Antonios Suuri

Kuten ihminen tulee äitinsä kohdusta alastomana, niin sielukin alastomana lähtee ruumiista. Joku lähtee puhtaana ja valoisana, toisessa on näkyvissä hairahdusten tahroja, joku taas on aivan musta monien rikkomustensa takia. Sen tähden järkevä ja Jumalaa rakastava sielu elää hurskaasti ja pitää kuolemanjälkeiset rangaistukset mielessään, ettei sitä tuomittaisi niihin. Sillä vain mielettömät epäuskoiset elävät jumalattomasti, tekevät syntiä ja halveksivat tuonpuoleisia asioita.

Kuten ruumiin on välttämättä synnyttävä silloin, kun se on päättänyt kehityksensä kohdussa, niin on sielunkin, joka on saavuttanut Jumalan sille säätämät rajat ruumiissa, lähdettävä pois ruumiista.

Jos sikiö tulee äidin kohdusta kesken kehityksensä, se ei voi kasvaa normaalisti. Samoin ei sielukaan voi pelastua eikä liittyä Jumalaan, jos se poistuu ruumiista ennen kuin on ehtinyt hyvän elämänvaelluksen avulla edetä Jumalan tuntemisessa (Opetuksia ihmisen luonteesta Filokalia I s.38, kohdat 111,114,116)

 

Athenagoras Ateenalainen

"Älköön kukaan pitäkö outona sitä, että kutsumme elämän nimellä olemisen jatkumista, jonka keskeyttää kuolema ja lahoaminen; ajatelkoon pikemminkin niin, että tällä maailmalla ei ole vain yhtä tarkoitusta eikä vain yhtä jatkuvuuden mittaa, sillä niiden asioiden luonne, jotka jatkuvat, ei ole sama. Sillä jos jokaisella asialla, joka jatkuu, olisi jatkuvuutensa ominaisen luontonsa mukaan, emmekä niissäkään tapauksissa, jotka ovat kokonaan turmeltumattomia ja kuolemattomia löydä omamme kaltaista jatkuvuutta, koska ylempien olentojen luonnot eivät ota alemmalla olevien tasoa; eikä ihmisen tapauksessa ole asianmukaista katsoa jatkuvuutta muuttumattomaksi ja ilman vaihtelevuutta olevaksi; niin kuin ei siinäkään, että edelliset luotiin kuolemattomiksi ja jatkavat olemassaoloaan loppumattomasti yksinkertaisesti Luojansa tahdosta, ja ihmisillä on sielun suhteen alusta alkaen muuttumaton jatkuvuus, mutta ruumiin suhteen saavuttavat kuolemattomuuden muutoksen keinoin. Tätä tarkoitetaan opilla ylösnousemuksesta ja siihen katsoen me sekä odotamme ruumiin hajoamista että köyhän ja turmeltuneen elämän jälkinäytöstä; ja tämän jälkeen toivomme kuolemattomuuden jatkumista, emme kuolemamme asettamista järjettömien eläinten tasolle, tai (ruumiillisen) ihmisen jatkumista kuolemattomien jatkuvuuden tasolle, ainakaan ettemme tietämättämme tällä tavoin asettaisi ihmisluontoa ja elämää sellaisten asioiden tasolle, joihin sitä ei ole sopivaa verrata. Siksi ei pitäisi kiihtyä tyytymättömäksi, jos jotakin eriarvoisuutta ilmenee suhteessa ihmisten iän kestoon nähden, eikä siksi, että sielun eroaminen ruumiin jäsenistä ja sen osien hajoaminen keskeyttää elämän jatkuvuuden, meidän pidä olla toivottomia ylösnousemuksen suhteen. Sillä vaikka fyysisten voimien ja aistien herpaantuminen, mikä tapahtuu luonnollisella tavalla unessa, näyttää keskeyttävän aistielämän, kun ihmiset nukkuvat yhtäläisin aikavälein ja ikään kuin palaavat takaisin elämään, emme kuitenkaan kieltäydy sanomasta sitä elämäksi. Ja tästä syystä luullakseni jotkut kutsuvat unta kuoleman veljeksi, ei alun perin johtuen joistakin edeltäjistä ja isistä, vaan siksi että kuolleet ja nukkuvat ovat samanlaisessa tilassa ainakin hiljaisuuden ja menneen sekä tämän hetken tajun suhteen, tai paremmin itse olemassaolon ja heidän oman elämänsä suhteen. Jos sentähden emme kieltäydy kutsumasta elämän nimellä ihmisten elämää, joka on täynnä eroja syntymästä hajoamiseen, ja jonka keskeyttävät kaikki nuo edellä mainitsemamme asiat, ei meidän myöskään pitäisi olla toivottomia hajoamisen jälkeen seuraavasta elämästä jollainen kietoutuu ylösnousemukseen, vaikka ajallaan sen keskeyttää sielun ruumiista eroaminen". (On the Resurrection of the Death: Chapter XVI: Analogy of Death and Sleep, and Concequent Argument for the Resurrection,ANF, Vol. II)

"Varmana näistä asioista yhtä lailla kuin niistäkin, jotka ovat jo tapahtuneet ja heijastellen omaa luontoamme, olemme tyytyväisiä elämään johon liittyy puutetta ja turmelusta nykyiseen olemassaolomme tilaan sopivana, ja toivomme vakaasti että kuolemattomuutemme jatkuu; ja tätä emme tee tietämättöminä ihmisten kekseliäisyydestä ruokkien itseämme väärillä toiveilla, vaan uskomme on pettämättömimmän takuun varassa - Hänen, joka muotoili meidät, tarkoituksen varassa, jonka mukaan Hän teki ihmisen sielultaan ja ruumiiltaan kuolemattomaksi, ja varusti hänet ymmärryksellä ja synnynnäisellä lailla Hänen antamiensa asioiden varjelemiseksi ja turvaamiseksi, älylliselle olemassaolollemme ja järjelliselle elämälle sopivana, sillä tiedämme hyvin ettei hän olisi muotoillut sellaista olentoa eikä varustanut häntä kaikella, ellei Hän olisi tarkoittanut sellaiseksi luodun jatkavan ikuisesti Jos siis maailmankaikkeuden Luoja loi ihmisen tarkoituksenaan tämän tulevan osalliseksi älyllisestä elämästä ja että tultuaan Hänen suurenmoisuutensa ja kaikissa asioissa ilmenevän viisauden katselijaksi, hän voisi aina jatkaa niiden mietiskelyä; niin muodoin Laatijansa tarkoituksen ja saamansa luonnon mukaisesti hänen luomisensa peruste on takeena hänen ikuisesta jatkuvuudestaan, ja tämä jatkuvuus on tae." (On the Resurrection of the Death: Chapter XIII. -Continuation of the Argument, ANF, Vol. II)

"Samalla kun ihmisen luomisessa ilmitullut peruste on itsessään tyydyttävä todistamaan, että ylösnousemus seuraa luonnollisen peräkkäisyyden seurauksena ruumiiden hajoamista, kuitenkaan ei ehkä ole oikein arastella tuoda esiin myöskään esitettyjä perusteita, vaan sen mukaan mitä on sanottu osoittamaan niille, jotka eivät itsestään kykene erottamaan niitä, ensisijaisuudesta kehkeytyviä jokaisen totuuden puolesta puhuvana todisteena, ja kaikista ensimmäisenä luodun ihmisen luonto, joka ohjaa meidät samaan ajatukseen ja jolla on sama voima todisteena ylösnousemuksesta. Sillä jos koko ihmisten luonto pääsääntöisesti on kokoonpantu kuolemattomasta sielusta ja ruumiista, jotka istutettiin siihen luomisessa eikä sielun luontoon itsessään eikä ruumiin luontoon erillään, on Jumala määrännyt sellaisen luomuksen ja sellaisen elämän ja koko olemassaolon kulun kuin tämä, mutta ihmiselle kahdesta yhdistetyn, siinä tarkoituksessa, että he voisivat läpäistyään nykyisen olemassaolonsa päätyä samaan yhteiseen loppuun, samoine aineksineen, joista heidät kokoonpantiin heidän syntymässään ja elämänsä aikana, siitä väistämättä seuraa, koska elävä olento muodostuu kahdesta, että sielu harjaantuu sen kautta, mitä tahansa sielu kokee ja mitä tahansa ruumis kokee, tehden ja suorittaen mitä tahansa ymmärryksen ja järjen harkintakyky vaatii, että näiden asioiden koko sarjan täytyy viitata johonkin samaan loppuun, jotta ne kaikki ja kaikin keinoin, - nimittäin, ihmisen luomisen, ihmisen luonnon, ihmisen tekojen ja kärsimysten, hänen olemassolonsa kulun ja hänen luonnolleen sopivan lopun, - voisivat vaikuttaa yhdessä, sopusoinnussa ja samassa yhteisessä kokemuksessa. Mutta jos on olemassa joku koko olemukselle kuuluva yhteinen sopusointu ja kokemuksen jatkuvuus, joko sielusta nousevien tai niiden, jotka täydentyvät ruumiin keinoin, näiden kaikkien lopun täytyy olla yksi ja sama. Ja loppu on oleva sanan ahtaimmassa merkityksessä yksi, jos olento, jonka lopusta on kysymys, jää samaksi kuin hänet muotoiltiin; ja olento on oleva tarkalleen sama, jos nuo seikat, joista olento osina koostuu ovat samat. Ja ne ovat samoja mitä tulee niiden merkilliseen yhteyteen, mikäli hajaantuneet osaset jälleen yhdistetään olennon rakenteeksi. Ja samojen ihmisten rakenne välttämättömyyden pakosta todistaa kuolemaa ja ruumiiden hajoamista seuraavasta ylösnousemuksesta, sillä ilman tätä eivät samat osat voi yhdistyä luonnon mukaan toisiinsa eikä samojen ihmisten luontoa voi muodostaa uudelleen. Ja jos ihmiselle on annettu sekä ymmärrys että järki arvioimiseksi asioita, jotka ymmärrys on hahmottanut ja ei vain olemassaolevina, vaan Antajan hyvyydestä ja viisaudesta ja oikeutuksesta, siitä välttämättä seuraa, että koska nuo asiat ovat edelleen olemassa sen vuoksi, miksi järjellinen harkintakyky on annettu, näitä asioita varten annettu harkintakyky myöskin jatkaa olemassaoloaan. Mutta ihminen on se, joka on vastaanottanut sekä ymmärryksen ja järjen, ei sielu itsessään. Ihmisen, joka on muodostunut kahdesta osasta, täytyy siksi olla olemassa ikuisesti. Mutta sen on mahdotonta jatkaa olemassaoloaan ikuisesti ellei se nouse jälleen ylös. Sillä ellei ylösnousemusta tapahtuisi, ihmisten luonto ihmisinä ei voisi jatkua. Ja jos ihmisten luonto ei jatka oloaan, turhaan on sielu kytketty tarvitsemaan ruumista ja sen kokemuksia, turhaan ruumis muotoiltu niin, ettei se voi saavuttaa, mitä se kaipaa, kuuliaisena sielun ohjaksille, ja sen ohjaamana kuten suitsilla; turhaan on ymmärrys, turhaan on viisaus ja oikean noudattaminen ja jopa jokaisen hyveen harjoittaminen, ja lakien asetukset ja toimeenpano, - sanan mukaisesti kaikki, mikä ihmisessä on jaloa tai ihmisen vuoksi, tai pikemminkin koko ihmisen luominen ja luonto. Mutta jos turhuus kertakaikkian on poissuljettu kaikista Jumalan teoista, ja kaikista Hänen suomistaan lahjoista, väistämätön johtopäätös on, että sielun loppumattoman pitkän keston myötä on oleva ruumiin ainainen jatkuvuus sen oikean luonnon mukaan (On the Resurrection of the Death: Argument for the Resurrection from the Nature of Man, Chapter XV, ANF, Vol. II)

"Ihmisellä täytyy olla sekä sielu että ruumis, jotta tämän jälkeen hänelle langetettu tuomio olisi oikeudenmukainen. Sillä joko kuolema on koko elämän loppuminen sielun hajotessa ja turmeltuessa yhdessä ruumiin kanssa, tai sielu jää itsekseen, kykenemättä hajoamaan, hajottumaan ja turmeltumaan, samalla kun ruumis mätänee ja hajoaa ja johon ei jää menneiden toimintojen muistoa eikä tajua siitä, mitä on kokenut yhdessä sielun kanssa. Jos ihmisten elämä on sammuva kokonaan, on ilmeistä, ettei tarvitse välittää ihmisistä, jotka eivät ole elossa, koska ei ole mitään tuomiota niille, jotka elivät hyveellisesti tai paheellisesti, vaan päällemme käy taas se, mikä kuuluu laittomaan elämään ja liutaan järjettömyyksiä, jotka seuraavat siitä, ja se mikä on kaiken tämän laittomuuden huippu - jumalankieltäminen. Mutta jos ruumis on tarkoitettukin hajoamaan ja jokainen hiukkanen kulkeutumaan sukulaisainestensa luo, silti sielu jää olemaan kuolemattomana eikä sielulle tapahtuisi tämän olettamuksen mukaan mitään tuomiota, koska puuttuisi oikeus ja kohtuus: sillä on laitonta epäillä että Jumalan ulkopuolella tai Jumalasta voisi olla peräisin tuomio, joka ei olisi oikeus ja kohtuus. Kuitenkin oikeus ja kohtuus puuttuu tuomiosta, jos olento, joka harjoitti laittomuutta tai vanhurskautta, ei ole säilynyt olemassa, sillä se, joka harjoitti jompaa kumpaa näistä elämässä, ja jonka tuomio ohittaa, oli ihminen, ei sielu yksinään. Sanalla sanoen kaiken yhteenvetona tämä näkemys ei missään aiheuta ristiriitaa oikeuden ja kohtuuden suhteen." (On the Resurrection of the Death: Man Must Be Possessed of a Body and Soul ,Chapter XX, ANF, Vol. II)

"Sen lisäksi, mitä on sanottu, eikö olisi mieletöntä, että samalla kun meillä ei voisi olla tietoa hyveistä ja paheista sielusta erillisinä olevina (sillä käsitämme hyveet ihmisen hyveinä ja samalla tavalla niiden vastakohdat, paheet, sieluun kuulumattomina ruumiista erillisiksi, itsessään olemassa oleviksi), kuitenkin tuo rangaistus tai palkkio näistä tulisi yksinomaan sielulle? Kuinka kenelläkään voisi olla ajatusta yksinomaan sielussa olevasta rohkeudesta tai mielenlujuudesta, jos ei ole kuoleman, haavojen, raajarikoksi tulemisen, pahoinpitelyn tai näihin yhdistyvän tuskan tai niiden tuloksena seuraavien kärsimysten pelkoa?" (On the Resurrection of the Death: Continuation of the Argument,Chapter XXII, ANF, Vol. II)

"Sillä tämän kaltainen loppu luullakseni kuuluu luontokappaleille ja karjaeläimille, ei kuolemattoman sielun ja järjellisen harkintakyvyn omaaville ihmisille." ?" (On the Resurrection of the Death: Argument for the Resurrection from the Chief End of Man, Chapter XXII, ANF, Vol. II)

"Eikä sekään vielä ole ruumiista eronneen sielun onnellisuus. Sillä emme tutki niiden osien, joista ihminen koostuu, elämää, emmekä myöskään lopullista syytä, vaan olentoa, joka koostuu niistä molemmista; sillä sellainen on jokainen ihminen, jolla on osuus tässä nykyisessä olemassaolossa, ja täytyy olla joku asianmukainen, suunniteltu loppu tälle elämälle. Mutta jos se on molempien osien loppu yhdessä, ja tätä ei voi saada selville, ei siksi, että ne yhä elävät tämän olemassaolon tilassa jo mainittujen lukuisten syiden takia, eikä vielä kun sielu on eronneessa tilassa, koska ihmisen ei voi sanoa olevan olemassa ruumiin hajottua ja todella tyystin laajalle hajonneena, vieläpä vaikka sielu jatkaisi itsekseen...on ehdottomasti välttämätöntä, että ihmisen olemisen loppu ilmenisi jonakin saman elävän olennon kummankin kahden (ts. sielun ja ruumiin), ennallistumana. Ja kun tämä on välttämättömyyden seuraus, täytyy välttämättä olla kuolleiden ruumiiden, tai jopa kokonaan hajonneiden, ylösnousemus, ja saman ihmisen on muodostuttava uudelleen, koska luonnon laki säätää lopun, ei ehdottomasti eikä minkä tahansa ihmisten loppuna, vaan samojen ihmisten, jotka kulkivat läpi aiemman elämänsä; mutta on mahdotonta samoille ihmiselle uudelleen rakentua ellei samoja ruumiita yhdistettä uudelleen samoihin sieluihin. Mutta että sama sielu saisi saman ruumiin on mahdotonta millään muulla tavalla, ja mahdollista vain ylösnousemisen kautta, sillä jos tämä tapahtuu, siitä seuraa myös ihmisten luonnolle sopiva loppu. Ja emme erehdy sanoessamme, että älyllisen elämän ja järjellisen harkintakyvyn perimmäinen syy on askarrella keskeytymättömästi noiden kohteiden kanssa, joihin luonnollinen järki on pääosin ja ensisijaisesti sopeutunut ja iloita lakkaamatta Hänen mietiskelystään, joka on, sekä Hänen käskyistään huolimatta siitä, että ihmisten enemmistö, koska maanpäälliset asiat vaikuttavat heihin liian intohimoisesti ja liian väkivaltaisesti, kulkevat läpi elämän saavuttamatta tätä kohdetta. Sillä suuri joukko niitä, jotka epäonnistuvat heille kuuluvan lopun suhteen, ei saa pätemättömäksi kohtalon osaa, koska tutkistelu on yhteydessä yksilöihin ja hyvin tai huonosti vietettyjen elämien rangaistus tai palkinto suhteutetaan kunkin ansioihin. ?" (On the Resurrection of the Death: Argument Continued and Concluded ,Chapter XXII, ANF, Vol. II)

 

Hesykhios

Kun sielu kuoleman jälkeen on kohonnut korkeuksiin ja Kristus puolustaa sitä taivaan porteilla, ei sen sielläkään tarvitse pelätä vihollisiaan, vaan se voi rohkeasti, kuten nyt niin silloinkin, puhutella niitä. Sielun tulee vain aina lähtöönsä saakka väsymättä päivin ja öin huutaa avukseen Herran Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan nimeä ja Hän toimittaa sille pian oikeuden sen pettämättömän jumalallisen lupauksen mukaan, jonka Hän lausui vertauksessaan väärästä tuomarista. (Lk.18:1-8) Vakuutan teille: Hän toimittaa sen sekä tässä nykyisessä elämässä että sielun ruumiista lähdön jälkeen. (Henkisestä raittiudesta ja hyveistä Filokalia I/ s.263,kohta 149)

 

Ignatios Antiokialainen

"Herra opetti hyvin täydellisesti, että sielut eivät vain jatka olemassaoloaan, ei siirtymällä ruumiista toiseen, vaan säilyttäen saman muodon (erotetussa tilassa) kuin ruumiit, johon ne olivat mukautuneet, ja ne muistavat tämän (maanpäällisen) olemassaolon teot, ja mistä he nyt ovat pois siirtyneet, - tallennetussa kertomuksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, joka löysi levon Aabrahamin helmassa". (Book 2:34)

"Ja niiden, jotka pysyvät rakkaudessaan Jumalaan, Hän suo päästä yhteyteensä. Mutta elämä Jumalan yhteydessä on elämää ja valoa ja kaikista niistä hyvyyksistä nauttimista, mitä Hänellä on varastossa. Mutta yhtä monille heidän oman valintansa mukaan ero Jumalasta. Hän itse saa aikaan tuon Jumalasta eron, jonka he ovat valinneet omasta halustaan. Mutta erossaolo Jumalasta on kuolema, ja erossaolo valosta on pimeys; ja ero Jumalasta sisältää eroa kaikista niistä hyvyyksistä, jotka Hänellä on varastossaan. Siksi ne, jotka heittävät pois luopumuksen takia nämä edellä mainitut asiat, ollen itse asiassa vailla kaikkea hyvää, kokevat todella kaikenlaista rangaistusta. Kuitenkaan suoranaisesti Jumala itse ei rankaise heitä, vaan rangaistus tullee heille siitä, että he ovat vailla kaikkea tuota hyvää. Nyt kun kaikki hyvä on ikuista ja loppumatonta Jumalassa, siksi myös näiden menettäminen on ikuista ja päättymätöntä. Tässä tapahtuu aivan kuin valonheittimen sokaistessa; niiltä jotka ovat aiheuttaneet itse oman sokeutensa, tai joiden sokeus aiheutuu toisista, eivät voi koskaan nauttia valosta. Kuitenkaan ei ole niin, että valo olisi heissä aiheuttanut sokeuden rangaistuksen, vaan se, että sokeus itse on tuonut heille epäonnistumisen: ja siksi Herra on julistanut: "Sitä, joka uskoo minuun, ei tuomita", toisin sanoen, hän ei joudu eroon Jumalasta, sillä hän yhdistyy Jumalaan uskon kautta. Toisaalta Hän sanoo: "Hän, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainosyntyisen Pojan nimeen"; ts. hän erotti itsensä Jumalasta omasta halustaan. "Sillä tämä on tuomio, että valkeus on tullut tähän maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta. Sillä jokainen, joka tekee pahaa vihaa valkeutta, eikä tule valoon, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta se, joka tuntee totuuden tulee valkeuteen, jotta hänen tekonsa tulisivat julki, että hän on tehnyt ne Jumalassa". ( Book 5:27)

 

Johannes Karpathoslainen

Sielun erotessa ruumiista vihollinen hyökkää sen kimppuun röyhkeästi pilkaten ja syyttää sitä julmasti ja kauhistuttavasti sen synneistä. Mutta Jumalaa rakastava ja Häneen uskova sielu ei silloin säikähdä vihollisten hyökkäyksiä ja uhkauksia, vaikka synti olisi sitä useinkin haavoittanut, vaan on vahva Herrassa. Ilo antaa sille siivet ja rohkeutta se saa pyhiltä voimilta, jotka sitä suojelevat. Uskon valo ympäröi sitä ja sen suojasta se huutaa ilkeälle paholaiselle: "Mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä, sinä Jumalasta erotettu ja taivaasta karkotettu paha palvelija? Sinulla ei ole valtaa meihin. Kristus, Jumalan Poika, on meidän Valtiaamme ja kaikkien Valtias. Häntä vastaan olemme tehneet syntiä ja Hänelle myös teemme tiliä. Hänen pelastavaisen armonsa panttina meillä on Hänen kunniakas ristinsä. Sinä kelvoton pakene kauaksi meistä. Sinulla ei ole mitään tekemistä Kristuksen palvelijoiden kanssa". Kun sielu rohkeasti puhuu tällä tavoin, saatana kääntyy pakosalle huutaen ja valittaen, koska se ei voi vastustaa Kristuksen nimeä. Niin sielu kohoaa yhä ylemmäksi ja tallaa vihollisen jalkoihinsa ja löylyttää sitä kuin haukka varista. Sen jälkeen se pääsee iankaikkiseen iloon, kun Jumalan enkelit saattavat sen sinne, mihin se sisäisen tilansa perusteella kuuluu.(Rohkaisun sanoja Intiasta kirjoittaneille munkeille, Filokalia I, s.342, kohta 25)

 

Kahdentoista patriarkan testamentit

"Onhan synti sielun tuho, varsinkin haureuden synti, joka erottaa Jumalasta ja lähentää epäjumaliin, sillä se eksyttää järjen ja mielen, ja toimittaa nuoria ennen aikojaan tuonelaan."(The Twelve Patriarchs, I. The Testament of Reuben Concerning Thoughts)

 

Klemens Aleksandrialainen

"Mutta meidän täytyy niin paljon kuin mahdollista saattaa sielu erilaisten valmistavien harjoitusten alaiseksi, jotta se voisi tulla vastaanottavaiseksi tiedon saamiselle. Ettekö näe, kuinka vaha pehmennetään ja kupari puhdistetaan, jotta siihen voitaisiin lyödä leima? Aivan kuten kuolema on sielun eroaminen ruumiista, niin on tietokin ikään kuin järjellinen kuolema pakottaen pois hengen ja erottaen sen intohimoista, ja johtaen sen kohti elämää hyvän tekemisessä, jotta se saattaisi sanoa Jumalalle luottaen: "Minä elän niin kuin Sinä haluat" (Book VII ,ch. 12)

 

Klemensin saarnat

"On aivan välttämätöntä että sen, joka sanoo Jumalan olevan luonnoltaan vanhurskas pitäisi myöskin uskoa, että ihmissielut ovat kuolemattomia; sillä missä olisi Hänen oikeudenmukaisuutensa, jos muutamat elettyään hurskaasti ja tultuaan huonosti kohdelluiksi ja toisinaan väkivaltaisesti temmatuksi pois, kun taas toiset elettyään täysin syntisesti tyydyttäneet halujansa loisteliaasti eläen, ovat kokeneet tavallisen ihmisen kuoleman. Koska sen tähden riidattomasti Jumala, joka on hyvä, on myös vanhurskas, ei Häntä voi muuten voisi tuntea oikeudenmukaiseksi, ellei sielu erottuaan ruumiistaan olisi kuolematon, niin että epäpyhä ihminen helvetissä ollen, saatuaan täällä kaikki hyvyytensä, siellä saisi rangaistuksen synneistään; ja hyvä ihminen, jota täällä (eläessään) rangaistiin synneistään, voisi sitten, kuin vanhurskauden povessa, olla hyvien asioiden perijä. Koska sentähden, että Jumala on vanhurskas, on meille ilmiselvää, että tuomio on, ja sielut ovat kuolemattomia." (Homily II, Chapter XIII. Future Rewards and Punishments)

"Kannan huolta siitä, että olisit yhtä mieltä vaimosi ja lastesi kanssa, jotta voisit elää täällä heidän kanssaan, ja toisessa maailmassa sielun ruumiista eroamisen jälkeen voisit jatkaa heidän kanssaan olemista vapaana surusta." (Homily XV)

"Ja mitä muuta kuolema on kuin sielun eroaminen ruumiista? Siksi tuskaa ei ole, kun on sopusointu. Sillä koska kuolema ei edes kuulu niihin asioihin, jotka todellisesti ovat olemassa; sillä kuolema ei ole mitään, kuten sanoin, vaan sielun eroaminen ruumiista, ja kun tämä tapahtuu, ruumis joka on kykenemätön aistihavaintoihin, hajoaa, mutta sielu aistimaan kykenevänä, jää elämään ja on todellisesti olemassa." (Homily XIX, Chapter XX. Pain and Death the Result of Sin.)

 

Lactantius

"Ja tämän voima ei vain tee tyhjäksi kokonaan syntisten sieluja, vaan alistaa ne iankaikkiseen rangaistukseen. Nimitämme tuota rangaistusta toiseksi kuolemaksi, mikä on myös ikuinen niin kuin on kuolemattomuuskin. Niinpä me määrittelemme ensimmäisen kuoleman: Kuolema on elävien olentojen luonnon hajoaminen, tai näin: Kuolema on sielun ja ruumiin eroaminen. Mutta näin me määrittelemme toisen kuoleman: Kuolema on ikuisen tuskan kärsimistä, tai näin: Kuolema on sielujen kiroaminen ansioittensa mukaan ikuiseen rangaistukseen. Tämä ei koske mykkiä nautaeläimiä, joitten henget, joita Jumala ei ole luonut, vaan ne ovat tavallisesta ilmasta, kuolema hajottaa." (Book II: Of the Origin of Error)

"Mutta tulevassa elämässä ihmisen täytyy todellakin olla sekä viisas että onnellinen ilman mitään pahaa; mutta näin ei tapahtu niin kauan kuin sielu on pukeutuneena ruumiin asumukseen. Mutta kun eroaminen on tapahtunut ruumiin ja sielun välillä, silloin paha eroaa hyvästä ja kun ruumis hajoaa ja sielu jää jäljelle, niin pahakin katoaa ja hyvä jää pysyväksi. Silloin ihminen saatuaan kuolemattomuuden puvun, on oleva viisas ja vapaa pahasta niin kuin Jumala on." (Book VII, Chapter 5 Of a Happy Life)

"Sillä sielu vieläpä ruumiin vastaisesti haluaa palvella Jumalaa, joka on tuskaa kestäen kieltäymystä himoista ja haluista, kilpailua kuoleman kanssa. Josta on uskottavampaa, että sielu ei katoa, vaan erotetaan ruumiista, koska ruumis ei voi tehdä mitään ilman sielua, mutta sielu voi tehdä monia ja suuria asioita ilman ruumista." Chapter XI: Of the Last Times, and of the Soul and Body)

"Siksi, vaikka ne ovatkin kytketyt ja yhdistyneet toisiinsa syntymästä, ja toinen joka on muotoiltu maallisista aineksista ikään kuin toisen astiaksi, joka on muotoiltu taivaallisista hienojakoisuuksista; kun mikä tahansa väkivalta on erottanut nuo kaksi, jota eroamista kutsutaan kuolemaksi, silloin kumpikin palaa omaan luontoonsa; se, joka oli maasta hajoaa maahan, se joka on taivaallisesta hengityksestä pysyy ja kukoistaa aina, koska taivaallinen henki on iankaikkinen." (Chapter XII: Of the Soul and Body, and Their Union and Separation and Return)

 

Methodius

"... oleskeleeko se kanssamme ottaen osaa kuolemaan vai onko sille lahjoitettu päättymätön kuolemattomuus, mikä tila odottaa meitä, kun eroamme kuoleman herpaannuttamista ruumiistamme, säilyykö meissä aistihavaintoja vai eikö meillä ole muistikuvia aikaisemmista aistimuksistamme tai menneistä muistoista." (Book I: Oration on the Psalms,ANF VI)

 

Niketas Stithatolainen

Sisäisestä toiminnasta riippuu, saako sielu voitonseppeleen vai tulevatko sen osaksi rangaistukset ja kuritukset. Jos se harrastaa jumalallisia asioita ja hoitaa nöyryyden puutarhaa, se saa ylhäältä kyynelvirtoja, joilla se kastelee ja ruokkii rakkautta ja uskoa Jumalaan sekä myötätuntoa lähimmäisiä kohtaan. Nämä hyveet uudistavat sielussa Kristuksen kuvan kauneuden. Sielusta tulee ihmisille valo, joka hyveittensä säteillä vetää puoleensa heidän katseensa ja saa kaikki ylistämään Jumalaa. Mutta silloin sielu kasvattaa vihan ohdakkeita ja kääntää selkänsä hyvälle, jos se askartelee alhaisten ja maallisten asioiden parissa ja kaivelee synnin syövereitä löyhkän ja synkeyden keskellä. Näin sielussa uudistuu vanhan ihmisen kuva - maisen, kauneudesta osattoman olennon kuva, sielusta tulee pimeyden lähde sitä lähestyville: pahoilla teoillaan ja puheillaan se turmelee yksinkertaisia sieluja, joilta puuttuu vankka perustus, ja saa ne herjaamaan Jumalaa. Palkkansa sielu saa sen mukaan, missä tilassa kuolema sen tapaa. (Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, s. 143, kohta 32)

 

Teodoros Edessalainen

Puhdista sielusi pahoista mielikuvista ja anna ylevien ajatusten valaista sitä. Älä unohda, että "nautintoa rakastava sydän muuttuu lähdön hetkellä sielun vankilaksi ja kahleeksi. Vaivannäköä rakastavasta sydämestä sen sijaan tulee avoin ovi". Todellakin, enkelit tulevat noutamaan puhtaita sieluja niiden erotessa ruumiista ja johtavat ne autuaalliseen elämään. Mutta puhdistumattomat ja paatuneet sielut joutuvat - voi heitä onnettomia! - pahojen henkien kuristukseen. ( Sielulle hyödyllisiä opetuksia, Filokalia II,s. 19, kohta 28)

 

Tertullianus

"Kuitenkin sellainen eroaminen sielun ja ruumiin välillä on aivan luonnollista, sillä kun sielu jättää autioksi ruumiin, kuolema voittaa sen. Siksi sielu on varustettu ruumiilla; sillä jos se ei olisi ruumiillinen, se ei voisi autioittaa ruumista." (Chapter 5 :A Treatise on the Soul)

"Kuinka sitten elävä olento hedelmöittyy? Muodostuvatko sekä ruumiin että sielun ainekset yhdellä ja samalla kertaa? Vai on toinen niistä ennen toista luonnollisessa muovautumisessa? Me pysymme todella väitteessämme, että molemmat hedelmöittyvät ja muotoutuvat täysin samanaikaisesti, samoin kuin syntyvätkin yhdessä, ja ettei hetkenkään aikaväliä ole niiden sikiämisessä, niin että kumpaakaan voisi asettaa ennen olleeksi. Päätelkää itse asiassa ihmisen aiemman olemassaolon tapahtumista se, mitä hänelle tapahtuu kaikkein viimeiseksi. Kun määritellään, että kuolema ei ole mitään muuta kuin sielun ja ruumiin eroaminen, elämää, joka on vastakohta kuolemalle, ei voi määritellä muuten kuin sielun ja ruumiin yhteydeksi. Jos eroaminen tapahtuu yhdellä ja samalla kerralla molemmille aineksille kuoleman keinoin, silloin niiden yhdistelmän lain pitäisi vakuuttaa meidät siitä, että niin tapahtuu samanaikaisesti myös kahdelle ainekselle elämän keinoin. Nyt me myönnämme, että elämä alkaa sikiämisellä, koska me väitämme tosissaan, että myös sielu saa alkunsa sikiämisessä; elämä saaden alkunsa samalla hetkellä ja paikassa, jonka sielu tekee." (Chapter XXVII. Soul and Body Conceived, Formed and Perfected in Element Simultaneously)

"Minun on tässä huomautettava, että jos sielut joutuvat muutoksen alaisiksi, ne eivät oikeastaan kykene aikaansaamaan ja kokemaan kohtaloita, jotka ne tulevat ansaitsemaan, ja tarkoitus on tehdä tyhjäksi oikeudellinen korvauksen päämäärä ja tarkoitus, kun tarvitaan ansion ja palkan ymmärtämistä ja tajuamista. Ja täytyy olla tämän tajun puute, jos sielut menettävät olosuhteensa; ja tämän menetyksen täytyy seurata jälkeenpäin, jos ne eivät jatka yhdessä olotilassa. Mutta jopa jos niillä on kylliksi pysyvyyttä jäädä edelleen muuttumattomiksi tuomioon asti, kohta, jonka Mercurius Egyptiläinen käsittää, kun hän sanoi, että sielu ruumiista eroamisen jälkeen ei sulaudu takaisin maailmansieluun, vaan säilyttää pysyvästi oman erillisen yksilöllisyytensä, "jotta se voisi luovuttaa", käyttääksemme hänen omia sanojaan, "selonteon Isälle noista asioista, jotka se on tehnyt ruumiissa."(Chapter XXXIII)

"Mutta kuoleman toiminta on korutonta ja itsestään selvää: se on sielun ja ruumiin eroaminen. Jotkut kuitenkin viitatessaan sielun kuolemattomuuteen, johon heillä on ponneton ote siksi, etteivät ole Jumalan opettamia, pitävät sitä yllä niin heppoisin perustein, että pyörtyisivät sellaisesta otaksumasta, että tietyt sielut riippuvat kiinni ruumiista kuoleman jälkeenkin." Chapter LI: Death Entirely Separates the Soul from the Body)

"Niin muodoin sellainen on kuoleman työ - sielun erottaminen ruumiista. Siirtäen sivuun kysymyksen ihmiskohtalosta ja satunnaisista olosuhteista, on voitu nähdä ihmisten näkökulmien mukaan kahdenlaista muotoa - tavallinen ja poikkeava." Chapter LII: All Kinds of Death a Violence to Nature, Arising from Sin.- Sin an Intrusion Upon Nature as God Creared It.)

(Homeerisen näkökulman kumoaminen sielun viipymisestä Haadeksessa ollen kiitollisuudenvelassa hautaamattomalle ruumiille. Että ennenaikaisesti ruumiista eronneiden sielujen täytyy odottaa lupaa Haadekseen pääsemiseksi, myös kumottu).

"Herää kysymys, tapahtuuko tämä välittömästi sielun erottua ruumiista vai pidätetäänkö joitakin sieluja erityisistä syistä sillä aikaa täällä maan päällä; ja onko heidän sallittu heidän omasta sopimuksestaan tai jonkin auktoriteetin asiaan puuttumisella siirtyä Haadeksesta jonakin jäljempänä aikana? Eipä puutu jopa tämän kaltaisia mielipiteitä luottamuksella esittäviä ihmisiä... Sillä varmasti sielu, jolla ei ole halukkuutta kuolla saattaa pitää parempana niin verkkaista Haadekseen siirtymistä kuin mahdollista. Se tulee rakastamaan välinpitämätöntä perinnönsaajaa, jonka avulla se vielä nauttii valosta. Jo se kuitenkin on varma, että sielulle koituu vammoja verkkaisesta ruumiin hautaamisesta - ja vamman olennaisin osa on hautaamisen laiminlyömisessä - on kuitenkin mitä suurimmassa määrin epäreilua, että joutuisi ottamaan vastaan kaikki vammat, joiden syyksi virheellistä viivyttelyä ei mahdollisesti voisi sanoa, sillä tietenkin koko syy on läheisimmässä suhteessa kuolleeseen. He myös sanovat, että nuo sielut, jotka on otettu pois ennenaikaisella kuolemalla kuljeskelevat sinne ja tänne, kunnes ovat täydentäneet vuosien jäänteet, jotka he olisivat joutuneet elämään, ellei se olisi ollut heidän ennenaikainen kohtalonsa." (Chapter LVI: (Homeerisen näkökulman kumoaminen sielun viipymisestä Haadeksessa ollen kiitollisuudenvelassa hautaamattomalle ruumiille. Että ennenaikaisesti ruumiista eronneiden sielujen täytyy odottaa lupaa Haadekseen pääsemiseksi, myös kumottu).

"Jotkut, kun ovat antaneet hyvin tavallisen muotoisen profeetalliseen kuvauksen, joka yleensä ilmaistaan kuvin ja allegorioin, joskaan ei aina, vääristävät johonkin kuvitteelliseen merkitykseen jopa kaikkein selvimmin kuvatut opit kuolleiden ylösnousemisesta, väittäen, että jopa itse kuolema on ymmärrettävä hengellisessä mielessä. He sanovat, että se, minkä yleensä oletetaan olevan kuolema, ei todellisuudessa ole sitä, - nimittäin sielun eroaminen ruumiista: se on pikemminkin tietämättömyyttä Jumalasta, josta syystä ihminen on kuollut Jumalalle, ja on yhtä lailla haudattu erehdykseen kuin hän olisi haudassa." (Chapter 19: On Resurrerction of the Flesh)