Antonios Suuri

Ruumiin kukoistus ja tämän elämän viettäminen rikkauden ja vallan nautinnoissa koituu kuolemaksi. Sen sijaan vaivannäkö, kärsivällisyys, kiitollisuudella kestetty puute ja ruumiillinen kuolema ovat sielulle elämäksi ja iankaikkiseksi autuudeksi. (Pyhä Antonios Suuri: Opetuksia ihmisen luonteesta, Filokalia I/ 44.145)

 

Maksimos Tunnustaja

Kun ruumis kuolee, se eroaa maailmasta. Samoin sielukin rukouksen ylimmällä asteella ikään kuin kuolee ja irtautuu kaikista maallisista mielikuvista. Ilman tällaista kuolemaa sielu ei voi olla Jumalan yhteydessä ja elää Hänessä. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II/ 91. 62)

 

Thalassios Afrikkalainen

Taipumus pahaan on sielun sairautta, synninteko taas on sielun kuolema. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä... Filokalia II/229. 89)

Lähimmäisen vihaaminen on sielun kuolemaksi. Tällainen viha hallitsee panettelijan sielua ja säätelee hänen tekojaan. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä... Filokalia II/ 235. 50)

 

Abba Filemon

... Sillä sielu, joka murehtii onnetonta tilaansa ja jota alituisesti piinaa omien syntiensä muisto, kuolee maailmalle ja maailma sille, toisin sanoen: lihan himot eivät pysty tällaiseen ihmiseen. Joka on luopunut maailmasta ja liittynyt Kristukseen ja elää vaieten, hän rakastaa Jumalaa, säilyttää itsessään Jumalan kuvan ja kasvaa Hänen kaltaisuuteensa. Hän saa ottaa Jumalalta vastaan Hengen lahjan ja hänestä tulee Jumalan - eikä pahojen henkien - asumus ja hän tekee Jumalalle otollisia tekoja. Sielu, joka on puhdistunut ja vapautunut maallisista huolista ja lihan saastutuksesta, niin ettei siinä ole 'tahraa eikä ryppyä' (Ef5:27), saa vanhurskauden seppeleen ja säteilee hyveiden kauneutta."... (Abba Filemon: Hyödyllinen kertomus, Filokalia II / 265.19)

 

Gregorios Tessalonikalainen

Tiedä siis, kunnianarvoinen äiti, tai paremminkin opeta sinä niitä nuoria neitoja, jotka ovat valinneet Jumalan tahdon mukaisen elämän, pitämään mielessään, että on olemassa myös sielun kuolema, vaikka sielu luontojaan onkin kuolematon. Niinpä Kristuksen rakastama teologikin (apostoli Johannes) sanoo: "On syntiä, joka on kuolemaksi - - ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi. (1Joh.5:16 - 17) Ja suuri Paavali toteaa - sielun kuolemaa tarkoittaen: "Maailman murhe tuottaa kuoleman" (2 Kor.7:10). Toisaalla hän kehottaa: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!" (Ef.5:14). Mistä kuolemasta hän kehottaa nousemaan? Tietenkin siitä, jonka saavat aikaan sielua vastaan sotivat lihan himot" (1Piet 2:11). Siksi Herrakin kutsui kuolleiksi niitä, jotka elävät tässä turhuuden maailmassa. Hän ei suostunut opetuslapsen pyyntöön, kun tämä halusi mennä hautaamaan isänsä, vaan käski opetuslapsen seurata itseään ja antaa kuolleiden haudata kuolleensa." (Mt 8:22) Kuolleiksi Herra siis kutsuu myös elossa olevia mutta sielultaan kuoleutuneita.

Niin kuin sielun eroaminen ruumiista merkitsee ruumiin kuolemaa, niin merkitsee myös Jumalan eroaminen sielusta sielun kuolemaa, ja kuolema sanan täydessä merkityksessä on juuri sielun kuolema. Sitä Jumala tarkoitti myös varoittaessaan Aadamia paratiisissa: "Sinä päivänä, jona sinä syöt kielletystä puusta, pitää sinun kuolemalla kuoleman." (1 Moos 2:17) Rikkomuksessa kuoli näet Aadamin sielu, koska rikkomus erotti sen Jumalasta. Ruumiillisesti Aadam sen sijaan eli peräti 930-vuotiaaksi.(1 Moos. 5: 5)

Mutta rikkomuksen tuottama sielun kuolema ei turmele pelkästään sielua syösten ihmisen kiroukseen, vaan saattaa myös ruumiin turmelukselle ja lukemattomille rasituksille ja vaivoille alttiiksi, kunnes lopulta korjaa senkin saaliikseen. Rikkomusta seuranneen sisäisen ihmisen kuoleman jälkeen sai maasta luotu Aadam kuulla kirouksen sanat: "Kirottu olkoon maa sinun tähtesi, orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle. Otsasi hiessä sinun pitää syomän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman." (1 Moos. 3:17 - 19)

Tosin aikanaan seuraavassa uudestisyntymisessä, vanhurskaiden ylösnousemuksessa, myös lainrikkojien ja syntisten ruumiit nousevat ylös, mutta vain siirtyäkseen kuolemasta kuolemaan (Ilm.20:14), iankaikkiseen rangaistukseen, kuolemattoman madon (Mk9:44; puuttuu suom. UT: sta) ruoaksi, hammasten kiristykseen (Mt.8:12), ulos pilkkopimeään (Mt.8:12), helvetin pimeyteen ja sammumattomaan tuleen" (Mt5:22), josta profeetta sanoo: "Laittomat ja syntiset palavat yhdessä eikä ole sammuttajaa." (Jes.1: 31 LXX)". Tämä on "toinen kuolema", niin kuin Johannes Ilmestyskirjassa meille opettaa. (Ilm.20:14)

Kuule myös, mitä suuri Paavali sanoo: "Jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. (Room. 8: 13) Paavali puhuu tässä tulevan maailman elämästä ja kuolemasta ja tarkoittaa elämällä pääsyä iankaikkisen valtakunnan nautintoon, kuolemalla taas ikuista rangaistusta. Jumalan käskyjen rikkomisesta seuraa siis sekä sielun että ruumiin kaikinpuolinen kuolema niin tässä ajassa kuin myös tulevassa päättymättömän rangaistuksen paikassa.

Tämä on siis varsinainen kuolema: sielun eroaminen Jumalan armosta ja liittyminen syntiin. Ymmärtäväisille tämä on se kuolema, jota on todella vältettävä ja kauhistuttava. Asioita oikein harkitseville se on helvetin piinaakin pahempi. Paetkaamme siis mekin sitä kaikin voimin. Heittäkäämme pois kaikki, työntäkäämme pois tieltä kaikki, luopukaamme kaikesta -olipa sitten kyse ihmissuhteista, teoista tai haluista - kaikesta mikä kiskoo meitä poispäin ja eroon Jumalasta ja johtaa tuohon kauheaan kuolemaan. Joka on pelännyt sielun kuolemaa ja onnistunut varjelemaan itsensä siltä, ei enää pelkää lähestyvää ruumiin kuolemaa, sillä hänen sisimmässään asuu todellinen elämä, jota ei ruumiin kuoleman jälkeen mikään voi enää ottaa häneltä pois - kuolema vain sinetöi sen pysyvyyden.

Mutta samoin kuin sielun kuolema on tosi kuolema, niin on myös sielun elämä todellista elämää. Sielun elämä puolestaan on sielun yhdistymistä Jumalaan, niin kuin ruumiin elämä on ruumiin yhteyttä sieluun. Samoin kuin sielu koki kuoleman kun se rikkomalla käskyn erosi Jumalasta, samoin se tulee uudestaan eläväksi, kun se tottelemalla käskyä yhdistyy jälleen Jumalaan. Kristus sanookin evankeliumissa: "Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä" (Joh.6:63) Tämän kokenut Pietari lausui Herralle: "Sinulla on elämän sanat." (Joh.6:68) Mutta iankaikkisen elämän sanoja ne ovat vain niitä noudattaville, tottelemattomille tämä elämän käsky koituu kuolemaksi. (vrt. Room. 7:10) Apostolitkin, jotka olivat Kristuksen hyvä tuoksu, olivat toisille kuoleman haju kuolemaksi, toisille taas elämän tuoksu elämäksi. (2 Kor.2:16)

Tämä todellinen elämä kuuluu sielun lisäksi myös ruumiille. Ylösnousemuksessa se tekee ruumiinkin kuolemattomaksi. Eikä se vain vapauta ruumista kuolemasta, vaan päästää sen myös tulevasta rangaistuksesta, ts. loppumattomasta kuolemasta. Todellinen elämä suo myös ruumiille ikuisen elämän Kristuksessa vailla tuskia, sairauksia ja murheita - siis elämän, jossa ei todellakaan ole kuolemaa. Sielun kuolemaa, siis lankeemusta ja syntiä, seurasi ruumiin kuolema, sen hajoaminen maaksi ja muuttuminen tomuksi; ruumiin kuolema taas toi sielulle tuonelantuomion.

Vastaavasti sielun ylösnousemusta - ts. sen paluuta Jumalan yhteyteen, mikä toteutuu, kun tottelemme Hänen käskyjään-, seuraa myös ruumiin ylösnousemus, ruumis yhdistyy jälleen sieluun. Tämän ylösnousemuksen lopputuloksena on sitten todellinen katoamattomuus, iankaikkinen elämä yhdessä iankaikkisen Jumalan kanssa niille, jotka ovat siihen otollisia: he ovat muuttuneet lihallisista hengellisiksi ja elävät Jumalan enkelien tavoin taivaissa. Tästä apostoli sanoo: "Meidät temmataan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin me saamme aina olla Herran kanssa." (1Tess. 4:17; lyhennys)

Jumalan Poika, joka rakkaudesta ihmisiin tuli ihmiseksi, kuoli ruumiillisesti, kun Hänen sielunsa erosi ruumiista, vaikkei se eronnutkaan jumaluudesta. Siksi Hän myös herätti oman ruumiinsa kuolleista ja otti sen kunniassa ylös taivaaseen. Vastaavasti ne jotka ovat täällä eläneet Jumalan tahdon mukaan, eivät ruumiista erotessaan kuitenkaan eroa Jumalasta ja ylösnousemuksessa hekin ottavat ruumiinsa Jumalan luo ja menevät ruumiissaan sinne, minne Jeesus on meidän edelläkävijänämme mennyt (vrt. Hebr.6:20), ja pääsevät nauttimaan siitä kirkkaudesta joka on ilmestyvä (1Piet. 5:1) Kristuksessa. Eikä heidän osallisuutensa pääty ylösnousemukseen, vaan he pääsevät osallisiksi myös Kristuksen taivaaseen astumisesta ja koko jumalallisesta elämästä. Mutta näin ei käy niille jotka ovat täällä eläneet lihallisesti ja joilla ei lähtönsä hetkellä ollut mitään yhteyttä Jumalaan. Kaikki tosin nousevat kuolleista, mutta jokainen omassa joukossaan kuten apostoli sanoo (1Kor.15:23; suom. vuorollaan ei täysin vastaa alkutekstin merkitystä)". Joka on täällä "kuolettanut Hengellä lihan teot" (Room 8:13), elää siellä Kristuksen kanssa jumalallista, todella ikuista elämää. Sen sijaan sellainen, joka on täällä lihan haluilla ja himoilla kuolettanut hengen, tulee siellä - voi onnetonta - tuomituksi yhdessä pahan alkusyyn ja aiheuttajan kanssa ja joutuu sietämättömiin, ihmisjärjelle käsittämättömiin rangaistuksiin, so. uuteen, loppumattomaan kuolemaan. (Ilm. 20:14)

Missä sitten sai alkunsa tämä varsinainen kuolema, joka tuottaa sekä sielulle että ruumiille niin ajallisen kuin iankaikkisenkin kuoleman? Eikö juuri elämän maassa? Sen tähden ihminen tuomittiinkin heti maanpakoon, pois Jumalan paratiisista, sillä hänen elämänsä oli alkanut tuottaa kuolemaa eikä ollut enää sovelias paratiisiin. Vastaavasti myös varsinainen elämä, joka tuottaa sekä sielulle että ruumiille todellisen, kuolemattoman elämän, saa nyt alkunsa täällä kuoleman paikassa. Älköön kuitenkaan sellainen, joka ei kiiruhda hankkimaan tätä elämää sieluunsa jo täällä, pettäkö itseään tyhjillä toiveilla, että saisi sen siellä, rajan takana. Hänen on myös turha toivoa, että saisi maistaa Jumalan ihmisrakkautta tulevassa ajassa. Silloin on maksun ja koston päivä (vrt.Jes.63:4) - ei myötätunnon ja ihmisrakkauden. Silloin Jumalan kiivastus, viha ja oikeudenmukaisuus astuvat esiin. Silloin Jumala kohottaa korkealle väkevän kätensä rankaisemaan tottelemattomia. (vrt. Jes. 5:25) Voi sitä, joka lankeaa elävän Jumalan käsiin! (vrt. Hebr.10:31) Voi sitä, joka siellä joutuu kokemaan Jumalan suuttumuksen eikä ole jo täällä Jumalan pelon koulussa oppinut, kuinka voimakas Hänen vihansa voi olla, eikä ole teoillaan ennalta turvannut itselleen Hänen rakkauttaan. Nämä kokemukset kuuluvat tähän nykyiseen aikaan, sitä varten Jumala on antanut meille tämän elämän katumuksen paikaksi. Ellei näin olisi, menettäisi ihminen heti syntiä tehdessään myös tämän elämän. Mitä hyötyä hänellä siitä olisi'?

Epätoivolla ei saa myöskään olla sijaa ihmiselämässä, vaikka paholainen koettaakin monin tavoin kylvää sitä ei vain välinpitämättömien, vaan toisinaan myös kilvoittelevien mieleen. Koska siis tämän elämän aika on katumuksen aikaa, jo pelkästään se että syntiä tehnyt on elossa on takeena siitä, että Jumala ottaa hänet vastaan jos hän vain tahtoo palata Jumalan luo. Tähän elämään kuuluu näet aina ihmiselle annettu oikeus päättää itse omasta kohtalostaan. Vapaan tahdon tehtävänä onkin valita joko elämän vuoripolku tai kuolemanlaaksoon johtava tie - näistä molemmista oli edellä puhetta. Ihminen voi siis vapaasti valita tai hylätä kumman tahansa. Missä siis olisi sijaa epätoivolle, kun kaikki voivat aina ja milloin vain haluavat saada omakseen iankaikkisen elämän? (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV/ 49- 53. 3 - 7)