Basileios teologina ja ajattelijana

Tunnetussa laajassa saarnassaan Hexaemeron (=kuusi päivää) Basileios käsittelee maailman ja ihmisen luomista. Hänen mukaansa taivaan ja maan luominen on Jumalan aikaansaannos. Kaikella, millä on alku, on myös loppu. Jumala loi ajan aineellisen maailman ympäristöksi. Aika etenee aina eteenpäin. Ajan alussa Jumala loi maailman. Mutta ajan alku ei ole itse aika. Alku on ilman kestoa. Ajan alkuun pääsemme menemällä taaksepäin tästä hetkestä. Luominen "alussa" ei tarkoita, että aika olisi luotu. Aika alkoi maailman kanssa.

Enkelit luotiin ennen näkyvää ja aineellista, siis ajan ulkopuolella ja ilman aikaa. Siksi aika ei ole enkeleille minkäänlainen edellytys. Enkelit ovat luodut Jumalan sanalla. He eivät ole muutoksen alaisia, heissä ei ole lapsia, nuorukaisia ja vanhuksia, vaan heidän luontonsa on aina puhdas ja muuttumaton. Pyhän Hengen armosta heidän hyveensä ovat pysyviä.

Maailma ei heti saanut lopullista muotoaan. Aluksi maailma oli ilman järjestystä. Se oli näkymätön ja kaaoksessa. Luomisen ensimmäinen päivä on ajan ja kehityksen ulkopuolella, erityisellä tavalla. Jumalan sana tai käsky sai aikaan luomisen ja tuo sana on jäänyt maan päälle tulevaan aikaan asti ja tuottaa hedelmää. Maailman järjestäytyneisyys on tulosta silmänräpäyksellisistä purkauksista. Maailma seuraten Jumalan lakia alkoi tuottaa kaikkea, mitä maailmassa on. Aika ei millään voinut pysäyttää luomista. Kaikki oleva sai alkunsa yhdessä silmänräpäyksessä. Kaikki lajit olivat alusta saakka omaleimaisia. Myös eläinkunta on Basileioksen mukaan saanut alkunsa spontaanisti.

Kaikessa on nähtävissä kuvaamaton viisaus. Ajallinen on samanlaista kuin ikuinen. Jos näkyvät ovat niin kauniita, niin myös näkymättömien on oltava sellaisia. Basileioksen mukaan koko maailma todistaa Jumalasta. Jumalan, Luojan, viisaus on nähtävissä kaikkein pienimmissäkin asioissa.

Ihminen luotiin eri tavalla kuin alempi maailma. Hänet luotiin Jumalan kuvaksi, kuolemattomaksi ja hengellistä elämää varten. Basileioksen mukaan ihminen on maanpäällisen elämän ainoa muoto, jonka Jumala loi. Luodessaan ihmisen Jumala pani häneen jotakin omasta itsestään, niin että ihminen tietää olevansa jotenkin samankaltainen Jumalan kanssa.

Maailma on kuolevien asioiden asuinpaikka. Koska ne ovat osallisia tämän kokonaisuuden olemuksellisesta luonnosta, ihmiset yhä uudelleen kuolevat, jopa ennen kuin kuolema erottaa sielut ruumiista. Ihminen on sielu. Ruumis on sielun asunto. Ihminen on sielu ja äly, koska hänet on luotu Luojansa kuvaksi. Ruumis on usein sielun vankila.

Viha, himo, arkuus ja kateus häiritsevät sielun sisäistä näkökykyä. Siksi meidän olisi vapauduttava niistä. Totuutta on mahdotonta tuntea, ellei sydämessä ole rauha. Järki pitää vallassaan sielua. Järki tekee meistä samankaltaisia Luojan kanssa. Järkeä alempana ovat ärtyisyys ja himo. Ärtyminen, toisien sanoen sielun kyky tahtoa, on alistettava järjelle. Himot ja halutkin voivat olla sielulle hyödyllisiä, jos ne alistetaan järjelle ja suunnataan Jumalan rakkauteen ja ikuisten siunausten kaipuuseen. Jokainen sielun kyky voi olla hyvä tai paha, riippuen tavasta, jolla sitä käytetään. Kaikki riippuu hengellisen elämän harmoniasta tai "symmetriasta". Järki saa aikaan tämän harmonian. Synti on liikettä pois Jumalasta, toisin sanoen Elämästä. Se on "elämän kadottaminen" ja kuoleman alku. Ensimmäinen synti oli aineellisen ja aistillisen pitäminen parempana hengellistä.

Ihminen voi saada tietoa Jumalasta. Ensiksikin maailmassa vallitseva harmonia todistaa Hänestä. Toiseksi Jumalan voi tuntea tuntemalla itsensä. Itsetutkistelu voi johtaa Jumalan tuntemiseen. Ruumiiton sielu on kykenevä saamaan ihmisen ymmärtämään Jumalaa, joka on myös ruumiiton. Saamamme tieto Jumalasta on epätäydellistä. Pyhien Kirjoitusten kautta saamme valmiuden saada jumalallinen ilmoitus. Raamattu on Jumala-tiedon aarrekammio. Aistien todistusten nojalla tiedämme, että Jumala on olemassa. Ymmärrämme jopa, kuinka Jumala on olemassa. Mutta mitä Jumala on ja mikä Hänen olemuksensa on, sitä ihminen ei tiedä, eikä voi tietää, eivät taivaalliset voimatkaan. Ihmisen luodun mielen kyky on rajoitettu, mutta se ei tee tyhjäksi "uskonnollisen tiedon" objektiivisuutta. Se, mikä on epätäydellistä, ei välttämättä ole epätosi. Jos Jumala olisi ilmaissut töissään koko voimansa, tämän voiman voisi kyllä täydellisesti käsittää, mutta ei silti hänen olemustaan. Tämä sama pätee myös Kristukseen nähden Hänen ilmoittaessaan itsensä elämäksi ja maailman valoksi, tieksi ja viiniköynnökseksi. Ei ole mahdollista tuntea edes Jumalan iankaikkisuutta. ”Meidän tietomme Jumalasta rajoittuu siihen tuntemukseen, että Jumalaa ei voida käsittää”, Basileios sanoo.

Ensimmäisenä Basileios ottaa käyttöön formulan ”treis hypostaseis”, sillä ”hypostasis” merkitsee Basileiokselle samaa kuin ”individuum” eli ”persona”. Jumalan persoonien erityisominaisuuksina hän luettelee isyys, poikuus ja pyhitys.

Basileios korostaa kaikissa kirjoituksissaan Pyhän Hengen jumaluutta ja yksiolennollisuutta. Samoin hän melkein kaikkien kreikkalaisten isien tapaan opettaa Pyhän Hengen lähtemisestä ”Isästä Pojan kautta”. Hän kuitenkin tuomitsee sen, että Eunomius nimitti Poikaa ainoaksi Pyhän Hengen alkulähteeksi. Basileioksen mukaan Pojalla on kaikki yhteistä isän kanssa, mutta Raamattu nimittää Pyhää Henkeä ei ainoastaan Pojan hengeksi, vaan myös Isän. Basileios käytti Kolminaisuudelle omistettua doksologiaa muodossa: ”Kunnia Isälle yhdessä Pojan ja Pyhän Hengen kanssa”. Katolinen kirkko ymmärtää asian niin, että Basileios teoksessaan ”Eunomiusta vastaan” opettaa Pyhän Hengen lähtemisestä myös Pojasta.1

Basileioksen suurin saavutus on hänen selityksensä ja määrittelynsä Kolminaisuudesta. Hänen teologinen systeeminsä pohjautuu Gregorios Thaumaturgoksen hyväksymiin Origeneen opetuksiin. Toiseksi hän pitää lähteenään "homoiousiaanien" määritelmiä ja perusteita. Opetuksessaan Pyhästä Hengestä hän nojaa uusplatonisteihin. Perustana Kolminaisuusteologialleen Basileios nojaa Aristoteleen metafysiikkaan.

Basileioksen opetus perustuu kastekutsumukseen. Herra itse opetti meille kasteesta ja "yhdisti Hengen Isän kanssa pelastuksemme välttämättömänä dogmina". Kristillisen elämän ensimmäinen päivä, kasteen kautta pelastuksen ja ylösnousemuksen päivä, pyhitetään kutsumalla ja tunnustamalla Henki yhdessä Isän ja Pojan kanssa. Kasteessa kuolemme, jotta meillä olisi uusi elämä. Pyhässä Hengessä meidät yhdistetään Jumalaan ja Jumala elää meissä Hengen kautta. Henki on pyhityksen lähde ja periaate, lähde, joka ei koskaan kuivu. Basileioksen uskon tunnustus todistaa Kirkon traditiosta ja erityisesti liturgioista. Basileios perustaa uskonsa Raamattuun samalla kuvaten Hengen toimintaa uusplatonistien kielellä. Kirkollisen hallinnon Basileios katsoo toteutuvan parhaiten samoin ajattelevien piispojen välisenä yhteytenä kirjeiden ja lähettiläiden kanssa. Myös Rooman piispan hän laskee kuuluvaksi heihin ja pitää häntä keskeisenä hierarkkina lännen piispojen joukossa. Basileioksen opetus Eukaristiasta ilmenee hänen toisen munkkeussääntönsä 172. kohdasta, jossa hän sanoo: ”Luottamuksellisesti täyttää meidän uskomme Herran sanat: Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän edestänne”. Hän piti hyvänä jokapäiväistä Pyhään Ehtoolliseen osallistumista. Hän itse osallistui sakramenttiin neljä kertaa viikossa, sunnuntaina, keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina, sekä kaikkina juhlapäivinä.

Katumuksen sakramentista hän sanoo: ”Synnit tulee tunnustaa sille, jolle on uskottu salaisuuksien toimittaminen, sillä niin muinaisetkin katujat tekivät pyhien edessä”, tarkoittaen Johannes Kastajaa ja apostoleja. Basileios kertoo omana aikanaan kirkossaan olleen neljä eri julkisen katumuksen luokkaa.

 

Munkkilaisuus ja askeesi

Basileios kävi Syyriassa ja Egyptissä tutustumassa idän erämaaisien asketismiin. Hänen kertoessaan matkastaan käy ilmi, mitä hän ensisijaisesti ihaili ja arvosti tapaamiensa kilvoittelijoiden elämässä. Hänen huomionsa kiintyy erityisesti heidän ankaraan paastoonsa, uutteraan työskentelyynsä, kestävyyteensä rukouksessa, ylevään mielenlaatuunsa ja sydämensä vapauteen. Basileioksenkin elämää hallitsivat askeettiset perusajatukset. Kristityn ja varsinkin munkin on pidettävä kaikki käskyt eikä hän saa laiminlyödä niistä yhtäkään. Yhdenkin käskyn rikkominen merkitsee kaikkien käskyjen rikkomista. Munkkielämä ei merkitse elämänkielteisyyttä eikä sulje pelastustietä avioliitossa olevilta kristityiltä. Ruumiillisuus ja tämä ajallinen maailma eivät ole itsessään pahaa.

Basileios yhteistyössä ystävänsä Gregorios Naziansilaisen kanssa laati v. 358 - 359 kirjallisia sääntöjä ja ohjeita munkeille. Ns. Laaja sääntö käsittää 55 säädöstä ja ns. Suppea sääntö puolestaan 313 säädöstä. Molemmat ovat kysymysten ja vastausten menetelmällä rakennetut. Edellinen sisältää luostarielämän perusperiaatteet, jälkimmäinen taas suuren joukon yksityiskohtaisia määräyksiä. Luostarisääntöjensä vuoksi Basileiosta voidaan kutsua kenobiittisen kilvoitteluelämän isäksi. Basileios edellyttää luostariin pyrkijältä, että tämä oivaltaa ajallisen elämän mitättömyyden ja käsittää, etteivät sen ilot ole kestäviä vaan lähinnä kelpaavat iankaikkisen tulen polttoaineeksi. Tästä syystä pyrkijä haluaa vetäytyä pois maailman elämästä, luopua lihan nautinnoista ja lähteä Jumalan luo johtavalle tielle. Vaikuttimien on oltava oikeat, jotta ne kestäisivät, ja kilvoittelun tie on nähtävä totuudenmukaisesti. Basileios arvostaa hengellistä ohjaajajärjestelmää: pyrkijän on hänen mukaansa saatava uudessa yhteisössään oppimestari, joka tarkoin opettaa häntä ja kouluttaa hänet koetelluksi kilvoittelijaksi. Kilvoitteluelämän varsinainen tarkoitus on sielun pelastus. Tätä päämäärää palvelevat Jumalan käskytkin ja siksi pelastuksen hyväksi ponnisteleminen nimenomaan edellyttää vakaata pyrkimystä käskyjen täyttämiseen - Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen. Maailmasta irrottautuminen tarkoittaa erityisesti sielua tahraavista pahoista himoista irrottautumista. Basileios esittää ajatuksia myös kilvoittelijoiden yhteiselämästä. Hän korostaa erityisesti, että kun saman pelastuspäämäärän omaavat elävät yhdessä, on välttämätöntä, että heillä on yksi sydän, yksi tahto ja yksi pyrkimys: heidän tulee olla kuin yksi ruumis, jossa on monta jäsentä, ja näin he muodostavat yhden kokonaisuuden. Kilvoitteluelämään oleellisena osana kuuluu kuuliaisuus. Luostarissa tulee kaiken palvella pelastusta, kilvoittelun päämäärää, Jumalan läheisyyteen pääsemistä, Hänen yhteyteensä kasvamista ja tahtonsa toteuttamista. Basileios kieltää tarpeettoman puhumisen ja keskustelemisen. Hänen mukaansa on meneteltävä siten, että mikäli jollakulla on sanottavaa sielujen rakennukseksi, on hänen puheensa paikallaan ja sallittu. Kuuliaisuusperiaate tulee kuitenkin mukaan, jotta kaikessa sen suhteen kasvettaisiin: veljien ei tule tässäkään tapauksessa puhua ilman esimiehen lupaa.

Munkkien elämään kuuluvat Basileioksen sääntöjen mukaan yksinkertaiset ruumiilliset työt. Kantavana voimana kilvoittelussa on rukous kiinteine psalmilauluhetkineen ja polvistumisineen. Askeesin harjoituksessa ei pidä pyrkiä nopeasti huipulle eikä luotettava itseensä, ettei kokemattomuuttaan putoaisi korkeuksista. Parempi on vähän kerrassaan tapahtuva edistyminen. Erityisen mielellään Basileios puhuu paaston tärkeydestä. Jos Aadam ja Eeva olisivat paratiisissa paastonneet eivätkä syöneet kielletystä puusta, ei syntiinlankeemusta olisi tapahtunut! Paastossa on otettava huomioon terveydellinen tilanne. Luostarissa oli noudatettava kurinalaista elämänjärjestystä, johon kuuluivat muun muassa säännölliset rukoushetket. Teoksessaan Moralia Basileios hahmottelee kristillisen elämänjärjestyksen. Basileios ei tee eroa munkin ja maailmassa kilvoittelevien kristittyjen välillä. Kaikkia koskee poikkeuksetta sama kehotus: Olkaa täydelliset! Ainoan poikkeuksen elämäntavassa muodostaa suhde avioliittoon. Jumala tekee myönnytyksen inhimilliselle heikkoudelle ja sallii avioliitossa välttämättä leimahtavan intohimon.

Munkkilaisuuteen liittyy köyhyydessä eläminen, mutta kaikillekin kuuluu kehotus: Älä kiinnitä sydäntäsi rikkauteen!

 

Hyväntekeväisyyden ja diakonian opettaja

Oman aikansa yhteiskunnan tilasta Basileios sanoo: "Nykyään toiset kamppaavat, toiset haukkuvat kaatunutta, monet taputtavat käsiään, mutta ei ole ihmistä, joka säälistä ojentaisi kätensä liukastuneelle, vaikka vanhan lain mukaisesti ei vältä tuomiota sekään, joka kulkee ohi nähdessään vihamiehensä aasin makaavan kuormansa alla (2 Moos. 23:5). Nykyään ei tehdä oikein. Miksi? Siksi, että kaikissa rakkaus on kylmennyt, on kadonnut veljien yhteisymmärrys, tuntemattomaksi on käynyt sana "yksimielisyys", ovat lakanneet ystävälliset neuvot, missään ei ole kristillistä laupeutta, mistään ei löydy säälivää kyyneltä. Ei ole ketään, joka tukisi uskossa heikkoa. Päinvastoin: samaan heimoon kuuluvien kesken on syntynyt sellainen pahansuopaisuus, että lähimmäisen lankeamisesta iloitaan enemmän kuin omista hyvistä teoista.”

Köyhyys oli Basileioksen mukaan yhteiskunnan sosiaalinen haava. Tavallinen työläiskansa eli äärimmäisessä puutteessa ja nälässä. Rikkaat käyttivät häikäilemättömästi omaisuuttaan omaksi hyväkseen. Myös ulkoiset luonnonolot vaikeuttivat köyhien asemaa. Basileioksen mukaan köyhien sosiaalinen kurjuus oli rikkaitten kristittyjen aiheuttama häpeä. Köyhät kuljeksivat ympäriinsä haisevina ja repaleisina. Heillä ei ollut rahaa eikä vaatteita. Muutamat heistä myivät jopa lapsensa orjiksi saadakseen leipää. Toiset valitsivat mieluummin kuoleman.

Aineellinen omistaminen ja rikkaudet sinällään eivät ole väärin. Vääryyttä on ylellisyys, moraalittomuus ja omaisuuden itsekäs käyttö. Kun ihminen käyttää omaisuuttaan yleiseksi hyväksi, hän osoittaa käytännössä, että Jumala on kaiken todellinen ja ainoa omistaja. Omaisuus ei itsessään ole hyvää eikä pahaa, se on puolueetonta.

Pyhä Basileios Suuri oli ensimmäinen piispa, joka järjestelmällisesti organisoi filantrooppisia laitoksia: sairaaloita, yömajoja köyhille matkustajille, suojakoteja vanhuksille ja orvoille. Hän oli ensimmäinen piispa, joka teki luostarilaitoksesta sosiaalisen lunastuksen paikan.

Basileios oli aikansa yhteiskunnan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden elpymisen uupumaton saarnaaja. Hän loi vakaan kirkon hyväntekeväisyysjärjestön. Hänen vetoomuksensa munkkiyhteisöjen perustamiseksi oli samalla vetoomus tuntemaan ihmisten keskinäistä, veljellistä vastuuta.

Basileioksen opetuksensa mukaan ihminen voi toteuttaa Jumalan tahtoa itsessään vain siinä tapauksessa, ettei hän erota kohtaloaan muiden ihmisten kohtalosta. Munkkilaisuus sellaisena kuin Basileios Suuri opetti, on valittujen elämäntapa. Mutta munkkilaisuuden ihanteet vastaavat evankeliumin kaikille ihmisille asettamia ihanteita jokaisen ihmisen elämän perustana. Jokainen välinpitämättömyys toisen ihmisen kohtaloa kohtaan ja kaikenlainen individualismi Basileios Suuren mukaan ei ollut perinpohjaista turmeltuneisuutta, vaan luonteeltaan myös itsetuhoista. Hän käytti kaikkia persoonansa keinoja ja kaikkia kirkkonsa varoja köyhien avustukseen. Laajentuvan metropoliittakuntansa jokaiselle alueelle piispa perusti köyhäintaloja. Kesareassa hän perusti majatalon ja vierasmajan, joka heidän mittakaavassaan näytti kokonaiselta pikkukaupungilta. Hän huolehti erityisesti verojen oikeudenmukaisemmasta käytöstä maiden välillä ja papiston, luostareiden ja köyhäintalojen vapauttamisesta veroista.

Hän loi suurelta osin omin voimavaroin, koko diakoniatyökokonaisuuden. Syntyi kokonainen "uusi kaupunki" luostarin ja kirkon ympärille ryhmittyneenä, joka muodostui vierasmajoista, köyhäintaloista ja sairaaloista tartuntatauteja varten, ja piispalla itsellään oli siellä asunto. Laitosta jäljiteltiin ja ihailtiin suuresti, ja myös arvosteltiin. Sitä pidettiin uhkana valtiohallinnon riippumattomuudelle, väite jota Basileios itse kieltäytyi hyväksymästä. Henki, joka antoi voimaa näille laupeuden töille, oli enemmän munkkilaishenkinen kuin poliittinen ja hierarkkinen. Tarkoitus ei ollut, että maallikot vaipuisivat takaisin passiivisuuteen. Basileioksen saarnat olivat täynnä käytännön kehotuksia ja esimerkkejä, jotka antoivat herätteitä kristillisen rakkauden teoille ja kristillisten hyveiden harjoittamiselle. Erityisesti vuoden 368 suuren nälänhädän aikana hän todisti rohkeutensa vaikuttavissa saarnoissaan keinottelijoita ja välinpitämättömiä rikkaita vastaan. Hän itse järjesti ilmaisia aterioita ihmisille, joita saivat myös maahan muuttajat, pakanat ja jopa uskottomat Israelin lapset.

Basileios teologina ja ajattelijana

Tunnetussa laajassa saarnassaan Hexaemeron (=kuusi päivää) Basileios käsittelee maailman ja ihmisen luomista. Hänen mukaansa taivaan ja maan luominen on Jumalan aikaansaannos. Kaikella, millä on alku, on myös loppu. Jumala loi ajan aineellisen maailman ympäristöksi. Aika etenee aina eteenpäin. Ajan alussa Jumala loi maailman. Mutta ajan alku ei ole itse aika. Alku on ilman kestoa. Ajan alkuun pääsemme menemällä taaksepäin tästä hetkestä. Luominen "alussa" ei tarkoita, että aika olisi luotu. Aika alkoi maailman kanssa.

Enkelit luotiin ennen näkyvää ja aineellista, siis ajan ulkopuolella ja ilman aikaa. Siksi aika ei ole enkeleille minkäänlainen edellytys. Enkelit ovat luodut Jumalan sanalla. He eivät ole muutoksen alaisia, heissä ei ole lapsia, nuorukaisia ja vanhuksia, vaan heidän luontonsa on aina puhdas ja muuttumaton. Pyhän Hengen armosta heidän hyveensä ovat pysyviä.

Maailma ei heti saanut lopullista muotoaan. Aluksi maailma oli ilman järjestystä. Se oli näkymätön ja kaaoksessa. Luomisen ensimmäinen päivä on ajan ja kehityksen ulkopuolella, erityisellä tavalla. Jumalan sana tai käsky sai aikaan luomisen ja tuo sana on jäänyt maan päälle tulevaan aikaan asti ja tuottaa hedelmää. Maailman järjestäytyneisyys on tulosta silmänräpäyksellisistä purkauksista. Maailma seuraten Jumalan lakia alkoi tuottaa kaikkea, mitä maailmassa on. Aika ei millään voinut pysäyttää luomista. Kaikki oleva sai alkunsa yhdessä silmänräpäyksessä. Kaikki lajit olivat alusta saakka omaleimaisia. Myös eläinkunta on Basileioksen mukaan saanut alkunsa spontaanisti.

Kaikessa on nähtävissä kuvaamaton viisaus. Ajallinen on samanlaista kuin ikuinen. Jos näkyvät ovat niin kauniita, niin myös näkymättömien on oltava sellaisia. Basileioksen mukaan koko maailma todistaa Jumalasta. Jumalan, Luojan, viisaus on nähtävissä kaikkein pienimmissäkin asioissa.

Ihminen luotiin eri tavalla kuin alempi maailma. Hänet luotiin Jumalan kuvaksi, kuolemattomaksi ja hengellistä elämää varten. Basileioksen mukaan ihminen on maanpäällisen elämän ainoa muoto, jonka Jumala loi. Luodessaan ihmisen Jumala pani häneen jotakin omasta itsestään, niin että ihminen tietää olevansa jotenkin samankaltainen Jumalan kanssa.

Maailma on kuolevien asioiden asuinpaikka. Koska ne ovat osallisia tämän kokonaisuuden olemuksellisesta luonnosta, ihmiset yhä uudelleen kuolevat, jopa ennen kuin kuolema erottaa sielut ruumiista. Ihminen on sielu. Ruumis on sielun asunto. Ihminen on sielu ja äly, koska hänet on luotu Luojansa kuvaksi. Ruumis on usein sielun vankila.

Viha, himo, arkuus ja kateus häiritsevät sielun sisäistä näkökykyä. Siksi meidän olisi vapauduttava niistä. Totuutta on mahdotonta tuntea, ellei sydämessä ole rauha. Järki pitää vallassaan sielua. Järki tekee meistä samankaltaisia Luojan kanssa. Järkeä alempana ovat ärtyisyys ja himo. Ärtyminen, toisien sanoen sielun kyky tahtoa, on alistettava järjelle. Himot ja halutkin voivat olla sielulle hyödyllisiä, jos ne alistetaan järjelle ja suunnataan Jumalan rakkauteen ja ikuisten siunausten kaipuuseen. Jokainen sielun kyky voi olla hyvä tai paha, riippuen tavasta, jolla sitä käytetään. Kaikki riippuu hengellisen elämän harmoniasta tai "symmetriasta". Järki saa aikaan tämän harmonian. Synti on liikettä pois Jumalasta, toisin sanoen Elämästä. Se on "elämän kadottaminen" ja kuoleman alku. Ensimmäinen synti oli aineellisen ja aistillisen pitäminen parempana hengellistä.

Ihminen voi saada tietoa Jumalasta. Ensiksikin maailmassa vallitseva harmonia todistaa Hänestä. Toiseksi Jumalan voi tuntea tuntemalla itsensä. Itsetutkistelu voi johtaa Jumalan tuntemiseen. Ruumiiton sielu on kykenevä saamaan ihmisen ymmärtämään Jumalaa, joka on myös ruumiiton. Saamamme tieto Jumalasta on epätäydellistä. Pyhien Kirjoitusten kautta saamme valmiuden saada jumalallinen ilmoitus. Raamattu on Jumala-tiedon aarrekammio. Aistien todistusten nojalla tiedämme, että Jumala on olemassa. Ymmärrämme jopa, kuinka Jumala on olemassa. Mutta mitä Jumala on ja mikä Hänen olemuksensa on, sitä ihminen ei tiedä, eikä voi tietää, eivät taivaalliset voimatkaan. Ihmisen luodun mielen kyky on rajoitettu, mutta se ei tee tyhjäksi "uskonnollisen tiedon" objektiivisuutta. Se, mikä on epätäydellistä, ei välttämättä ole epätosi. Jos Jumala olisi ilmaissut töissään koko voimansa, tämän voiman voisi kyllä täydellisesti käsittää, mutta ei silti hänen olemustaan. Tämä sama pätee myös Kristukseen nähden Hänen ilmoittaessaan itsensä elämäksi ja maailman valoksi, tieksi ja viiniköynnökseksi. Ei ole mahdollista tuntea edes Jumalan iankaikkisuutta. ”Meidän tietomme Jumalasta rajoittuu siihen tuntemukseen, että Jumalaa ei voida käsittää”, Basileios sanoo.

Ensimmäisenä Basileios ottaa käyttöön formulan ”treis hypostaseis”, sillä ”hypostasis” merkitsee Basileiokselle samaa kuin ”individuum” eli ”persona”. Jumalan persoonien erityisominaisuuksina hän luettelee isyys, poikuus ja pyhitys.

Basileios korostaa kaikissa kirjoituksissaan Pyhän Hengen jumaluutta ja yksiolennollisuutta. Samoin hän melkein kaikkien kreikkalaisten isien tapaan opettaa Pyhän Hengen lähtemisestä ”Isästä Pojan kautta”. Hän kuitenkin tuomitsee sen, että Eunomius nimitti Poikaa ainoaksi Pyhän Hengen alkulähteeksi. Basileioksen mukaan Pojalla on kaikki yhteistä isän kanssa, mutta Raamattu nimittää Pyhää Henkeä ei ainoastaan Pojan hengeksi, vaan myös Isän. Basileios käytti Kolminaisuudelle omistettua doksologiaa muodossa: ”Kunnia Isälle yhdessä Pojan ja Pyhän Hengen kanssa”. Katolinen kirkko ymmärtää asian niin, että Basileios teoksessaan ”Eunomiusta vastaan” opettaa Pyhän Hengen lähtemisestä myös Pojasta.1

Basileioksen suurin saavutus on hänen selityksensä ja määrittelynsä Kolminaisuudesta. Hänen teologinen systeeminsä pohjautuu Gregorios Thaumaturgoksen hyväksymiin Origeneen opetuksiin. Toiseksi hän pitää lähteenään "homoiousiaanien" määritelmiä ja perusteita. Opetuksessaan Pyhästä Hengestä hän nojaa uusplatonisteihin. Perustana Kolminaisuusteologialleen Basileios nojaa Aristoteleen metafysiikkaan.

Basileioksen opetus perustuu kastekutsumukseen. Herra itse opetti meille kasteesta ja "yhdisti Hengen Isän kanssa pelastuksemme välttämättömänä dogmina". Kristillisen elämän ensimmäinen päivä, kasteen kautta pelastuksen ja ylösnousemuksen päivä, pyhitetään kutsumalla ja tunnustamalla Henki yhdessä Isän ja Pojan kanssa. Kasteessa kuolemme, jotta meillä olisi uusi elämä. Pyhässä Hengessä meidät yhdistetään Jumalaan ja Jumala elää meissä Hengen kautta. Henki on pyhityksen lähde ja periaate, lähde, joka ei koskaan kuivu. Basileioksen uskon tunnustus todistaa Kirkon traditiosta ja erityisesti liturgioista. Basileios perustaa uskonsa Raamattuun samalla kuvaten Hengen toimintaa uusplatonistien kielellä. Kirkollisen hallinnon Basileios katsoo toteutuvan parhaiten samoin ajattelevien piispojen välisenä yhteytenä kirjeiden ja lähettiläiden kanssa. Myös Rooman piispan hän laskee kuuluvaksi heihin ja pitää häntä keskeisenä hierarkkina lännen piispojen joukossa. Basileioksen opetus Eukaristiasta ilmenee hänen toisen munkkeussääntönsä 172. kohdasta, jossa hän sanoo: ”Luottamuksellisesti täyttää meidän uskomme Herran sanat: Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän edestänne”. Hän piti hyvänä jokapäiväistä Pyhään Ehtoolliseen osallistumista. Hän itse osallistui sakramenttiin neljä kertaa viikossa, sunnuntaina, keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina, sekä kaikkina juhlapäivinä.

Katumuksen sakramentista hän sanoo: ”Synnit tulee tunnustaa sille, jolle on uskottu salaisuuksien toimittaminen, sillä niin muinaisetkin katujat tekivät pyhien edessä”, tarkoittaen Johannes Kastajaa ja apostoleja. Basileios kertoo omana aikanaan kirkossaan olleen neljä eri julkisen katumuksen luokkaa.

Munkkilaisuus ja askeesi

Basileios kävi Syyriassa ja Egyptissä tutustumassa idän erämaaisien asketismiin. Hänen kertoessaan matkastaan käy ilmi, mitä hän ensisijaisesti ihaili ja arvosti tapaamiensa kilvoittelijoiden elämässä. Hänen huomionsa kiintyy erityisesti heidän ankaraan paastoonsa, uutteraan työskentelyynsä, kestävyyteensä rukouksessa, ylevään mielenlaatuunsa ja sydämensä vapauteen. Basileioksenkin elämää hallitsivat askeettiset perusajatukset. Kristityn ja varsinkin munkin on pidettävä kaikki käskyt eikä hän saa laiminlyödä niistä yhtäkään. Yhdenkin käskyn rikkominen merkitsee kaikkien käskyjen rikkomista. Munkkielämä ei merkitse elämänkielteisyyttä eikä sulje pelastustietä avioliitossa olevilta kristityiltä. Ruumiillisuus ja tämä ajallinen maailma eivät ole itsessään pahaa.

Basileios yhteistyössä ystävänsä Gregorios Naziansilaisen kanssa laati v. 358 - 359 kirjallisia sääntöjä ja ohjeita munkeille. Ns. Laaja sääntö käsittää 55 säädöstä ja ns. Suppea sääntö puolestaan 313 säädöstä. Molemmat ovat kysymysten ja vastausten menetelmällä rakennetut. Edellinen sisältää luostarielämän perusperiaatteet, jälkimmäinen taas suuren joukon yksityiskohtaisia määräyksiä. Luostarisääntöjensä vuoksi Basileiosta voidaan kutsua kenobiittisen kilvoitteluelämän isäksi. Basileios edellyttää luostariin pyrkijältä, että tämä oivaltaa ajallisen elämän mitättömyyden ja käsittää, etteivät sen ilot ole kestäviä vaan lähinnä kelpaavat iankaikkisen tulen polttoaineeksi. Tästä syystä pyrkijä haluaa vetäytyä pois maailman elämästä, luopua lihan nautinnoista ja lähteä Jumalan luo johtavalle tielle. Vaikuttimien on oltava oikeat, jotta ne kestäisivät, ja kilvoittelun tie on nähtävä totuudenmukaisesti. Basileios arvostaa hengellistä ohjaajajärjestelmää: pyrkijän on hänen mukaansa saatava uudessa yhteisössään oppimestari, joka tarkoin opettaa häntä ja kouluttaa hänet koetelluksi kilvoittelijaksi. Kilvoitteluelämän varsinainen tarkoitus on sielun pelastus. Tätä päämäärää palvelevat Jumalan käskytkin ja siksi pelastuksen hyväksi ponnisteleminen nimenomaan edellyttää vakaata pyrkimystä käskyjen täyttämiseen - Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen. Maailmasta irrottautuminen tarkoittaa erityisesti sielua tahraavista pahoista himoista irrottautumista. Basileios esittää ajatuksia myös kilvoittelijoiden yhteiselämästä. Hän korostaa erityisesti, että kun saman pelastuspäämäärän omaavat elävät yhdessä, on välttämätöntä, että heillä on yksi sydän, yksi tahto ja yksi pyrkimys: heidän tulee olla kuin yksi ruumis, jossa on monta jäsentä, ja näin he muodostavat yhden kokonaisuuden. Kilvoitteluelämään oleellisena osana kuuluu kuuliaisuus. Luostarissa tulee kaiken palvella pelastusta, kilvoittelun päämäärää, Jumalan läheisyyteen pääsemistä, Hänen yhteyteensä kasvamista ja tahtonsa toteuttamista. Basileios kieltää tarpeettoman puhumisen ja keskustelemisen. Hänen mukaansa on meneteltävä siten, että mikäli jollakulla on sanottavaa sielujen rakennukseksi, on hänen puheensa paikallaan ja sallittu. Kuuliaisuusperiaate tulee kuitenkin mukaan, jotta kaikessa sen suhteen kasvettaisiin: veljien ei tule tässäkään tapauksessa puhua ilman esimiehen lupaa.

Munkkien elämään kuuluvat Basileioksen sääntöjen mukaan yksinkertaiset ruumiilliset työt. Kantavana voimana kilvoittelussa on rukous kiinteine psalmilauluhetkineen ja polvistumisineen. Askeesin harjoituksessa ei pidä pyrkiä nopeasti huipulle eikä luotettava itseensä, ettei kokemattomuuttaan putoaisi korkeuksista. Parempi on vähän kerrassaan tapahtuva edistyminen. Erityisen mielellään Basileios puhuu paaston tärkeydestä. Jos Aadam ja Eeva olisivat paratiisissa paastonneet eivätkä syöneet kielletystä puusta, ei syntiinlankeemusta olisi tapahtunut! Paastossa on otettava huomioon terveydellinen tilanne. Luostarissa oli noudatettava kurinalaista elämänjärjestystä, johon kuuluivat muun muassa säännölliset rukoushetket. Teoksessaan Moralia Basileios hahmottelee kristillisen elämänjärjestyksen. Basileios ei tee eroa munkin ja maailmassa kilvoittelevien kristittyjen välillä. Kaikkia koskee poikkeuksetta sama kehotus: Olkaa täydelliset! Ainoan poikkeuksen elämäntavassa muodostaa suhde avioliittoon. Jumala tekee myönnytyksen inhimilliselle heikkoudelle ja sallii avioliitossa välttämättä leimahtavan intohimon.

Munkkilaisuuteen liittyy köyhyydessä eläminen, mutta kaikillekin kuuluu kehotus: Älä kiinnitä sydäntäsi rikkauteen!

 

Hyväntekeväisyyden ja diakonian opettaja

Oman aikansa yhteiskunnan tilasta Basileios sanoo: "Nykyään toiset kamppaavat, toiset haukkuvat kaatunutta, monet taputtavat käsiään, mutta ei ole ihmistä, joka säälistä ojentaisi kätensä liukastuneelle, vaikka vanhan lain mukaisesti ei vältä tuomiota sekään, joka kulkee ohi nähdessään vihamiehensä aasin makaavan kuormansa alla (2 Moos. 23:5). Nykyään ei tehdä oikein. Miksi? Siksi, että kaikissa rakkaus on kylmennyt, on kadonnut veljien yhteisymmärrys, tuntemattomaksi on käynyt sana "yksimielisyys", ovat lakanneet ystävälliset neuvot, missään ei ole kristillistä laupeutta, mistään ei löydy säälivää kyyneltä. Ei ole ketään, joka tukisi uskossa heikkoa. Päinvastoin: samaan heimoon kuuluvien kesken on syntynyt sellainen pahansuopaisuus, että lähimmäisen lankeamisesta iloitaan enemmän kuin omista hyvistä teoista.”

Köyhyys oli Basileioksen mukaan yhteiskunnan sosiaalinen haava. Tavallinen työläiskansa eli äärimmäisessä puutteessa ja nälässä. Rikkaat käyttivät häikäilemättömästi omaisuuttaan omaksi hyväkseen. Myös ulkoiset luonnonolot vaikeuttivat köyhien asemaa. Basileioksen mukaan köyhien sosiaalinen kurjuus oli rikkaitten kristittyjen aiheuttama häpeä. Köyhät kuljeksivat ympäriinsä haisevina ja repaleisina. Heillä ei ollut rahaa eikä vaatteita. Muutamat heistä myivät jopa lapsensa orjiksi saadakseen leipää. Toiset valitsivat mieluummin kuoleman.

Aineellinen omistaminen ja rikkaudet sinällään eivät ole väärin. Vääryyttä on ylellisyys, moraalittomuus ja omaisuuden itsekäs käyttö. Kun ihminen käyttää omaisuuttaan yleiseksi hyväksi, hän osoittaa käytännössä, että Jumala on kaiken todellinen ja ainoa omistaja. Omaisuus ei itsessään ole hyvää eikä pahaa, se on puolueetonta.

Pyhä Basileios Suuri oli ensimmäinen piispa, joka järjestelmällisesti organisoi filantrooppisia laitoksia: sairaaloita, yömajoja köyhille matkustajille, suojakoteja vanhuksille ja orvoille. Hän oli ensimmäinen piispa, joka teki luostarilaitoksesta sosiaalisen lunastuksen paikan.

Basileios oli aikansa yhteiskunnan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden elpymisen uupumaton saarnaaja. Hän loi vakaan kirkon hyväntekeväisyysjärjestön. Hänen vetoomuksensa munkkiyhteisöjen perustamiseksi oli samalla vetoomus tuntemaan ihmisten keskinäistä, veljellistä vastuuta.

Basileioksen opetuksensa mukaan ihminen voi toteuttaa Jumalan tahtoa itsessään vain siinä tapauksessa, ettei hän erota kohtaloaan muiden ihmisten kohtalosta. Munkkilaisuus sellaisena kuin Basileios Suuri opetti, on valittujen elämäntapa. Mutta munkkilaisuuden ihanteet vastaavat evankeliumin kaikille ihmisille asettamia ihanteita jokaisen ihmisen elämän perustana. Jokainen välinpitämättömyys toisen ihmisen kohtaloa kohtaan ja kaikenlainen individualismi Basileios Suuren mukaan ei ollut perinpohjaista turmeltuneisuutta, vaan luonteeltaan myös itsetuhoista. Hän käytti kaikkia persoonansa keinoja ja kaikkia kirkkonsa varoja köyhien avustukseen. Laajentuvan metropoliittakuntansa jokaiselle alueelle piispa perusti köyhäintaloja. Kesareassa hän perusti majatalon ja vierasmajan, joka heidän mittakaavassaan näytti kokonaiselta pikkukaupungilta. Hän huolehti erityisesti verojen oikeudenmukaisemmasta käytöstä maiden välillä ja papiston, luostareiden ja köyhäintalojen vapauttamisesta veroista.

Hän loi suurelta osin omin voimavaroin, koko diakoniatyökokonaisuuden. Syntyi kokonainen "uusi kaupunki" luostarin ja kirkon ympärille ryhmittyneenä, joka muodostui vierasmajoista, köyhäintaloista ja sairaaloista tartuntatauteja varten, ja piispalla itsellään oli siellä asunto. Laitosta jäljiteltiin ja ihailtiin suuresti, ja myös arvosteltiin. Sitä pidettiin uhkana valtiohallinnon riippumattomuudelle, väite jota Basileios itse kieltäytyi hyväksymästä. Henki, joka antoi voimaa näille laupeuden töille, oli enemmän munkkilaishenkinen kuin poliittinen ja hierarkkinen. Tarkoitus ei ollut, että maallikot vaipuisivat takaisin passiivisuuteen. Basileioksen saarnat olivat täynnä käytännön kehotuksia ja esimerkkejä, jotka antoivat herätteitä kristillisen rakkauden teoille ja kristillisten hyveiden harjoittamiselle. Erityisesti vuoden 368 suuren nälänhädän aikana hän todisti rohkeutensa vaikuttavissa saarnoissaan keinottelijoita ja välinpitämättömiä rikkaita vastaan. Hän itse järjesti ilmaisia aterioita ihmisille, joita saivat myös maahan muuttajat, pakanat ja jopa uskottomat Israelin lapset.