Evagrios

Armeliaisuudesta sinun on siis ajateltava seuraavasti. Varo, ettet halua jakaa rikkautta jakaaksesi sen köyhille. Tämäkin on paholaisen petos, joka usein johtaa turhamaisuuteen ja antaa mielelle aiheen paljoon touhuamiseen. Sinulla on evankeliumissa Herran Jeesuksen todistus leskestä, joka vaivaisella kahdella rovolla ylitti rikkaiden runsaat lahjat. »Sillä he», sanoo Herra, »panivat uhriarkkuun liiastaan, mutta tämä pani koko elämisensä.» (Mk.12:42 - 44) Vaatteissa taas varo mielimästä tarpeettomia. Pukeudu vain sitä mukaa, että se riittää ruumiin tarpeisiin. Heitä ennemminkin murheesi Herran huomaan, Hän pitää sinusta huolen. (Ps.55:23) Jos tarvitset ruokaa tai vaatteita älä häpeile ottaa vastaan sitä mitä muut tarjoavat, sillä kieltäytyminen on yksi ylpeyden laji. Mutta jos sinulla itselläsikin on jo yllin kyllin, anna puutteenalaisille. Näin Jumala tahtoo lastensa hoitavan jokapäiväiset asiansa. Niinpä apostolikin kirjoittaa korinttolaisille puutteenalaisista: »Tulkoon teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi, että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus, niin kuin kirjoitettu on: 'Joka oli paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään puuttunut. (2Kor.8:13 – 15) Kun siis sinulla on nyt kaikkea mitä tarvitset, älä huolehdi tulevaisuudesta, älä seuraavasta päivästä, viikosta tai kuukausista. Huominen päivä tuo tullessaan sen, mikä on silloin tarpeen, etenkin kun sinä ennen muuta etsit taivasten valtakuntaa ja Jumalan vanhurskautta. Sillä Herra sanoo: »Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin myös kaikki tämä teille annetaan " (Mt.6:33) (Munkki Evagrios: Munkkielämän pääpiirteet, Filokalia I, s. 63. 4)

Kun huomaamme, että muutamat epäpuhtaista ajatuksista ovat heti helposti karkotettavissa, pohtikaamme, miksi näin on tapahtunut. Siksikö että asia on niin harvinainen, että ajatusta ei voi enemmälti ruokkia, vai siksikö, että vihollinen ei himottomuutemme tähden mahtanut meille mitään? Esimerkiksi jos erakon mieleen tulee sellainen ajatus, että hänelle uskottaisiin pääkaupungin hengellinen johto, ei hän kovin kauan elättele moisia kuvitelmia - selvästikin siksi, että ne ovat tuulentupia. Sen sijaan jos hän alkaa kuvitella pääsevänsä jonkin pikkukaupungin piispaksi, mutta tukahduttaa tämänkin ajatuksen alkuunsa, hän on päässyt himottomuudessaan jo autuuden asteelle. Samoin on muidenkin ajatusten laita, kun niitä tällä tavoin tutkitaan. Tämä meidän on hyvä tietää intomme ja voimiemme elvyttämiseksi, että näkisimme, olemmeko jo ylittäneet Jordanin (Joos.3 jne.) ja lähestymmekö Palmukaupunkia (kts. 5Moos.34:3) vai vaellammeko vielä erämaassa alttiina muukalaisten hyökkäyksille.

Erittäin monimuotoinen ja ehtymätön juonien punoja on havaintojeni mukaan rahanhimon demoni. Niinpä kun luopumalla täydellisesti kaikesta olemme saattaneet sen pulaan, se usein alkaa heti teeskennellä säästeliästä ja köyhiä rakastavaa ja saa munkin kuvittelemaan, kuinka hän ottaisi sydämellisesti vastaan vieraita, lähettäisi puutteenalaisille avustusta, vierailisi kaupungin vankiloissa ja ostaisi orjia vapaaksi. Neuvoopa tuo katala etsimään rikkaiden naisten seuraa, toisinaan se taas kehottaa kumartelemaan paksukukkaroisia. Niin se vähitellen pettää sielua, kietoo sen rahanhimon ajatuksiin ja jättää sitten turhamaisuuden demonille. Tämä puolestaan saa erakon kuvittelemaan, kuinka ihmisjoukot ylistävät Herraa näiden hänen laupeudentekojensa tähden ja kuinka jotkut alkavat pikku hiljaa puhua pappeudesta. Se esittää ennustuksia nykyisen papin kuolemasta ja vakuuttaa, että vaali väistämättä osuu erakkoon, joka on saanut niin suuria aikaan. Ja niin tuo onneton munkki, jonka mieli on kietoutunut tällaisiin ajatuksiin, alkaa epäluuloisena katsoa karsaasti niitä, jotka kenties ovat moista vastaan, oletetuille kannattajilleen hän taas jakelee auliisti lahjoja ja sulkeutuu kiitollisena heidän suosioonsa. Vastaanhangoittelijat hän ajattelee luovuttavansa tuomarien käsiin ja määrää heidät karkotettaviksi kaupungista. Kun tällaiset ajatukset ovat vallanneet munkin sydämen, kiiruhtaa paikalle ylpeyden demoni joka halkoo salamoillaan yhtenään ilmaa ja loihtii munkin eteen siivekkäitä lohikäärmeitä, niin että hän ajautuu lopulta mielenhäiriöön.

Me sen sijaan tukahduttakaamme moiset ajatukset rukouksella ja eläkäämme kiitollisina köyhyydessä. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin (1Tim.6:7- 8) ja muistakaamme Paavalin sanat: »Rahan himo on kaiken pahan juuri». (1Tim.6:10) (Munkki Evagrios: Himojen ja ajatusten erittelemisestä, Filokalia I, s. 86 – 87. 21)

 

Kassianus Roomalainen

 

Ylpeydestä

Kahdeksantena meillä on kilvoittelu ylpeyden henkeä vastaan. Se on hankalin ja julmin kaikista edellä mainituista, sillä se taistelee ennen kaikkea täydellisiä vastaan ja pyrkii tuhoamaan ne, jotka ovat päässeet kohoamaan lähelle hyveiden huippua. Niin kuin turmiollinen ruttotauti ei tuhoa vain yhtä ruumiin jäsenistä vaan koko ruumiin, niin ei ylpeyskään tuhoa ainoastaan yhtä sielun aluetta, vaan koko sielun. Muut himot saavat kyllä sielun hämmennyksiin, mutta kukin niistä taistelee kuitenkin vain yhtä tiettyä hyvettä vastaan ja yrittää voittaa sen. Näin ne osittain pimentävät sielun ja saavat sen sekasortoon, mutta ylpeyden himo pimentää sen kokonaan sekä johtaa sen äärimmäiseen lankeemukseen.

Ymmärtääksemme tämän selvemmin tutkikaamme asiaa seuraavasti: vatsanpalvelu pyrkii tuhoamaan pidättyvyyden, haureus siveyden, rahanhimo köyhyyden, viha lempeyden ja samoin muutkin paheet kukin itselleen vastakkaisen hyveen. Mutta onnettoman sielun vallannut ylpeyden pahe on kuin julmin tyranni, joka on valloittanut suuren ja ylvään kaupungin: ylpeys tuhoaa sielun kokonaan ja hajottaa sen maahan

aina perustuksiaan myöten. Tästä todistuksena on se enkeli, joka ylpeyden tähden lankesi taivaasta. Jumala oli luonut sen ja kaunistanut sen hyveillä ja viisaudella, mutta se ei tahtonut lukea kaikkea tätä Herran armon vaan oman luontonsa ansioksi. Sen tähden se myös katsoi saaliikseen olla Jumalan vertainen. Profeetta on sanonut siitä moittivasti: »Sinä sanoit sydämessäsi 'Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi'.» (Jes.14:14) Toinen profeetta taas sanoo: »Miksi kerskaat pahuudestasi, sinä väkivaltainen?" (Ps.52:3)

Tämän tietäen pelätkäämme ja yli kaiken varjelkaamme sydäntämme kuolettavalta ylpeyden hengeltä. Jos jonkin hyveen onnistummekin toteuttamaan, toistelkaamme itseksemme apostolin sanoja: »En kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani. » (1Kor.15:10) Sanoohan itse Herra: »Ilman minua te ette voi mitään tehdä.» (Joh.15:5) Muistakaamme myös profeetan sanat: »Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät.» Ps127:1) Ja apostolikin vakuuttaa: »Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.» (Room.9:16) Sillä miten altis ja innokas ihminen onkin, ei hän lihaan ja vereen kahlehdittuna voi päästä täydellisyyteen muuten kuin Kristuksen armosta ja laupeudesta. Sillä Jaakob sanoo: »Jokainen hyvä anti tulee ylhäältä.» (Jaak.1:17) Ja apostoli Paavali: »Mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikään kuin se ei olisi saatua?» (1 Kor. 4: 7)

Totisena todistuksena siitä että pelastuksemme toteutuu Jumalan armosta ja laupeudesta on tuo ryöväri, joka ei perinyt taivasten valtakuntaa hyveittensä palkaksi, vaan sai sen Jumalan armosta ja laupeudesta. Isämme jotka kaikki tiesivät tämän, ovat yksimielisesti opettaneet meille, ettei hyveen täydellisyyteen voi päästä muuten kuin nöyryyden kautta.

Nöyryys taas syntyy uskosta, Jumalan pelosta, sävyisyydestä ja täydellisestä köyhyydestä. Näiden kautta myös täydellinen rakkaus on saavutettavissa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta ja ihmisrakkaudesta. Hänelle kuuluu kunnia iankaikkisesti. Amen (Pyhä Kassianus Roomalainen: Ylpeydestä, Filokalia I, s. 138 - 140)

 

Markus Askeetti

Älä rupea sellaisen ihmisen oppilaaksi, joka ylistää itseään, jottet nöyryyden sijaan oppisi ylpeyttä. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengllisestä laista, Filokalia I, s. 161. 10)

Muuan oppimaton kuullessaan ylistettävän tällaisia oppimattomia, ei pitänyt esikuvanaan heidän nöyryyttään, vaan pöyhkeili oppimattomuudellaan ja lankesi siksi ylpeyteen. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengllisestä laista, Filokalia I, s. 168. 80)

Käsitelkäämme nyt myös hieman tuota järjetöntä vihan intohimoa, joka autioittaa, hämmentää ja pimentää jokaisen valtaansa joutuneen sielun ja tekee ihmisen petojen kaltaiseksi - erityisesti sellaisen, joka on äkkipikainen. Tämä himo pohjautuu ennen kaikkea ylpeyteen ja ylpeys voimistaa sitä, niin ettei lopulta mikään pysty hävittämään sitä. Niin kauan kuin tätä katkeruuden, vihan ja kiivastuksen puuta kastellaan ylpeyden turmiollisella vedellä, se kasvaa ja kukoistaa sekä tuottaa runsaasti laittomuuden hedelmää. Näin tämä pahan rakennelma sielussa ei enää voi sortua, koska sen tukipilareina ja perustuksena on ylpeys. Muista aina Herran nöyrtymistä, jos haluat, että laittomuuden puu sielussasi -tarkoitan katkeruuden, vihan ja kiivastuksen himoa - kuivettuu, ja lakkaa tuottamasta hedelmää, niin että Hengen kirves hakkaisi sen poikki ja se heitettäisiin evankeliumin sanojen mukaisesti tuleen, (Mt.3:10) ja sen myötä häviäisi kaikki paha. Herran nöyrtymistä muistelemalla hävität ja hajotat maahan myös tuon laittomuuden rakennelman, jota paha henki rakentaa sieluun turmion tuottajaksi. Sen rakennuskiviksi se kokoaa aina ajatuksiin hyviä tai huonoja tekosyitä, kun vain muiden teot tai sanat antavat siihen pienimmänkin aiheen, ja pönkittää sitten koko rakennuksen ylpeillä ajatuksilla. Ajattele, kuka Herra oli ja miksi Hän tuli meidän tähtemme! Miten korkeasta jumaluuden kirkkaudesta Hän sanomattomassa hyvyydessään laskeutui meidän ihmisten syvään alhaisuuteen. Taivaassa Hänen kirkkauttaan katselivat - kukin kykynsä mukaan - ja ylistivät kaikki henkiolennot: enkelit, ylienkelit, hallitukset, herraudet, vallat, voimat, kerubit ja serafit ja kaikki muut henkivoimat, joiden nimitykset eivät ole tiedossamme, kuten apostoli sanoo. (Ef.1: 21) Kuitenkin Hän tuli kaikessa meidän kaltaiseksemme, jotka asumme kuoleman varjon maassa, (Jes.9:1) sen jälkeen kun Aadam joutui rikkomuksensa takia pahan valtaan ja vihollinen pääsi vallitsemaan meitä himojen välityksellä. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Kirje munkki Nikolaokselle, Filokalia I, s. 220. 16)

Jos aina suurella hartaudella muistelet sydämessäsi kaikkea tätä, ei katkeruuden, vihan ja kiivastuksen intohimo pääse sinua hallitsemaan. Sillä kun Kristuksen nöyryyden muisteleminen on vienyt pohjan ylpeyden himolta, luhistuu koko kiivastuksen, vihan ja alakuloisuuden laiton rakennelma helposti ja kuin itsestään. Kenenpä kova ja kivinen sydän ei murtuisi, ei liikuttuisi eikä nöyrtyisi? Eikö se pikemminkin haluaisi muuttua tomuksi ja tuhkaksi (1Moos.18:27;Job42:6) ja antautuisi ilomielin kaikkien tallattavaksi, kun jatkuvasti muistelemme Jumalan ainosyntyisen Pojan syvää nöyrtymistä ja kärsimyksiä, jotka Hän on meidän tähtemme kestänyt? Kun sielu on Kristuksen nöyryyttä muistelemalla itsekin nöyrtynyt ja särkynyt, mikä kiivastus voisi sitä enää hallita? Mikä viha tai katkeruus voi siinä vallita? (Pyhittäjä Markus Askeetti: Kirje munkki Nikolaokselle, Filokalia. s. 223. 19)

 

Hesykhios

Jumala rakastaa nöyryyttä, joka korottaa ihmisen sekä hajottaa miltei kaiken meissä olevan pahan ja sen mitä Jumala vihaa. Näin suurenmoinen omaisuus ei tietenkään ole saatavissa ilman suurta vaivannäköä. Löydät helposti ihmisen, jolla on useitakin hyveitä jossain määrin, mutta kun etsit hänestä nöyryyden tuoksua, tuskin löydät sitä. Sen tähden nöyryyden hankkimiseen tarvitaankin paljon uutteruutta. Raamattu nimittää paholaista saastaiseksi, koska se jo alusta alkaen hylkäsi nöyryyden ja rakasti ylpeyttä. Sen tähden se kaikissa Raamatun kirjoituksissa tunnetaankin nimellä » saastainen henki». Sillä mitä ruumiillista saastaisuutta pystyisi aikaansaamaan se, joka on kokonaan ruumiiton ja painoton ja vailla kaikkia jäseniä, jotta sitä sen tähden kutsuttaisiin saastaiseksi? On ilmeistä, että sitä kutsutaan saastaiseksi ja että se muuttui puhtaasta ja valoisasta enkelistä epäpyhäksi juuri ylpeyden tähden: »Jokainen ylpeämielinen on Herralle kauhistus.» (Sananal.16:5) Raamattu sanoo: »Ensimmäinen synti on ylpeys.» (kts. Siir.10:13) Ylpeä faraokin sanoi: »Minä en tunne Jumalaasi enkä päästä Israelia.» (2Moos.5:2) (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 244. 63)

Ylpeys tulee esiin silloin kun himot ovat toimettomia. Tämä taas johtuu joko siitä, ettei ole niiden aiheitakaan tai että demonit ovat viekkaasti vetäytyneet pois. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 246. 75)

Jos kerran jokainen hyve on hankittava sekä sielun että ruumiin omaksi, ovat siis sekä sielu että ruumis joiden kautta hyve siis kehittyy, Jumalan luomia. Kuinka siis voisimme olla niin äärimmäisen mielettömiä, että pöyhkeilemme koristamalla sielumme ja ruumiimme niille vierailla koristuksilla kerskailemme turhamaisesti ja nojaudumme ylpeyteemme kuin ruokosauvaan'? Vieläpä kapinoimme Jumalaa vastaan, joka on suunnattomasti meitä suurempi, ja tällä perin laittomalla mielettömyydellämme vedämme päällemme Hänen kauhistuttavan vihansa. Herra on ylpeitä vastaan."(Jaak.4:6) Mutta sen sijaan että pitäisimme esimerkkinämme Hänen nöyryyttään, me turhamaisuutemme ja omahyväisyytemme tähden ystävystymme Hänen vihollisensa ylpeyden demonin kanssa. Sen tähden apostolikin on sanonut: »Mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Et kai ole itseäsi luonut? Mutta jos olet saanut Jumalalta ruumiin ja sielun, joista ja joissa ja joiden kautta jokainen hyve muodostuu, miksi kerskaat, ikään kuin se ei olisi saatua?» (1Kor.4:7) Sillä juuri Herra on nämä sinulle lahjoittanut. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 274. 192)

 

Maksimos Tunnustaja

Ylpeyden henki punoo kahdenlaisia juonia. Ensiksikin se houkuttaa munkkia lukemaan edistymisensä omaksi saavutuksekseen eikä Jumalan ansioksi, vaikka Jumala on kaiken hyvän Antaja ja vain Hänen avullaan kykenemme tekemään hyvää. Mutta jos tämä ei onnistu, ylpeyden henki viettelee munkin ylenkatsomaan veljiä, jotka eivät ole yltäneet yhtä suuriin saavutuksiin kuin hän itse. Munkki ei tällöin tajua, että näittenkin ajatusten avulla kiusaaja itse asiassa yllyttää häntä kieltämään Jumalan avun. Sillä jos kilvoittelija väheksyy niitä, jotka eivät ole pystyneet samaan kuin hän itse, on ilmeistä, että hän silloin uskoo omin avuin saaneensa jotakin hyvää aikaan. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sanoohan itse Herra: »Ilman minua te ette voi mitään tehdä. » (Joh.15:5) Meidän heikkoutemme on näet niin suuri, että vaikka voimmekin pyrkiä hyvään, emme kuitenkaan ilman kaiken hyvän Antajaa kykene viemään sitä päätökseen. Ylpeys käyttää tilaisuutta hyväkseen ja iskee kimppuumme silloin kun himot ovat ohimenevästi laantuneet, joko siksi että niiden aiheet puuttuvat tai että pahat henget meitä hämätäkseen ovat jättäneet meidät rauhaan. Sinä joka olet paha ja ilkeä, älä karta kipua ja vaivaa, jotta nöyrtyisit ja häätäisit pois ylpeytesi. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 86- 87. 38, 40, 43)

Kaikkien himojen alku on itserakkaus, ja kaikki ne päättyvät ylpeyteen. Itserakkaus on järjetöntä kiintymystä omaan ruumiiseen. Joka kukistaa itserakkauden, kukistaa samalla kaikki siitä kehittyvät himot. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 112. 57)

Ylpeyden himo syntyy kahdenlaisesta tietämättömyydestä. Kun nuo kaksi tietämättömyyttä liittyvät yhteen, on tuloksena mielen sekasorto. Ylpeä voi näet olla vain se, joka on tietämätön sekä Jumalan avusta että ihmisen heikkoudesta. Ylpeys on siis sekä Jumalaa että ihmistä koskevan tiedon puutetta. (V:64) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista... , Filokalia II, s. 200. 192)

Omahyväisyys, tuo todella kirottu himo syntyy niin, että kaksi pahaa – ylpeys ja turhamaisuus – liittoutuvat. Ylpeys kieltää luonnon ja hyveen Luojan ja Alkusyyn, turhamaisuus taas vääristää sekä luonnon että hyveen. Ylpeä ei tee mitään Jumalan tahdon mukaan eikä turhamainen tee mitään luonnollisesti. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista... Filokalia II, s, 209. 225)

 

Thalassios Afrikkalainen

Turhamaisuuden tuho on salassa tapahtuva ponnistelu – ylpeyden taas ajat tiehensä, jos et halveksi ketään.

Turhamaisuuden tunnistaa teeskentelystä ja valheellisuudesta, ylpeyden taas omahyväisyydestä ja pahansuopuudesta. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä... , Filokalia II, s. 215. 18 – 19)

Alhaisten ajatusten syynä on ylpeyden ja koppavuuden aikaansaama huono mielentila. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä... Filokalia II, s. 236. 68)

Himoista ensimmäisenä käy itserakkaus ja joukon viimeisenä vaanii ylpeys.

Haureus on vatsanpalvonnan, ylpeys taas turhamaisuuden jälkeläinen. Sen sijaan muut himot ovat lähtöisin kaikista kolmesta. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä... Filokalia II, s. 238. 86, 89)

Pöyhkeä mieli on kuin vedetön pilvi, jota turhamaisuuden ja ylpeyden tuulet ajelevat sinne tänne.

Turhamaisuuden tavoitteena on vaikutuksen tekeminen toisiin ihmisiin, ylpeys taas yllyttää ylenkatseeseen ja vihaan.

Ylpeys riistää ihmiseltä Jumalan avun; se saa hänet luottamaan vain itseensä ja nousemaan muita vastaan.

Ylpeyden kukistavat kyynelin rukoileminen, pidättymästä halveksimasta ketään ja erilaiset vastoinkäymiset. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä... Filokalia II, s. 242- 243. 26, 29, 34 – 36)

Abba Filemon

... Kun olet onnistunut saavuttamaan jonkun hyveen, älä pöyhkeile veljesi edessä äläkä ajattele, että sinä olet menestynyt, mutta hän on ollut välinpitämätön, sillä tällaisesta saa alkunsa ylpeys. Varo kaikin tavoin, ettet tekisi mitään vain miellyttääksesi ihmisiä... (Abba Filemon: Hyödyllinen kertomus... Filokalia II, s. 258. 12)

 

Elia Presbyteeri

Ylpeämielinen ei tunne omia heikkouksiaan, ei liioin nöyrämielinen omia hyveitään. Ylpeältä tiedon kätkee väärä mielettömyys, nöyrältä sen salaa Jumalalle mieluinen mielettömyys.

Ylpeä ei halua, että häntä verrattaisiin niihin, jotka ovat hyveissä hänen kanssaan tasavertaisia. Sen sijaan hän kyllä vertaa mielellään itseään niihin, jotka paheissa voittavat hänet: näin hän ei pidä omaa heikkouttaan kovinkaan pahana. (Elia Presbyteeri: Antologia, Filokalia III, s. 37. 37 - 38)

 

Niketas Stithatoslainen

Kun Jumalan Henki on johdattanut meidät sisälle Jumalan salaisuuksien yleviin syvyyksiin ja kun himottomuuden ja nöyryyden siivin liitelemme Jumalan syvällisen tuntemisen ihmeellisissä avaruuksissa, silloin poltamme jumalallisten totuuksien ja ajatusten salamoilla poroksi kunnianhimon hengen.

Pitämällä alati silmiemme edessä kaiken inhimillisen loppua hukutamme liikutuksen kyynelvirtoihin tuon demonikolmikon, joka käy kimppuumme omahyväisyyden, turhamaisuuden ja ylpeyden välityksellä. (Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoitteluelämästä, Filokalia III, s. 147. 45)

Joka on paisunut ylpeydestä ja antanut omahyväisyyden pettää mielensä, ei koskaan pääse hartaan liikutuksen valkeuteen eikä saavuta nöyryyden armoa. Nöyryyden armon myötä Jumala palkitsee viisautensa valolla ne, joilla on murtunut sydän, onhan kirjoitettu: »sinun valkeudessasi me näemme valkeuden.» (36:10) Ylpeän ihmisen taas ympäröi aina himojen yö, ja siinä liikkuvat kaikki ihmisluonnon »metsänpedot» (Ps.104: 20) ja omahyväisyyden »nuoret leijonat» (Ps.104: 21) - tarkoitan turhamaisuuden ja haureuden demoneja - »käyvät ympäri etsien kenet saisivat niellä» (1 Piet. 5: 8) epätoivon vatsaan.

Sille joka elää ihmismielen mukaan ja toimii omahyväisyyden hengessä, tämä ajallinen elämä muodostuu pahuuden mereksi. Pahojen henkien tuulet nostavat tämän meren raivoon: se upottaa ylpeän ihmisen mielen nautintojen suolaveteen ja pieksee himojen hyökyaalloin hänen kolmitahoista sieluaan. Häntä uhkaa syvän masennuksen synnyttämä kauhea neuvottomuus: hänen aluksensa ja hänen sielunsa peräsin murskautuvat lihan nautinnoissa ja kapteenina toiminut mieli vaipuu synnin syvyyksiin ja henkiseen kuolemaan. Tätä kestää aina siihen saakka kunnes pahuuden aallot tyyntyvät nöyryyden syvyydeksi ja aistinautintojen suolavesi vaihtuu kyynelten kasteeseen ja valonhohteisen liikutuksen nautintoon. (Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoitteluelämästä, Filokalia III, s. 162 – 163. 84 - 85)

Joka on omasta tahdostaan antautunut näkemään vaivaa hyveiden tähden ja vaeltaa palavin rnielin kilvoittelun tietä on otollinen saamaan Jumalan suuria lahjoja. Edettyään menestyksekkäästi kilvoitustien puoliväliin hän saa jumalallisia ilmestyksiä ja näkyjä ja tulee sitä valoisammaksi ja viisaammaksi mitä enemmän ponnistelee kilvoituksissa. Mitä korkeammalle hän kohoaa jumalallisissa tutkiskeluissaan, sitä raivokkaammin tuhoojahenget kadehtivat häntä: ne eivät näet kestä katsella, kun ihminen muuttuu enkelin kaltaiseksi. Sen tähden ne pistävätkin kilvoittelijaa salaa pöyhkeyden piikillä. Jos kilvoittelija ymmärtää tulleensa petetyksi, syyttää itseään ja pakenee nöyryyden linnoitukseen, hän välttää tuhoisan ylpeyden ja löytää reitin pelastuksen satamaan. Mutta ellei hän huomaa vihollisen petosta, Jumalan armo hylkää hänet. Hän joutuu pahojen henkien valtaan, jotka vaativat häntä itselleen.

Niin hän joutuu vasten tahtoaan kuritettavaksi, koska ei itse koetellut ja kurittanut itseään vapaaehtoisesti kilvoitusvaivoilla. Nyt häntä kurittavat nautinnonhimon ja lihan pyynnön sekä ilkeyden ja vihastumisen henget. Ne nöyryyttävät häntä tuimilla hyökkäyksillään, kunnes hän oppii tuntemaan oman heikkoutensa ja murehtimalla lankeamistaan pöyhkeyteen pääsee eroon tästä koettelemuksesta, joka on annettu hänelle opetukseksi. Silloin kilvoittelija voi yhtyä Daavidin sanoihin: »Hyvä oli minulle. että minut nöyryytettiin: niin minä opin sinun käskysi." (Ps.119:71) (Niketas Stithatoslainen: Mielen puhdistamisesta, Filokalia III. s. 201 – 202. 81)

 

Gregorios Siinailainen

Päähimoja on kahdeksan. Tärkeimmät ovat vatsanpalvonta, rahanhimo ja turhamaisuus. Loput viisi, nimittäin haureus viha, murhe, lamaannus ja ylpeys ovat noiden kolmen kylkiäisiä. Kolmen keskeisimmän himon vastapainona on kolme laaja-alaista hyvettä: itsehillintä, köyhyys ja nöyryys. Näitä seuraavat sitten puhtaus, sävyisyys, ilo, urhoollisuus, itsensä vähätteleminen ja koko muu hyveiden joukko. Eri hyveiden ja paheiden voimaa, vaikutusta ja ominaishajua ei voi oppia tuntemaan kuka tahansa sitä haluava. Hyveet oppii tuntemaan vain se, joka harjoittaa niitä teoin ja sanoin, paheet taas tulevat tutuiksi niiden valtaan joutuneille. Käytännön kokemuksen lisäksi on tarpeen tiedon ja arvostelukyvyn armolahja Pyhältä Hengeltä. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 289. 91)

On paikallaan puhua parhaan kykymme mukaan myös eksytyksestä, sillä monien on vaikeata havaita, ja melkein mahdotonta käsittää sen viekkaita ja monimuotoisia pauloja. Eksytys ilmenee, tai paremminkin se kohtaa meidät, kahdella tapaa: mielikuvituksessa ja toiminnassa. Sen alkulähde on silti yksi ja sama, nimittäin ylpeys. Mielikuvituksen eksytys jatkuu toiminnassa ilmenevänä eksytyksenä, joka puolestaan johtaa usein vielä kolmanteen eksytyksen muotoon, eräänlaiseen hurmokseen.

Mielikuvituksesta liikkeelle lähtevän näennäisesti hengellisen mietiskelyn alkuunpanijana on omahyväisyys: se panee kuvittelemaan jumaluutta jossakin muodossa. Tästä seuraa sitten eksytys, joka on mielikuvituksen tuote ja pettää ihmisen. Eksytys johtaa herjaukseen, ja siitä puolestaan syntyy kummajaisten pelko sekä valveilla että unessa. Tätä tilaa kutsutaan sielun kauhuksi ja sekasorroksi. Ylpeyttä seuraa siis eksytys, eksytystä jumalanpilkka, jumalanpilkkaa pelko ja pelkoa kauhu, joka saa ihmisen menettämään järkensä. Tällainen on eksytyksen ensimmäinen laji, joka on peräisin mielikuvituksesta.

Toinen eksytyksen muoto ilmenee toimintana ja saa alkunsa hekumoinnista. joka muka on syntyisin luonnollisesta halusta.

Hekumasta syntyy sitten saastainen irstailu, josta olisi paras vaieta. Irstailu sytyttää uhrinsa koko olemuksen hehkuun ja sumentaa häneltä järjen, sillä se saa hänet harjoittamaan haureutta mielikuvitushahmojen kanssa. Juovuttavalla poltteellaan se syöksee mielen raiteiltaan ja hullaannuttaa sen.

Joka on joutunut toisen eksytyksen lajin uhriksi, alkaa esittää valheellisia ennustuksia ja julistaa, kuinka jotkut pyhät ovat muka näyttäytyneet hänelle ja valinneet hänet viestiensä välittäjiksi. Himot ovat juovuttaneet hänet ja hän käyttäytyy oudosti kuin riivattu päästellen suustaan sanoja, joita »pyhät» ovat muka hänelle sanoneet. Maailman ihmiset jotka antavat helposti eksyttää itsensä, kutsuvat tällaisia ihmisiä »sieluparoiksi». Nämä eksytysten uhrit kuluttavat aikaansa istuskellen eri pyhien nimikkokirkoissa ja väittävät välittävänsä ihmisille näiden pyhien ilmoituksia, sillä he kuvittelevat olevansa heidän innoittamiaan ja piinaamiaan. Oikeampaa on kuitenkin sanoa, että he ovat riivattuja, petettyjä ja eksytyksen orjia - eivätkä suinkaan profeettoja, jotka julistavat ennalta nykyisiä ja tulevia.

Irstauden demoni on hekuman hehkulla pimentänyt noiden eksytyksen uhrien mielen. Se on saanut heidät järjiltään ja on näyttävinään heille pyhien hahmoja: se panee heidät katselemaan näitä »pyhiä» ja keskustelemaan niiden kanssa. Toisinaan itse demonitkin näyttäytyvät näille eksytetyille hämmentääkseen heidät ja herättääkseen heissä pelkoa. Kun siis irstauden demoni on alistanut heidät Beliarin ikeeseen, se ajaa heidät nopeasti eksytykseen myös toiminnassa, niin että he pysyisivät pahojen henkien alamaisina ja orjina kuolemaansa asti ja lopulta joutuisivat helvettiin.

Meidän tulee tietää, että eksytyksen perusaiheita on kolme: ylpeys, pahojen henkien kateus ja Jumalan meitä kasvattava sallimus. Ylpeyden saa aikaan pinnallisuus, ja pahojen henkien kateus johtuu kilvoittelijan edistyksestä. Kasvattava kuritus puolestaan on syntisen elämän seurausta. Pelkästään omahyväisyyden ja pahojen henkien kateuden aiheuttama eksytys paranee nopeasti, etenkin kun sielu nöyrtyy. Mutta kun Jumala jättää synnintekijän kasvatuksellisessa tarkoituksessa saatanan haltuun, Hän sallii usein tämän eksytyksen tilan kestää aina kuolemaan saakka. niin että synnit tulisivat siten poispyyhityiksi. Joskus Jumala antaa pahojen henkien kurittaa myös viattomia heidän pelastuksekseen. - Vielä on tarpeen tietää, että myös itse omahyväisyyden demoni saattaa profetoida niissä, jotka eivät tarkkaa sydäntään huolellisesti. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 314 – 315. 131 - 132)

 

Gregorios Tessalonikalainen

Mielistelynhalu on kavalin kaikista himoista. Niinpä ei riitä, että sitä vastaan taisteleva varoo vain liittymistä tähän himoon: hänen on varjeltava itseään jo sen houkutukseltakin, aivan kuin se olisi jo taipumista, ja silti hän vain vaivoin onnistuu välttämään pikaisen tappion. Jos hän kuitenkin toimii neuvomme mukaan ja pitää mielensä valppaana, mielistelynhalun hyökkäys jää hänelle hartaan liikutuksen aiheeksi; muutoin se valmistaa maaperää ylpeydelle.

Ylpeyden tartunnan saaneen taas on työlästä parantua, tai pikemminkin hän on parantumaton, onhan ylpeys paholaisen lankeemus. Mutta jo ennen kuin näin pitkälle on edetty, mielistelynhalu on tuottanut uhrilleen niin suuren vahingon, että hän on kärsiä haaksirikon itse uskossakin (Ps.53:6 LXX). Herra muistuttaa: »Kuinka te voisitte uskoa minuun, te jotka otatte vastaan kunniaa ihmisiltä ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?» (Joh.5:44) Mitä hyötyä sinulle, ihminen, on kunniasta joka tulee toisilta ihmisiltä tai pikemminkin siitä mikä ei ole mitään kunniaa vaan vain tyhjä nimi? Siitä ei ainoastaan puutu todellinen kunnia, vaan se riistää uhriltaan senkin kunnian, mikä hänellä jo on. Ja kaiken kukkuraksi se herättää vielä muissa kateutta, jossa piilee murhan aihe: Kateus aiheutti maailman ensimmäisen veririkoksen ja sittemmin myös jumalanmurhan. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV, s. 68. 24)

 

Kallistos ja Ignatios Ksanthopouloslaiset

... Omahyväisyys on kantaisässämme ja kaikissa hänen kaltaisissaan kaikkien onnettomuuksien juuri ja äiti. Vastaavasti uudessa Aadamissa, jumalihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa, ja niissä jotka haluavat elää Hänen tahtonsa mukaan, on nöyryys kaiken hyvän alku, lähde ja perusta. Voimme todeta että tämä säännönmukaisuus pätee kaikkien meitä ylempien jumalallisten enkelien pyhissä ja ylevissä järjestöissä, samoin maanpäällisessä Kirkossa. Meille on opetettu ja uskomme, että ne jotka poikkeavat tästä järjestyksestä ja vaeltavat kierosti - tekisi mieli sanoa röyhkeästi - oman tahtonsa mukaan, joutuvat eroon Jumalasta, menettävät perintönsä, taivaallisen kirkkauden, heidät erotetaan yhteisestä Kirkosta ja karkotetaan pimeyteen ja helvetin tuleen. Tämä kohtalo on jo tullut, kuten Jumalan Hengen innoittamat kirjoittajat ovat kuvanneet, pimeyden ruhtinaan ympärille kertyneiden pahantekijöiden osaksi, samoin kuin vääräuskoisten harhaoppisten jaarittelijoidenkin, joita aika ajoin ilmestyy maailmaan. Ylpeytensä ja itseluottamuksensa tähden heidät on surkuteltavalla tavalla heitetty jumalallisen kirkkauden ja nautinnon ulkopuolelle ja erotettu kristittyjen pyhästä yhteisöstä... (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat...Filokalia IV, s. 142 – 143. 15)

 

Tuntematon

... Lisäksi kunniankipeys saa vähitellen tällaisen kilvoittelijan valtaansa ja hän alkaa kuvitella olevansa tarkkaavainen rukoilija... (Tuntematon: Kolmesta tavasta rukoilla, Fiokalia IV, s. 327. 3 rivi alh.)