Niketas Stithatoslainen

Kuinka voimme koskaan yhdistyä Jumalaan, jollamme edellä kuvatulla tavalla saa takaisin entisen jaloutemme kauneutta ja jatkuvasti kehitä itsessämme Hänen kuvansa piirteitä - Hänen, joka alussa loi meidät kaltaisekseen ja josta olemme eronneet, koska Hänen kuvansa meissä on turmeltunut. Kuinka näet voisi yhdistyä Valoon se, joka on sammuttanut valon ja sallinut pimeyden tulla sisäänsä? Mihin tullaankaan heittämään meidät - emmehän yhdisty Häneen, josta olemuksemme on saanut alkunsa ja joka on saattanut meidät olemattomuudesta olemiseen ja pannut hallitsemaan luotuja? Meidät on kuin reväisty irti Luojastamme, koska emme kanna itsessämme Hänen kaltaisuuttaan. Ne jotka näkevät, tietävät vastauksen, vaikka minä vaikenisinkin. (Niketas Stithatoslainen: Käytännönkilvoituselämästä, Filokalia III, ss. 137-138. 18)

Ihminen on Jumalan kuva, ei kuitenkaan ruumiinrakenteeltaan - älköön vain kukaan tietämättömyyttään väittäkö mitäkin sellaista - vaan henkiseltä luonnoltaan, jota ei maatuvainen ruumis pysty rajoittamaan. Eihän voida rajoittaa jumalallistakaan luontoa, joka on aineeton ja kaiken luomakunnan ulkopuolella: se on rajaton ja ruumiiton, näkymätön ja kuolematon se sijaitsee kaiken olevaisen ja järjen yläpuolella, eikä sitä voida aistein havaita; se on myös laaduton, määrätön, käsittämätön ja ylittää täysin meidän ymmärryksemme. Samoin myös henkinen luonto, jonka Jumala on meille antanut, on rajoittamaton ja aineeton, eikä sitä voi nähdä tai muuten aistein havaita; se on myös ruumiiton, käsittämätön ja Jumalan iankaikkisen kuolemattoman kunnian kuva. (Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen... Filokalia III, s. 215. 4)

Joka kurkottaa kiihkeästi ja vaivoja karttamatta kohti Jumaluutta, alkaa sielunsa ja ruumiinsa hyveillä heijastaa Jumalan kuvaa. Hän lepää Jumalassa ja Jumala hänessä. Hän on yhdistynyt Jumalaan ja Jumala häneen, niin että hän on runsaine Hengen armolahjoineen jo täällä Jumalan autuuden kuva ja asemansa puolesta jumala - ja se myös näkyy hänestä. Jumala taas on hänen täydellistämisensä salaisuuden toteuttaja.

Jumala on kaikkeuden Kuningas ja Alkujärki ja Hänellä on itsessään yhtä olentoa oleva ja Hengen kanssa iankaikkinen Sana. Hän ei koskaan ole ilman Sanaa ja Henkeä, sillä jumaluuden olemus on jakaantumaton. Mutta Hän ei myöskään sekoitu Sanaan eikä Henkeen, sillä Jumalan persoonat ovat sekoittumattomat. Sana jonka Hän olemuksestaan luonnollisesti synnyttää, ei eroa Hänestä, sillä Jumala ei eroa itsestään. Sana on Isän kanssa iankaikkinen eikä erkane Synnyttäjästään. Sanalla on myös aluton Henki, joka on Hänen kanssaan yhtä luontoa ja joka lähtee ennen kaikkia aikoja Isästä. Sanalla ja Isällä on yksi jakamaton luonto, vaikka se jakaantuukin eri persooniksi ja vaikka Kolminaisuutta ylistetäänkin Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Persoonat eivät milloinkaan eroa yhteisestä iankaikkisesta olemuksestaan ja luonnostaan - ovathan He yksi luonto ja yksi Jumala. Jumalan luoma ihminen on tämän kolmipersoonaisen ja samalla yhden luonnon kuva. Tämä kuva ei heijastu ihmisen näkyväisestä, kuolevaisesta ja hajoavasta puolesta. vaan hänen olemuksensa siitä osasta, joka on kuolematon ja aina muuttumaton.

Jumala, Alkujärki, joka on viisaudessaan luonut kaiken, on verrattomasti luotujensa yläpuolella. Itse muuttumatta Hän synnyttää Sanan ylläpitämään luotujaan ja lähettää kaikkein pyhimmän Hengen vahvistamaan niitä (Joh.15:26), niin kuin on kirjoitettu. Jumala itse on sekä kaiken ulkopuolella että kaikessa. Samalla tavoin on aineen ja näkyväisen maailman sekä ulko- että sisäpuolella myös ihminen, joka on Hänen jumalallisesta luonnostaan osallinen. Ihmisen henkinen, ruumiiton ja kuolematon sielu on Jumalan kuva, ja hänen mielensä synnyttää luonnostaan, omasta olemuksestaan käsin, sisäisen sanan, joka ylläpitää ruumiin voimaa.

Niin kuin Luoja ei koskaan eroa omista persoonistaan, Sanasta ja Hengestä, niin kuuluvat myös ihmissieluun jakamattomasti ja erottamattomasti mieli ja sana. Ne ovat sielun kanssa yhtä luontoa ja olemusta, jota ruumis ei pysty rajoittamaan.

Jumaluus on kolmipersoonainen, Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä kumarrettava. Kolminainen on myös ihminen, jonka Jumala on luonut kuvakseen. Tämä kolminainen ihminen kumartaa sielullaan, mielellään ja järjellään Häntä, joka on kaiken olemattomuudesta luonut. Se mikä Jumalassa on luonnostaan ikuista ja yksiolennollista, sen Hän on luomisessa liittänyt myös kuvaansa, ja siitä näkyy, että meidät on luotu Jumalan kuviksi: niinpä olen Jumalan kuva, vaikka koostunkin sekä maan tomusta että tästä kuvasta.

Eri asioita ovat Jumalan kuva ja kuvaan liittyvät ominaisuudet. Jumalan kuva ihmisessä on henkinen sielu, mieli ja järki, joiden luonto on yksi ja jakaantumaton. Kuvaan liittyvät ominaisuudet ovat hallitsevuus, kuninkaallisuus ja vapaus.

Samoin mielen kunnia ja arvo ovat eri asioita, ja eri asioita taas Jumalan kuva ja Hänen kaltaisuutensa (Vrt.1 Moos. 1: 26). Mielen kunniaa on sen kohoaminen, jatkuva liike ylöspäin, samoin sen terävyys, puhtaus, järkevyys, viisaus ja kuolemattomuus. Sen sijaan arvon mielelle antavat järjellisyys, kuninkaallisuus, hallitsevuus ja vapaus.

Jumalan kuva näkyy siitä, että sielu, mieli ja järki ovat olemassa sekä itsenäisesti että muodostavat yhden olemuksen, ovat jakaantumattomia ja erottamattomia. Mieli ja järki kuuluvat erottamattomasti sieluun, joka on ruumiiton ja kuolematon, jumalallinen ja henkinen, ja nämä kolme - mieli, järki ja sielu - ovat samoin yksiolemuksisia ja katoamattomia. Ne eivät koskaan jakaudu eivätkä voi erota toisistaan.

Jumalan kaltaisuutta taas ovat oikeudenmukaisuus, rehellisyys, armahtavaisuus, myötätuntoisuus ja lähimmäisrakkaus. Jumalan kuva ja Hänen kaltaisuutensa näkyvät kirkkaina niissä, joilla on nämä ominaisuudet ja jotka niitä varjelevat. Heissä ihmisluonto pääsee oikeuksiinsa ja he kohoavatkin arvossa muiden yläpuolelle.

Kolmiosaisessa sielussamme on kaksi puolta: järjellinen ja himollinen. Järjellinen puoli on Luojansa kuvana riippumaton ja näkymätön, eivätkä aistit pysty rajoittamaan sitä, koska se on niiden sekä ulko- että sisäpuolella. Järjellisellä puolellaan sielu on yhteydessä henkisiin ja jumalallisiin voimiin ja kiiruhtaa luonnostaan luotuja koskevan pyhän tiedon kautta Jumalan, alkukuvansa luo. Näin sielu saa nauttia Hänen jumalallisesta luonnostaan.

Sielun himollinen puoli on pirstoutunut aisteihin ja on alttiina kärsimyksille ja nautinnoille. Himollinen puoli pitää sielun yhteydessä siihen olemuksemme osaan, joka tekee aistihavaintoja sekä huolehtii ravinnonsaannista ja kasvamisesta. Sen kautta ihminen tajuaa säänvaihtelut, kylmyyden ja lämmön sekä tuntee tarvitsevansa ravintoa elääkseen, kasvaakseen ja pysyäkseen terveenä. Koska sielun himolliseen puoleen vaikuttavat näin monet asiat, saavat järjettömät halut toisinaan sen hairahtumaan pois luonnollisen piiristä; toisinaan se taas ärsyyntyy ja joutuu järjettömän vihan valtaan. Sielun himollinen puoli on meissä se joka tuntee nälkää ja janoa, murehtii, aistii kivun ja huojennuksen, nauttii mukavuuksista ja kärsii ahdistuksissa. Aivan oikein sitä kutsutaan sielun himolliseksi puoleksi - tuleehan se esiin himojen yhteydessä.

Mutta silloin kun järjen sisältämä »elämä nielee sen, mikä on kuolevaista» (2 Kor. 5: 4) ja arvokkaampi voittaa, alkaa Jeesuksen elämä näkyä kuolevaisessa lihassamme (2 Kor. 4:11). Se saa meissä aikaan eläväksi tekevän kuoleman, himottomuuden, ja suo meille kuolemattomuuden ja turmeltumattomuuden, mitä myös henki halajaa.

Luojalla - iankaikkisella Kuninkaalla, joka tietää kaiken ennalta - oli itsessään kaikkea luotua koskeva tieto sekä kaikkien luotujen luonto ja olemus jo ennen kuin Hän loi olemattomuudesta olevaisen. Samalla tavoin Hän on pannut ihmiseen, omaan kuvaansa - luomakunnan kuninkaaksi luomaansa -, sekä tiedon luoduista että myös aineksia kaiken luodun luonnosta ja olemuksesta.

Ihmisen kuivuus ja kylmyys ovat maasta, josta hänet on luotu. Veren lämpö ja kosteus tulevat ilmasta ja tulesta sekä lima-ainesten kylmyys ja kosteus vedestä. Kasveilta on peräisin kasvuvoima. alkukantaisilta eläimiltä kyky tulla ravituksi. Aistit ja himot tulevat järjettömiltä eläimiltä ja henkinen järjellinen luonto taas enkeleiltä. Mutta Jumalalta ihminen on saanut tuon aineettoman henkäyksen, ruumiittoman ja kuolemattoman sielun, joka ilmenee mielen ja järjen toimintana sekä Pyhän Hengen voimana; näin ihminen on olemassa ja elää.

Meidät on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. (Kts.1 Moos.1: 26) Jumalan kaltaisia olemme, jos harrastamme hyveitä ja olemme ymmärtäväisiä, sillä »Hänen hyveensä peittävät taivaat ja Hänen ymmärtäväisyyttään on maa täynnä.» (Habak. 3: 3 LXX) Näitä Jumalan hyveitä ovat vanhurskaus, pyhyys ja totuus, niin kuin Daavid sanoo: »Sinä olet vanhurskas, Herra, ja sinun totuutesi ympäröitsee sinua» (Ps.119: 137); »vanhurskas ja pyhä on Herra.» (Ps.145:17 LXX) Myös suoruus ja hyvyys - sillä »hyvä ja vakaa on Herra» (Ps. 25:8) - tekevät meistä Jumalan kaltaisia, samoin kuin viisauden ja tiedon sana, sillä myös ne ovat Hänessä, ja Häntä kutsutaan Viisaudeksi ja Sanaksi.

Jumalan kaltaisuus ilmenee myös pyhyytenä ja täydellisyytenä, sillä Herra sanoo: »Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.» (Mt. 5: 48) Ja vielä: »Olkaa siis minulle pyhät, sillä minä, Herra, olen pyhä.» (3 Moos. 20:26) Jumalan kaltaisiksi meidät saavat myös nöyryys ja sävyisyys. Herra sanoo: »Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.» (Mt. 11: 29)

Mielemme, joka on Jumalan kuva, on omalla alallaan, jos se pysyy itselleen kuuluvissa asioissa eikä askartele arvolleen ja luonnolleen sopimattomien ajatusten parissa. Sen tähden se syventyykin mielellään mietiskelemään jumalallisia. Mieli pyrkii yhtymään Häneen, josta on saanut alkunsa, jonka kautta toimii ja jonka puoleen tuntee luonnostaan vetoa. Se tahtoo myös jäljitellä Hänen ihmisrakkauttaan ja yksinkertaisuuttaan.

Kun mieli on yhtynyt Jumalaan, synnyttää se viisauden sanan. Viisauden sanan avulla se muokkaa uudeksi - aivan kuin loisi uudet taivaat - kanssaan samaa ihmisluontoa olevien lähimmäistensä sielut. Se vahvistaa ne kestäviksi saamalla ne kilvoittelemaan kärsivällisesti käytännön hyveissä, suunsa hengellä (Ps.33: 6) se tekee ne eläviksi ja antaa niille voiman turmiollisia himoja vastaan. Kun ihmisen mieli näin jäljittelee Jumalaansa, tulee siitäkin henkisen luomakunnan ja suuren maailman luoja ja se saa selvästi kuulla ylhäältä sanat: »Joka tekee arvottomasta arvollisen, on kuin minun suuni.» (Jer. 15:19 LXX)

Kilvoittelija voi saavuttaa Jumalan kaltaisuuden - siinä määrin kuin se nyt on meille mahdollista - vain, jos hän ensin pesee kuumilla kyynelillään pois esteenä olevan synnin saastan ja ryhtyy täyttämään Kristuksen pyhiä käskyjä. Muutoin on näet mahdotonta päästä osalliseksi Jumalan sanomattomista hyvyyksistä. Joka haluaa hengessään maistaa henkimaailman jumalallista suloisuutta ja nautintoa, jättää taakseen koko aistimaailman. Hänen sielunsa on jatkuvasti syventyneenä olevaisten tutkiskeluun ja kaipaa kiihkeästi pyhille valmistettuja hyvyyksiä.

Täydellinen puhtaus ja suuri rakkaus Jumalaan synnyttävät Jumalan kaltaisuuden. Kilvoittelija säilyttää tämän tilan vain kurkottamalla jatkuvasti Jumalan puoleen ja kiinnittämällä mielen sisäisen katseen herkeämättä Häneen. Tällaisen sieluntilan saa aikaan sitkeä ja hiljainen hyveiden harjoitus, keskittynyt, aineeton ja jatkuva rukous, kaikinpuolinen itsehillintä ja innokas pyhien kirjoitusten tutkiskelu. (Pyhittäjä Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Fikokalia III, ss. 215- 220, 227,kohdat 3 - 12; 34 -35)

 

Gregorios Palamas

Häntä ainoata sinun tulee rakastaa ja Häntä ainoata palvoa »kaikesta mielestäsi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta voimastasi». (5Moos. 6:5) Hänen sanansa ja käskynsä olkoot sydämessäsi, niin että tutkiskelisit ja noudattaisit niitä sekä puhuisit niistä »istuessasi ja käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.» (5Moos. 6:7) Muista aina Herraa, sinun Jumalaasi, ja Häntä ainoata pelkää. (5Moos.6:13) Äläkä unohda Häntä ja Hänen käskyjään, niin Hän antaa sinulle voiman tehdä Hänen tahtonsa. Herra ei vaadi sinulta mitään muuta kuin että pelkäät ja rakastat Häntä ja vaellat aina Hänen teitänsä.(5 Moos.10:12)

»Hän on sinun ylistyksesi, ja Hän on sinun Jumalasi.» (5 Moos 10:21) Olet kuullut kuinka ylimaalliset enkelit ovat muuttumattomia ja näkymättömiä ja ylhäältä langennut pahuuden enkeli on äärimmäisen viekas, ovela eksyttämään, älykäs ja katala. Älä kuitenkaan rinnasta sen enempää hyviä enkeleitä kuin pahuuden ruhtinastakaan Jumalaan. Näet taivaan avaruuden ja monenlaista liikettä taivaankannella, näet auringon kirkkaan säteilyn, kuun valon ja tähtien tuikkeen, hengität raitista ilmaa, ihailet kaikkea mitä maa ja meri tuottavat. Älä kuitenkaan tee mitään niistä jumalaksi itsellesi. Kaikki ne ovat ainoan Jumalan alamaisia ja vain luontokappaleita, jotka Hän on sanallaan tuonut olemattomuudesta olemiseen. »Hän sanoi ja ne syntyivät, Hän käski ja ne luotiin.» (Ps. 33: 9 LXX)

Ylistä Jumalana ainoastaan kaiken Valtiasta ja Luojaa, rakkaudessa liity Häneen sekä öin ja päivin kadu Hänen edessään rikkomuksia, jotka olet tehnyt tietoisesti ja tietämättäsi. Jumala on »laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja armosta rikas» (Ps. 103: 8), ikuinen hyväntekijämme. Niille jotka kumartaen Häntä kunnioittavat sekä rakastavat Häntä ja pitävät Hänen käskynsä, Hän on luvannut - ja Hän myös antaa - iankaikkisen taivasten valtakunnan, tuskaa tuntemattoman kuolemattoman elämän ja illattoman valkeutensa. Mutta Hän on myös »kiivas Jumala» (2Moos.20:5), oikeudenmukainen tuomari ja kauhistuttava kostaja. Hän langettaa ikuisen rangaistuksen jumalattomille. jotka eivät tottele Häntä, vaan rikkovat Hänen käskyjään. Heidän osakseen tulee sammumaton tuli, lakkaamaton tuska ja lohduton murhe. Valoton synkeys kietoo heidät vaippaansa, ja heidän asuinpaikkanaan on pimeä murheen maa. Siellä he surkeina kiristelevät hampaitaan (vrt.Mt.8:12) kuolemattomien myrkkymatojen keskellä (vrt. Mk.9:48). Kaiken tämän Jumala on näet valmistanut ensimmäiselle luopiolle paholaiselle ja kaikille sen seuraajille (vrt. Mt.25:41) - paholaisen eksyttämille, jotka ovat teoin, sanoin ja ajatuksin hylänneet Luojansa. (Pyhä isämme Gregorios Palamas: Kristuksen lain eli uuden liiton 10 käskyä, Filokalia IV, ss. 88- 90, kohdat 2-4)

 

Munkit Kallistos ja Ignatios Ksanthopouloslaiset

Joka elää lihallisesti ja luonnonvastaisesti, on kokonaan menettänyt arvostelukykynsä. Mutta sellainen joka on luopunut pahasta ja on alkanut tehdä hyvää - onhan kirjoitettu: »Vältä pahaa ja tee hyvää» (Ps. 34: 15) - sekä on aloittelijana vasta hiljan kallistanut korvansa kuulemaan opetusta, saa jonkinlaisen pienen vasta-alkajan annoksen arvostelukykyä. Sellainen taas joka elää luonnonmukaisesti ja sielullisesti eli toimii ymmärtäväisesti ja antaa järjen ohjata elämäänsä, näkee ja arvioi omat asiansa ja kaltaisiaan koskevat asiat oman henkisen asteensa mukaan. Tällaisesta sanotaan, että hän on keskitasolla.

Mutta se joka elää yliluonnollisesti ja hengellisesti, on jättänyt taakseen himollisen vaiheen ja kohonnut sekä aloittelijan että keskitasoisen yläpuolelle. Hän on Kristuksen armosta edennyt täydellisyyteen, eli valaistuksesta on tullut hänelle olennainen olotila ja hän on saavuttanut täydellisen arvostelukyvyn. Hän näkee itsensä ja pystyy arvioimaan itseään sangen selkeästi. Kaikki muutkin hän näkee ja arvioi heitä erehtymättä, mutta häntä itseään ei kukaan pysty näkemään ja arvioimaan oikein, vaikka hän onkin kaikkien nähtävissä. Ja jos häntä tutkiskellaankin, hänet havaitaan todella hengelliseksi ja sellaiseksi häntä myös kutsutaan ei vain paperilla ja musteella vaan teossa ja armossa. Jumalallinen apostoli sanoo: »Hengellinen ihminen tutkiskelee kaikkia, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkiskelemaan.» (1 Kor. 2: 15)

Jaottelumme ensimmäiseen ryhmään kuuluva - lihallisesti ja luonnonvastaisesti elävä - muistuttaa vaeltajaa, joka taivaltaa keskiyön pilkkopimeässä. Hän harhailee läpitunkemattoman pimeyden keskellä eikä pysty näkemään ja erottamaan itseään, ei liioin sitä, minne on menossa. Vapahtaja sanoo: »Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa.» (Joh. 12: 35) Toinen - joka on luopunut pahasta ja alkanut tehdä hyvää - vaeltaa kuin tähtikirkkaassa yössä. Tähtien heikossa valossa hän kulkee hitaasti, lyö jalkansa usein arvostelukyvyttömyyden kiviin ja kompastelee. Hän siis jo näkee jonkin verran ja erottaa jotakin itsestään mutta vain varjonomaisesti. Hänenlaisilleen kuuluu kehotus: »Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!» (Ef.5:14)

Kolmas puolestaan - se joka elää luonnonmukaisesti ja sielullisesti - vaeltaa kuin täydenkuun valaisemassa tyynessä yössä. Kuunsäteiden ohjaamana hän kulkee suoraan eteenpäin pahemmin harhailematta ja hänen matkansa edistyy. Hän näkee itsensä kuin kuvastimesta ja pystyy erottamaan myös matkatoverinsa. On sanottu: »Te teette hyvin, jos otatte vaarin profeetallisesta sanasta, niin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.» (2 Piet. 1: 19)

Mutta neljäs - se joka elää yliluonnollisesti ja hengellisesti vaeltaa pilvettömän keskipäivän kirkkaudessa auringonsäteiden häntä valaistessa. Auringonvalossa hän näkee ja tutkii itsensä tarkkaan ja tutkii myös monia muita tai paremminkin kaikkia, niin kuin apostoli sanoo. (vrt.1Kor.2:15) Hän osaa myös arvioida oikein lähes kaiken mikä häntä kohtaa, oli se mitä tahansa ja tapahtui miten tahansa. Itse hän vaeltaa eksymättä ja ohjaa seuraajansakin kompastelematta todelliseen valoon, elämään ja totuuteen. Hänen kaltaisilleen kuuluvat pyhän kirjan sanat: »Te olette maailman valkeus.» (Mt. 5:14) Pyhä Paavali puolestaan sanoo: »Jumala, joka sanoi: 'Loistakoon valkeus pimeydessä', on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.» (2Kor.4:6) Autuas Daavid taas anoo »Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus» (Ps.4:7) ja vakuuttaa »Sinun valkeudessasi me valkeuden näemme.» (Ps.36:10) Ja Herra itse vahvistaa: »Minä olen maailman valkeus, joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.» (Joh.8:12) (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämän muodon, Filokalia IV, ss. 193 - 195 kohdat 41- 42)

 

Valikoimasta pyhien isien opetuksia

Kilvoittelijan tulee kaikella tarmollaan keskittyä siihen, ettei nautintojen hyöky pääse vahingoittamaan hänen sielunsa ylevää tilaa. Kuinka näet alhaiseen lihalliseen nautintoon kiinnittynyt sielu voisi vapaasti kohottaa katseensa sukulaiseensa henkiseen valoon? Sen tähden tulee ennen kaikkea harjoittaa itsehillintää, joka on siveyden varma vartija, eikä sallia meitä vallitsevan mielen ajatella epäpuhtaita ajatuksia. On siis välttämätöntä huolehtia sisäisestä ihmisestä, ettei mieli lentelisi sinne tänne, vaan keskittyisi päämääräänsä Jumalan kunniaan. Näin vältämme Herran tuomion:

Voi teitä, kun te olette valkoisiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta. (Mt.23:27- 28)

Siksi tarvitaan suurta kilvoittelua - ja nimenomaan Jumalan lakien mukaista kilvoittelua - sekä sydämen että puheiden ja tekojen vartioinnissa, ettei Jumalan armo jäisi meissä turhaksi. (Ks. 2 Kor. 6: 1)

Vaha saa muodon sitä muovailevan käsissä. Samalla tavoin muovatkaamme mekin Herramme Jeesuksen Kristuksen opetuksella sisäistä ihmistämme. Siten teemme totta Paavalin opetuksesta: »- - te olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.» (Kol.3:9 - 10) Vanhaksi ihmiseksi apostoli kutsuu yhteisesti kaikkia syntejä ja saastutuksia. Meidän tulee muokata sisäistä ihmistämme uuteen elämään aina kuolemaan asti, että voisimme rehellisesti sanoa: »Minä elän, en enää minä vaan Kristus elää minussa.» (Gal.2:20)

Tarvitaan suurta tarkkaavaisuutta ja vireää valppautta ettemme mitenkään poikkeaisi käskyjen noudattamisessa siitä mitä meille on opetettu. Silloin menettäisimme suuren palkan - eikä se olisi ainoa seuraamus: myös kauheat uhkaukset kohdistuisivat meihin. Toisinaan paholainen hyökkää ja sinkoaa kiivaasti houkutustensa tulinuolia hiljentyneeseen ja rauhasta nauttivaan sieluun. Se yllättää sielun tulituksellaan, herättää mielessä uinuvat muistot ja painaa ne syvälle sieluun, niin että niitä on vaikea pyyhkiä pois. Tällaisessa tilanteessa meidän on valpastuttava ja pyrittävä tarkoin tekemään tyhjiksi pahan juonet, aivan kuin tarkkaavaisuutensa äärimmilleen jännittänyt urheilija, joka nopeilla väistöillään torjuu vastustajan hyökkäykset. Turvatkaamme kaikessa rukoukseen ja ylhäältä tulevaan apuun - se saa taistelun taukoamaan ja se myös torjuu pahan nuolet. Apostoli Paavali opettaa: »Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet.» (Ef.6:16) (Valikoima pyhien isien opetuksia: Rukouksesta ja tarkkaavaisuudesta, Filokalia IV, ss. 297 - 298 kohdat 1-2)

... Sillä hyvyydessään täydellinen Jumala, joka on suonut sekä enkeleille että ihmisille itsemääräämisoikeuden ja järjen, niin että he pystyvät hankkimaan tietoa ja arvioimaan asioita, ei oikeamielisenä ja vanhurskaana tahtonut ottaa heiltä pois tätä itsemääräämisoikeutta ja alistaa heitä pakolla valtaansa heidän itsensä sitä tahtomatta. ("Herra armahda" -rukouksen selitys, Filokalia IV, s. 309 )