Sana "kirkko" (kr. ekklesia) tulee kreikan kielen sanasta "kalein" (=kutsua). Tavallisessa mielessä se tarkoitti ihmisjoukkoa, joka kutsuttiin koolle jotakin tarkoitusta varten johonkin paikkaan. Antiikin kreikkalaiset käyttivät sanaa tässä merkityksessä tarkoittaen julkisia kokouksia. Rajoitetummin se merkitsee kahta asiaa: uskovaisten seurakuntaa missä tahansa maailman eri osassa, joka muodostaa hiippakunnan tai seurakunnan, kuten Isidor Pelusimilainen sanoo Kirkosta: "Se on oikeaa uskoa tunnustava ja jumalanpalvelusta toimittava pyhien joukko". Pyhä Eubius sanoo vieläkin väljemmin: " Se (Kirkko) on ihmiset, jotka uskovat Kristukseen". Sana "kirkko" tarkoittaa siis tiettyä ihmisryhmää, joka on kutsuttu tiettyyn tehtävään. Kirkko tarkoittaa myös paikkaa tai rakennusta, missä uskovaisten joukko kokoontui toimittamaan uskonnollisia velvollisuuksiaan ja palvelemaan Jumalaa. Mutta varsinainen sanan merkitys on " niiden joukko, jotka hyväksyvät ja tunnustavat ortodoksisen ja ainoan uskon Kristukseen ja jotka yhdistyvät erityisten sakramenttien kautta, joita toimittavat kanoniset hengelliset isät Kristus heidän Päänään". Kirkko voidaan määritellä Kristukseen uskovien järjellisten ja vapaiden olentojen yhteydeksi, johon kuuluvat kaikki maan päällä asuvat kristityt, myös kuolleet, jotka ovat eläneet missä tahansa, milloin tahansa, poikkeuksetta kaikki, myös ennen Kristuksen lihaksitulemista eläneet ja myös enkelit.

Kristillinen kirkko on kokous, jonka muodostavat Jumalan valitut, jotka on kutsuttu pitämään hänen sanansa ja toteuttamaan hänen tahtonsa sekä tekemään hänen tekojaan maan päällä ja taivaan valtakunnassa. Pyhissä kirjoituksissa kirkosta käytetään nimitystä Kristuksen ruumis (Ef. 1: 22 -23; Room 12; 1 Kor 10,12; Kol 1: 24) sekä Kristuksen morsian (Ef 5; Ilm 21). Lisäksi kirkkoa verrataan Jumalan elävään temppeliin (Ef 2; 1 Piet 2), ja sitä kutsutaan totuuden pylvääksi ja perustukseksi (1 Tim 3: 15). Kirkkoa nimitetään myös Jumalan valtakunnaksi, verrataan rakennukseen (Mt. 16: 18), lammaslaumaan (Joh.10: 16) ja lammastarhaan (Joh.10). Siitä käytetään myös nimityksiä Jumalan huone (1 Piet 4: 17; 1 Tim. 3: 15), Herran perhe (Room.16: 1-16), morsian (Ef. 5: 23) sekä vaimo ja äiti (Ilm.19: 7)

Kirkko voidaan jakaa "opettavaan kirkkoon" muodostuen papeista, opettajista ja heidän apulaisistaan, joita Eusebius kutsuu "pyhiin kuuluviksi", ja "oppivaan kirkkoon", joka muodostuu uskovista, jotka elävät hengellisten paimenien johtamina, ja joita Eusebius kutsuu "kuuliaisten asteeksi". Kirkko voidaan jakaa myös "taistelevaan kirkkoon" ja "riemuitsevaan kirkkoon". Edellinen on täällä maan päällä vielä ponnistelevien uskovien joukko ja jälkimmäinen taivaassa riemuitsevien joukko, johon kuuluvat enkelit, pyhät sekä uskossa ja katumuksessa kuolleet, kuten pyhä Makarius Suuri on sanonut. On mahdollista määrittää joitakin tuntomerkkejä, jotka kuuluvat todelliselle Kirkolle, todelliselle Kristuksen Ruumiille.

Kirkon perustaja on Jeesus Kristus ja Hän perusti Kirkon jumalallisella voimallaan ja tahdollaan "asettumalla itse kulmakiveksi". Kirkon tarkoitus on olla lapsia synnyttävä äiti, muodostaa Kristuksen Ruumis, jonka näkymättömänä päänä on Kristus, ja jota Pyhä Henki elävöittää. Kirkon jäseneksi liitytään näkyvän kasteen kautta. Kirkossa on myös näkyväinen hierarkia, jonka tehtävänä on opettaa, toimittaa jumalanpalvelusta ja hallita seurakuntaa. Kirkon tehtävänä on jatkaa Kristuksen työtä maan päällä: pelastaa syntisiä ihmisiä, uudestisynnyttää uuteen, pyhään elämään, yhdistää syntisiä Kristukseen ja johtaa heitä Jumalan valtakuntaan.

Kristinuskon ja myös Kirkon perustaja on siis Kristus. Hän on uuden elämän lähde. Tuo uusi elämä virtaa Hänestä uudestisyntymisen kautta. Kristus on "viinipuu" ja uskovat ovat "oksat". Jeesus sanoi: "Minä olen tie, totuus ja elämä" (Joh.14: 6) ja toisaalla: "Ilman minua te ette saa mitään aikaan" (Joh.15: 5). Liitto Kristuksen kanssa pysyy voimassa pyhän Ehtoollisen kautta: "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa." (Gal.2: 20)

Kirkko on "yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen". Nämä ominaisuudet määrittelevät Kirkon olemuksen ja ne ominaisuudet, jotka ovat oleellisia Kristuksen kirkolle, ts. joita ilman Kirkko ei olisi Kirkko. Nämä ominaisuudet on otettu nikealais-konstantinopolilaiseen uskontunnustukseen.

 

Yksi kirkko

Jeesus puhuu yhdestä laumasta, yhdestä lammaskatraasta, yhdestä jumalan valtakunnasta ja yhdestä seurakunnan peruskivestä. Samoin Hän määräsi saarnata yhtä oppia, suorittaa yhden kasteen ja toimittaa yhtä Ehtoollista. Jeesus myös rukoili, "että he kaikki olisivat yhtä". Apostolit opettivat Jeesuksen taivaaseen astumisen ja helluntain jälkeen "yhdestä ruumiista" ja "kaikkien yhteydestä Kristuksessa". Kirkolla on sisäinen yhteys, joka johtuu siitä, että Kirkolla on yksi pää, Kristus, ja koska Kirkkoa elävöittävä Pyhä Henki on yksi. Pyhä Henki yhdistää uskovat Kristuksessa ja tuo yhdistyminen tapahtuu erityisesti Ehtoollisessa. Kirkon ulkonainen yhteys ilmenee yksimielisessä uskontunnustamisessa, jumalanpalvelusten ja sakramenttien yhteydessä, piispuudessa, ts. hierarkian perimisessä sekä Kirkon rakenteissa, joka ilmenee Kirkon kanoneissa.

Seurakunnan yhteyttä ei poista se, että on ollut paljon kristillisiä uskontokuntia, jotka ovat eronneet ekumeenisen kirkon liitosta tai eivät ole siihen tulleet. Ei voi olla kahdenlaista totuutta, eikä voi olla kahden tai useammanlaista keskenään erilaista Jumalan valtakuntaa. Kirkko ei voi jakautua tai hajota. "Onko Kristus jaettu?" (1 Kor 1: 13) Paavali kysyy. Kirkko ei ole vain yksi, vaan se ainoa. Kristillinen uskontokunta, joka ei kuulu tähän Kristuksen perustamaan ainoaan Kirkkoon on kristillinen yhdyskunta ja perustuu muulle, kuin Kristus-kallioon. Basileios Suuren 1. säännön mukaan nämä yhdyskunnat useimmiten eroavat yksittäisten, omien mielipiteiden perusteella lahkolaisuuteen ja eriseuraisuuteen.

Kirkko on yksi, koska on vain yksi Jumala ja koska Kristus ja Pyhä Henki ovat yksi. Voi olla vain yksi kirkko, ei useita. Koska tämän ainoan kirkon ykseys perustuu Jumalaan, Kristukseen ja Pyhään Henkeen, sitä ei voida koskaan hajottaa. Näin ollen kirkko on ortodoksian mukaan jakamaton. Ihmiset voivat olla kirkon piirissä tai sen ulkopuolella, mutta he eivät voi jakaa kirkkoa.

Ortodoksisen opin mukaan kirkon ykseys on ihmisten vapaata ykseyttä Jumalan totuudessa ja rakkaudessa. Tämän ykseyden luo ainoastaan Jumala, ei mikään inhimillinen auktoriteetti eikä lainomainen tekijä. Siinä määrin kuin ihmiset pysyvät Jumalan totuudessa ja rakkaudessa, he kuuluvat Jumalan kirkkoon.

Ortodoksisten kristittyjen uskon mukaan historiallisessa ortodoksisessa kirkossa on täydellinen mahdollisuus olla osallisena Jumalan kirkon kokonaisuudesta, ja vain synnit ja ihmisten harharatkaisut (harhaopit) saattavat ihmiset tämän ykseyden ulkopuolelle. Muissa kristillisissä ryhmissä on ortodoksien mukaan tiettyjä muodollisia esteitä, jotka ovat eri ryhmissä erilaisia ja jotka estävät niiden täyden yhteyden Jumalaan ja hävittävät täten kirkon aidon ykseyden, jos ihmiset seuraavat niitä ja hyväksyvät ne (esim. paavin erityisasema Rooman kirkossa).

Kirkon ykseydessä ihminen on se, joksi hänet on luotu, ja siinä hän voi kasvaa ikuiseen jumalalliseen elämään yhteydessä Jumalaan Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä. Kirkon ykseyttä eivät aika tai paikka voi rikkoa eikä sen ykseys rajoitu vain maan päällä eläviin. Kirkon ykseys on Pyhän Kolminaisuuden ykseyttä ja kaikkien niiden yhteyttä, jotka elävät Jumalan yhteydessä; siihen kuuluvat enkelit ja vanhurskaat kuolleet sekä ne, jotka elävät maan päällä Kristuksen käskyjen mukaisesti ja Pyhän Hengen voimasta.

 

Pyhä kirkko

Kun sanotaan, että kirkko on pyhä, sillä tarkoitetaan Kirkon olevan puhdas, viaton ja uskossaan erehtymätön. Pyhyyden lähde ja perustus on Kirkon pää, Kristus ja Kirkon näkymätön ohjaaja Pyhä Henki, joka on aina läsnä Kirkossa pyhittävine armolahjoineen. Pyhittäminen tapahtuu Jumalan sanan ja sakramenttien kautta. Pyhä Henki vaikuttaa ihmisissä kehottaen heitä itsekieltäymyksiin ja pyhyyden kilvoituksiin.

Kirkko on pyhä myös hedelmiensä mukaan. Kirkossa on ollut pyhiä marttyyreita, neitseellisiä, askeetteja, pyhittäjiä, hurskaita esipaimenia, autuaita jne. Kirkko on myös aina vastustanut jumalattomuutta ja vääryyttä. Kirkkoon kuuluu sekä vanhurskaita että syntisiä. Harhaoppiset novatiaanit, jotka vaikuttivat 200- luvulla ja joiden lahko sammui kokonaan 600-luvulla olivat sitä mieltä, että Kirkon muodostavat vain vanhurskaat ja pyhät". Samoin opettivat myös donatistit 300 - luvun alussa sekä kataarit, itseään "puhtaiksi" kutsuvat, jotka kuuluivat novatiaaneihin. Kaikkien heidän opetuksensa on ristiriidassa Kristuksen opetuksen kanssa ja apostolien opin kanssa.

Kristuksen opetuksen mukaan Kirkko on pelto, jossa kasvaa sekä vehnää että valhevehnää (Mt.13: 24), nuotta, joka kokoaa kaikenlaisia kaloja (Mt.13: 47) sekä hääjuhla, johon ottaa osaa myös arvottomia vieraita (Mt. 22: 3-13). Hänen opetuksensa mukaan seurakunnassa on sekä hyviä että huonoja palvelijoita (Mt.18: 23), sekä viisaita että tyhmiä neitsyitä (Mt.25: 1) ja sekä lampaita että vuohia (Mt. 25: 33).

Pyhyytensä kautta Kirkko on myös erehtymätön. Kristus, joka on totuus ja Kirkon pää, ei salli Kirkon poiketa totuudesta. Kirkko suojelee Kristuksen totuutta kaikesta valheellisuudesta, vääryydestä ja yksipuolisuudesta, jotta voisimme uskoa "oikein ja pelastavaisesti" ja kunnioittaa "kelvollisesti". Kirkon erehtymättömyys koskee vain jumalallisen ilmoituksen totuuksia. Kirkon erehtymättömyys ilmenee yleisten kirkolliskokousten kautta

Kirkko on pyhä, koska Jumala on pyhä ja koska Kristus ja Pyhä Henki ovat pyhät. Kirkon pyhyys on lähtöisin Jumalasta. Sen jäsenet ovat pyhiä siinä määrin, kuin he elävät yhteydessä Jumalaan.

Maanpäällisessä kirkossa ihmiset tulevat osallisiksi Jumalan pyhyydestä. Synti ja harha erottavat heidät tästä jumalallisesta pyhyydestä samoin kuin myös jumalalliseste ykseydestä. Siksi kirkon maallisia jäseniä ja instituutioita ei sellaisinaan ilman muuta voida samaistaa kirkkoon Jumalan pyhänä kirkkona.

Maanpäällisen kirkon usko ja elämä ilmenevät sen opetuksista, sakramenteista, kirjoituksista ja jumalanpalveluksista sekä pyhistä, jotka lujittavat ja ylläpitävät kirkon olennaista ykseyttä. Heitä voi todella sanoa pyhiksi, sillä heissä Jumala on läsnä ja toimii.

 

Katolinen kirkko

Katolisuus tarkoittaa, että Kirkko ei rajoitu mihinkään paikkaa, aikaan tai kansaan. Se sisältää itsessään uskovaiset kaikista paikoista, kaikilta ajoilta ja kaikista kansoista.

Kirkko käsittää mihinkään paikkaan rajoittumattomana taivaan ja maan, maan päällä elävät ihmiset ja myös kaikki oikeassa uskossa pyhyydessä nukkuneet. Kirkko ei ole vain maallinen, vaan myös taivaallinen Kirkko. Apostolit lähetettiin aina "maan ääriin", so. kaikkia maita, kaikkia heimoja ja kaikkia kansoja edustavien ihmisten luo. Apostoleille annettiin kielilläpuhumisen lahja, että he voisivat saarnata pelastuksesta kaikille kansoille.

Kirkko ei myöskään rajoitu aikaan. Se ulottuu menneisyydessä siihen aikaan asti, kun enkelit ja ihmiset saivat alkunsa, ja tulevaisuudessa se on iankaikkinen. On mahdotonta, että Kirkko lakkaisi olemasta maan päällä, ts. että Jumalan armo loppuisi ja että Kirkko kadottaisi oikean uskon, että siinä katkeaisi piispuus ja pappeus, että sakramentit ja jumalanpalvelus päättyisivät. Kirkko on ehtymätön ja voittamaton. Herran tulemiseen asti on oleva Kirkko, jossa pyhän Ehtoollisen sakramenttia toimitetaan.

"Kirkko on katolinen sen suhteen nojalla, mikä sillä on Jumalaan, Kristukseen ja Pyhään Henkeen". Sana "katolinen" tarkoittaa "täysi, täydellinen, kokonainen, josta ei mitään puutu". Jumala yksin on täysi ja täydellinen todellisuus. Vain Jumalasta voidaan sanoa, että hänessä ei ole mitään puutosta.

Joskus kirkon katolisuus ymmärretäan siten, että se tarkoittaa kirkon ajallisesti ja paikallisesti kaikkikäsittävää luonnetta eli kirkon universaalisuutta. On kyllä totta, että kirkko on universaalinen - se on olemassa kaikkia ihmisiä varten, kaikkina aikoina ja kaikkialla - mutta tämä seikka ei ole katolisuus - käsitteen todellinen merkitys, kun puhutaan kirkosta. Kun sanaa "katolinen" alun perin käytettiin kirkon määrittelemiseksi toisen vuosisadan alkupuolella, se tarkoitti pikemminkin laatua kuin määrää. Kun kirkkoa kutsutaan katoliseksi, on kyse siitä, millainen kirkko on tai kuinka on sen laadun laita, kun on kyseessä täyteys ja täydellisyys, kaikkikäsittävyys ja vapaus puutoksista.

Jo ennen kuin kirkko levisi eri puolille maailmaa, se määriteltiin katoliseksi. Niin apostolien alkuperäinen kirkko Jerusalemissa kuin Antiokian, Efesoksen, Korintin ja Rooman varhaiset kaupunki-kirkot olivat katoliset. Nämä kirkot olivat katolisia niin kuin on jokainen ortodoksinen kirkko tänään, koska mitään oleellista ei niiltä puuttunut Kristuksen kirkon aitoudesta. Jumala itse on täysin ilmoitettuna ja läsnä olevana kussakin kirkossa Kristuksen ja Pyhän Hengen kautta. Hän toimii uskovien paikallisessa yhteisössä, jolla on apostolien oppi, pappeus ja mysteeriot (sakramentit). Tällöin kyseisellä kirkolla on kaikki edellytykset tulla täysin osalliseksi Jumalan valtakunnasta.

Usko kirkon katolisuuteen merkitsee sitä vakaumusta, että Jumalan täyteys on läsnä kirkossa ja ettei siltä puutu mitään siitä rikkaasta elämästä, jonka Kristus Hengessä antaa maailmalle (Joh 10: 10). Se merkitsee täten nimenomaan, että kirkko todella on "hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää" (Ef1: 23, ks. myös Kol 2: 10)." (Hopko,Thomas: Ortodoksinen usko. OKJ. 1977)

 

Apostolinen kirkko

Sana "apostolinen" kuvaa sitä, jolla on tehtävä ja joka on lähetetty suorittamaan tietty työ. Kristus lähetti opetuslapsensa, jotka Hän nimitti "apostoleiksi", saarnaamaan. Kirkko on perustettu maailmaan ja se lähettää omat apostolinsa kutsumaan maailmaa Kristukseen. Kirkon on oltava olemukseltaan sellainen kuin apostolien aikana. Se on rakennettu "apostolien perustukselle", ts. seurakunta, joka ei perustu apostoleihin, ei ole seurakunta.

"Kristus ja Pyhä Henki ovat molemmat 'apostoliset' ", koska Isä lähetti molemmat maailmaan. Raamatussa tähdennetään lukuisissa kohdin, että Kristus on tullut Isän lähettämänä ja Pyhä Henki Isästä Kristuksen kautta lähetettynä. Lisäksi on selvästi kirjoitettu, että Kristus on "tunnustuksemme apostoli" (Hebr 3:1)

Kuten Jumala lähetti Kristuksen, samoin Kristus puolestaan valitsi apostolit ja antoi heille lähetystehtävän. Ylösnoussut Kristus sanoo opetuslapsilleen: "Samoin kuin Isä on lähettänyt minut, lähetän minäkin teidät. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päälleen ja sanoi heille: ottakaa Pyhä Henki" (Joh 20: 21 -22). Näin apostolit lähtevät maailmaan, ja heistä tulee kristillisen kirkon ensimmäinen perustus.

Tässä mielessä kirkkoa siis kutsutaan apostoliseksi; ensiksi, koska se perustuu Kristukseen ja Pyhään Henkeen, jotka Jumala on lähettänyt, sekä Kristuksen lähettämiin Pyhän Hengen täyttämiin apostoleihin; toiseksi se on apostolinen myös siksi, että kirkko on maanpäällisissä jäsenissään Jumalan lähettämä todistamaan hänen valtakunnastaan, pitämään hänen sanansa, toimimaan maailmassa hänen tahtonsa ja suunnitelmansa mukaan." (Hopko,Thomas::Ortodoksinen usko. OKJ. 1977)