Kristillinen kirkko näkee elämän ainutkertaisuuden, mutta se tunnustaa myös kuoleman vakavuuden. Tämä näkyy erityisen voimakkaasti ortodoksisessa hautauspalveluksessa, jossa puhutaan avoimesti kuolemasta tragediana, kosmisena katastrofina, inhimillisen päämäärän epäonnistumisena, synnin palkkana. Kuolemassa sielu eroaa ruumiista. Silloin on syytä itkuun ja valitukseen, mutta ei kuitenkaan ilman toivoa. "Itken ja valitan, kun ajattelen kuolemaa ja katson kauneutta, joka on muovailtu Jumalan kuvan mukaan, nyt makaamassa haudassa ilman hahmoa, ilman kunniaa, ilman muotoa", kirjoittaa Johannes Damaskolainen hautajaisveisussa.   

Kuoleman ja hautajaisten yhteydessä meidät asetetaan perimmäisten kysymysten eteen.       

Niin kuin ajallinen elämämme on valmistautumista kuolemaan, on kuolema samalla valmistautumista uudenlaiseen elämään. Kristitty kuolee ylösnousemuksen toivossa. Se yhteys Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, johon hän osallistui ehtoollisessa, tulee hänelle persoonallisesti todeksi kuolemassa. Tästä syystä ortodoksisessa hautauspalveluksessa on aivan erityisesti esillä koko ihmiskuva, ihmisen tie luomisesta lunastukseen. Se sisältää samalla kertaa murheen ihmisen turmeluksen vuoksi, mutta myös toivon ja kiitollisuuden siitä, että elämä on annettu elettäväksi ja mahdollisuudeksi kasvaa ja jakaa toisten ihmisten kanssa.

Kuolema ja kuolemanjälkeinen elämä

Pyhä Antonios Suuri sanoo kuolemasta: ”Kuten ihminen tulee äitinsä kohdusta alastomana, niin sielukin alastomana lähtee ruumiista. Joku lähtee puhtaana ja valoisana, toisessa on näkyvissä hairahdusten tahroja, joku taas on aivan musta monien rikkomustensa takia. Sen tähden järkevä ja Jumalaa rakastava sielu elää hurskaasti ja pitää kuolemanjälkeiset rangaistukset mielessään, ettei sitä tuomittaisi niihin. Sillä vain mielettömät epäuskoiset elävät jumalattomasti, tekevät syntiä ja halveksivat tuonpuoleisia asioita.

Kuten ruumiin on välttämättä synnyttävä silloin, kun se on päättänyt kehityksensä kohdussa, niin on sielunkin, joka on saavuttanut Jumalan sille säätämät rajat ruumiissa, lähdettävä pois ruumiista.

Jos sikiö tulee äidin kohdusta kesken kehityksensä, se ei voi kasvaa normaalisti. Samoin ei sielukaan voi pelastua eikä liittyä Jumalaan, jos se poistuu ruumiista ennen kuin on ehtinyt hyvän elämänvaelluksen avulla edetä Jumalan tuntemisessa”.

Kuolema on sielun eroamista ruumiista. Ruumis, joka on luotu maasta, palaa sielun siitä erottua jälleen maahan, josta se otettiin, se tuhoutuu ja hajoaa. Mutta kuolematon sielu vaeltaa sinne, minne Luoja käskee, tai paremminkin siihen paikkaan, jonka se itse itselleen valmisti, kun se oli vielä ruumiissa. Sillä sen mukaan kuin ihminen elää täällä, sen mukaan hän on saava siellä.(Joh. Damaskol.: Barlaam ja Joasaf. VIII: 63)

Kirkon perinne puhuu kuolemasta ihmisen tilinteon hetkenä. Silloin koko eletty elämä nähdään perspektiivistä. Tilinteko ei koske pelkästään ihmisen persoonallisuutta ja suhdetta omaan itseensä. Se koskee myös ihmisen suhdetta omaan ympäristöönsä, toisiin ihmisiin, kaikkeen olevaiseen. Siinä on ainutkertaisella tavalla kysymys ihmisen suhteesta Jumalaan.

Kuolemanjälkeisessä elämässä on kaksi ajanjaksoa: 1) Haudantakainen elämä ennen kuolleitten ylösnousemista eli varsinaisesti sielun elämä ja 2) haudantakainen elämä ylösnousemuksen jälkeen eli sielun elämä ruumiin yhteydessä.

Sielu, erottuaan ruumiista, jatkaa yksin, poissa ruumiista, olemassaoloaan haudan takana tänä ensimmäisenä ajanjaksona eli yksityisen tuomion ja yleisen tuomion välisenä aikana. Henki siirtyy joko autuuteen tai vaivan tilaan, josta viimemainitusta voi vielä pelastua pyhän kirkon esirukouksien kautta. Ensimmäiseen ajanjaksoon haudantakaista elämää sisältyy siis vielä mahdollisuus pelastua vaivan tilasta. Herra Jeesus Kristus esitti opetuksesta haudantakaisesta elämästä saddukeuksille seuraavasti: "Hän ei ole kuolleitten Jumala, vaan elävien, sillä kaikki Hänelle elävät" (Luuk. 20: 38). Se on todistus sielun persoonallisesta elämästä haudan takana. Sielun haudantakainen elämä on tietoista elämää. Sielut ovat toimivia, kuten ortodoksinen kirkko opettaakin, eivätkä tiedottomassa unitilassa, kuten jotkut ajattelevat. Opetus sielun unitilasta, tiedottomasta tilasta ja siis myös toimettomuudesta haudan takana ennen yleistä ylösnousemusta on ristiriidassa sekä Vanhan että Uuden Testamentin ilmoituksen kanssa, ja on myös järjen vastainen. Niin Vanhan kuin Uuden Testamentin ilmoitus esittää sielun haudantakaisen olotilan persoonallisena, itsenäisenä, tietoisena ja toimivana.

Sielun voimat, jotka vaikuttavat sielun ollessa ruumiissa, toimivat edelleen sen poistuttua ruumiista ja siirryttyä haudantakaiseen elämään. Jeesuksen vertauksessa mainittu rikas mies (Luuk. 16: 22 -25) kuolemansa jälkeen joutuu sielullaan tuonelaan. Jeesus kuvaa tässä koko laajuudessaan sen, kuinka rikkaan miehen sielu tuonelan vaivoissa toimii. Kaikki sielun voimat toimivat: tajunta tietää onnettoman tilansa ja syyn siihen, tunne on iloton ja kuvastaa sekä sisäistä että ulkonaista kärsimystä, tahto tuloksettomasti pyrkii huojentamaan sielun tilaa, muisti tuo kuvan maan päällä elävistä veljistä ja huomio kohdistuu heidän tulevaan haudantakaiseen kohtaloonsa.

Kuolemanjälkeisen maailman pelastettujen sekä tuonelan vaivoissa olevien sielujen toiminta perustuu yhteiseen lakiin, joka yhdistää kaikki hengellissiveelliset olennot Luojaansa ja Jumalaansa sekä toinen toiseensa, kuolemattomuuden lakiin, jonka pohjana on ikuinen rakkaus. Molemmissa haudantakaisissa tiloissa, niin pelastettujen joukossa kuin myös tuonelan vaivoissa olevien keskuudessa, sielut, erikoisesti ne, jotka maan päällä yhdisti toisiinsa sydämellinen rakkaus ja läheinen sukulaisuus, ystävyys tai tuttavuus, rakastavat jatkuvasti toisiaan myös haudan takana vilpittömästi, puhtaalla sydämellä ja vielä enemmän kuin maallisen elämän aikana. Ja jos he kerran toisiaan rakastavat, niin he muistavat myös vielä tänne maan päälle jääneitä omiaan ja myös ajattelevat heitä. Tuntien elossa olevien elämän haudantakaiset olennot ottavat osaa heidän elämäänsä, murehtien ja iloiten yhdessä heidän kanssaan. Jumalassa he ovat yhtä. Haudantakaiseen maailmaan muuttaneet toivovat elossa olevien rukousta ja myös heidän pelastustaan odottaen heitä joka hetki luoksensa lepoon haudantakaiseen isänmaahan. He odottavat joka hetki, sillä he tuntevat kaikkien maan päällä elävien velvollisuuden olla joka hetki valmiina muuttamaan haudantakaiseen maailmaan.

Toinen ajanjakso, viimeisen tuomion jälkeinen ikuisuus on kullekin ihmiselle vain joko autuuden tai vaivan olotila. Ennen yleistä tuomiota haudantakainen elämä on kehitystä uuteen, lopulliseen olemiseen, joka vastaa niitä sielun ominaisuuksia, jotka se on omaksunut eläessään maan päällä. Sielun haudantakaisen elämän ensimmäinen ajanjakso on sen tila ruumiista erottua ja sen olotila haudan takana siksi, kunnes se jälleen yhtyy ylösnousseeseen ruumiiseensa, jolloin ihminen saa lopullisen palkkansa maanpäällisestä elämästään.

Ortodoksinen kirkko uskoo, että nukkuneitten sielut ovat joko levossa tai tuskassa, sen mukaan, mitä kukin on tehnyt. Ruumiista erotessaan ne menevät heti joko iloon tai suruun ja huokaukseen, vaikka emme tunnustakaan, että palkkio tai tuomio olisi lopullinen. Sillä yleisen ylösnousemuksen jälkeen, jolloin sielu yhdistyy siihen ruumiiseen, jonka kanssa on vaeltanut hyvin tai pahoin, jokainen saa lopullisen palkan tai tuomion.

Pyhä, katolinen ja apostolinen Kristuksen Kirkko uskoo kuoleman jälkeiseen puhdistumiseen, joka tapahtuu uskovaisten poismenneitten puolesta toimittamien pelottavien uhrien ja muitten pyhien rukousten, anomusten, laupeudentekojen ja muitten Jumalan mieleisten töitten kautta. Mutta ortodoksinen kirkko ei opeta puhdistavista rangaistuksista, puhdistumisesta kiirastulessa tai muustakaan rankaisevasta tai puhdistavasta tulesta, joka vaivaisi ruumiitonta sielua, ennen sitä palkanmaksua, joka tapahtuu Kristuksen tullessa toisen kerran ja josta päätetään tulevalla tuomiolla elämämme mukaan.

Kuolleiden ylösnousemus

Viimeisenä päivänä tapahtuu kuolleiden ylösnousemus sekä kaikkien elossa olevien muuttuminen. Jumalan vaikutuksesta kuolleiden ruumiit yhtyvät jälleen sielujensa kanssa ja tulevat eläviksi, hengellisiksi ja kuolemattomiksi.” Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis” (1.Kor.15:44)… Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen” (1.Kor.15:53).

Kuolleet, kukin omassa ruumiissaan, nousevat ylös. Kysymyksessä ei siis ole pelkästään hengellinen ylösnousemus. Myöskään ei tapahdu uusien ruumiiden luomista.

Jo Vanhasta Testamentista löytyy viittauksia ylösnousemukseen. ”Ja kun nyt puhumme kuolleiden herättämisestä - ettekö ole Mooseksen kirjasta lukeneet kertomusta palavasta pensaasta? Siinä Jumala puhuu Moosekselle ja sanoo: 'Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.' Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien”(Mark. 12: 26 -27; 2.Moos.3:6). Job on vakuuttunut asiasta: ”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa” (Job 19: 25 -27). Psalminkirjoittaja on samoin varma: ”Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan” (Ps. 16:10. Myös profeetta Jesaja ennustaa: ”Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös” (Jes.26:19).

Uudessa Testamentissa on myös viittauksia ylösnousemukseen: ” Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet” (Joh.6:40). Apostoli Paavali kysyy: ” Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole?” (1.Kor. 15: 13). ”Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa. Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala on Jeesuksen tullessa myös tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan” (1.Tess. 4:13 -14).

Vaikka ruumiit ovat maatuneet ja hajonneet maahan, ne nousevat kuitenkin ylös, koska Jumala teki ensiksi ihmisen maasta. Hän voi tehdä saman uudelleenkin maahan hajonneelle ruumiille. Apostoli Paavali kuvaa tätä vastaavuudella siemeneen, joka maatuu, mutta siitä nousee myöhemmin kasvi: ”Eihän se mitä kylvät tule eläväksi, ellei se ensin kuole” (1.Kor. 15:36).

Ylösnousemus koskee kaikkia poikkeuksetta. Se on yleinen, mikä tarkoittaa, että kaikki, sekä hyvät että pahat, Kristukseen uskovat sekä uskomattomat, vanhurskaat ja syntiset nousevat ylös. Kaikki nousevat samalla hetkellä Kristuksen tulemuksen päivänä. Mutta ne, jotka ylösnousemuksen hetkellä ovat vielä elossa, kokevat uutoksen. Niistä tulee silmänräpäyksessä hengellisiä ja kuolemattomia. ”Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme” (1.Kor.15: 51 – 52).

Juutalainen käsitys ylösnousemuksesta on, että vain vanhurskaat nousevat ylös, pakanain sielut jäävät helvettiin ikuiseen vaivaan. Kristinuskon alkuaikoina esiintyi joillakin kristityillä kirjoittajilla käsitys, että autuaiden elämään kutsumattomat ja kelvottomat kokonaan häviävät. Raamatun opin mukaan ylösnousemus on yleinen ilman poikkeusta tai rajoitusta. Kristus on koko ihmiskunnan lunastaja. Hän kukisti viimeisen vihollisen, kuoleman.

Ilmestyskirjassa puhutaan ensimmäisestä ja toisesta ylösnousemuksesta: ” Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta”(Ilm. 20: 5-6).

Ortodoksisen käsityksen mukaan ensimmäisellä ylösnousemuksella tarkoitetaan ihmiskunnan kääntymistä synnistä ja sopimista Jumalan kanssa sekä ihmisen vapauttamista ja ylösnousemusta. Toisella tarkoitetaan tulevaa kuolleiden ylösnousemusta.

Ylösnousemus tapahtuu tämän näkyvän maailman lopussa, jolloin turmeltunut maailma saa loppunsa ja muuttuu turmeltumattomaksi. ”Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen” (Room. 8:21).”Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee” (2. Piet. 3:13).

Ylösnoussut ruumis on ominaisuuksiltaan ja olemukseltaan sama kuin maallisessa elämässä. Sukupuoli- ja ikäerot säilyvät (Ilm. 20:12 - 13). Ylösnousemusruumiit ovat katoamattomia. Niiden on mahdotonta kuolla. Niissä ei ole sairauksia eivätkä ne tarvitse ruokaa eivätkä juomaa. Avioliittoon nähden ne ovat enkelien kaltaisia. Ruumiit ovat täynnä voimaa ja tarmoa.

Ylösnousemusruumiit ovat hengellisiä. Nykyinen ruumis on intohimoinen, tuleva taas hengellinen, himoton. Ruumis ei kuitenkaan tule ilmamaiseksi eli eteeriseksi. Ne ovat kirkastetut kunnialla omaten kaikki ruumiin täyteydet. Ne eivät koe katoavaisuutta, puutteellisuutta, heikkoutta eikä sielullisuutta. ”Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko” (Matt. 13:43). Tämän mukaan ylösnousseilla on valoa levittävä ruumis.

Maailma muuttuu tulen kautta. ”Ja sen saman sanan (Jumalan sanan) varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan” (2. Piet. 3:7).

Ylösnousemukseen asti vanhurskaiden sielut ovat valossa ja rauhassa, esimakuna iankaikkisesta autuudesta, mutta syntisten sielut päinvastaisessa tilassa. Välittömästi kuoleman jälkeen eivät vanhurskaiden sielut ole täydellisen autuuden tilassa, koska on niin järjestetty, että moitteeton ihminen saa tekojensa mukaisen palkkion ruumiin ylösnousemuksen ja Jumalan tuomion jälkeen. Apostoli Paavali sanoo: ” Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään” (2.Tim. 4:8). Ja toisaalla: ” Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa” (2.Kor.5:10).

Jeesus itse todistaa, että vanhurskaiden sielut kokevat autuutta ennen viimeistä tuomiota vertauksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, jossa kerrotaan, että Lasarus heti kuolemansa jälkeen vietiin Aabrahamin helmaan (Luuk.16:22). Tähän autuuden esimakuun liittyy Kristuksen kasvojen näkeminen, varsinkin pyhien kohdalla. Näin apostoli Paavali antaa meidän ymmärtää:” Olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta”(Fil.1:23).

Niitä, jotka ovat uskossa kuolleita, mutta joilla ei ole ollut aikaa katumukseen, auttavat pääsemään autuaaseen ylösnousemukseen heidän puolestaan kannetut esirukoukset, erityisesti Kristuksen Ruumiin ja Veren verettömän uhrin yhteydessä kannetut, sekä uskossa heidän muistokseen tehdyt hyvät työt. Tämä opetus perustuu yleisen, katolisen Kirkon pysyvään opetukseen, jonka alkuperä on löydettävissä Vanhan Testamentin kirkosta. Juudas Makkabealainen kantoi uhrin kuolleiden miestensä puolesta: ” Ja kun hän oli miehistöltä kerännyt noin kaksituhatta hopeadrakmaa, lähetti hän ne Jerusalemiin syntiuhrin uhraamista varten. Ja siinä hän teki erittäin hyvin ja kauniisti. Hän ajatteli näet ylösnousemusta” (2. Makk.12: 43). Esirukoukset kuolleiden puolesta ovat aina kuuluneet kiinteänä osana jumalalliseen liturgiaan, ensimmäisestä apostoli Jaakobin liturgiasta alkaen. Pyhä Kyrillos Jerusalemilainen sanoo: ”Erittäin suuri hyöty on oleva niille sieluille, joiden puolesta rukoillaan sillä hetkellä, jolloin pyhä ja pelättävä uhri on nähtävillä”(Myst. catech.5:9).

Pyhä Basileios Suuri sanoo helluntairukouksissaan, että Herra suvaitsee ottaa meiltä vastaan lepytysrukouksia ja – uhreja ”niiden puolesta, jotka ovat Haadeksessa”, ja sallii meille toivon tuottaa heille rauhaa, huojennusta ja vapautta.

Tulevan maailman elämä

Jumalaa ja hyvää rakastavien elämä ylösnousemuksen ja viimeisen tuomion jälkeen on oleva täynnä onnellisuutta, jota emme voi edes käsittää. ”Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.   Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua” (2. Kor. 12:2-3).

Tämä onnellisuus ja autuus johtuvat Jumalan mietiskelystä ja näkemisestä valossa ja kirkkaudessaan, ja yhteydestä häneen. ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee” (1. Kor.13:12). ”Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko” (Matt. 13:43). ”Niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea” (1. Kor. 15:28).

Autuus koskee sielun ohella myös ruumista. Sekin kirkastetaan Jumalan valolla, niin kuin Jeesuksen Kristuksen kirkastumisessa Taaborin vuorella. ”Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana” (1.Kor.15:43)… ” Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi ” (1.Kor. 15:49).

Autuuden asteissa on eroja riippuen itse kunkin uskosta, rakkaudesta ja hyvistä teoista. ”Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin. Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa” (1.Kor.15: 41 – 42).

Uskottomien ja syntisten tila on toisenlainen. Heidän osanaan on iankaikkinen kuolema, toisin sanoen iankaikkinen tuli, ja piina, pahojen henkien kanssa. ”Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen” (Ilm. 20:15). ”Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi”(Ilm.20: 14). ”Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” (Matt.25:41). ”Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään” (Matt. 25:46). ”Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin, missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu' ” (Mark.9: 47 -48).

Syntisiä kohdellaan tällaisella ankaruudella, ei siksi, että Jumala tahtoisi heidän joutuvan kadotukseen, vaan heidän oman tahtonsa mukaan. He ” joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät” (2. Tess. 2:10).

On hyödyllistä ajatella kuolemaa, ylösnousemusta, viimeistä tuomiota, iankaikkista autuutta ja iankaikkista piinaa. Nämä mietiskelyt auttavat ihmistä välttämään syntiä ja vieroksumaan mieltymystä maallisiin asioihin. Ne lujittavat meitä, kun meiltä puuttuu maallista hyvää, tai kun menetämme sen, kannustavat pitämään sielumme ja ruumiimme puhtaina, elämään Jumalaa ja iankaikkisuutta varten, ja niin saavuttamaan iankaikkinen pelastus.

Maailmanloppu ja historian päätös

Ylösnousemuksen jälkeen seuraa maailmanloppu. Raamatun ilmoituksen ja Kirkon opetuksen mukaan maailma ei tuhoudu tai häviä täydellisesti, vaan se muodostuu uudestaan ja uudistuu. Se tulee vastaamaan maanpiirin ”kirkastettujen asukkaiden” tilaa.

Vanhan Testamentin mukaan nykyinen taivas ja maa katoavat: ”Taivas hajoaa kuin savu ja maa ratkeaa kuin kulunut vaate, sen asukkaat kuolevat kuin kärpäset”(Jes.51:6). ”Ne katoavat, mutta sinä pysyt. Ne kaikki kuluvat kuin vaate, sinä käärit ne kokoon kuin päällysviitan, ne vaihdetaan niin kuin vaate. (Ps. 102:27). ”Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan” (Jes.65:17).

Maailmanlopulla ahdistuksen ajan jälkeen pimenee aurinko, eikä kuu anna valoansa. Evankelista Matteus kuvaa noita tapahtumia: ”Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan”(Matt.24:29). Evankelista Luukas lisää: "Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät”(Luuk.21: 25 -26). Taivasten voimien järkkyessä kosmiset voimat joutuvat muutosten alaisiksi. Luonnonlait menettävät tehonsa.

Apostolien opetuksen mukaan maailman muuttuminen tapahtuu ”Herran päivänä”, jumalattomien ihmisten tuomion ja kadotuksen päivänä, jolloin syntisten ihmisten kohtalo lopullisesti määrätään. Muutos kohtaa kaikkea, paitsi ihmistä: alkuaineita, maata, luontoa, eläimiä, kasveja jne. Muutoksen aiheuttaa tuli. Tuli ei hävitä kokonaan, vaan uudistaa, niin kuin vedenpaisumuskin uudisti maailman. Muutos merkitsee vapautumista turmeltuneisuudesta ja turhuuden orjuudesta. Muutoksessa ei katoa tämän maailman muoto, vaan sen olemus eli luonne.

Viimeinen tuomio

Tuona päivänä Ihmisen Poika tule enkeliensä kanssa toteuttamaan tuomion. Jumala on säätänyt tuon päivän ajankohdan. Tuomion toimeenpanijana on Herra, Jeesus Kristus, Ihmisen Poika. Tuomitessaan hän istuu kirkkauden valtaistuimella enkelien ympäröimänä. Enkelit panevat täytäntöön tuomion jumalattomista. Myös pyhät ihmiset ja apostolit ovat tuomitsemassa: ” Ettekö tiedä, että pyhät tulevat kerran olemaan maailman tuomareina?” (1.Kor. 6:2).

Tuomiolle kootaan joka ainoa kaikista kansoista kaikkina aikoina, myös langenneet enkelit. Tuomion perustana ovat hyvät tai pahat teot, ajatukset ja sanat sekä siveellinen tila, usko tai epäusko.

Jokainen tuomitaan ottaen huomioon kunkin voimat ja kyvyt. ”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan”(Luuk.12: 48). Tuomion kriteerinä on rakkaus ja sen toteuttaminen Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Tuomiolla otetaan huomioon myös ulkoiset olosuhteet siveellisen kehityksen kannalta. Merkitsevää on, tunsivatko ihmiset Jumalan ilmoituksen vain eivät.

Luonnollisen lain ohjaamina eläneet tuomitaan kunkin sydämeen kirjoitetun lain mukaan. Kirjoitetun lain mukaan eläneet tuomitaan lain mukaan.

Armon valtakunnan loppu ja kirkkauden valtakunnan alku

Armon valtakunta eli Kirkko toimii, kunnes ” kaikki pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden” (Ef. 4:13). Kristuksen tulemukseen mennessä evankeliumi tulee saarnatuksi kaikkialla maailmassa. Kaikki, jotka ovat edeltä määrätyt Jumalan valtakuntaan, pääsevät sinne, mutta valtakunnan viholliset ja kuolema voitetaan. Ohdakkeet, jotka estävät vehnän kasvun, erotetaan (Matt. 13:7, 22). Vanhan maailman olemassaolo päättyy, samoin Kirkon olemassaolo maan päällä. Kristus alkaa hallita ”Jumalan valtakuntaa, Isän kotia, jossa on monta asuinsijaa”. Herran kanssa tulevat hallitsemaan myös häneen uskovat. Tällä valtakunnalla ”ei ole loppua oleva”.

On sanottu, että ne, jotka pelkäävät kuolemaa, pelkäävät elämää. Ortodoksisessa ylösnousemususkossa näkyy valoisa näkemys elämästä, mutta myös kuoleman reaalisuus. Ortodoksinen rukouskirja lainaa Johannes Damaskolaista, joka opettaa iltarukouksissa osoittamaan kädellä sänkyä ja sanomaan: "Eiköhän tämä vuode tule minulle jo kuolinsijaksi, vai vieläkö viheliäisen sieluni valaiset päivän valolla..." Kristittyinä voimme kuitenkin vaipua levollisesti uneen rukoillen: "Sinun käsiisi, Herra Jeesus Kristus, minun Jumalani, minä annan henkeni, mutta Sinä siunaa minua, Sinä armahda minua ja anna minulle iankaikkinen elämä."

 

 

 Alustus 29.09.2014