Kirkkokynttilöitä alettiin käyttää kirkossa ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Eusebios Kesarealainen (n.262 - n.339) kertoo, että pääsiäisyöpalveluksen aikana uskovaiset sytyttivät niin paljon kynttilöitä, että tuntui kuin yö olisi muuttunut päiväksi. Tapana oli käyttää vahakynttilöitä. Niitä oli jopa niin suuria, että ne olivat pilareiden kokoisia. Pyhä Jerome (342 - 420) vastatessaan skismaatikon Vigilantiuksen syytöksiin, joka moitti ortodokseja kynttilöiden sytyttämisestä kirkoissa päivälläkin, sanoo: "Kaikissa ortodoksissa kirkoissa sytytetään tuohuksia evankeliumin lukemisen aikana, ei vain siksi, että ne antavat valoa ja poistavat pimeyttä, vaan myös julistamaan ilosta."

Vuosisatojen ajan ortodoksien tuohukset ovat palaneet lempeästi ja nöyrästi. Tänäkin päivänä, niin kuin tuolloin, niihin liittyy syvällinen tarkoitus, joka liittyy kiinteästi ortodoksisiin jumalanpalveluksiin ja ortodoksiseen uskoon. Paitsi että tosiasiassa pieni uhri, jokaisen kristityn antama ropo jokaisesta sytytetystä kynttilästä hyödyttää kirkkoa, tuohuksen sytyttämisellä jokainen kristitty tulee läheisempään yhteyteen kirkon ja jumalanpalvelusten kanssa, ottaen niihin aktiivisemmin osaa ja näkymättömästi lämmittäen sieluaan kynttilän näkyvällä valolla. On hyvä ymmärtää, että ihmisen kuolematon sielu asuu kuolevaisessa ruumiissa.

Kuolematon sielu, jonka koti ruumis on, ei voi olla erossa ruumiin suorittamista hurskaista teoista. Kun ruumis kumartaa, niin sielukin sen mukana ja kasvaa kuuliaiseksi. Olemme ihmisiä ja meille on tarpeen nähdä, tuntea, haistaa, maistaa ja kuulla. Kirkoissa tuohukset palavat jumalallista valoa, kellojen soitto pyhittää ilmaa, suitsutus muistuttaa meitä rukouksen tuoksusta, ja jokaisesta ikonista itse Vapahtajamme, Jumalan Äiti ja pyhät salaperäisesti katsovat meihin ja me katselemme heidän pyhiä kuviaan. Niin kaksi maailmaa kohtaa, jumalan valtakunnan asukkaat ja me syntiset.

On olemassa tapa, että hurskaat ortodoksit säilyttävät läpi vuoden tuohuksia, joita sytyttivät ja polttivat luettaessa kärsimysevankeliumeja Suurena Torstaina. He tekevät ristinmerkkejä näillä tuohuksilla kotiensa oviin ja sytyttävät niitä elämänsä vaikeina hetkinä. Pääsiäisyönä palavat tuohukset saavat uskovaisten kasvot muuttumaan eläviksi ikoneiksi, joilla lepattaa Jumalan armon valo.

Mutta tuohuksilla on vielä eräs syvämielinen tarkoitus. Palava tuohus esittää uskovan koko elämää syntymästä kuolemaan. Se edustaa sisäistä rakkauden liekkiä ja Jumalalle antautumista. Kristityn tulisi palaa kuin tuohus Jumalan edessä ja tämän jumalallisen liekin tulisi kuluttaa koko hänen olemuksensa vähä vähältä, kuten tuohuskin palaa loppuun, ja sammuu sitten aikanaan maallisen elämämme päättyessä.