Artikkeli on osa kirjoittajan pro gradu-tutkielmasta: "Valoon puetut. Pyhän Efraim Syyrialaisen epifaniahymnien opetus kasteesta"(ss.9-15), joka on tehty ja hyväksytty Joensuun yliopiston humanistisen tiedekunnan ortodoksisen teologian laitoksen systemaattisen teologian ja patristiikan opinnäytetyönä 1992.

 

Kristillisen kasteen taustana on Johanneksen kaste ja myöhäisjuutalaisuuden proselyytti- eli käännynnäiskaste. Ne taas olivat saaneet lähtökohtansa Vanhan Testamentin lain puhdistusmääräyksistä (4Moos.19:20; 31:19- 20 ym.). Myöhäisjuutalaisuuden ajalla pienryhmät, jotka olivat erottautuneet virallisesta juutalaisuudesta, pysytellen erämaissa ja vuoristoseuduilla,ottivat jäsenensä kastamalla. Heillä oli erilaisia puhdistusmääräyksiä pyhitystä varten. Tällaisia ryhmiä olivat esimerkiksi essealaiset ja Kuolleen meren erämaasiirtolaiset. (Lauha ym: Qumran: Kuolleen meren löydöt 1950-luvun tutkimuksessa. 1960.)

 Kristillinen kaste perustuu Kristuksen määräykseen (Mt 28: 18- 20; Mk l6: l5- l6). Kasteen tulee tapahtua "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Kaste koskee kaikkia kansoja. Johanneksen kaste ja proselyyttikaste tekivät vielä selvän eron juutalaisten ja pakanain välillä. Kristillisen kasteen kautta rajat häviävät. Kaste oli sidoksissa seurakunnan jäseneksi ottamiseen. Sen kautta tultiin Jumalan valtakunnan ja Pyhän Hengen yhteyteen. Kaste täydellistettiin voitelulla, joka aluksi tapahtui kätten päälle panemisena, myöhemmin mirhavoiteluna.

 Varhaisina aikoina kaste seurasi kääntymystä. Toimitus oli yksinkertainen, eikä tarvittu erityisesti valittua kasteen toimittajaa. Apostolien teot kuvaavat, kuinka kaste saattoi tapahtua heti sen jälkeen, kun kastettavat tulivat tuntemaan Jeesuksen Kristuksen Messiaana (Apt 2: 38; 8:12,13,36,38; 10: 47- 48; 16: 15, 33; 18: 8; 19: 5). Apostolien opetuksen mukaan ei tarvittu erityistä kasteen toimittajaa, puhutaan vain "hänestä, joka kastaa". Ainoa tärkeä elementti oli vesi. Kastettaville velvoitettiin antamaan ohjeita, mutta varsinaista katekumeeniaikaa ei ollut eikä edellytetty ennen kastetta. Paasto kuului asiaan. Nämä olivat varhaiskirkon varsinaiset kasteen elementit. Varhaiskirkon kirjallisuudesta ensimmäiset kastetta koskevat ohjeet löytyvät Didakhesta. Kaste tuli toimittaa upotuskasteena Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen juoksevaa vettä käyttäen. Ellei sitä ollut saatavilla, sai kastaa muuhun veteen, lämpimäänkin, ellei kylmää vettä ollut saatavilla. Valelukaste hyväksyttiin erityisolosuhteissa. Sekä kastajan että kastettavan tuli paastota ennen kastetta, kastettavan päivän tai kaksi. Kaste tapahtui yleisimmin joessa tai lähteessä. Valelukastetta esiintyi joissakin tapauksissa 1. ja 2. vuosisadalla. Paastoaminen tapahtui vakiopäivinä, keskiviikkoisin ja perjantaisin erotukseksi juutalaista paastoperinnettä vastaan. He paastosivat perinteisesti maanantaisin ja torstaisin. Myöhemmin tapahtuu muutoksia. Kasteesta aletaan käyttää nimitystä "valaistuminen" tai "sinetti". Sinetti painettiin niiden otsaan, jotka läpäisivät testin ja olivat arvollisia,uuden omistajan merkiksi. Myös mysteerio-nimitystä aletaan käyttää. Kasteessa saatu sinetti tuli säilyttää pyhänä. Sinetti-nimitys oli tunnettu hyvin 2.vuosisadalla. ( Hermaan Paimen käyttää sinetti-nimitystä. Ilman sinettiä ei voi päästä Jumalan valtakuntaan. Hänellä sinetti on vesi. Veteen laskeutumalla ja luopumalla aikaisemmasta kuolevaisesta elämästä kastettavista tulee eläviä (Herm 9: 16: The Apostolic Fathers,1978). Kukaan ei voi tulla kirkkoon muutoin kuin kasteen kautta (Herm 3: 3: The Apostolic Fathers, 1978,). Myös apostoli Paavali viittaa samaan asiaan (Ef4; 2; Kor: 21- 22). Toinen muutos tapahtui siinä, että välittömän kasteen sijasta aletaan edellyttää pitkää valmistautumisaikaa. Valmistautumisaika kääntymyksen ja kasteen välillä oli useita vuosiakin. (Elviran synodi v. 305 määräsi vähimmäisajaksi kaksi vuotta. Sairaiden kohdalla voi olla lyhyempi. Hippolytoksen kanoneissa puhutaan kolmesta vuodesta, samoin Apostolisissa konstituutioissa.)

 Kasteopetus annettiin paaston aikana. Opetuksen antoi pappi tai diakoni. Kolmannen vuosisadan lopulla myös maallikot toimivat joskus opettajina. Tämä käytäntö johti siihen, että kristityt jaettiin kahteen luokkaan, kastetut ja ei-kastetut eli katekumeenit. Katekumeenien tuli saada opetusta Jumalan ja Kolminaisuuden luonnosta, luomisesta ja universumin järjestyksestä, maailman luomisen tarkoituksesta ja ihmisen paikasta siinä. Samoin annettiin opetusta ihmisen inhimillisestä luonnosta sekä Jumalan rangaistuksesta syntisiä kohtaan ja hänen palkkiostaan pyhille. Katekumeeniopetus juutalaisille proselyyteille sisälsi messiaanisten ainesten opiskelua heprealaisista kirjoituksista. Kristillistä evankeliumia opetettiin myös, erityisesti kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta. Todennäköisesti opetukseen kuului myös Jeesuksen sanoja. Pakanuudesta kääntyville opetus oli suurimmaksi osaksi samaa, mutta heille annettiin myös moraalista opetusta ja luultavasti joitakin ohjeita heprealaisista kirjoituksista kreikaksi käännettynä.

 Oli kolmenlaista opetusta: alkeisopetusta, sellaisena kuin se esiintyy Hermaan Paimenessa ja Didakhessa, jumalanpalveluksissa annettua, sekä pätevän opettajan tai kirjallisuuden avulla saatua. Katekumeeniopetuksen tarkoituksena oli asteittain totuttaa aikuiset kristilliseen yhteisöön, joka oli taistellut uskollisena Kristukselle ja ponnistellut tehdäkseen Hänen tahtonsa. Neljännellä vuosisadalla tämä sotilaallinen idea oli selvästi näkyvissä. Kristityt pitivät itseään Kristuksen sotilaina ja kanssataistelijoina. Kasteessa heidät "värvättiin" Kristukselle. Kaste nähtiin lupauksena, joka vastasi hengellistä, sotilaallista valaa. Sen jälkeen kastetut kuuluivat Kristuksen leiriin ja Hänen ohjeensa olivat heidän käskyjään.

 Katekumeeniasteita oli kaksi. (Tämä oli vahvistettu Nikean kirkolliskokouksessa (kanoni 14) (Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen,1980, 169- 170) . Bingham mainitsee teoksessaan (Bingham: Antiquites) niitä olleen neljä ja kardinaali Newman (Newman: Arians of the Fourth Century) kolme. Joskus mainitaan niitä olleen viisi (Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen,1980,170) .

 Ensimmäisen asteen muodostivat kuulijat eli kuuntelijat. He saivat olla vain jumalanpalvelusten ensimmäisessä osassa kuuntelemassa Raamatun lukua ja suullisia ohjeita. Myöhemmin he saivat olla mukana rukoilemassa kätten päälle panemisen jälkeen, kun olivat kehittyneet hengellisessä tiedossa. Sen jälkeen heitä kutsuttiin polvistujiksi tai rukoilijoiksi. Syyrian, Egyptin ja Rooman kirkoissa asetettiin monia vaatimuksia katekumeeniksi hyväksyttävälle. Vaadittiin erilaisia tehtäviä ja moraalisia harjoituksia, ennen kuin hyväksyttiin kuulijaksi.

 Toiseen vaiheeseen kuuluvia kutsuttiin kelvollisiksi. He olivat olleet jonkin aikaa kuulijoita ja heidät katsottiin moraalisesti arvollisiksi sekä saivat erityisohjeita kastetta varten. Kelvollisille annetusta kasteopetuksesta ennen kastetta ei ole tarkkoja tietoja. Opetus on ilmeisesti ollut salaista. Ne, jotka hyväksyttiin kasteelle, varustettiin tunnussanalla, eräänlaisella kastetunnustuksella, katekumeeniajan viimeisinä päivinä.

 Varhaiset kristilliset uskontunnustukset olivat lyhyitä, samaa muotoa kuin Pietarin tunnustus: "Sinä olet Kristus" (Mk 8: 29). Kaikkein varhaisin ja täydellisin muoto oli "Jeesus on Herra" (1 Kor 12: 3). Joskus verbi puuttui, jolloin tunnustus oli muotoa "Herra Jeesus" (Room 12:9). Eräs muoto oli "Jeesus Kristus on Herra" (Fil. 2:11). Tunnustus oli vastaus, jonka kastettava antoi kasteen hetkellä. Lopuksi ennen kastetta opetettiin Herran rukous. Valmistautumisaikaan kuului myös ennen uskontunnustuksen ja Herran rukouksen antamista, että katekumeeni meni epifania-juhlana antamaan nimensä yksin tai yhdessä kumminsa kanssa, jonka pappi oli määrännyt, elävien tauluun. Näin tapahtui vasta, kun ehdokas oli katsottu arvolliseksi. Piispa tutki julkisesti kaikki kelvollisiksi pyrkijät. Uskontunnustuksen ja Herran rukouksen antamiseksi oli erityinen toimitus. Se tapahtui viikkoa tai kymmentä päivää ennen kasteen toimittamista Suurena lauantaina. Muun ajan Herran rukous ja uskontunnustus pidettiin salaisina.

 Seuraava vaihe oli varsinainen kaste. Kelvolliset tulivat kastekappeliin pääsiäisen vastaisena yönä. Juuri ennen kastetta kastettava voideltiin tekemällä ristinmerkki aistielimiin, erityisesti korviin ja suuhun. Sitten seurasi Saatanan kieltäminen ja hänestä luopuminen. Kääntymällä länteen, pimeyden valtakunnan suuntaan, kandidaatit ojensivat kätensä, joissakin tapauksissa iskien käsiä yhteen ja sylkien uhmaavasti, ja toistivat luopumisen kaavan. Sitten seurasi kuuliaisuuden vakuutus Kristukselle. Kääntyen itään, valon valtakunnan suuntaan, kandidaatti, kädet ja silmät kohotettuina taivasta kohti, toisti sanat:"Sitoudun Sinuun,oi Kristus". Sen jälkeen seurasi uskontunnustus kasteuskontunnustuksen mukaisesti kolme kertaa.Tunnustus oli annettu kandidaatille salaisesti ja nyt se annettiin takaisin sen uskon vertauskuvana, joka hänellä nyt oli. Siitä myös tunnettiin kandidaatti, jolle se oli annettu. Kolminkertaisen uskontunnustamisen jälkeen kandidaatti riisui vaatteensa, meni baptisterioon ja voideltiin. Vastaten kolminkertaiseen kysymykseen hän jälleen luki saman uskontunnustuksen ja sitten kastettiin kolmesti. Luultavasti tässä kohtaa hän luki Herran rukouksen.

 Joskus kastetut osallistuivat Ehtoolliseen heti välittömästi kasteen jälkeen.Toisinaan kastetut kruunattiin seppeleillä. Käytäntö ei ollut yleinen, mutta esimerkiksi Aleksandriassa tapa on tunnettu hyvin myöhään. Kasteen jälkeen seurasi voitelun sakramentti. Se tapahtui voitelemalla kastettu, tekemällä ristinmerkki, jota seurasi kätten päälle paneminen. Näin heidät oli liitetty Kristuksen ja uskovien ruumiiseen ja heitä kutsuttiin sen jälkeen valituiksi tai täydellisiksi.

 Kun kastetoimitus oli ohi, kastetut palasivat välittömästi kirkkoon baptisteriosta. Samalla laulettiin psalmeja. Kyrillos Jerusalemilainen kuvaa iloiseksi kaikuvaa laulua: "Autuas se, jonka rikokset on anteeksi annetut, jonka synti on peitetty!" (Ps32:1). Psalmia 32 pidettiin sopivana tähän tilanteeseen. Myöhemmin se liitettiin idän kirkon kasteliturgiaan. Gregorios Nasiansilaisen mukaan psalmilaulu oli taivaallisten hymnien esimakua. Varsinaisessa kasteessakin käytettiin psalmeja, tavallisesti joko psalmia 51 tai 32, tai molempia. Lukija tai pappi kansan kanssa lauloi psalmin 32. Saman psalmin lauloi voitelun jälkeen kanttori ja kummi tai vain kummi. Kastevettä siunattaessa luettiin resitatiivilla antifonisesti syyrialaisessa kasteessa useimmin psalmista 77 (Ps 77:16), jota seurasi toisinaan Ps 114: 3. Säkeitä seurasi Halleluja ja suuri doksologia.

 Vastakastetut osallistuivat kirkossa kasteliturgiaan. Justinus Marttyyri (tärkein 2.vuosisadan kreikkalaisista apologeeteista), kuvauksessaan vastakastettujen liturgiasta mainitsee, että kastetut tuotiin veljien luo, jotta he rukoilisivat yhdessä heidän kanssaan. Rukouksen jälkeen seurasi tervehdys suudelmalla. Veljien johtaja, jolle tuotiin leipää ja maljallinen vettä ja viinin, kiitti kaiken Isää Poikansa ja Pyhän Hengen nimeen. Rukouksen ja kiitoksen jälkeen kansa sanoi: Amen. Kun Eukaristia päättyi, jokaiselle läsnä olevalle annettiin pala Ehtoollisleipää ja viiniä ja vettä. Niille, jotka olivat poissa, vietiin osanen. Eukaristiaan saivat osallistua vain ne, jotka uskoivat ja olivat kastetut syntien anteeksiantamiseksi ja jotka elivät, niin kuin Kristus on opettanut.

Varhaiskirkossa tunnettiin myös lapsikastekäytäntö. Ireneus, toiselta vuosisadalta, todistaa ensimmäisenä kristillisessä kirjallisuudessa lapsikasteesta. Myös Origenes todistaa lapsikasteesta. Hän mainitsee sen apostoliseksi traditioksi. Marttyyrius ymmärrettiin varhaiskirkossa toiseksi kasteeksi.