Jumala loi ihmisen viimeisenä luoduista. Pyhä Johannes Damaskolainen opettaa: "... Hän loi ihmisen omilla käsillään näkyvästä ja näkymättömästä luonnosta, omaksi kuvaksensa ja kaltaisuuteensa.. Maasta Hän muovasi ruumiin, ja antoi omalla henkäyksellään järjellisen ja ymmärtäväisen sielun hänelle, ja sitä me kutsumme jumalalliseksi kuvaksi. Sillä kuvan mukaisuus ilmaisee järjellisyyttä ja itsenäisyyttä, kaltaisuus taas hyveen mahdollisuuksien mukaista omaksumista."

Apostoli Paavali kirjeessään tessalonikalaisille sanoo:" Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa." ( 1 Tess.5:23) Näistä sanoista käy ilmi ne kolme elementtiä, joista ihmispersoona muodostuu.

Ihmisellä on ensiksikin "maan tomusta" luotu ruumis, joka on aineellinen puoli ihmistä. Hänellä on myös sielu, joka tekee ruumiin eläväksi. Eläimilläkin on sielu, ehkä kasveillakin. Mutta vain ihmisen sielu on varustettu tietoisuudella. Sielu on järjellinen ja kykenee ajattelemaan ja tekemään johtopäätöksiä.

Lisäksi ihmisellä on henki. Se on "Jumalan henkäys", joka puhallettiin ihmiseen. (1 Moos.2:7). Tätä henkäystä ei ole eläimillä.

Sielunsa avulla ihminen voi tehdä tutkimustyötä ja analysoida havaintojaan. Hengen avulla hän ymmärtää totuuden Jumalasta ja olioiden olemuksen. Tämä tapahtuu eräänlaisen intuition kautta. Isien mielestä henki ja hengellinen ymmärrys ovat ylemmällä tasolla kuin ajattelukyky ja tunteet. Tähän perustuu ihmisen moraalinen vapaus sekä valta määrätä itsestään, samoin kyky erottaa hyvä ja paha sekä valinnanvapaus niiden välillä.

Ihmisellä ruumiina, sieluna ja henkenä on erikoisasema luomakunnassa. Ortodoksisen käsityksen mukaan Jumala loi kaiken olemassa olevan kahteen tasoon, hengelliseen ja materialistiseen eli ruumiilliseen tasoon. Hengelliselle tasolle kuuluvat enkelit ja muut ruumiittomat voimat. Toiseen tasoon taas kuluvat avaruuden tähtijoukot, kivikunta sekä kasvillisuus ja eläimistö. Ainoastaan ihminen kuuluu samanaikaisesti molemmille tasoille. Hengellisesti hän kykenee osallistumaan enkelien elämään, aineellisena olentona hän käyttää hyväkseen materialistista tasoa. Tässä mielessä ihminen on monimutkaisempi enkelien luontoa ja hänen mahdollisuutensa ovat moninaisemmat, ja niinpä voidaan sanoa ihmisen olevan enkeleitä korkeampi.

Ihminen on mikrokosmos. Kahden maailman välillä, aineellisen ja henkisen, hän on välittäjän asemassa. Hänen tehtävänään on hengellistää aineellinen ja paljastaa kaikki luomisjärjestykseen sisältyvät mahdollisuudet. Joku isistä on sanonut, että ihminen on koko maailman yhteenveto. Välittäjän tehtävässään hän ikään kuin palauttaa maailman uhrina Jumalalle. Luomakunnan hengellistäminen tapahtuu ennen kaikkea siten, että ihminen hengellistää oman ruumiinsa ja tuo sen uhriksi Jumalalle. Ihmisen kutsumuksena on todellistaa hengellinen aineellisessa ja aineellisen maailman kautta.

Luomiskertomuksen mukaan ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Siinä hän on ainutlaatuisessa asemassa. Isien mukaan "kuva" liittyy ihmisen henkeen eli hengelliseen ymmärrykseen, jonka kautta ihmiselle on mahdollista tuntea Jumala ja päästä yhteyteen Hänen kanssaan. Tähän sisältyy kaikki, mikä tekee ihmisestä eläimistä eroavan. Kuva tekee ihmisestä persoonan, joka pystyy toimimaa moraalisesti, valitsemaan oikean ja väärän ja joka on sisäisesti vapaa. Hänelle on mahdollista toteuttaa sisimmässään olevaa Jumalan kuvaa juuri hänelle ominaisella tavalla. Jokainen ihminen on ainutkertainen ja Jumalalle mittaamattoman arvokas. Tämän vuoksi jokaista on pidettävä ennen kaikkea persoonana, subjektina eikä objektina.

Isien mielestä "kuva" tarkoittaa ihmisen mahdollisuutta elää Jumalassa, "kaltaisuus " taas tuon mahdollisuuden toteutumista. Kuva on ihmisessä alusta alkaen, mutta kaltaisuus on saavutettavissa vasta pitkän hengellisen tien päässä. Tätä tietä kutsutaan jumaloitumiseksi eli theoosikseksi. Usko, että ihminen on Jumalan kuva, merkitsee myös uskoa, että ihminen on tarkoitettu elämään Jumalan yhteydessä ja hänen kanssaan. Mikäli niin ei tapahdu, ihminen ei ole oikealla tavalla ihminen. Erossa Jumalasta eläminen on suuressa määrin luonnonvastaista.

"Jumalan kuvaksi" luominen merkitsee lisäksi, että ihminen luotiin kolmiyhteisen Jumalan kuvaksi. Näin "kuva" ei merkitse vain suhdetta Jumalaan, vaan myös muihin ihmisiin. Jumaluuden kolmen persoonan lailla, jotka elävät toisissaan ja toisiaan varten, myös ihminen on todellinen persoona silloin, kun hän ottaa omakseen toisen ihmisen ilot ja surut.

Välittäjäasemansa vuoksi ihminen on asetettu luomakunnan hallitsijan asemaan ja papiksi. Tässä ainutlaatuisessa asemassa hän kykenee siunaamaan ja kiittämään Jumalaa kaiken edestä. Tässä mielessä ihminen on "eukaristinen" ja pystyy ymmärtämään maailman Jumalan läsnäolon paikkana ja sakramenttina. Ihminen on kykenevä myös jatkamaan luomista, muuttamaan maailmaa, muovaamaan sitä ja antamaan sille uuden merkityksen. Jumalan ihmiselle antama maailma ei ole vain lahja, vaan myös tehtävä. Meidät on luotu toimimaan yhdessä Jumalan kanssa. Olemme "Jumalan työtovereita", kuten apostoli Paavali sanoo.

Ihmisen luominen Jumalan kuvaksi tarkoittaa lisäksi sitä, että hänelle on mahdollista sisimmässään kohdata Jumala ja tulla yhteyteen Hänen kanssaan. Sitä tarkoittavat Jeesuksen sanat: "Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä." (Lk. 17:21) ja "Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan." (Mt. 5:8). Ihmisen tärkein tehtävä onkin tämän sisäisen kohtaamispisteen ja valtakunnan etsiminen. Pyhä Klemens Aleksandrialainen sanoo: "Suurin kaikista opittavista asioista on oman itsensä tunteminen. Sillä jos joku tuntee itsensä, hän tulee tuntemaan Jumalan. Ja jos joku tuntee Jumalan, hän tulee Jumalan kaltaiseksi." Pyhä Iisak Syyrialainen on sanonut: "Se joka tuntee itsensä, tuntee kaiken." Hän on myös kirjoittanut: " Astu sisäiseen aarrekammioosi, niin saat nähdä taivaallisia asioita. Niihin molempiin on nimittäin sama sisäänkäynti. Jumalan valtakuntaan johtava porras on kätkettynä sielussasi."