1.Älä antaudu siveettömien ajatusten ja saastaisten himojen ja tekojen valtaan, ettet luopuisi Jumalasta. Älä ole niiden ystävä, jotka näin tekevät, ettet osoittautuisi tyhmistä tyhmimmäksi. Tämä kaikki kestää vain sen ajan, kunnes ihmiset käsittävät sen turhuuden ja valitsevat itselleen parempaa. Rakasta koko sydämestäsi puhtautta ja siveyttä, että puhtaana lähestyisit Puhdasta, joka itse oli puhtauden ja siveyden esikuva, ja saisit nauttia Hänen loppumattomasta rakkaudestaan ja jumalallisesta kunniastaan.

2. Älä kadu aikomuksiasi ja kristillisiä lupauksiasi, vaan kiitä Jumalaa, että Hän vapautti sinut lihan orjuuttavista kahleista ja saattoi sinut tekemään tämän kunniakkaan lupauksesi, johdatti sinut lammastarhaansa, antoi sinulle oikeuden tulla lapseksensa ja johdatti sinut pyrkimään esteettömästi taivaalliseen, ikuiseen autuuteen. Jos ihmiset pitävät suurena kunniana palvella maallista kuningastaan ja saada häneltä tunnustusta, niin eikö sitä suurempi kunnia ole palvella taivaallista Kuningasta ja saada Häneltä rakkautta?

3. Kuinka paljon parempaa ja kunniallisempaa onkaan viettää Jumalalle otollista, puhdasta enkelielämää ja olla lihallisen yhdyselämän yläpuolella! Ei ole ylenmäärin ihailtavaa eikä erikoista kiitosta ansaitsevaa viettää lihallista elämää, sillä eiväthän niin elä ainoastaan kristityt, vaan myöskin pakanat, vieläpä koti- ja petoeläimetkin. Mutta elää puhdasta, enkelimäistä elämää Jumalassa on mainehikasta, sillä niin elivät pyhät ihmiset, jotka antautuen Jumalalle tekivät maanpäälläkunniakkaita tekoja, loistivat maailmassa kuin aurinko ja nyt viettävät iankaikkista, autuaallista elämää. Aistillinen elämä ei ole suinkaan sankariteko; ulkoapäin katsottuna se näyttää ihanalta ja houkuttelevalta, mutta syvemmälti katsoen se on sisästä täynnä inhottavuutta: omantunnon tuskia, järjen pimeyttä, käsittämättömiä kahleita, ymmärtämättömyyttä, orjuutta ja kuolinhetkellä suurta sieluntuskaa ja vaivaa.

4. Mitä puhtaintakaan lihallista elämää ei voi verrata puhtaaseen siveelliseen enkelielämään. Olipa avioliitto sopuisa ja onnellinen tai, mikä vielä pahempi, eripurainen ja onneton, on se itsensä kahlehtimista käsistä ja jaloista, siis suurta kärsimystä. Jos ei synny lapsia, on ikävä, mutta jos syntyy, on kahta vertaa suurempi huoli. Hyviä lapsia on varjeltava pahuuteen joutumasta ja heistä kaikin tavoin huolehdittava. Pahat lapset taas tuottavat mitä suurinta mielenmasennusta ja paljon tuskaa ja murhetta tämän ajallisen, pahan, elämän johdosta kuin myöskin pelastuksen saavuttamisen johdosta tulevassa elämässä. Yksinäinen ja Jumalan mielen mukaista elämää viettävä saa elää rauhassa ja huoletonna. Hänellä on suurempi pelastumismahdollisuus, sillä häntä ei sido mikään, eikä hän ole aistillisten himojen vallassa. Hän ajattelee aina Jumalaa ja on aina valmis kuolemaankin. Hän viettää päivänsä kiittäen Jumalaa ja illalla ja yölläkin hän rukoilee. Mikään ei häntä häiritse eikä estä. Viettäen pidättyväistä elämää hän elää kuin paratiisissa.

5. Katsopa, mitä lohdutusta tuottavat aistillinen rakkaus ja nautinto. Hetkellistä nautintoa seuraa raskas mielentila, hetkellistä himoa inho, katoavaa kauneutta turmelus, hetkellistä huvittelua suru. Ja näin on sielussa ainaista kapinaa ja levottomuutta. Ken on luopunut kaikesta tästä ja kiintynyt tosi rakkaudella Jumalaan, ei sure mitään eikä tunne mitään vaivaa. Aistillinen rakkaus ja eläimelliset himot ovat järjettömiä ja sokeita. Ihminen kytkee ja kahlitsee usein itsensä, mutta ei tiedä, miksi hän antautuu aistillisiin himoihin. Aistillisuus ei tuota iankaikkista elämää, ei kunniaa eikä mainetta, vaan päinvastoin se riistää ihmiseltä tuon kaiken. Sen, joka antautuu mielettömästi kauneuden hurmaan, on muistettava, että sen on luonut Jumala. Jos ihminen tavoittelee komeutta ja hyviä ominaisuuksia, hänen on muistettava, että senkin kaiken on antanut Jumala. Sen tähden ihmisen tulee kiintyä ennen kaikkea Jumalaan, kaiken Luojaan, sillä kaikki on saanut alkunsa Hänestä eikä katoavaisesta luomakunnasta.

6. Miksi kiinnyt luontoon etkä sen Luojaan? Miksi kunnioitat enemmän luomakuntaa kuin sen Rakentajaa? Kuka kiittää enemmän tekoa kuin sen tekijää? Kun näemme jonkun mestariteoksen, niin emmekö silloin kiitä hyväksi ja taitavaksi sitä taiteilijamestaria, joka on sen tehnyt? Emmekö kaikki ihaile ja ylistele taiteilijaa enemmän kuin hänen työtään, sillä eihän työ ole tehnyt itseään eikä koskaan voikaan tehdä? Samoin on meidän kiitettävä ja ylistettävä Jumalaa ja koko sielustamme kiinnyttävä Häneen eikä katoavaan luomakuntaan. Jos mielesi tekee ylistää luotua, niin ylistä ennemmin sen Luojaa, sillä luotu on katoavainen, maatuva ja mullaksi muuttuva, mutta Herra yksin on iankaikkinen ja katoamaton. Älä siis liiaksi kiinny luotuun, sillä se ei ole luonut itseään. Jos luotu onkin kaunis, niin ei se ole itse itseään kaunistanut, jos se onkin ihana, ei se itse ole itseään tehnyt sellaiseksi. Sen tähden kiinny koko sydänlestäsi kaiken luomakunnan Luojaan ja Rakentajaan, josta sinä olet kokonaan riippuvainen. Sinä löydät ikuisen rauhan ja tyynen sataman ainoastaan Herrassa Jumalassasi ja. Hänen pyhässä armossaan. Sillä kiintymys luotuun tuottaa kuoleman, mutta kiintymys Luojaan tuottaa elämän ja ikuisen ilon.

7. Paljon on ollut niitä, jotka ovat noudattaneet aistillisia himojaan, ja kaikki ovat maatuneet. Samoin käy nytkin aistillisuuden harjoittajien. Aistillinen rakkaus ja himot ovat katoavaisia, eikä ajallinen kauneuskaan pysy sellaisenaan, vaan turmeltuu. Samoin käy myöskin rikkauden ja kunnian. Sillä kuolema vie kaiken mukanansa, kuten eräs on sanonut: »Tämä maailma ja kaikki nykyisyys pian muuttuu, aistilliset himot ja kaikki maalliset nautinnot katoavat kuin varjo. Ei ole mitään sellaista aistillista himoa eikä rakkautta, joka ei muuttuisi myöhemmin raskaaksi taakaksi, ei ole mitään sellaista ajallista kauneutta, joka olisi katoamaton, ei ole mitään aistillista nautintoa, joka ei muuttuisi inhoksi. Ainoastaan totinen Jumala antaa varman levon, kuten profeetta Elialle oli Hooreb-vuorella vertauskuvallisesti sanottu: "Herra ei ollut himojen myrskyssä, ei siveettömyyden tulessa ja liekissä, ei minkäänlaisen synnillisen nautinnon puuskassa, vaan hienon valistuksen, siveyden ja puhtauden henkäyksessä. Siinä oli Herra ja Hänen armonsa siinä oli myöskin iankaikkinen lepo.»

8. Tässä maailmassa on ollut paljon kauniita ihmisiä, jotka kaikki ovat maatuneet, paljon on ollut ihania luomistekoja, jotka kaikki ovat kadonneet, paljon on ollut rakastettavia ja miellyttäviä olentoja, mutta kaikki ne ovat kuolleet ja hävinneet, ikään kuin niitä ei olisi koskaan ollut. Mutta tulevassa elämässä ei naida eikä mennä miehelle, eikä siellä enää voi olla aistillista rakkautta, vaan kaikki ovat kuin Jumalan enkelit, kaikki iloitsevat ja riemuitsevat ikuisesti ainoastaan Herrassa Jumalassa. Siellä heitä ei lohduta aistillinen rakkaus ja himo, vaan ainoastaan Herra ja Hänen armonsa.

9. Surua ja murhetta tuottavat aistilliset nautinnot ja himollinen rakkaus ovat todellakin kirottuja. Todellakin nämä maalliset sulot ovat turhia ja tuovat mukanaan murhetta. Tämä maallinen kauneuskin on turhuutta, sillä se turmeltuu ja katoaa eikä tuota rauhaa eikä ikuista elämaa, vaan painvastoin riistää ne. Turhaan ihminen etsii lohdutusta katoavasta, turhaan hän kiintyy ohimenevään, turhaan hän kiinnittää sydämensä sellaiseen, joka häipyy kuin varjo.

10. Kuinka ihanaa onkaan viettää puhdasta, levollista, huoletonta enkelielämää yhdessä enkelien ja pyhien ihmisten kanssa! Jumala on luvannut antaa sellaista elämää viettävän ihmisen sielulle iankaikkisen elämän ja ikuisen levon, pysyväisen ilon ja lakkaamattoman riemun, ja sanoo sille: »Kaikin olet kaunis, armaani, ei ole sinussa ainoatakaan vihreä» (Korkea veisu 4: 7). Sellaisen sielun ruokana ja juomana sekä ainaisena nautintona tulee olemaan Pyhän Hengen armo. Ilmestyksien näkijä sanoo, että sellaiset veisaavat uutta virttä Jumalan valtaistuimen edessä, eikä kukaan voi oppia sitä virttä, paitsi ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa, vaan ovat niinkuin neitsyitä (Ilm. 14: 1-4).

Teoksesta: Dimitri Rostovilainen: Hengellisen elämän aakkoset. Valamon luostarin julkaisuja 1938. Luku 10, ss. 42 - 47.