ORTODOKSISUUS PYHIEN ISIEN MUKAAN

Ortodoksisuus tarkoittaa todellista, oikeata uskoa ja oikeaa Jumalan ylistämistä. Oikea usko johtaa Kolmiyhteisen Jumalan oikeaan ylistämiseen. Jos usko Jumalasta on virheellinen, silloin Jumalan ylistäminenkin on virheellistä. Oikea usko parantaa ihmisen ja ohjaa hänet todelliseen Jumalan palvelemiseen ja todelliseen yhteyteen Häneen. Jos usko ei paranna ihmistä, se ei ole oikea. Tästä näkökulmasta voimme väittää, että ortodoksisuus menetelmänä muistuttaa nykypäivän tieteitä. Jos tarkastelemme huolellisesti kaikkia dogmaattisia eroja kirkkojen välillä, toisin sanoen ortodoksisuuden ja ”muiden kirkkojen” välillä, näemme, että todellisuudessa ne tekee ilmeisiksi sairauden tuntemisen tapa ja parantamisen menetelmä.

Aito usko on Jumalan ilmoitus ihmiselle eikä ihmisen keksintöä. Jumala ei ilmoittanut koko totuutta Itsestään ja ihmisen pelastuksesta satunnaisille ihmisille, vaan pyhille, jotka olivat arvollisia vastaanottamaan tämän Ilmoituksen. Pyhät siirsivät tämän Ilmoituksen, jota apostoli Paavali nimittää ”sanoinkuvaamattomiksi sanoiksi”, opetuslapsilleen, jotta he voisivat syntyä uudelleen Kristus-elämään.

Ortodoksinen usko on läheisesti yhteydessä Ilmoituksen saamiseen, toisin sanoen sen kokemiseen ja välittämiseen, ponnisteluun ihmisten parantamiseksi, jotta he voisivat saavuttaa Ilmoituksen kokemuksen. Ortodoksinen usko on kytköksissä ortodoksiseen traditioon, koska sen, mitä isät vastaan ottivat, he myös välittivät eteenpäin, ja tämä säilyy Kirkossa. Sanoessamme ”ortodoksinen usko” tai ”ortodoksinen traditio”, on kysymys samasta asiasta. Se tarkoittaa ihmisen hoitamista, jotta he voisivat saavuttaa Jumalan. Pyhät parantuivat ja saavuttivat helluntain kokemuksen, ja sitten he paransivat hengelliset lapsensa, jotta hekin voisivat saavuttaa helluntain, toisin sanoen saavuttaa jumalallistumisen, kaltaisuuden.

Sanomme usein, että uskomme lähteitä on kaksi, Raamattu ja pyhä Traditio. Oikeastaan uskomme lähde on yksi. Ja se on helluntai, Ilmoitus, joka tapahtui kerran historiassa, ja sen jälkeen jokaiselle on annettu mahdollisuus kokea se omassa elämässään. Helluntai on Ilmoituksen huippupiste. Pyhät saivat helluntain kokemuksen, toisin sanoen jumalallistumisen, theosiksen kokemuksen, osallistuessaan Jumalan jumalallistavasta energiasta. Helluntain jälkeen tämä kokemus, ”luomattomat sanat”, siirtyy luotujen sanojen ja käsitteiden kautta, toisin sanoen Raamatun ja pyhän Tradition kautta. Raamatun selitystä ja patristisia teoksia voidaan tarkastella tästä näkökulmasta

Seuraavassa esitellään joitakin edustavia pyhän Gregorios Palamaksen, pyhän Maksimos Tunnustajan, pyhän Irenaeoksen, Lyonin piispan ja Nikolas Kavasilaksen mielipiteitä ja opetuksia ortodoksisuudesta.

Pyhän Gregorios Palamaksen näkemys oikeasta uskosta

Pyhä Gregorios Palamas on suuri Kirkon isä. Hän eli Kirkon vaikeana aikana, jolloin Kirkon totuus ja aito usko oli vaarassa maallistua. Hän kamppaili sekä ortodoksisen teologian suojelemiseksi kysymyksessä koskien Jumalan olemusta ja energiaa, että hesykasmin, ihmisen parantamismenetelmän puolesta. Hänen mukaansa Kirkon teologia on erottamattomassa yhteydessä askeettiseen elämään. Teologian ja askeettisen tien irrottaminen Jumalan olemuksesta ja energiasta, jotka muodostavat ns. hesykasmin, johtavat ihmisen agnostisismiin ja panteismiin.

Monia kristittyjä nykyisinkin kiinnostavat Varlaamin antihesykastiset perustelut elämänkatsomuksina, jotka keskittyvät logiikkaan, estetiikkaan ja moralisointiin. Sen vuoksi pyhän Gregorios Palamaksen opetukset koskien Kirkon opetusta ovat nykyisinkin hyvin ajankohtaisia, ja on otettava huomioon.

Filosofi Varlaam Kalabrialainen väitti, että totuus on yksi ja filosofien ja profeettojen kautta Jumalan ihmiskunnalle antama. Hän jopa väittää filosofien kokemuksen korkeammaksi profeettojen ja apostolien kokemusta.

Pyhä Gregorios Palamas teki selvän eron kahden viisauden ja kahden tiedon välillä. On ihmisen viisautta ja Jumalan viisaus. Jumalan viisaus ilmoitetaan pyhille riippumatta heidän tiedollisesta voimastaan ja kyvystään. Jopa kaikkein oppimattomimmat voivat saavuttaa osallisuuden Jumalan jumalallistavaan energiaan. Siten totuus on Jumalan ilmoitusta ihmiselle, manifestaatio. Hän väittää ortodoksisella tavalla, että totuus on samaistettavissa ehdottomasti Kirkkoon. Hän kirjoittaa: ”Ne, jotka ovat Kristuksen Kirkosta ovat totuudesta; ja ne, jotka eivät ole totuudesta, eivät ole Kristuksen Kirkosta.” Kuka tahansa katkaisee yhteyden totuuteen, irtautuu myös Kirkosta. Hän edelleen kirjoittaa: ”Ottakaamme vastaan koko Kirkon traditio, kirjoitettu ja kirjoittamaton, ja ennen kaikkea kaikkein mystisin ja kaikkein pyhin toimitus ja yhteen kokoontuminen ja yhteys”, jota sanotaan Jumalalliseksi Eukaristiaksi, jonka kautta meille suodaan yhteys Kristuksen Ruumiiseen ja Vereen”. Ja hän edelleen jatkaa: ”Kaikki ne, jotka eivät tunnusta ja usko, että pyhä henki edeltä kertoi profeettojen välityksellä, että Herra määräsi selvästi meille lihassa ollessaan, että apostolit ilmoittivat Hänen lähettäneen heidät; että isämme ja heidän seuraajansa opettivat meitä; mutta ovat sen sijaan joko itse aikaansaaneet harhaopin, tai jatkuvasti seuranneet noita, jotka väärin alkuun panivat harhaopin, kaikkia noita, jotka torjuttiin ja alistettiin kirkonkiroukseen.”

Pyhä Gregorios Palamas sanoo lisäksi, että jos joku uskoo Kristukseen ja on kastettu, mutta on uskoton ja katkaisee yhteytensä Kristukseen, hän palaa epäuskoisen tilaan.

Tämä on yhteydessä pyhän Gregorioksen teologiaan, jonka mukaan Jumala luomalla ihmisen tulee hänen Luojakseen, kasteessa hänen isäkseen ja Jumalallisessa Ehtoollisessa tulee hänen äidikseen, joka ravitsee häntä ja antaa hänelle elämän. Sillä kelle tahansa, joka sitten kadottaa uskonsa ja irrottautuu yhteydestään Kristukseen, koska hän turmelee Kirkon totuuden, Jumala lakkaa olemasta hänen äitinsä ja isänsä ja tulee hänelle pelkästään Luojaksi, joka antaa hänelle olemassaolon biologisen syntymän kautta.

Toisaalla pyhä Gregorios sanoo, että harhaoppinen, joka on erottautunut Kirkon elämästä ja teologiasta, toisin sanoen ortodoksisuudesta, on jumalaton. Jumalattomuus on tietämättömyyttä Jumalasta, erilaisen Jumalan palvelemista kuin mitä meille on ilmoitettu.

Oikea usko pyhän Maksimos Tunnustajan mukaan

Pyhä Maksimos Tunnustaja, samoin kuin kaikki Kirkon isät opettavat, että on yksinkertaista uskoa, tai uskoa kuulemisen perusteella, ja täydellistä uskoa tai uskoa näkemältä. Helluntaipäivänä apostolit kokivat koko totuuden, he vastaanottivat täydellisen uskon, ilmoituksen. Pyhä Maksimos Tunnustaja painottaa, että täydellinen usko on ihmisen yhteyttä ja ykseyttä Jumalan kanssa. Usko on ”yhteen saattava voima tai suhde, joka saa aikaan välittömän, täydellisen ja yliluonnollisen uskovan yhteyden Jumalan kanssa, johon hän uskoo.”  Ortodoksisuus johtaa ihmisen tähän suuntaan. Sen vuoksi pyhä Maksimos Tunnustaja opettaa, että uskon päämäärä on sielujen pelastus. Pelastus toisin sanoen edistyy, kun ihminen johdatetaan yksinkertaisesta uskosta täydelliseen uskoon. Täydellisellä uskolla ei ole mitään tekemistä järjellisten väitteiden eikä ideologisten periaatteiden hyväksymisen kanssa.

Pyhä Maksimos Tunnustaja antaa suuren merkityksen Ilmoituksen säilyttämiselle, toisin sanoen sille, jota me nimitämme yksinkertaiseksi tai johdattavaksi uskoksi. Sellaisella, joka pitää uskonsa Kristukseen vahingoittumattomana, ”on itsessään yhteisesti kaikki armon jumalalliset lahjat”. Pyhä Maksimos luonnehtii todellista uskoa ensimmäiseksi pelastuksen lääkkeeksi. Muuttamalla opetusta Kristuksesta ja hyväksymällä toisin uskovien opetuksen on uskon pettämistä ja Kristuksen pettämistä. Jos ihmisellä on erilainen opetus Jumalasta ja ihmisen pelastuksesta, ei hän koskaan voi saavuttaa jumalallistumista, theosista. Pyhä Maksimos käyttää kovia ilmaisuja ja sanoja kuvatessaan harhaoppisia. Hän nimittää heitä ”rikollisiksi”, ”jumalattomiksi”, ”koiriksi”, jotka palaavat omille oksennuksilleen”, jne. Näitä luonnehdintoja hän ei käytä moraalisessa mielessä, vaan teologisessa. Monet harhaoppiset olivat hienoja ihmisiä, rakastettavia ja ”moraalisia” hengenmiehiä, mutta koska he erosivat Kirkon todellisesta uskosta, heitä kuvaillaan näillä nimillä. Pyhän Maksimos Tunnustajan opetuksista ilmenee, että ortodoksisen uskon menettäneet menettävät myös yhteytensä Jumalaan, mahdollisuuden jumalallistumiseen, ja he erottautuvat Kirkosta, todellisesta Kristuksen Ruumiista.

Pyhän Irenaeoksen näkemys Kirkosta, ortodoksisuudesta ja Eukaristiasta

Pyhä Irenaeos, Lyonin piispa, eli Kirkon vaikealla kaudella, toisen vuosisadan toisella puoliskolla jälkeen Kristuksen. Hän on apostolisten isien seuraaja, ja hänen opetuksillaan on suuri merkitys. Hänelle oli etua siitä, että oli apostolien silminnäkijä, ja koska hän tunsi pyhän Polykarpos Smyrnalaisen, joka oli Johannes Evankelistan opetuslapsi. Tämä etu puolellaan hän voimallisesti ja rohkeasti kohtasi gnostikot, jotka väittivät omistavansa ”salaista tietoa” ja ”kätkettyjä salaisuuksia”, jotka he olivat saaneet apostoleilta.

Pyhän Irenaeoksen mukaan pyhä Traditio muodostaa ainoan jumalallisen Ilmoituksen takeen. Tämä Apostolinen Traditio sisältää Kirkon ja kaiken, mikä tulee olemaan Kirkossa, toisin sanoen papiston, piispat, papit, oikean uskon, Pyhän Hengen armon lahjat, kirkollisen järjestyksen ja yhteenliittymisen, aidon kirkollisen yhteen kokoontumisen, jumalanpalvelemisen, ja kaikki ainekset, jotka sisältyvät paikallisiin apostolisiin Kirkkoihin.

Kolme pääkohtaa muodostavat aidon apostolisen uskon ja tradition: Kirkko, ortodoksisuus ja Eukaristia. Näiden kolmen irrottaminen toisistaan merkitsee apostolisen tradition ja yleensä Kirkon tradition vääristämistä. Kirkko on Kristuksen Ruumis. Ihmiseksi tulemisessaan Kristus teki Kirkosta Ruumiinsa ja sen vuoksi Hän antoi sille kaikki Pyhän Hengen lahjat. Missä Kirkko on, siellä on Pyhä Henkikin. Ortodoksisuus on Kirkon oikea usko. Ja tästä syystä Kirkko ja ortodoksisuus ovat läheisesti yhdessä. Ortodoksisuus on juuri Kirkko. Tämä todellinen usko sisältää apostolisen opetuksen, joka Kirkolla on. Se sisältyy uskontunnustukseen, joka on totuuden, elämän ja pelastuksen ”muuttumaton uskonsääntö”.

Jumalallinen Eukaristia on Kirkon toimintaa. Juuri tämä antaa vakuuden siitä, että Kirkko on todellinen Kristuksen Ruumis. Pyhä Irenaeos sanoo: ”Uskomme on yhdenmukainen Eukaristian kanssa ja Eukaristia yhdenmukaistaa uskon”. Hänen opetuksessaan on nähtävissä, että Kirkon, ortodoksian ja Eukaristian välillä on yhteys, koska Kirkko ei ole ymmärrettävissä erillään ortodoksiasta eikä jumalallisesta Eukaristiasta. Ortodoksisuutta ei voi ymmärtää erillään Kirkosta eikä jumalallisesta Eukaristiasta, mutta ei myöskään Eukaristiaa voi ymmärtää erillään Kirkosta ja ortodoksisuudesta. Ortodoksisuus on Kirkon todellinen usko, ja jumalallinen Eukaristia on todellista Kirkon toimintaa. ”Kirkon” mahdollinen olemassaolo ”ortodoksisuuden” kanssa ilman ”jumalallista Eukaristiaa” tai ”Kirkon” olemassaolo ”jumalallisen Eukaristian” kanssa ilman ”ortodoksisuutta” on ”vääristynyt käsitys” ja ”ajattelun harhaoppinen koulukunta”. Siksi pyhä Irenaeos sanoo, että ainoa Kirkko on ortodoksisuus, jossa on ainoa jumalallinen Eukaristia.

Nikolaos Kavasilaksen näkemys Kirkon ykseydestä

Kirjassaan ”Elämä Kristuksessa” Nikolaos Kavasilas, pyhän Gregorios  Palamaksen aikalainen, auttaa meitä ymmärtämään ortodoksisuutta toisesta näkökulmasta. Puhuessaan alttarin pyhittämisestä, joka tapahtuu Kirkon vihkimisessä, ja yhdistämällä tämän toimituksen Kristuksen elämän tarjoamaan hyötyyn, hän esittää kolme hengellisen elämän perusakselia, jotka muodostavat myös Kirkon jäsenten kirkollisen etoksen. Hän sanoo Kirkon ykseyden muodostavia tekijöitä olevan kolme, jotka samalla muodostavat hengellisen elämän akselit. Yksi on pyhä alttari, toinen on piispa ja kolmas on pyhät. Pyhän alttarin vihkii piispa ja todellakin piispa sijoittaa alttarin alle pyhien marttyyrien reliikkejä. Tämä osoittaa, että alttari, piispa ja pyhät muodostavat Kirkon ykseyden ja Kirkon jäsenten hengellisen elämän akselin.

Alttari on ”alku, josta jokainen pyhä toimitus saa alkunsa” ja kaikkien salaisuuksien (sakramenttien) perusta ja juuri. Alttarilla toimitetaan veretön uhri, jumalallinen Eukaristia, joka on kristittyjen hengellisen elämän keskus. Piispa voitelee pyhän alttarin ja ”pyhän Hengen armosta hän tietää, kuinka voitelu tulee toimittaa”. Pyhä mirhavoide (chrism), joka saadaan erillisenä ihmisestä, pyhän Dionysios Areopagitan mukaan alttarin avulla, ”liittyy Jeesukseen”. Se on Kristuksen käsi.

Piispa siunaa ja pyhittää pyhän alttarin, koska se on aistillisen Kristuksen läsnäolon salaisuus. Vihkijän pukeminen valkoiseen vaatteeseen vihkimisen aikana tapahtuu siksi, että hän on ” alttarin tyyppi ihmishahmossa”. Piispan polvistuminen vihkimistoimituksessa ikään kuin kääntää puhdistamisen itseen ja ilmentää sitä, että ”Jumala todella asuu sielussa ja tekee sydämen alttariksi”. Ikonimaalarien käytäntö on kuvata alkumallin mukaan. Arkkitehditkin luonnostelevat ensin mielessään ja sitten kädellään. Piispasta tulee alttarin tyyppi. Hän itse on alttari ja Jumalan Temppeli, ja siksi pyhittää alttarin.

Pyhän reliikki, joka sijoitetaan alttarin alle, on läheisessä yhteydessä alttarin pyhittämiseen. Alttarin voima on pyhä Mirhavoide (chrism). Aineen, joka asetetaan alttarin alapuolelle, tulee olla sovelias. Sitä ovat pyhien todelliset reliikit. ”Ei ole mitään muuta, joka olisi enemmän Kristuksen salaisuuksien kaltainen kuin marttyyrit”, Nikolaos Kavasilas sanoo. Marttyyrit ovat Kristuksen sukulaisia ruumiillisesti, hengellisesti ja kuolintapansa perusteella, koska he läpikävivät marttyyrikuoleman Jumalan kunniaksi. Tämän vuoksi marttyyrien jäännökset ennen asettamista Pyhän Pöydän alle, ovat pyhällä Ehtoollislautasella, joka on Karitsan paikka. Näiden kolmen tekijän välillä on suhde. Keskus on Kristus. Alttari on Kristuksen käsi, piispa on Kristuksen aistittavan läsnäolon salaisuus, ja pyhät ovat Kristuksen Ruumiin jäseniä. Näiden kolmen tekijän välillä on suhde. Keskus on Kristus. Alttari on Kristuksen käsi, piispa on Kristuksen aistittavan läsnäolon salaisuus, ja pyhät ovat Kristuksen Ruumiin jäseniä. Näiden kolmen välillä vallitsee ihmeellinen yhteys. Alttaria ei voi ymmärtää ilman piispaa ja pyhiä. Piispaa ei voi ymmärtää erillään alttarista ja jumalallisesta eukaristiasta, sakramenttien keskuksesta, samoin kuin pyhiäkään ei voi ymmärtää erillään piispasta ja alttarista.

Nämä kolme hengellisen elämän keskusta kannattelevat ortodoksisen kirkon totuutta. Harhaoppiset ovat hajottaneet Kirkon ykseyden, koska jotkut heistä väheksyvät pyhiä, ja toiset aliarvioivat alttaria ja yleensä Kirkon sakramentaalista elämää.

Pyhien isien opetuksen mukaan, sikäli kun Kirkko on Kristuksen Ruumis, ja on yksi, merkitsee sitä, että tämä Ruumis ja yksi ainoa Kirkko on ortodoksinen. Kirkolla on totuus, ainoa mahdollisuus ohjata ihmistä jumalallistumiseen, theosikseen. Jotta voi olla todellinen ortodoksi, on oltava yhteydessä ristinelämään. Meillä tulee olla Kirkon teologia, mutta myös Kirkon elämä. Tähän soveltuu patristinen sanonta: ”Anna veri, saa henki”.

Kirjallisuutta:

Cabasilas,Nicholas. The Life in Christ.  Translated from the Greek by Carmino J.deCatanzaro. With an Introduction by Boris Bobrinskoy St. Vladimir´s Seminary Press 1974.

Chryssavgis, John. The Way of the Fathers. Exploring the Patristic Minds. Analecta Vlatadon 62. ΠΑΤΡΙΑΡΧΙΚΟΝ ΙΔΡΥΜΑ ΠΑΤΕΡΙΚΩΝ ΜΕΛΕΤΩΝ  ΘΕΣΣΑΛΟΝΙΚΙ 1998

Hakkarainen, Jarmo.  Pyhä Gregorios Palamas – ortodoksisen tradition puolustaja. Ortodoksia 40. ss. 107 – 126. Ortodoksisten Pappien liitto ja Henlsingin Yliopiston Ortodoksian ja Itä- Euroopan Kirkkojen Tutkimuksen Laitos. Kuopio. 1991.

Hierotheos, Metropolitan of Nafpaktos. Orthodox Psychotherapy. The Science of the Fathers. Translated by Esther Williams.  Birth of the Theotokos Monastery. 2006

Hierotheos, Metropolitan of Nafpaktos. The Illness and Cure of the Soul in the Orthodox Tradition. Translated by Effie Mavrommichali. Birth of the  Theotokos Monastery. 1993.

Hierotheos, Metropolitan of Nafpaktos. The Person in the Orthodox tradition. Translated by Esther Williams. Birth of the Theotokos Monastery. 1999.

Karpov, Arvi.  Gregorios Palamaksen oppi ihmisen jumaloitumisesta. ss. 53 – 61. Ortodoksia 12. Ortodoksisten Pappien Liitto. 1961.

Louth, Andrew. Maximus the Confessor.The Early Church Fathers. London and New York: Routledge, 1996 (includes English translation of select texts of Maximus).

Mantzaridis, Georgios I. Pyhä Gregorios Palamas ortodoksisuuden opettajana, ss. 46 – 60. Ortodoksia 25. Ortodoksisten Pappien Liitto ja Helsingin Yliopiston Ortodoksian Laitos. 1976

McQueen Grant,Robert.  Irenaeus of Lyons (Routledge 1997)

Meyendorff, John.  A  Study of Gregory Palamas. Traslated  by George Lawrence. The Faith Press. St. Vladimir´s Seminary Press. New York. 1964.

Meyendorff, John.  St. Gregory Palamas and Orthodox Spirituality. St. Vladimir´s Seminary Press. New York. 1974.

Romanides, John. Patristic Theology. The University Lectures of Fr. John Romanides. Uncut Mountain Press. 2008

Romanides,J.  An Outline of Orthodox Patristic Dogmatics. Orthodox Theological Library 1.  Edited and Translated with an Introduction and Bipliography by Protopresbyter George Dion. Dragas. Published by Orthodox Research Institute. 20 Silver Lane. Rollinsford, NH 03869. 2004

Stauropoulos, Kristoforos [arkkimandriitta]. Jumalallisesta luonnosta osalliseksi.  Suomentanut Sisar Kristoduli.  Ortodoksisen Kirjallisuuden Julkaisuneuvosto. 1990.

St Maximus the Confessor.  On the Cosmic Mystery of Jesus Christ. Selected Writings from St Maximus the Confessor.  Translated by Paul M. Blowers and Robert Louis Wilken. St. Vladimir´s Seminary Press. Crestwood, New York 10707. 2003.

Tajakka, Veikko [Metropoliitta Tiihon], Maksimos Tunnustaja ja piirteitä hänen teologisesta ajattelustaan. ss. 11 – 21. Ortodoksia 16. Ortodoksisten Pappien Liitto ja Helsingin Yliopiston Ortodoksinen laitos. 1965.

Thunberg, Lars.  Man and the Cosmos: The Vision of Maximus the Confessor, Crestwood, N.Y., 1985.

von Balthasar, H.U.  Cosmic Liturgy. The Universe according to Maximus the Confessor. A Communio Book, Ignatius Press, San Francisco, 2003.