Jumala ja Kolminaisuus

Jumala on yksi, aluton ja ikuinen. Hänen olemustaan ei voi ymmärtää. Vain Poika ja Pyhä Henki näkevät Isän sellaisena kuin Hän on. Persoonien välillä ei ole välimatkaa, he ovat yhdessä. Poika on Poika luonnoltaan ja Isä synnyttää Ainosyntyisen Poikansa, "todellisen Jumalan", ennen aikojen alkua. Isä luo ja järjestää kaiken Pojan kautta. Poika luo kaiken "Isän tahdosta". Poika on ilmoitettu Vanhassa testamentissa ja oli nähtävissä Mooseksessa ja profeetoissa. Isä voiteli Pojan ylimmäispapilliseen palvelukseen ja siitä saa alkunsa ihmisten pappeus.

Yksinkertaisesti lausuessamme ”Isän nimen saamme käsityksen Pojasta”, ”sillä jos Hän on Isä, Hänen täytyy olla Pojan Isä. Jos Hän on Poika, silloin Hänen täytyy olla Isän Poika”. Heidän välillään ei välimatkaa. Isyys on ikuista. Jumala ei tullut Isäksi, vaan Hän on Isä ”ennen mitään hypostaasia, ennen mitään havaintoa, ennen aikaa ja kaikkia aikakausia”. Vaikkakaan hän ei käytä nikealaista sanastoa, Kyrillos tunnustaa Nikeassa määriteltyä apostolista uskoa ja esittää opetuksensa Kolminaisuuden ikuisuudesta täydellisen täsmällisesti.

Poika on Poika luonnoltaan, ei tahdon sattumanvaraisuudesta. ”Poika syntyy ikuisesti tuntemattomalla ja käsittämättömällä tavalla ” Ei aika eikä järjen toiminta ole olennaista Pojan syntymisessä Isästä, eikä Pojan olemisessa ole mitään vaiheita. ”Se, mitä Hän on nyt, sitä Hän oli alussa, sillä Hän syntyy ikuisesti”. Tämän syntymisen muoto on meille käsittämätön eikä meidän pidä yrittää ymmärtää sitä, mitä ei ole ilmoitettu Raamatussa Hengen kautta, joka yksin tietää Jumalan luonnon syvyyden. Isä synnyttää Ainosyntyisen, ”tosi Jumalan”, ennen aikojen alkua. He ovat yhdistyneet jumaluudessaan, sillä ”Jumala synnytti Jumalan”, joka on ”kokonaan samanlainen kaikessa” Isän kanssa. Pojalla on” poikuuden muuttumaton arvo” ja olemukseltaan ja totuudessa Hän on Herra, yhtä Isän kanssa heidän näkymättömässä vallassaan.

Isä luo ja järjestää kaiken Pojan kautta, ”Kristuksen kautta”. Kristus on Jumalan Ainosyntyinen Poika ja maailman Luoja. Poika luo kaiken ”Isän tahdosta”, Isän vallalla, ja Pojalla valta ja herruus yli sen, mitä on luonut. Kristus luo kaiken, ei siksi, etteikö Isä voisi tehdä niin, vaan koska ”Jumala halusi Pojan hallitsevan kaikkea luomaansa, ja Jumala itse antoi Hänelle suunnitelman sille, mitä Hän sai aikaan”. Tässä Kyrillos tarkasti seuraa Raamattua. Painottaakseen täydellistä Isän ja Pojan yhteyttä ja kaltaisuutta hän tähdentää, että Pojalla on kaikki1 Isältä, ja että Hän luo Isän tahdon mukaan”. Hän luo Poikana, mutta tämä ei hävitä heidän näkymättömän voimansa ja valtansa yhteyttä. ”Hän hallitsee Isän kanssa ja Isän kautta. Hän on kaiken Luoja. Mutta tämä ei huononna jumaluuden arvoa”. ”Hän on kaiken hyvän rikas ja ehtymätön lähde, kaikkien siunauksien virta, ikuinen, lakkaamaton, loistava valo”.

Poika on ilmoitettu Vanhassa testamentissa ja Mooses ja profeetat näkivät hänet. Kyrillos käyttää nimeä ”Kristus” osoittaakseen Pojan Luojaksi ja tämä on yhteydessä hänen opetukseensa Pojasta iankaikkisena ylimmäisenä pappina. Isä voiteli Pojan ”ylimmäiseksi papiksi, joka on suurempi kuin ihmisten pappeus”. ”Hän ei aloittanut pappeuttaan ajassa, Hän ei omaksunut ylimmäistä pappeutta lihallisena seuraajana, ja Häntä ei voideltu ihmisten valmistamalla öljyllä, vaan Hänen pappeutensa on Isältä ennen aikojen alkua”. Kyrillos ilmeisesti viittaa tässä ikuiseen neuvonpitoon, ja hän luultavasti puhui tästä yksityiskohtaisemmin saarnassa ”Melkisedekin järjestyksestä”, joka ei ole säilynyt.

Kyrillos puhuu Pyhästä Hengestä vain lyhyesti. Hän luultavasti ajatteli asiasta samalla tavoin kuin Isästä ja Pojasta, koska heillä kaikilla on sama ainoa ”jumalallisuuden kunnia”. Pyhä Henki on ”iankaikkinen yhdessä” Isän ja Pojan kanssa, ja huolenpito pelastuksestamme on heille kaikille yhteinen. Poika ilmoittaa Isän ”yhteistoimin Hengen kanssa ja Hengen kautta”. Pyhä Henki on ilmoituksen ja valaistuksen Henki, ”vertaansa vailla oleva ja hyvä” pyhittäjä, auttaja ja Kirkon opettaja, armon Henki ”joka merkitsee sielun omakseen” ja joka antaa ”kaikille pyhityksen ja jumalallistumisen”. ”Hengellä on yksi muoto” eikä ole jaettavissa Hänen lahjojensa moninaisuuden perusteella. Ei ole niin, että Isä antaa yhden lahjan, Poika toisen ja Henki jonkin muun, vaan pelastus, voima ja usko on kaikille yhtäläinen ja heidän arvonsa on jakamaton. ”Julistamme yhtä Jumalaa Pyhän Hengen kanssa Pojan kautta”, yhteenliittymättömiä ja jakaantumattomia. ”Isä antaa Pojalle ja Poika antaa Pyhälle Hengelle”.

”Pelastukseen riittää tietää, että on Isä, Poika ja Pyhä Henki”. Mitään ei ole kirjoitettu mistään muusta, eikä ole meille soveliasta pohdiskella yli sen, mitä löytyy Raamatussa ”olemuksesta ja hypostaaseista”. Näin ollen Kyrilloksen trinitaariselle teologialle on ominaista luja pitäytyminen Raamattuun, ja Kyrillos jatkuvasti pyrkii tukemaan väitteitään lainauksilla Raamatusta. Tästä huolimatta hän monissa tapauksissa viittaa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen hypostaaseina, tunnustaen kolmea hypostaasia yhdessä Jumalassa. Kuitenkaan hän ei selvästi selitä ”hypostasiksen” ja ”olemuksen” käsitteitä. Hän käyttää kumpaakin termiä ilmaisemaan pysyvää olemista vastakohtana katoavaiselle ja vähenevälle. ”Kristus ei ole Sana, josta puhutaan ja joka sitten katoaa, vaan elävä Sana, hypostaasi”. Pyhä Henki ”ei huo´u Isän huulilta levitäkseen ilmaan, vaan on hypostaasi, ja puhuu ja toimii Itse”.

 

Kristologia

Kyrillos opettaa yhdennessätoista opetuspuheessaan selvästi Kristuksen jumaluudesta ja torjuu areiolaisen väittämään, että ”oli aika, jolloin Häntä ei ollut” ja että Hän Jumalan Poika ”lapseksiottamisen kautta”: ”Isästä syntyneenä Hän on Jumalan Poika luonnoltaan, ei lapseksiottamisen kautta… Nyt kun kuulette synnyttävästä Jumalasta, älkää langetko ajattelemaan aineellisin termein, tai vaaraan kuvittelemalla ajallista syntymistä. ”Jumala on Henki” (Joh. 4:24). Jumalallinen syntyminen on hengellinen. Ruumiit syntyvät ruumiista, on oltava aikaero niiden täydellistämiseksi. Mutta aikaa ei ole Pojan syntymisessä Isästä. Ruumiit syntyvät epätäydelliseen tilaan, mutta Jumalan Poika syntyi täydelliseksi. Sillä mitä Hän nyt, sitä Hän on ollut ajattomasti, alusta asti syntyneenä. Niinpä me synnymme ikään kuin kehittymään lapsuudesta järjellisyyteen. Olemalla ihminen teidän ensimmäinen tilanne on epätäydellinen ja kehittymisenne on vaiheittaista. Mutta älkää kuvitelko mitään sen kaltaista jumalallisessa syntymisessä, tai uskoa Synnyttäjältä puuttuvan voimaa. Sillä saattaisitte uskoa Synnyttäjältä puuttuvan voimaa, jos Syntynyt olisi ensin epätäydellinen ja sitten ajassa saavuttaisi täydellisyyden; toisin sanoen jos Synnyttäjä ei täydellisesti soisi alusta asti sitä, mitä oletettavasti suotiin aikojen kuluessa.

Sen vuoksi älkää ajatelko ihmissyntymisen käsittein kuten kun Aabraham synnytti Iisakin. Sillä Aabraham todellakin siitti Iisakin, mutta hänen siittämänsä ei ollut hänen tahtonsa tulos, vaan mitä toinen sai hänelle aikaan. Mutta kun Isä Jumala synnytti, ei ollut tietämättömyyttä, mitä tulisi olemaan tai vasta neuvottelun jälkeen. Olisi äärimmäistä Jumalan pilkkaa sanoa, että Jumala ei tuntenut sitä, jonka aikoi synnyttää, eikä olisi mitenkään vähemmän pilkkaamista sanoa, että Isästä tuli Isä vasta neuvottelun jälkeen. Sillä Jumala ei ollut alussa lapseton ja sitten ajan kuluessa tuli Isäksi, vaan Hänellä oli Poika iankaikkisuuden alusta asti, ei synnyttämällä Hänet ihmisten tavoin, mutta niin kuin Hän tuntee synnyttäjänsä, totisen Jumalan ennen kaikkia aikoja. Isä ollen itse totinen Jumala synnytti itsensä kaltaisen Pojan, totisen Jumalan ”.

Areiolainen asenne on tässä menestyksekkäästi kumottu ja Kyrilloksen opetus on täysin sopusoinnussa nikealaisen uskon kanssa. Kristus on ”tosi Jumala” samassa mielessä kuin Isä4 ja Hän on yhtä Isän kanssa: ”He ovat yhtä jumaluudelle kuuluvan arvon takia; toisaalta suhteessa heidän valtakuntaansa, toisaalta koska ero heidän välillään ei ole ristiriidassa, eikä siksi, että Kristuksen luomistyö ei ole eri työ kuin Isän5. Hän lausuu täsmällisesti: ”Hän joka ihmisten takia astui alas helvettiin on täsmälleen sama kuin alussa tomusta tehdyn ihmisen Luoja”.

Kuitenkin on tosiasia, että Kyrillos ei koskaan käytä Nikean uskontunnustuksen homoousios- käsitettä. Tämä ei varmasti ole sattumaa. Hän varmastikin on välttänyt käsitteen käyttöä tarkoituksellisesti. Tähän hänen vallitsevaan uskoonsa nähden niin ristiriitaiseen outoon asenteeseen on kaksi selitystä. Koska hän pitää kiinni hengellisen kielen tarpeellisuudesta, on mahdollista, että hän paheksui uusien sanojen käyttöönottoa uskontunnustukseen, sellaisten, joita ei löydy apostolien ja evankelistojen elähdyttävissä kirjoituksissa. Tähän asti jokainen uskontunnustus oli laadittu Raamatun ilmaisutavan perusteella. Näin ollen Kyrillos esittää sitä mitä kandidaattien pitäisi oppia ulkoa: ”Niinpä yksi ja ainoa usko, joka teidän tulee omaksua ja säilyttää oppimalla ja tunnustamalla, on se, minkä Kirkko nyt jättää haltuunne Raamatun vahvistamana. Sillä ymmärtäen, ettei kukaan voi lukea Raamattua, jotkut sen vuoksi koska heillä ei ole oppineisuutta ja toiset syystä tai toisesta, heillä ei ole mahdollisuutta saada niistä tietoa, saamme täydellisesti hallintaamme koko kristinuskon opin muutamista kappaleista… Näitä uskomme kappaleita ei ole laadittu inhimillisen mielipiteen mukaan, vaan ne ovat koko Raamatusta koottuja peruskohtia täydentämään uskon pelkkää opillista sanamuotoon laatimista”. Toinen syy homoousios- termin hylkäämiseen voisi olla sabellianistinen merkitys, joka on nähtävissä sanassa. Hän varoittaa toistuvasti kuulijoitaan tästä harhaopista. Hän osoittaa vastustavansa areiolaisuutta yhtä lailla kuin sabellianismia lausuessaan: ”Uskokaa Jumalan Poikaan, joka yksi ja ainoa, Herraamme Jeesukseen Kristukseen, Jumalasta syntyneeseen Jumalaan, elämästä syntyneeseen elämään, valon sukuiseen valoon ja kaikissa asioissa Häneen, joka syntyi Hänestä: Joka ei saanut Olemustaan ajassa vaan syntyi Isästä ennen kaikkia aikoja iankaikkisella ja käsittämättömällä tavalla. Hän on Jumalan viisaus ja voima ja Hänen vanhurskautensa on olemassa hypostaattisesti. Hän istuu Isän oikealla puolella aikojen alusta. Häntä ei kruunattu, kuten jotkut luulevat, kärsimyksiensä jälkeen, ikään kuin Jumala olisi asettanut Hänet oikealle puolelleen ristin kärsimysten vuoksi, vaan Hänellä on kuninkaallinen arvo siitä lähteestä mistä Hänen olemuksensa on, nimittäin olemalla ikuisesti syntynyt Isästä ja jakaa Isän valtaistuimen ollen Jumala, ja kuten sanoimme, olemalla Jumalan viisaus ja voima. Hän hallitsee yhdessä Isän kanssa, ja Isän kautta on myös kaikkien asioiden Luoja. Hänen osakseen ei tule mikään lyhyt jumaluuden majesteettisuus ja Hän tuntee Isän, joka synnytti Hänet kuten Hänen Isänsä tuntee Hänet. Lyhyesti selittäen asiaa muistutan teitä evankeliumista, ”Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa” (Matt. 11:27).

Eikä teidän pidä tehdä Pojasta Isästä poikkeavaa, eikä toisaalta perustaa uskoanne ’Jumalaan joka on oma Poikansa’ yhdistämällä käsitteet (kuten teki Sabellianus), vaan teidän tulee uskoa, että on vain yksi ainosyntyinen Jumalan Poika, Sana, joka on Jumala ennen kaikkia aikoja.

Kyrillos ei ole kovinkaan omaperäinen teologi, mutta hän on tärkeä uskon opettajana ja todistajana. Kyrillos opettaa, että ihmisluonnon omaksunut Poika on täydellisesti meidän luontomme kaltainen. Jos Kristus olisi vain Jumala, silloin olisimme pelastuksen ulkopuolella. Kristus on luonnoltaan kaksinainen, sekä Jumala että ihminen täydellisesti yhdistyneenä. Hän syntyi uudesta Eevasta, uudesta Neitseestä, täyttääkseen profetiat. Kasteen Hän pyhitti omalla kasteellaan. Jordan on evankeliumin alku. Kristuksen kuolema ristillä ei ollut vain näennäinen. Vapaaehtoinen kärsimys oli todellista. Synti sai alkunsa puusta ja päättyi toiseen puuhun.

 

Pyhä Henki

Pyhästä Hengestä Kyrillos puhuu vain lyhyesti. Pyhä Henki on ikuinen yhdessä Isän ja Pojan kanssa. Henki on ilmestyksen ja valaistuksen Henki, Kirkon pyhittäjä, auttaja ja opettaja, armon Henki. "Julistamme yhtä Jumalaa Hengen kanssa yhden Pojan kautta". Isä antaa Pojalle ja Poika antaa Pyhälle Hengelle. "Pelastukseksemme riittää tietää, että on Isä, Poika ja Pyhä Henki."

Helluntaina "Kirkon lohduttaja ja pyhittäjä", Pyhä Henki laskeutui maailmaan. Vanhassa testamentissa "armo oli isien kanssa", "mutta nyt se on vuodatettu kaikille." Helluntaina apostolit saivat täydellisen "tulen kasteen". "Hengellisten vesien runsaus" vuodatettiin maailmaan ja siitä lähtien apostolit ja koko Kirkko ovat siitä osalliset. Kirkko "kokoaa ja yhdistää kaikki". Se on katolinen, koska se ulottuu kaikkialle maailmankaikkeuteen. Se avaa iankaikkisen elämän portit pyhässä kasteessa ja muissa sakramenteissa.

Pyhästä Hengestä hän opettaa: ”Vain Pyhällä Hengellä yhdessä Pojan kanssa on todellinen näky Jumalasta, ” tutkien kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet” (1. Kor. 2:10), kuten myös ainosyntyisellä Pojalla on olennainen tieto Isästä yhdessä Pyhän Hengen kanssa, kun Hän sanoo: ”eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa” (Matt. 11:27). Sillä Hänellä on keskeinen visio ja Hän ilmoittaa Jumalan Hengen kautta kunkin ihmisen kykyjen mukaan. Ja näin siksi, että ainosyntyinen Poika on yhdessä Pyhän Hengen kanssa samaa jumaluutta Isän jumaluuden kanssa”. Kyrillos painottaa toistuvasti sitä, että Henki on erillinen persoona: "Hän, joka puhuu ja lähettää, on elävä, todella oleva ja toimiva." Kuten Poika, on Pyhä Henkikin osallinen Isän jumaluudesta: ”Vain Pyhällä Hengellä yhdessä Pojan kanssa on todellinen näky Jumalasta, tutkien kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet” (1. Kor. 2:10), kuten myös ainosyntyisellä Pojalla on olennainen tieto Isästä yhdessä Pyhän Hengen kanssa, kun Hän sanoo: ”... eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa” (Matt. 11:27). Sillä Hänellä on keskeinen visio ja ilmoittaa Jumalan Hengen kautta kunkin ihmisen kykyjen mukaan. Ja näin siksi, että ainosyntyinen Poika on yhdessä Pyhän Hengen kanssa samaa jumalaluutta Isän jumaluuden kanssa.”

Hän lausuu: ”On syntynyt niin, että on erilaisia nimityksiä, mutta yksi ja sama Henki – Pyhä Henki, elävä ja persoonallisesti olemassa oleva aina läsnä yhdessä Isän ja Pojan kanssa; ei niin, että olisi ikään kuin puhallettu tai puhuttu Isän ja Pojan suusta ja huulilta tai sekoittunut ilmaan, vaan persoonallisesti olemassa oleva olento, joka itse puhuu ja toimii ja noudattaa omaa järjestystään ja pyhittämistään, koska on varmaa, että pelastusjärjestys suhteessa meihin, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä, on jakamaton ja yhdenmukainen ja yksi.”.

Hän tekee yhteenvedon uskostaan Kolminaisuuteen: ”Uskomme on jakamaton, jota emme lakkaa kunnioittamasta. Emme myöskään erota Pyhää Kolminaisuutta, emmekä sekoita, kuten Sabellianus.

Tärkein teologinen kiinnostus Kyrilloksen Opetuspuheisiin perustuu niiden merkitykseen korvaamattomana tietolähteenä liturgian ja sakramenttien historiasta. Niissä on ensimmäistä kertaa yksityiskohtainen kuvaus kasteen ja eukaristian toimittamisesta ja liturgisen teologian keskeisimmistä asioista.

 

Pelastus

Ihmisluonnon omaksunut Poika on täydellisesti meidän luontomme kaltainen. Jos Kristus olisi vain Jumala, silloin olisimme pelastuksen ulkopuolella. Kristus on kaksinainen luonnoltaan, sekä Jumala että ihminen täydellisesti yhdistyneenä. Siksi Kyrillos puhuu Ainosyntyisen Pojan verestä, nöyryyttämisestä ja ristiinnaulitsemisesta. Kristus tuli, jotta "Isä voitaisiin tuntea" ja Poika on ainoa ovi Isän tuntemiseen. Herra kärsi puolestamme, mutta paholainen ei olisi uskaltanut lähestyä Häntä, jos olisi tuntenut Herran. Herra laskeutui tuonelaan yksin, mutta Hän nousi sieltä mukanaan suuri joukko. Hän syntyi uudesta Eevasta, uudesta Neitseestä, täyttääkseen profetiat. Kasteen Hän pyhitti omalla kasteellaan. Jordan on evankeliumin alku. Jeesuksen kuolema ristillä ei ollut vain näennäinen. Vapaaehtoinen kärsiminen oli todellista. Kristus nosti kuolleista kaikki antamalla ruumiinsa kuoleman kautta lunnaiksi. Synti sai alkunsa puusta ja päättyi toiseen puuhun. Noustuaan taivaaseen Hän on kuitenkin kanssamme. Risti on voiton merkki.

Ainosyntyinen Poika omaksui samankaltaisen ihmisluonnon kuin meillä on ja syntyi Jumalan Neitsyt Äidistä. ”Palvelkaamme Häntä Jumalana, ja uskokaamme, että Hän tuli ihmiseksi”, sillä jos Kristus on ainoastaan Jumala”, olemme silloin pelastuksen ulkopuolella”. Hänen nimittämisensä ainoastaan Jumalaksi ei tee Hänelle täyttä oikeutta eikä tuota meille pelastusta, ja Hänen nimittämisestään ainoastaan ihmiseksi ei ole meille mitään etua. Kyrillos vastustaa doketismia painottamalla Kristuksen todellista inhimillistä luontoa. Iankaikkinen sana tuli ihmiseksi” todellisesti, ei vain ulkonaiselta hahmoltaan. ”Ei vain pelkkää ihmistä kruunattu ja jumaloiotettu, vaan Sana ja Herra, joka omaksui meidän oman luontomme kaltaisen luonnon.

Kristus on luonnoltaan kaksinainen. Hän on sekä Jumala että ihminen täydellisesti yhdessä, ja sen vuoksi Kyrillos voi puhua Ainosyntyisen verestä, nöyrtymisestä ja ristiinnaulitsemisesta. ”Tämä Yksi ja sama, joka kuoli puolestamme, ei ollut vain pelkkä ihminen, eikä vain enkeli, vaan Jumala, joka tuli ihmiseksi”. Siksi koko maailma on pelastettu, ”koska Ainosyntyinen Jumalan Poika kuoli sen puolesta”. Kristus tuli pelastuksen vuoksi. Hän tuli lihassa, ”muutoinhan emme olisi voineet lähestyä Häntä”, ja ”emme olisi kyenneet näkemään Häntä ja iloitsemaan Hänessä”. Taivaallisen kunnian näkymätön ilmestyminen ihastutti profeetat vavistuksella. Jumala peitti jumalallisuutensa taivaisiin ja niin verhosi häikäisevän loisteensa ettei se tuhoaisi maailmaa. Sana lihaksitulemisessa ”armo tulee oikeaan suhteeseen meihin nähden”, sillä Sana itse pukeutui lihaan ja verhosi itsensä lihalla”.

Kristus tuli, ”jotta Isä tunnettaisiin”, ja Poika on ainoa ovi Jumalan todelliseen tuntemiseen. Hän panee lopun pakanallisille harhakuvitelmille. ”Kun ihmiset väärällä tavalla alkoivat palvoa ihmisen kuvaa Jumalana, Jumala tuli ihmiseksi hävittääkseen valheen”. Hän tuli, jotta syntiset ihmiset voisivat päästä yhteyteen Jumalan kanssa ja vapautua pahojen henkien vallasta”.

Herra kärsi puolestamme, mutta paholainen ei olisi uskaltanut tulla Hänen eteensä, jos olisi tuntenut Hänet. Siksi ”ruumiista tuli houkutus kuolemalle, jotta käärme, joka toivoi nielaisevansa sen, joka jo oli nielaistu”. Tässä Kyrillos on Origeneen linjoilla.

Herra laskeutui yksin helvettiin, mutta Hän lähti sieltä ihmispaljouden kanssa. ”Kuolema oli kauhuissaan saatuaan tietää, että Joku Uusi, jota ei voinut pitää kahleissa, oli laskeutunut helvettiin”. ”Herra olisi syntynyt uudesta Eevasta, uudesta Neitsyestä, täyttääkseen profetiat. Hän pyhitti kasteen omalla kasteellaan”. ”Evankeliumin alku on Jordan”. Kristus teki monia ihmeitä, mutta niistä kaikkein suurin oli ristin ihme. Kristuksen kuolema ristillä ei ollut vain näennäinen. ”Jos pelastus on rististä, mutta kuolema ristillä oli vain näennäinen, silloin pelastuksemmekin on vain näennäinen, ja samoin myös ylösnousemus. Jos ylösnousemus ei ollut muuta kuin ilmestys, samoin on myös silloin toisen tulemuksen laita. Eikä mikään olisi todellista.

Risti on pelastuksen vankkumaton perustus ja toivo, ”kaikkien ylistysten ylistys” ja kunnia. Kristuksen vapaehtoinen kärsimys oli todellinen, ja Ihmisen Poika kirkastettiin orjantappurakruunun hyväksymisellä. ”Hän joka kärsi ja oli kestävä ei ollut merkityksetön ihminen, vaan lihaksi tullut Jumala”. Kaikki ihmiset olivat kuoleman kahleissa synnin takia. Kristus kohotti kaikkien synnit ruumiissaan ristille maksaakseen ”lunnaat”, ja Jumalan viha hyvitettiin. Tuomion oikeutuksesta pidettiin kiinni, mutta rakkauden voima ihmiskuntaa kohtaan myös tehtiin tiettäväksi. Synti aiheutui puusta ja päättyi toiseen puuhun. Kristus haudattiin maan päällä, ”jotta kirottu maa saisi siunauksen kirouksien sijaan, sillä elämän puu oli istutettu siihen”.

Elämänsä aikana Herra vertauskuvallisesti uudelleen hyväksyi ja siten kumosi syntiinlankeemuksen tapahtumat. ”Tunnustan ristin, sillä olen tietoinen ylösnousemuksesta”. Hän astui ylös taivaaseen, ”voittonsa kruunaamana”, ja istui Isän oikealle puolelle. ”Emme turhaan pohdiskele Hänen valtaistuimensa luonnetta, sillä siihen ei ymmärryksemme yllä”. Vaikka Hän lähtikin maan päältä lihassa ja istui korkeuksiin, Herra on yhä kanssamme. Hän on tuleva uudelleen kunniassa tuomiolle ja lopulliseen voittoon, ”kruunattuna Jumalan valtakunnan kruunulla”. Iankaikkinen taivaallinen valtakunta on oleva käsillä, mutta myös iankaikkinen tuli on valmistettu. Risti on voiton merkki, ”kruunu, joka ei ole häpeäksi”. Tämä on Kyrilloksen lyhyt, mutta vaikuttava esitys Kristuksen pelastavaisesta työstä.

 

Kirkko

Herra nousi ylös lupaustensa täyttymykseksi ja helluntaina Henki, "Kirkon Lohduttaja ja Pyhittäjä", laskeutui maailmaan. Sama Henki puhui profeetoille ja Vanhan testamentin vanhurskaille. Uuden testamentin armo on kuitenkin suurempi. "Armo oli isien kanssa, mutta nyt se on vuotanut kaikille. Silloin he olivat yhteydessä Pyhään Henkeen, mutta nyt Hän on meidät kokonaan kastanut." Helluntaina apostolit saivat täydellisen "tulen" kasteen. "Hengellisten vesien" runsaus vuodatettiin maailmaan ja siitä lähtien apostolit ja koko Kirkko ovat siitä osalliset.

Herra nousi ylös lupauksen täyttyessä ja helluntaina lähetettiin maailmaan Henki, ”lohduttaja ja Kirkon pyhittäjä”. Tämä on sama Henki, joka puhui profeetoille ja tuli alas Vanhan testamentin vanhurskaille miehille. ”Uuden testamentin armo” on kuitenkin vielä suurempi. ”Armo oli myös isien joukossa, mutta nyt ylitsevuotavana. Silloin he olivat yhteyteen Pyhän Hengen kanssa, mutta Pyhä Henki kastoi heidät täydelleen”.

Helluntaina apostolit saivat ”täydellisen” tulen kasteen. ”Tämä armo ei ollut vain osittainen, vaan täydellinen ja kokonainen”. Samalla tavalla kuin tuli läpäisee metallin ja tekee sen polttavaksi ja hehkuvaksi, myös Henki läpäisee sielun syvyydet, valaisten sen ja polttaen synnin ohdakkeet. Helluntaina ”hengellinen vesi” vuodatettiin runsain mitoin maailmaan, ja tuosta hetkestä lähtien Hengen armo on ollut apostolien ja koko Kirkon kanssa.

Kirkko sai nimensä, koska ”se kokoaa ja yhdistää kaikki” kuten risti, jolla Herra ojensi käsivartensa. Kirkko on katolinen Kirkko, koska se on levittäytynyt koko maailmankaikkeuteen. Kaikkien ihmisten tulisi kunnioittaa sitä, koska se ilmoittaa ”täydellisesti ja virheettömästi” opin maallisista ja taivaallisista asioista. Se parantaa sielun ja ruumiin ja opettaa hyvettä. Kirkko avaa iankaikkisen elämän portit pyhän kasteen ja muiden sakramenttien kautta.

”Kaste on Vanhan Testamentin loppu ja Uuden testamentin alku” ja ilman kastetta ei ole pelastusta. Ihmisellä ja kasteella on molemmilla kaksinainen luonne. Vesikaste on ruumista varten ja Pyhän Hengen kaste on ruumiitonta sielua varten. Koko ihminen puhdistuu, sillä ” ihmisluonnossa ei ole mitään pahaa, ellemme me tee sitä pahaksi aviorikoksin ja hillittömyydellämme”. Ruumis, jossa sielu asuu ei ole ”Jumalalle vieras astia” ja se ei ole vastuullinen synnistä. ”Sielu tekee syntiä ruumiin keinoin”. Ruumiista on tuleva ikuinen ja ylösnousemuksessa ” me kaikki saamme kuolemattomat ruumiit, mutta ei kokonaan samanlaisia”. Sen vuoksi ruumista tulisi vaalia ja pitää puhtaana Herralle, ”jotta Herra katsoisi ruumiiseen suopeasti”. Kaste parantaa ruumiin, ”aineellisen pukumme” ja ”saa armon veden kautta”. Lihan kautta osallistumme Kristuksen toiseen tulemukseen.

Kasteessa me vertauskuvallisesti hyväksymme Kristuksen elämän ja teot. Riisumalla vaatteemme riisumme yltämme vanhan itsemme ja jäljittelemme ristillä riippuvaa Kristusta, jonka alastomuus pääsi voitolle pimeyden voimista. Kun meidät viedään kastealtaaseen, kuvaamme Kristuksen ristiltä ottamista ja hautaan viemistä. Kolminkertainen upotus kuvaavat Hänen kolmipäiväistä haudassa oloaan. ”Te kuolitte ja synnyitte uudelleen samalla hetkellä” Pelastavasta vedestä on tullut teidän hautanne ja äitinne”.

Muisteleminen ei ole vain vertauskuvallista. ”Muisteleminen” on muisteltavan toiminnan asiallista toistamista. Sakramentaalisessa ”muistelemisessa” toiminta toteutetaan aidosti. Tämä on sakramentin realismia ja todellisuutta, ”salaisuus”. ”Tämä on uutta ja tavallisuudesta poikkeavaa. Me kuolemme ja meidät haudataan, meidät ristiinnaulitaan ja nousemme ylös kuolleista, mutta emme todellisuudessa. Jäljittelymme on vain ulkonainen muoto, mutta pelastuksemme on todellinen”. Kun osallistumme Hänen kärsimyksiinsä ”jäljittelemällä”, Kristus antaa mielle pelastuksen. Meille tämä on vain kärsimyksen ja kuoleman ”kaltaisuutta”, ”mutta pelastuksemme on todellisuutta”.

Kaste ei anna vain syntien anteeksiantoa, vaan Pyhä Henki myös sinetöi meidät. Kasteessa meidät ”yhdistetään hengelliseen Ylkään”. ”Sielumme syntyy uudelleen. Saamme kirkkaat vaatteet, pyhän häviämättömän sinetin, vaunut taivaaseen, ja paratiisin siunauksen. Taivaan valtakunta valmistetaan meitä varten”. Meidät yhdistetään yhteen ruumiiseen: ”Teistä tulee yhden äidin poikia ja tyttäriä, kun nimenne kirjoitetaan”. Tämä on ”salaisen sinetin jälki”, josta Herramme tuntee meidät.

”Emme ota vastaan kastetta pakosta vaan vapaan tahdon toimintana”, ”emme ennen uskoa, vaan tuloksena uskostamme, jonka valitsemme vapaasti”. Ihminen on täydellisesti vapaa, ja Jumala odottaa jokaisen ihmisen tekevän vilpittömän valinnan. Olemme vanhurskaita tai syntisiä yksin omasta tahdostamme ja siksi tarvitaan katumusta ja hyviä töitä. Ihmisestä tulee Jumalan valittu omasta tahdostaan. ”Paha on vapaan tahdon tuote”, ja siksi vaaditaan uutta tahdon tekoa sen voittamiseksi. Jumala vahvistaa tahtoa. Kasteessa meidän on kiellettävä Saatana ja hänen tekonsa, ja kieltäydymme synnistä ja helvetistä. Meille annetaan sitten armo, mutta tätä armoa tulee varjella. ”Jumala antaa, mutta sinun tulee ylläpitää ja varjella”. ”Sinun on annettava armolle apusi”.

Kirkko sai nimensä, koska "se kokoaa ja yhdistää kaikki". Kirkko on katolinen, koska se ulottuu kaikkialle maailmankaikkeuteen. Se avaa iankaikkisen elämän portit pyhässä kasteessa ja muissa sakramenteissa..

 

Sakramentit

Kaste veden kautta on välttämätön pelastukselle. Vain marttyyrit ovat poikkeus. Kastevesi "kantaa Kristusta". Vesi pyhitetään kutsumalla avuksi Pyhää Kolminaisuutta. Kastetta ei voi uudistaa. Kaste täydennetään Hengen kasteella, öljyllä voitelemisella. Sama Henki, joka Eukaristiassa tekee leivän ja viinin Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi, vaikuttaa voitelun sakramentissa. Se antaa hengellisen suojan sekä ruumiille että sielulle.

Eukaristiaan tulemme Kristuksen kantajiksi, koska Kristuksen Ruumis ja Veri annetaan meille. Eukaristia on veretön ja hengellinen uhri. Ehtoolliseen tulisi osallistua jatkuvasti.

Luonteensa ja tarkoituksensa vuoksi Kyrilloksen saarnat eivät tarjoa yksityiskohtaista selontekoa sakramenteista. Kuitenkin hän selittää niitä sakramentteja, jotka tulivat katekumeenien osaksi Kirkkoon liityttäessä. Hän käsittelee pääosassa kastetta. Vesikaste on pelastukselle välttämätön. Ainoastaan marttyyrit, ”jotka itse kastoivat itsensä omalla verellään kärsiessään vainoa”, ovat tästä vapaat. ”He saavuttavat valtakunnan jopa ilman vettä”. Vesi kastealtaassa ”kantaa Kristusta”. Se ”pyhitetään” kutsumalla avuksi Hengen, Kristuksen ja Isän Kolminaisuutta. Kastetta ei voi toistaa. ”Jos kerran olet epäonnistunut menestyksen saavuttamisessa, sitä ei voi korjata”. Kyrillos ajattelee, että harhaoppisten kaste on vain näennäinen.

Vesikasteen täydentää ”Hengen kaste”, voiteleminen öljyllä. Voitelemisessa käytettävä öljy ei ole vain öljyä. Kyrillos vertaa sitä Eukaristiaan: ”Samalla tavoin kuin Eukaristian leipä Pyhää Henkeä avuksi kutsuttaessa ei jää vain pelkäksi leiväksi, vaan tulee Kristuksen ruumiiksi, niin ei pyhäöljykään enää ole tavallista, vaan on Kristuksen ja Pyhän Hengen lahja. Se on tehokas jumaluuden läsnäolon kautta”. Sakramentin öljy edustaa Pyhää Henkeä. Uskovan voiteleminen sen ”Hengen vaikutuksen ” uudelleen luominen, jonka Kristus sai Jordanin kasteen jälkeen ”Tämä kuva kaikesta tapahtuu teille, koska olette Kristuksen kuva… Öljyllä voideltuina olette tullut yhteyteen Kristuksen kanssa ja teistä on tullut Hänestä osallisia”. Mirhavoitelu antaa hengellisen suojan sielulle ja ruumiille.

Uskovat ”ovat osallistuvat Kristuksen ruumiiseen ja vereen” pyhä Eukaristian kautta. Näin on Ruumiin ja Veren todellisen läsnäolon ansiosta. ”Vaikka aistiesi perusteella näyttääkin, että siinä on leipää ja viiniä, antakaa uskonne vahvistaa teitä. Älkää arvostelko asioita niiden maun perusteella, vaan vakuuttukaa uskon kautta, että teidät on katsottu arvollisiksi Kristuksen Ruumiiseen ja Vereen”. Leivän ja viinin muoto pysyvät, mutta tämän muotoisena Kristuksen Ruumis ja Veri ovat läsnä. ”Meistä tulee Kristuksen kantajia, koska meille annetaan Kristuksen Ruumis ja Veri”. Aisteista saattaa näyttää, että siinä on leipä ja viini, mutta Herra on todistanut, että ne ovat Hänen Ruumiinsa ja Verensä. Kyrillos selittää tavan, jolla sakramentaalinen muuttuminen tapahtuu viittaamalla Galilean Kaanan ihmetekoon. Tietomme tästä ihmeteosta tekee mahdolliseksi meille uskoa, että Kristus myös muuttaa viinin Verekseen.

Lahjat pyhitetään Pyhään Hengen avuksihuutamisella. ”Rukoilemme Jumalaa, että Hän rakkaudestaan ihmisiä kohtaan lähettäisi Pyhän Hengen näiden lahjojen päälle ja että Hän muuttaisi leivän Kristuksen Ruumiiksi ja viinin Kristuksen Vereksi. Sillä on varmaa, että mitä Pyhä henki koskettaa, se pyhittyy”.

Kyrillos samaistaa Herran rukouksen pyynnön ”jokapäiväisestä leivästä” Pyhään Eukaristiaan. ”Jokapäiväinen leipämme” on leipä, joka sopii olemukseemme, ja ”tällä leivällä on vaikutusta sielujemme olemukseen”. Se ei ruoki vain ruumiitamme, ”vaan leviää koko olemukseemme”.

Eukaristia on ”hengellinen ja veretön uhri”, ja Eukaristian lahjat ovat ”pyhät ja peljättävät”. Ennen Lahjojen pyhittämistä uskovaiset rukoilevat kiitollisuudella, että heidän sielunsa yhdistyisivät. Eukaristiset rukoukset lausutaan kaikkien luotujen ja enkeliluokkien puolesta ja niihin sisältyvät enkelien lausumat sanat, jotka Jesaja kuuli: ”Laulaen hymnejä käykäämme yhteyteen rauhan joukkojen kanssa”. Koko sakramentin loppuun saakka rukoukset lausutaan kaikkien elävien ja kuolleiden puolesta. ”Kantamalla rukouksia Jumalalle kuolleiden puolesta, jopa niidenkin, jotka olivat syntisiä, emme valmista heille kruunua. Uhraamme Kristus Jumalalle, joka uhrattiin maailman syntien vuoksi. Teemme sen kuolleiden takia ja oman itsemme takia yhtä lailla, ja toivomme, että Jumala rakkaudessaan ihmistä kohtaan olisi armollinen”. Eukaristiaan tulisi osallistua säännöllisesti. ”Älkää erottautuko näistä pyhistä ja hengellisistä salaisuuksista ettette saastuisi hengellisesti”.

 

Kaste

Kastetta edeltävä opetus oli sisällöltään pääasiallisesti dogmaattista. Kastettavan tuli ymmärtää täydellisesti antamansa kastetunnustus. Opetukseen kuului opetusta Pyhästä Kolminaisuudesta ja lunastuksesta, ihmisestä, sielusta ja ruumiista, moraalisesta elämästä ja Pyhistä Kirjoituksista. Apostoli Paavalin roomalaiskirjeen 6. luvun mukaisesti Kyrillos selittää varhaiskristillistä kasteliturgiaa: Syntisen upottaminen veteen on Kristuksen hautaan laskemisen kuva. Samoin myös vedestä nouseva nousee uuteen elämään yhdessä Herran kanssa. Yhdistäen pyhien Paavalin ja Johanneksen teologian Kyrillos esittää kasteen sekä hautana että äitinä: "Samalla kertaa te kuolitte ja synnyitte, ja niin pelastava vesi tuli teille sekä haudaksi että äidiksi. Se, mitä Salomo on sanonut toisista, sopii teihinkin. Hänhän sanoi: "Aika on syntyä ja aika kuolla. Teille on tapahtunut päinvastoin: Aika on kuolla ja aika syntyä. Kuolema ja syntymä tapahtuivat yhtaikaa, niin että syntymänne kulki käsi kädessä kuoleman kanssa.”

”...teidät saatettiin jumalallisen kasteen pyhälle altaalle, niin kuin Kristus ristiltä odottavaan hautaan. Ja jokaiselta kysyttiin, uskooko hän Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Te lausuitte pelastavan tunnustuksen, ja teidät upotettiin kolmesti veteen ja taas nostettiin ylös. Niin te kuvasitte Kristuksen kolmipäiväistä hautaa. Aivan kuin meidän Vapahtajamme oli kolme päivää ja kolme yötä maan povessa, niin tekin ensimmäisen kerran vedestä noustessanne kuvasitte Kristuksen maassa ja veteen upotessanne yötä. Niin kuin yöllä ei näe, päivällä elää valossa, samoin tekään ette sukelluksissa nähneet mitään, ikään kuin yöllä, mutta ylös noustuanne olitte taas ikään kuin päivässä.

”Oi outoa ja ihmeellistä asiaa: emmehän me todella ole kuolleet eikä meitä todella ole haudattu emmekä todella ristiinnaulittuina ole nousseet ylös, vaan kuvauksellisesti, mikä kuitenkin on totisesti pelastus. Kristus naulittiin todella ristiin, Hänet haudattiin todella ja Hän nousi todella ylös. Kaikki tämä on meille lahjoitettu, niin että kuvatessamme Hänen kärsimyksiään tulisimme niistä osallisiksi ja totisesti voittaisimme pelastuksen. Oi yletöntä ihmisrakkautta: Kristus otti puhtaisiin käsiinsä naulat ja tunsi tuskaa, mutta minulle on yhteyden kautta lahjoitettu pelastus tuskasta ja kärsimyksestä.

Älköön kukaan luulko, että kaste on vain syntien anteeksi saamisen ja lapseksi ottamisen armoa, niin kuin Johanneksen kaste antoi vain synninpäästön. Vaan me tiedämme tarkoin, että samalla kun kaste puhdistaa synneistä ja antaa Pyhän Hengen lahjan, se on myös Kristuksen kärsimysten kuvaus. Sen tähdenhän Paavali huudahti: "Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu Hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä Hänen kanssaan". Varmaan hän sanoi tämän joillekuille, jotka luulivat, että kaste päästää synneistä ja ottaa lapseuteen, mutta että sillä ei ole todellista yhteyttä kuvaamiinsa Kristuksen kärsimyksiin. Oppiaksemme, että kaiken, mitä Kristus kesti, Hän meidän tähtemme ja meidän pelastuksemme tähden kärsi todella eikä näennäisesti, ja että me tulemme osallisiksi Hänen kärsimyksistään, Paavali julistaa täysin selvästi: "Jos me olemme Hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa. Oikein on sanoa "yhteen kasvaneita". Tännehän on istutettu totinen viinipuu, ja kasteen yhteyden kautta me olemme kasvaneet yhteen Hänen kuolemansa kanssa. Kiinnitä huolellisesti mielesi apostolin sanoihin. Hän ei sanonut, että olemme yhteen kasvaneet kuolemassa, vaan yhtäläisessä kuolemassa. Kristuksen kuolema oli todellinen, erosihan sielu ruumiista; ja hauta oli todellinen, sillä Hänen pyhä ruumiinsa kiedottiin puhtaaseen pellavavaatteeseen". Kaikki tapahtui Hänelle todella. Me koemme kuoleman ja kärsimyksen kaltaisuuden, mutta pelastus ei ole kaltaisuutta, vaan totta.”

Procatechesiksessaan Kyrillos nimittää kastetta ”pyhäksi, häviämättömäksi sinetiksi” ja mainitsee sen vaikutukseksi ”vankeudesta vapautumisen, rikoksien anteeksiannon, synnin kuoleman ja sielun uudestisyntymisen”. Hän on vakaasti vakuuttunut, ettei kukaan voi pelastua kuin kasteen tai marttyyriuden kautta: ”Ellei ihminen ota vastaan kastetta, hänellä ei ole pelastusta, paitsi ainoastaan marttyyreilla, jotka vastaanottivat valtakunnan, vaikka eivät astuneet kastealtaaseen. Sillä kun Vapahtaja pelasti maailmankaikkeuden ristinsä avulla ja Hänen kylkensä lävistettiin, ”haavasta vuoti heti verta ja vettä” (Joh. 19:34) osoittamaan, että rauhan aikana ihmiset tulee kastaa vedessä ja vainojen aikana omassa veressään. Sillä Vapahtaja puhui tarkoituksellisesti marttyyriudesta kasteena, kun Hän sanoi: ”Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?" (Mk. 10:38). Lisäksi marttyyrit tunnustivat uskonsa, ” koko maailman katseltavina, enkelien ja ihmisten.” (1. Kor. 4:9)

Kyrillokselle on tuttu kasteealtaalla epikleesin muodossa luettava rukous. Selittääkseen avuksihuutamisen tehokkuutta ja voimaa hän viittaa pakanalliseen vastaavuuteen: ”Älkää ajatelko allasta tavallisella vedellä täytetyksi, vaan ajatelkaa paremminkin hengellistä armoa, joka suodaan veden kanssa. Sillä kuten pakanallisten alttarien uhrit ovat sinällään mitäänsanomattomia asioita ja kuitenkin ovat tulleet saastutetuiksi niiden puolesta epäjumalille kannettujen avuksihuutorukouksien takia, niin vastakkaisessa mielessä tavallinen vesi altaassa saa pyhittävän voiman, kun se saa osakseen rukouksen Pyhälle Hengelle, Kristukselle ja Isälle.

Hän kutsuu kasteallasta ”Kristusta kantaviksi vesiksi” ja sanoo, että Kristus ”kylpiessään Jordanissa Kristus antoi vesiin jumaluuden sävyn”.

Kaste on Vanhan testamentin loppu ja Uuden alku. Se on osallistumista Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen jäljittelemällä ja kuvan tavoin. Ihminen ja kaste ovat kumpikin kaksinaisia luonteeltaan. Vesikaste on ruumista varten ja Pyhän Hengen kaste ruumiitonta sielua varten. Kasteessa kuolemme ja synnymme samalla kertaa. Kaste on meille hauta ja äiti samalla kertaa. Sielu syntyy uudelleen. Taivaan valtakunta valmistetaan meitä varten. Ihmisestä tulee valittu hänen omasta tahdostaan.

Kaste veden kautta on välttämätön pelastukselle. Ainoastaan marttyyrit ovat poikkeus. Kastevesi "kantaa Kristusta". Veden pyhittäminen tapahtuu kutsumalla avuksi Pyhää Kolminaisuutta. Kastetta ei voi uudistaa. Kasteen täydentäminen tapahtuu Hengen kasteella, öljyllä voitelemisella. Sama Henki, joka eukaristiassa tekee leivän ja viinin Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi, vaikutta voitelun sakramentissa. Se antaa hengellisen suojan sekä ruumiille että sielulle. Kyrillos nimittää kastetta "pyhäksi häviämättömäksi sinetiksi" ja on vakuuttunut siitä, että kukaan ei voi pelastua kuin kasteen tai marttyyriuden kautta:

"Ellei ihminen ota vastaan kastetta, hänellä ei ole pelastusta, paitsi ainoastaan marttyyreilla, jotka vastaanottivat valtakunnan, vaikkeivät astuneet kastealtaaseen. Sillä kun Vapahtaja pelasti maailmankaikkeuden ristinsä avulla ja Hänen kylkensä lävistettiin, ” haavasta vuoti heti verta ja vettä” (Joh. 19:34) osoittamaan, että rauhan aikana ihmiset tulee kastaa vedessä ja vainojen aikana omassa veressään. Sillä Vapahtaja puhui tarkoituksellisesti marttyyriudesta kasteena, kun Hän sanoi: ”Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?" (Mark. 10:38). Lisäksi marttyyrit tunnustivat uskonsa, ” koko maailman katseltavina, enkelien ja ihmisten” (1. Kor. 4:9).

 

Eukaristia

Eukaristia-opissaan Kyrillos ottaa selvempiä edistysaskelia edeltäjiinsä verrattuna. Hän ilmaisee itseään selvemmin koskien ’todellista läsnäoloa’ kuin kukaan aikaisemmista kirjoittajista. Lainattuaan 1. Kor. 11: 23 – 25 hän lisää: ”Kun Herra itse on selvästi sanonut leivästä: ”Tämä on minun ruumiini", kuka rohkenisi enää epäillä? Ja kun Hän vakuuttaa ja sanoo: "Tämä on minun vereni", kuka epäilisi ja sanoisi, ettei se ole Hänen verensä?.

”Osallistumme siis täysin varmasti Kristuksen ruumiiseen ja vereen. Ruumishan annetaan sinulle kuin leipänä, ja veri annetaan sinulle kuin viininä, jotta tullessasi osalliseksi Kristuksen ruumiista ja verestä yhdistyisit Hänen ruumiiseensa ja vereensä. Niin meistä tulee kristuksenkantajia, kun Hänen ruumiinsa ja verensä leviää meidän jäseniimme. Näin me autuaan Pietarin mukaisesti tulemme "osallisiksi jumalallisesta luonnosta”.   ”Leivän näköinen ei ole leipä, vaikka siltä maistuukin, vaan Kristuksen ruumis; eikä viinin näköinen ole viiniä, vaikka maku niin väittääkin, vaan Kristuksen veri. Älä siis pidä leipää ja viiniä tavallisina, sillä Herran päätöksen mukaisesti ne ovat ruumis ja veri. Vaikka aistisi väittäisivätkin muuta, luota uskoosi. Älä arvostele asioita maun perusteella, vaan hanki vakaa tieto uskostasi päästyäsi Kristuksen ruumiin ja veren osallisuuteen”.

Kyrilloksen mukaan tämä ’todellinen läsnäolo toteutuu ehtoollisaineiden olemuksen muuttuessa.   Hän kuvaa sitä veden muuttumisella viiniksi Kaanassa: ”Kerran Kristus muutti viittauksellaan veden viiniksi Galilean Kaanassa, eikö Hän pystyisi muuttamaan viiniä vereksi?

Kyrillos katsoo Pyhän Hengen kutsumisen alas uhrilahjojen päälle epikleesis-rukouksessa muuttavan leivän ja viinin Kristuksen Ruumiiksi ja vereksi. Hän sanoo selvästi, että ”Eukaristian leipä ja viini ennen Jumalallisen Kolminaisuuden pyhää avuksihuutamista ovat pelkästään leipää ja viiniä, mutta avuksikutsumisen jälkeen leivästä tulee Kristuksen Ruumis ja viinistä Kristuksen Veri”. Hän ensimmäisenä vahvistaa avuksihuutorukouksen alkumuodon, joka myöhemmin tuli tyypilliseksi idän liturgioissa: ”...pyydämme ihmisiä rakastavaa Jumalaa lähettämään Pyhän Hengen esillä olevien lahjojen päälle, tekemään leivän Kristuksen ruumiiksi ja viinin Kristuksen vereksi. Kaikki, mihin Pyhä Henki koskee, pyhittyy ja muuttuu.”.

Kaikkein kiinnostavin on Kyrilloksen erittäin kehittynyt käsite Eukaristiasta uhrina. Hän nimittää sitä hengelliseksi uhriksi, verettömäksi palvelukseksi, sovitusuhriksi, joka uhrataan esirukouksen muodossa kaikkien apua tarvitsevien, jopa kuolleiden puolesta. Näissä uhrilahjoissa uhrattava ei ole vähempää kuin itse Kristus, joka teurastetaan uhrina syntiemme takia: ”Kun hengellinen uhri, veretön palvelus, on toimitettu, niin armahdusuhrin äärellä me rukoilemme Jumalaa kirkkojen yhteisen rauhan puolesta, maailman vakauden puolesta, hallitsijain puolesta, asevoimien ja liittolaisten puolesta, sairaiden puolesta, ahdinkoon joutuneitten puolesta, ja sanalla sanoen rukoillen kaikkien apua tarvitsevien puolesta me kaikki kannamme tätä uhria. Sitten muistelemme myös kuoloon nukkuneita, ensin patriarkkoja, profeettoja, apostoleja, marttyyreja, että Jumala heidän rukoustensa ja esirukoustensa kautta ottaisi vastaan meidän rukouksemme. Sitten muistelemme nukkuneita pyhiä isiä ja piispoja ja sanalla sanoen kaikkia nukkuneitamme uskoen sen hyödyttävän suuresti sieluja, joiden puolesta rukous kannetaan esillä olevan pyhän ja pelättävän uhrin aikana. Haluan vakuuttaa teitä esimerkin avulla. Tiedänhän monien sanovan: Mitä hyötyä on sielulle, joka on päässyt tästä maailmasta synteineen tai synneittä, jos sitä muistellaan uhrin esiin kantamisen aikana? Jos kuningas karkottaisi maasta vastustajansa ja heistä kiinnostuneet sitoisivat seppeleen ja tarjoaisivat sen karkotukseen tuomittujen puolesta, eikö kuningas helpottaisikin rangaistusta? Samalla tavalla me kannamme rukouksia Jumalalle nukkuneitten puolesta, vaikka he olisivat syntisiäkin. Emme sido seppelettä, vaan edeskannamme meidän syntiemme tähden teurastetun Kristuksen anoen ihmisiä rakastavalta Jumalalta armoa niin heille kuin itsellemmekin.”

Kyrillos ensimmäisenä teologina nimittää Eukristia-uhria ”pelottavana” tai ”pelkoa herättävänä”, valmistaen tietä tälle erityiselle uskonnolliselle käsitykselle, joka ilmenee myös muissa lähteissä, antiokialaisessa liturgiassa, apostolisissa säännöissä, pyhällä Johannes Krysostomoksella, Teodoros Mopsuestilaisella ja Narseksella.

Eukaristiassa tulemme Kristuksen kantajiksi, koska Ruumis ja Veri annetaan meille. Ehtoolliseen tulisi osallistua jatkuvasti.