Artikkeli on yhdistellen muotoiltu kirjoittajan pro gradu- tutkielmasta: "Valoon puetut. Pyhän Efraim Syyrialaisen epifaniahymnien opetus kasteesta ", joka on tehty ja hyväksytty Joensuun yliopiston humanistisen tiedekunnan ortodoksisen teologian laitoksen systemaattisen teologian ja patristiikan opinnäytetyönä 1992.

 

Niistä pyhistä toimituksista, joissa uskova tulee osalliseksi jumalallisesta armosta, käytetään ortodoksisessa perinteessä nimitystä sakramentti tai mysteerio eli salaisuus. Salaisuus-nimitys ei tarkoita sitä, että nämä mysteeriot olisivat vain harvojen ja valittujen osalle tulevia, vaan ne kuuluvat kaikille, jotka tulevat Kirkko-Ruumiin yhteyteen, joka sekin on itse asiassa sakramentti eli salaisuus. Kasteen mysteerio, joka kristitylle ensimmäisenä toimitetaan, tekee meistä kaikista samalla lailla osallisia jumalallisista salaisuuksista. Kaste voidaan ymmärtää kaikkien muiden sakramenttien alkulähteenä, eräänlaisena porttina Kirkon salaisuuteen.

Kaste ei ole vain ohimenevä tapahtuma elämässämme, vaan siihen sisältyy koko elämä syntymästä kuolemaan saakka. Voi sanoa, että kastetoimitus päättyy vasta kuoleman hetkellä, jolloin "pukeutumisemme Kristukseen" lopullisesti toteutuu. Kasteessa meidät puetaan kyllä Kristukseen, mutta niin kauan kuin olemme täällä ajallisessa muutoksien maailmassa, tuo puku on vasta lupaus ja esimakua siitä uudesta elämästä, jonka voimme uskon kautta saavuttaa. Kasteessa meille annetaan voima tai sanottaisiinko "eväät" koko elämän kestävää kilvoittelua varten, joka on jatkuvaa taistelua kiusaajaa ja sen voimia vastaan.

Ortodoksisen perinteen mukainen kasteen mysteerion toimittaminen voidaan jakaa neljään päävaiheeseen: 1) valmistavat rukoukset, 2) vedenpyhitys ja varsinainen kaste, 3) mirhavoitelu ja 4) ns. 8.päivän toimitukset, joka tapahtuu ennen kastetta.

Kasteeseen valmistautumisessa on monta vaihetta. Alkuvuosisatoina ne kestivät jopa vuosia. Vainottu kirkko ei olisi kestänyt, jos sen jäsenet olisivat olleet heikkoja. Ne, jotka halusivat liittyä kirkkoon, pantiin koetukselle.

Valmistautumisen vaiheet ovat: 1) opetettavaksi eli katekumeeniksi ottaminen, 2) pahan hengen karkottaminen eli eksorkismit, 3) Saatanasta eli kiusaajasta luopuminen, 4) Kristukseen liittyminen sekä 5) uskon tunnustaminen. Nykyisin nämä kaikki liittyvät saumattomasti toisiinsa ja ne toimitetaan välittömästi ennen varsinaista kastetta. Tässä on tarpeen mainita, että näitä toimenpiteitä käytännössämme edeltää nimenanto, joka on periaatteessa oma itsenäinen toimitus, joka tulisi suorittaa viikon kuluttua, 8. päivänä lapsen syntymästä. Näin kastettavalla on jo nimi, kun hänet kastetaan.

Opetettavaksi ottaminen oli vanhassa kirkossa juhlallinen toimitus. Tulokkaan nimi merkittiin luetteloon, "elämän kirjaan". Näin merkitty oli tavallaan jo kirkon jäsen, ei kuitenkaan täysivaltainen. Mutta hän sai olla mukana jumalanpalveluksessa, jossa hän sai kuulla Raamatun lukemista ja opetusta. Opetettavana kasteelle pyrkijä oli myös jo esirukousten piirissä. Katekumeeniaika saattoi kestää kolmekin vuotta. Vainojen päätyttyä 300-luvulla kirkkoon alkoi pyrkiä yhä enemmän ihmisiä, jolloin katekumeenien opetus muuttui entistä systemaattisemmaksi. Kirkkovuoden kierrossa Suuren Paaston aika on oikeastaan muistoa kasteeseen valmistautumisen ohjelmasta. Paasto päättyy pitkän odotuksen jälkeen Pääsiäiseen, suureen kastejuhlaan.

Eksorkismit ovat eräänlaisia "käänteisiä rukouksia", joissa puhutellaan Saatanaa, kirotaan häntä ja vaaditaan häntä poistumaan kastettavasta. Tämä tapahtuu Jumalan voiman vaikutuksesta. Eksorkismeihin liittyy myös määrättyjä eleitä, mm. ristinmerkki, joka on voiton merkki taistelussa kiusaajaa vastaan. Sillä opetettava merkitään Kristuksen omaksi. Eksorkismeihin kuuluu myös puhaltaminen, joka johtaa ajattelemaan hengen maailmaa ja vaikutuksia. Eksorkismit ilmaisevat sitä, että "sangen hyväksi" luodussa maailmassa vaikuttaa paha olemassaolollaan, vaikkakaan sillä ei ole lopullista valtaa. Eksorkismit päättyvät juhlalliseen saatanasta luopumiseen, joka tapahtuu siten, että kastettava kääntyy länteen päin, auringonlaskun ja pimeyden suuntaan, joka kirkon symbolikielessä edustaa pahaa, syntiä ja kuolemaa; ja hän lupaa luopua kiusaajasta ja osoittaa sitä kohtaan halveksuntaa puhaltamalla tätä kohti. On selvää, että lapsia kastettaessa kummi tekee tämän kaiken lapsen puolesta.

Toinen puoli Saatanasta luopumiselle on Kristukseen liittyminen. Siinä tapahtuu lopullinen kääntymys. Konkreettisesti kastettava kääntyy lännestä itään, pimeydestä valoon, Saatana orjuudesta kuuliaisuuteen Kristusta kohtaan. Sen jälkeen seuraa uskontunnustuksen lukeminen. Siinä itse asiassa määritellään Kristukseen liittymisen ehdot. Kukaan, joka tulee Kirkon jäseneksi, ei voi sanella omia ehtojaan, vaan hänen on sopeuduttava Kristukseen liittyneiden yhteisöön.

Ortodoksisen kasteen tekstit syntyivät ajalla, jolloin aikuiskaste oli kasteen normaali muoto. Nykyisin on vallitsevana lapsikaste. Lapsi ja aikuinen ovat Jumalan valtakunnassa yhtä arvokkaita, ikäerolla ei ole merkitystä. Lasta kastettaessa hänen suunaan toimii kummi, eräänlainen lapsen takuumies tai - nainen. Kummi sitoutuu Jumalan edessä siihen, että lapsi kasvaa ymmärryksen lisääntymisen myötä noihin kummin lausumiin lupauksiin. Kummin sanat tulevat kastetun omiksi sanoiksi. Kummeus on tässä valossa nähtynä todella vakava ja vastuullinen asia.

Varsinaista kastetta edeltää vedenpyhittäminen, jossa rukoillaan Pyhää Henkeä pyhittämään kastevesi. Niin tapahtui Kristuksen kasteen yhteydessäkin. Kristus itse laskeutuessaan Jordanin veteen pyhitti sen ja asetti meille esikuvan veden kautta tapahtuvasta kasteesta. Veden pyhittämisen jälkeen kastettava upotetaan kolmesti veteen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Poikkeustapauksissa myös valelukaste hyväksytään. Kirkon opetuksen mukaan kaste ilmaisee Herramme kuolemaa ja on Kristuksen kuoleman kuva. Koska Kristus kuoli vain kerran, myös kastettava kastetaan vain kerran. Kirkon kaste on symbolinen kuolema Kristuksen kanssa, mutta ylösnousemus Hänessä on todellista. Samalla kun kaste liittää kastetun Kristuksen Ruumiiseen, hän liittyy jälleen Jumalaan ja luopuu synnin tiestä ja saa voiman kasvaa Jumalan avulla Jumalan kuvan kaltaisuuteen, täydelliseksi ihmiseksi, siksi, mitä hänen tulisi olla.

Uskova haudataan veteen ja hän nousee siitä vaeltaakseen uudessa elämässä, joka syntyy Kristuksessa.

Ortodoksisessa perinteessä uudestisyntyminen ymmärretään Jumalan sana kuulemiseksi ja noudattamiseksi ja Kristuksen seuraamiseksi. Kasteessa on kysymys Kristusta ja Hänen Kirkkoaan koskevasta päätöksen teosta. Päämääränä on kirkon uskon omaksuminen ja päivittäin eläminen todeksi kasteen yhteydessä annettu uskon lupaus.

Kolminkertainen kaste on Kristuksen kolmipäiväisen Haadeksessa vierailun symboli. Se, joka on kastettu, mutta joka ei täytä kastelupaustaan, on "kutsuttu, mutta ei valittu".

Kaste johtaa Kirkon todelliseen elämään ja merkitsee jumaloitumisen, theoosiksen, alkua. Se on vapautumista pahasta, joka ilmenee pelkona, itsekkyytenä ja jakaantuneisuutena. Passiivinen osallistuminen Kirkon elämään ei riitä kuoleman vallasta pääsemiseen, tarvitaan aktiivista kilvoittelua. Kaste on alku kristillisen kilvoittelun ja kasvun tiellä.

Kolmesti veteen upotettu puetaan valkoiseen kastepukuun, joka kuvaa uuden elämän puhtautta ja kastetun kaulaan pannaan risti, muistutukseksi siitä, että kristityn vaellus ja Kristuksen seuraaminen on ristin kantamista ja itsensä kieltämistä.

Ortodoksisessa perinteessä kastetta seuraa välittömästi mirhavoitelu, joka ymmärretään erilliseksi sakramentiksi, vaikkakin se toimitetaan kasteen yhteydessä. Rukouksessa ennen mirhavoitelua kastetta kuvataan puhdistumiseksi ja sen kautta on tapahtunut syntien anteeksiantaminen. Voitelu kasteen jatkeena ymmärretään kuvana siitä Hengen voitelusta, joka Kristukselle tapahtui Jordanin kasteessa. Voitelun kautta kastettu tulee ei vain Kristukseen uskovaksi ja Kristuksen tunnustajaksi, vaan itse "kristukseksi", pienellä k:lla kirjoitettuna, voidelluksi. Voidelluista tulee "valittu suku", "kuninkaallinen papisto" ja "Jumalan pyhä kansa". Voitelussa kristitty saa "uuden voiman", jolla uutta elämää voi elää. Pyhän Hengen lahja mahdollistaa elämän Kristuksessa. Kirkon täysivaltaisena jäsenenä voidellulla on osallisuus kaikkiin Kirkon sakramentteihin.

Kaste ymmärretään osallistumisena pääsiäisestä, voitelu taas on helluntain toistumista. Sen kautta kristitty syntyy Hengestä kirkon, Kristuksen Ruumiin, jäseneksi. Voitelu on jokaisen henkilökohtainen helluntai ja se merkitsee vihkimistä todelliseksi ja täydelliseksi ihmiseksi. Koko ihminen tehdään Jumalan temppeliksi. Sen jälkeen ihminen on täydellisesti oma itsensä. Voitelu merkitsee siis ainutkertaisen persoonallisuuden vahvistamista. Ihminen vihitään tulemaan siksi, mitä Jumala tahtoo hänen olevan.

Voitelu tapahtuu siten, että pappi voitelee mirhavoiteeseen kastetulla siveltimellä ristinmuotoisesti kastetun otsan, silmät, sieraimet, rinnan, kädet ja jalat. Joka kerta piirtäessään ristinmerkin hän sanoo: "Pyhän Hengen lahjan sinetti". Mirhavoitelua onkin aikoinaan nimitetty sinetöimiseksi ja aivan varhaisimmassa muodossaan voitelu toimitettiin apostolisella ajalla kätten päälle panemisena. Sellaisena perinne on käytännössä edelleenkin eräissä kristillisissä traditioissa.

Sana "voideltu", kreikankielisenä "Hristos", tarkoittaa samaa kuin Messias. Kastetusta tulee voitelun kautta myös Hristos, kristus, voideltu. Se, mitä Raamatussa on sanottu Messiaasta, tulee voitelun kautta koskettamaan jokaista kristittyä. Kastetusta ja voidellusta tule "kristus" pienellä kirjaimella erotukseksi Jeesuksesta Kristuksesta. Kun meistä voidaan käyttää samaa nimitystä, merkitsee se sitä, että tuosta hetkestä lähtien me syvällisessä mielessä olemme yhtä Kristuksen kanssa. Hän elää meissä ja me Hänessä. Mitä Kristus on, sitä olen minäkin tuosta hetkestä. Mitä Kristus teki, sitä pitää minunkin tehdä. Mitä tapahtui Kristukselle, siihen pitää minunkin olla valmis.

Pyhä Henki on lapseuden henki. Voitelussa saamme Pyhän Hengen tullaksemme taivaallisen valtakunnan lapsiksi. Meistä tulee Jumalan lapsia, jäseniä siihen perheeseen, jossa esikoisena on Kristus, meidän isoveljemme.

Kastetoimitus jatkuu voitelun jälkeen veisulla, jota lauletaan myös pääsiäisen liturgiassa: "Niin monta kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet". Teksti on apostoli Paavalin kirjeestä galatalaisille. Juhlallisella tavalla se ilmaisee sen, mitä kasteessa on itse asiassa juuri tapahtunut. Olemme pukeutuneet Kristukseen. Meistä on tullut sitä, mitä Kristuskin on, Jumalan lapsia, samaa luontoa kuin Hän on.

Tästä eteenpäin kasteen kaava noudattelee liturgian kaavaa. Se osoittaa, että ennen vanhaan kasteen ja liturgian riitit kuuluivat läheisesti yhteen. Nykyäänkin toimitetaan kasteita joskus liturgian yhteydessä, jolloin vastakastettu osallistuu Ehtoolliseen jo samana päivänä. Siinä kauniilla tavalla omana aikanamme käy ilmi se, mitä varten meidät oikeastaan kastetaan: tullaksemme Jumalan perheväen jäseniksi ja elääksemme sen yhteydessä. Tämän yhteyden jatkuva ilmentymä Kirkossa on Pyhä Ehtoollinen.

Pukeutumisemme Kristukseen tulee jatkuvasti näkyä siinä, että osallistumme säännöllisesti Ehtoolliseen. Sillä tavoin osoitamme kuuluvamme kiinteästi Kristuksen Ruumiiseen. Olemme tuon Ruumiin eläviä jäseniä.

Ehtoollisen kautta kastepukumme tulee jatkuvasti "valkaistuksi Karitsan verellä", mitä kuvaa Johannes Ilmestyskirjassaan käyttää.