Sana "synti" tarkoittaa kirjaimellisesti "harhaan joutumista", "olla osumatta maaliin" tai "menettää kiintopiste". Kysymyksessä on epäonnistuminen siinä, mitä pitäisi olla ja sen tekemisessä, mitä pitäisi tehdä.

Alussa ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, elämään yhteydessä Jumalan elämään ja hallitsemaan koko luomakuntaa. Ihmisen epäonnistuminen tehtävänsä täyttämisessä on hänen syntinsä, ja sitä kutsutaan myös syntiinlankeemukseksi.

"Lankeemus" tarkoittaa sitä, että ihminen laiminlyö Jumalan antaman kutsumuksen. Sitä tarkoittaa ensimmäisen Mooseksen kirjan 3. luvun kertomus. Ihminen uskoi pahan (käärmeen) viettelemänä, että hän voisi tulla "Jumalan kaltaiseksi" oman tahtonsa ja omien pyrkimystensä varassa.

Ortodoksisessa perinteessä "hyvän ja pahan tiedon puusta syöminen" yleensä selitetään todelliseksi pahan maistamiseksi, kirjaimelliseksi kokemukseksi pahasta sellaisenaan. Joskus tämä syöminen selitetään myös ihmisen yritykseksi mennä sen yli, mikä oli hänelle mahdollista, yritykseksi tehdä sellaista, joka ei vielä ollut hänen voimillaan mahdollista toteuttaa. Näin selittää mm. pyhä Gregorios Teologi.

Mitä tahansa yksityiskohtia luomiskertomuksen erilaisiin selityksiin kuuluukaan, ortodoksisen kirkon selkeä opetus on, että ihminen epäonnistui alkuperäisessä kutsumuksessaan. Ylpeydessään, kateudessaan ja siinä, että Saatanan viekoittelemana häneltä puuttui nöyrä kiitollisuus Jumalaa kohtaan hän oli tottelematon Jumalan käskylle. Näin ihminen lankesi syntiin. Hän "joutui harhaan" kutsumuksestaan. Hän löi laimin Jumalan lain (kts. 1Joh. 3: 4). Ja niin hän saattoi turmioon sekä itsensä että luomakunnan, jonka viljelijäksi ja varjelijaksi hänet oli asetettu. Synnillään ja synneillään ihminen saattoi itsensä ja luomakunnan pahan ja kuoleman valtaan.

Raamatussa ja ortodoksisessa teologiassa nämä ainekset liittyvät aina toisiinsa: synti, pahuus, Saatana, kärsimys ja kuolema. Koskaan mikään niistä ei ole ilman toista ja ne kaikki ovat yhteinen seuraus ihmisen kapinasta Jumalaa vastaan ja yhteyden menettämisestä Häneen. Tämä on pääasiallisin syntiinlankeemuskertomuksen ja sitä seuraavien kappaleiden, aina Aabrahamin kutsumiseen saakka, merkitys. Synti saa aikaan yhä enemmän syntiä ja vieläpä suurempaa pahaa. Se saa aikaan kosmisen epäsoinnun, jokaisen ja kaiken äärimmäisen turmeluksen ja kuoleman. Ihminen pysyy edelleenkin Jumalan luotuna kuvana - sitä ei voi muuttaa - mutta hän epäonnistuu kuvansa puhtaana pitämisessä, Jumalan kaltaisuuden säilyttämisessä. Hän tahraa ihmisyytensä pahalla, vääristää sen ja tekee sen muodottomaksi niin, ettei se voi olla puhdas Jumalan heijastus, jollaiseksi se oli tarkoitettu. Maailma pysyy hyvänä, todellakin "sangen hyvänä", mutta se jakaa surulliset isäntänsä synnin seuraukset ja kärsii hänen kanssaan kuoleman hädässä ja turmeluksessa. Näin ihmisen synnin kautta koko maailma lankeaa Saatanan hallintaan ja pahan valtaan (1Joh. 5: 19; kts. myös Room. 5: 12).

Syntiinlankeemuskertomus on jumalallisesta innoituksesta syntynyt kertomus, joka symbolisin käsittein kuvaa ihmisen alkutilaa ja mahdollisuuksia ja epäonnistumista. Se paljastaa sen, että ihmisen kyky ikuiseen kasvuun ja kehitykseen Jumalassa kääntyi sen sijaan pahuuden lisääntymiseksi ja viljelemiseksi ja hänen luomakunnan uudistamisensa paholaisen ruhtinaskunnaksi, "tuskissaan huutavaksi" kosmiseksi hautausmaaksi, kunnes Jumala vielä kerran pelastaa (Room. 8: 19 -23) kaikki Aadamin lapset, ts. kaikki ihmisrotuun kuuluvat jakavat tämän traagisen kohtalon. Juuri tällä hetkelläkin pääasiallisesti hyvään maailmaan Jumalan kuvaksi syntyvät heitetään välittömästi kuolemaan sidottuun maailmankaikkeuteen, jota hallitsee Saatana ja joka on täynnä hänen pahojen palvelijoidensa sukukunnan huonoja hedelmiä

Tämä on perussanoma: ihminen ja maailmaa tarvitsevat pelastusta. Jumalaa lupaa pelastuksen aivan alusta saakka, lupauksen, jonka toteutuminen alkaa täyttyä Aabrahamin, Israelin isän, Kristuksen esi- isän, elämänvaiheissa.

Ja Herra sanoi Abramille (myöhemmin nimeltään Aabraham): "Minä teen sinusta suuren kansan... ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille kansoille" (1 Moos.12: 3; 22: 15). Aabraham uskoi Jumalaa ja hänestä polveutui Israelin kansa, josta lihan mukaan syntyi luomakunnan Herra ja Vapahtaja Jeesus Kristus (Kts. Lk. 1: 55,73; Room.4; Gal. 3).

Koko Vanhan Testamentin historia saa täyttymyksensä Jeesuksessa. Kaikki, mitä tapahtui Aabrahamin valitulle kansalle, tapahtui huomioonottaen Kristuksen kautta tapahtuva synnin ja kuoleman lopullinen voittaminen. Jumalan liitot Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin (jonka nimi muuttui Israeliksi tarkoittaen "hän, joka kamppailee Jumalan kanssa") kanssa, Israelin kaksitoista sukukuntaa, Joosefin tarina, pääsiäinen, Egyptistä lähtö ja Mooseksen kautta Jumalan lain vastaanottaminen, Joosuan johdolla Luvattuun maahan saapuminen, Jerusalemin perustaminen ja temppelin rakentaminen Daavidin ja Salomonin toimesta, tuomarit, kuninkaat, profeetat ja papit, koko Jumalan valitun kansan Vanhan testamentin historia saa lopullisen tarkoituksensa ja merkityksensä Jumalan ainokaisen Pojan, Jeesus-Messiaan syntymässä, elämässä, kuolemassa, ylösnousemuksessa, taivaaseenastumisessa ja kirkastumisessa. Hän on se, joka tulee Isän luota pelastamaan ihmiset synneistään, avaamaan heidän hautansa ja antamaan iankaikkisen elämän koko luomakunnalle.