Evagrios

Käytännön kilvoittelua vastustavista demoneista nousevat ensimmäisinä taisteluun ne joiden tehtäväksi on uskottu vatsanpalvelun halujen herättäminen, ja ne jotka istuttavat mieleemme rahanhimon, sekä ne jotka kutsuvat meitä tavoittelemaan ihmiskunniaa. Niiden jäljessä ryntäävät kaikki muut demonit ja ottavat orjikseen ne joita nuo ensimmäiset ovat onnistuneet haavoittamaan. Sillä ei voi langeta haureuden hengen valtaan sellainen, joka ei sitä ennen ole langennut vatsanpalveluun. Eikä vihan vimmoihin voi joutua se, joka ei tavoittele kiihkeästi ruokaa, tavaraa tai kunniaa. Samoin on mahdotonta paeta murehtimisen demonia, ellei ole päässyt eroon noista kolmesta ensin mainitusta. Ylpeyttä, pahan hengen viheliäisintä aikaansaannosta, ei voi välttää, ellei kitke mielestään rahanhimoa, kaiken pahan juurta. Sanoohan Salomokin: » Köyhyys nöyryyttää miehen.» (Sananl.10: 4 LXX) Ja lyhyesti: ihminen ei voi joutua minkään demonin valtaan, elleivät nuo joukon johtajat ole häntä ensin vakavasti haavoittaneet. Nämä kolme ajatustahan paholainen esitti Vapahtajallekin: ensiksi se pyysi Häntä muuttamaan kivet leiviksi; toiseksi se lupasi Hänelle koko maailman jos Hän maahan langeten kumartaisi sitä; kolmanneksi se sanoi, että jos Vapahtaja tottelisi sitä, kaikki ylistäisivät Häntä, koska Hän ei olisi vahingoittunut, vaikka olisi hypännyt temppelin harjalta. Herra voitti nämä kiusaukset ja ajoi paholaisen pois. (Mt.4:1 - 10) Näin hän opetti meille, että paholaisen voi torjua vain hylkäämällä halveksivasti nuo kolme ajatusta. (Munkki Evagrios: Himojen ja ajatusten erittelemisestä, Filokalia I, s. 70. 1)

Kun joku vihollinen aikoo haavoittaa sinua ja haluat, kuten on kirjoitettu, kääntää hänen miekkansa hänen omaan sydämeensä, (Ps.37:15) toimi seuraavasti. Tutki tarkkaan, millainen on vihollisen heittämä ajatus, mistä se koostuu ja erittäinkin mikä siinä on sellaista, joka murehduttaa mieltä. Selitän asian esimerkin avulla. Vihollinen lähettää sinulle vaikkapa rahanhimon ajatuksen. Tutki ensin mieltäsi, joka on tuon ajatuksen vastaanottanut, mieti sitten miellettä kullasta ja itse kultaa ja lopuksi itse rahanhimoa. Kysy itseltäsi: mikä näistä on synti? Mieli? Miten se sitten olisi Jumalan kuva? Kultaan kohdistuva mielle? Kuka tervejärkinen voisi väittää sitä synniksi? Onko siis kulta sellaisenaan syntiä? Minkä tähden se sitten olisi olemassa? Tuloksena siis on, että synnin syy on tuo neljäs, joka ei sinänsä ole mikään itsenäisesti olemassa oleva asia eikä ajatus asiasta, vaan jonkinlainen ihmisvihaa uhkuva nautinnonhalu. Se syntyy ihmisen vapaasta tahdosta ja pakottaa mielen käyttämään väärin Jumalan luomaa maailmaa, joten Jumalan lain tehtävänä onkin sen tuhoaminen. Kun näin asioita tarkkaan tutkimalla olet paljastanut ajatuksen todellisen ytimen se kuivuu kokoon, se haihtuu, sen lähettänyt demoni kaikkoaa mielestäsi, joka tämän tiedon turvin on kohonnut korkeuksiin.

Mutta jos et halua käyttää vihollista vastaan sen omaa miekkaa vaan koetat ensin kukistaa sen omalla lingollasi, ota sinäkin kivi paimenlaukustasi (vrt.1Sam.17) ja ryhdy mietiskelemään seuraavia asioita: Enkelit ja demonit pystyvät tulemaan meidän maailmaamme, mutta me emme pysty menemään niiden maailmaan; me emme voi lähentää enkeleitä yhä enemmän Jumalaan emmekä tehdä demoneja vieläkin saastaisemmiksi, vaikka niin haluaisimmekin. Ajattele myös, miten syöksyi maahan tuo aamulla syttyvä kointähti, (Jes.14:12) (tarkoittaa saatanaa) joka »tekee meren voidekattilan kaltaiseksi» ja ottaa syvyyden kuilun vangikseen, panee syvyyden kiehumaan kuin padan (Job41:22) ja järkyttää kaiken pahuudellaan ja haluaa hallita kaikkea. Näiden asioiden tutkiskeleminen haavoittaa vakavasti demonia ja karkottaa pakosalle kaikki sen joukkiot. Tämä sopii kuitenkin vain niihin, jotka ovat jo jossain määrin puhdistuneet ja pystyvät siten näkemään tapahtumien syitä; mieleltään puhdistumattomat eivät tähän tutkiskeluun pysty eikä heitä kuulla edes silloin, kun he ovat muilta oppineet demonien hillitsemistä, koska himojen hyörinän tähden heidän mielensä on taistelun aikana melskeen ja pölypilven peitossa. Muukalaisten muun sotajoukon tulee näet asettua täysin aloilleen, että vain Goljat yksinään kohtaisi Daavidimme. (kts.1Sam.17) Samoin tulee meidänkin epäpuhtaiden ajatusten ahdistaessa käyttää sekä ajatusten ruotimista että edellä kuvattua taistelutapaa. (Munkki Evagrios: Himojen ja ajatusten erittelemisestä, Filokalia I, s. 85 – 86. 20)

... Erittäin monimuotoinen ja ehtymätön juonien punoja on havaintojeni mukaan rahanhimon demoni. Niinpä kun luopumalla täydellisesti kaikesta olemme saattaneet sen pulaan, se usein alkaa heti teeskennellä säästeliästä ja köyhiä rakastavaa ja saa munkin kuvittelemaan, kuinka hän ottaisi sydämellisesti vastaan vieraita, lähettäisi puutteenalaisille avustusta, vierailisi kaupungin vankiloissa ja ostaisi orjia vapaaksi. Neuvoopa tuo katala etsimään rikkaiden naisten seuraa, toisinaan se taas kehottaa kumartelemaan paksukukkaroisia. Niin se vähitellen pettää sielua, kietoo sen rahanhimon ajatuksiin ja jättää sitten turhamaisuuden demonille. Tämä puolestaan saa erakon kuvittelemaan, kuinka ihmisjoukot ylistävät Herraa näiden hänen laupeudentekojensa tähden ja kuinka jotkut alkavat pikku hiljaa puhua pappeudesta. Se esittää ennustuksia nykyisen papin kuolemasta ja vakuuttaa, että vaali väistämättä osuu erakkoon, joka on saanut niin suuria aikaan. Ja niin tuo onneton munkki, jonka mieli on kietoutunut tällaisiin ajatuksiin, alkaa epäluuloisena katsoa karsaasti niitä, jotka kenties ovat moista vastaan, oletetuille kannattajilleen hän taas jakelee auliisti lahjoja ja sulkeutuu kiitollisena heidän suosioonsa. Vastaanhangoittelijat hän ajattelee luovuttavansa tuomarien käsiin ja määrää heidät karkotettaviksi kaupungista. Kun tällaiset ajatukset ovat vallanneet munkin sydämen, kiiruhtaa paikalle ylpeyden demoni joka halkoo salamoillaan yhtenään ilmaa ja loihtii munkin eteen siivekkäitä lohikäärmeitä, niin että hän ajautuu lopulta mielenhäiriöön.

Me sen sijaan tukahduttakaamme moiset ajatukset rukouksella ja eläkäämme kiitollisina köyhyydessä. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin (1 Tim. 6: 7- 8) ja muistakaamme Paavalin sanat: »Rahan himo on kaiken pahan juuri». (1 Tim. 6: 10) (Munkki Evagrios: Himojen ja ajatusten erittelemisestä, Filokalia I, s. 87. 21)

 

Kassianus Roomalainen

Rahanhimosta

Kolmas kilvoittelu meillä on rahanhimon henkeä vastaan. Se on vieras ja luontoomme kuulumaton himo, joka saa epäuskosta aiheen hyökätä munkkeja vastaan. Muiden himojen osalta - tarkoitan vihaa ja intohimoa - näyttää näet siltä, että niiden kiihko on lähtöisin itse ruumiista, siten ne tavallaan saavat alkunsa omasta itsestämme ja kuuluvat luontoomme syntymästämme asti - sen tähden niiden voittaminenkin vaatii runsaasti aikaa. Mutta rahanhimon sairaus on kotoisin ihmisen ulkopuolelta, ja siitä voidaan helposti tehdä loppu, jos sitä vain tarkoin varotaan. Mutta jos rahanhimoa ei varota, siitä kehittyy kaikista himoista turmiollisin, ja siitä vapautuminen on vaikeaa, sillä se on apostolin mukaan »kaiken pahan juuri». (1 Tim. 6:10)

Käsitykseni mukaan asia on seuraavasti: Ruumiin luonnolliset liikkeet ovat havaittavissa ei ainoastaan lapsissa, jotka eivät vielä pysty erottamaan hyvää pahasta, vaan aivan vastasyntyneissäkin, joissa ei ole jälkeäkään hekumasta, mutta joiden liha luonnostaan liikkuu. Myös vihan pistin paljastuu jo pikkulapsissa: huomaamme heidän kiihtyvän nähdessään ihmisiä, jotka ovat tuottaneet heille pahaa mieltä. En sano tätä syyttääkseni luontoa synnin aiheeksi. Sanon tämän osoittaakseni, että vaikka Luoja alussa antoi vihan ja intohimon ihmiseen hyvää tarkoitusta varten, niin näyttää siltä, että ne ovat välinpitämättömyytemme vuoksi harhautuneet ruumiin luonnollisesta käytöstä luonnonvastaiseen. Sillä lihan liikkeen on Luoja antanut lasten saamiseksi ja suvun säilyttämiseksi, ei haureutta varten. Vihan vimma taas on sijoitettu meihin siinä pelastavaisessa tarkoituksessa että vihastuisimme syntiin, ei siksi että villipetojen tavoin taistelisimme heimolaisiamme vastaan. Luonto ei siis ole syntinen meidän väärinkäyttömme tähden eikä Luoja pahuuden aiheuttaja - yhtä vähän kuin se joka on antanut kirveen työkaluksi on syyllinen, jos vastaanottaja käyttääkin sitä tappoaseena.

Tämän olen sanonut, koska haluan osoittaa, ettei rahanhimoa voi puolustella sillä, että se muka kuuluu luontoomme. Se johtuu yksinomaan pahasta ja turmeltuneesta sieluntilasta. Kun rahanhimo kohtaa innottoman ja epäuskoisen sielun, joka on vastikään luopunut maailmasta, se esittää tälle näennäisesti perusteltuja ja järkeviä syitä jättää itselleen jotain omaisuudestaan. Rahanhimo nostaa munkin mieleen pitkän vanhuuden ja ruumiin raihnauden; se saa ajattelemaan, etteivät luostarin antamat tarvikkeet ole riittäviä edes terveelle, saati sitten sairaalle, ja ettei luostarissa pidetä riittävästi huolta sairaista, vaan heidät jätetään oman onnensa nojaan; se kuiskuttaa että jos munkilla ei ole kätkössä kultaa, tulee hän kokemaan kurjan kuoleman. Lopuksi tämä himo väläyttää munkin mieleen ajatuksen, ettei hän raskaan raadannan ja igumenin ankaruuden tähden kestä kovinkaan kauan luostarissa. Kun se tällaisilla ajatuksilla harhauttaa mielen hankkimaan vaikkapa vain yhden denarin, niin sen jälkeen se taivuttaa munkin opettelemaan salaa hengelliseltä ohjaajaltaan käsityön, jonka avulla hän voi haalia lisää tuota suuresti kaipaamaansa rahaa. Niin rahanhimo pettää tuota onnetonta epämääräisillä toiveilla ja iskostaa hänen mieleensä käsityöstä koituvan voiton, joka tuo levon ja huolettomuuden. Niinpä tuo onneton antautuu kokonaan voiton ajattelemiseen eikä ota lukuun mitään siitä koituvia haittoja - ei vihan raivoa, kun hän sattuu kärsimään vahinkoa, ei murheen pimeyttä, jos voiton toive ei toteudukaan. Kuten toisille vatsa, (kts. Fil.3:19) niin hänelle on kulta Jumalana. Siksi autuas apostolikin joka tiesi tämän, nimittää rahanhimoa ei ainoastaan kaiken pahan juureksi, vaan myös epäjumalanpalvelukseksi. (Kol.3:5)

Tarkastelkaamme siis, millaiseen pahuuteen tämä sairaus johtaa ihmisen, kun se kerran saattaa hänet jopa epäjumalanpalvelukseenkin. Rahanhimoa poteva irrottaa mielensä Jumalan rakkaudesta ja kiintyy kultaan kaiverrettuihin ihmisten kuviin. Näiden ajatusten pimentämä munkki kasvaa yhä pahempaan suuntaan eikä voi enää mitenkään olla kuuliainen. Hän närkästyy, pitää itseään sorrettuna ja napisee jokaisesta työstä, väittää vastaan ja kulkee kohti kuilua kuin äksy hevonen, koska mikään harras kunnioitus ei häntä hillitse. Hän ei ole tyytyväinen jokapäiväiseen ravintoonsa ja esittää vastalauseitaan sanoen, ettei voi loputtomiin kestää tätä kaikkea Hän alkaa puhua, ettei Jumala ole vain siinä luostarissa ja ettei hänen oma pelastuksensa ole siitä riippuvainen ja ellei hän lähde sieltä pois, hän joutuu turmioon. Kun hänellä näin on turmeltuneen mielensä työtoverina kätketyt rahansa, hän ikään kuin niiden siivittämänä alkaa miettiä luostarista lähtöä. Ylpeästi ja töykeästi hän vastaa kaikkiin käskyihin. Jos hän näkee jonkin asian luostarissa kaipaavan kohennusta, hän pitää itseään vieraana ja ulkopuolisena sekä esittää välinpitämättömästi ja halveksivasti syytöksiä, mitä ikinä tapahtuukin. Sitten tällainen rahanhimon valtaama munkki etsii syitä voidakseen vihastua ja murehtia, ettei näyttäisi siltä kuin hän lähtisi luostarista kevyesti ja ilman aihetta. Ja jos hän voi kuiskutuksin ja turhilla puheilla pettäen houkutella vielä jonkun seurakseen, ei hän kaihda tätäkään tekemästä, koska hän haluaa saada toisenkin syyllistymään virheeseensä.

Omien rahojensa kiihottamana rahanhimoa poteva ei näin koskaan pysty elämään rauhassa luostarissa tai alistumaan luostarisääntöihin. Mutta kun ahneuden demoni sitten suden tavoin tempaa hänet lammaskarsinasta ja laumasta erotettuaan saa hänet syöntivalmiina saaliikseen, niin se saa hänet tekemään innolla keljassaan yötä päivää niitä samoja töitä, joiden tekemistä määrätunteina luostarissa hän piti niin raskaana. Ahneuden henki ei salli tuon onnettoman noudattaa rukoussääntöä, ei säädettyjä paastoja eikä valvomisia, vaan kahlehdittuaan hänet rahanhimon kiihkolla saa hänet suuntaamaan kaiken pyrkimyksensä käsityöhön.

Tällä sairaudella on kolme ilmenemismuotoa, joista kaikista pyhä Raamattu ja isät opetuksissaan varoittavat. Ensimmäinen saa säälittävät uhrinsa hankkimaan ja kokoamaan sellaista, mitä heillä ei maailmassa ollut. Toinen taas panee ne, jotka ovat kerran luopuneet rahoistaan, katumaan ja johdattaa heidän mieleensä ajatuksen vaatia takaisin sitä minkä ovat Jumalalle luovuttaneet. Kolmas taas alun alkaen kahlehtii munkin epäuskolla ja välinpitämättömyydellä eikä salli hänen kokonaan hylätä maailman asioita. Se tuo hänen mieleensä köyhyyden pelon ja horjuttaa luottamuksen Jumalan huolenpitoon, ja näin munkki tulee rikkoneeksi ne lupaukset, jotka hän antoi maailmasta luopuessaan.

Kaikista näistä kolmesta muodosta löydämme esimerkkejä pyhästä Raamatusta. Halutessaan hankkia rahaa, jota hänellä ei aikaisemmin ollut, Geehasi menetti profeetallisen armolahjan, jonka hänen opettajansa oli tahtonut jättää perinnöksi hänelle ja hänen suvulleen. Niin Geehasi siunauksen sijaan peri profeetan kirouksesta ikuisen pitalin. (2Kun.5) Juudas taas halutessaan rahaa josta aiemmin oli Kristusta seuratakseen luopunut, ei ainoastaan langennut Herran kavaltamiseen ja joutunut niin apostolien joukon ulkopuolelle, vaan tuhosi ruumiillisen elämänsäkin väkivaltaisella kuolemalla.(Mt.27:5) Ananias ja Safiira taas halusivat säilyttää itsellään jotain siitä mitä olivat omistaneet, mutta saivat apostolin suusta osakseen kuoleman rikoksensa rangaistukseksi. (Apt.5:5,10)

Viidennessä kirjassaan suuri Mooses vertauskuvallisesti kehottaa niitä jotka ovat luvanneet luopua maailmasta, mutta epäuskon synnyttämästä pelosta takertuvat jälleen aineellisiin asioihin: »Joka pelkää ja arkailee, menköön ja palatkoon kotiinsa, etteivät hänen veljensäkin menettäisi rohkeuttaan niin kuin hän». (5Moos.20:8) Onko mitään varmempaa tai selvempää kuin tämä todistus'? Emmekö näistä esimerkeistä opi, että niiden jotka luopuvat maailmasta, tulee luopua siitä täydellisesti ja niin mennä taisteluun. Jos he eivät niin menettele, vaan aloittavat munkkeuselämänsä veltosti ja kieroutuneesti, he saavat muutkin poikkeamaan pois evankeliumin mukaisesta täydellisyydestä ja saavat heidät arkailemaan.

Jotkut tulkitsevat väärin pyhän Raamatun sanan »autuaampi on antaa kuin ottaa» (Apt.20:35) ja koettavat vääristellen soveltaa sitä omaan petolliseen rahanhimoonsa. Samoin he vääristävät Herran opetuksen »jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua». (Mt.19:21) Näin he selittävät, että autuaampaa kuin köyhyys on hallita omaisuuttaan ja antaa siitä tarvitseville. Tällaiset tietäkööt, etteivät he ole vielä luopuneet maailmasta eivätkä astuneet munkkeuselämän täydellisyyteen, koska häpeävät ottaa Kristuksen tähden kantaakseen apostolisen köyhyyden sekä käsiensä työllä hankkia, mitä he ja heidän seuralaisensa tarvitsevat. (Apt.20:34) Näinhän he teoillaankin täyttäisivät munkkilupauksensa ja saisivat saman kunnian kuin itse apostolikin. Jaettuaan pois entisen rikkautensa kilvoitelkoot he yhdessä Paavalin kanssa hyvän kilvoituksen ja kärsikööt nälkää ja janoa, vilua ja alastomuutta (2 Tim.4:7; 2 Kor.11:27)

Jos kerran itse apostoli olisi pitänyt entisen rikkautensa omistamista tarpeellisena täydellisyyden saavuttamiseksi, ei hän olisi sitä halveksinut; sanoohan hän olleensa merkittävä henkilö ja Rooman kansalainen (Apt.22:25) Eivätkä nekään jotka Jerusalemissa myivät talonsa ja peltonsa ja panivat niiden hinnan apostolien jalkojen juureen, (Apt.4:34 – 35) olisi niin menetelleet, jos apostolien mielestä olisi ollut autuaampaa, että he olisivat saaneet elantonsa omaisuudestaan kuin että he elivät omalla uurastuksellaan ja Juudean ulkopuolisten seurakuntien avustuksilla. Selvemmin tästä opettaa apostoli Paavali, joka kirjoitti roomalaisille: »Mutta nyt minä matkustan Jerusalemiin viemään pyhille avustusta. Sen he (= Makedonia ja Akaia) ovat päättäneet omasta hyvästä tahdostaan ja he ovatkin sen heille velkaa.» (Room.15:25,27) Ja kun hän itse oli estynyt hankkimasta elatustaan omin käsin, koska oli usein kahleissa ja vankeudessa tai matkoilla, hän opettaa ottamaan vastaan tarvittavat varat Makedoniasta tulevilta veljiltä ja sanoo: »Sillä mitä minulta puuttui, sen täyttivät veljet, jotka tulivat Makedoniasta.» (2Kor.11:9) Filippiläisille hän taas kirjoittaa: »Tiedättehän tekin, filippiläiset, että kun lähdin Makedoniasta, ei mikään muu seurakunta kuin te yksin käynyt minun kanssani tiliyhteyteen annetusta ja vastaanotetusta. Sillä Tessalonikaankin te minulle kerran, jopa kahdesti, lähetitte, mitä tarvitsin.» (Fil.4:15 -16)

Näin siis rahanhimoa sairastavat olisivat omasta mielestään autuaampia kuin apostoli, koska kerran tulevat toimeen omillaan. Mutta kukapa edes äärimmäisen mielettömyyden puuskassa uskaltaisi puhua tällaista!

Jos siis haluamme seurata evankeliumin käskyä ja alusta pitäen apostolien opetukseen perustuvaa Kirkkoa, älkäämme tulkitko hyvin lausuttuja asioita huonosti omien arvelujemme perusteella. Hylätkäämme välinpitämättömyys ja epäusko ja noudattakaamme tarkkaan evankeliumia. Näin seuraamme isiemme jälkiä emmekä koskaan luovu taitoa vaativasta luostarielämästä vaan todella hylkäämme maailman. Tässä yhteydessä on hyvä palauttaa mieleen myös pyhien ajatuksia. Kerrotaan pyhän Basileioksen, Kappadokian Kesarean piispan, sanoneen eräälle senaattorille, joka oli jättänyt maailmasta luopumisensa puolitiehen ja oli pitänyt itsellään osan rahoistaan: »Senaattori et enää ole ja munkkia sinusta ei tullut.

Meidän tulee siis kaikella innollamme pyrkiä kitkemään sielustamme rahanhimo, tuo kaiken pahan juuri, tietäen, että jos juuri on jäänyt paikoilleen, työntyvät siitä kohta versotkin. Köyhyyden hyve on kuitenkin vaikeasti toteutettavissa muuten kuin luostarissa, missä meidän ei tarvitse huolehtia edes välttämättömistä tarpeistakaan. Pitäkäämme mielessä Ananiaan ja Safiiran saama tuomio ja kavahtakaamme jättämästä itsellemme mitään omaisuudestamme. Samoin muistakaamme varoittavana esimerkkinä Geehasia, joka rahanhimonsa palkaksi sai ikuisen pitaalin, ja varjelkaamme itseämme, ettemme ryhtyisi haalimaan rahaa, jota meillä ei ollut edes maailmassa eläessämmekään. Muistakaamme myös Juudaksen loppua hirsipuussa ja kavahtakaamme ottamasta mitään siitä, minkä maailmasta luopuessamme hylkäsimme. Tämän lisäksi pitäkäämme aina mielessämme kuolemaa, ettei Herramme vain tulisi sinä hetkenä, jona emme luule, (Mt.24:44) ja löytäessään omantuntomme rahanhimon tahraamana sanoisi meille kuten evankeliumin kertomuksen rikkaalle miehelle: »Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä olet hankkinut? (Lk.12:20) (Pyhä Kassianus Roomalainen: Rahanhimosta, Filokalia II, s. 119 - 125)

 

Markus Askeetti

Kaiken pahan juureksi sanotaan rahanhimoa, (1 Tim. 6: 10) ilmeistä, että sekin sikiää turhamaisuudesta ja nautinnonhalusta.

Nämä kolme - rahanhimo, turhamaisuus ja nautinnonhalu - sokaisevat mielen.

Nämä kolme himoa ovat Raamatussa mainitut verenimijän kolme tytärtä, (Sananl.30:15) joita niiden äiti, houkkamaisuus, yli kaiken rakastaa.

Tietoa ja uskoa, luonnollisia seuralaisiamme, ei mikään siinä määrin tylsistä kuin nämä kolme.

Viha, raivo, sodat ja tapot sekä kaikki muu pahuus ovat juuri noiden kolmen kautta saaneet suuren vallan ihmisten keskuudessa.

Rahanhimoa, turhamaisuutta ja nautinnonhalua tulee vihata pahuuden äiteinä ja hyvän äitipuolina. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista, Filokalia I, s. 170 – 171.100 - 105)

Jos rahojen, kunnian ja nautinnon tähden vihastuu lähimmäiseensä, ei ole vielä oppinut, että Jumala ohjaa asioita oikeudenmukaisesti.

Herra sanoo: "Joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, ei voi olla minun opetuslapseni." (Lk.14: 33; (Mt.10:37). Tämä on ymmärrettävä niin, että se ei tarkoita vain rahaa, vaan pahuuden kaikkia ilmenemismuotoja. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista, Filokalia I, s. 171. 108 - 109)

Turhamaisuus, rahanhimo ja nautinnonrakkaus tahraavat hyvän teon, ellei niitä ole ajoissa nujerrettu Jumalan pelon avulla. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat... Filokalia I, s. 196. 138)

 

Teodoros Eedssalainen

Joku entisaikain isistä (Euagrios; vrt. "Himojen ja ajatusten erittelemisestä", kohta 1 Filokalia I, s. 70) on oikein ja sattuvasti sanonut, että meitä vastustavista demoneista nousevat ensimmäisinä taisteluun ne joiden tehtäväksi on uskottu vatsanpalvelun himojen herättäminen, ne jotka istuttavat mieleemme rahanhimon sekä ne jotka kutsuvat meitä tavoittelemaan ihmiskunniaa. Niiden jäljessä ryntäävät kaikki muut demonit ja ottavat orjikseen ne, joita nuo ensimmäiset ovat haavoittaneet.

Tosiaan - omat havaintomme ja kokemuksemmekin ovat vakuuttavasti osoittaneet, että ihmisen on mahdotonta langeta mihinkään syntiin tai himoon, ellei jokin noista kolmesta ole ensin häntä haavoittanut. Samat kolme kiusaustahan paholainen esitti Vapahtajallekin, mutta Herra voitti ne ja ajoi paholaisen pois (Mt.4: 1-10), hyvyydessään ja ihmisrakkaudessaan Hän lahjoitti meille tuon voittonsa hedelmät. Hän oli ottanut omakseen kaikessa meidän ruumiimme kaltaisen ruumiin - kuitenkin ilman syntiä (Hebr.4:15), ja Hän osoitti meille tien, joka johtaa varmasti puhtauteen; kun me sitä vaellamme me pukeudumme uuteen, Luojansa kuvan mukaan uudistuvaan ihmisyyteen. (kts. Kol.3:10) (Pyhä Teodoros, Eedssan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia, Filokalia II, s. 28 - 29. 61 - 62)

 

Maksimos Tunnustaja

Itserakkaus on, kuten jo monesti on todettu, kaikkien himollisten ajatusten alku. Siitä kehittyvät kolmen päähimon ajatukset: vatsanpalvonnan, rahanhimon ja turhamaisuuden. Vatsanpalvontaa seuraa haureus, rahanhimoa ahneus ja turhamaisuutta ylpeys. Samoin kaikki muutkin himolliset ajatukset kuten esimerkiksi viha, alakuloisuus, kaunaisuus, kateus ja panettelu seuraavat näiden kolmen kintereillä. Nämä himot kiinnittävät mielen aineellisiin ja raskaan kiviriipan lailla kahlitsevat sen maahan, vaikka se luonnostaan on tultakin keveämpi ja aineettomampi. (Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 112. 56)

Rahanhimonsa paljastaa se joka iloitsee saadessaan rahaa, mutta murehtii joutuessaan antamaan. Näin tunteva ei sovi taloudenhoitajaksi. (Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 116. 76)

Turhamaisuus ja rahanhimo syntyvät toinen toisistaan. Jotkut ovat turhamaisia ja pyrkivät siksi rikastumaan, toiset taas rikastuttuaan tulevat turhamaisiksi. Tämä pätee maailmassa eläviin. Sen sijaan munkki, joka on luopunut omaisuudestaan, on enemmän taipuvainen turhamaisuuteen. Mutta jos hänellä sattuukin olemaan rahaa, hän häpeää sitä ja kätkee sen, koska se ei sovi hänen kutsumukseensa. (Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 117-118. 83)

Thalassios Afrikkalainen

Rahanhimo ruokkii muita himoja, koska se edistää kaikkea synnillistä nautintoa. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä... Filokalia II, s. 216. 34)

Nämä kolme halua ovat vatsanpalvonta, turhamaisuus ja rahanhimo. Niiden vanavedessä seuraavat kaikki muut himolliset ajatukset, joskaan ne kaikki eivät ole lähtöisin kaikista kolmesta. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä... Filokalia II, s. 238. 88)

 

Niketas Stithatoslainen

Kaikkien himojen johdossa on kolme yleistä himoa: nautinnonhimo, rahanhimo ja kunnianhimo - kolmipäinen lohikäärme. Näitä himoja vastaan on kolme taisteluryhmittymää, kolme armeijaa, jotka sotivat lohikäärmettä vastaan ja nujertavat sen: aloittelijat, edistyneet ja täydelliset. Aloittelijat voittavat nautinnonhimon, edistyneet rahanhimon ja täydelliset kunnianhimon. (Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, s. 145. 38)

Uskon aseet kohottaa epäuskon esitaistelijaa rahanhimoa vastaan se joka kilvoituksessaan ponnistelee kohti puolimatkaa, ja on pyyhkinyt nautinnonhimoa vastaan käymänsä kilvoituksen hikipisarat ensimmäisen vaiheen himottomuuden sienellä. Hän on alkanut avoimin silmin katsella olevaisten todellista luontoa. Hän ylentää mieltään mietiskelemällä jumalallisia ja terottaa järkeään tutkiskelemalla luodun sisäisiä perusteita ja kirkastaa sen kykeneväksi selvittämään luodun olemusta. Uskon siivin hän kohottaa sielunsa näkyväisistä näkymättömien korkeuksiin varmana siitä, että Jumala - kaiken olemattomuudesta olemiseen saattanut - pitää huolta luoduistaan, näin hän perustaa Jumalaan kaiken jumalalliseen elämään kohdistuvan toivonsa. (Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, s. 146 – 147. 41, 44)

Epäusko on paha asia: ilkeän rahanhimon ja kateuden perin katala sikiö. Ja jos epäusko on paha, kuinka paljon pahempi onkaan sen synnyttäjä! Se saa ihmislapset rakastamaan kultaa enemmän kuin Kristusta ja pitämään Luojaa halpa-arvoisempana kuin ainetta. Se taivuttaa palvelemaan aineellista Jumalan asemesta ja palvomaan luotua Luojan sijaan (Vrt. Room.1: 25) sekä vaihtamaan Jumalan totuuden valheeseen. (Room.1: 25) Jos siis tämä sairaus, rahanhimo, on niin paha että sitä kutsutaan toiseksi epäjumalanpalvelukseksi (Vrt.1 Tim. 6: 10), millaiseen ylettömään pahuuteen onkaan langennut sielu, joka omasta halustaan sairastaa sitä! (Niketas Stithatoslainen: Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 191. 55)

 

Gregorios Siinailainen

Päähimoja on kahdeksan. Tärkeimmät ovat vatsanpalvonta, rahanhimo ja turhamaisuus. Loput viisi, nimittäin haureus, viha, murhe, lamaannus ja ylpeys ovat noiden kolmen kylkiäisiä. Kolmen keskeisimmän himon vastapainona on kolme laaja-alaista hyvettä: itsehillintä, köyhyys ja nöyryys. Näitä seuraavat sitten puhtaus, sävyisyys, ilo, urhoollisuus, itsensä vähätteleminen ja koko muu hyveiden joukko. Eri hyveiden ja paheiden voimaa, vaikutusta ja ominaishajua ei voi oppia tuntemaan kuka tahansa sitä haluava. Hyveet oppii tuntemaan vain se, joka harjoittaa niitä teoin ja sanoin, paheet taas tulevat tutuiksi niiden valtaan joutuneille. Käytännön kokemuksen lisäksi on tarpeen tiedon ja arvostelukyvyn armolahja Pyhältä Hengeltä. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 289. 91)