ja Joosefin äiti Maria" (27:56). Näiden miesten äiti oli Maria, mutta ei Herran Äiti Maria.

Ortodoksinen kirkko on aina ymmärtänyt, että niin sanotut Herran veljet ja sisaret ovat Hänen läheisiä sukulaisiaan eivätkä Neitsyt Marian lapsia. Toisten kirkkoisien ja kirkon opettajien mielipiteiden mukaan he olivat Joosefin lapsia hänen ensimmäisestä avioliitostaan, siis he olivat ihmisten silmissä Herran velipuolia. Tätä mielipidettä olivat pyhä Epifanios ja muut idän kirkkoisät. Pyhän Jeromen mukaan Jeesuksen veljet olivat Marian, Kloopaan vaimon, poikia. Maria, Kloopaan vaimo, oli Neitsyt Marian sisar. (Joh 19:25). Tätä mielipidettä kannattivat myös Hieronymus, Augustinus ym. länsimaiset kirkkoisät. Myös Joh. 19: 26 – 27 näemme, että Kristus luovutti äitinsä opetuslapsen Johanneksen huomaan. Varmastikin, jos hänellä olisi ollut veljiä, hän olisi jättänyt Marian heidän huomaansa. Tietoisuus Neitsyt Marian ainaisesta neitsyydestä on säilynyt kirkossamme siis apostolien ajoista asti. Siitä todistavat tunnetut ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisät ja kirkon opettajat, esimerkiksi Ignatios Teoforos, Antiokian piispa, (k. 107), pyhä Justinos Marttyyri, (k. n. 165), Irenaeus, Lyonin piispa (k. 203), Ambrosius, Milanon piispa (k. 397), Metodios, Pataran piispa (k. 312), Eusebios, Kesarean piispa (k. 340), Amfilokios, Ikonian piispa (k. 394), Gregorios Teologi (k. 390), Johannes Krysostomos (k.407), Efraim Syyrialainen (k. 373), Leo Suuri, Rooman piispa (k.461), Augustinus, Hippon piispa (k. 430), Kyrillos, Aleksandrian piispa (k. 444) ym. Kaikki he puhuivat Neitsyt Marian neitsyydestä, käsitellen ensisijaisesti Kristuksen syntymän salaisuutta, mutta heidän suurta kunnioitusta osoittavasta suhtautumisestaan Neitseeseen käy ilmi, etteivät he voineet ajatellakaan, että hän ei olisi säilyttänyt neitsyyttänsä Kristuksen synnyttämisen jälkeen. Eräät kirkkoisät suoraan nimittivät Neitsyt Mariaa Ainaiseksi Neitseeksi (Aeiparthenos), kuten esimerkiksi Hippolytos, Ostian piispa, Irenaeuksen oppilas (3. vs), Atanasios Suuri, Aleksandrian piispa (k. 373), Epifanios, Kypron piispa (k. 403), Kesarios, Gregorios Teologin veli (k. 369), ym.

Usko Neitsyt Marian ainaiseen neitsyyteen oli yleinen alkukirkossa. Tästä todistaa myös se, että paikalliset kirkolliskokoukset Roomassa ja Mediolanumissa vuonna 320 sekä yleiset kirkolliskokoukset ovat hyväksyneet opin siitä, että pyhä Maria on ainainen Neitsyt. V:n yleisen kirkolliskokouksen 2 ja. 6. säännössä sekä VI:n yleisen kirkolliskokouksen 1 säännössä tunnustetaan Jumalan Äidin -ainainen neitsyys ja julistetaan kirkon yhteydestä erotetuksi ne, jotka hylkäävät tämän dogmin.

Kirkkoisät tukevat ajatusta Neitsyt Marian ainaisesta neitsyydestä. He sanovat ajatusta siitä, että Neitsyt olisi muka neitsyytensä kadottanut Kristuksen syntymisen jälkeen järjettömäksi, jumalanpilkaksi ja harhaoppiseksi ajatukseksi. He huomauttavat, ettei Jumalan Poika olisi voinut valita äidikseen naista, joka yliluonnollisella tavalla synnytettyään hänet maailmaan olisi sen jälkeen kadottanut neitseellisen puhtautensa. Mahdotonta on myös, että se, joka on tullut Jumalansynnyttäjäksi, ja itse oli ollut tuon suuren ihmeen armoitettuna välikappaleena, tämän jälkeen olisi antautunut tavalliseen avioelämään miehensä kanssa, jota hän ei enkelin edessä sellaiseksi miehekseen tunnustanut. Ei sellaista voida ajatella Joosefinkaan puolesta tapahtuneen, sillä hän oli hurskas" (Mt. 1: 19). Ei hänkään sen jälkeen, kun itse oli tullut Jumalan Pojan syntymisen salaisuuden todistajaksi, minkä välikappaleena oli hänen kihlattunsa, olisi voinut suhtautua Jumalansynnyttäjään tavallisena aviovaimona. Näin siis pyhä perimätieto Jumalan sanan vahvistamana todistaa meille, että Jumalan Äiti (Lk 1: 43) on myös ainainen Neitsyt.

Dogmi Marian ainaisesta neitsyydestä vahvistettiin ensimmäisessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Nikeassa v. 325. Tämä kirkon muuttumaton oppi toistetaan jumalanpalveluksissa luettavassa uskontunnustuksessa: "...tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitseestä Mariasta ja tuli ihmiseksi..." Efesossa v. 431 pidetty kolmas ekumeeninen kirkolliskokous tuomitsi nestoriolaisten harhaopin, joka kielsi Marialta Jumalansynnyttäjän nimen. Jumalansynnyttäjä- tai Jumalanäiti-nimitys merkitsee, että Maria synnytti Kristus-Jumalan eikä vain Kristus-ihmistä. Tämä dogmi tunnustettiin myös Kalkhedonin v. 451 pidetyssä neljännessä sekä Konstantinopolin v. 553 pidetyssä viidennessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa.

 

2. Theotokos, Jumalansynnyttäjä

Sana "Theotokos" kirjaimellisesti tarkoittaa "Jumalansynnyttäjää" tai "Jumalan Äiti". Tällä nimellä kirkko vahvistaa uskonsa, että Jumalan Sana tuli todelliseksi ihmiseksi, ei vain pelkästään ihmisen näköiseksi; uskonsa siihen, että Jeesuksen Kristuksen persoonassa Jumala liittyi ihmiseen Kristuksen Neitsyt Marian kohdussa sikiämisen hetkellä, ja että Hän samalla ollen täydellinen ihminen oli myös täydellinen Jumala. Konstantinopolin arkkipiispa Nestorius ei hyväksynyt Teotokos- nimitystä, vaan kutsui häntä Kristuksensynnyttäjäksi. Nestorios opetti, että Kristuksessa oli kaksi erillistä persoonaa, Marian poika ja Jumalan poika, jotka olivat yhdistyneet ainoastaan moraalisesti. Hän myös opetti, että Kristusta ei pitäisi nimittää Jumalaksi, vaan "Jumalankantajaksi, "Teophoron". Nestorios myös opetti, että ristiinnaulitsemisen hetkellä Kristuksen jumalallinen luonto erosi inhimillisestä. Nestorios tuomittiin Efesossa v. 431 kirkonkiroukseen ja nimitys "Teotokos" hyväksyttiin juhlallisesti.

 

3. Neitsyt Maria – Uusi Eeva

Kirkko nimittää Mariaa "kaiken elävän äidiksi", "Uuden elämän äidiksi" ja "toiseksi Eevaksi". Monia muitakin nimityksiä hänelle on annettu kirkon hymnologiassa. Eeva tottelemattomuudellaan Jumalaa kohtaan ei vain hankkinut kuolevaisuutta lapsilleen, vaan hänestä tuli kuoleman äiti. Hänen tyttärestään Mariasta uskonsa, kuuliaisuutensa ja nöyryytensä vuoksi Pyhän Hengen kautta tuli "elämän äiti". Hän tarjosi Aadamin lapsille "elämän puun" syötäväksi, jotta he eläisivät ikuisesti. Pyhä Justinus Marttyyri on lausunut: "Jumalan Poika tuli Neitseen kautta ihmiseksi, jotta käärmeen aiheuttama tottelemattomuus kukistettaisiin samalla tavalla kuin se oli saanut alkunsakin". Pyhä Irenaeos on sanonut, että niin kuin Eeva ollessaan Aadamin vaimona oli yhä neitsyt ja tottelemattomuutensa kautta tuli oman kuolemansa ja koko ihmiskunnan kuoleman aiheuttajaksi, niin Mariakin naitettuna neitseenä, kuuliaisuutensa kautta tuli sekä oman että koko ihmiskunnan pelastuksen aikaansaajaksi. Pyhä Ambrosius nimittää Eevaa ihmiskunnan Äidiksi, mutta Mariaa pelastuksen äidiksi. Jumalallisen lihaksitulon kautta Neitsyt Maria tuli "mystisen Ruumiin Pään äidiksi ja myös sen jäsenten äidiksi", kuten Augustinus sanoo. Hän sai osakseen universaalisen äitiyden koskien kaikkia uskovia. Isät ovat sitä mieltä, että Neitsyt Marian pyhä kohtu on morsiuskammio, kohtauspaikka, jossa taivaallinen Ylkä yhtyy mystisesti morsiameen, ts. koko Kirkon kanssa. Paavi Gregorius Suuren mukaan Hän yhdisti koko Kirkon itseensä lihaksitulemisen salaisuuden kautta. Vaikka ortodoksisen kirkon teologiasta puuttuu varsinainen mariologia, oppi Neitsyt Mariasta, joka teoreettisesti vahvistaisi Neitsyt Marian aseman, on Jumalansynnyttäjän kunnioitus kuitenkin tunkeutunut läpi jumalanpalvelus- ja kaikessa muussakin kirkollisessa elämässä. Ortodoksisen kirkon elämää ei voisi kuvitella ilman Neitsyt Marian luomaa äidillistä lämpöä. Hänen kauttaan meidän on mahdollista kohdata Kristus, käydä Kristuksen yhteyteen, sillä hän on meille kirkon koko kuva.

Neitsyt Maria kirkon elämässä

Kirkkomme ylistää Neitsyt Mariaa taivaallisia enkelijoukkoja korkeammaksi, vaikka hän oli tavallinen ihminen. Jumala on hänen kauttaan tahtonut tulla ihmiseksi. Näin korotettuna hän ei ole vain Herramme äiti vaan kaikkien uskovien, koko luomakunnan äiti ja suojelija, koko Jumalan valitun kansa kuva ja kirkon ikoni. Hän on myös uskovien hartaan kunnioituksen ja ylistyksen kohde. Mutta kun Mariaa kunnioitetaan ja ylistetään, hänet nähdään aina nimenomaan Jumalansynnyttäjänä, Theotokoksena, ja häntä ylistetään yhdessä Kristuksen kanssa. Tässä korostuu se, että Maria oli vain välikappale suuren asian palveluksessa. Hän oli Jaakobin unessa näkemät tikapuut, jotka yhdistivät taivaan ja maan. Hän oli temppelin portti, josta Herra itse kävi sisälle. Hän oli temppeli, jossa Jumala itse asui.

Ajatus Neitsyt Marian pyhyydestä on yhteydessä käsitykseemme siitä, että hän on Jumalan Äiti, hänen ainaiseen neitseyteensä, ja hänen asemaansa Pyhän Kirkon symbolina. Kirkko uskoo, että Neitsyt Marian pyhyys on ainutlaatuista, ja että se ylittää taivaalliset luodut, jopa kerubit ja serafit. Hän vietti koko elämänsä pyhyydessä, todellisena Liiton Arkkina, joka oli tehty turmeltumattomasta puusta ja päällystetty kullalla sisältä ja ulkoa.

Jumalansynnyttäjä on aina mitä läheisimmässä yhteydessä ihmiskuntaan. Lakkaamatta hän rukoilee ihmiskunnan Äitinä koko maailman puolesta. Puolustaessaan Marian ainaista neitsyyttä Kirkko ei ihannoi naimattomuutta eikä näe sitä Kristuksen henkilökuvaan liittyväksi eettiseksi tehokeinoksi, vaan julistaa Kristuksen syntymän ainutlaatuista lähtökohtaa. Hän on syntynyt Jumalan eikä ihmisen tahdosta. Jumalallisen ja inhimillisen luonnon ehyt ja täydellinen liitto toteutuu Marian kautta. Luottaen jumalalliseen rakkauteen, joka on kaikkea inhimillistä heikkoutta voimakkaampi, lausumme Neitsyt Marian kiitosvirren sanoin: "Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi" (Lk. 1: 48).

 

Julkaistu Hehkuva Hiillos-lehdessa syksyllä 2007