Rukouksen historiaa

Raamattua tutkiessa huomaa, että rukous on aina ollut keskeinen osa ihmisen uskonnollisuutta. VT on täynnänsä tilanteita, joissa Jumalan puoleen käännytään erilaisissa tilanteissa. Tunnusmerkillistä rukoilemiselle VT:ssa on se, että rukoukset ovat aina yhteydessä elämään ja kyseiseen historialliseen tilanteeseen. Kaikkia tärkeimpiä Israelin historian vaiheita aina edeltää tietyt rukoukset. Niiden syvin sisältö on, että Jumala pelastaisi kansansa jo tässä maailman ajassa. Monet Israelin kansan johtajat ovat rukoilijoina esikuvia Kristuksesta. Tällainen on Mooses, joka rukoilee ja anoo valitun kansan puolesta ja Jumala kuulee häntä. Moosesta voi pitää jokaisen anomusrukouksen esikuvana. Hänen sanotaan rukoillessaan keskustelleen Jumalan kanssa (2. Moos. 34: 29-35) Toisaalta voisi sanoa, että itse asiassa Mooses ei rukoillut, vaan hän yritti pakottaa Jumalaa ihmeisiin ja huolehtimaan kansastaan.

Kuninkaiden tärkeän velvollisuuden ja tehtävän katsottiin olevan kansansa puolesta rukoilemisen. Niinpä Daavid (2. Sam. 7:25) ja Salomon (1 Kun. 8:10- 61) rukoilevat kaikkien sukupolvien puolesta. Lukuisia muitakin esimerkkejä löytyy VT:sta.

Myöskin VT:n profeetat olivat suuria rukoilijoita, jotka rukoilivat lakkaamatta ja hellittämättä, esimerkkinä profeetat Elia ja Samuel. Jeremian tiedetään rukoilleen paljon kansansa puolesta (2. Makk. 15:14). Profeetat elivät läheisessä yhteydessä kansaansa ja he tunsivat tarkoin kansansa tilan ja tarpeet. Monet profeettojen rukoukset muistuttavat psalmeja. Erityisesti pakkosiirtolaisuuden ajan jälkeen VT:n kirjoituksissa ilmenee paljon henkilökohtaisia rukouksia. Kirkko kehoittaakin uskovia käyttämään psalmeja ja profeettojen henkilökohtaisia rukouksia omassa rukouselämässään rukouksen mallina.

Psalmit ovat VT:n aarre rukoilijoille. Niihin sisältyvät kaikki keskeisimmät aiheet: Jumalan käskyt, profetiat sekä viisaus. Luonteeltaan psalmit ovat universaalisia rukouksia. Suuri osa psalmeista on puhtaasti ylistystä. Paljon niistä löytyy esimerkkejä sekä yhteisistä että henkilökohtaisista rukouksista. Niiden synnyttäjinä ovat olleet koettelemukset, toivon ja luottamuksen tunteet ja totuuden etsiminen. Merkittävää on se, että Kristus piti psalmeja hyvin tärkeinä. Hän itse käytti niitä omissa rukouksissaan. Voinee sanoa, että psalmit olivat Kristuksen oma rukous. Siksi halutessamme oppia tuntemaan Kristusta, psalmit ovat suurena apuna

 

Jeesuksen opetus rukouksesta

Jeesus itse sanoi, että saamme kaiken, mitä Hänen nimessään anomme. Näin Hänestä on tullut ihmiten rukousten kohde. Hän antaa rukoukselle sisällön ja vastaa siihen. Hän vahvistaa uskoa, tukee, rohkaisee ja kasvattaa ihmistä ja antaa kestävän toivon. Kristus opettaa, kuinka tulee rukoilla kaikissa elämän tilanteissa ja olosuhteissa. Kun Häneltä kysyttiin, miten tulee rukoilla, Hän antoi malliksi ”Isä meidän”- rukouksen. Näin Hän osoittaa, että ihminen on erittäin läheisessä ja persoonallisessa suhteessa Jumalaan. Vanhan testamentin Jumala oli peljättävä ja ankara. Jeesuksen Jumala on rakastava Isä. Tämä saa aikaan uskovassa rukoilijassa halun antaa itsensä Jumalalle, jotta voisi tulla osalliseksi suurimmasta rakkaudesta.

 Isä meidän –rukous opetta meille, että tärkein asia on Jumalan tahdon toteutuminen ja siihen pyrkiminen sekä Jumalan nimen ylistäminen ja Hänen valtakuntansa toteuminen myös maan päällä. Meitä kehoitetaan myös anomaan leipää, joka Kirkon isien mukaan on itse Kristus, ”taivaallinen leipä”, josta Hänen taivaaseen astumisensa jälkeen tuli Eukaristian, Pyhän Ehtoollisen, aines. Hän opettaa myös anomaan anteeksiantoa, jonka edellytyksenä on, että itse annamme anteeksi toisillemme, samoin voimaa kohdata tulevat koettelemukset. Jeesus vakuuttaa, että Jumala, Isä, kuulee Hänelle osoitetut rukoussanat. Tästä johtuu, että Jumalaa rukoilaan kuin Isää. Hän on joka hetki läsnä sisimmässämme ja näkee ”salassa” kaiken. Ei ole tarpeen käyttää monia sanoja, sillä Hän tietää tarpeemme, rikkomuksemme, olemmeko antaneet toislle anteeksi tai katuneet rikkomuksiamme. Jeesus opetti, että tulee rukoilla aina, lakkaamatta (Lk. 18:1). Säännöllisyys ja kestävyys osoittavat todellisen sydämemme tilan. Viimeisessä rukouksessaan Jeesus kehoitti seuraajiaan olemaan aina valveilla, erityisesti viimeisinä aikoina. Apostoli Johannes erityisesti kehoittaa meitä anomaan sitä, että tulisimme yhteyteen itse Jumalan kanssa. Usko ei ole ainoastaan rukouksen ehto, vaan myöskin sen aikaansaannos.

 

Mitä rukous on

Ihmiselämän ylläpitämiseksi on tärkeää ruoka ja lepo. Tietämys, taide ja kulttuuri yleensä rikastuttavat ihmismielen mahdollisuuksia, mutta ainoastaan rukous paljastaa ja avartaa hengelliset kykymme.

Jumala rakastaa kaikkia luotujaan ja erityisesti jokaista ihmistä, koska Hän on kaikkien Taivaallinen Isä. Kuten lapsille on luonnollista tavata ja keskustella vanhempiensa kanssa, niin tulisi myös meillekin olla luonnollista ja mieluisaa keskustella taivaallisen Isämme kanssa ja olla hengellisessä yhteydessä Häneen. Tätä keskustelua Jumalan kanssa kutsutaan rukoukseksi. Sielu yhteydessä rukouksen kautta Jumalaan on samanaikaisesti yhteydessä koko hengelliseen maailmaan - enkeleihin ja pyhiin. Johannes Kronstadtilaisen mukaan ”rukous on maan päällä vaeltavan oudon kulkurin -kristityn -kultainen side hengelliseen maailmaan, josta hän on osa, ja vielä enemmän Jumalaan, elämän lähteeseen”.

Rukoukseen liittyy aina hartaita sanoja ja muita ulkoisia uskon ilmauksia: ristinmerkki, polvistuminen, maahan heittäytyminen jne. Mutta rukoilla voi myös ilman sanoja ja ilman ulkoisia ilmenemismuotoja. Sellaista on hartaan ihmisen sisäinen tai salainen rukous, joka on tuttua kokemuksen kautta monille vilpittömille kristityille.

 

Erilaisia rukoustapoja

Rukouksen aikana rukoilija vuodattaa sielunsa Jumalan eteen ylistäen Hänen täydellisyyttään , kiittäen Hänen armostaan ja hyvyydestään ja anoen Häneltä tarpeisiinsa. On siis kolme rukouksen muotoa: ylistysrukous, kiitosrukous ja anomusrukous.

 

Ylistysrukous on täydellisin ja epäitsekkäin rukouksen muoto. Mitä puhtaampi ja moitteettomapi rukoilija on, sitä enemmän häness heijastuu Jumalan täydellisyys ja tämän johdosta hän tuo esiin kiitoksen ja ylistyksen sanoja. Samoin enkelitkin taivaissa lakkaamatta ylistävät Jumalaa veisuillaan. Piispa Teofan Erakko sanoo: ”Ylistäminen ei ole Jumalan ominaisuuksien yhdentekevää mietiskelyä, vaan niiden elävää kokemista, täynnä iloa ja hurmiota”

 

Kiitosrukous osoitetaan Jumalalle kaikesta siitä hyvästä, mitä olemme saaneet Häneltä. Sellainen luonnollisestikin syntyy kiitollisessa ja herkässä sielussa. Jumala on armollinen kaikille, mutta monetkaan eivät muista kiittää Häntä. Vapahtajan pelastamista pitaalisista vain yksi, samarialainen, palasi kiittämään Häntä (Lk. 17:12-17)

 

Anomusrukous on kaikkein yleisin rukouksen muoto, joka kannetaan heikkouden ja epävarmuuden tunnossa ja kokemuksen puutteesta. Syntien ja himojen vuoksi sielumme on heikko ja sairas. Siksi on erityisen tärkeää pyytää Jumalalta anteeksiantoa ja apua, jotta voisimme parantaa virheemme.

Joskus anomme apua vaaran uhatessa, erityisissä tarpeissa jne. Anominen rukouksessa on välttämätöntä kun ymmärtää heikkoutemme tilan ja armollinen Jumala on valmis vastaamaan pyyntöömme. (Mt 7:7; Joh. 16:23) Mutta jos rukouksemme sisältää vain pyyntöjä, jos ylistyksen ja kiitoksen ääntä ei kuulu, se osoittaa hengellisen elämämme vähäsitä kehitystä.

Monta kertaa nämä rukouksen muodot yhdistyvät rukoillessamme. Rukoilija anoo Herralta tarpeitaan ja samanaikaisesti kiittää ja ylistää Hänen hyvyyttään ja suuruuttaan armollisena Isänä. Kaikkein juhlallisin ylistyshymni Kirkossa on Suuri ylistysveisu: ”Kunnia olkoon Jumalle korkeuksissa …”. Siihen sisältyy myös anomuksia. Ja toisinaan päinvastoin: kyynelsilmin vuodatetut avunpyyntörukoukset johtavat yleviin kiitoksen ja ylistyksen osoituksiin. Monet psalmit ovat tätä tyyppiä, esimerkiksi psalmit 146, 148 ja monet muut.

Omasanaisella rukouk­sella on myös oma paikkansa ja osansa rukouskilvoituk­sessa.

Hengelliset isät opettavat, että jos rukouksien lukemisen aikana jotkin rukoussanat erikoisesti koskettavat sielua ja täyttävät sen, niin sitä ei saa jättää huomiotta, vaan tulee pysähtyä ja omin sanoin rukoilla sitä, mikä sielua koskettaa. Näin saattaa tapahtua myös luettaessa Ju­malan sanaa ja sielulle hyödyllisiä isien kirjoituksia tai miettiessä jumalallisia asioita. Joskus erikoisen järkyttävät ja ihmeelliset elämän tapahtumat valtaavat sielun ja pakottavat sen rukoilemaan. Näissäkään ta­pauksissa ei saa jättä huomiotta näin syntynyttä sielun kutsua, vaan on keskeytettävä askareet ja täytettävä sielusi vaatimus. Nämä odottamat­tomat rukouspuuskat todistavat, että rukous on jo alkanut asettua sydämeen ja täyttää sen. Tällaista juurtumista ei ilmene heti, kun omistautuu rukoustyölle, vaan se tapahtuu pitemmän ajan kuluttua. Se on todiste rukouksessa edistymisestä. Mitä useammin tällaista sisäistä tarvetta ilmenee, sitä enemmän sydän täyttyy rukoushengellä. Rukous, joka syntyy itsestään sydämessä sitä mukaa kuin siinä esiintyy tarve rukoilla omin sanoin, on toisinaan itse luotua siitä rukousten aineistosta, joka kertyy sydämeen valmiitten rukous­ten muistiin painamisesta ja oppimisesta. Toisinaan se taas syntyy Jumalan armon vaikutuksesta.

Rukoukset ovat yleensä monisanaisia. Ne sisältävät monia sinänsä pyhiä asioita, mutta saattavat johdattaa ajatukset arkipäiväisiin maallisiin asioihin. Niinpä hartainkaan rukous ei kulu ilman, että ajatus kään­tyisi syrjään rukouksesta ja harhailisi jossakin. Sillä tavoin rukous häiriin­tyy ja tulee epäpuhtaaksi. Tähän on kiinnitetty huo­miota aivan askeesin olemassaolon ensi paivistä lähtien. Tämän heikkouden poistamiseksi on keksitty rukoilla lyhyin rukouksin. Ne pitävät ajatukset Jumalan kasvojen edessä, ei­vät anna niille aihetta kääntyä muualle ja pitävät huomion aina si­säisesti keskittyneenä. Tästä pyhä Johannes Kassianus todistaa vakuuttaen, et­tä hänen aikanaan joka paikassa Egyptissä harrastettiin näitä ru­kouksia. Toisten isien opetuspuheista huomaa, että ne olivat käytössä myös Siinailla, Palestiinassa ja Syyriassa sekä kaikissa muissa osissa maailmaa. Huudahdus: Herra armahda! ja muut lyhyet rukoukset, joita kaikissa jumalanpalveluksissa on paljon, ovat juuri näitä edellä mainittuja pikkurukouksia.

 

Jeesuksen rukouksen harjoittaminen

On ollut ja vieläkin on sellaisia rukoilijoita, jotka ovat mieltyneet yhteen lyhyeen rukoukseen ja toistavat sitä lakkaamatta. Pyhä Johannes Kassia­nus sanoo, että hänen aikanaan Egyptissä kaikkien yleisesti käyttä­mänä lyhyenä rukouksena oli 70. psalmin 2. jae: "Jumala, pelasta minut, Herra, riennä avukseni!"

Pyhän Johannikoksen elämäkerrassa mainitaan hänen aina toistaneen seuraavaa rukousta: "Toivoni on Isä, turvani Poika ja suojeluk­seni Pyhä Henki." Tämän rukouksen hän liitti jokaiseen ulkoa oppi­mansa 30 psalmin jakeeseen, ja nämä psalmit olivatkin hänen ru­koussääntönään. Eräs toinen käytti lakkaamattomana rukouksenaan seuraavia sanoja: "Ihmisenä olen minä syntiä tehnyt, mutta Sinä lau­piaana Jumalana armahda minua."

Luonnollisesti toiset rukoilijat valitsivat itselleen muita lyhyitä rukouksia. Aivan varhaisesta ajasta lähtien oli kuitenkin hyvin useilla tapana valita seuraava rukous: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä. " Täs­tä löytyy viittauksia pyhien Efraim Syyrialaisen, Johannes Krysostomoksen, Iisak Syyrialaisen, Hesykioksen, Barsonofioksen ja Johanneksen sekä "Portaitten" kirjoittajan, Johannes Klimakoksen, kirjoituksissa. Myöhemmin se alkoi olla jo kaikkien huulilla. Se liitettiin kirkollisiin sääntöihinkin, joissa se esitetään käytettäväksi kaikkien kotirukousten ja kirkollisten juma­lanpalvelusten sijaan

Tätä rukousta nimitetään Jeesuksen rukoukseksi sen tähden, että sillä käännytään Herran Jeesuksen puoleen. Se on suullinen kuten kaikki muutkin lyhyet rukoukset. Mielen rukousta se on silloin, kun sitä rukoillaan ei yksin sanoilla, vaan myös järjellä ja sydämellä. Näin on erikoisesti silloin, kun se pitkäaikaisen huolellisen käytön jälkeen yhtyy hengen liikkeisiin niin, että ne ovat yhtä, ja rukous tuntuu olevan sisällä, mutta sanoja ei tunnu olevankaan. Jokainen pikkurukous voi kohota tälle asteelle. Jeesuksen rukous on kuiten­kin etusijalla sen tähden, että se yhdistää sielun Herraan Jeesukseen, joka on ainoa ovi Jumala-yhteyteen, mitä saavuttamaan rukous pyr­kiikin. Hän itse on sanonut: "Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6) Niinpä hän, joka omaksuu tämän ru­kouksen, hankkii itselleen lihaksitulemisen salaisuuden koko voi­man, ja siinä onkin meidän pelastuksemme.

Jeesuksen rukouksen omaksuminen on ulkonaisesti sen taidon saavuttamista, että se itsestään lakkaamatta olisi kielellä. Sisäisesti taas se on huomion keskittämistä sydämeen ja siinä lakkaamatonta Jumalan edessä olemista, mihin liittyy sydämen lämpö, kaikkien muiden ajatusten karkottaminen ja erikoisesti murehtiva ja nöyrä Herran Vapahtajan eteen lankeaminen. Tottuminen tähän alkaa toistettaessa rukousta mahdollisimman usein huomion ollessa kohdistettuna sydämeen. Jatkuva toistaminen kokoaa järjen yhteen, Her­ran edessä seisomiseen. Tällaisen sisäisen tilan vakiintuessa sydän lämpenee, ja eivät vain himolliset, vaan myös tavallisetkin maalliset ajatukset kaikkoavat. Kun sydämessä alkaa vakituisesti palaa Herran yhteyden tuli, silloin palautuu sisäinen sydämen rauha, johon liittyy ajatusten murheellinen ja nöyrä Herran eteen lankeaminen. Tähän asti oma työmme ja vaivamme voi meidät Jumalan avulla johtaa. Jos jotakin tämän korkeampaa saattaa tapahtua rukouskilvoituksessa, niin se on armon lahja. Pyhät isät mainitsevat tästä sen tähden, ettei kukaan mainitun asteen saavuttanut vain kuvittelisi seisovansa rukouksen ja hengellisen täydellisyyden huipulla luullen, ettei hänellä muuta ta­voiteltavaa olekaan.

Isät antavat seuraavia ohjeita rukoilemisesta ja Jeesuksen rukouksen harjoittamisesta:

 

1.Määrää rukoussäännöstäsi osa myös Jeesuksen rukoukselle. Lue sitä muutamia kertoja ennen rukoussääntösi suorittamista ja samoin sen jälkeen. Jos innostusta riittää, niin jokaisen rukoussääntöön kuuluvan rukouksen jälkeen lausu Jeesuksen rukous muuta­mia kertoja, kuten oli menetellyt Johannikos Suuri, joka rukoilles­saan jokaisen psalmin jälkeen toisti lyhyen rukouksensa: "Toivoni on Isä, turvani on Poika ja suoj elukseni on Pyhä Henki."

2. Saat itse määrätä, miten paljon missäkin tapauksessa lausut tä­tä rukousta, tai menettele siinä hengellisen isäsi neuvon mukaan. Kuitenkaan älä alussa ota paljon, sillä myöhemmin voit vähitellen li­sätä lukumäärää sen mukaan kuin miellyt tähän rukoukseen. Jos si­nussa joskus syntyy halu lukea uudelleen sama määrä, minkä olet säännöksesi ottanut, niin älä kiellä itseltäsi tätä. Tätä lisäystä ei kui­tenkaan tarvitse ottaa rukoussääntöön, vaan se jääköön poikkeuk­seksi. Älä kiellä, vaikka sydämesi vaatisi miten paljon tahansa tällai­sia lisäyksiä.

3. Älä kiirehdi toistamaan rukousta toisensa jälkeen, vaan lausu ne kohtuullisen harvaan, kuten on tapana puhutella jotakin ylhäistä henkilöä, kun häneltä jotain pyydetään. Enemmän kuin sanoista, huolehdi siitä, että järki olisi sydämessä ikäänkuin läsnä olevan Her­ran edessä täydellisesti tajuten hänen suuruutensa, hyvyytensä ja to­tuutensa.

4. Jos sinulla on tilaisuus, niin ota tavaksesi rukoilla myös varsinaisten rukousaikojesi välillä ja kohota silloin Herran puoleen muutamia kertoja tämä Jeesuksen rukous. Jos tähän ei ole tilaisuutta, lausu hengessäsi rukous työsi lomassa ja jopa puheittesikin keskellä.

5. Lausuessasi tätä rukousta tee joka lauselman jälkeen kumarrus, kymmenen syvää kumarrusta ja sen jälkeen kumarrus maahan asti. Sinä tietysti olet kuullut tai lukenut, että pyhät isät rukoussäännöis­sään suorittavat suuren määrän kumarruksia. Eräs heistä on sano­nut: "Rukous ei ole riittävä, jos rukoilija ei vaivaa ruumistaan ku­marruksilla." Jos alat voimiesi mukaan noudattaa tätä, niin näet no­peammin Jeesuksen rukouksessa harjaantumisen hedelmää.

6. Muita Jeesuksen rukousta koskevia neuvoja, viittauksia ja varoituksia löydät Simeon Uuden Teologin, Gregorius Siinailaisen, munkki Nikeforoksen, Ignatioksen ja Kallistoksen kirjoituksista, jotka ovat Filokaliassa. Kaikkien muidenkin isien opetukset sisäises­tä rukouksesta soveltuvat myös Jeesuksen rukoukseen. On huomattava, et­tä pyhien isien opetuksissa löytyy viittauksia siihen, miten tulee ru­kouksen aikana istua, miten hengittää ja missä asennossa pitää pää­tä. Nämä erilaiset "otteet eivät, Kallistoksen ja Ignatioksen sanojen mukaan, ole oleellisen välttämättömiä, vaan ne ovat vain ulkonaisia apukeinoja, joitten käyttö ei kaikille sovellu. Riittää kun pitää tark­kaavaisuuden sydämessä (Herran kasvojen edessä) ja maahan lange­ten lukee nöyrästi ja hartaasti tämän lyhyen rukouksen.

7. On huomattava lisäksi, että tarkkaavaisuuden tulee olla sydämessä eli rinnassa, hieman vasemman nisän yläpuolella. Kun jännityksen vai­kutuksesta sydäntä alkaa kivistää, niin on meneteltävä munkki Nikefo­roksen neuvon mukaan niin, että irrottautuu sydämestä ja kohdistaa huomion ja rukoussanat siihen paikkaan, jossa tavallisesti kes­kustelemme itsemme kanssa, rinnan yläpäähän kurkkutorven ala­puolella. Myöhemmin voi jälleen laskeutua vasemman nisän ylä­puolelle. Ei pidä aliarvioida tätä huomautusta, niin yksinkertaiselta ja vä­hän hengelliseltä kuin se tuntuneekin.

8. Pyhät isät antavat paljon varoituksia. Aiheen niihin on antanut kokemus, mikä väärästä rukousharjoituksesta on saatu. Jotta voisi välttää erehdyksiä, olkoon sinulla neuvonantaja, hengellinen isä tai kanssakeskustelija, samoin ajatteleva veli. Heille usko kaikki, mitä tässä rukousharjoituksessasi sinulle sattuukin. Itse toimi aina mitä suurimmalla yksinkertaisuudella ja nöyryydellä äläkä lue itsellesi minkäänlaisia saavutuksia. Tiedä, että oikea menestys kypsyy huo­maamattomasti. Sen tähden kun sisässäsi kuulet: Kas siinähän se! niin tiedä, että tämä on vihollisen ääni, joka kuiskaa sinulle. Tämä on itseylistyksen alkua. Tukahduta tämä ääni alkuunsa, muuten se torven tavoin alkaa toitottaa ja ravita omahyväisyyttäsi.

9. Älä edeltä arvioi aikaa, mikä kuluu tämän rukouksen omaksu­miseen. Ota päämääräksesi työskentely ja vaivannäkö. Kuluu kuu­kausia ja vuosia, ennen kuin alkaa näkyä heikkoja menestymisen ituja. Eräs athosvuorelainen isä kertoi itsestään, että vasta kahden vuoden vaivan jälkeen hänen sydämensä lämpeni. Eräs toinen saa­vutti tämän kahdeksan kuukauden jälkeen. Itse kussakin tämä kehi­tys tapahtuu sen mukaan, miten paljon voimia ja harrastusta hänel­lä on tähän työhön.

 

 Miten tulisi rukoilla

Rukoillessa on tärkeää panna syrjään tavalliset jokapäiväiset murheet ja huolet, koota hajanaiset ajatuksensa ikään kuin sulkemalla sielun ovi kaikelta maalliselta ja suunnata kaikki huomiomme Jumalaan.

Asettautumalla Jumalan kasvojen eteen ja muistamalla Hänen suuruutensa rukoilijan on välttämättä muistettava arvottomuutensa ja hengellinen köyhyytensä. Pyhä Johannes Kronstadtilainen sanoo: ”Rukoillessa koko luomakunta on kuviteltava Jumalaan verrattuna tyhjänveroiseksi ja vain Jumala on kaikki”. Mieleenpainuvan esimerkin oikeasta rukousasenteesta antoi Vapahtajamme vertauksessaan publikaanista, jonka Jumala armahti hänen nöyryytensä vuoksi. (Lk. 18: 9- 14)

Nöyryys ei aiheuta masennusta tai toivottomuutta. Päinvastoin nöyrä kristitty uskoo lujasti Taivaallisen Isän kaikkivoimallisuuteen ja hyvyyteen. Jumala hyväksyy vain uskon rukouksen niin kuin evankeliumista voimme lukea: ” Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän.”(Mk. 11:24) Uskon lämmittämä kristityn rukous on hyvin voimallinen. Uskova muistaa Jeesuksen käskyn, että tulee rukoilla aina koskaan lannistumatta (Lk. 18:1) ja unohtamatta Hänen lupaustaan: ” Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.”(Mt. 7:7)

Evankeliumissa on monia esimerkkejä rukouksen suuresta voimasta: kanaanilainen vaimo, joka pyysi Herraa parantamaan tyttärensä (Mt. 15: 21- 28), turvaton leski, joka suostutteli väärän tuomarin puolelleen (Lk. 18: 5-8) ja muita. Epä pidä joutua epätoivoon, vaikka rukoukseen ei vastattaisikaan heti. Kysymyksessä on testi, ei pyynnön torjuminen.

Pyhä Johannes Krysostomos on sanonut: ”Senvuoksi Herra sanoi ”kolkuttakaa” osoittaakseen ettei Hän armossaan avaa välittömästi ovea, siitä huolimatta meidän on jäätävä odottamaan toivon valossa”. Tosi kristitty jatkaa rukoilemista keskeytymättömin ponnistuksein kunnes hän saa Herran vakuuttuneeksi, ja kunnes hän saa osakseen Hänen armonsa kuten VT:n patriarkka Jaakob, joka sanoi kanssaan painiskelevalle muukalaiselle:” En päästä sinua, ellet siunaa minua.” (1 Moos. 32:27). Ja niin hän sai osakseen Jumalan siunauksen.

Koska Herra on Taivaallinen Isämme, olemme kaikki veljiä ja sisaria keskenämme. Hän vastaa rukouksiimme vain jos olemme todellisessa, veljellisessä, hyväntahtoisessa suhteessa toisiimme ja jos olemme voittaneet kaiken erimielisyyden ja vihan ja peittäneet kaiken suuttumuksen anteeksiantamuksella sekä tehneet rauhan kaikkien kanssa. ”Kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi.” (Mk.11:25)

 

Sisäinen valvominen

Rukous saa Jumalan auttamaan meitä, ja Jumalan voima torjuu viholliset, kunhan rukous vain on harras ja Jumalan tahtoon antautuva. Sisäisten vihollisten hyökätessä rukouksen paikka on aivan vastarinnan alussa.

Isien opetuksen mukaan rukouksen osuus tässä sisäisessä taistelussa on seuraava: Kun huomio valppaan vartijan tavoin antaa tiedon vihollisen lähestymisestä ja kun vihollisen nuolet alkavat tun­tua, ts. ilmestyy joko himollinen ajatus tai himon liike, niin henki huolehtien pelastuksesta ajaa armotta tämän pois sydämen lähettyviltä antamatta sen tunkeutua sisään ja kohottaa samanaikaisesti ru­kouksensa Herran puoleen kutsuen Häntä avukseen. Apu tuleekin, viholliset hajaantuvat ja taistelu taukoaa.

Pyhä Johannes Kolobos kuvaa tätä näin: "Minä olen sen ihmisen kaltainen, joka istuu suuren puun alla ja näkee, että häntä lähestyy suuri joukko petoja ja käärmeitä. Voimatta karkottaa niitä hän kii­peää puuhun ja pelastuu. Samoin minäkin istun kammiossani ja nä­en pahojen ajatusten hyökkäävän päälleni. Ja kun minulla ei riitä voimia niitä vastustamaan, niin turvaudun Jumalaan rukouksen vä­lityksellä ja näin pelastun vihollisten hyökkäykseltä. "

Pyhä Hesykios puheessaan valvomisesta ja rukouksesta kirjoittaa: "Sinun tulee terävällä ja jännitetyllä järjen katseella katsoa sisääsi, et­tä voisit tuntea ne, jotka sisälle aikovat. Tunnettuasi ne käärmeiksi murskaa heti vastalauseilla niitten päät ja huokauksin kutsu avukse­si Herraa Kristusta. Tässä tulet kokemaan näkymätöntä jumalallista puolustusta." Lisäksi: 'Joka kerta kun pahat ajatukset enenevät, sin­gotkaamme niiden keskelle Herramme Jeesuksen Kristuksen avuk­sihuutaminen. Silloin saamme heti huomata, että ne haihtuvat kuin savu ilmaan, kuten kokemus on osoittanut."

Ja vielä: "Käykäämme mielessämme taistelua seuraavassa järjes­tyksessä. Ensin huomio. Huomattuamme pahan ajatuksen lähesty­neen singotkaamme sitä vastaan sydämestämme kiivaasti kirouksen sanat. Kolmanneksi on rukoiltava huutamalla avuksi Herraa Jeesus­ta Kristusta, jotta tämä saatanallinen ajatus häviäisi eikä järki seuraisi tätä haaveilua kuten lapsi seuraa houkuttelevaa taikuria."

Ja vielä: "Vastustaminen pysahdyttää ajatusten kehittymisen, ja Jeesuksen nimen avuksi kutsuminen karkoittaa ne kokonaan sydämestä. Kun mielessäsi kuvittelet naisen kauneutta, kultaa tai hopeaa tai muuta sellaista, voit heti päätellä sen olevan pahojen hen­kien työtä; ne kun yrittävät ujuttaa sydämeemme pitkävihaisuutta, haureutta, kullanhimoa ym. Jos järkemme on kokenut, oppinut ja tottunut varjelemaan itseään vihollisen hyökkäyksiltä, se näkee selvästi kuin päivänvalossa viettelevät haaveet ja vihollisen eksytykset. Se sammuttaa helposti saatanan kuumennetut nuolet torjumalla, vastaväitteillä ja Jeesuksen rukouksella antamatta himollisen haavei­lun vallata ajatuksiaan, suostumatta tekosyihin tai antautumatta yle­viin mietelmiin, joita välttämättömästi seuraisivat pahat teot, kuten yö seuraa päivää."

Monia tämänkaltaisia paikkoja voi löytää pyhän Hesykioksen kirjoituksista. Siitä voi löytää myös koko näkymättömän taistelun täydellisen kuvauksen.

 

Mitä tulee rukoilla

Pyhä Iisak Syyrialainen kirjoittaa siitä, miten tulee rukoilla seuraavasti: “Älkää olko ajattelemattomia anomisissanne, ettette vihastuttaisi Jumalaa järjettömyydellänne. Päinvastoin olkaa viisaita, tulkaa arvollisiksi suurimpiin lahjoihin. Pyytäkää aarretta Häneltä, joka on aulis antaja ja olette saava Häneltä rikkauksia suhteessa pyyntönne järjellisyyteen. Salomon pyysi viisautta ja yhdessä sen kanssa hänelle annettiin maallinen valtakunta, koska hän anoi viisaasti Suurelta Kuninkaalta. Elisa pyysi kaksinkertaista osaa Pyhän Hengen armosta ja hänen pyyntönsä evattiin. Joutavien asioiden pyytäminen kuninkaalta loukkaa hänen arvoaan”.

Vapahtaja on suurin rukouksen opettaja. Rukous liittyy Hänen maallisen elämänsä kaikkiin tapahtumiin. Herra rukoili vastaanottaessaan kasteen Johannekselta (Lk. 3:21). Hän vietti koko yön rukoillen ennen apostolien valitsemista (Lk.6:12). Hän rukoili Getsemanessa ennen vangitsemistaan. Hän rukoili ristillä. Hänen viimeiset sanansa enne kuolemaansa olivat rukous (Lk. 23: 46)

 

Milloin tulee rukoilla

Apostoli Paavali opettaa: “Rukoilkaa lakkaamatta” (1 Tess. 5:17). On välttämätöntä rukoilla niiden kirkkaiden ja ylevien hetkien aikana, jolloin sielumme kokee vierailun ylhäältä ja kohoaa korkeuksiin kohti taivasta sekä tuntee tarvetta rukoukseen. Yhtä lailla on tarpeellista rukoilla kaikkina muina rukoukseen tarkoitettuina hetkinä aamuisin ja iltaisin silloinkin kun emme ole rukousmielellä. Muutoin rukoilemisen kyky saattaa hävitä, aivan kuten vanha rauta ruostuu ilman käyttöä.

Sielullemme on tarpeellista, säilyttääkseen hartaan tuoreuden, asettaa päämäärä rukoilla säännöllisesti, huolimatta siitä olemmeko vaiko emme ole siihen halukkaita Ortodoksikristitty rukoilee päivittäin aamulla herättyään ja illalla ennen vuoteeseen menoa. Meidän tulisi rukoilla jokaisen tärkeän työn edellä ja jälkeen. Tässä asiassa rukouskirja on tarpeellinen kumppani.

Yksityisten rukousten lisäksi kotona on toinen muoto yhteistä rukousta, joka tapahtuu kirkossa. Herra sanoi tällaisesta rukoilemisesta: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Mt.18:20).

Apostolien ajoista asti kaikkein tärkein yhteinen rukouksen muoto on ollut sunnuntaisin kirkoissa toimitettava liturgia, jossa uskovat yhdestä sydämestä ylistävät Jumalaa. Yhteinen jumalanpalvelus sisältää suuren hengellisen voiman.

Kristityt muodostavat Kristuksen Ruumiin, Jumalan huoneen, niin kuin Raamatussa on kirjoitetu:” Kristus sen sijaan on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus” (Hepr. 3:6). Tuo rakennus toinen maailma, joka on erilainen kuin tämä, jossa elämme. Tuossa toisessa maailmassa elämällä on toisenlainen olemus. Se on rukouselämää, yhteyttä Jumalan kanssa ja Hänen ylistämistään. Rukouksen kautta kykenemme yhteyteen koko taivaallisen maailman kanssa: enkelien, profeettojen, apostolien, marttyyrien, piispojen, vanhurskaiden ja Jumalansynnyttäjän kanssa.

Täällä maan päällä rukoilemme läheistemme ja toinen toistemme puolesta, myöskin jo tästä elämästä siirtyneiden puolesta ja pyydämme pyhien esirukouksia, että hekin rukoilisvat puolestamme.

Rukous on yhteyttä Jumalan kanssa. Täydellisimmillään rukous on ortodoksisessa temppelissä. Kirkko on rukouksen maailma ja rukouksen paikka.

Ensimmäisen seurakunnan elämä alkoi helluntain jälkeen perinteisen rukouksen pohjalta. Apostoli Luukas kertoo, että ”apostolit olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa” (Lk.24:53; Apt. 5:12). Apostoli Pietarin kerrotaan rukoilleen kuudentena hetkenä (Apt. 10:9). Hän kävi myös Johanneksen kanssa yhdeksännen hetken rukouspalveluksessa (Apt. 3:1). Tämä ossoitta, että seurakunnalla oli oma liturginen käytäntönsä ja rytminsä jo ennen helluntaita. Varhaisn rukousmuoto oli psalmien veisaaminen (Ef. 19; Klo. 3 :16). Kaikki alkuseurakunnan tapahtumat pohjautuvat tähän ennen helluntaita vallinneeseen yhteisen rukouksen perinteeseen. Rukous edelsi Matteuksen valitsemista apostoliksi Juudas iskariotin jälkeen, samoin valittaessa seitsemää diakonia. Rukoiltiin myös Pietarin vapautumista vankeudesta, kastettujen puolesta. Apostolien tekojen kirja todistaa, että erityisesti Pietari ja Paavali olivat ahkeria ja kestäviä rukoilijoita. Apostoli Paavali usein mainitsee ”rukoilevansa aina” (Room. 1:10) ja kehoittaa ”rukoilemaan joka hetki” (Ef. 6:18). Paavali ymmärtääkin rukoilemisen kilvoituksen ja jumalanpalvelemisen muodoksi. Hän selkeästi antaa ymmärtää, että seurakunnasta tulee Kirkko, Kristuksen Ruumis, juuri rukouksen kautta. Rukouksen kautta siitä tulee Jumalan valtakunnan maan päällinen esikartano, ja rukouksen kautta se saavuttaa täyteytensä.

Ortodoksisen jumalanpalveluksen yleisperiaate ilmenee psalmin sanoista:”Kiitä sieluni Herraa ja kaikki, mitä minussa on Hänen pyhää nimeänsä”. Koko luonto sinällään ja sen kautta ylistää Herraa. Siitä syystä ortodoksisessa kirkossa erilaiset luonnon ainekset- suitsutus, pyhitetty vesi ja öljy, tuohukset, palmun oksat jne. – kaikki palvelevat Jumalan kunniaa ja siitä syystä kokonaisuutta.

 

Rukouksen hedelmät

Rukous maanviljelijän tavoin kyntää sydämemme pellon ja saa sen vastaanottavaiseksi taivaallisille siunauksille ja tuottamaan hyveiden ja täydellisyyden hedelmiä. Rukous houkuttelee sydämeemme Pyhän Hengen armon ja siten vahvistaa uskoamme, toivoamme ja rakkauttamme. Se valaisee mielemme,ohjaa tahtomme hyvän tekemiseen, lohduttaa sydäntä surussa ja kärsimyksissä, ja yleensäkin kaikessa, mikä on hyväksi hyvinvoinnillemme.

 Pyhien isien opetuksen mukaan rukous on “sielun hengitystä” ja suuri siunaus kaikille. Kyky rukoilla oikein keskittymällä ja koko sydämestä tai rukouksen lahjan saaminen on eräs kaikkein arvokkaimmista hengellisistä lahjoista.