Joulu kuuluu Kirkon suuriin juhliin ja sillä on oma historiansa.

Kristuksen syntymästä kertoo Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit, jotka täydentävät toisiaan. Muitakin tietolähteitä on. Sellainen on mm. ns. Logia-lähde, Jeesuksen sanojen kokoelma. Samoin juutalais- kristillisessä kirjallisuudessa löytyy tapahtumasta tietoja. Arameankielinen Matteuksen evankeliumi sekä juutalainen historioitsija Flavius Josefus täydentävät tiedoillaan evankeliumien antamaa kuvaa Jeesuksen syntymästä.

Kristuksen syntymä on Maksimos Tunnustajan mukaan maailmanhistorian keskipiste. Oma ajanlaskumme alkaa tästä tapahtumasta. Munkki Dionysios Exegiuus laski v. 525 tienoilla Kristuksen syntymän tapahtuneen v. 5508 maailman luomisesta. Tietonsa hän perusti bysanttilaisiin aikakirjoihin. Toisena kiinnekohtana hän piti Rooman kaupungin perustamista, mikä tapahtui v. 753 eKr.

Tosiasiassa Jeesuksen syntymän on täytynyt tapahtua historiallisessa ajassa 4 - 7 vuotta aikaisemmin kuin mainitut ajankohdat ilmoittavat, sillä Herodes Suuri, joka mainitaan Luukkaan evankeliumissa, kuoli v. 4 ennen nykyisen ajanlaskumme alkua.

Syntymän ajankohtaa on paljonkin pohdittu. Luukkaan evankeliumin eräs kohta kertoo keisari Augustuksen antamasta käskystä koko maailman verollepanemisesta, joka tapahtui Kyreniuksen (Quiriniuksen) ollessa Syyrian maaherrana. Tällainen verollepano yleensä käsitti alustavana toimenpiteenä verotettavien henkilöiden ja asioiden luetteloinnin, ts. väestön laskennan. Tällaisesta lienee evankeliumin mainitsemassa verollepanossa kysymys. Myöhemmin sitten tapahtui varsinainen veron määrääminen. Kaiken kaikkiaan nämä toimet saattoivat kestää kauankin, vuosiakin.

Matteuksen maininta itämaan tietäjistä täsmentää myös Jeesuksen syntymän ajankohtaa. Uusi Testamentti ei mainitse nimiä, mutta tradition mukaan he olivat Melhior, Gaspard ja Balthasar. Tähtitieteilijä Johannes Kepler 1600- luvulla yhdisti Matteuksen tiedon Betlehemin tähdestä Jupiterin asemaan v. 7 eKr., jolloin Jupiter kohtasi sekä Venuksen että Saturnuksen Kalojen tähtikuviossa. Tämä on erittäin harvinaista ja se tapahtuu kerran 749: ssä vuodessa. Luultavasti itämaan tietäjät näkivät tämän harvinaisen ilmiön, jonka varaan rakensivat sitten astronomiset ennusteensa. Todellisuudessa siis Kristuksen syntymä tapahtui 4-7 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Syntymäpaikasta vallitsee yksimielisyys. Se on Betlehem.

Itse asiassa koko maailmankaikkeus välitti tästä syntymästä tiedon maailmaan.

Joulua alettiin viettää ensiksi joulukuun 25. päivänä kirkon läntisessä osassa. Sellaisena läntinen perinne on vanhempi. Idän ortodoksisessa Kirkossa Kristuksen syntymän juhlaa vietettiin aluksi 6. tammikuuta. Nimeltään juhla oli epifania eli Jumalan ilmestyminen. Yhteisesti idän ja lännen kirkko alkoivat viettää joulua 25. päivänä joulukuuta vasta 4. vuosisadalla. Konstantinopolissa juhlan ajankohdan vakiintumiseen vaikutti erityisesti Johannes Krysostomos, josta tuli myöhemmin Konstantinopolin arkkipiispa.

Juhlan vietto ei ollut vain Kristuksen syntymän muistelemista, vaan se ilmensi Kirkon inkarnaatio-oppia, oppia Jumalan ihmiseksitulosta. Joulun vakiintumiseen 25.:ksi joulukuuta vaikutti myös se, että Kirkko määräsi juhlan vieton tuoksi päiväksi vastapainoksi pakanalliselle juhlalle,"voittamattoman auringon syntymäpäivälle". Pakanallinen juhla kuvasi valon voittoa pimeydestä. Pakanamaailmassa juhlittiin talvipäivän seisauksen jälkeistä päivän pitenemistä.

Kristus on evankeliumin mukaan "maailman valkeus". Niin kristillistä joulun juhlaa sopi hyvin viettää pakanallisen voittamattoman auringon syntymän juhlan paikalla. Kristuksen syntymän juhla, joulu, ymmärrettiin voittona pakanallisesta pimeydestä. Se on itse asiassa myös Kirkon opin voitto. Kirkon tehtävänä on aina julistaa, että "voittamattoman auringon" juhla on muuttunut Kristuksen syntymän juhlaksi, jouluksi, jota koko ihmiskunta ja koko maailmankaikkeus viettävät.

Monet kirkon isistä ja hymnirunoilijoista ovat kuvanneet joulun ydinsanomaa syvällisesti ja havainnollisesti. Ehkä loisteliain hymniteksteistä on 500-luvulla eläneen pyhän Romanos Melodoksen Kristuksen syntymäjuhlan hymni.

Kirjoittaja kuvaa eteemme Kristuksen syntymän runomuotoisen ikonin. Tämän suuren mysteerion kolme pääelementtiä ovat Kristus, Jumalansynnyttäjä ja tietäjät. Romanos toistaa lukemattomia kertoja, että Jumala on syntynyt lapsukaiseksi. Tämä merkitsee Jumalan ja ihmisen kohtaamista ajassa. Tuo syntynyt lapsukainen, Kristus, on sekä ihminen että Jumala, lihassa ja hengessä, ajassa ja ajattomasti. Vaikka Jumala onkin "yliolennollinen", Neitsyt synnyttää Hänet. Vaikka Jumala onkin "lähestymätön", maa tarjoaa Hänelle luolan syntymäpaikaksi ja Jumala hyväksyy sen. Maria ja Kristuksen fyysinen läheisyys tähdentävät Vapahtajan täydellistä ihmisyyttä. Maria samoin kuin tietäjät näkivät pienessä lapsukaisessa Jumalan. Kristuksen syntymän hetkellä iankaikkinen Jumala koskettaa koko ihmisyyttä.

Romanoksen mukaan kirkas tähti ennusti Jumalan syntymisen ihmiseksi ja tuo tähti on jumalallisen rakkauden vertauskuva. Jumala ja ihminen kohtaavat jälleen. Jumalansynnyttäjästä tulee täällä maan päällä Jumalan ja ihmisen kohtaamispaikka. Romanokselle Jumalansynnyttäjä on samalla kertaa sekä hengellinen Äiti, kirkollinen, käytännöllisesti ajatteleva että toimiva kansannainen. Itämaan tietäjät kokevat Kristus- lapsen läheisyydessä pyhän ilon ja rauhan täyttymyksen. Betlehem on Romanoksen mukaan uusi Eeden, iankaikkinen elämä, Jumalan ja ihmisen välisen suhteen eheytymisen paikka. Kristuksen syntymässä kosminen kirkkaus tulee maailmankaikkeuteen. Kaikkialla on valoa, liikettä ja musiikkia. Taivas ja maa laulavat yhdessä, menneisyys ja nykyisyys sulautuvat yhteen. Eeden ja Betlehem tulevat yhdeksi. Maailmankaikkeus syntyy uudelleen. Eilisen pitkästä päivästä tulee ikuinen "tämä päivä". Seimeen syntynyt kapaloitu lapsi omistaa kaikki Jumalan ominaisuudet. Jumalansynnyttäjä tiesi Kristuksen olevan hänen ja taivaan Luoja. Samoin itämaan tietäjät ymmärsivät kumartavansa lapsessa kaikkivaltiasta Jumalaa.

Kirkko ei lakkaa hämmästelemästä sitä käsittämätöntä salaisuutta, kuinka Jumala, yksi Pyhästä Kolminaisuudesta, syntyy köyhänä pienokaisena kurjaan maaluolaan. Tämä tapahtuma on maailman suurin paradoksi ja tätä paradoksaalisuutta kirkko korostaakin.

Lähestyessämme suurta joulun juhlaa meitä kehotetaan syventymään sen tapahtumiin ja valmistautumaan oikealla tavalla sitä vastaanottamaan. Meitä kehotetaan loistamaan puhtautta ja säteilemään hyveitä ja samalla iloiten ja peläten valmistautumaan näkemään Kristus lapsukaisena. Kullan, suitsukkeen ja mirhan sijaan meitä kehotetaan tuomaan lahjaksi leiviskämme, jotka olemme hyvillä teoillamme kasvattaneet.

Joulun valmistusaikana meitä kutsutaan panemaan pois kateus, ilkeys ja kiittämättömyys ja säilyttämään keskinäinen rauha ja veljellinen rakkaus.

Ihmeellistä ja outoa on, että joulun tapahtumassa on "luola taivaana, Neitsyt kerubi-istuimena ja seimi sijoittumattoman Jumalan sijana", niin kuin veisu julistaa. Vain uskolla ja rakkaudella voi lähestyä tätä salaisuutta. Vain uskon ja rakkauden tietä joulun käsittämätön salaisuus avautuu ihmiselle.