Ei-ortodokseja saattaa oudoksuttaa se, että ortodoksisessa kirkossa on paljon vanhaa. Se koetaan joskus antiikkiseksi, silminnähtävää on muuttumattomuus. Lapset kastetaan edelleen kolme kertaa upottamalla kuten alkukirkossakin. Yhä edelleen sylilapsia ja vauvoja tuodaan Herran Pyhälle Ehtoolliselle ja uskontunnustus luetaan yhä ilman minkäänlaisia muutoksia ja lisäyksiä, sellaisena kuin se muodostui vuosien 325 ja 381 kirkolliskokouksissa Nikeassa ja Konstantinopolissa.

Ortodoksisen kirkon ominaispiirteitä voi lyhyesti kuvat seuraavasti: se on muuttumaton ja järkähtämätön uskollisuudessaan menneisyydelle ja sillä on tietoinen, elävä yhteys alkukirkkoon. Idän patriarkat ovat antaneet aikoinaan julkilausuman: "Me säilytämme opin Jumalasta turmeltumattomana ja pidämme sen tahrattomana ja kaventamattomana, kuninkaallisena aarteena ja kalliina muistomerkkinä, lisäämättä siihen mitään tai ottamatta siitä mitään pois." Tämän elävän jatkuvuuden ajatus esitetään ortodokseille lyhyesti yhdessä sanassa traditio. "Me emme muuta ikuisia rajoja, jotka meidän isämme ovat asettaneet, vaan säilytämme tradition sellaisena kuin olemme sen saaneet." (Johannes Damaskolainen, k. 749)

Mitä traditio sitten on?

"Traditio on Pyhän Hengen toimintaa Kirkossa", ilmaisee asian V. Lossky, arvostettu ortodoksiteologi. Kristillinen traditio on se usko, jonka Jeesus Kristus antoi apostoleille ja joka apostolien ajoista lähtien on siirtynyt sukupolvelta toiselle kirkossa. Traditio tarkoittaa Raamattua, uskontunnustusta, ekumeenisten kirkolliskokousten säädöksiä ja isien kirjoituksia, kanoneja, jumalanpalveluskirjoja, pyhiä ikoneja - itse asiassa koko oppijärjestelmää, kirkkohallintoa, jumalanpalvelusta ja sitä taidetta, joka on liittynyt ortodoksiseen kirkkoon kautta aikojen.

"Nykyajan ortodoksikristitty kokee itsensä menneisyydestä saadun suuren perinnön suojelijaksi ja perijäksi, ja hän uskoo, että hänen velvollisuutensa on jättää tämä perintö muuttumattomana tuleville sukupolville." (Piispa Kallistos)

On tärkeätä huomata, että Raamattu on osa traditiota. Joskus traditio ja pyhä Raamattu nähdään kahtena erillisenä kristinuskon lähteenä. Todellisuudessa on olemassa vain yksi alkulähde, koska Raamattu elää Traditiossa. Näiden kahden erottaminen ja vastakkain asettaminen on molempien köyhdyttämistä. Todellinen ortodoksinen uskollisuus menneisyyttä kohtaan on aina luovaa uskollisuutta, se pyrkii ymmärtämään tradition syvemmän merkityksen. Uskollisuus traditiolle ei oikein ymmärrettynä ole mitään mekaanista "toistoteologiaa", vaan pyrkimystä nähdä traditio sisältä käsin ja ymmärtää sen sisäinen henki. Traditio on elämää, Kristuksen kohtaamista Pyhässä Hengessä. Kirkko ei vain suojele traditiota, vaan traditio elää kirkossa, se on Pyhän Hengen elämää Kirkossa. Traditio ei ole menneisyyden hengetöntä vastaanottamista, vaan Pyhän Hengen elävää kokemista nykyajassa, ja Tradition sisäinen olemus on muuttumaton, sillä Jumala ei muutu. Traditio omaksuu jatkuvasti uusia muotoja, jotka täydentävät vanhoja niitä kumoamatta.

Georges Florovsky on ilmaissut ajatuksen elävästä traditiosta seuraavasti: " Traditio on Pyhän Hengen todistus, Hengen lakkaamaton ilmestys ja hyvän sanoman saarna... Hyväksyäksemme ja ymmärtääksemme tradition meidän on elettävä kirkon sisällä, oltava tietoisia Jumalan armon läsnäolosta kirkossa ja tunnettava Pyhän Hengen elämä siinä... Traditio ei ole vain suojeleva ja vanhoillinen, vaan ensisijassa kasvun ja uudestisyntymisen alkulähde... Traditio on hengen muuttumattomuutta eikä ainoastaan sanojen."

Traditio on Hengen todistus. Kristus sanoi: "Kun totuuden Henki tulee, Hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden". (Joh. 16: 13) "Se on jumalallinen lupaus, joka muodostaa perustan ortodoksiselle uskollisuudelle traditiota kohtaa." (Piispa Kallistos)