Epäilemättä voidaan sanoa, että Kirkon keskeisin sakramentti on Pyhä Ehtoollinen. Se on sakramenttien sakramentti. Itse Kristus asetti sen. Matteuksen evankeliumi kertoo siitä seuraavasti: "Illan tultua Jeesus kävi aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini". Sitten Hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi". Ja Kristus lisäsi vielä: "Tehkää tämä minun muistokseni!"

Näistä Kristuksen sanoista ymmärrämme, että Pyhä Ehtoollinen on todellinen Kristuksen Ruumis ja Veri. Se ei ole vain symboli. Kristus ei sanonut, että tämä vertauskuvallisesti esittää Ruumistani tai vertani, vaan "tämä on minun ruumiini ja vereni". On tietenkin totta, että Ehtoolliseen osallistuessamme näemme inhimillisillä silmillämme leivän ja viinin ja kielellämme maistamme leivän ja viinin. Mutta todellisuudessa se mitä näemme ja maistamme on todellinen Kristuksen ruumis ja veri. Kuinka tämä tapahtuu, sitä ei kukaan osaa sanoa. Kaikki tapahtuu salaisella tavalla Pyhän Hengen vaikutuksesta papin sanoessa: "Tee tämä leipä Sinun Kristuksesi kalliiksi Ruumiiksi ja mitä tässä maljassa on Sinun Kristuksesi kalliiksi vereksi".

Kristuksen sanoista käy myös ilmi, että Kristus asetti tämän sakramentin "syntien anteeksi antamiseksi". Sakramentin päätarkoitus on ihmisten syntien anteeksiantaminen ja anteeksiantamisen ohella siihen liittyy myös pyhittyminen, kunnia ja iankaikkinen elämä. Siksi ehtoollisen jakaja sanoo jokaiselle osallistujalle: "osallistuu Kristuksen Ruumiista ja verestä syntien anteeksiantamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi".

Kristuksen sanoista käy edelleen ilmi, että Pyhän Ehtoollisen sakramentti on Jumalan ja ihmisen välisen uuden, ystävyyden ja sovinnon liiton, sinetti. Edellä mainituista asettamissanoista ilmenee myös, että tämä sakramentti tulee aina toimittaa myös Kristuksen "muistoksi", Hänen ihmiseksitulemisensa, ristinuhrinsa, hautaamisensa ja ylösnousemisensa muistoksi sekä taivaaseen astumisensa ja Isän oikealla puolella istumisensa muistoksi, ja vielä Hänen toisen, kunniakkaan tulemisensa muistoksi.

Toisaalla Raamatussa Kristus vakuuttaa, että Hänen ruumiinsa on "todellinen ruoka "ja "todellinen juoma". Ja vielä Hän sanoo nuo pelottavalta tuntuvat sanat, että "sillä, joka ei syö hänen ruumistaan ja juo hänen vertansa ei ole iankaikkista elämää itsessään". Tästä ymmärrämme, että Pyhä Ehtoollinen on ihmisen hengellinen ravinto. Kuten ihminen ei voi elää ilman luonnollista ravintoa, ei hän voi myöskään elää ilman hengellistä ravintoa – ilman Pyhää Ehtoollista. Tämän Kristus tekee meille täysin selväksi sanoessaan, "ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo Hänen vertansa, teillä ei ole elämää itsessänne; ja se joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä".

Pyhä Ehtoollinen on ihmisen ja Jumalan välinen yhteys. Se jumalallistaa hänet. Koska ihminen yhdistyy Jumalan kanssa, hän yhdistyy myös toisten ihmisten kanssa. Kuten apostoli Paavali sanoo: "Koska leipä on yksi, niin mekin olemme yksi Ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme osallisiksi tuosta yhdestä leivästä."

Tämä ihmisten yhdistyminen yhdeksi ruumiiksi on kuten Pyhän Kolminaisuuden kolmen Persoonan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, yhteys.

Yhteenvetona voimme sanoa, että Pyhän Ehtoollisen hedelmät ovat: syntien anteeksisaaminen, puhdistuminen, pyhittyminen vanhurskauttaminen, yhteys Jumalan ja toinen toistemme kanssa, hengellisyys, iankaikkinen elämä, kunnia ja jumaloituminen eli jumalankaltaisuuteen kasvaminen.

Saadakseen kaikki Pyhän Ehtoollisen hedelmät ja kaiken hyödyn, ihmisen tarvitsee ensinnäkin osallistua siihen usein. Kuinka usein, voimme kysyä? Joka kerran, kun hän osallistuu liturgiaan. Toiseksi: meidän tulee lähestyä "Jumalan pelossa, uskossa ja rakkaudessa". Toisin sanoen, lähestyä arvollisesti, kunnioituksella ja uskossa Jumalaan, kokosydämisesti rakastaen Jumalaa ja ihmistä.

Pyhä Ehtoollinen toimitetaan kirkossa, mutta se voidaan tehdä myös ulkona tai missä tahansa, jos tarve vaatii, tilanteen mukaan. Se voidaan toimittaa kerran päivässä ja se siis tapahtuu Pyhässä Liturgiassa. Aineelliset leipä ja viini muuttuvat Pyhän Hengen vaikutuksesta hengellisiksi asioiksi - Kristuksen ruumiiksi ja vereksi

 

Liturgia - Ehtoollisjumalanpalvelus

Pyhän Ehtoollisen sakramentti toimitetaan siis liturgiapalveluksessa. Sana "liturgia" tarkoittaa julkista tai yhteistä palvelusta yhteiseksi hyväksi. Antiikin aikana sanalla tarkoitettiin mm. valtion viran hoitoa. Ortodoksisessa kirkossa sana "liturgia" tarkoittaa aina ehtoollisjumalanpalvelusta. Sen ytimenä on Ehtoollinen. Varsinaisesta sakramentista käytetään myös nimityksiä "anafora" "Eukaristia" ja "eukaristinen kanoni" Ehtoollista ei voi irrottaa muusta kokonaisuudesta. Ehtoollinen on sakramenteista tärkein, "sakramenttien sakramentti", niin kuin jo olemme todenneet.

 

Ortodoksisen kirkon liturgiat

 

1.Johannes Krysostomoksen liturgia.

 

Liturgian nimi on kunnianosoitus pyhälle Johannes Krysostomokselle, Konstantinopolin arkkipiispalle, joka kuoli v. 407. Hän ei ole kuitenkaan laatinut liturgian tekstejä paria rukousta lukuun ottamatta. Liturgian nimitys vakiintui vasta n. v. 700. Liturgiaa toimitettiin keisarillisessa pääkaupungissa Konstantinopolissa. Vähitellen se syrjäytti muut liturgiat Bysantin valtakunnassa.

 

2. Basileios Suuren liturgia

 

Tätä liturgiaa toimitetaan 10 kertaa vuodessa:

*Suuren paaston viitenä sunnuntaina

*Suurena torstaina

*Suurena lauantaina

*Jouluaattona

*Teofanian aattona

Jos aattopäivät osuvat jouluna ja teofaniana lauantaiksi, silloin liturgiat toimitetaan itse juhlapäivänä. Basileios Suuren liturgian kanoni on hieman monisanaisempi, mutta ei juuri muuten eroa Johannes Krysostomoksen liturgiasta.

 

3. Apostoli Jaakobin liturgia

 

Tämä liturgia toimitetaan kerran vuodessa, 23. 10. apostoli Jaakobin muistopäivänä. Monin paikoin liturgia on jäänyt pois käytännöstä. Suomessa sitä on alettu toimittaa vuodesta 1975, aluksi muutamissa kirkoissa, nykyisin jo yleisemmin. Varsinainen eukaristia-osa on tässä liturgiassa laajin, mutta sisällössä ei ole olennaista eroa. Toimitustavassa ilmenee paikallisia eroja. Poikkeus on mm. se, että tässä liturgiassa annetaan leipä ja viini uskoville erillisinä.

 

4. Ennenpyhitettyjen lahjain liturgia

 

Tässä palveluksessa ei toimiteta ollenkaan eukaristista kanonia. Ehtoollislahjat on pyhitetty edellisessä Krysostomoksen liturgiassa tai Basileios Suuren liturgiassa. Tätä liturgiaa toimitetaan suuressa paastossa keskiviikko- ja perjantai-iltaisin. Pyhästä Ehtoollisesta osallistuminen ei riko paastopäivän luonnetta, sillä Ehtoolliseen osallistuminen päättää paaston sen päivän osalta. Tätä liturgiaa nimitetään myös paastoliturgiaksi.

Milloin Ehtoolliseen tulisi osallistua

Liturgia ei ole ns. jokapäiväinen jumalanpalvelus. Tavallisimmin osallistutaan sunnuntailiturgiaan. Luostareissa liturgiaa toimitetaan joka päivä. Sille ei ole annettu tarkkaan määriteltyä paikkaa vuorokautisessa jumalanpalveluskierrossa. Periaatteessa se voidaan toimittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa riippuen 1.) kirkkovuoden ajankohdasta, 2.) päivästä ja 3.) tilanteesta, ei kuitenkaan mielivaltaisesti.

Periaatteena on, että 1) mitä suurempi juhla, sitä varhaisemmin vuorokaudesta liturgia alkaa, esim. pääsiäisenä yöllä, jouluna klo 6–7. Illalla liturgia toimitetaan ankarina paastopäivinä, joulun ja teofanian aattoina, Suurena torstaina ja lauantaina. Meillä kuitenkin tässä suhteessa ei ole yhtenäistä käytäntöä. 2) Mitä ankarampi paasto, sitä myöhäisempi liturgia. Ehtoollinen päättää paaston. Ehtoollinen merkitsee Yljän, Kristuksen, läsnäoloa. Siksi se ilojuhla, jonka ilmaus on yhteinen ateria.

Ihminen ei voi kohdata Kristusta ilman valmistautumista. Paasto ennen osallistumista on valmistautumista, Herran tulemisen odotusta. Kristityn tulisi osallistua Ehtoolliseen aina, kun liturgia toimitetaan. Ehtoollisella käyminen ei saa olla ensisijaisesti tunnekysymys. Osallistuminen on Kristuksen käskyn täyttämistä, Hänen kuolemansa tunnustamista ja ylösnousemisensa juhlimista.

Liturgiaa toimitetaan, jotta Kirkon jäsenet voisivat täyttää Kristuksen käskyn ja julistaa Hänen kuolemaansa ja ylösnousemistansa.

 

Liturgian sisältö ja järjestys

Liturgiassa on perinteisesti kolme osaa: 1. proskomidi-osa, 2. opetettavien liturgia ja 3. uskovaisten liturgia.

Proskomidi tarkoittaa "esiintuominen". Siinä osassa valmistetaan uhripöydällä kaikki, mitä tarvitaan Ehtoollisen toimittamista varten.

Opetettavien liturgiassa keskeisenä on epistolan ja evankeliumin lukeminen sekä opetuspuhe. Kirkon alkuaikoina opetettiin kasteeseen valmistautuvia tässä osassa liturgiaa. Opetettavat joutuivat lähtemään pois kirkosta ennen Ehtoollisen sakramenttia.

Uskovaisten liturgian keskeisenä osana on Ehtoollisen sakramentti. Liturgian jako kolmeen osaan on kaavamainen ja teoreettinen. Opetettavia ei enää ole siinä mielessä kuin varhaiskirkossa, kaikki ovat lapsena kastettuja. Toisaalta taas kaikki kastetut ovat opetettavia. On myös toisista kirkkokunnista liittyviä.

 

Proskomidi

Pyhän Ehtoollisen sakramentti on luonteeltaan uhritoimitus. Uhri voidaan määritellä lahjaksi, jolla ihminen 1. osoittaa kiitollisuuttaan, 2. pyrkii eheyttämään rikkoutuneen suhteen, 3. luopuu jostain itselle rakkaasta ja elintärkeästä, 4. ilmaisee rakkautensa uhrin kohteelle ja 5. luo yhteyttä ja vahvistaa sitä.

Kirkkoon tuleminen on uhri, jossa tulija antaa Jumalalle omaa aikaansa. Tuohuksen ostaminen ja sytyttäminen on uhri Samoin kolehtiin annettu raha on uhrilahja, jne.

Eukaristiassa Leipä ja Viini ovat Jumalalle kannettu uhri. Proskomidin toimittaminen tapahtui kirkon alkuvuosisatoina erityisessä kappelissa kirkkorakennuksen pohjoissivulla. Nykyisin uhripöytä on alttarissa pohjoissivulla. Alkuvuosisatoina kirkkokansa toi mukanaan ruokatarvikkeita yhteistä agapeta eli rakkauden ateriaa varten. Niistä valittiin Ehtoollisen sakramenttiin käytettävät leipä ja viini. Loput ruoka-aineet nautittiin liturgian jälkeisessä agape-ateriassa, jolla oli sosiaalinen ja köyhiä ja apua tarvitsevia tukeva merkitys Nykyisin ns. jälkiviini ja -leipä, antidori, on jäänne tuolloisesta agape- ateriasta. Vielä 1300-luvulla diakonit itsenäisesti toimittivat proskomidin noista kirkkokansan tuomista leivistä ja viinistä. Nykyisin pappi suorittaa proskomidin ennen varsinaisen liturgian alkua hiljaisuudessa alttarihuoneessa.

Kristus itse käski käyttää sakramentin aineksina leipää ja viiniä.

Leipä on ihmisen tarvitseman ravinnon symboli. Leipä on yhtä kuin elämä. Syödessämme leipää se muuttuu ruumiiksemme, antaa meille elämän ja ylläpitää sitä.

Viini on Jeesuksen ajan ruokajuoma. Sen läsnäololla pöydässä oli juhlistava merkitys. Viini on elämänilon ja runsauden merkki.

Ihminen tuodessaan liturgiassa Jumalalle uhriksi leivän ja viinin, antaa ikään kuin uhriksi oman elämänsä symbolin. Ehtoollisuhri on koko elämän antamista Kristuksen, Jumalan, haltuun.

Venäläisessä kirkkoperinteessä proskomidissa käytetään viittä kirkkoleipää eli prosforaa. Kreikkalaisessa perinteessä taas vain yhtä suurta kirkkoleipää. Leipä on hapanta vehnäleipää. Syynä tähän on se, että Herra asetti ehtoollisen ennen juutalaisten happamattoman leivän juhlaa – Pääsiäistä.

Viininä käytetään makeaa rypäleviiniä. Siihen sekoitetaan vettä, sillä Kristuksen kyljestä vuoti sekä verta että vettä.

Kirkkoleipä eli prosfora on muodoltaan pyöreä. Sivulta katsottuna leipä on kaksikerroksinen kuvaten Kristuksen kahta luontoa, jumalallista ja inhimillistä. Kirkkoleivän päälle on painettu ristisinetin kuva, jossa näkyy kirjaimet JS KS NI KA tai IC XC NI KA, ts. nimen Jeesus Kristus alkukirjaimet sekä kreikankielinen sana NIKA, joka tarkoittaa "voittaa."

Näistä viidestä kirkkoleivästä pappi valmistaa ensimmäisestä leivästä Karitsan, jonka hän asettaa keskelle ehtoollislautasta, ja se pyhitetään Kristuksen Ruumiiksi. Leikatessaan Karitsaa hän muistelee Jeesuksen elämän vaiheita ja lausuu ensimmäiseltä, sinetin oikealta sivulta, leikatessaan: Niin kuin lammas Hänet viedään teuraaksi.

Sinetin vasemmalta puolelta leikatessaan: Ja niin kuin Karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei Hänkään suutansa avaa. Sinetin yläpuolelta leikatessa: Hänen alentumisensa kautta Hänen tuomionsa otetaan pois ja sinetin alapuolelta leikatessaan: Kuka kertoo Hänen syntyperänsä?

Sen jälkeen hän työntää keihään eli ehtoollisessa käytettävän veitsen prosforaan oikealta sivulta ja vetää Karitsan irti leivästä lausuen: Sillä Hänen elämänsä otetaan pois maan päältä. Sitten hän asettaa Karitsan ehtoollislautaselle ylösalaisin ja leikkaa sitä ristinmuotoisesti lausuessaan: Teurastetaan Jumalan Karitsa, joka ottaa kannettavakseen maailman synnit maailman elämäksi ja pelastukseksi.

Sitten hän kääntää Karitsan niin, että ylöspäin tulee sinettipuoli ja pistää keihäällä sinetin siihen kohtaan, jossa ovat kirjaimet JS ja lausuu: Yksi sotamiehistä lävistä keihäällä Hänen kylkensä ja heti vuoti siitä verta ja vettä. Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi.

Tämän jälkeen pappi kaataa kalkkiin viinin ja veden sekoituksen.

Toisesta leivästä pappi ottaa osasen Jumalansynnyttäjän kunniaksi ja asettaa sen Karitsan oikealle puolelle lausuen: Kuningatar seisoo sinun oikealla puolellasi kalleimmalla kullalla koristetussa puvussa.

Kolmannesta leivästä otetaan yhdeksän osaa Kirkon kunnioittamien pyhien ihmisten kunniaksi ja muistoksi. Ensimmäinen osanen otetaan Johannes Kastajan muistoksi, toinen profeettain muistoksi, kolmas apostolien muistoksi, neljäs pyhien esipaimenten muistoksi, viides marttyyrien muistoksi, kuudes pyhittäjäisien muistoksi, seitsemäs pyhien parantajien muistoksi, kahdeksas Herran esivanhempien Joakimin ja Annan muistoksi ja yhdeksäs, viimeinen osanen, sen pyhän kunniaksi, jonka liturgiaa toimitetaan.

Neljännestä leivästä otetaan osaset piispojen, esivallan ja kaikkien elävien puolesta.

Viidennestä leivästä otetaan osaset kirkon rakentajien ja kaikkien edesmenneiden puolesta.

Alttariin tuoduista muistelukirjoista pappi lukee elävien ja kuolleiden nimiä samalla ottaen leivistä osasia ehtoollislautaselle.

Näin kirkkoleivistä otetut muisteluosaset ryhmiteltynä ehtoollislautaselle symbolisesti muodostavat koko kirkon: Kristus keskellä päänä, pyhät ympärillä, muut ihmiset Hänen edessään. Riemuitsevan ja taistelevan seurakunnan raja on hävinnyt. Kristuksessa kaikki elävät ja kuolleet ovat yhtä.

 

Peruselementit, jotka muodostavat liturgian rungon

1. Kokoontuminen

2. Sanan liturgia

3. Uhrin esiinkantaminen

4. Anafora eli uhrin ylentäminen

5. Ehtoolliseen osallistuminen

6. Paluu maailmaan

 

Kokoontuminen

Liturgia edellyttää kokoontumista. Tekninen kehitys on tehnyt mahdolliseksi seurata liturgiaa kotoa käsin. Liturgia on kuitenkin tarkoitettu osallistumista, ei seuraamista varten. Askelet kohti kirkkoa ovat askeleita kohti Jumalan valtakuntaa ja samalla valmistautumista Herran kohtaamiseen, aivan yhtä tärkeitä kuin rukoukset ennen Ehtoollista. Kokoontuminen tekee liturgian toimituspaikan koko maailman keskipisteeksi.

Kokoontuminen on osa liturgiaa. Joskus siihen on liittynyt erilaisia seremonioita, jotka elävät jäänteinä jumalanpalveluksissamme, esim. Konstantinopolissa Bysantin aikana kokoontuivat kaikki kristityt sunnuntaisin Hagia Sofian kadetraaliin. Sieltä kuljettiin sitten järjestäytyneenä saattokulkueena psalmeja veisaten pääkirkkoon.. Nykyään veisattavat antifonit, joiden väliin on lisätty kaksi pientä ekteniaa, ovat näitä psalmeja. Nykyinen pieni saatto kolmatta antifonia, tavallisena sunnuntaina autuuden lauseita, laulettaessa on alkuperäiseen tarkoitukseensa nähden sinänsä tarpeeton. Muinoin vainojen aikana siinä kohdin evankeliumi haettiin kätköstä.

Nykyisin pienellä saatolla on julistustehtävä. Saatossa kannettava evankeliumikirja on Kristuksen sanallinen ikoni. Pienen saaton etenevä liike, kun pappi kantaa evankeliumikirjan seuraten edellään kannettavaa kynttilänkantajaa, voidaan ymmärtää uskovaisten joukon kulkuna kohti Jumalan valtakuntaa. Kynttilä saaton edellä voidaan ymmärtää kuvana Kristuksen valkeudesta, totuudesta ja Jumalan tuntemisesta. Kynttilänkantaja kuvaa Johannes Kastajaa, Kristuksen Edelläkävijää.

Pieni saatto päättää kokoontumisen ja aloittaa varsinaisen liturgian. Tämä alkuperäinen käytäntö näkyy vielä piispallisessa liturgiassa Käytännössä liturgia alkaa jo alkusiunauksesta. Bysantin jumalanpalveluksia yhdenmukaistettaessa 700-luvun paikkeilla liitettiin liturgian alkuun suuri ektenia, pitkä anomussarja, jossa anotaan "rauhaa". "Rauhanruhtinas", "Rauha", on Kristuksen liturginen nimi. Kokoontuminen on tapahtunut Kristusta seuraten, liturginen "matka" jatkuu samassa nimessä.

 

Sanan liturgia

Jumalan kansa on kokoontunut Jumalan Sanaa seuraten Hänen valtaistuimensa eteen. Syntinen ihminen anoo armahdusta. Kuoro laulaa kolminkertaisen "Pyhä Jumala" - veisun. Tämä veisu otettiin liturgiaan n. v. 440. Sanan liturgiassa eli opetettavien liturgiassa opetus tapahtuu epistolan ja evankeliumin välityksellä. Evankeliumia seuraa saarna.

Epistolan edellä luetaan ja lauletaan prokimeni, psalmin jae, johon liittyy liitelauselma. Tämä VT:n sana valmistaa UT:n kuulemiseen samoin kuin VT edelsi UT:a ja valmisti Israelia vastaanottamaan Kristuksen. Vielä 5. vuosisadalla veisattiin prokimenina koko psalmi. Varhaisina aikoina luettiin myös VT:n profetioita, mutta ne ovat jääneet pois bysanttilaisesta liturgiasta. Ainoastaan Jaakobin liturgiaan kuuluu edelleenkin profetian lukeminen. Erikoistapauksissa liturgian liittyessä ehtoopalvelukseen luetaan VT:n parimioita.

Epistolatekstit ovat apostolien kirjoittamia ja ne selittävät osaltaan evankeliumia. Ne ohjaavat Kristuksen luo ajallisesti toisesta suunnasta kuin VT. Ne selittävät evankeliumin mukaista elämää. Apostolisista teksteistä ainoastaan Ilmestyskirjalla ei ole ortodoksisessa kirkossa liturgiasta käyttöä. Epistolan lukemisen aikana pappi istuu. Tällä hän ilmaisee oman virkansa apostolisen arvon. Pappi on tämän päivän apostoli, joka on saanut virkansa "apostolisen seuraannon" välityksellä suoraan apostoleilta. Kirkkokansa seisoo epistolan lukemisen aikana.

Evankeliumin jälkeen seuraa Halleluja-veisu lauselmineen. Sana "Halleluja" tarkoittaa "Ylistäkää Herraa". Se on riemullinen purkaus, joka liittyy Jumalan kohtaamiseen. Hallelujan jälkeisessä evankeliumin lukemisessa tuo kohtaaminen todellistuu. "Halleluja" on siis juhlaveisu, joka valmistaa evankeliumin kuulemiseen.

Prokimenin, epistolan ja hallelujaveisun aikana ennen evankeliumin lukemista suoritetaan suitsutus alttarissa, ikonostaasin ikoneille ja kansan puoleen. Tässä yhteydessä suitsutus kuvaa Jumalan läsnäoloa. Puhuessaan Moosekselle Siinain vuorella Jumala verhoutui pilveen. Suitsutussavu on Jumalan läsnäolon pilvi.

Pappi tai diakoni lukee evankeliumin pyhien ovien edessä kansaan päin. Evankeliumin edessä pidetään palavaa kynttilää. Se on valo, joka Kristuksen kautta loistaa. Evankeliumi on Kristuksen sanallinen ikoni. Evankeliumikirja on kauniisti koristeltu: siinä on keskellä ylösnousemusikoni ja kannen kulmissa evankelistojen ikonit.

Evankeliumikirjalle osoitetaan kunnioitusta kuten ikoneille. Kirjaa esille kannettaessa kumarrutaan ja evankeliumia kuunnellaan kumarretuin päin.

Saarna liittyy kiinteästi evankeliumin lukemiseen ja on sen suoranainen jatke. Sanomaa sovelletaan kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Saarna ei kuitenkaan ole välttämätön osa liturgiaa.

Historian kuluessa on tehty hyvinkin jyrkkä ero "sanan" ja "sakramentin" välille. Se on johtanut siihen, että nämä jumalanpalveluksen kaksi osaa ovat joutuneet toisistaan eroon.. Varsinkin protestanttisissa kirkoissa sanan liturgia on joutunut usein täysin erilleen ehtoollisen sakramentista. Ortodoksisessa kirkossa tämä yhteys on säilynyt koskemattomana, samoin melko hyvin myös katolisessa kirkossa. .

Saarnan jälkeen seuraa useita rukoussarjoja, ektenioita: hartauden ektenia, ektenia edesmenneiden puolesta, ektenia opetettavien puolesta sekä kaksi uskovaisten ekteniaa.

Suuri Saatto

Ektenioiden jälkeen kuoro aloittaa "kerubiveisun", jonka aikana tapahtuu ns. Suuri Saatto, Ehtoollislahjojen kantaminen uhripöydältä pohjoisoven kautta ensin solealle, jossa pappi pyytää Jumalaa muistamaan Kirkon päämiestä, kaikkia läsnä olevia ja kaikkia kristittyjä. Sen jälkeen hän kääntyy alttariin päin ja siirtää ehtoollislautasen ja – maljan, joissa proskomidissa valmistetut leipä ja viini ovat, pyhälle pöydälle ylennettäväksi Jumalan tykö. Tämän kaiken tapatuessa paastoten ehtoolliseen valmistautuneet ortodoksit astuvat kirkon etuosaan

Anafora – uhrin ylentäminen eli varsinainen Eukaristia- eli kiitososa

 

Ensin siis uhri kannetaan esiin ja sitten seuraa sen ylentäminen Jumalan tykö. Alkaa kiitosuhriin, eukaristiaan valmistautuminen. Diakoni tai pappi lausuu: "Rakastakaamme toinen toistamme", minkä jälkeen seuraa alttarissa toimittavan papiston vaihtama rauhansuudelma, joka symbolisesti muistuttaa siitä, että uskovaisten joukossa tulee vallita keskinäisen rakkauden.

Sitten pappi tai diakoni lausuu: "Ovet, ovet, viisaudella ottakaamme vaari". Aikoinaan tuo maininta ovista oli kehotus ipodiakoneille poistaa ei-uskovaiset kirkon sisäpuolelta ennen ehtoollisen sakramenttia. Nykyisin nämä sanat muistuttavat meitä siitä, että Ehtoollinen on luonteeltaan salaisuus.

Tämän jälkeen kaikki laulavat uskontunnustuksen nikalais-konstantinopolilaisessa muodossaan. Uskontunnustus on minä-muodossa, sillä uskon tunnustaminen on syvästi henkilökohtainen asia.

Eukaristiaosassa voidaan nimetä eri osia. Aluksi johdantona tuodaan esille ne seikat, miksi on "kohtuullista ja oikeata" tuoda Jumalalle kiitosuhri. Tämä kaikki ilmenee papin hiljaa lukemissa rukouksissa: Jumala on luonut ihmisen asettaen hänet enkeleitä korkeampaan asemaan ja herättänyt hänet syntiinlankeemuksen jälkeen. Kaiken Jumala on tehnyt ihmisen saattamiseksi taivaaseen.

Johdannon jälkeen uskovaiset yhtyvät enkelten lauluun: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot".

Tämän jälkeen muistellaan Ehtoollisen asettamista. Muistelemalla tuota tapahtumaa se tehdään juuri nyt käsillä olevaksi asiaksi. Muisteleminen koskee sekä menneitä että tulevia. Laulettaessa Pyhä, pyhä, pyhä... ylitetään taistelevan ja riemuitsevan seurakunnan raja. Ehtoollisen asettamista muistellessa ylitetään ajan raja. Mennet ja tulevat liittyvät yhteen Kristuksessa. Molemmat tehdään läsnä olevaksi tässä ja nyt. Muisteleminen koskee erityisesti kaikkea hyvää, mitä olemme saaneet ja kiitetään erityisesti Kristuksen pelastustyöstä.

Seuraa Ehtoollisen asettamissanat ja lahjojen ylentäminen. Pappi kohottaa ehtoollislautasen ja maljan ja lausuu: "Sinun omaasi, Sinun omistasi, me Sinulle edeskannamme, kaiken tähden ja kaiken edestä"

Tämän jälkeen pappi kohotetuin käsin rukoilee Jumalaa lähettämään Pyhän Hengen "alas meidän päällemme ja esilläolevain lahjain päälle" Ortodoksinen kirkko korostaa Pyhän Hengen merkitystä Ehtoollislahjojen pyhittäjänä. Tämän vuoksi vuosisatojen ajan Pyhän Hengen avuksihuutorukoukseen eli epikleesiin on lisätty ns. "Kolmannen hetken rukous" (kts. s. 97) Tämä lisäys tehtiin 1300- 1400- luvuilla ja on säilynyt slaavilaisen perinteen kirkoissa, ei kreikkalaisessa perinteessä.

Pyhän Hengen avuksihuutamisen jälkeen pappi rukoilee: "Tee tämä leipä Sinun Kristuksesi kalliiksi Ruumiiksi. Amen." "Mitä tässä maljassa on Sinun Kristuksesi kalliiksi Vereksi. Amen." "Muuttaen ne Pyhällä Hengelläsi" Amen. Amen. Amen." Juuri tämä hetki on koko liturgian pyhin hetki. Juuri silloin leipä ja viini tulevat Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi. Siksi tuolloin kaikki kumartuvat maahan.

Vuosisatojen ajan kaikkien kristittyjen ehtoollisyhteyden esteenä ovat olleet erilaiset käsitykset siitä, mitä leivälle ja viinille tapahtuu Pyhää Henkeä avuksi huudettaessa. Roomalaiskatolisessa kirkossa vallitsee Aristoteleen filosofiaan perustuva käsitys, jonka mukaan ehtoollisaineiden olemus niiden pyhittyessä muuttuu. Tätä käsitystä kutsutaan transsubstantiaatio-opiksi. Leivän ja viinin olemus häviää ja sijaan tulee Kristuksen ruumiin ja veren olemus, samaan tapaan kuin esim. paperinpala saa uuden tarkoituksen ja merkityksen, kun se rahapajassa painetaan seteliksi. Paperi on edelleen paperia, mutta samalla se on olennaisesti uutta.

Luterilainen kirkko taas torjuu transsubstantiaatio-opin ja korostaa ns. Kristuksen todellista läsnäoloa ehtoollisaineissa: Kristuksen ruumis on "leivässä, leivän alla ja leivän kanssa" ja vastaavasti hänen verensä viinissä.

Sen sijaan reformoidut, joihin meillä Suomessa kuuluvat ns. vapaat suunnat, selittävät, ettei ehtoollisleipä ole itse Kristuksen ruumis. He opettavat ja puhuvat pelkästään hengellisestä läsnäolosta: Kristus on läsnä ehtoollista vietettäessä kuten aurinko, joka on kaukana taivaalla, mutta vaikutukseltaan läsnä.

Ortodoksinen kirkko ei pidä tärkeänä tämän muutoksen ilmaisemista filosofisin käsittein. Muuttuminen on salaisuus, mysteerio, jota ei pyritäkään selittämään järjellisesti. Ortodoksinen kirkko ei periaatteessa hyväksy transsubstantiaatio-oppia, mutta ei myöskään kiellä leivän ja viinin muuttumista Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.

Epikleesissä eli Pyhän Hengen avuksihuutorukouksessa emme rukoile vain leivän ja viinin muuttumista, vaan "että Pyhä Henki tulisi sekä rukoilevien että esilläolevien lahjojen päälle". Tarkoitus on, että koko rukoileva yhteisö pyhittyisi. Koko uskovaisten joukosta tulee "Kristuksen Ruumis".

Ehtoolliseen osallistuminen

Ehtoollislahjojen pyhittämisen jälkeen ennen ehtoolliseen osallistumista seuraa ensin anomusektenia ja Isä meidän - rukous, joissa pyydetään Jumalaa tekemään rukoilijat kelvollisiksi osallistumaan ehtoollisesta. Sen jälkeen pappi kohottaa Karitsan lausuen "Pyhät pyhille", ts. on tullut aika jakaa pyhitetyt lahjat pyhille eli uskovaisille.

Pappi murtaa Karitsan lausuen: "Murretaan ja osiin jaetaan Jumalan Karitsa, joka on murrettava, mutta samalla jakaantumaton, aina syötävä, mutta ei koskaan kuluva, vaan siitä osallistuvia pyhittävä.". Sen jälkeen hän panee sen osan murretusta Karitsasta, jossa on kirjaimet JS kalkkiin, jonka jälkeen kalkkiin lisätään "lämpimyys", ts. kuuma vesi, joka kuvaa Kristuksen uuden elämän lämpimyyttä. KS osan hän jakaa yhtä moneen osaan kuin on papistoa osallistumassa Ehtoolliseen. Osat NI ja KA jaetaan yhtä moneen osaan kuin on Ehtoolliseen osallistujia. Nämä osat pannaan kalkkiin, kun ensin papisto on alttarissa osallistunut Ehtoolliseen. Uskovaisille sekä leipä että viini jaetaan ehtoollislusikalla.

Ennen Ehtoolliseen osallistumista kaikki tekevät maahan kumarruksen. Kuitenkin pääsiäisiaikana, Pääsiäisestä Helluntaihin, ei kumarruta. Sen jälkeen seuraa yhteinen rukous: "Uskon, Herra, ja tunnustan..." Jälleen seuraa maahan kumarrus. Ehtoolliseen osallistuvat lähestyvät ehtoollismaljaa jonossa. Käsivarret asetetaan ristiin rinnalle siten, että oikea käsi tulee päälle. Vuorollaan kukin saa papilta ehtoollislusikalla palan Kristuksen Ruumista ja Verta. Kalkin äärellä jokainen sanoo nimensä. Pappi lausuu: "Jumalan palvelija (NN) osallistuu meidän Herramme ja Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kalliista ja pyhästä Ruumiista ja Verestä syntiensä anteeksi saamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi." On tärkeää käytännön syistä muistaa, että kalkin edessä ei tehdä ristinmerkkiä, sillä malja voi kaatua käden liikkeistä johtuen.

Diakoni tai joku muu ehtoollisen jakamisessa avustava pyyhkii Ehtoollista nauttineen huulet ehtoollisliinalla ja kukin heistä suutelee pyhää kalkkia ja poistuu sivulle edelleenkin kädet rinnalla. Siirryttyään sivulle Jumalansynnyttäjän ikonin eteen osallistuja voi laskea kädet ja tehdä ristinmerkin.

Sitten siirrytään jälkiviinipöydän luo, jos sellainen on. Jälkiviiniä ja leipää voivat ottaa myös muihin kristillisiin kirkkoihin ja ryhmiin kuuluvat. Se ei ole ehtoollista, vaan niitä leivän paloja, joita proskomidista jäi.

Ortodoksinen tapa on, että ehtoollisella käyneet onnittelevat toisiaan sanoen: "Sielun ja ruumiin parannukseksi", johon vastataan: "Jumalan kunniaksi".

Liturgian lopulla pappi kehottaa: "Lähtekäämme pois rauhassa". Kristus on rauha. Lähtörukous on samalla lähetyskäsky. Sanoma lunastuksesta on vietävä maailmaan. Jokainen kristitty on apostoli omalla paikallaan arkisessa työssään. Kristityn elämä on liturgiaa liturgian jälkeen. Kristuksen rakkaus on vietävä sinne, missä sitä ei vielä tunneta.

Keskellä kirkkoa pappi lukee vielä ns. ambonintakaisen rukouksen.

Liturgian loputtua käydään suutelemassa ristiä ja ehtoolliseen osallistuneet jäävät kuuntelemaan kiitosrukouksia ehtoollisen johdosta.

Liturgia on sanallinen uhripalvelus, mutta Ehtoollisessa ihmisen ja Jumalan yhteys toteutuu korkeammalla tasolla, jossa on menty sanojen tuolle puolen. Kysymyksessä on mystinen kohtaaminen. Sanallinen palvelus on välikappale tälle tasolle nousemiseksi. Voimme sanoa, että liturgia on myös meidän järjellinen palveluksemme. Meillä ei muuta keinoa kuin käyttää sanoja. Jumalayhteyteenkään ei ole muuta tietä kuin Kristus, Jumalan sana. Ehtoollisen sakramentti on Jumala-yhteyteen pyrkimisen tien päätös. Siinä me kohoamme maasta taivaaseen, siirrymme maailman ajasta Jumalan iankaikkisuuteen. Pääsemme ihmisinä Jumalan yhteyteen, mikä on koko kristillisen elämämme päämäärä.

Tämän Ehtoollinen tekee jokaiselle uskovaiselle henkilökohtaisesti, mutta ei kenellekään yksinään. Ehtoollinen kokoaa Jumalan kansan yksittäiset jäsenet perheeksi, yhteisöksi, kirkoksi. Pyhä Ehtoollinen on kulmakivi, jonka varassa kirkko pysyy kokonaisuutena.

Oma aikamme korostaa yksilöllisyyttä ja me usein ajattelemme, että Ehtoollinen on itse kunkin "oma asia", henkilökohtaisen hurskauselämän ilmaus, joka ei kuulu toisille. Ehtoollinen on kyllä luonteeltaan henkilökohtainen, sitä ei voi kieltää, mutta asiaa on katsottava laajemmin. Ehtoollisen kautta ikään kuin parannumme henkilökohtaisesti. Jos olemme tulleet terveiksi, olemme myös valmiit ottamaan täysimittaisesti paikkamme myös siinä yhteisössä, johon kuulumme. Meidän ensisijainen yhteisömme kristittyinä on kirkko, jota meidät kukin on kutsuttu omalla panoksellamme rakentamaan. Kirkko hengellisenä yhteisönä rakentuu juuri eukaristian, Pyhän Ehtoollisen, varaan. Pyhä Ehtoollinen on malli siitä, kuinka voimme henkilökohtaisesti omassa elämässämme ja yhteisönä elää niin, että Jumala on meidän kanssamme.