Elämänvaiheet

Origenes on idän kirkon ja kreikkalaisen patristiikan huomattavin edustaja kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana. Hän on myös Aleksandrian koulukunnan merkittävin vaikuttaja, joka on työskennellyt monipuolisesti teologian laajalla saralla. Silti hän on jäänyt kirkon historiaan »kiisteltynä kirkonmiehenä», joka joutui jälkeenpäin leimatuksi harhaoppisten joukkoon.

Origenes syntyi noin 184- 185 Aleksandriassa. Hän ei ollut pakanuudesta kääntynyt, vaan luultavasti kristillisen kodin ja suuren perheen vanhin lapsi. Porfyrios ja Eusebius väittävät toisiaan vastaan tässä kohdin. Kun hän oli lähes seitsemäntoista, hänen isänsä Leonidas, joka oli antanut hänelle huolellisen koulutuksen Raamatussa ja maallisissa aineissa, kärsi marttyyrikuoleman Severuksen vainoissa 202/3. Origenes jäi yksin äitinsä ja kuuden nuoremman veljen kanssa. Tämä tapahtuma jätti syvät jäljet Origeneen mieleen. Jos hänen äitinsä ei olisi kätkenyt Origeneen vaatteita, nuorukainen palavassa halussaan marttyyriuteen olisi liittynyt isäänsä. Valtio takavarikoi hänen isänperintönsä keisarin rahastoon ja perhe eli puutteessa. Hän elätti itsensä ja perheensä opettamalla. Eräs ystävällinen, varakas nainen otti nyt huolehtiakseen orvosta esikoisesta. Origenes antautui entistä enemmän opintojen harjoittamiseen ja pääsi niin pitkälle, että saattoi itse ryhtyä jakamaan opetusta, jopa saamaan siitä runsaan toimeentulon.

Origeneen tuotanto oli suunnaton. Yhteen aikaan eräs rikas ystävä hankki hänelle seitsemän pikakirjoittajaa ja yhtä monta puhtaaksikirjoittajaa ja "lisäksi tyttöjä, jotka olivat taitavia kaunokirjoituksessa". Eräs "kuulopuhe" oli, että Origenes olisi kirjoittanut kuusituhatta kirjaa. Olipa miten tahansa, paljon siitä, mitä hän kirjoitti, on kadonnut, mutta jäljelle jääneidenkin teosten määrä on suuri.

Aleksandrian kuuluisa katekumeenikoulu oli lakkautettu Klemens Aleksandrialaisen paettua ja piispa Demetrius asetti sen johtoon nuoren Origeneen kahdeksantoista vuoden iässä, tehtävään, jota hän oli hoitava monia vuosia. Hän sai suuren määrän oppilaita, joita hän veti puoleensa ei vain opetuksellaan, vaan myös elämällään, kuten Eusebius huomauttaa: "Sellainen kuin hänen puheensa, oli myös hänen elämäntapansa, ja sellainen kuin elämäntapansa, oli myös hänen puheensa, ja erityisesti tästä syystä jumalallisen voiman yhteisvaikutuksesta, hän sai niin monet kulkemaan yhdessä päämääräänsä". Eusebius antaa eloisan kuvauksen harjoitetusta askeesista Admantiuksessaan, ("Teräsmiehestä"), kuten hän kutsuu häntä: "Hän pysyi lujana mikäli mahdollista kaikkein filosofisimmassa elämäntavassa, milloin antamalla itselleen kurinpalautusta paastoamalla, milloin lyhentämällä nukkumisaikaansa, jonka hän huolellisesti vietti, ei koskaan sohvalla, vaan lattialla. Ja ennen kaikkea hän piti huolta, että piti toteuttaa noita Vapahtajan sanoja evankeliumissa, jotka kehottavat meitä, ettei meidän tule varustautua kahdella ihokkaalla eikä kaksilla kengillä, eikä todellakaan kantaa ajatuksissaan huolta tulevasta ".

Samasta lähteestä on myös tieto, että näin oli hänen opettaessaan Aleksandriassa, ja että noin vuonna 202 - 3 hän teki kastraation itselleen ottaen liian kirjaimellisesti Mt. 19:12. Hän kirjoittaa aina kiihkeällä mielellä kuulumisesta kirkkoon, joka on kutsuttu pelottomaan marttyyriuteen ja vastustamaan kaikkea myönnytysten tekoa maailman kanssa, alituiseen uhattuna, ainakin yhtä paljon pelkän nimellisen uskon leviämisen kuin ulkonaisten hyökkäysten ja vainojen vuoksi. Tähän asenteeseen liittyy voimakkaasti maailmankielteinen henkilökohtaisen puolueettomuuden ja askeettisen itsekurin jännite.

Hänen elämänsä jakso kasvattajana voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen jakso Aleksandrian koulun rehtorina kesti vuodesta 203 vuoteen 231 ja oli lisääntyvän menestyksen kausi. Hän sai oppilaita jopa harhaoppisten piiristä ja pakanallisista filosofikouluista. Ensiksi hän opetti dialektiikan, fysiikan, matematiikan, geometrian ja tähtitieteen alkeiskursseja samoin kuin kreikkalaista filosofiaa ja teoreettista teologiaa. Kun tämä rajoitti häntä liian paljon, hän antoi oppilaalleen Herakleelle tehtäväksi valmistavista oppiaineista huolehtimisen. Itse hän antautui ohjaamaan kehittyneempiä opiskelijoita filosofiassa, teologiassa ja erityisesti Raamatussa. Tämä kiireinen aikataulu ei estänyt häntä kuuntelemasta Ammonius Sakkalaisen, kuuluisan uusplatonismin perustajan, luentoja. Plotinus myöhemmin opiskeli Ammoniuksen kanssa yksitoista vuotta. Ammoniuksen vaikutus on nähtävissä Origeneen kosmologiassa ja psykologiassa, ja hänen menetelmässään.

Origeneen opetuksen Aleksandriassa keskeyttivät useat matkat. Noin vuonna 212 hän meni Roomaan "toivoen näkevänsä roomalaisten kaikkein vanhimman Kirkon". Tämä tapahtui Zefyrinuksen paaviuden aikana ja hän kohtasi tuon ajan kaikkein nimekkäimmän teologin, roomalaisen pappi Hippolytuksen. Vähän ennen vuotta 215 tapaamme hänet Arabiassa, jonne hän oli mennyt opettaakseen Rooman kuvernööriä tämän omasta pyynnöstä. Toisella kertaa hän matkusti Antiokiaan keisari Aleksander Severuksen äidin, Julia Mamaean, kutsusta, joka toivoi saavansa kuulla häntä. Kun Caracalla ryösti Aleksandrian kaupunkia, sulki kouluja ja vainosi opettajia, Origenes päätti mennä Palestiinaan noin vuonna 216. Kesarean, Jerusalemin ja muiden Palestiinan kaupunkien piispat pyysivät häntä pitämään joitakin saarnoja ja selittämään Raamattua yhteisöilleen, minkä hän tekikin, vaikkei ollutkaan pappi. Hänen oma esimiehensä Demetrius Aleksandriassa vastusti ja syytti Palestiinan hierarkiaa maallikon saarnaamisen sallimisesta piispojen läsnä ollessa, käytännöstä, josta hänen mukaansa ei koskaan oltu kuultu. Vaikka Palestiinan piispat kielsivät tämän, Origenes totteli esimiehensä tiukkaa käskyä palata heti Aleksandriaan . Kuitenkin välttääkseen tulevaisuudessa sellaisia vaikeuksia, piispa Aleksander Jerusalemilainen ja Teokdistus Kesarealainen vihkivät Origeneen, hänen viisitoista vuotta myöhemmin kulkiessaan matkallaan Kreikkaan Kesarean kautta, jonne hänen piispansa oli lähettänyt hänet kumoamaan harhaoppisia. Mutta tämä pahensi tilannetta, koska Demetrius nyt oli sitä mieltä, että kanonisen lain mukaan Origeneen ei olisi pitänyt hyväksyä pappeutta, koska hän oli kastroinut itsensä. Eusebius on luultavimmin enemmän oikeassa mainitessaan, että Demetriuksen "oli vallannut inhimillinen heikkous, kun hän näki, että Origenes oli menestyvä ja suuri mies ja arvostettu ja kuuluisa kaikkien silmissä". Joka tapauksessa Demetrius kutsui koolle synodin, joka erotti Origeneen Aleksandrian kirkosta. Toinen piispainkokous vuonna 231 erotti hänet pappeudesta. Demetriuksen kuoleman jälkeen (232) hän palasi Aleksandriaan, mutta tämän seuraaja Herakles, Origeneen aikaisempi avustaja, erotti hänet uudelleen kirkosta.

Origenes jäi Palestiinan Kesareaan ja niin alkoi hänen elämänsä toinen kausi. Kesarean piispa ei välittänyt Aleksandrian kollegansa tuomiosta ja suostutteli Origeneen perustamaan uuden teologikoulun Kesareaan, jota hän johti melkein kaksikymmentä vuotta. Juuri täällä Gregorios Ihmeidentekijä piti "Jäähyväispuheensa" läksiäistilaisuudessaan Origeneen piiristä. Tämän arvokkaan asiakirjan mukaan kasvatuskurssi Kesareassa oli käytännössä sama kuin Aleksandriassa. Filosofian johdantokurssia seurasi opetuksen alkeiskurssi valmistaen opiskelijoita jatkuvan älyllisen harjoituksen keinoin tieteelliseen kasvatukseen. Jälkimmäinen muodostui logiikasta ja dialektiikasta, luonnontieteistä, geometriasta ja tähtitieteestä ja lopuksi etiikasta ja teologiasta. Etiikan kurssi ei ollut ainoastaan järkiperäistä väittelyä moraalisista ongelmista, vaan sisälsi elämän filosofiaa. Gregorios kertoo meille, että Origenes pani oppilaansa lukemaan muinaisten filosofien kaikki teokset paitsi niitä, jotka kielsivät Jumalan olemassaolon ja jumalallisen kaitselmuksen.

Noin vuonna 244 hän meni jälleen Arabiaan, jossa hän onnistui parantamaan piispa Beryllus Bostralaisen monarkianistien harhaopista. Deciuksen vainojen aikaan häntä lienee luultavasti ankarasti kidutettu, koska Eusebius huomauttaa: "Miehen lukuisat kirjeet sisältävät sekä totta että oikean määrän kuvausta koskien sekä luonnetta että sitä, mitä hän kesti Kristuksen sanan tähden: rangaistuksia maaten raudan päällä ja vankityrmänsä syvennyksessä; ja kuinka monina päivinä hänen jalkojansa venytettiin neljään suuntaan tuossa kidutusvälineessä; jalkapuut, joita hän kantoi uljain sydämin, tulella uhkaamiset ja kaikki muu, mitä hänen vihollisensa aiheuttivat, sekä lopputulos kaikesta siitä, että tuomari innokkaasti pyrki kaikin voimin saattamasta missään tapauksessa häntä kuolemaan, ja minkälaisia sanoja hän jätti jälkeensä kaiken tämän jälkeen, sanoja täynnä toivoa niille, jotka tarvitsivat rohkaisua".

Hän kuoli Tyyrossa vuonna 253 jKr. kuudenkymmenenyhdeksän vuoden iässä terveyden murtumiseen näiden kärsimysten seurauksena.

Origeneen kohtalo oli olla ristiriidan merkkinä koko elinaikansa samoin kuin kuolemansa jälkeen. On tuskin ketään, jolla oli niin paljon ystäviä ja niin paljon vihollisia. On totta, että hän lankesi erehdyksiin, mutta kukaan ei voi epäillä muuta kuin, että hän aina halusi olla ortodoksi ja uskoa Kristukseen. Hän lausuu teologisen pääteoksensa alussa: " Totuutena on hyväksyttävä vain se, mikä ei missään suhteessa eroa kirkollisesta ja apostolisesta perinteestä". Hän pyrki seuraamaan tätä sääntöä ja sinetöi sen verellään elämänsä lopulla. Nuorena opettajana hän saavutti suuren maineen ystävyydellään ja alttiudellaan, jota hän osoitti »kaikille pyhille, tunnetuille ja tuntemattomille marttyyreille». Hän oli heidän kanssaan vankilassa ja kuolemaan vietäessä, ja vaino seurasi häntä itseäänkin, niin että hänen piti muuttaa talosta taloon. Ihaileva oppilasjoukko seurasi häntä aina mukana.

 

Origenes teologina

Jos vertaa Origeneen ajatuksia Klemens Aleksandrialaisen ajatuksiin, näyttää ensiksi siltä, että hänellä ei ollut Klemensin korkeaa kunnioitusta kreikkalaista filosofiaa kohtaan. Hän ei koskaan toistanut Klemensin sanontaa, että kreikkalainen filosofia oli opas Kristukseen. Kirjeessään Gregorios Ihmeidentekijälle, joka piti palavan "Jäähyväispuheensa" hänen kunniakseen, Origenes kehottaa aikaisempaa oppilastaan jatkamaan Pyhien kirjoitusten tutkimista ja pitää filosofiaa vain valmistavana aineena: "Hartaasti pyydän sinua poimimaan kreikkalaisesta filosofiasta sellaisia asioita, jotka ovat omiaan valmistavina opintoina kristinuskoon, ja geometriasta ja tähtitieteestä sellaista, joka on hyödyllistä Pyhien kirjoitusten selittämiseksi, jotta se , mitä filosofien pojat sanovat geometriasta, musiikista ja kieliopista ja retoriikasta ja tähtitieteestä, että ne ovat filosofian apuvälineitä, sen me voimme sanoa filosofiasta itsestään suhteessa kristinuskoon" Hän painottaa siksi Pyhien kirjoitusten tärkeyttä enemmän kuin Klemens. Origenes kuitenkin teki virheen antaessaan Platonin filosofian vaikuttaa teologiaansa enemmän kuin ajatteli tekevänsä. Tämä johti hänet hyvin vakaviin dogmaattisiin erehdyksiin, erityisesti oppiin sielujen ennalta olosta. Toinen salakuoppa hänen järjestelmässään oli hänen allegorinen esitystapansa. Ei ole totta, että tämä menetelmä oli hänelle vain keino Vanhan testamentin kumoamiseen, jota hän päinvastoin suuresti kunnioitti. Mutta on totta, että hän siten ujutti eksegeesiinsä vaarallista subjektivismia, joka johti mielivaltaisuuteen ja erehdyksiin. Niinpä hänen oppinsa pian asetettiin kysymyksenalaiseksi. Väittelyt, joita kutsutaan "origenealaiseksi riidaksi", raivosivat erityisesti vuosien 300, 400 ja 550 tienoilla. Ensimmäisessä Metodius Filippiläinen ja Pietari Aleksandrialainen olivat hänen vihollisiaan. Origenesta puolusti Pamfilus Kesarealainen. Riita jatkui kirjallisella alueella. Virallista kirkollista väliintuloa ei ollut tapahtunut. Vakavampi oli erimielisyys vuoden 400 paikkeilla, kun Epifanius Salamislainen ja Teofilus, Aleksandrian patriarkka, hyökkäsivät hänen oppiaan vastaan. Epifanius tuomitsi Origeneen Konstantinopolin lähellä pidetyssä synodissa ja paavi Anastasius Pääsiäiskirjeessään. Lopulta keisari Justinianus I Konstantinopolin kirkolliskokouksessa 543 sai aikaan sopimuksen, jonka tuloksena oli viisitoista anateemaa Origeneen joitakin oppeja kohtaan, ja jotka allekirjoitti paavi Vigilius (537 – 555) ja kaikki patriarkat.

Origenes ei pidä Klemens Aleksandrialaisen tavoin teologiansa perustana kaiken tiedon lähteenä oppia Logoksesta, vaan hän lähtee ylimmästä ja korkeimmasta kristillisestä käsitteestä, Jumalasta. Jumala on henki ja valo. Ainoastaan Jumala on syntymätön ja kaikista asioista vapaa. Tämä maailman absoluuttinen periaate on samanaikaisesti persoonallisesti toimiva sen luojana, ylläpitäjänä ja hallitsijana.

Jumala Isä on absoluuttisena olentona käsittämätön. Hän tulee käsitettäväksi Logoksen kautta, joka on Kristus. Hänet voi tunnistaa myös luotujensa kautta, niin kuin auringon säteistään. Origenes kaikessa pyrkii välttämään antamasta antropomorfisia piirteitä jumaluudelle.

Hän on melko hyvin perehtynyt kolminaisuus- käsitteeseen. Origeneen mukaan Poika ei lähde Isästä jakaantumistapahtumana, vaan samalla tavoin kuin hän lähtee järjestä: "Sillä jos Poika tekee kaikki nuo asiat, jotka Isä tekee, silloin sen nojalla, että Poika tekee kaikki asiat kuten Isä, muodostuu Isän kuva Pojassa, joka on syntynyt Hänestä Hänen tahtonsa toiminnan kaltaisena, joka on lähtöisin järjestä... Hän on todellinen valkeus, joka valaisee jokaisen ihmisen, joka tulee tähän maailmaan; mutta hänellä ei ole mitään yhteistä auringon valon kanssa. Siksi Vapahtajamme on näkymättömän Jumalan kuva, koska verrattuna Isään itseensä Hän on totuus, ja verrattuna meihin, joille Hän ilmoittaa Isän, Hän on kuva, jonka kautta pääsemme Isän tuntemiseen, jota kukaan muu ei tunne paitsi Poika, ja se jolle Hän tahtoo Hänet ilmoittaa".

Poika siis lähtee Isästä, ei jakaantumalla, vaan hengellisenä toimintana. Koska lähteminen on ikuista Jumalassa, syntyminen on myöskin ikuista. Samasta syystä Pojalla ei ole alkua. Ei ole aikaa, jolloin Häntä ei olisi ollut. Pojan suhde isään on olemuksen yhteyttä.

Origeneen oppi Logoksesta edustaa huomattavaa edistystä teologian kehittymisessä ja sillä on kauas ulottuva vaikutus kirkon opetuksessa.

Kaksi ajatussarjaa kuitenkin käy ilmeiseksi hänen Logos-teologiastaan. Toinen painottaa Logoksen jumaluutta, kun taas toinen kutsuu häntä "toiseksi Jumalaksi". Ainoastaan Isä on alkuperäinen hyvyys, Poika on hyvyyden kuva. Origenes sanoo: "Me, jotka sanomme, että näkyvä maailma on Hänen hallinnassaan, joka loi kaiken, selitämme sillä tavalla, että Poika ei ole mahtavampi Isää, vaan Häntä alempi". Poika ja Pyhän Henki ovat Origeneen mielestä välittäjiä Isän ja luotujen välillä.

Tästä ja samankaltaisista lauselmista on helposti ymmärrettävissä, miksi Origenesta on syytetty subordinationismista (= että Poika ja Pyhä Henki ovat alempia kuin Isä). On aivan selvää, että hän edellytti hierarkista järjestystä Kolminaisuudessa ja pitää Pyhää Henkeä arvossaan vieläkin alempana kuin Poikaa.

Origenes yhdistää Logos-oppinsa evankeliumien oppiin ihmiseksi tulleesta Jeesuksesta ja esittää käsityksen Jeesuksen sielusta pitäen tätä ennalta ollutta sielua yhdistävänä siteenä äärettömän Logoksen ja äärellisen Kristuksen ruumiin välillä. Origenes ensimmäisenä käyttää nimitystä Jumalihminen, ?e???s?p??, joka jäi pysyväksi kristilliseen teologiaan. Yhtymällä Logoksen kanssa Kristuksen sielu oli kykenemätön syntiin. Kahden luonnon yhteys Kristuksessa on äärimmäisen läheinen, "sillä Jeesuksen sielusta ja ruumiista muodostui ekonomian mukaan yksi olemus Jumalan Logoksen kanssa". Näin ollen Origenes opettaa itse asiassa olemuksen vaihdosta. Vaikka Kristusta nimitetäänkin nimellä, joka ilmaisee Hänen jumalallisuuttaan, Hänessä voi väittää olevan inhimillisiä ominaisuuksia ja päinvastoin. Origeneen ansioksi on katsottava tieteellisten käsitteiden physis, hypostasis, ousia, homousios, ja theanthropos jääminen kreikankieliseen kristologiaan.

Historioitsija Sozomenos kertoo, että Origenes käytti Neitsyt Mariasta nimitystä theotokos, Jumalansynnyttäjä. Nimitystä ei kuitenkaan löydy hänen teostensa jäännöksistä. Tätä nimikettä oli kuitenkin käytetty Aleksandrian koulussa pitkän aikaa ilmaisemaan Marian jumalallista äitiyttä, kun viidennen vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla sitä vastaan hyökättiin nestorialaisriidassa ja joka määriteltiin Efesoksen kirkolliskokouksessa ( 431). Origenes opettaa myös Marian universaalista äitiyttä.

Kirkosta Origenes käyttää määritelmää "kristityn kansan yhteys", "kaikkien pyhien yhteys" tai "uskova kansa", mutta se on samalla Kristuksen mystinen ruumis. Kuten sielu asuu ruumiissa, niin Logoskin asuu Kirkossa kuin ruumiissaan. Hän on sen elämän perusta. Origenes on ensimmäinen, joka selittää Kirkon olevan Jumalan kaupunki maan päällä ollen toistaiseksi rinta rinnan maallisen valtion kanssa. Sellaisena se on luonteeltaan ekumeeninen ja sen lait ovat "sopusoinnussa kaikkien maiden perustuslakien kanssa". Kirkko on tällä hetkellä valtio valtion sisällä, mutta Logoksen voima toimiessaan siinä saa aikaan voiton siitä. Logoksen valaisemana Kirkosta tulee maailma maailmassa. Ilman Kirkkoa ei voi olla pelastusta. Opit ja lait, jotka Kristus välitti ihmiskunnalle, ovat löydettävissä vain Kirkossa, kuten Hänen pelastukseksemme vuodattama verensä. Tämän vuoksi uskoa ei voi olla Kirkon ulkopuolella. Harhaoppisten usko ei ole uskoa, vaan mielivaltaista "herkkäuskoisuutta".

Origenes todistaa perisynnistä ja lapsikasteesta. Jokainen ihmislapsi syntyy synnissä ja tästä syystä on apostolinen perinne kastaa vastasyntyneet: "Kirkko on saanut apostoleilta tavan suorittaa kaste myös lapsille. Sillä he, jotka olivat varustetut jumalallisten sakramenttien salaisuuksilla, tiesivät oikein hyvin, että kaikki ovat saastuneet perisynnin tahralla, joka tulee pestä pois vedellä ja hengellä ".

Origenes opettaa, että tarkasti puhuen on vain yksi syntien anteeksiantaminen, kasteessa saatu, koska kristinusko antaa voiman ja armon voittaa synnilliset himot. On kuitenkin useita keinoja saada anteeksianto jopa kasteen jälkeisistä lankeemuksista. Origenes luettelee niitä seitsemän: marttyyrius, almujen antaminen, anteeksiantaminen niille, jotka rikkovat meitä vastaan, syntisen käännyttäminen (Jaak. 5: 20 mukaan), hyväntekeväisyys (Lk. 7: 47 mukaan) ja lopuksi katumus, ts. syntien anteeksisaaminen katumuksen kautta ja tunnustamalla ne papin edessä. Pappi päättää, tuleeko synnit tunnustaa julkisesti vai ei. Ilmeisesti Origenes piti kuolemansyntejä anteeksiantamattomina, tarkoittaen, ettei niitä voi saada anteeksi yksinomaan rukouksella, ilman julkista kirkonkirous-rangaistuksen pitkään kestävää, edeltävää valmistautumista syntisen taholta.

Origenes nimittää eukaristian leipää pyhäksi ruumiiksi ja toisaalla hän ehdottomasti puhuu Eukaristiasta Herran ruumiina. Hän on vakuuttunut Eukaristian pyhittävästä ja sovitusluonteesta ja mainitsee todellisen alttarin: "Näette, kuinka alttareita ei enää pirskoteta härkien verellä, vaan pyhitetään Kristuksen kalliilla verellä". Origeneen kirjoituksissa on myös kappaleita, joissa "Herran ruumis ja veri" Eukaristiassa selitetään allegorisesti Kristuksen opetuksena, jolla sielujamme ravitaan.

Origeneen teologiassa tyypillinen on hänen apokatastasis-oppinsa eli kaikkien asioiden universaalinen ennalleen saattaminen niiden alkuperäiseen, puhtaasti hengelliseen tilaan. Sen mukaan niiden sielut, jotka ovat langenneet synteihin täällä maan päällä, alistetaan kuoleman jälkeen puhdistavaan tuleen, kun taas hyvät pääsevät paratiisiin, ts. tuli on eräänlainen koulu, jossa Jumala ratkaisee kaikki maailman ongelmat. Origenes ei puhu mitään ikuisesta tulesta tai helvetin rangaistuksesta. Kaikki syntiset tulevat pelastumaan, Logos on puhdistava jopa demonit ja itse Saatanan. Kun tämä on saatu loppuun, seuraa Kristuksen toinen tuleminen ja kaikkien ihmisten, ei aineellisten, vaan hengellisten ruumiiden, ylösnousemus tapahtuu, ja Jumala on oleva kaikki kaikessa

Tämä universaalinen uudelleen ennallistaminen (apokatastasis) ei kuitenkaan ole maailman loppu, vaan ohimenevä vaihe. Platonin vaikutuksesta Origenes ajatteli, että ennen kuin tämä maailma tuli olemassa olevaksi, oli olemassa muita maailmoita ja sitten kun tämä maailma loppuu, on oleva muita maailmoita perättäin äärettömästi. Jumalasta luopuminen ja paluu takaisin Jumalan luo tulevat tapahtumaan yhä uudelleen toinen toisensa jälkeen.

Origeneen oppi sielujen ennalta olemisesta on läheisesti yhteydessä hänen ajatukseensa universaalisesta ennalleen asettamisesta. Nykyistä näkyvää maailmaa edelsi jokin toinen. Ennalta olevat ihmissielut ovat henkiä, jotka lankesivat pois Jumalasta edeltävässä maailmassa ja siksi ne ovat nyt suljetut aineellisiin ruumiisiin. Sielun tekemät synnit edeltävässä maailmassa selittävät erilaisen armon määrän, jonka Jumala suo jokaiselle ja ihmisten erilaisuuden täällä maan päällä.

Raamattu ei ollut Origeneelle vain dogmaattinen ja moraalinen kertomus, vaan jotakin paljon elinvoimaisempaa, paljon elähdyttävämpää, heijastusta näkymättömästä maailmasta. Hänen ensimmäinen lähtökohtansa on, että Raamattu on Jumalan Sana, ei menneisyyden vangitsema kuollut sana, vaan välittömästi tämän päivän ihmiselle osoitettu elävä sana. Hänen toinen lähtökohtansa on, että Uusi testamentti valaisee Vanhaa testamenttia, aivan kuten Uusi ainoastaan paljastaa sen syvällisyyden, jonka kerran Vanha testamentti on paljastanut. Näiden kahden välisen siteen ratkaisee vertauskuvallisuus. Origenes on vakuuttunut, että Raamatun ymmärtäminen on armoa. Toisessa tapauksessa hän erottaa kolme Raamatun merkitystä, historiallisen, mystisen ja moraalisen, jotka vastaavat ihmisen kolmea osaa, ruumista, sielua ja henkeä, ja kolmea täydellisyyden astetta. Mystinen tarjoaa salaisuuden kollektiivisen ja universaalisen merkityksen; moraalinen tarjoaa sen sisäisen ja yksilöllisen merkityksen.

Hän puolustaa Raamatun ehdotonta sanallista inspiraatiota. Toisinaan hän käyttää vertauskuvallista esitystapaa helppona pakotienä asianmukaisen kirjaimellisen merkityksen aiheuttamasta hämmennyksestä. Hän menee niinkin pitkälle, että myöntää Raamatussa " kaikella olevan hengellisen merkityksen, mutta että kaikella ei ole kirjaimellista merkitystä". Tämä on lähtökohtana kaikelle keskiaikaisen vertauskuvallisuuden liioittelemiselle. Filonin vaikutuksesta Origenes aika ajoin kieltää kirjaimen todellisuuden anteeksiantamattomalla tavalla ja näkee hengellisen merkityksen jokaisessa ja kaikissa Raamatun kappaleissa.

Origeneelle korkein hyvä on "tulla Jumalan kaltaiseksi siinä määrin kuin mahdollista". Tämän päämäärän saavuttamiseksi tarvitsemme Jumalan armoa yhtä lailla kuin omia ponnistelujamme. Paras tapa täydellisyyden ihanteeseen pääsemiseksi on Kristuksen jäljittely. Mutta kuten kaikkia hänen opetuslapsistaan ei oltu kutsuttu apostoleiksi, niin ei kaikkia ihmisiäkään ole kutsuttu ryhtymään Häntä jäljittelemään.

Tässä ilmenee jälleen ero tavallisten uskovaisten ja valittujen sielujen välillä, valistuneiden, joista Klemens Aleksandrialainen, Origeneen opettaja, puhuu. Muissa tapauksissa hän vertaa niitä, joilla on tämä erityinen kutsumus, Kristuksen opetuslapsiin ja muita ihmisiä väenpaljouteen, joka kuunteli Häntä.

Ensimmäinen askel niille, jotka ovat valitut seuraamaan Kristusta ja pääsemään täydellisyyteen, on saavuttaa itsetuntemus. Itsetutkistelu ja omantunnon tarkastelu johtavat huomaamaan, että on aseistauduttava syntiä vastaan, joka estää saavuttamasta täydellisyyttä. Tämä edellyttää taistelua himoja ja maailmaa vastaan synnin aiheuttajina. Päämääränä on täydellinen vapaus himoista, apathia, täydellinen himojen kukistaminen. Siihen päästään jatkuvalla lihan kuolettamista. Tämä johtaa avioliitosta luopumiseen, ei siksi, että Origenes hylkäisi sen, vaan siksi että hän suositteli naimattomuutta ja siveyslupausta todellisille Kristuksen seuraajille. Origenes ylistää Kristusta ainoana, joka toi neitseellisyyden maailmaan. Hän näkee sen täydellisyyden mallina, jonka muodostaa "siveys, kunniallisuus ja neitsyys". Kristuksen seuraajan kuitenkin täytyy myös toteuttaa irrottautumista sukulaisistaan, kaikesta maallisesta kunnianhimosta ja omistamisesta. Ainoastaan tämä tekee hänet kykeneväksi "olemaan tyhjänä Jumalaa varten", tekemään tilaa sydämessään Jumalalle, jota ilman sisäinen edistyminen ei ole mahdollista.

Täydellinen irrottautuminen maailmasta voidaan saavuttaa vain koko elämän kestävällä askeesin harjoittamisella. Toistuvat valvomiset murtavat ruumiin, ankara paasto painaa sen alas (Ps. 34:13), jatkuva öin ja päivin tapahtuva Raamatun tutkiminen auttaa taivaallisiin asioihin keskittymisessä. Origenes on tässä suhteessa munkkilaisuuden edelläkävijä. Tämä pitää paikkansa myös hänen korostaessaan nöyryyden hyvettä. Hän vaatii saarnoissaan, että sen, joka toivoo olevansa täydellinen, pitää tuntea olevansa kaikista viimeisin ja selittää, että ylpeys on kaiken synnin ja pahan juuri, Lusiferin lankeemuksen syy.

Origenes piirtää mielenkiintoisen kuvan sisäiseen, hengelliseen kehitykseen johtavista askelmista. Matka alkaa maailmasta ja sen sekasorrosta ja syntisyydestä eroamisella. Ensimmäinen edistysaskel saavutetaan niin pian kuin ymmärretään, että ihminen on maan päällä vain läpikulkumatkalla. Tämän valmistautumisen jälkeen hänen on taisteltava pahoja henkiä ja demoneja vastaan hyveellisyyden saavuttamiseksi. Kehityksen aika on aina vaaran aikaa, ja siten saavuttaessa Punaiselle merelle sisäiset kiusaukset alkavat. Ne menestyksekkäästi läpäistyään sielu ei vieläkään ole vapaa, koska uusia koettelemuksia on edessä. Ne ovat sielun sisäiset kärsimykset, jotka seuraavat jokaista askelta ylemmäksi. Origenes tästä syystä viittaa monissa kohdin sellaisten kiusauksien tarpeellisuuteen.

Kuitenkin mitä enemmän ristiriidat ja taistelut enentyvät, sitä enemmän sielulle suodaan lohdutusta. Syvä kaipaus taivaallisiin asioihin ja Kristukseen tulee sieluun ja tekee sen kykeneväksi kulkemaan läpi kaikkien koettelemusten. Lisäksi se saa näkyjen lahjan, josta Origenes puhuu sellaisella selkeydellä, että hänen on täytynyt ymmärtää niiden tarkoitus ja arvo omasta kokemuksestaan. Ne koostuvat valaistumisista rukouksissa ja Raamattua lukiessa, ja paljastavat jumalallisia salaisuuksia. Sellaisten hengellisten suosionosoitusten määrä lisääntyy jatkuvasti, mitä korkeammalle henki nousee, kunnes se saavuttaa Taaborin vuoren. Näkyjen tarkoitus on vahvistaa sielua tulevia koettelemuksia vastaan. Ne ovat keitaita kärsimyksen ja kiusauksen erämaassa. Tärkeää on varoa kiinnittämästä liian paljon huomiota sellaisiin suloisuuden kokemuksiin. Paholainen voi käyttää jopa niitäkin.

Seuraava askel on sielun mystinen yhtyminen Logoksen kanssa. Tästä tilasta Origenes käyttää kahta vertauskuvaa. Ensiksi hän puhuu Kristuksen syntymisestä ihmissydämessä ja Hänen kasvuaan vanhurskaan sielussa. Mutta hän pitää parempana ilmaista sielun ja Logoksen välillä olevaa suhdetta mystisenä avioliittona.

Origenes mainitsee "hengellinen syleilyn" ja "rakkauden haavat" näissä Logoksen ja sielun häissä. Hänen Logos- mystiikkansa on kietoutunut yhteen ristin ja Ristiinnaulitun syvän mystiikan kanssa. Täydellisen tulee seurata Kristusta jopa Hänen kärsimyksiinsä ja ristilleen. Todellinen Vapahtajan opetuslapsi on marttyyri. Niille, jotka haluavat seurata Kristusta eivätkä voi läpikäydä marttyyriutta, jää itsenöyryytyksen ja kieltäymyksen hengellinen kuolema. Sekä marttyyrilla ja askeetilla on yksi ja sama ihanne, Kristuksen täydellisyys. Varhaiset munkkikirjailijat hyväksyivät monet Origeneen mielipiteistä ja hänen vaikutuksensa oli suuri ja merkitykseltään pysyvä myöhemmän munkkilaiselämän kehitykseen.

 

Origenes kasvattajana ja opettajana

Varhaiskirkon kristillisen kasvatuksen kentällä Klemens Aleksandrialainen määräsi tahdin. Hän oli ensimmäinen, muttei suinkaan viimeinen, joka toimi sovittaakseen tai päästäkseen sovitteluratkaisuun klassisen ja maallisen oppimisen sekä kristinuskon välillä. Tässä työssä oli Origenes hänen seuraajansa. Ei ole helppo ymmärtää, kuinka Origenes vei voiton opettajastaan Klemensistä, vaikka sellaisia väitteitä on esitetty yksitoikkoisen säännöllisesti. Itse asiassa Origeneella ja Klemensillä oli jossain määrin erilaiset mielenkiinnon kohteet, ja näiden kahden miehen vertaaminen ei kaiken kaikkiaan ole reilua. Klemens oli opettaja ja kasvatusopillinen ajattelija, Origenes oli tutkija.

Origenes tutki alueita, joita ainoastaan Klemens ja jotkut muut olivat tutkineet. Hän oli kiinnostunut opetuksesta ja kirjoittamisesta. Häntä viehätti maalliset ja taivaalliset asiat ja hänellä oli tutkijan vaistoa. On olemassa kertomus, todennäköisesti aito, jonka mukaan Origeneella olisi ollut poikkeuksellisen hieno kirjasto, jonka hänen isänsä, joka oli puhetaidon opettaja, lienee jättänyt hänelle, ja että hän myi kirjaston elinkorosta, joka oli määrältään noin kymmenen senttiä päivässä koko loppuelämäkseen, voidakseen elää muista riippumattomana. Jos tämä tuntuu oudolta tutkijan toimenpiteeltä, tulee muistaa, että Origenes etsi vapaa-aikaa ja vapautusta taloudellisista huolista, jotka kumpikin ovat välttämättömiä miehelle, joka haluaa viettää tutkijan elämää ja satsata koko energiansa oppimiseen. Kuitenkin luopuminen kirjastosta olisi ollut tutkijan kaikkein tärkeimmän työkalun uhraamista. Vuosikausia hän vietti kieltäytyvää ja askeettista elämää: päivällä opetti ja yöllä opiskeli, harjoitti paastoa, tyytyi vähään uneen. Vapahtajan käskyyn vedoten hän päätteli, ettei saanut omistaa kahta ihokasta, ei käyttää kenkiä eikä vaivata itseään tulevaisuuden huolilla. Terveyskin oli koetuksella tämän innokkaan askeettisuuden vuoksi.

Mutta Origenes ilmeisesti järjesti niin, että hän myi kirjojaan, mutta myös omisti niitä, sillä sopimus, joka antoi hänelle vuotuisen elinkoron myös salli hänen käyttää kirjojen ja käsikirjoitusten kokoelmaa, joka aikaisemmin oli ollut hänen omaisuuttaan. Origenes oli oppinut mies, jolla oli tervettä järkeä. Hän on myös kasvatuksellisen ajattelun historiassa merkittävä hahmo.

Hän oli eräs kaikkein kuuluisimmista varhaiskristillisyyden historian opettajista. Aleksandrian katekeettinen koulu ei ollut koskaan paremmin yhtä tunnettu tai vaikutusvaltainen kuin Origeneen ollessa sen rehtorina. Kun hänen oli pakkoa lähteä Aleksandriasta, koulun asema heikkeni heti. Hänen oman aikansa todistus, ts. hänen opettajatovereittensa ja oppilaittensa, sekä hänen yleisesti tunnustettu vaikutuksensa myöhempiin sukupolviin riittäisi oikeuttamaan hänen maineensa. Mutta monet hänen kirjoituksensa ovat vielä olemassa ja saattavat hänen ajatuksensa suoraan meidän eteemme.

Mikä oli lyhyesti sanoen Origeneen kasvatuksellinen asema? Klemensiä seuraten Origenes jatkoi keinoja saattaakseen pyhät ja maalliset tutkimuskohteet läheisempään yhteyteen. Origenes tuskin arvosti maallisia aiheita sellaisinaan tai näki maallisen tiedon päämääränä itsessään. Luultavasti hänen mielestään maalliset tutkimusaiheet olivat vain keinoja kristillisen uskon ymmärtämiseen ja vahvistamiseen. Pyhä Jerome kertoo opiskelijoiden tulleen Origeneen luo suurin joukoin saamaan neuvoja kaikista aiheista mukaan luettuna maallinen kirjallisuus. "Hän otti nämä vastaan toiveenaan, että hän välineenään maallinen kirjallisuus voisi vahvistaa heitä uskossa Kristukseen". Toisin sanoen maallisilla aiheilla oli arvoa vain siinä määrin kuin ne edistivät tai valaisivat kristillisiä tarkoitusperiä.

Kirjeessään Gregorius "Ihmeidentekijälle", joka yhdessä veljiensä kanssa oli eräs Origeneen ylistetyimmistä oppilaista Kesarean koulussa, Origenes kehotti nuorta Gregoriusta uhraamaan kaikki voimansa kristillisten tarkoitusperien puolesta. Tämä omistautuminen osaltaan ilmenisi poimimalla "kreikkalaisten filosofiasta sen, mikä palvelee opintokurssina tai valmistautumisena kristinuskoon, ja tähtitieteestä ja geometriasta sen, mikä auttaa selittämään raamattua, jotta kaikki, mitä filosofien pojat ovat halunneet sanoa geometriasta, musiikista, kieliopista, puhetaidosta ja tähtitieteestä filosofian aputieteinä, voisimme sanoa samaa itsestään filosofiasta suhteessa kristinuskoon". Origeneen neuvo osoittaa arvostusta maallisen oppimisen ja maallisten aiheiden tuntemista kohtaan, mutta ainoastaan välineenä korkeampiin päämääriin. Tästä todisteesta huolimatta muutamat tutkijat ovat sitä mieltä, että Origenes vapautti kristillisen kasvatuksen kapea-alaisuudestaan ja avasi sille kaikki vapaan sivistyksen valtatiet. Mutta jos Origenes ei ollut vapaan oppimisen horjumaton ystävä, hän ei varmasti ollut jyrkkä vihollinenkaan. Niihin aikoihin kun Origenes päätti työnsä, kristillinen kasvatus oli kehittynyt melkoisesti, ja se oli jättänyt taakseen näkemyksen, että maallisia aiheita kaiken kaikkiaan tulisi välttää.

Origeneesta voi sanoa, että hänellä näyttää olleen syvällisempi ymmärrys kasvatuksen luonteesta kuin monilla hänen edeltäjistään tai aikalaisistaan. Hän yritti teroittaa oppilaisiinsa vaikuttimia oppimiseen, joka ei perustuisi pelkoon. Hänen koulunsa oli työpaja, jossa muokattiin luonnetta ja älyä. Ja yleisenä arviona voi lisätä, että hän oli erinomainen esimerkki kumoamaan kulunutta sanontaa, jonka mukaan tutkijat saavat aikaan aina kehnoja opettajia.

Origenes sai aina uusia oppilaita, jotka olivat innokkaita jäljittelemään mestariaan. Eusebios mainitsee, että useat epäuskoiset pakanat, tieteelliseltä sivistykseltään ja filosofiassa etevät miehet, tulivat hänen opetuksensa ohjattaviksi. Kävi niinkin, että he »hänen kauttaan ottivat syvälle sieluunsa vilpittömästi vastaan uskon jumalalliseen sanaan» ja pysyivät siinä lujina vainoista huolimatta ja aina marttyyrikuolemaan saakka. Työn paine oli kova. Aikaa ei tahtonut riittää syvempiin teologisiin opintoihin, pyhien kirjojen tutkimiseen, selittämiseen ja opettamiseen, kun aamusta iltaan saakka tultiin kuulun opettajan luokse, niin ettei jäänyt aikaa huoahtaakaan. Origenes jakoi joukon ja valitsi oppilaansa Herakleen, taitavan ja oppineen miehen, huolehtimaan alkeisopetuksesta. Itselleen hän varasi varttuneille pidettävät luennot. Hän opetti myös geometriaa ja aritmetiikkaa etevimmille.

Origenes painotti katekumeenien opetuksessa teologiaa. Origenes osoitti itse olevansa täysin tietoinen opetuksensa vapauttavasta tehosta. Se on yksilön omaksuttavissa ja sopii erilaisille ihmisryhmille. Esimerkiksi orjien opetuksessa tarkoitus on "osoittaa orjille, kuinka he voivat löytää ajatuksen vapauden ja tulla Sanan jalostamiksi, samoin kuin "parantaa jokaisen luodun järjen lääkkeellä, ja saattaa heidät Jumalan toveruuteen". Omana aikanaan Origeneella oli suuri vaikutusvalta.

Origenes oli vasta kahdeksantoistavuotias ottaessaan johtoonsa katekeettisen koulun ja palveli tuossa ominaisuudessa noin vuodesta 202 vuoteen 231. Hän oli jo kuuluisa opettajana ja hänen maineensa kasvoi nopeasti. Hän opetti dialektiikkaa, geometriaa, aritmetiikkaa, musiikkia, kielioppia, puhetaitoa ja filosofiaa. Hän piti päivittäin luentoja maallisesta kirjallisuudesta, ja "joukot, jotka laumoittain tulivat kuulemaan häntä olivat hämmästyksissään", hänen itsensä omalta osaltaan toivoi opetuksellaan näistä aiheista saavansa aikaan uskoa Kristukseen". Mutta lopulta hän luopui maallisesta opetuksesta ja rajoittui uskonnolliseen opetukseen.

Opettajana Origenes kuuluu siihen pieneen mestarien ryhmään, joiden opetus saa aikaan suuruutta heidän oppilaissaan. Jäljelle on jäänyt kertomus Gregorios Thaumaturgokselta, joka Origeneen taitavassa opetuksessa pelastui jäämästä unohduksiin ja vapautui elämäntapaan, joka varhaiskristityt pitivät ihmeellisenä. Greorios Thaumaturgos – "Ihmeidentekijä" – paljastaa Origeneelle omistetussa ylistyspuheessaan" jotakin Origeneen menetelmästä. Ja kun Gregorios tunsi opettajansa työn vain Kesareasta, ei tarvinne epäillä, etteikö tämä asiakirja kuvaisi myös Origenesta Aleksandriassa. Aivan ilmeistä on, että Origenes pakotti oppilaitaan kaivautumaan syvemmälle. Gregorios kertoo, että Origenes "oli lujasti päättänyt, ettemme jäisi tietämättömiksi mistään kreikkalaisesta opista". Origeneen oma pelottomuus osoittautuu todeksi ei yksin hänen julkisen uransa perusteella, vaan myös Gregorioksen paljonpuhuvasta huomautuksesta, että Origeneen oppilaille ei mikään puheen aihe ollut kielletty eikä mitään tiedon asiaa salattu heiltä tai pidetty heille sopimattomana.

Tuskinpa parempaa todistusta Origeneesta kasvattajana ja opettajana voi antaa kuin mitä Gregorios Ihmeidentekijä kirjoittaa: "Meidän piti omin voimin hankkia tietoa kaikenlaisiin tutkielmiin, sekä vierasmaalaisiin että kreikkalaisiin, sekä hengellisin että poliittisiin, sekä jumalallisiin että inhimillisiin. Ja meille oli sallittua täysin vapaasti käsitellä koko tiedon aluetta ja tutkia sitä ja tyydyttää itseämme kaikenlaisilla opeilla ja nauttia älyn ihanuuksia. Ja olipa kysymyksessä joku muinainen totuuden järjestelmä tai joku muu meitä ennen ollut, meille hän oli liikkeellepanevana koneistona ja voimana heti viemään meidät mitä erinomaisimpiin ja mitä kauneimpiin näköaloihin."

Kirkon suhtautuminen Origenekseen historian kulussa on ollut vaihteleva. Häntä ei koskaan kanonisoitu pyhäksi kuten pyhää Irenaeusta, pyhää Augustinusta tai pyhää Johannes Krysostomosta ja useita muita isiä. Eräät Origeneen ajatukset olivat muovaamassa Kolminaisuusoppia, mutta toiset taas tuomittiin kirkolliskokouksissa sadoiksi vuosiksi eteenpäin. Suurin osa hänen teoksistaan on kadonnut lukuun ottamatta lainauksia ja katkelmia. Mutta on kuitenkin tarpeeksi jäänyt osoittamaan, että hän oli varhaiskirkon loistavin, vaikutusvaltaisin ja uutta luovin ajattelija sekä innoittava opettaja ja kasvattaja.