Origin of the World
E.Osipov

Käännös RS
 
 
Yksi kristinuskon dogmeista on opetus Jumalan maailman luomisesta : "Alussa Jumala loi taivaan ja maan ... Ja Jumala sanoi:"Tulkoon...!" ... tuli ... ja oli ... Ja tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä... toinen ... kolmas ... neljäs ... viides ... kuudes päivä ... Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on. " (1 Moos. 2: 1-; 2: Makk. 7:28; Jes. 45:18; Jer.10: 12; Ps. 145: 6; Joh. 1: 3; Room.4:17; 1: 16-17, Hebr 11: 3 ym.). Kristillisen uskontunnustuksen  ensimmäinen rivi puhuu luomisesta: "Uskon yhteen Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan."
Yhteenvetona  Raamatun  ilmoituksen opetus luomisesta:
1. Maailma ei ole itsensä luoma, vaan se on seurausta Jumalan erityisestä luovasta teosta.
2. Jumala ei muovannut maailmaa ikuisesti olemassa olevasta aineesta vaan luodusta, eli itse aine ja koko maailma (maailmankaikkeus) on kutsuttu olemattomasta olemiseen vain Jumalan kaikkivoimallisen luovan sanan kautta.
3. Maailman luominen ei ollut hetkellinen vaan asteittainen, "kuusi päivää kestänyt".
4. Näkemätön, aisteinhavaisematon henkinen maailma luotiin  näkyvän maailman rinnalla, eli sellaisena, jonka voimme aisteillamme aavistaa. Ilmeisesti jokainen näistä edellytyksistä sisältää laajan sarjan teologisia ja filosofisia ongelmia. Tässä koskettamme vain joitakin niistä; ensinnäkin, luodun maailman olemuksen ongelmaa.  Juutalainen sana "iom" (käännetty englanniksi, kirkkoslaaviksi ja venäjäksi "päiväksi") merkitsee paitsi päivää, myös ajanjaksoa, aikakautta, määräämätöntä ajanjaksoa ja hetkeä.
 
1. Kaksi käsitystä  maailmasta.
Tästä on kaksi tärkeintä ei-kristillistä uskonnollista ja filosofista käsitystä: dualistinen ja panteistinen. Dualistinen on yksinkertaisempi, joka pitää ainetta ikuisena, alkuperäisenä aineena, josta Jumala yksinkertaisesti muodosti maailman, kuten arkkitehti-rakentaja. Materia ja maailma tästä näkökulmasta ovat itsenäisiä ja tässä mielessä riippumattomia Jumalasta. Vaikka maailma tuhoutuisi, sen perusta  on tuhoutumaton. Kristillisyydelle tämä käsitys ei ole hyväksyttävää. Ensinnäkin sille ei ole olemassa raamatullisia perusteita. Toiseksi se heikentää Jumalaa  ainoana alkuna ja olemassaolon lähteenä. Lisäksi tämä käsitys liittyy erottamattomasti metafyysisen ja eettisen dualismin ideoihin, pysyvästi ottaessaan sen pois Ilmoituksen ulottuvuudesta. Toinen laajalle levinnyt ajatusjärjestelmä on panteistinen.Siitä  on olemassa monia muunnelmia, mutta niiden olemus on yksi: aine ja maailma ovat joko samaa olemusta  kuin jumaluus (eli niillä  on sama luonto kuin Jumalalla) tai joita ei ole ollenkaan olemassa (maailma on harhanäky, kaikki on Jumala). Tämä näkökulma on myös ristiriidassa kristinuskon kanssa. Panteismi ei pelkästään riistä käsitystä korkeimman positiivisen luonehdinnanJumalasta, jonka ihmisen tietoisuus voi antaa hänelle - yksilöllisyyden - mutta myös pitää maailman luomista itsessään Jumalan edellyttämänä tekona,  Hänelle tarpeellisena, riipuvaisena Hänen luontonsa   ontologisista ominaisuuksista.
 
Siksi panteistinen ajattelu pyrkii välttämään "luomisen" käsitettä olettaen, että Jumalassa on ehdoton vapaus. Toisin kuin Spinozan akosmismi (=käsitys, että maailmankaikkeutta ei todellisuudessa ole olemassa) ja useimpien ajattelijoiden panteismi, on mahdotonta päättää mitään maailman olemassaolosta Jumalan luonteesta; koska maailman luomisen teko - jos ymmärrämme sen olevan hetkellinen ja historian ulottuvilla tai asteittainen ja  koko historialliseen aikaan ulottuva tai paljastunut loputtomaksi historialliseksi prosessiksi tai lopulta ikuiseksi - riippumatta siitä, kuinka monta eri tulkintaa on olemassa - on pidettävä vapaana, eli  Jumalalta tulevana ilman tarvetta. Yksi tärkeimmistä kristinuskon opetuksista, joka on pääosin erilainen kuin panteismin, on Jumalan absoluuttinen hengellinen vapaus Persoonana ja Täydellisenä Olentona. Panteistinen kosmogonia on täysin vastakkainen kristinuskolle myös muissa erittäin tärkeissä kohdissa.  Samaistamalla Jumalan ja maailman olemuksen  panteismi ottaa  seuraavan askeleen - olennaisesti, se poistaa maailman (tai Jumalan). Panteismi on myös tietoinen mahdottomuudesta ratkaista muita tärkeitä maailmankatsomuksiin liittyviä kysymyksiä: todesta ja väärästä, hyvästä ja pahasta, vapaudesta ja tyranniasta, kauneudesta ja rumuudesta, kärsimyksestä ja nautinnosta jne. Pantheismi ehdottaa todellakin "ainutlaatuista" ratkaisua: sikäli kun kaikki nämä vastakkaiset luokat saavat alkunsa lopullisessa analyysissä pakosta yhdestä lähteestä - "Jumala-maailma", Absoluutti, niiden välillä ei  ole pohjimmiltaan  eroa.
 
2. Kistillinen maailman  käsitys.
Kristinusko hylkäämällä sekä dualistiset että panteistiset käsitykset vahvistaa käsityksen  maailman luomisesta "tyhjästä": "ei olemassa olevasta", "ei olemassa olevista asioista" (2. Makk. 7:28), ”näkyvä on syntynyt näkymättömästä."(He 11: 3),"Jumalan sanalla"(He 11: 3). Evankelistaja Johannes sanoo Logoksesta: "Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä." (Joh. 1: 3). Nämä ja muut Raamatun paikat samoin kuin kaikki ne  asiayhteydet, jotka kirkon isät ovat täysin yksiselitteisesti ymmärtäneet, puhuvat luomisesta sellaisena tekona, jossa Jumala kolmessa Persoonassa antoi todellisen olemassaolon itse aineelle  ja koko maailmalle, ei-olemassaolosta, "ei olemassa olevista" tai "tyhjästä". Tämä "tyhjästä" on yksi luomisen salaisuuden teologisista ongelmista. Ja tässä ei ole kyse pelkästään siitä tosiasiasta, että niin sanotun terveen järjen  mukaan "mitään ei voi tulla tyhjästä", vaan myös maailman luonteen mysteeristä, joka (luonne) loogisesti ajattellen, raamatullisessa luomisen  yhteydessä  näyttää olevan ilman ainetta, tyhjää, joka vastaa aavemaista, ei-olemassa olevaa. Kuitenkin kristinusko vastustaa päättäväisesti tätä meonistista (=olematon olemus) johtopäätöstä sekä  dogmassaan Jumalan inkarnaatiosta että opetuksessaan universaalisesta ylösnousemuksesta. Kysymyksessä  on ilmeinen antinomia, joka tarvitsee käsityskykyä.
 
Luomisen teologinen tulkinta on peräisin  kirkon muinaisesta opetuksesta, erityisesti pyhän Gregorios Palamaksen († 1359) huolellisesti kehittämästä opetuksesta, että on  välttämätöntä erotettaa toisistaan Jumalassa hänen olemuksensa eli luontonsa, ylivoimaista luodulle maailmalle, ja Hänen energiansa eli  toimintansa, jotka ovat ihmisen tietoisuuden ulottuvilla. Tässä yhteydessä maailman luonteen teologisen mallin pääajatus näkyy selkeästi seuraavassa St. Gregory Palamasin lausunnossa: "Jumala on  ja sitä kutsutaan kaiken olemassaolevan luonnoksi, koska kaikki kuuluu Hänelle ja on olemassa tämän kuulumisen vuoksi, mutta kuuluminen ei ole hänen luontoaan vaan hänen energioitaan. " Professori  rovasti V. Zenkovsky († 1962), ikään kuin kommentoiden tätä lausuntoa, kirjoittaa: "Jumalalliset energiat tunkeutuvat maailmaan - ja näiden energioiden kautta Jumala  ylläpitää ja hallitsee maailmaa.” Tämä pyhän  Gregory Palamaksen opetus, suojaamalla  apopataattista näkökulmaa jumaluuden käsitteeseen ja samalla selittäen Jumalan "kaikkialla läsnäolemista" maailmassa jumalallisissa energioissaan, on tärkeä paitsi teologian kannalta myös Jumala- opetuksen puhtauden kannalta, tärkeää metafysiikalle ja maailman ymmärtämiseksi. Ei vain sen mitattavissa oleva ja havaittavissa oleva pinta (kuori) ole olemassa maailmassa - jumalallisten energioiden säteet läpäisevät kaiken maailmassa ja suorittavat elävöittävän ja muodostavan toiminnan." "Jumalallisten energioiden säteily kulkee läpi kaikkien maailman materiaalien, tätä säteilyä, joka ei kuulu fyysiseen  olemassaoloon, ei-luotuna, ei voida rinnastaa tuntemattomaan ("meille") Jumalan olemukseen  - ilman tämän  eron  varmaa tunnustamista Jumalan  "olemuksen" ja Hänen jumalallisten energioidensa välillä, emme voi ymmärtää maailmaa elävänä kokonaisuutena tai Jumalana, lankeamatta  pelkkään transsendentalismiin". Tunnettu venäläinen uskonnollinen ajattelija Eugene Trubetskoy ilmaisee pohjimmiltaan saman ajatuksen. Hänen mielestään "ikuinen Sophia-viisaus  sisältää itsessänsä iankaikkiset ideat / prototyypit kaikesta, mikä luotiin, kaiken, mistä tulee maailma, joka laajenee  ajan myötä. Näin ollen Jumala ennen aikojen alkua alkaneessa luovassa työssään, ennen ajan alkua, näkee ei- olevaisuuden  täynnä lukemattomia monenlaisia positiivisia valmiuksia.  Alusta alkaen Hänestä riippumaton olemattomus  muuntuu suhteelliseksi olemattomuudeksi, eli positiiviseksi potentiaaliksi tai täydellisen  olemassaolon mahdollisuudeksi  ... ja se on, mikä tapahtuu ajassa".
 
Pyhä Maksimos Tunnustaja († 662) kirjoitti siitä ehkä tarkemmin: "Ikuisista ajoista, - hän sanoo - Luoja halutessaan antoi  olemuksen  tiedoille asioista, jotka olivat olemassa Hänessä ja saattoi  sen maailmaan "Kaikki edellä mainitut lausunnot sisältävät olennaisilta osin saman ajatuksen. Luovat jumalalliset energiat ("ennen ikuisuutta olleen  Viisauden ideat", Jumalan Sana) "antoi olennaisuuden" (olennaisuus, olemus) kaikelle, mikä ei ole mikään itsestään: aineen, maailmankaikkeuden, henget, mukaan luettuna luomakunnan kruunu - ihminen. Fyysinen maailma oli asioiden jumalallisen tiedon  toteutumista; jumalallisista energioista tuli "asioiden", niiden "olemuksen" olemassaolon perusta. Näin ollen maailmankaikkeutta ilman jumalallista energiaa, joka tukee sitä, ei ole lainkaan. Maailman olemassaolo perustuu vain Jumalan sanan voimaan,energiaan: "Ja Jumala sanoi: Tulkoon... ja  tuli!”  ”Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti!” (Room.11:36). Näin maailma ei perustu johonkin ikuiseen aineeseen, vaan Jumalan ei-fyysiseen, henkiseen ajatukseen maailmasta , Hänen energiaansa, ja tässä mielessä "Jumalaa kutsutaan kaiken olemassaolevan olemukseksi". Esimerkiksi pyhä  Kyrillos Aleksandrialainen(† 444) sanoi myös, että tässä prosessissa maailma ei ole Jumalan emanaatio (panteismi), vaan hänen luomistekonsa. "Luominen, - hän kirjoitti, on toiminnallinen ominaisuus, mutta synnyttäminen - on olemuksellista. Mutta olemus ja toiminta eivät ole sama asia, joten synnytys ja luominen eivät ole sama asia". Palamaksen kielellä tämä kuulostaisi: "Luominen on ominaista energialle, mutta synnyttäminen  on luontoa. Mutta luonto (olemus) ja energia eivät ole samat, joten synnyttäinen ja luominen eivät ole sama asia."
 
Näin ollen luotu maailma ei tietyssä teologisessa tulkinnassa ole ehdottomasti ulkopuolinen ja muutoin Jumalalle vieras, niin vastakkainen Hänelle, että Jumala ei voi edes koskettaa sitä, mikä on tulosta dualistisesta näkemyksestä  tai esimerkiksi Filon  Alexandrialaisen opetuksesta. Maailma ei ole emanatio eikä jumalallisen luonnon (olemuksen) tulosta, tavalla, jolla panteismi tyypillisesti sen ymmärtää. Sillä tässä tapauksessa ei Jumala eikä maailma pysy  erillisinä todellisuuksina. Maailma ei ole harhanäky, haamu tai "saippuakupla", niinkuin meonismi  sen ymmärtää. Kristillisen opetuksen mukaan maailma on toisaalta erillinen ja erottamattomasti yhteydessä Luojansa kanssa, koska se on hänen ikuisten, ei-luotujen energioidensa "toteutuma", toisaalta se, koska se ei ole kietoutunut luontoon (olemukseen), se ei sulautu Häneen , jolla on oma luonteensa ja säilyttää oman identiteettinsä. Tämä "khalkedonilainen" -periaate Jumalan ja hänen luomistyönsä liittymättömästä, muuttumattomasta, jakamattomasta, erottamattomasta liitosta tapahtuu koko maailman historiassa ja toteutuu siinä kolmella eri tasolla. Ensimmäinen on maailman luominen, jossa "khalkedoilaisen" -periaatteen mukainen liittyminen Jumalan kanssa on maailman liittyminen Jumalan energioihin, muttei Hänen olemukseensa. Toinen on Jumalan ihmiseksituleminen, jossa samalla periaatteella tapahtuu itse luontojen liittyminen: jumalallinen luonto ja luotu ihminen yhdistyvät  Jeesuksessa Kristuksessa. Kolmas on universaalinen ylösnousemus, uusi taivas ja uusi maa (Ilm.21: 1), kaiken ennalleen palauttaminen, kun Jumalan ja koko ihmiskunnan ja kaiken luomisen liitto saavuttaa korkeimman mahdollisen rajan, kun  "Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea."(1 Kor 15:28). On tarpeen tehdä joitain johtopäätöksiä, jotka johtuvat tällaisesta käsityksestä  maailman luomisesta.
 
Ensimmäinen: Tämä vahvistaa ennen  ajan alkua   tapahtuneen  kaiken luodun ”Jumalassa-olemisen”   alkulähteen  ja ennen kaikkea - ihmisen. Samanaikaisesti Jumalassa-oleminen ei ole mitään ulkoista luodun maailman suhteen, vaan siihen luonnostaan kuuluu luominen "siementen" kautta, jonka kehityksen laajuus riippuu ihmisen vapaudesta. Apostoli Paavali kirjoittaa siitä: "Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. " (Room 8: 19-21).

Toinen on ihmisen jumalankaltaisuuden luonnollisuus. Sikäli kuin "Luoja antoi olemuksen" ihmiselle kokonaisuutena, sen seurauksena ei vain sielu vaan myös ruumis on luojansa kuva. Siksi yleinen ylösnousemus voidaan ymmärtää luonnolliseksi ja välttämättömäksi tapahtumaksi, joka ilmaisee Jumalan toimien (energioiden) muuttumattomuuden ihmisen  ja kaiken luomisen suhteen. Kolmas on maailman mekaaniseksi ymmärtämisen  epänormaalius. Maailma kristillisessä mielessä ei ole kuollut liikkuva järjestelmä, tai  sieluton mekanismi eikä koekappale, vaan elävä, tarkoituksenmukaisesti järjestetty, ihmeellinen ja yhdistynyt organismi, joka vastaavasti edellyttää ihmiseltä kohtuullista ja kunnioittavaa  suhtautumista itseensä.
 
3. Kristillinen ekologia.
Nykyään tämä viimeinen johtopäätös on erityisen tärkeä asia, kun otetaan huomioon, että ihmisten toiminnasta aiheutuu suurta vahinkoa ympäristön tuhoutumiselle. Tässä ei ole tarpeen puhua joko maailmanlaajuisesta ekologisesta tilanteesta tai sen erillisillä alueilla liittyvistä erityisistä ongelmista tai niistä tieteellisistä ja teknisistä toimenpiteistä, joita ehdotetaan ja kehitetään niiden ratkaisemiseksi. Kirkolla on oma erityinen toiminnan alueensa  tässä asiassa - henkinen ja moraalinen. Nykyään on yhä selvempää, että ihmiskunta jopa oikeudenmukaisuuden ja rauhan läsnäollessa kuolee, jos se ei säilytä tai tarkemmin sanottuna, jos se ei palauta luonnon koskemattomuutta mahdollisimman täydellisesti. Ei kuitenkaan ole yhtä ilmeistä, että syy luonnonympäristön tuhoamiseen ja samoin  sen mahdollisen ylösnousemuksen tärkein tekijä ovat ihmisen henkinen ja moraalinen tila. Ekologinen ongelma on siis ennen kaikkea henkinen ongelma eikä aineellinen, ja sen ydin on olemassa oleva tila, eikä ympäröivä elinympäristö, vaan itse ihminen.
 
Tämän lisäksi ihmisen oikea käsitys elämänsä tavoitteesta on tärkein, koska se määrittää kaiken hänen toimintansa suuntaan ja luonteeseen. Kristus on ilmaissut tämän tavoitteen selkeästi: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin" (Matt. 6:33). Jos ei ole epäilystäkään siitä, että luonnon tuhoamisen tärkein liikkeellepaneva voima oli ihmisen itsekeskeisyys, pyrkimys mukavuuteen ja nautintoihin, henkisten tarpeiden tukahduttaminen aineellisilla intresseillä, niin epäilemättä luomisen eheyden palauttaminen on mahdollista vain ihmisen hengellisen koskemattomuuden palauttaminen. "Viisaus ei astu sisälle  pahanilkiseen sieluun eikä ota asuntoansa ruumiiseen, joka on synnin vallassa”. (Viis. 1: 4-5). Mutta kuinka tämä ihmisen entiselleen saattaminen  olisi toteutettava? Raamattu sanoo: "Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta;" (1 Piet.4:17). Siksi elämän palauttaminen on aloitettava kirkon kanssa. Se sisältää ihmisen tiedon, jota maailma tarvitsee niin paljon. Tätä tietoa oikeasta (vanhurskaasta) elämästä kutsutaan askeesiksi. Se viittaa henkisen elämän objektiivisiin lakeihin sekä keinoihin ja olosuhteisiin, jotka pyhät ovat tarkkaan vahvistaneet oikeaksi valtavan kokemuksen kautta, ihmisen parantumiseksi, sekä merkkeinä oikeasta polusta että mahdollisista virheistä. Sitä voidaan soveltaa myös kaikkiin elämän ja työn olosuhteisiin, vaikka menestyksen taso siinä (täydellisyys) luonnollisesti riippuu niistä. Tämä tiede johtaa täysin luotettavasti ihmisen  elämän päämäärään etsintään - "se tekee kaiken täydelliseksi." - rakkaus (Kol. 3:14), joka yksin kykenee johtamaan  ihmiskunnan pois tästä kriisistä. Valitettavasti tämä tiede, jota pyhät kutsuivat "tieteiden tieteeksi", koska se on ensisijaisen tärkeä ihmiselle, on nykyajan ihmiselle vähiten tuttu. Se voi toimia vankkana pohjana todellisen prosessin aloittamiseksi  elämän palauttamiseksi kirkoissa ja siten maailmassa (Matt. 5:13).
 
4. Oletus anti-maailmasta
Jotkut modernit luonnontieteelliset teoriat, jotka päättelivät, että aineellisella maailmalla ei ole olemusta, ovat varsin mielenkiintoisia. Esimerkiksi virolainen akateemikko G. Naan esitti  mielenkiintoisen ideansa tässä yhteydessä teoriansaan  anti-maailmasta tai "symmetrisesta maailmankaikkeudesta"  . Fysiikan kehityksen nykyaikana löydettiin ns. antipartikkeleita lähes kaikille tunnetuille hiukkasille. Hiukkaset ja antipartikkelit ovat tavallaan kaksoset, jotka poikkeavat toisistaan ​​vain vastakkaisilta varauksilta. Mutta jos nämä hiukkaset ovat maailmamme "tiilet", niin antipartikkelit ovat vain "vieraita" siinä, jotka ilmestyvät tähän maailmaan hetkeksi. Kun hiukkaset ja antipartikkelit kohtaavat, tapahtuu räjähdys, mikä johtaa niiden kumpienkin  tuhoutumiseen, synnyttämällä  valtavan määrän energiaa. Jotkut tutkijat saivat lukuisien antipartikkelihavaintojen ja niiden maailmassamme käyttäytymistä koskevien  tutkimusten perusteella ajatuksen siitä, että olemassa on kokonainen anti-maailma, joka on samankaltainen kuin meidän maailmamme ja joka on rinnakkainen sen kanssa, mutta eroaa siitä etumerkiltään. Yksi tämän teorian johtavista kehittäjistä oli Naan. Väittämän pääkohta on ehdotus, että maailmankaikkeuden molemmat puolet - maailma ja anti-maailma - vaikuttavat viime kädessä absoluuttiselta tyhjyydeltä. Hän kirjoitti: "Väitteen, joka koskee alkuperän mahdollisuutta tyhjästä (tyhjyydestä, tyhjiöstä), tarkkojen  havaintojen mukaan säilymisestä periaatteesta, täytyy vaikuttaa äärimmäisen paradoksaaliselta. Koska säilyttämisperiaatteiden merkittävin kohta on se, että mikään ei johdu mistään, mikään ei voi synnyttää jotakin. Hypoteesi, jota kehittelemme tässä, ei missään nimessä kyseenalaista tätä väitettä. Tosiasiassa mikään ei voi synnyttää (vain yhtä) jotakin, vaan  se synnyttää jotain enemmän - jotain ja anti-jotain samanaikaisesti! Tämän esitetyn oletuksen perusedellytys on loppujen lopuksi, että yhdenvertaisuus  (-1) + (+ 1) = 0 voidaan myös lukea käänteisesti oikealta vasemmalle: 0 = (- 1) + (+ 1). Tämä jälkimmäinen yhtäläisyys ilmaisee paitsi kosmologian*, myös kosmogonian**. Universumin alkuperäinen "rakentamismateriaali" on tyhjyys, tyhjiö. Yleensä keskimäärin symmetrinen maailmankaikkeus koostuu vain tyhjyydestä.

 *kosmologia tutkii maailmankaikkeuden syntyä ja luonnetta
**kosmogonia tutkii aurinkokunnan syntyä ja kehitystä
(suom.huom.)

Siksi se voi syntyä tyhjyydestä ottamalla huomioon tarkasti kaikki säilymisen lait.  Kaikki avaruus-aika-jaksot ja koordinaatit ovat yhtäläisesti nolla. Symmetrinen maailmankaikkeus on sellainen, että se ei keskimäärin sisällä mitään, edes tilaa ja aikaa. Esitetty teoria anti-maailmasta on erityisen epätavallinen ajatuksineen maailmankaikkeuden ”lähdemateriaalista" - fysikaalisesta tyhjiöstä, "olemattomuudesta". Tämä ajatus on toisaalta hyvin samankaltainen kuin Raamatun opetus itsestään aineellisen maailman meonismista (muotoutumattomasta  olemattomuudesta tai pelkästä potentiaalisuudesta), ja toisaalta se herättää kysymyksen siitä liikkeellepanevasta voimasta, joka "jakamalla"  ideaalin tyhjiön  ja luomalla maailmankaikkeuden,  rakenteeltaan ja elämältään  hämmästyttävävän, pysyvästi säilyttää sen epävakaan olemassaolon. Tieteellä ei ole vastausta tähän kysymykseen.
 
5. Maailmankaikkeuden rajat.
Maailman alkuperää koskevaan kysymykseen   liittyy  kysymys maailmankaikkeuden aika-avaruus- ominaisuuksista, toisin sanoen onko se ääretön vai ei, onko sillä  alku vai ei. Uskontojen asiantuntija S.T. Meliukhin myöntää varmana, että "jatkuvasti kehittynyt ajatus maailman äärettömyydestä avaruudessa ja ajassa, aineen ja liikkeen luomattomuuden ja häviämättömyyden  luonteesta, niiden ikuisesta olemassaolosta, on lopullisesti ristiriidassa kaikkien uskonnollisten ja idealististen järjestelmien kanssa  riippumatta siitä, mitä modernistisia sävyjä ne voivat hyväksyä. Tämä ajatus muodostaa johdonmukaisen tieteellisen, dialektisen ja materialistisen maailmankuvan"[Meliukhin S.T. Infinity of the Material World. Moskova, 1973 s. 37]. Kuitenkaan kaikki tiedemaailma ei ole samaa mieltä. Niinpä  tutkija B. Kaziuginskij kirjoittaa: "Materiaa pidettiin luomattomana,häviämättömänä ja äärettömänä avaruudessa ja ajassa" Kaukaisten galaksien spektrin "punaisen siirtymän" löytäminen "ja sen tulkinta perustuen "laajenevaan universumiin", jossa - jos maailmankaikkeutta kosmologian kohteena pidetään  "kaikkena olemassa olevana" - "maailman alkua" ja sen äärellisyyttä  koskevaa päätelmää ei voi sulkea pois ... "[Kaziutinskij V.V. Tähtitiede ja dialektiikka. Astronominen kalenteri. Vuosikirja. Numero 74. Moskova, 1970. s. 143], "Maailmankaikkeudella ... melkein varmasti oli jonkinlainen" alku "ajassa" [Ibidem. s. 163].
 
Muut tutkijat väittävät samaa: "Maailmankaikkeus  laajenee jatkuvasti. Eikä siitä tällä hetkellä ole epäilyksiä. On vain johtopäätös, joka voidaan vetää siitä, että laajentumista tapahtuu: aiemmin tiheys oli suurempi. Lisäksi Friedmanin teorian väite, että jollakin hetkellä menneisyydessä  aineen tiheys maailmankaikkeudessa oli ääretön, on väistämätön. Koko ääretön  maailmankaikkeus oli piste! Riippumatta siitä, miten vaikeaa on tottua tähän ajatukseen maailman menneisyydestä  suurin osa tiedemiehistä ajattelee, että maailmankaikkeuden laajentuminen alkoi tällaisessa supertiheässä tilassa. Lisäksi on jopa mahdollista nimetä ajankohta, jolloin maailmankaikkeus alkoi kehittyä tästä "pisteestä". Lisäksi laajentuminen alkoi ei niinkään kauan sitten - 10 miljardia vuotta sitten"[akateemikko Y. Zeldovichin ja tieteen kanditaatti  N. Novikovin  // Komsomolskaya Pravda (Komsomol Truth) mukaan 6. kesäkuuta 1964]. Merkittävä  venäläinen tähtitieteilijä, akateemikko V.A. Ambarzumyan, toteaa myös, että nykyaikaiset laskelmat johtavat "aika-arvion Metagalaxyn laajenemiseen nykyiseen  tilaan vastaavan  noin 17 miljardia vuotta." Tämä on arvio laajemman kokonaisuuden iästä. Näyttää siltä, että galaksien ja erillisten tähtien ikä on pienempi kuin tämä luku ... Näin ollen galaksien keskimääräinen ikä arvioidaan olevan 10 miljardia vuotta.Se ei tarkoita sitä, että erilliset galaksit tai jopa galaksiryhmät  eivät voisi olla paljon nuorempia. Mutta  todennäköisesti ei ole galakseja, joiden ikä ylittää huomattavasti 20 miljardia vuotta vanha "[Universe // Large Soviet Encyclopedia. Moskova, 1971. Vol. 5].

* Tämän hetkinen käsitys: Teorian mukaan maailmankaikkeus syntyi äärimmäisen tiheästä ja kuumasta tilasta noin 13,82 miljardia vuotta sitten. (suom.huom.)
 
Kysymys maailmankaikkeudelle ominaisesta tilasta on monimutkaisempi ("Toistaiseksi ei ole tähän mennessä lopullista  sopimusta  "maailmankaikkeuden " käsitteestä tähtitieteilijöiden, fyysikkojen ja filosofien parissa. Monet ottavat tämän  kirjaimellisesti: "kaikki, mikä on olemassa"). Isotrooppinen [Isotropiat ovat ruumiin fyysisten ominaisuuksien yhtäläisyydet (esimerkiksi lämmönjohtavuus, sähkönjohtavuus, valon nopeus) eri reiteissä kehon sisällä. Anisotropia - on ominaisuuksien epätasa-arvo. F. Petrov, 6. painos Moskova, 1964] maailmankaikkeus, jonka tiheys on suurempi kuin kriittinen, avaruus on äärellinen, mutta jos tiheys on pienempi kuin kriittinen, niin avaruus on ääretön. Eli vaikka joistakin ”puolustajista se sattaa tuntua epämiellyttävältä terveen järjen päättymiseltä", kysymys maailmankaikkeuden äärellisyydestä tai äärettömyydestä riippuu suoraan maailman todellisesta aineen jakautumisesta allokoinnista) maailmassa [ibidem]. Ensi näkemältä  paradoksaalisia tuloksia saavuttanut venäläinen  kosmologi Zelmanov onnistui määrittelemään vielä toisen hämmästyttävän asian. "Näytti siltä, ​​että avaruuden äärellisyyden  ja ääretömyyden laatu - vaikka tämäkin näyttääkin olevan yleinen perustavanlaatuinen ominaisuus - on myös suhteellista! Se riippuu vertailujärjestelmästä. Avaruus, jolla on äärellinen laajuus kiinteässä vertailujärjestelmässä, voi olla samanaikaisesti ikuinen, suhteessa liikkuvaan koordinaatistoon. Sama pätee myös "neljännen koordinaatiston" suhteen. Aikajakso, joka on rajallinen yhdellä vertailujärjestelmällä, voi olla ääretön toisessa ... Näyttää siltä, ​​että maailmankaikkeudellamme on ikä, ja samalla se on tietyssä mielessä ikuinen! ... Eikö tämä ole toinen syy tarkastella "intuitiivisia" uskomuksiamme ikuisuudesta ja äärettömyydestä! [ibid]. Kuitenkaan kysymyksellä maailmankaikkeuden äärellisyydestä tai äärettömyydestä ajassa [kts. esim. Reichenbach H.: Ajan suunta]  ja avaruudessa ei ole mitään uskonnollista merkitystä. Siksi kirkko ei tarjoa mitään ratkaisua. Pyhän Raamatun perusteella on mahdollista puhua vain maailman absoluuttisesta riippuvuudesta Jumalasta sen alkuperän ja olemassaolon suhteen ja tässä mielessä sen alkamisesta ajassa ja avaruudessa (1.Moos.1: 1).
 
6. Luominen ja / vai evoluutio.
Kristillinen usko siihen, että Jumala loi maailman ei kuitenkaan hylkää kysymysä maailman alkuperän luonteesta - kreationistinen (kaikki, mikä on olemassa, on  Jumalan luovan toiminnan  tulosta) tai kehitysopillinen (=evolutionaalinen; maailma on  kehittynyt alkuaineista Jumalan antaman lain mukaan). Raamattu puhuu "kuuden päivän" luomisesta, joka koskee maailman alkua ja muodostumista kuudessa peräkkäisessä vaiheessa sen kehittymisestä  alemmista muodoista korkeammalle päätyen ihmiseen. Todistaako tämä  maailman evoluutiokehityksestä? Luomisen kuuden päivän luonne ei sinällään ole riittävä todiste maailman kehittymisestä evoluution kautta, vaikka monet länsimaalaiset teologit väittävät tätä. Koska kuutta "päivää" voidaan pitää sekä ajanjaksoina että Jumalan tekoina, jotka ovat toteutuneet uuden tyyppisen olemassaolon peräkkäisen luomisen jälkeen. Tietenkään Jumalan Luojan tunnustaminen ei sulje pois maailman evolutionaarista kehitystä edellyttäen, että Jumala on sen liikkeellepaneva voima. Ja jotkut pyhät hyväksyivät ​​tällaisen ajattelun. Niinpä pyhä Gregorios  Nyssalainen kirjoitti: "Ensimmäisestä luovasta impulssista asti kaikki asiat olivat olemassa niille määrätyissä muodoissaan ikään kuin jonkinlaisen maailmankaikkeuteen istutetun  hedelmöittävän voiman toimesta, joka istutettiin  kaiken syntymiseksi, mutta jolla ei ollut vielä mitään erillistä ja todellista olemassaoloa. " Autuas Augustinus kehittää samaa ajatusta seuraavalla tavalla: "Luulen, että Jumala alussa loi kaikki olennot samaan aikaan, jotkut todella, muut prototyyppeissään...Kuten siemen näkymättömästi sisältää kaiken, mikä  ajan myötä kehittyy puuksi, samoin meidän on kuviteltava, että maailma, sillä hetkellä, jolloin Jumala loi samanaikaisesti kaikki asiat, sisälsi itsessään kaikki ne seikat, jotka Maa tuotti, sekä mahdollisuuksina että syinä, ennen kuin ne kehittyivät ajan myötä asioiksi, jollaisina me ne tunnemme". Samankaltainen ajatus löytyy Motovilovin kertomuksesta  hänen keskustelustaan ​​Sarovin pyhän Serafimin kanssa, kun kunnianarvoisa Serafim sanoo: "Herra loi maasta ei vain Aadamin lihan, vaan  myös sielun ja inhimillisen hengen, mutta ennen sitä hetkeä, kun Jumala puhalsi häneen elämän henkäyksen, Aadam oli kuten muut eläimet".
 
Pyhä Theofan (Govorov) ilmaisi samanlaisen ajatuksen: "Oli eläin, joka oli  ihmisen kuvan kaltainen, jollaa oli eläimen sielu. Sitten Jumala puhalsi Henkensä häneen - ja eläimestä tuli ihminen". Ajatus evoluutiosta kuitenkin saa aivan erilaisen luonteen, jos se sulkee pois Jumalan luovan toiminnan ja pitää maailman olemassaoloa ja kaikenlaista elämänmuotoja,  iankaikkisen aineen itsekehityksestä johtuvina. Tässä tapauksessa kyseinen idea
on vain unelma, vaikkakin kiehtova, mutta hyvin kaukana jostakin, jota voidaan kutsua tieteelliseksi teoriksi. On mahdollista korostaa useita vakavia tieteellisiä tosiasioita, jotka eivät sovi esimerkiksi biologisen evoluution käsitykseen.

1. Tieteessä ei tunneta  lakia, jonka  mukaan epäorgaaninen aine (atomit ja molekyylit) voisivat järjestäytyä  itsestään eläväksi soluksi ja lisäksi saisivat aikaan älyn. Tunnettu kanadalainen professori-biologi M. Ruse,  uskossaan agnostikko, puhuessaan käsityksestä niin sanotusta ihmisen älykkyyden luonnollisesta alkamisesta ihmisen evoluution kautta, kirjoitti: "Kuitenkin, ja tämä voidaan sanoa varmasti, biologinen teoria ja kokeellinen käytäntö on todistavat selvästi sitä vastaan. Nykyisessä teoreettisessa biologiassa ei ole mitään, mikä mahdollistaisi älyn syntymisen ehdottomaan  väilttämättömyyden "

 2. Molekyylien satunnaisesta yhteenliittymisestä johtuvan elämän todennäköisyys on äärettömän pieni ja yhtäpitävä joidenkin laskelmien mukaan, 10 - 255, mistä amerikkalaisen tutkijan Kastlerin mukaan "johtuu elämän alkuperän tosiasiallinen mahdottomuus"; "ajatus, jonka mukaan elävä rakenne voisi syntyä yhdestä tapahtumasta molekyylien satunnaisen yhteenliittymisen seurauksena, olisi hylättävä". Toinen amerikkalainen biologi Ben Hobrink tarjoaa tällaisen vertailun: "... mahdollisuus, että solu saisi alkunsa  spontaanisti, on joka tapauksessa  yhtä suuri kuin mahdollisuus, että apina voisi tulostaa Raamatun koko tekstin 400 kertaa ilman virhettä!"

3. Ateistiselle evolutionismille tuottaa  erityisiä vaikeuksia ratkaista kysymys korkeampien eläinten lajinkehityksestä  ja ylivoimaisia esteitä kaikkein vaikeimman pähkinän  ratkaiseminen - ihmisen alkuperä. Tähän asti antropologia on onnistunut määrittämään vain summittaisen ihmisen alkuperän ajankohdan (40-50 tuhatta vuotta sitten). Mutta miten ihminen ilmestyi ja onko olemassa biologisia esi-isien jäänteitä, jotka jäävät  ratkaisemattomiksi arvoituksiksi, vaikka ei olekaan puutetta oletuksista. Evoluutioteorian pääväite tietyn lajin  kehittymisestä toiseksi ei ole tosiasiallisia perusteita ainakaan kaikkien erityisen  järjestäytyneiden elämänmuotojen suhteen. Vieäpä 1900-luvun puolivälissä prof. V. Zenkovskij  esimerkiksi kirjoitti: "Biologian jatkuvuuden idean hylkääminen - ongelmassa jonkinlajisen  eläimen kehittyminen toisista - ei ole vähemmän tärkeää. Ensin - Darwinin teosten jälkeen - ajatus jatkuvuudesta oli menestys, mutta kattavampi tosiasioiden tutkimus osoitti, että eläinten "tyyppien" kehittämiseen  ei ole mahdollista rakentaa geneettistä puuta, toisesta toiseen. Ne eivät näytä liittyvän toisiinsa ".
 
4. Elämän käsite on  laajempi kuin tieteellinen tieto.  Kuten ilmenee, elämä ei ole erityinen  tiettyjen aineselementtien liittymä, vaan  jotain perimmältään erilaista. Lisäksi ihmisen tietoisuuden ja identiteetin luonne säilyy mysteerinä. Mutta ortodoksisen teologian kannalta se, että Jumala on koko maailman luomakunnan luoja ja lainopettaja, on pohjimmiltaan muuttumatonta. Lisäksi sillä, miten Hän toi sen olemiseen: luomalla "päivien" aikana täydellisessä muodossaan koko olemassaolon kerrokset kerralla, tai tuottamalla niitä väaiheittain  "päivien" aikana alemmista muodoista korkeampiin vedestä ja tomusta (1. Moos. 1: 20-24) sellaisen lain voimalla, jonka Hän sisällytti luontoon, - ei ole soteriologista merkitystä.  Sillä  "jos Jumala niin tahtoo, kumoutuu luonnon järjestys", silloin hän tekee "lakien olemuksen" sellaiseksi kuin  haluaa niiden olevan. Siksi on epäselvää, kuinka alkuperäsääntöjen ja elämänkehityksen lakien mahdollinen löytäminen luonnontieteiden avulla voisi, kuten ateismi sanoo, heikentää kristillistä maailmankuvaa. Maailman alkuperää koskevassa kysymyksessä kristinuskon maailmankuva on syvästi perusteltua logiikassaan, lukuun ottamatta sokeaa uskoa maailmankaikkeuden kehittymiseen itsestään, elämän itsestään syntymiseen, järjen  itsestään ilmaantumiseen  ja muihin vastaaviin "ihmeisiin." Kristinusko puhuu ajattelevasta älystä tämän ihmeellisen maailman olemassaololle.
"Alussa Jumala loi taivaan ja maan."