Artikkeli on yhdistellen muotoiltu kirjoittajan pro gradu- tutkielmasta: "Valoon puetut. Pyhän Efraim Syyrialaisen epifaniahymnien opetus kasteesta ", joka on tehty ja hyväksytty Joensuun yliopiston humanistisen tiedekunnan ortodoksisen teologian laitoksen systemaattisen teologian ja patristiikan opinnäytetyönä 1992.

 

Saavuttaakseen tulevan valtakunnan siunauksen ihmisen on muututtava mieleltään. Jumalan kuvana ihmisen on mahdollista voittaa paha Jumalan armovoiman avulla ja saavuttaa paikka Jumalan asunnossa.

Jumala tekee ihmisestä kanssa- asujan ja perillisen. Hänestä tulee Jumalan valtakunnan kansalainen ja hän saa osakseen kaikki siunaukset. Ihminen voi valita tien, joka johtaa takaisin siihen tilaan, jossa Aadam oli ennen lankeemusta. Ortodoksisen synergeianäkemyksen mukaan Jumala tekee aloitteen kutsumalla ja luomalla olosuhteet. Ihmisen tulee vastata tietoisesti ja vapaasti tuohon kutsuun. Pelastustapahtumassa ihmisen aktiivinen toiminta on vapaan tahdon konkreettinen vastaus. Langenneenakin ihminen tietää hengellisen ja henkisen kasvun mahdollisuudet. Syntiinlankeemus merkitsi maanpakolaisuuteen joutumista ja valtaistuimesta luopumista. Kristuksen inkarnaation jälkeen on mahdollista saada takaisin menetetyt oikeudet ja kunniapaikka. Jumala tuli ihmiseksi ollakseen heidän kanssaan ja tehdäkseen heidät osallisiksi kaikista hyvistä lahjoistaan. Jumala muuttaa koko ihmisen, sielun ja ruumiin, täysin uudeksi, jumalallistamalla hänet Kristuksen kaltaiseksi. Kristuksen inkarnaation kautta on mahdollista uudistaa suhde Luojaan ja aloittaa uudelleen Hänen kanssaan yhteys, joka katkesi Eedenissä. Epätäydellisenäkin ihminen voi saavuttaa jumaluuden ja jopa osallistua Jumalan kunniaan. Tie kaikkeen tähän on kaste. Siinä ihminen tulee osalliseksi koko Jumalasta, ei vain Hänen armostaan. Yhteys Jumalan ja ihmisen välillä on persoonallinen.

Kaste antaa voiman voittaa itsessä oleva paha. Voima annetaan jumalallistumista varten. Jumalallistuminen tapahtuu kirkon ja ihmiskunnan jäsenenä, ei toisista erillään olevana yksilönä. Kullakin on erityinen osansa koko ihmiskunnan kehityksessä. Kirkon ja maailman tulevaisuus on kristittyjen käsissä. Siksi on oltava valmis taistelemaan pahaa vastaan.

Kirkon kastekäytäntö on Jeesuksen asettaman kasteen jatkoa. Samalla kasteella, jolla Kristus kastettiin, kastetaan Häneen uskovat. Siinä osallistumme Hänen kärsimyksistänsä ja kuolemastansa, jotta saisimme myös elää Hänen kanssaan. Tuo tie merkitsee jatkuvaa kuolemista synnille ja uudestisyntymistä vanhurskauteen ja luopumista entisestä. Jeesuksen kasteessa Aabrahamin jälkeläiset saivat ilmoituksen Messiaasta ja hänen valtakuntansa tulemisesta. Taivaallinen ääni ilmoitti kasteen tarkoituksen: "Sinä olet minun rakas Poikani; Sinuun minä olen mieltynyt" (Mk 1: l1). Jeesuksen kaste tapahtui ennen kiusausta ja kirkastumista ja viitoitti Jumalan Pojan tehtävän palvelijana. Hänen kasteensa merkitys avautui vähitellen Hänen elämänsä kuluessa, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Pyhä Henki Jeesuksen päällä viittasi tulevaan aikaan.

Jeesuksen kaste ei merkinnyt vain Hänen oman kuolemansa hyväksymistä, vaan oli alkuna uudelle luomakunnalle, lupaus uudesta elämästä ja kuolemasta vapautumisesta. Kristus oli synnitön, mutta Hän samaisti itsensä ihmiskunnan synteihin, ja Hänessä maailman synnit pestiin pois. Samaistamalla itsensä Häneen uskon kautta voi päästä osalliseksi Hänen kasteensa hedelmistä. Kuolema on ihmiskunnan ja maailman lankeemuksen äärimmäinen tuntomerkki. Herran kaste oli alkuna kasteelle, joka merkitsee kastautumista Hänen kuolemaansa.

Ortodoksisessa teologiassa kaste ymmärretään Kristuksen kuoleman ikonina. Se on oman ylösnousemuksemme alku, tie ulos kuoleman labyrintista.

Johannes Damaskolaisen mukaan kaste ilmaisee Herran kuolemaa ja on Kristuksen kuoleman kuva. Koska Kristus kuoli vain kerran, myös kastettava kastetaan vain kerran. Ne, jotka antavat kastaa itsensä toisen kerran, ristiinnaulitsevat Kristuksen uudelleen (Hebr 6: 4- 6).

Kirkon kaste on symbolinen kuolema Kristuksen kanssa, mutta ylösnousemus Hänessä on todellista. Kastettu tulee kirkon yhteyteen, Hänen voitollisen Ruumiinsa uuteen elämään ja sen jäseneksi. Historiallisesti ja konkreettisesti tuo Ruumis on maan päällä, mutta sen Pää on taivaassa, iankaikkisuudessa, Pyhän Kolminaisuuden salaisuudessa. Samalla kun kaste liittää kastetun Kristuksen ruumiiseen, hän liittyy jälleen Jumalaan ja luopuu synnin tiestä, ja saa voiman kasvaa Jumalan avulla Jumalan kuvan kaltaisuuteen, täydelliseksi ihmiseksi, siksi, mitä hänen tulisi olla. Lapseuden hengessä hänet kutsutaan kasvamaan Kristuksen kuvan täyteyteen. Kristuksen ruumiin jäsenyydessä täydellistyy koko ihmiskunnan pelastus ja jumalallistuminen. Kaste tapahtuu vedessä ja Hengessä, ja on merkki ihmisen katumuksesta Kristuksessa, synnistä vapautumisesta ja uudestisyntymisestä Hengen elämään.

Johannes Damaskolaisen mukaan ihmisen ruumis on muodostunut kahdesta osasta, sielusta ja ruumiista. Siksi tarvitaan kaksinkertainen puhdistuskin, veden ja Hengen kautta. Henki uudistaa kuvan ja kaltaisuuden, vesi taas puhdistaa Hengen armolla ruumiin synnistä ja vapauttaa turmeluksesta. "Kun vesi toteuttaa kuoleman kuvan, niin Henki antaa elämän kihlan". (Johannes Damaskolainen: Ortodoksien uskon tarkka esitys IV, 1989, 31)

Makarios Suuri (n.300- n.390) painottaa kasteen tarpeellisuutta ensimmäisenä askeleena elämälle Kristuksessa. Jumalallinen armo ei ole riippuvainen ihmisen tietoisuudesta. Jumalan ja ihmisen yhteistyön tuloksena ihminen liittyy kasteessa suoraan persoonalliseen suhteeseen Jumalan kanssa.

Pyhä Efraim Syyrialainen epifaniahymneissään ymmärtää Kristuksen kasteen valona ja tietoisuutena uudesta aikakaudesta. "Valo leimahti vedestä" (Epif. X: 5), ja Hän pyhitti vedet meidän kastettamme varten, "Aadamin lasten syntien sovittamiseksi" (Epif. IX: kertosäe). Kaste on sovitus ylhäältä ja ihmisten käännyttäminen pois erehdyksestä. Se on anteeksiantamus ja Kristuksen rauhan ensihedelmä maan päällä. Hänen kastettansa seuraten kastetut saavuttavat ylösnousemuksen ja Hänen valtakuntansa. He tulevat Hengen lapsiksi ja jäseniksi Kristuksen Ruumiiseen, jonka Päänä on Kristus.

Uskova haudataan veteen ja hän nousee siitä vaeltaakseen uudessa elämässä, joka syntyy Kristuksessa. Kastettu luopuu lain alla ponnistelevasta vanhasta ihmisyydestä ja syntyy uudelleen Jumalan yhteyteen.

Pyhä Efraim näkee kasteveden polkuna, joka johtaa Eedeniin. Ulkoinen pesu samalla puhdistaa sisäisistä synneistä. Vesi on Kristuksen voimasta saanut voiton synneistä. Kasteastia on jumalallinen kohtu, josta syntyy Jumalan lapsia. Sama ajatus on epifaniahymneissä.

Vesi sakramentin aineena edustaa kaikkea aineellista, ja on maailman perusaine. Ilman sitä ei ole elämää eikä puhtautta. Veden siunaaminen kastetoimituksessa merkitsee aineen palauttamista alkuperäiseen tarkoitukseensa.

Efraimin mukaan kastevedessä paholaisen alastomiksi riisumat ruumiit puetaan kunniaan. Elämä syntyi veden kautta, samoin kasteessa syntyy uusi elämä, joka poikkeaa täysin ennen kastetta vallinneesta yksilön ja yhteisön elämästä, joka on sidoksissa kuolemaan. Myös Efraimille kastevesi merkitsee elämää. Ne, joita ei ole kastettu, ovat näkymättömästi kuolleita. Kastevesi on kuin peili sille, joka siinä tutkii itseään. "Peili" -teema on yleinen syyrialaisessa kirjallisuudessa. Efraim ja häntä myöhemmät kirjoittajat puhuvat "sisäisen peilin kiillottamisesta". Antiikin peilit tehtiin pronssista ja vaativat jatkuvaa kiillottamista täyttääkseen tarkoituksensa. Peili-teema on rinnastus Raamatun opetukseen ihmisestä Jumalan kuvana. Koska synti turmeli tämän kuvan, ihminen ei enää heijasta kunnolla Jumalaa. Kirkastamisen jälkeen peili heijastaa Luojan kaltaisuutta.

Kristityille kaste tuli juutalaisten ympärileikkauksen tilalle. Kaste on Jumalan Sanan, evankeliumin, kautta tapahtuva uudelleensyntyminen. Apostoli Pietari kehottaa ikävöimään "puhdasta hengellistä maitoa" (1 Piet. 2: 2). Tämä ruoka saa kastetut "kasvamaan pelastukseen". He ovat jo "maistaneet Herran hyvyyttä" (1 Piet.2: 3).

Ortodoksisessa teologiassa uudestisyntyminen ymmärretään Jumalan sanan kuulemiseksi ja Kristuksen seuraamiseksi.

Johannes Damaskolaisen mukaan uudestisyntyminen tapahtuu sielullisesti. Usko kykenee tekemään kastetun Hengen kautta lapseksi ja palauttamaan muinaiseen autuuteen, vaikka hän onkin luotu.

Kysymys on Kristusta ja Hänen kirkkoaan koskevasta päätöksenteosta. Päämääränä on kirkon uskon omaksuminen ja päivittäin eläminen todeksi kasteen yhteydessä annettu uskon lupaus. Kasteessa saadun lahjan ei saa antaa peittyä syntiin ja tämän maailman asioiden alle. Vaatimuksena on jatkuva kasvaminen Kristuksessa. Kasteen armo on luovuttamaton ja henkilökohtainen ja kaiken kristillisen elämän perusta.

Johannes Damaskolaisen mukaan synnit annetaan anteeksi kaikille samalla tavalla kasteessa. Hengen armo taas saadaan uskon ja edeltävän puhdistuksen mukaisesti. Kaste välittää Hengen esikoishedelmän. Uudestisyntyminen merkitsee toisen elämän alkua. Se on sinetti, suojelus ja valistuminen.

Kasteessa saadaan muuttumaton uskon sääntö. Ihminen saavuttaa kadotetun tasapainonsa sielun ylösnousemuksen kautta sekä elämän uudessa syntymässä. Se vapauttaa lankeemuksen aiheuttamasta turmeluksesta. Kolminkertainen kaste on Kristuksen kolmipäiväisen Haadeksessa vierailun symboli. Sen kautta saavutetaan kyky tehdä hyvää. Se, joka on kastettu, mutta ei täytä kastelupaustaan, "on kutsuttu, mutta ei valittu". Kasteen tuoma pelastus on luonteeltaan yliluonnollinen ja universaalinen.

Pyhä Efraim opettaa epifaniahymneissään, että kaste on uudestisyntyminen veden kautta sekä sovitus ja kruunaus, katoamaton puku, joka vaatettaa vaatetettavat ikuisesti. Se on elämä ja varustus kuolemaa vastaan, ja merkitsee pimeyden hylkäämistä ja pukeutumista valoon. Kahden valon yhteydessä pimeys karkottuu mielestä ja sielu katselee valossa kätkettyä Kristusta ja suree kunnian puuttumista. Kaste merkitsee yhdistymistä Kristuksen pukuun, syntien poistamista ja valtakunnan perillisyyttä. Se on Kristuksen kyljestä vuotanut virta ja uusi elämä, johon kastettu pukeutuu, sekä Jumalan hyvän tahdon osoitus, jotta ihmiskunta heikkoudessaan voisi kestää Hänen edessään vedellä ja öljyllä peitettynä. Sellaisena se on Pyhän Kolminaisuuden teko.

Johannes Damaskolaisen mukaan kaste tapahtuu Pyhän Kolminaisuuteen siksi, että kastetut itse tarvitsevat Pyhää Kolminaisuutta säilyäkseen ja pysyäkseen koossa. Ne, joita ei ole kastettu Pyhään Kolminaisuuteen, tulee kastaa uudelleen.

Pyhä Efraim opettaa, että kasteessa Herran miekka jakaa isät ja pojat sekä erottaa elävät kuolleista. Siihen päättyy epäjumalanpalvelus. Kaste on täydellinen aarre, mutta merkityksetön, ellei ymmärrä sen suuruutta.

Kaste johtaa kirkon todelliseen elämään ja merkitsee theoosiksen alkua, vapautumista pahasta, joka ilmenee pelkona, itsekkyytenä ja jakautuneisuutena. Passiivinen osallistuminen kirkon elämään ei riitä kuoleman vallasta pääsemiseen. Kastettu tarvitsee uskoa, jonka avulla hän voi kuolettaa kaikki maailman elementit sisimmässään sekä toteuttaa epäitsekästä rakkautta kirkon elämässä. Kaste on tapa, jolla valmistaudutaan siihen, mitä Jumala on tehnyt hyväksemme. Se on alku kristillisen kasvun tiellä. Kristus-Valo, jonka kastettu saa, valaisee elämän ja osoittaa Jumalan rakkauden, joka ilmenee Hänen huolenpitonaan lapsiaan kohtaan.

Johannes Damaskolaisen mukaan kastetta ei saa siirtää tuonnemmaksi silloin, kun sille tulevien usko ilmenee teoissa. Se, joka tulee petoksella kastettavaksi, vahingoittaa enemmän itseään kuin saa hyötyä.

Efraim pitää kastetta tienä täydellisyyteen ja liittymisenä Kristuksen sukuperään. Elämän Herra sulostuttaa katkeroituneet ja jumaluus yhtyy tomusta luotuihin. Ihminen liittyy jumaluutta palvelevaan Henkeen, ja vesien enkeli tulee hänelle seuralaiseksi.

Kaste merkitsee sovintoa taivaan kanssa. Jumalallinen voima vaimentuu kastevedessä voidakseen asua ihmisissä. Kastetut saavat sydämiinsä toivon, joka Herran kanssa asuu heissä. Jos Kristus pysyy heidän sydämissään, turmelus ei heihin yllä. Paholainen menettää valtansa. Hänen sytyttämänsä Gehennan tuli sammuu. Kastetut itse pukeutuvat kuluttavaan tuleen.

Kaste on orjuudesta vapautuminen. Se tuo esiin taivaallisen maallisesta ja ruumiillisista tulee hengellisiä. Sielun salaiset pahat teot puhdistuvat pesun kautta. Enkelitkin kunnioittavat kastettua, koska hänet on puettu suuruuteen ja kunniaan, pyhitetty synnistä luopumisen kautta. Hänen nimensä kirjoitetaan Kristuksessa elämän kirjaan. Kristus asuu kaikissa vedestä syntyneissä ja rakastaa heitä tehden heistä arvostelukykyisiä. Valkoiseen kastepukuun puettu on puhdas sisäisesti ja ulkoisesti uudessa elämässään ja taivaan puhtaudessaan. Hän on saanut ikään kuin helmen, johon puhtaus kätkeytyy, ja joka on jalokivenä jumaluuden kruunussa. Kasteastiaan on kätketty virvoitus, elämä ja ilo Pyhä Henki sekoittuu ruumiisiin, ja lampuillaan kastetut voittavat pimeyden. Heistä tulee lempeitä ja rauhallisia, ja sielu saa sisäisen voiman. He ovat kuin sinetillä muotoillut, ja valkaistut Kristuksen Taaborin kirkkauden kaltaisuuteen. Kaste merkitsee valon saamista ja sielun nousemista taivaaseen, sekä taivaan kaikkien hyvien asioiden omistamista. Kristus vaikuttaa kastetuissa eri tavoin. Sakramentin voima pysyy aina samana. Ymmärtäväisessä kasteen armo tulee suureksi.

Efraim vertaa serafeihin ja enkeleihin kastettua, jonka vaatteet kimmeltävät kuin lumi. Kristus antaa himmentymättömän kruunun papin käsien kautta. Kastettu saa ehtymättömän hääkammion, sekä maistaa ilolla sitä hedelmää, jota Aadam ei maistanut paratiisissa. Isä on hänelle voiman muurina, Poika Vapahtajana ja Pyhä Henki vartijana.