ENSIMMÄINEN OPETUSPUHE

Pyhimmän Neitseen Marian temppeliin tuomisen juhlana*) katson sopivaksi antaa teille ohjeita rukouksesta, joka on temppelin oleellisin asia. Onhan temppeli rukouksen ja siinä kehittymisen paikka. Meidän temppelin tuomisemme olkoon nyt rukouksen henkeen syventymistä. Herra katsoi hyväksi nimittää sydäntä temppeliksi, sydäntä, johon meidän tulisi ajatuksillamme astua, ja jossa, Hänen kasvojensa edessä seisoen, tulisi kohottaa hyvätuoksuisen suitsutuksen tavoin mielemme Hänen luokseen. Katsokaamme nyt, millä tavoin voisimme tämän sydämessä rukoilemisen taidon oppia.

*Ensimmäinen opetuspuhe sovitettu Neitsyt Marian temppeliin tuomisen juhlaan.

Kun kokoonnutte temppeliin, niin tietenkin te rukoilette, ja kun lähdette täältä, niin varmaan ette kotonannekaan unohda rukoilla. Sen tähden on nyt tarpeetonta puhua teille velvollisuudestamme rukoilla, jos te kerran rukoilette, mutta ei lainkaan tarpeetonta ole antaa teille pari kolme ohjetta, jos ei opetustarkoituksessa, niin ainakin muistutukseksi siitä, miten 'tulee rukoilla. Rukous on tärkein asia kristityn elämässä. Jos tavallisiin, maallisiin asioihin soveltuu sananlasku: "Oppia ikä kaikki", niin vielä paremmin se soveltuu rukoukseen, jonka harrastamisessa ei saa olla keskeytyksiä, ja jonka kehitysmahdollisuuksilla ei ole rajoja.

Muistuu mieleeni muinaisten pyhien isien viisas tapa. He näet, kohdatessaan toisensa, eivät tiedustelleet, hyvinvointia tai muuta sentapaista, vaan he tiedustelivat rukousta, kysyen: miten rukous sujuu. He pitivät rukouksen sujumista hengellisen elämän merkkinä, josta syystä he nimittivätkin sitä, hengen hengitykseksi.

Kun ihminen ruumiillisesti hengittää, on se merkkinä siitä, että hän elää. Samoin en ihmisen hengenkin laita. Kun rukous toimii, silloin henki elää; kun sitä ei ole, ei ole myöskään hengen elämää.

Ei kuitenkaan »jokainen rukous tai rukouksen lukeminen ole vielä rukousta. Ikonien edessä seisominen kotona tahi kirkossa ja ristin merkin tekeminen ei ole vielä rukousta, vaan se on vain rukoukseen liittyvä ulkonainen merkki; rukouksien lukeminen ulkomuistista tai kirjasta tai rukouksien kuunteleminen ei myöskään ole vielä rukousta, vaan ainoastaan välikappale tahi keino sen ilmaisemiseksi tai herättämiseksi. Itse rukous on Jumalaan kohdistuvien hartaitten tunteitten virtaamista meidän sydämestämme. Sellaisia tunteita ovat: oman mitättömyyden tajuaminen, uskollisuus, kiitollisuus, ylistys, anteeksipyytäminen, harras anominen, synninmurhe, Jumalan tahtoon antautuminen ym. Näin ollen kaikki huomiomme meidän tuleekin kiinnittää siihen, että edellä mainitut sekä muutkin niitten kaltaiset tunteet täyttäisivät sielumme, jottei sydämemme olisi tyhjä silloin, kun me luemme tai kuulemme luettavan rukouksia ja kun ruumiillamme suoritamme rukousliikkeitä, ristinmerkkejä ja kumarruksia, vaan että siinä vallitsisi jokin Jumalaan kohdistuva tunne. Kun meillä on tällaisia tunteita, niin rukoilemisemme on todellista rukousta, muussa tapauksessa se ei vielä sitä ole.

Voisi luulla, ettei mikään ole sen yksinkertaisempaa ja luonnollisempaa kuin rukous, ts. sydämen ylentäminen Jumalan puoleen, kuitenkaan sitä ei läheskään kaikilla eikä aina ole. Se meidän täytyy itsessämme herättää ja sen jälkeen vahvistaa, ts. meidän tulee kasvattaa itsessämme rukouksen henki. Ensimmäinen keino tähän on rukouksen lukeminen tai kuunteleminen. Lue rukouksesi kunnollisesti, niin varmasti sinussa herää ja vahvistuu sydämen ylentäminen Jumalan luo, ts. sen kautta sinä löydät rukoushengen.

Rukouskirjoissamme on pyhien isien Efraim Syyrialaisen, Makarios Egyptiläisen, Basileos Suuren, Johannes Krysostomoksen ja muitten suurten rukoilijain rukouksia. He olivat täynnä rukoushenkeä ja tämän rukoushengen he pukivat sanoihin ja jättivät näin meille. Heidän rukouksissaan on suuri rukousvoima ja sen tähden se, joka kaikella tarkkavaisuudella ja hartaudella syventyy niihin, vuorovaikutuslain tähden välttämättömästi saa maistaa rukouksen voimaa siinä määrin, missä hänen mielialansa lähentelee rukouksen sisältöä. Jotta rukouksien lukemisesta tulee meille tehokas keino rukouksen kasvattamiseksi, meidän täytyy se suorittaa niin, että me vastaanottaisimme rukouksen sisällön sekä ajatuksillamme että sydämellämme. Osoitan tähän kolme yksinkertaista sääntöä: älä ryhdy rukoilemaan ennen edellä käypää, vaikkapa lyhyttä valmistautumista, - älä lue rukouksia miten sattuu, vaan huomion ja tunteitten ollessa mukana, - älä heti paikalla rukouksen jälkeen ryhdy tavallisiin askareihisi.

a) VALMISTAUTUMINEN RUKOUKSEEN.

Olkoon rukoileminen meille miten totuttu tapa tahansa, niin silti se aina vaatii valmistautumista. Mikä onkaan lukemista ja kirjoittamista yleisempää, mutta kuitenkin, emme ryhdy heti lukemaan tai kirjoittamaan, vaan valmistaudumme siihen, jos emme muuten, niin ainakin ottamalla sopivan asennon. Sitä suuremmalla syyllä ovat välttämättömiä valmistavat toimenpiteet ennen rukoilemista, varsinkin silloin, kun ennen rukoushetkeä harrastimme jotain, mikä on aivan toisenluontoista kuin rukous.

Siis - aikoessasi ryhtyä rukoilemaan, olipa se sitten aamulla tai illalla, seiso, kävele tai istu lyhyt hetkinen sekä koeta koota ja raitistuttaa ajatuksesi karkottamalla mielestäsi kaikki maalliset asiat ja esineet. Sitten ajattele, kuka Hän on, jonka puoleen nyt rukouksella käännyt, ja kuka olet sinä, joka aiot nyt kantaa Hänelle rukouksesi, ja näitten mietteiden pohjalle herätä vastaava, nim. itseä alentava hurskaan pelon läpitunkema "sydämellä Jumalan edessä seisomisen" mieliala. Tähän sisältyykin tämä vähäinen, mutta ei vähämerkityksellinen valmistautuminen, hurskas Jumalan eteen asettautuminen. Näin annat rukouksellesi hyvän alun, mutta hyvään alkuun sisältyy jo puolet koko asiasta.

b) RUKOKOUKSIEN LUKEMISTAPA

Kun olet näin sisäisesti virittäytynyt, asetu ikonien eteen ja, tehtyäsi muutamia ristinmerkkejä kumarruksineen, aloita tavanmukaiset rukoukset: Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle! – "Taivaallinen Kuningas, Lohduttaja, totuuden Henki... tule ja asu meissä jne. Lausu rukoussanat kiirehtimättä, syventyen jokaiseen sanaan, ja huolehdi siitä. että jokaiseen sanaan sisältyvä ajatus tunkeutuisi sydämeen asti, sekä yhdistä kumarruksia rukoukseesi. Näin pitää tapahtua rukouksien lukeminen, jotta se olisi Jumalalle mieluinen ja tuloksia antava. Muuta sääntöä ei tarvita, kuin että tarkkaat jokaista sanaa ja siihen sisältyvän ajatuksen johdat sydämeesi, ts. että ymmärrät, mitä luet, ja otat sen vastaan myöskin tunteillasi. Jos todella tarkoin ymmärrät ja sydämellä tunnet, mitä luet, niin rukoilemisellasi tulee olemaan täy6i, arvonsa ja hyödyllinen vaikutuksensa. Sinä luet: - puhdista meidät kaikesta synninpahuudesta, - tunnusta siis koko sydämestäsi synnillinen pahuutesi, halua vilpittömästi puhdistua ja kaikella uskolla ja toivolla, ano sitä Herralta. Luet: - anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin anteeksi annamme velvollisillemme, - ja sielussasi anna, kaikille anteeksi, ja kun sydämestäsi olet antanut kaikki anteeksi, pyydä itsellesikin anteeksiantoa Herralta. Luet: - tapahtukoon Sinun tahtosi - ja sydämestä jätä kohtalosi kokonaan Jumalan haltuun ja ilmaise olevasi täysin valmis rohkeasti ottamaan vastaan kaiken, minkä vain Jumala katsoo hyväksi sinulle lähettää. Jos tähän tapaan tulet menettelemään rukoukseesi sisältyvien kaikkien ajatusten suhteen, niin rukoilemisesi tulee olemaan sellainen niin kuin sen pitää olla.

Voidaksesi rukoilla edellä kerrotulla tavalla menettele seuraavasti: 1) Olkoon sinulle määrätty hengellisen isäsi siunaama rukoussääntö. Se ei saa olla pitkä, jotta voisit sen suorittaa kiirehtimättä tavallisten askareittesi ohella; 2) vapaina hetkinä lue ja syvenny niitten rukousten sisältöön, jotka kuuluvat rukoussääntöösi, käsitä, mitä kukin sana tahtoo sanoa, sekä ymmärrykselläsi että sydämelläsi, jotta jo edeltäpäin tietäisit, millaisia tunteita sinulla pitää olla sielussasi kunkin sanan kohdalla, ja vielä parempi on, jos opettelet kaikki rukouksesi ulkoa. Jos olet näin valmistautunut, niin rukoillessasi sinun on helppoa ymmärtää ja tuntea, mitä luet. Tällöin jää vain yksi epäkohta, nimittäin se, että ajatukset tulevat koko ajan karkaamaan muihin asioihin. Menettele tässä suhteessa seuraavasti: 3) edeltäpäin jo tietäen, että ajatukset tulevat karkaamaan, sinun täytyy pakottaa huomiosi pysymään rukouksessa. Ja sitten, kun se rukouksen aikana karkaa muihin -asioihin, sinun täytyy se palauttaa takaisin rukoukseen, ja kun se taaskin karkaa niin yhä uudelleen se täytyy palauttaa. Mutta älä koskaan unohda sitä osaa rukouksesta, jonka tulet lukeneeksi, ajatuksien ollessa muuanne suunnattuina, ilman huomiota ja tunteita, lukea uudelleen; ja vaikka ajatuksesi »useampia kertoja hajaantuisivat samaa rukousta lukiessasi, niin lue aina uudelleen, kunnes olet lukenut tuonkin rukouksen kohdan täydellä ymmärrykselläsi ja tunteillasi.

Kun kerran voitat tämän vaikeuden, niin mahdollisesti se ei toista kertaa sinua kohtaakaan, ja jos uusiintuukin, niin ei ainakaan samassa määrässä. Näin täytyy siis taistella hajamielisyyttä vastaan, jonka vaikutuksesta ajatukset karkaavat rukouksen sisällöstä.

Saattaa käydä niinkin, että jokin sana niin voimakkaasti vaikuttaa sieluusi, että se ei halua siirtyä seuraavaan rukouksen kohtaan, vaan vaikka kieli lausuukin jo uusia sanoja, ajatus aina vain palaa takaisin tuohon kohtaan, mikä teki niin voimakkaan vaikutuksen. Tällaisessa tapauksessa 4) älä lue edelleen, vaan ole jonkun aikaa huomiollasi ja tunteillasi ko. rukouksen kohdassa ja ravitse sieluasi niillä ajatuksilla ja tunteilla, jotka se kohta herättää. Älä kiirehdi jatkamaan, vaan jätä mieluummin rukoussääntösi loppuun lukematta jos aikaa ei riitä, mutta tuota mielialaa älä riko. Kenties se tulee koko päivän kuluessa elävöittämään sinua suojelusenkelin tavoin. Tällaiset armon vaikutuksen ilmenemismuodot sielussa osoittavat, että rukoushenki alkaa juurtua sieluun, ja sen vuoksi tämän olotilan säilyttäminen on varmin keinorukoushengen kasvattamiseksi Ja vahvistamiseksi meissä.

c) MITÄ TULEE TEHDÄ RUKOUKSEN JALKEEN?

Kun lopetat rukouksesi, älä siirry heti muihin askareihisi, vaan tällöinkin, vaikkapa vähäksikin aikaa, jää miettimään, minkä olet suorittanut ja mihin se sinua velvoittaa sekä koeta se, minkä mahdollisesti olet saanut tuntea rukouksessa, säilyttää rukouksenkin jälkeen. Muutoinkin se, joka on suorittanut rukouksensa oikealla tavalla, ei haluakaan heti ruveta huolehtimaan maallisista asioista. Tällainen on näet rukouksen ominaisuus. On tapana sanoa: ken on saanut maistaa makeata, ei mielellään halua kitkerää; tämän saa kokea jokainen, joka on oikein suorittanut rukouksensa. Lisäksi meidän on -tiedettävä, että tällainen rukouksen makeuden maistaminen onkin kaiken rukoilemisen tarkoitus, ja että mikäli rukouksen lukeminen kasvattaa meissä rukoushenkeä, niin se tapahtuu nimenomaan tämän rukouksen makeuden maistamisenkautta.

Jos alatte täyttää nämä vähäiset edellä esitetyt säännöt, niin pian saatte nähdä rukoustyönne kantavan hedelmiä. Se teistä, Joka menettelee rukoillessaan niin kuin edellä on sanottu, ilman minun ohjeitakin tietenkin jo nauttii näitä hedelmiä. Jokaisen rukoilemisen jälkeen jää rukouksesta merkki sieluun. Keskeytymätön rukouksen harrastaminen juurruttaa rukouksen sieluun, kun taas kärsivällisyys tässä työssä oksastaa sielun rukoushengenkin. Juuri rukoushengen Herra -teille antakoonkin puhtaimman Valtiattaremme Jumalansynnyttäjän esirukouksien tähden! Olen nyt esittänyt teille ensimmäisen 'rukoushengen. kasvatuskeinon nimittäin: tarkoituksenmukaisen rukouksen suorittamistavan, jota tulee aina noudattaa niin kotona kuin myöskin temppelissä. Mutta tässä ei suinkaan ole vielä kaikki. Toisen keinon osoitan teille Jumalan avulla seuraavassa opetuspuheessani.

 

TOINEN OPETUSPUHE

Edellä osoitin teille ensimmäisen keinon, jolla voimme kasvattaa itsessämme rukoushenkeä, nimittäin: tarkoituksenmukaisen rukouksien lukemisen. Mutta se on vain alkua rukoustieteessämme, ja nyt menkäämme eteenpäin. Muistelkaa, miten opiskellaan kieliä. Ensin opitaan sanat ja lausetavat. Mutta ei tähän jäädä, vaan koetetaan tämän avulla päästä ja todella päästäänkin siihen, että omin päin, käyttämättä apuna opittuja lausetapoja, voidaan pitää pitkiä puheita ko. kielellä. Samoin on meneteltävä rukouksenkin suhteen. Me totumme rukoilemaan rukouskirjan avulla, käyttäen valmiita rukouksia, jotka itse Herra ja pyhät isät, ollen itse kypsyneitä rukoilijoita, ovat meille jättäneet. Mutta tähän emme saa pysähtyä. Meidän on pyrittävä eteenpäin siten, että opittuamme toisten avulla kääntymään ajatuksillamme ja sydämellämme Jumalan puoleen, meidän täytyy koettaa kohottaa rukouksessa Hänen eteensä sekin, mikä on meidän omaamme ts. meidän oli päästävä siihen, että sielumme ikään kuin itsestään oma-aloitteisesti rukouksellisesti keskustelisi Jumalan kanssa ilmaisten ja tunnustaen Hänelle, mitä, sillä on sydämellä ja mitä se haluaisi.

Meidän täytyy opettaa sielumme tähän. Mutta miten?

Jo tottumus rukoilla hartaudella huomion ja tunteiden ollessa mukana rukouskirjojen mukaan johtaa tähän. Sillä niin kuin aivan täydestä astiasta vesi vuotaa itsestään, samoin rukouksien lukemisesta pyhillä tunteilla täyttyneestä sydämestä itsestään alkaa vuo" taa oma rukous Jumalalle. Mutta tämän lisäksi on erikoisia nimenomaan tätä tarkoitusta varten määrättyjä sääntöjä, jotka jokaisen, joka haluaa menestyä rukouksessa, on täytettävä.

Te kysynette, niistä syystä toiset vuosikausia rukoilevat rukouskirjojen mukaan, mutteivät ole vielä oppineet sydämessä rukoilemisen taitoa. Luulen, että tämä johtuu mm. siitä, että he koettavat kohottaa mielensä Jumalan puoleen ainoastaan silloin, kun suorittavat rukoussääntönsä, mutta muina aikoina eivät ollenkaan muista Jumalaa. Niinpä lopetettuaan aamurukouksensa he ajattelevat, että sillä heidän velvollisuutensa Jumalaa kohtaan on kuitattu; päivä kuluu heiltä touhussa, eivätkä he muista kääntyä Jumalan puoleen. Kenties päivän kallistuessa iltaan juolahtaa heidän mieleensä, että kohta taas täytyy ruveta rukoilemaan ja lukea tavanmukaiset rukoukset. Tästä johtuukin, että mikäli Herra antaa aamulla jonkun hyvän tunteen, sen päivän touhut tukahduttavat. Samasta syystä illallakin rukous tuntuu vastenmieliseltä. He eivät mitenkään voi taivuttaa. itseänsä siihen, että sielu edes jossain määrin heltyisi. Ja näin on aina heidän rukouksen laita. Juuri tämä epäkohta (eiköhän se vain liene kaikille meille ominainen?) meidän täytyykin korjata, ts. meidän on meneteltävä niin, ettei sielumme yksin silloin, kun me luemme rukouksia, kääntyisi Jumalan puoleen, vaan että se päivän kuluessakin mahdollisimman usein kohoaisi Hänen puoleensa ja olisi Hänen kanssaan. Sitä varten on tarpeen:

a) RUKOUSHUOKAUKSET.

Päivän kuluessa meidän on aina sielumme tarpeitten ja päivän tapahtumien mukaan sydämellämme lyhyin sanoin käännyttävä Jumalan puoleen. Ensiksi: ryhtyessäsi johonkin sano: Siunaa Herra, ja lopettaessasi: Kunnia olkoon sinulle Herra!, mutta sano näin ei vain kielelläsi, vaan myös sydämen tunteilla. Jos jokin himo sinussa syttyy sano: Pelasta Herra, minä muutoin hukun! Jos taas hämmentäviä ajatuksia tulvaa mieleesi, niin huuda: Vapauta sieluni vankeudesta! Jos olet ryhtymäisilläsi vääriin tekoihin, ja synti sinua niihin houkuttelee, niin rukoile: Ohjaa minut, Herra, totuuden tielle! tai: Älä salli jalkaini horjua! Syntien painaessa ja vetäessä epätoivoon publikaanin tavoin huuda: Jumala ole minulle syntiselle armollinen! Näin menettele kaikessa! Voit edellä sanotun sijaan yksinkertaisesti rukoilla mahdollisimman usein: Herra armahda!; Valtiattareni, Jumalansynnyttä, pelasta minut! Pyhä suojelijani Jumalan enkeli suojele minua! tahi joillakin muilla sanoilla. Pääasia on että näin rukoilisit mahdollisimman usein kaikin, tavoin koettaen, että nämä vähäiset sanat lähtisivät sydämestä vaikkapa, pakotettuina. Kun alamme näin menetellä, niin sydämemme ja mielemme tulee usein kohoamaan Jumalan puoleen; rukouksemme muodostuu toistuvaksi Jumalan puoleen kääntymiseksi, ja tämän kautta me hankimme tottumuksen keskustella salaisesti järjellämme Jumalan kanssa.

b) KAIKKI JUMALAN KUNNIAKSI

Ennen kuin sielumme alkaa kohottaa tällaisia rukoushuokauksia Jumalan Puoleen, meidän tulee edeltävästi pakottaa se tekemään kaiken, olipa se suurta. tai pientä, Jumalan kunniaksi. Tämä on toinen keino, jolla, me opetamme sielumme kääntymään Jumalan puoleen päivän kuluessakin mahdollisimman usein. Jos asetamme itsellemme säännöksi täyttää Apostolin käsky tehdä kaikki jopa syömisemme ja juomisemmekin (1 Kor. 10: 3) Jumalan kunniaksi, niin ehdottomasti jokaisen työn yhteydessä Jumala juolahtaa mieleemme, eikä vain juolahda, vaan sielumme aikaa varoa, ettei se jossakin suhteessa menettelisi väärin ja niin loukkaisi Jumalaa. Tämä varovaisuus pakottaakin meidät sitten hartaalla pelolla kääntymään Jumalan Puoleen ja Häneltä pyytämään apua ja ohjausta. Koska me melkeinpä lakkaamatta aina jotakin teemme, niin tämän kautta samalla lakkaamatta tulemme kääntyneeksi rukouksella Jumalan puoleen, ja siis näin melkein lakkaamatta saamme harjoitusta rukoustieteessä, sielun Jumalan puoleen kohottamisessa.

Jotta tämäkin, nim. kaiken Jumalan kunniaksi tekeminen, tulisi suoritetuksi oikein, meidän tulee varhaisesta aamuhetkestä, päivän alusta lähtien, jolloin ihminen lähtee askareillensa iltaan asti, virittää sielumme siihen. Tämä sielun viritys, mieliala, syntyy Jumalan ajattelemisesta. Tämä taas onkin kolmas keino, jolla voimme opettaa sielumme usein kääntymään Jumalan puoleen.

e) JUMALAMIETISKELY

Jumalamietiskely on harras ajattelu Jumalan ominaisuuksista ja niitten ilmenemismuodoista, sekä siitä, mihin niitten ilmeneminen ja meihin kohdistuminen meidät velvoittaa. Niinpä voimme ajatella Jumalan hyvyyttä, oikeamielisyyttä, viisautta, kaikkivoimallisuutta, kaikkialla olemista ja kaikkinäkemistä, Hänen luomistekojaan ja kaitselmustaan, pelastuksen järjestymistä Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa, armoa ja Jumalan sanaa, pyhiä sakramentteja sekä taivaan valtakuntaa. Mitä tahansa näistä seikoista ryhtynetkin ajattelemaan, niin tämä mietiskely ehdottomasti täyttää sielusi pyhällä tunteella Jumalaa kohtaan. Jos alat tutkia esim. Jumalan hyvyyttä, niin huomaat, että Jumalan armeliaisuus ympäröi sinut, niin ruumiillisen kuin sielullisenkin olemuksesi, ja tällöin, ellet ole sydämeltäsi kivikova, et voi olla lankeamatta Jumalan eteen ja vuotamatta Hänelle nöyriä kiitollisuuden tunteita. Jos alat miettiä Jumalan jokapaikassaoloa, niin tulet huomaamaan, että sinä, missä ikinä olisitkin, olet aina Jumalan edessä ja että Jumala on sinun edessäsi, ja tämä huomio täyttää mielesi hartaalla Jumalanpelolla. Ajatellessasi Jumalan kaikkitietävyyttä tulet huomaamaan, ettei mikään sinun sisimmässäsi ole Jumalan katseelta peitetty, ja tämä huomio panee sinut vakavasti tarkkaamaan kaikkia sydämen ja ajatuksen liikkeitä, jottet niillä jollakin tavoin loukkaisi kaikkitietävää Jumalaa. Jos käyt miettimään Jumalan vanhurskautta, niin saat varmuuden siitä, ettei yksikään huono teko jää rangaistusta vaille, ja tällöin sinä varmasti päätät puhdistua Jumalan edessä kaikista synneistäsi oikealla sydämen murheella ja katumuksella. Näin ollen ajattelitpa mitä tahansa Jumalan ominaisuuksista ja toiminnasta, aina tällainen mietiskely täyttää sielusi hartailla tunteilla Jumalaa kohtaan. Se kohdistaa koko ihmisen olemuksen Jumalaan ja on näin ollen yksinkertaisin keino, jonka avulla voimme oppia kohottamaan sielumme Jumalan luo. Sopivin aika tällaiseen mietiskelyyn on aamu, tarkemmin sanoen, aamurukousten jälkeinen aika, sillä silloin sielu ei vielä ole monien huolten, ja vaikutelmien raskauttama. Kun lopetat aamurukouksesi, istuudu ja rukouksen ylevöittävin mielin ajattele jotain Jumalan ominaisuutta tai Hänen tekojaan, tänään yhtä, huomenna toista, ja viritä tämän kautta sielusi vastaavaan mielialaan. "Lähesty, lähesty, pyhä jumalallinen mietiskely", sanoi pyhä Dimitri Rostovilainen, "syventykäämme tutkimaan Jumalan suuria tekoja" ja niin hän tutki luomistekoja ja kaitselmusta, Herran Vapahtajan ihmeitä, Hänen kärsimyksiään tai jotain tämän kaltaista, saaden sydämensä heltymään sekä sielunsa rukouksensa. Näin voi jokainen menetellä. Se ei ole vaikeata; vain halua ja päättäväisyyttä siihen tarvitaan, mutta hedelmät ovat runsaat.

Nämä ovat nyt ne kolme keinoa, joilla rukoussäännön lisäksi voimme opettaa sielumme rukoukselliseen Jumalan luo kohoamiseen, nimittäin lyhyen aamuhetken pyhittäminen jumalamietiskelyyn, kaiken tekeminen Jumalan kunniaksi ja mahdollisimman usea Jumalan puoleen lyhyillä rukoushuokauksilla kääntyminen. Jos aamulla jumalamietiskely tulee hyvin suoritetuksi, niin se kehittää hartaan mielialan syvine ajatuksineen Jumalasta. Jumalan ajatteleminen taas pakottaa sielun kaikkeen niin sisäiseen kuin ulkonaiseenkin

toimintaansa suhtautumaan tarkkaavasti ja suorittamaan kaiken Jumalan kunniaksi. Nämä molemmat yhdessä saattavat sielun sellaiseen tilaan, että siitä alkaa purkautua monia rukouksellisia avun pyyntöjä Jumalan puoleen. Nämä kolme seikkaa - jumalanmietiskely, kaiken Jumalan kunniaksi tekeminen ja useat rukoushuokaukset ovat oleellisimmat keinot järjen ja sydämen rukouksen oppimiseen. Kukin niistä on omiaan kohottamaan sielua Jumalan puoleen. Ken alkaa niitä käyttää, hän pian hankkii tottumuksen kohota sydämessään Jumalan luo. Tässä taidossa kehittyminen muistuttaa vuorelle kohoamista. Mitä ylemmäksi vuorenrinnettä joku kohoaa, sitä vapaammaksi ja kevyemmäksi muuttuu hengittäminen. Samoin tässäkin, mitä enemmän joku hankkii tottumusta edellä mainituissa harjoituksissa, sitä korkeammalle hän nostaa sielunsa, mutta mitä korkeammalle sielu kohoaa, sitä vapaammin siinä alkaa rukous toimia. Sielumme on luontonsa puolesta jumalallisen vuorimaan asukas. Siellä sen niin ajatuksillaan kuin sydämelläänkin tulisi aina olla; mutta maallisten ajatusten ja kiintymysten raskas taakka houkuttelee ja vetää sitä alaa. Mainitsemamme keinot vähitellen katkovat sielua sitovat juuret ja sitten kokonaan irrottavat sen maasta. Ja kun sielu on täysin irti maasta, silloin se pääsee omaan ilmapiiriinsä ja saa nauttia jumalallisella vuorimaalla asumisestaan - tosin täällä ajassa vain sydämellään ja ajatuksillaan, mutta myöhemmin se tulee otolliseksi jo koko olemuksellaan olemaan Jumalan kasvojen edessä enkelien ja pyhien joukossa. Armovoimallaan Herra suokoon meidän kaikkien sen saavuttaa.

 

KOLMAS OPETUSPUHE

Edellä olen lyhyesti selittänyt kaksi rukouksen muotoa eli astetta, nimittäin luettavan rukouksen, jolloin rukoilemme Jumalaa vierailla rukouksilla, sekä oman mielen rukouksen, jolloin me järjellämme kohoamme Jumalan luo jumalamietiskelyn, kaiken Jumalan kunniaksi pyhittämisen ja monien sydämestä lähtevien rukoushuokausten kautta.

Tähän ei kuitenkaan sisälly vielä kaikkea. On kolmas rukouksen muoto, kolmas aste, joka oikeastaan onkin oikea rukous ja johon kaksi edellistä rukousmuotoa ovat vain valmistavia rukousasteita. Tämä kolmas aste on sydämen ja mielen lakkaamaton Jumalan puoleen kääntyminen, johon yhdistyy sisäinen lämpö eli hengen palavuus.. Tämä on rukouksen huippu, johon rukouksen täytyy kohota, sekä päämäärä, jota kohti jokaisen rukouksen harrastajan tulee pyrkiä, jottei hänen rukoustyönsä jäisi hedelmättömäksi.

Muistelkaamme, mitä Jumalan sana sanoo meille rukouksesta. "Valvokaa ja rukoilkaa," sanoo Herra (Mt. 68:41). "Olkaa raittiit, valvokaa", opettaa apostoli Pietari (1 Piet. 5:8). "Olkaa kestävät rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa" (Kol. 4: 2); "Rukoilkaa lakkaamatta", (1 Tess. 5: 17); "... kaikin rukouksin ja anomisin, rukoillen joka aika Hengessä" (Ef. 6: 18), -käskee apostoli Paavali samalla selittäen toisessa kohdassa syynkin, miksi juuri niin on ja tuleekin olla, - siksi, hän sanoo, että "teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa" (Kol. 3: 3) ja että »Jumalan Henki asuu teissä (1 Kor. 3: 16), joka huutaa: "Abba! Isä!" (Gal. 4: 6). Näistä sanoista ja käskystä emme voi olla huomaamatta, ettei rukous ole mikään ajoittain toistuva toiminta, vaan että se on keskeytymätön, Yhtämittainen hengen tila, yhtä keskeytymätön ja yhtämittainen kuin mi ruumiissa hengitys tai sydämen sykintä.

Selitän tämän esimerkillä. Aurinko on keskellä ja kaikki aurinkokuntamme taivaankappaleet kiertävät sitä, kaikkiin niihin vaikuttaa auringon vetovoima ja kaikilla niillä on joku puoli käännettynä sitä kohti. Näkyväisen maailman aurinkoa vastaa hengen maailmassa Jumala, ajatusaurinko. Jos siirtyisimme ajatuksillamme taivaaseen, mitä me siellä näkisimme? Enkeleitä, jotka, Herran sanan mukaan, aina näkevät Taivaallisen Isänsä kasvot. Kaikki ruumiittomat henget ja kaikki pyhät ovat taivaassa suuntautuneet Jumalaa kohden. Häneen he ovat mielensä silmät kohdistaneet, eivätkä käännä niitä Hänestä pois sen kuvaamattoman autuuden tähden, minkä tämä Jumalan kasvojen näkeminen tuottaa. Juuri samaa, mitä enkelit ja pyhät taivaassa tekevät, meidänkin tulee täällä maan päällä oppia tekemään, nimittäin tottua enkelien tavoin lakkaamatta rukoukselliseen Jumalan edessä seisomiseen omassa sydämessämme. Vain se, joka tämän saavuttaa, tulee oikeaksi rukoilijaksi. Mutta kuinka voimme saavuttaa tämän suuren autuuden?

Lyhyesti vastaan tähän näin: rukouksessa täytyy tehdä työtä väsymättä, suurella innolla, toivolla ponnistaa ja päämääränä pitää kuten luvattua maata, hengen palavuutta, johon yhdistyisi huomion valvova kohdistuminen Jumalaan. Ahkeroi rukouksessasi ja rukoillen kaiken edestä, rukoile erikoisesti itsellesi tätä rukouksen ominaisuutta, hengen palavuutta, niin aivan varmasti saat sen, mitä etsit. Niinpä pyhä Makarios Egyptiläinen, joka omakohtaisessa rukouskilvoituksessaan näki paljon vaivaa ja joka sai myöskin maistaa rukouksen hedelmiä, vakuuttaa meille: "Jos sinulla ei ole rukouslahjaa, niin ahkeroi rukouksessasi, ja Herra, nähden vaivasi ja niistä sen, miten hartaasti sinä haluat tätä lahjaa, antaa sinulle oikean rukouksen" (19 puhe). Vaivaa tarvitaankin vain siihen asti, kunnes leimahtaa liekkiin se tuli, josta Herra sanoo: tulta minä olen tullut heittämään maan päälle, ja kuinka hartaasti soisinkaan, että se jo olisi syttynyt (Lk. 12: 49). Silloin lakkaa vaivannäkö ja rukoileminen muuttuu keveäksi, vapaaksi ja lohdutusta vuodattavaksi.

Älkää luulko, että tässä puhutaan jostakin hyvin korkeasta, maallikoille saavuttamattomasta tilasta. Ei, korkeudestaan huolimatta se on kaikkien saavutettavissa. Onhan jokainen joskus rukouksen aikana tuntenut erikoista lämpöä ja intoa, ja silloin sielu on kaikesta luopuneena ikään kuin vajonnut syvälle itseensä ja palavasti rukoillut Jumalaa. Juuri tämä ajoittain toistuva rukoushengen tuulahdus täytyy kehittää pysyväksi olotilaksi, jolloin rukouksen päämäärä onkin saavutettu.

Keinona edellä mainitun saavuttamiseksi, kuten jo sanoimme, on rukoustyö, rukouskilvoittelu. Kun hangataan kahta puuta vastakkain, niin ne kuumenevat ja syttyvät tuleen. Samoin kun sielu tulee monilla rukouksilla "hangatuksi", se lopuksi syttyy rukoustuleen. Rukoustyöhön sisältyy niiden kahden rukouksen eri muodon oikea suorittaminen, joista edellä on ollut puhe, nimittäin tavallisten rukoustemme harras lukeminen huomion ja tunteitten seuratessa mukana sekä sielun opettaminen siihen, että se usein kohoaisi Jumalan puoleen jumalanmietiskelyn, kaiken työn Jumalan kunniaksi suorittamisen ja sydämestä lähtevien monien rukoushuokausten kautta. Mehän tavallisesti rukoilemme aamuin ja illoin; väliaika näitten rukoushetkien välillä on pitkä. Jos rajoitamme Jumalan puoleen kääntymisemme vain näihin hetkiin, niin huolimatta siitä, että rukoilemme niinä hetkinä hartaasti, yön tahi päivän kuluessa kaikki menee hukkaan ja seuraavaan rukousaikaan mennessä sielumme tulee yhtä kylmäksi ja tyhjäksi, kuin se oli ennen. Otaksumme, että jälleen rukoilemme oikein hartaasti, mutta kun sitten taaskin kokonaan kylmenemme ja kadotamme keskittyneisyytemme, niin mitä hyötyä meille siitä on?! Näinhän me ikään kuin rakennamme ja hajotamme, turhaan menee vaivannäkömme. Jos taas otamme tavaksemme, ettemme vain illoin ja aamuin huomiolla ja tunteilla suorita rukoussääntöämme, vaan että rukoussäännön lisäksi joka hetki harrastamme jumalamietiskelyä, kaiken työmme suoritamme Jumalan kunniaksi ja usein kutsumme sydämessämme avuksemme Jumalaa rukouslauseilla, niin tuo pitkä aika aamu- ja iltarukouksien (ja päinvastoin) välillä tulee näin täytetyksi monilla Jumalan puoleen kääntymisillä, siis usein toistuvalla rukoustoiminnalla. Tosin tämä ei ole vielä lakkaamatonta rukousta, vaan se on ainoastaan usein toistuva rukous, joka sitä lähemmäksi tulee lakkaamatonta rukousta, niitä useammin se tulee toistumaan. Mahdollisimman usein toistuva rukous onkin viimeinen askel siirryttäessä lakkaamattoman rukouksen asteelle.

Jos otaksumme, että päivittäin ahkeroimme tässä työssä väsymättä ilman keskeytyksiä, niin mitä sielussamme tapahtuukaan?

Jumalamietiskely synnyttää jumalanpelon. Jumalanpelkohan on Jumalan rajattomien täydellisyyksien ja toiminnan harras ajatuksella käsittäminen ja tunteilla. vastaanottaminen. Kaiken työn suorittaminen Jumalan kunniaksi synnyttää jumalamuiston (muiston Jumalan läsnäolosta) eli Jumalan edessä vaeltaminen, mikä merkitsee samaa kuin: mitä tehnetkin, muista, että olet Jumalan kasvojen edessä. Lopuksi useat rukoushuokaukset Jumalan puoleen, ts. usein tapahtuva hartaiden rukoustunteiden vuodattaminen sydämestä kehittävät yhtämittaisen Jumalan nimen avuksihuutamisen, mikä muodostuu lämpimäksi ja rakkaaksi. Kun sielu saavuttaa kolme lahjaa: Jumalanpelon, jumalamuiston, eli Jumalan edessä. vaeltamisen sekä rakkaudella Jumalan puoleen sydämellä kääntymisen eli Herran mitä suloisimman nimen rakkaudella sydämessä säilyttämisen, niin silloin ehdottomasti leimahtaa sydämessä liekkiin sekin hengen tuli, josta alussa mainitsimme, ja se tuo mukanaan syvän rauhan, lakkaamattoman hengellisen raittiuden, elävöittävän valvetilan. Silloin ihminen saavuttaa sen olotilan, jota korkeampaa hän maan päällä ollen ei voi kaivatakaan, ja joka on autuaallisen olotilan todellista alkua, olotilan, joka tulevassa elämässä kaikkia. odottaa. Tässä itse todellisuudessa toteutuvat ap. Paavalin sanat: »elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa» (Kol. 3: 3)

Juuri edellä mainittua kolmea seikkaa tavoitelkaakin rukouskilvoituksessanne. Samalla kun ne ovat vaivan paikkana, ovat ne myös avaimena taivasten valtakunnan kätkettyyn temppeliin. Ne, jotka, sillä temppelin oven aukaisevat, astuvat sisään, jolloin heidät saatetaan Jumalan istuimen alusen eteen, ja taivaallinen Isä suo heille hyväksyvän sanan, kosketuksen ja syleilynsä, jonka tähden kaikki luut ja ytimet huutavat: Herra, Herra, kuka on Sinun kaltaisesi? Tämän edestä rukouksissa kilvoittele ja huokauksin sitä ano: Milloin saan tulla ja ilmestyä kasvojesi eteen, Herra? Sinua tähyilevät silmäni, sinun kasvojasi, Herra, minä etsin.

Sille, joka haluaa tietää, kuinka voi täydellisesti omaksua nämä kolme lahjaa: jumalanpelon, jumalamuiston ja rakkauden Jumalan nimen lakkaamattomaan avuksihuutamiseen, vastaan lyhyesti: aloita etsimisesi, niin kokemus opettaa, miten ne löydät; noudata kuitenkin yhtä sääntöä: syrjäytä kaikki se, mikä on esteenä noitten lahjojen hankkimiselle, sekä harrasta uutterasti sitä, mikä sitä edistää. Kokemus sitten opettaa, mitä kuuluu kumpaankin ryhmään. Tähän lisään vielä seuraavat ohjeet:

Kun tunnette, että sydämenne on senkaltaisessa tilassa, jossa ruumis on, kun se on joka puolelta lämmön ympäröimä, tai kun alatte käyttäytyä niin, kuin tavallisesti käyttäydytään jonkun korkean henkilön läsnä ollessa, jolloin huolimatta siitä, että on mahdollisuus käyttäytyä ja toimia täysin vapaasti, pelolla ja tarkkaavaisuudella varotaan, ettei vain loukattaisi häntä jollakin tavoin, tai kun huomaatte, että sielussanne alkaa kehittyä Herraa kohtaan se tunne, mikä morsiamella on rakastamaansa ylkää kohtaan, niin tietäkää silloin, että lähellä, sielunne oven takana, on salainen Vieraanne, joka käy luoksenne sisälle ja aterioi kanssanne. (Ilm. 3: 20).

Näistä muutamista tunnusmerkeistä luullaksemme riittääkin ohjaukseksi innokkaille etsijöille. Kaikki tämä on kuitenkin sanottu siinä tarkoituksessa, että ne teistä, jotka ovat rukoukseen innostuneita, tietäisivät, mikä on rukouksen lopullinen päämäärä, ja jotteivät he, vähän aikaa rukouksessa kilvoiteltuaan ja joitakin tuloksia, saavutettuaan, luulisi, että ovat jo kaiken saavuttaneet, ja niin, tullen laimeaksi rukoustyössään, tekisi mahdottomaksi kehittymisensä seuraavia rukousasteita kohden. Kuten valtateitten varsilla on kilometripylväitä ja tienviittoja, joista tiellä liikkujat voivat nähdä, miten paljon jo ovat kulkeneet ja miten paljon on jäljellä, samoin hengellisessä elämässämme on myöskin omalaatuisia osoittimia, joista elämän täydellisyyden määrä tulee näkyviin, ja jotka juuri sitä varten ovatkin olemassa, jotteivät täydellisyyden etsijät, tietämättä minne asti ovat kulkeneet ja miten paljon on vielä kuljettava. jäisi puolitiehen ja etteivät näin tekisi tyhjäksi kaikkia vaivansa hedelmiä, jotka kenties ovat aivan, aivan lähellä, kahden tahi kolmen tiemutkan takana.

Lopetamme tämän opetuspuheemme hartaalla rukoustoivotuksella, että Herra antaisi meille kaikkea ymmärrystä, jotta saavuttaisimme miehuuden täydellisyyden, Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden asteen.

 

NELJÄS OPETUSPUHE

Kolmessa edellisessä opetuspuheessani olen selittänyt teille rukouksen eri asteita: huomiolla luettavaa rukousta, omasanaista. mielen ja sydämen kohottamista Jumalan puoleen sekä lakkaamatonta hengen palavuudella Jumalan edessä olemista. Jumala on meille osoittanut nämä rukouksen eri muodot ja asteet sitä varten, että jokainen meistä voimiensa mukaan voisi osallistua rukouksen autuuteen. Onhan rukous mitä tärkein asia. Onhan se, kuten jo edellä olen sanonut, todistus hengellisen elämän olemassaolosta ja' tämän elämän ylläpitäjä. Senpä vuoksi me eniten huolehdimme Juuri rukouksesta.

Osaksi olen jo maininnutkin, millä tavoin kehityksemme kullakin rukouksen asteella tapahtuu. Nyt tahdon muistuttaa teille, että on sangen vaikeata melkeinpä mahdotonta kypsyä rukouksessa, jos samanaikaisesti emme huolehdi muistakin hyveistä ja niitten kehittämisestä itsessämme.

Jos vertaamme rukousta hyvätuoksuiseen seokseen ja sielua tämän seoksen säilytysastiaan, niin luonnollista on, että jos tämä astia ei ole eheä, niin tuoksu haihtuu siitä. Aivan samoin, kun sielumme eheyttä rikkoo jonkun hyveen puuttuminen, niin rukous ei voi siinä menestyä. Jos taas rukoilijaa vertaamme ruumiin kokonaisuuteen, niin huomaamme, että niin kuin esim. jalaton ei voi kulkea, vaikka hän muuten olisikin aivan terve, samoin emme mekään voi lähestyä Jumalaa rukouksellamme, jos meillä ei ole hyveellistä toimintaa. Syventykää apostolien opetukseen, niin huomaatte, että he eivät aseta rukousta koskaan erikseen, vaan että se on aina yhdistetty suureen joukkoon muita hyveitä. Apostoli Paavali esim. varustaen kristityn hengelliseen taisteluun, pukee hänet Jumalan koko sota-asuun. Millainen on se sota-asu? Kupeet on vyötettyinä totuuteen, pukuna on vanhurskauden haarniska, kenkinä – alttius, minkä rauhan evankeliumi antaa, kilpenä - usko, kypäränä pelastuksen toivo, miekkana - Jumalan sana (Ef. 6: 14 -17). Kas, tällainen on kristityn sota-asu. Ja vasta tämän sota-asun lisäksi hän, ikään kuin asettaen soturin turvalinnaan, antaa hänelle rukouksen, kehottaen sitä käyttämään; kaikin rukouksin ja anomisin, rukoillen joka aika Hengessä(18). Yksin rukouksellakin voi kyllä karkottaa kaikki viholliset, mutta ennen kuin rukouksellamme on voimaa, meidän tulee kehittyä uskossa, toivossa, totuuden tuntemisessa, vanhurskaudessa, ja kaikissa muissa kristillisissä hyveissä. Sama apostoli toisessa Raamatun kohdassa, pukien sielun kuten Kristuksen morsiamen ensin häävaatteisiin: pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, anteeksiantavaisuuteen, rakkauteen, rauhaan, Kristuksen sanaan, - hän tämän jälkeen. lopuksi kruunaa sielun hyveitten kruunulla, rukouksella: neuvokaa toinen toistanne psalmein, kiitosvirsin ja hengellisin lauluin, armon kehottamina veisaten Jumalalle teidän sydämissänne (Kol, 3: 12 -16). Monessa muussakin Jumalan sanan kohdassa rukous asetetaan mitä kiinteimpään yhteyteen kaikkien muitten hyveitten kanssa., Se on hyveitten kuningatar, johon ne kaikki katsovat, joita se vie mukanaan, tahi paremmin sanoen, se on hyveitten sulotuoksuinen kukka. Ennen kuin johonkin kasviin ilmestyy kukka, joka sitten kauneudellaan vetää kaikkien katseet puoleensa, kehittyvät ensin juuret, runko, oksat ja lehdet; samoin jotta rukous kukan tavoin puhkeaisi sieluun, on välttämätöntä, että sitä edeltäisivät ja sen kehitystä edistäisivät hyvä hengellinen mieliala ja vaivat. jotka kasviin verraten ovat: usko juurena, monella tavoin ilmenevä rakkaus runkona oksineen, kaikki hengelliset ja ruumiilliset kilvoitukset lehtinä. Kun tällainen pyhä puu on istutettu sieluun, silloin siinä, sen laadusta riippuen aamuin, illoin tahi päivän kuluessa vapaasti aukeaa rukouskukka, täyttäen ihanalla tuoksullaan koko sisäisen temppelimme.

Kaiken tämän sanon varoitukseksi, jottei joku teistä ajattelisi: kunhan rukoilen ja siinä vaivaa näen, niin se riittääkin. Ei niin, vaan kaikista hyveistä täytyy huolehtia ja sen lisäksi rukoilla. Totta on, että ilman rukousta on mahdotonta kypsyä missään hyveessä, mutta silti rukouksen ohella hyvän tekemisessäkin täytyy vaivaa nähdä, jotta rukous voisi ilmetä edistäjänä ja auttajana hyveen tiellä kilvoitellessamme. Sitäkin, että kehittyisimme rukouksessa, meidän tulee rukoilla, mutta silti oma rukoustyökin on tässä yhtä välttämätön kuin hyvän tekeminen rukouksen ohella. Kaikista hyveistä tulee huolehtia ja kaikissa niissä olla moitteettomia. Tässä on sama ilmiö, mikä on esim. kellossa. Milloin kello on moitteeton ja osoittaa oikean ajan? Silloin, kun kaikki sen osaset ja rattaat ovat eheät ja määrätyssä yhteydessä toistensa kanssa. Samoin meidän sisäisessä koneistossammekin: henki, osoitin, on oikeaan, ts. suoraan Jumalaan kohdistettuna silloin, kun kaikki sielun osat ovat moitteettomassa kunnossa, hyveitten kunnossapitämät

Mitkä hyveet täytyy rukouksen yhdistää tahi millainen rukoushyveellinen elämä täytyy kristityn omata, sen osoitan teille pyhän esipaimenen., Dimitri Rostovilaisen sanoilla. Lyhyessä muodossa hän esittää kristityn hyveellisen elämän 15 säännössä, joihin pyydän tarkoin syventymään.

1) Aamulla unesta herättyäsi olkoon Jumala ensimmäisten ajatustesi, sanojesi ja rukoustesi kohteena, Hän, joka on, sinun Luojasi ja elämäsi ylläpitäjä ja joka voi aina kuolettaa ja elävöittää, haavoittaa ja parantaa, pelastaa ja hukuttaa.

2) Kumarra ja kanna kiitoksesi Jumalalle, joka ei sinua laittomuudessasi hukuttanut, vaan herätti sinut unestasi, ja odottaa kärsivällisesti sinun kääntymystäsi.

3) Aloita parannuksentekosi lausuen psalminveisaajan kanssa: minä sanoin: tämä on minun alkuni. Vain se, ken joka päivä hyvin aloittaa, päättää onnellisesti vaelluksensa taivaaseen.

4) Aamusta lähtien ole rukouksessasi serafi, teoissasi kerubi ja suhteissasi lähimmäisiin enkeli.

5) Älä menetä aikaa muuhun kuin tarpeelliseen.

6) Kaikissa teoissasi, sanoissasi ja ajatuksissasi olkoon mielesi aina Jumalaan kohdistettuna; yksin Kristus olkoon mieleesi painuneena, älköönkä mikään muu mielikuva koskettako sydämesi puhtautta kuin Kristuksen, Jumalamme ja Vapahtajamme puhdas muoto.

7) Kaikin tavoin herätä itsessäsi rakkautta Jumalaan; ajattele erikoisesti psalminveisaajain tavoin: kun minä huokailin, syttyi minussa tuli (Ps. 39: 4).

8) Hengen silmillä katsele aina Jumalan läsnäoloa, Jumalan, jota sinä tahdot ikuisesti rakastaa, ja luovu sen tähden kaikista pahoista teoistasi, sanoistasi ja ajatuksistasi. Ole kaikissa teoissasi, sanoissasi ja ajatuksissasi rehellinen ja nöyrä sekä tunne lapsen pelkoa Jumalaa kohtaan.

9) Sävyisyys kulkekoon käsi kädessä ylistyksen ja nöyryys arvokkuuden kanssa.

10) Puheesi olkoon nöyrä, hiljainen, vilpitön ja hyödyllinen. Vaiteliaisuudessasi harkitse sanoja, joita aiot lausua, mutta yhtäkään turhaa ja rumaa sanaa älä huuliltasi päästä.

11) Jos satut naurahtamaan, niin se rajoittukoon hymyyn, mutta sitäkään älä salli itsellesi usein.

12) Varjele itseäsi raivolta, kiivaudelta ja riidoilta; vihassasi ole maltillinen.

13) Ruokaasi ja juomaasi nähden ole aina pidättyväinen.

14) Suhtaudu kaikkeen hyväntahtoisesti, silloin Jumala tekee sinut autuaaksi ja ihmiset sinua kiittävät.

15) Kuolema on kaiken loppu, siksi sitä tuleekin aina ajatella.

Huomaatteko, miten jalo elämänmuoto kuuluu rukoilijakristitylle. Tosin näissä säännöissä puhutaan enemmän rukouksesta, ts. mielen ja sydämen Jumalan puoleen kohottamisesta, mutta siinä on myös osoitettu eri hyveitä, joita ilman ei voi rukoustakaan olla; tämän saa itse kokea ja tietää jokainen, joka alkaa oikealla tavalla rukousta harjoittaa. Mitä tulee rukouksestasi, kun olet ollut pidättymätön syödessäsi, kun viha ja harmi ovat mielesi järkyttäneet, kun olet riitaantunut jonkun kanssa tai kun huolet vievät kaiken huomiosi jne.? Jos et halua, että kaikki tämänkaltainen estäisi rukoustasi, niin sinun täytyy omata se, mikä on näille vastakkaista, nimittäin hyveet. Syystä pyhä Johannes Klimakos puheessaan rukouksesta nimittääkin sitä hyveitten äidiksi ja tyttäreksi.

Luettuasi edellä esitetyt säännöt ajattelet varmaan: "Miten korkeat vaatimukset! Miten raskas ja suuri kuorma! Mistä minulla olisi siihen voimia ja aikaa?" Mutta rohkaiskaa itsenne, veljet! Paljoa emme lainkaan tarvitse, vaan me tarvitsemme ainoastaan yhtä: Jumalan palvelemisen ja sielumme pelastamisen intoa. Sielussamme on jo luonnostaan paljon hyvää, mutta tämä hyvä on kaikenlaisen pahuuden peittämänä. Niin pian kuin sielussa syttyy pelastusinto ja halu palvella Jumalaa, heti kaikki luonnollinen hyvä keskittyy tähän intoon, yhdistyy siihen, (ja näin sielu tuo esille jo kohtalaisen paljon hyvää). Sitten pelastusinto Jumalan armovoiman vahvistamana tämän alkuperäisen hyvän avulla alkaa saada uuttakin hyvää ja näin hyveissään rikastua; tällä tavoin vähitellen kehitys jatkuu. Pelastusinnolla on jo itsessään rukouksenkin itu. Aluksi rukous löytää ravintoa luonnollisesta hyvästä, mitä sielussa on, mutta sitten se kasvaa ja vahvistuu jo työn kautta hankittua hyvää ravinnokseen käyttäen, kunnes se alkaa ihanana rukousveisuna, sydämen vuolaana virtana kohottaa ikuista ylistystä Korkeimmalle.

Herra auttakoon meidän kypsyä siinä! Aamen.