Evagrios

Luulen, että paholainen koskettaessaan mainittua aivojen osaa vilkuttelee mielen ympärillä olevaa valoa miten tahtoo. Näin turhamaisuuden himo herää ja muuttuu ajatukseksi, joka johtaa mielen pyrkimään ajattelemattomasti jumalalliseen tietoon olevaisesta. Koska tällaista ihmistä eivät ahdista lihan saastaiset himot, vaan hän kuvittelee olevansa puhdas, hänen mieleensä ei edes juolahda, että kyseessä voisi olla vihollisen toiminta ja niin hän vastaanottaa jumalallisena paholaisen hänelle lähettämän ilmestyksen. Kuten jo totesin, paholainen äärimmäisen viekkaasti muuntelee aivojen välityksellä mieltä ympäröivää valoa ja saa siten aikaan ilmestyksen. (Munkki Euagrios: Rukouksesta I / 101. 74)

Ole varuillasi etteivät kavalat pahat henget pääsisi pettämään sinua joillain näyllä. Säilytä harkintakykysi, turvaudu rukoukseen ja pyydä Jumalalta, että jos näky on Hänestä lähtöisin, Hän valistaisi mielesi ymmärtämään sen, mutta jos ei, että Hän mitä pikimmin karkottaisi eksyttäjän. Ole turvallisella mielellä ja tiedä, etteivät nuo koirat kestä sinun asettasi, palavaa rukousta Jumalan puoleen. Ne kaikkoavat heti kauas kun Jumalan voima ruoskii niitä näkymättömästi. (Munkki Euagrios: Rukouksesta I / 103. 94

Voi käydä niin, että demonit tuovat mieleesi ajatuksia ja sitten yllyttävät sinua niitä vastaan, karkottamaan ne rukouksella. Sen jälkeen ne väistyvät suosiolla, jotta sinä lankeaisit niiden petokseen ja omahyväisesti kuvittelisit, että olet alkanut voittaa ajatuksia ja että pahat hengetkin pelkäävät sinua. (Munkki Euagrios: Rukouksesta I / 108. 134

 

Kassianus Roomalainen

... Olemmehan näet tavanneet monia, jotka ovat kuluttaneet itsensä paastossa ja valvomisessa, vetäytyneet erämaahan, kilvoitelleet äärimmäisessä köyhyydessä, niin etteivät ole jättäneet itselleen edes jokapäiväistä ravintoa, sekä kunnostautuneet armeliaisuuden harjoittamisessa siinä määrin, että ovat jakaneet senkin, mikä ei olisi riittänyt edes heille itselleen. Kuitenkin kaiken tämän jälkeen he ovat säälittävästi langenneet hyveen polulta ja luisuneet syntiin. Mistä siis johtuu, että he ovat menneet harhaan oikealta tieltä? Minun mielestäni ei mistään muusta kuin siitä, ettei heillä ole ollut arvostelukyvyn armolahjaa. Se näet opettaa ihmistä luopumaan liioittelusta puoleen tai toiseen; ja se opettaa vaeltamaan kultaista keskitietä: ei anna ylenmääräisen pidättyvyyden houkutella petollisesti oikealle, eikä liioin välinpitämättömyyden ja velttouden vietellä mukaansa vasemmalle. Arvostelukyky on kuin sielun silmä tai lamppu evankeliumin sanan mukaan: 'Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on vilpitön, on koko ruumiisi valaistu. Mutta jos silmäsi on paha, on koko ruumiisi pimeä. (Matt.6:22; suomalaisessa UT:ssa käännetty alkutekstistä poiketen terve ja viallinen (suom. huom.)

Niin todellakin arvostelukyky tutkii kaikki ihmisen ajatukset ja teot sekä erittelee ne poistaen niistä kaiken pahan ja Jumalalle vastenmielisen ja karkottaen eksytyksen kauas ihmisestä.

Tästä voi kuka tahansa vakuuttua myös sen perusteella, mitä on kerrottu pyhässä Raamatussa. Saulille oli ensimmäiseksi uskottu Israelin hallitseminen. Mutta koska hänellä ei ollut tuota arvostelukyvyn sisäistä silmää, hän ei mieleltään pimentyneenä pystynyt näkemään, että uhria mieluisampi on Jumalalle tottelevaisuus, johon pyhä Samuel oli Sauliakin kehottanut. Näin Saul juuri sillä, millä arveli palvelevansa Jumalaa, saikin Hänet kääntymään pois luotaan, ja niin hänet karkotettiin valtaistuimelta. ( 1 Sam. 10 jne.)

Näin ei olisi tapahtunut, jos Saulilla olisi ollut arvostelukyvyn silmä. Auringoksi nimittää sitä apostoli sanoessaan: 'Älkää antako auringon laskea vihanne yli.' (Ef. 4:26) Myös elämämme ohjaukseksi sitä on sanottu: 'Ne, joilla ei ole ohjausta, varisevat kuin lehdet. (Sananl. 11:14 LXX)

Raamattu nimittää arvostelukykyä myös neuvoksi eikä salli meidän tehdä mitään ilman sitä, ei edes ilman sitä juoda sitä hengellistä viiniä, joka 'ilahuttaa ihmisen sydämen', (Ps.104:15)sillä on kirjoitettu 'Juo viiniä neuvokkaasti' (Sananl.41:4 LXX) ja toisaalla: ' Kuin kaupunki varustukset hajalla, muuria vailla on ihminen, joka ei tee kaikkea neuvoa kysyen! (Sananl.25:28 LXX) Siinä on viisaus, siinä ymmärrys, siinä havaitseminen, joita ilman emme saa rakennetuksi sisäistä rakennustamme emmekä pysty kokoamaan hengellistä viisautta, sillä onhan sanottu: 'Viisaudella talo rakennetaan ja ymmärryksellä vahvaksi varustetaan, ja järkevyys täyttää sen kammiot rikkaudella." (Sananl.24:4 LXX) Arvostelukykyä kutsutaan myös 'vahvaksi ruoaksi', joka on 'niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.' (Hebr. 5:14) Tästä kaikesta käy selvästi ilmi, ettei mikään hyve voi syntyä ja säilyä varmana loppuun asti ilman arvostelukyvyn armolahjaa: arvostelukyky on kaikkien hyveiden äiti ja suojelija.'

Näin määritteli Antonios täydellisen hyveen ja muut isät yhtyivät hänen mielipiteeseensä.

Mutta on myös uudempia meidän aikanamme sattuneita tapauksia, joita tutkimalla voi varmistua Antonioksen määritelmän oikeutuksesta. Muistattehan tekin vanhus Heronin ja sen säälittävän lankeemuksen, joka sattui hänelle meidän nähtemme vain muutamia päiviä sitten, niin että hän pahan hengen pettämänä lankesi sellaisesta elämän korkeudesta kuoleman syvyyteen. Kuten muistamme, Heron vietti viisikymmentä vuotta tässä lähellä erämaassa hellittämättä paastoten ja viettäen ankaraa elämää. Enemmän kuin kukaan muu siellä hän pyrki äärimmäiseen yksinäisyyteen ja halusi elää mahdollisimman autiossa paikassa. Sellaisten vaivojen ja kilvoitusten jälkeen hän kuitenkin saatanan petoksen uhri ja luisui mitä raskaimpaan lankeemukseen ja sai kaikki lähierämaan isät ja veljet lohduttoman murheen valtaan.

Näin ei hänelle olisi käynyt, jos hänellä olisi ollut turvanaan arvostelukyvyn hyve, niin että hän olisi oppinut tottelemaan isien ja veljien neuvoja enemmän kuin omia ajatuksiaan. Omaa ajatustaan seuraten Heron ajautui paastoelämän ja ihmisistä eristäytymisen tavoittelussaan niin pitkälle, ettei edes pyhänä pääsiäisjuhlana saapunut kirkkoon, jottei isien ja veljien seuraan tultuaan olisi joutunut syömään yhdessä heidän kanssaan ja siten pakosta maistamaan palkokasviksia tai jotain muuta pöydän antimista ja niin olisi rikkonut itse laatimiaan sääntöjä.

Kun hän näin oli antanut oman tahtonsa pettää pitkään itseään, hän lopulta otti vastaan saatanan enkelin ja kumarsi sitä valon enkelinä. (kts. 2 Kor. 11:14) Se käski hänen heittäytyä keskiyöllä syvään kaivoon; niin hän kokisi siten, ettei enää ole alttiina millekään vaaralle suuren hyveellisyytensä ja Jumalan tahdon mukaisten vaivojensa ansiosta. Ja niin Heron tutkimatta ja arvostelematta, kuka häntä oli tähän neuvomassa - mieleltään pimentyneenä todella heittäytyi keskiyöllä kaivoon.

Jonkin ajan kuluttua veljet saatuaan tiedon tapahtumasta saivat suurella vaivalla vedetyksi Heronin ylös kaivosta puolikuolleena. Hän eli vielä kaksi päivää sen jälkeen, mutta kolmantena hän kuoli ja jätti veljet sekä pappismunkki Pafnutioksen lohduttomaan murheeseen. Muistaen Heronin monia vaivoja ja sitä pitkää aikaa, jonka hän oli kilvoitellut erämaassa, isä Pafnutios ei hennonut olla muistelematta häntä liturgian yhteydessä, jottei häntä luettaisi niiden joukkoon, jotka ovat riistäneet hengen itseltään.

Entä sitten ne kaksi veljeä, jotka oleskelivat Theban takaisessa erämaassa; siellä missä myös autuas Antonios aikoinaan eli? Oman ajatuksensa yllyttäminä nämä veljet arvostelukyvyttömästi päättivät lähteä syvemmälle laajaan ja viljelemättömään erämaahan ottamatta - omapäisyyttään taaskin - mukaansa ravintoa. He näet odottivat, että Herra antaisi heille ruokaa jonkin ihmeen avulla. Kun he näin nälän näännyttäminä harhailivat erämaassa, joutuivat he silmätysten mazikien kanssa, tämä heimo on julmimpia ja raaimpia kaikista villikansoista.

Jumalan johdatuksesta heidän luontainen raakuutensa muuttui kuitenkin tällä kertaa rakkaudeksi, ja he menivät nälkiintyneitä veljiä vastaan leipää tarjoten. Toinen veljistä sai arvostelukykynsä takaisin ja otti leivät vastaan iloiten ja kiittäen. Hän nimittäin ajatteli, etteivät nämä julmat, aina ihmisverestä iloitsevat villit olisi osoittaneet heille myötätuntoa heidän jo ollessaan nääntymäisillään eivätkä olisi tuoneet heille ravintoa, ellei Jumala olisi ollut heitä siihen ohjaamassa.

Mutta toinen veljistä hylkäsi tarjotun ravinnon, koska se muka oli ihmisten hänelle tuomaa. Ja niin hän pysyi arvostelukyvyttömässä mielipiteessään, kunnes lopulta kuoli nälkään. Vaikka molemmat olivat alussa tehneet huonon päätöksen oman harkitsemattoman ja tuhoisan ajatuksensa mukaan, niin toinen kuitenkin saatuaan arvostelukykynsä takaisin oikaisi hätiköidyn ja varomattoman päätöksensä. Toinen taas arvostelukyvyttömänä pysyi itsepäisesti mielettömässä päätöksessään ja tuotti itse itselleen kuoleman, jonka Herra olisi tahtonut torjua.

Ja mitä sanoisinkaan veljestä, jonka nimeä en tahdo mainita, koska hän on vielä elossa? Hän otti usein vastaan demonin valon enkelinä ja sai sen kautta ilmestyksiä sekä oli koko ajan näkevinään keljassaan lyhdyn valon. Lopulta demoni käski hänen tuoda oman poikansa, joka eli hänen kanssaan samassa luostarissa, uhriksi Jumalalle, jotta hän siten muka tulisi arvolliseksi saamaan patriarkka Aabrahamin kunnian. Hän tottelikin tätä kehotusta ja olisi todella teurastanut poikansa, jollei poika nähtyään isänsä vastoin tapojaan veistä terottamassa ja valmistamassa sitomisvälineitä, joilla hän aikoi köyttää pojan polttouhriksi, olisi pelastautunut pakenemalla.

Kestäisi kauan, jos kertoisin eksytyksestä, joka kohtasi erästä mesopotamialaista munkkia. Elettyään vuosikausia keljaansa sulkeutuneena ja ankaraa paastoelämää harjoittaen hän joutui siinä määrin saatanallisten ilmestysten ja unien harhauttamaksi, että vaikka hän vaivannäössä ja hyveessä oli voittanut kaikki sen seudun munkit, hän lopulta lankesi juutalaisuuteen ja otti ympärileikkauksen. Tahtoen eksyttää munkin saatana näytti hänelle ensin unia, jotka todella kävivät toteen, jotta hän niistä innostuneena helposti lankeaisi siihen eksytykseen, jonka se viimeiseksi aikoi hänelle esittää. Yhtenä yönä saatana sitten näytti hänelle, miten kristittyjen joukko yhdessä apostolien ja marttyyrien kanssa eli surussa ja murheessa, synkeänä ja täynnä kaikenlaista häpeää, mutta juutalaiset oleskelivat Mooseksen ja profeettojen kanssa ilossa ja riemussa ja kirkas valo valaisi heitä. Ja tuo petollinen saatana sanoi munkille, että jos hän haluaa päästä osalliseksi juutalaisten autuudesta ja ilosta, tulee hänenkin ottaa vastaan ympärileikkaus, mihin hän näin petettynä sitten suostuikin.

Kaikista näistä edellä kerrotuista tapauksista käy ilmi, ettei kukaan mainituista henkilöistä olisi joutunut niin säälittävästi ja surkeasti häpeään, jos hänellä olisi ollut arvostelukyvyn armolahja. »

Tähän Germanus sanoi: »Sekä uudemmat esimerkit että isien määritelmät ovat kyllin selvästi osoittaneet, että arvostelukyky on todella kaikkien hyveiden lähde ja juuri, täyttymys ja yhdysside. Mutta nyt haluaisimme tietää, millä tavoin voimme saada sen omaksemme, ja kuinka voimme erottaa oikean Jumalasta lähtöisin olevan arvostelukyvyn valheellisesta, väärennetystä ja saatanallisesta?»

Abba Mooses vastasi: »Oikea arvostelukyky ei voi syntyä muusta kuin todellisesta nöyryydestä, siitä että paljastamme isille sekä sen, mitä teemme, että sen, mitä ajattelemme luottamatta missään omaan ajatukseemme, ja seuraten kaikessa vanhusten sanoja ja luottaen siihen, että hyvää on se, minkä he siksi toteavat. Tällainen menettely saa munkin sekä pysymään oikealla tiellä, kun hänellä on apunaan todellinen arvostelukyky, että varjelee hänet vahingoittumattomana kaikista pahan hengen pauloista... (Pyhä Cassianus Roomalainen: Skiitan pyhistä isistä I/ 148 – 152)

 

Markus Askeetti

On Jumalan armon toimintaa, jota hengellisen kasvunsa alkuvaiheessa olevat eivät pysty tunnistamaan. Mutta on myös pahan toimintaa, joka erehdyttävästi on totuuden kaltaista. Ei kannata tutkistella niitä liikaa, koska kyseessä voi olla pahan toiminta. Mutta ei liioin pidä suoralta kädeltä tuomita niitä, koska kyseessä voi olla armon toiminta. Kaikki on siis tuotava luottavaisesti Jumalan eteen, sillä Hän tuntee kummastakin koituvan hyödyn. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat... I / 184. 28)

 

Hesykhios

Tällainen on pahan menettelytapa, ja näillä nuolilla se myrkyttää jokaisen sielun. Sen tähden ei - ennen kuin mieli on saavuttanut suuren taistelukokemuksen - ole turvallista antaa ajatusten tulvia sydämeemme, ei ainakaan alussa. Sillä sielumme nauttii suuresti saatanan ehdotuksista ja iloiten seuraa niitä. Mutta meidän tulee vain heti ymmärtää, mistä on kysymys, ja tukahduttaa viettelys alkuunsa. Kun mieli on kypsynyt tässä verrattomassa valppaudessa, se tottumuksen voimasta harjaantuu, niin että pystyy taistellessaan havaitsemaan vihollisensa, ja voi, profeetan sanojen mukaan, helposti hallita 'pieniä kettuja'. (vrt. Kork.Veisu 2:15) Vasta sitten se voi myös tarpeen vaatiessa antautua lähitaisteluun ja sitten taitavasti nuhdella vihollisia. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I / 240. 44)

 

Diadokhos Fotikealainen

Kun mielemme alkaa tuntea Pyhän Hengen armoa, silloin myös saatana yön hiljaisuudessa kilvoittelijan vaivuttua kevyeen unenhorteeseen saa sielussa aikaan jonkinlaisen mielihyvän tunteen. Jos mieli silloin pysyttelee kiihkeästi kiinni Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja käyttää tuota pyhää ja kunniakasta nimeä aseenaan houkutusta vastaan, tuo ovela eksyttäjä vetäytyy pois. Siitä lähtien se käy taisteluun sielua vastaan ei enää ajatusten kautta vaan omassa persoonassaan. Näin mieli oppii tarkoin tuntemaan pahan hengen petolliset juonet ja oppii sitten kokemuksesta erittelemään hengellisiä ilmiöitä.

Kun lohdutus on lähtöisin Jumalasta, sen tuntee siitä, että ihminen joko valveilla tai uneen vaipuessaan palavasti muistaa Jumalaa ja ikään kuin tarrautuu Hänen rakkauteensa. Mutta eksytyksen aiheuttama on lohdutus silloin, kun kilvoittelija - kuten jo sanoin - on kevyessä unessa ja vain keskinkertaisella lämmöllä muistaa Jumalaa. Lohdutus, joka on lähtöisin Jumalasta, ilahduttaa selvästi tajuttavalla tavalla kilvoittelijoita ja saa heidän sielunsa rakkauden hurmiossa kohoamaan Jumalan eteen. Väärä lohdutus taas saa sielun väräjämään eksytyksen tuulessa ja yrittää ruumiin unta hyväksi käyttäen ryöstää terveeltä mieleltä kokemuksen Jumalan muistamisesta. Mutta jos mieli muistelee valppaasti Herraa Jeesusta, se tekee tyhjäksi tuon vihollisen mielihyvää tuottavan henkäyksen ja käy iloiten taisteluun häntä vastaan. Armon lisäksi sielulla on toinenkin kelpo ase, kokemuksen myötä kasvanut luottamus.

Joskus sielussa syttyy horjumaton ja mielikuvista vapaa rakkaus Jumalaa kohtaan ja se vetää ruumiinkin tuon sanoin kuvaamattoman rakkauden syvyyksiin, kun kilvoittelija on joko valveilla tai Pyhän Armon vaikutuksen alaisena vaipumassa uneen, niin että sielu ei silloin ajattele mitään muuta kuin Häntä, jota kohden se pyrkii. Kun näin tapahtuu, voimme olla varmoja, että tuo vaikutus on Pyhästä Hengestä. Sillä kun tuo sanomaton suloisuus täyttää sielun, se ei voi ajatella mitään muuta tuossa ehtymättömässä ilossa. Mutta jos mieli tällaisessa tilassa taipuu johonkin epäilykseen tai likaiseen ajatukseen, vaikka käyttääkin Jumalan pyhää nimeä ei vain rakkaudesta Jumalaan, vaan puolustukseksi pahaa vastaan, tulee tästä ymmärtää, että tuon mielihyvän täyteisen lohdutuksen takana on petturi, joka on pukenut petoksensa ilon pukuun. Tuo ilo on kuitenkin aivan holtitonta ja sekavaa, sillä vihollinen yrittää näin raiskata sielun, kun se näkee mielen alkavan vilpittömästi iloita sisäisen tuntokykynsä kokemuksesta. Vihollinen vetää silloin sielua puoleensa joillakin hyväntuntuisilla lohdutuksilla, jotta tämä veltostuttava ja nihkeä mielihyvä pettäisi sen, niin ettei se huomaisi yhtyvänsä viholliseen. Tästä kaikesta siis tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen. (1 Joh.4:6) Ei kukaan voi tietoisesti maistaa Jumalan hyvyyttä eikä kokea pahojen henkien karvautta, jollei hän ole varmasti perillä siitä, että armo asuu mielen syvyyksissä, kun taas pahat henget oleilevat ainoastaan sydämen ympärillä. Pahat henget eivät kuitenkaan halua meidän milloinkaan uskovan sitä, jottei mielemme täysin tietoisena tästä aseistautuisi niitä vastaan Jumalan muistamisella Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä I / 290 – 291. 31 - 33

 

Gregorios Siinailainen

On paikallaan puhua parhaan kykymme mukaan myös eksytyksestä, sillä monien on vaikeata havaita, ja melkein mahdotonta käsittää sen viekkaita ja monimuotoisia pauloja. Eksytys ilmenee, tai paremminkin se kohtaa meidät, kahdella tapaa: mielikuvituksessa ja toiminnassa. Sen alkulähde on silti yksi ja sama, nimittäin ylpeys. Mielikuvituksen eksytys jatkuu toiminnassa ilmenevänä eksytyksenä, joka puolestaan johtaa usein vielä kolmanteen eksytyksen muotoon, eräänlaiseen hurmokseen.

Mielikuvituksesta liikkeelle lähtevän näennäisesti hengellisen mietiskelyn alkuunpanijana on omahyväisyys: se panee kuvittelemaan jumaluutta jossakin muodossa. Tästä seuraa sitten eksytys, joka on mielikuvituksen tuote ja pettää ihmisen. Eksytys johtaa herjaukseen, ja siitä puolestaan syntyy kummajaisten pelko sekä valveilla että unessa. Tätä tilaa kutsutaan sielun kauhuksi ja sekasorroksi. Ylpeyttä seuraa siis eksytys, eksytystä jumalanpilkka, jumalanpilkkaa pelko ja pelkoa kauhu, joka saa ihmisen menettämään järkensä. Tällainen on eksytyksen ensimmäinen laji, joka on peräisin mielikuvituksesta.

Toinen eksytyksen muoto ilmenee toimintana ja saa alkunsa hekumoinnista, joka muka on syntyisin luonnollisesta halusta. Hekumasta syntyy sitten saastainen irstailu, josta olisi paras vaieta. Irstailu sytyttää uhrinsa koko olemuksen hehkuun ja sumentaa häneltä järjen, sillä se saa hänet harjoittamaan haureutta mielikuvitushahmojen kanssa. Juovuttavalla poltteellaan se syöksee mielen raiteiltaan ja hullaannuttaa sen.

Joka on joutunut toisen eksytyksen lajin uhriksi, alkaa esittää valheellisia ennustuksia ja julistaa, kuinka jotkut pyhät ovat muka näyttäytyneet hänelle ja valinneet hänet viestiensä välittäjiksi. Himot ovat juovuttaneet hänet ja hän käyttäytyy oudosti kuin riivattu päästellen suustaan sanoja, joita »pyhät» ovat muka hänelle sanoneet. Maailman ihmiset jotka antavat helposti eksyttää itsensä, kutsuvat tällaisia ihmisiä »sieluparoiksi». Nämä eksytysten uhrit kuluttavat aikaansa istuskellen eri pyhien nimikkokirkoissa ja väittävät välittävänsä ihmisille näiden pyhien ilmoituksia, sillä he kuvittelevat olevansa heidän innoittamiaan ja piinaamiaan. Oikeampaa on kuitenkin sanoa, että he ovat riivattuja, petettyjä ja eksytyksen orjia - eivätkä suinkaan profeettoja, jotka julistavat ennalta nykyisiä ja tulevia.

Irstauden demoni on hekuman hehkulla pimentänyt noiden eksytyksen uhrien mielen. Se on saanut heidät järjiltään ja on näyttävinään heille pyhien hahmoja: se panee heidät katselemaan näitä »pyhiä» ja keskustelemaan niiden kanssa. Toisinaan itse demonitkin näyttäytyvät näille eksytetyille hämmentääkseen heidät ja herättääkseen heissä pelkoa. Kun siis irstauden demoni on alistanut heidät Beliarin ikeeseen, se ajaa heidät nopeasti eksytykseen myös toiminnassa, niin että he pysyisivät pahojen henkien alamaisina ja orjina kuolemaansa asti ja lopulta joutuisivat helvettiin. Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III / 314 - 315. 131

Epäusko, ilkeys ja velttous muodostavat sen suuren totuuden vastaisen eksytyksen, joka johtaa nykyisin niin monia tuhoon. Epäusko, ilkeys ja velttous syntyvät toisistaan ja tukevat toisiaan. Ne liittoutuvat eksytykseksi, joka synnyttää välinpitämättömien sieluissa vallitsevan tietämättömyyden pimeyden ja niin erottaa heidät Jumalasta: Välinpitämättömät eivät tunnista Jumalaksi Häntä, joka on uudestisynnyttänyt meidät ja valaissut sielumme, tai sitten he uskovat Häneen ja tuntevat Hänet vain sanoissaan mutta eivät teoissaan. He sanovat, että Hän on ilmestynyt vain entisaikojen ihmisille mutta ei näyttäydy enää meille. Välinpitämättömät ajattelevat, että Raamatun todistuksilla Jumalasta ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan vaan ne koskevat muita tai jopa kuvaavat vain niiden kirjoittajien kokemuksia. He herjaavat Jumalan kunniaa sekä kieltävät tietoisen, todellisen hurskauden. He lukevat Raamattua ainoastaan kirjaimellisesti - etten sanoisi juutalaisittain - sillä he kieltävät, että sielu voisi jo tässä elämässä nousta kuolleista ja kohota korkeuksiin. Näin nämä välinpitämättömät tietämättään haluavat asua haudoissa.

Epäusko on ilkeyden opettaja ja ilkeys taas velttouden kumppani. Velttous puolestaan johtaa laiskuuteen. Tai päinvastoin: velttous synnyttää ilkeyden - sanoohan Herrakin »Sinä ilkeä ja laiska palvelija» (Mt.25:26; sananmukainen käännös) - ja ilkeys puolestaan on epäuskon äiti. Jokainen joka on ilkeä, on myös epäuskoinen, ja joka ei usko, ei liioin pelkää Jumalaa. Siitä seuraa velttous, ylenkatseen äiti. Ylenkatse taas johdattaa laiminlyömään kaikkea hyvää ja tekemään kaikkea pahaa. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III / 317. 135)

Eksytyksen toiminta on synnin poltetta. Se sytyttää sielun hekumaan ja herättää ruumiissa raivoisan sukupuolihalun. Eksytyksen tila on täysin holtiton ja sekava, kuten pyhä Diadokhos sanoo*. Se saa aikaan järjetöntä iloa, omahyväisyyttä, hämmennystä ja epämääräistä riemastusta, joka ei pysty ravitsemaan sielua. Tympeällä nautinnollaan se vaikuttaa ennen kaikkea haluihin**. Eksytyksen polttoaineena ovat hekumalliset nautinnot ja sen kumppani on kyltymätön vatsa. Vatsasta se ammentaa voimaa ja saa lihan himot syttymään. Täysi vatsa suo eksytykselle tilaisuuden vaikuttaa myös sieluun: se alkaa polttaa kilvoittelijan sielua ja vetää sitä puoleensa, niin että hekumalliset nautinnot muodostuvat ihmiselle lopulta tottumukseksi ja hän siten vähä vähältä karkottaa armon sisimmästään. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Ohjeita armovoiman löytämiseksi III / 326. 10)

*Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, kohta 33. Filokalia I s. 291

** Kr. Sielun haluavaan osaan

Haluan, että oppisit tarkoin tuntemaan eksytyksen. Tämä tieto varjelee sinua, ettet ehkä tietämättömyydessäsi kokisi suurta vahinkoa ja kadottaisi sieluasi. Ihmisen vapaa tahto näet taipuu helposti pitämään yhteyttä vastustaviin voimiin, etenkin jos kyseessä on kokematon, sillä kokemattomia vihollisemme vainoavat kaikista innokkaimmin. Pahat henget suorastaan parveilevat vasta-alkajien ja omaa tahtoaan noudattavien kilvoittelijoiden ympärillä. Ne virittävät heille ajatusten ansoja, kaivavat lankeemusten kuoppia ja tyrkyttävät tuhoisia kuvitelmiaan, sillä heidän kaupunkinsa on barbaarien vallassa. Ei siis pidä ihmetellä, jos joku heistä on harhautunut tai poissa suunniltaan, on taipunut tai taipuu eksytykseen, näkee valheellisia näkyjä tai kokemattomuudessaan ja tietämättömyydessään puhuu asiattomia. Usein näet tapahtuu, että kun joku oppimaton alkaa puhua totuudesta, hän jaarittelee mitä sattuu. Hän ei osaa selittää asioita oikein ja saa siten monet hämmennyksiin. Mielettömyydellään hän saattaa vaikenemiskilvoittelijat naurun ja pilkan kohteiksi.

Ei sinänsä ole ihmeellistä, että aloittelija joutuu eksytyksen valtaan, vaikka olisi nähnyt paljonkin vaivaa. Niin on käynyt monille sekä nykyajan että entisaikojen Jumalan etsijöille.

Jumalan muistaminen, so. sisäinen rukous, on hengellisen työskentelyn korkein muoto. Se on myös hyveistä tärkein, onhan se rakkautta Jumalaan. Jos Jumala vain niin sallii, pahat henget tuhoavat helposti sen, joka häpeämättömästi ja röyhkeästi tahtoo lähestyä Jumalaa ja puhua Hänen kanssaan puhtaasti sekä kiirehtii saamaan Hänet nopeasti sydämeensä. Hän nimittäin tavoittelee uskaliaasti ja julkeasti sellaista, mikä ei vastaa hänen omaa tilaansa: hän pyrkii omavaltaisesti ennen aikojaan hengelliseen työskentelyyn, joka ylittää hänen mittansa.

Usein kuitenkin Herra säälii meitä, kun näkee meidän kapuavan uhkarohkeasti kohti korkeuksia. Hän ei salli meitä kiusattavan, että jokainen havaitsisi itse oman ylpeytensä ja kääntyisi oma-aloitteisesti takaisin, ennen kuin hänestä tulee demonien pilkan ja ihmisten naurun tai valituksen kohde. Tämä Jumalan varjelus tulee etenkin niiden osaksi, jotka tavoittelevat suurenmoista sisäistä työskentelyä kärsivällisesti ja nöyrästi ja, ennen kaikkea, kysyvät kuuliaisesti neuvoa kokeneilta: näin heidän ei tarvitse viljan asemesta korjata vahingossa ohdakkeita tai maistaa suloisuuden sijaan katkeruutta eikä päätyä tuhoon sen sijaan että pelastuisivat. Vain vahvat ja täydelliset pystyvät

käymään lakkaamatta taistelua pahoja henkiä vastaan ja heiluttamaan niille Hengen miekkaa joka on Jumalan sana (Ef.6:17). Heikot ja aloittelijat välttävät kuoleman vain, jos he hartaan pelon vallassa turvautuvat pakoon ikään kuin turvalinnoitukseen ja välttävät taistelua uskaltautumatta siihen ennen aikojaan.

Jos harjoitat vaikenemiskilvoitusta oikein ja tahdot päästä yhteyteen Jumalan kanssa, älä koskaan ota vastaan mitään mitä näet joko aisteillasi tai hengessäsi, ulkopuolellasi tai sisälläsi olipa se sitten Kristuksen, enkelin tai jonkun pyhän hahmo, tai sitten mielessä väikkyvä tai siihen vaikuttava valo. Mielellä on näet luonnostaan kuvittelukyky ja se voi helposti antaa muodon sille, mitä mielii - etenkin sellaisen kilvoittelijan mieli, joka ei vielä osaa tarkata itseään huolellisesti. Näin mieli vahingoittaa itse itseään. Myös hyvät ja pahat muistot saattavat äkkiä väläytellä kuviaan mieleen ja johtaa kuvitteluihin, jolloin kilvoittelijasta tulee haaveilija eikä suinkaan vaikenija.

Pidä siis varasi äläkä suoralta kädeltä usko mitään, vaikka se olisi hyvääkin. Älä suostu mihinkään nopeasti, ennen kuin olet kysynyt neuvoa kokeneilta ja tutkinut asiaa perusteellisesti, ettet saisi vahinkoa itsellesi. Suhtaudu epäillen kaikkeen minkä aisteillasi tai sisäisesti näet ja säilytä mielesi aina vapaana väreistä, hahmoista ja muodoista. Usein näet se minkä Jumala on lähettänyt koetellakseen meitä - että saisimme voitonseppeleen -, onkin koitunut monelle vahingoksi. Jumala tahtoo nimittäin koetella, mihin suuntaan vapaa tahtomme taipuu. Helposti eksyy se, joka nähtyään jotakin aisteillaan tai mielessään ottaa sen vastaan kysymättä kokeneiden neuvoa, vaikka kyseessä olisi Jumalan lähettämä ilmiö. Mutta jos ei silloin niin ainakin vastaisuudessa hän tulee eksymään, koska on tottunut ottamaan liian herkästi vastaan kaiken mikä häntä kohtaa.

Aloittelijan on tarkattava vain sydämensä toimintaa, sillä siihen ei sisälly harhaa, eikä hän saa suostua mihinkään muuhun, ennen kuin saa rauhan himoilta. Jumala ei näet närkästy, jos joku eksytyksen pelossa tarkkaa itseään huolellisesti eikä kyselemättä ja tutkimatta ota vastaan edes sitä minkä Hän on lähettänyt. Ennemminkin Herra ylistää tällaisen ihmisen viisautta - vaikka on tosin ollut tapauksia, jolloin Hän on vihastunut.

Ei kuitenkaan pidä kysyä neuvoa kaikilta vaan yhdeltä ainoalta, sellaiselta jolle on uskottu muiden ohjaaminen, ja jonka oma elämä säteilee hyveiden kirkkautta. Tällainen ohjaaja on köyhä, mutta tekee - Raamatun sanoin - monia rikkaaksi. (2 Kor.6:10) Monet ovat näet kokemattomuudessaan vahingoittaneet ymmärtämättömiä, mistä heitä odottaa tuomio kuoleman jälkeen. Kaikkien tehtävä ei nimittäin ole ohjata toisia, vaan ohjaaminen kuuluu ainoastaan niille, joille on suotu jumalallinen arvostelukyky, »lahja arvostella henkiä» (1 Kor.12:10).

Jumalallinen arvostelukyky erottaa hyvän pahasta sanan miekalla. Jokaisella on kyllä oma tietonsa ja oma luontainen tai käytännön kokemuksen kautta saatu tai oppimalla hankittu arvostelukykynsä, mutta Hengen suomaa arvostelukykyä ei ole kaikilla. Sen tähden viisas Siirak sanoo: »Olkoon paljon niitä, jotka elävät rauhassa kanssasi, mutta neuvonantajia olkoon sinulla yksi tuhannesta». (Siir.6:6) Ei ole vähäinen kilvoitus löytää ohjaaja, joka olisi vapaa kaikesta eksytyksestä - niin teoissa ja sanoissa kuin ajatuksissakin. Oikealla tiellä olevan ohjaajan tuntomerkki on, että hänellä on pyhän Raamatun todistus sekä teoilleen että ajatustavalleen ja lisäksi vaatimaton käsitys itsestään.

Tarvitsemme todella ankaraa itsekuria, että pääsisimme ilmiselvästi tuntemaan totuuden ja pysyisimme puhtaina kaikesta, mikä on armon vastaista. Saatanalla on näet tapana esittää eksytyksensä totuuden hahmossa (etenkin aloittelijoille) ja verhota viekkaat ehdotuksensa ylevään hengelliseen muotoon. Siksi sen joka pyrkii puhtaaseen rukoukseen, tulee viettää hiljaista elämää sekä vaeltaa syntejään murehtien pelossa ja vavistuksessa, kilvoitella kokeneiden ohjauksessa ja kysyä heidän neuvoaan. Hänen on jatkuvasti itkettävä murhemielin omia syntejään siinä pelossa, että joutuu rangaistavaksi ja lankeaa pois Jumalan yhteydestä, eroon Hänestä joko tässä tai tulevassa elämässä.

Kun saatana näkee, että ihminen vaeltaa synninmurheessa, se ei jää hänen luokseen, sillä se pelkää synninmurheen synnyttämää nöyryyttä. Mutta sen joka saatanallisen valekaipuun vallassa kuvittelee korskeasti kohoavansa hengellisiin korkeuksiin, paholainen kietoo helposti verkkoihinsa - onhan hän pahan hengen oma palvelija. Siksi rukouksen aikana tulee turvautua myös synninmurheen väkivahvaan aseeseen ja näin torjua omahyväisyys, jonka rukouksen synnyttämä ilo saattaa aiheuttaa. Kilvoittelija, joka pyrkii tietoisesti elämään ilontäyteisen murheen* tilassa, säilyy vahingoittumattomana.

Eksytyksestä vapaa rukous, Jeesuksen rukoukseen liittyvä lämpö - onhan Hän tullut heittämään tulta sydämemme maahan (vrt. Lk.12:49) - polttaa himot poroksi kuin ohdakkeet ja ilahduttaa sielun ja täyttää sen valoisalla lempeydellä. Tämä rukous ei tule oikealta tai vasemmalta eikä liioin ylhäältä: vesilähteen tavoin se kumpuaa sydämessä eläväksi tekevästä Hengestä. Pyri sydämessäsi tähän rukoukseen, tavoittele ja kaipaa vain sitä. Säilytä mielesi aina vapaana kuvitelmista, riisuttuna mielikuvista ja ajatuksista. Älä pelkää, sillä meidän kanssamme on Hän joka sanoi: »Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö.» (Mt.14:27) Häntä pyydämme aina puolustamaan meitä. Meillä ei siis ole mitään syytä arkailla eikä huokailla kun huudamme Jumalaa avuksemme.

Jotkut ovat tosin joutuneet harhaan ja heidän mielenterveytensä on järkkynyt, mutta niin on käynyt heidän omapäisyytensä ja ylpeytensä tähden. Kristuksen armo suojelee vahingoilta sitä, joka on kuuliainen ja nöyrästi sekä neuvoa kysellen etsii Jumalaa, sillä Herra tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat. ( 1 Tim. 2:4) Jos meitä kohtaa jokin kiusaus, se on meille koetukseksi, että saisimme voitonseppeleen. Jumala joka on kiusauksen sallinut, lähettää viivytyksittä avun parhaaksi katsomallaan tavalla. Vaikka koko demonien armeija kävisi lukemattomin kiusauksin oikein elävän ja nuhteettomasti vaeltavan, ylpeyttä ja toisten liehakointia karttavan kilvoittelijan kimppuun, ei hän - isien vakuutuksen mukaan - kärsi vahinkoa. Mutta ne jotka vaeltavat omavaltaisesti, oman tahtonsa mukaan, vahingoittuvat helposti. Vaikenijan tulee siis aina pysytellä kultaisella keskitiellä, sillä liioittelu johtaa helposti omahyväisyyteen ja tämä edelleen eksytykseen.

Kun rukoilet, purista huulesi höllästi yhteen ja hillitse näin mielesi hengitystä. Nenän hengitystä älä pidättele - niin kuin oppimattomat tekevät - ettei keuhkojasi pullistava ilma vahingoittaisi sinua.

Vaikenemiskilvoitukseen kuuluu kolme hyvettä, joita meidän täytyy herkeämättä huolellisesti vaalia: itsehillintä, vaitiolo ja itsensä syyttäminen, so. nöyryys. Joka hetki meidän on tutkittava, vaellammeko niissä vai onko kenties unohdus saanut meidät valtaansa ja olemme luopuneet niistä. Nämä hyveet sisältyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan ja niistä rukous syntyy ja kasvaa.

Se, että armo on alkanut vaikuttaa rukouksessa, ilmenee eri ihmisissä eri tavoin - sanoohan apostolikin, että Jumala jakaa Henkeään monella tavalla, tahtonsa mukaan. (Hebr.2:4) Hengen vaikutukset meissä ovat havaittavissa ja tunnistettavissa samalla tavoin kuin olivat aikoinaan profeetta Eliassa. Joillekin annetaan pelon henki, joka myrskytuulena halkoo himojen vuoret ja särkee kovien sydänten kivet. (1Kun.19:11) Se naulitsee lihankin pelosta paikoilleen ja kuolettaa sen. Toisissa taas vaikuttaa järistyksen Henki (1Kun.19:12), jonkinlainen aineeton, mutta silti olemuksellinen, koko sisintä värähdyttävä riemastus (isät kutsuvat sitä sydämen suureksi ilokarkeloksi) - ellei se olisi olemuksellinen, se olisi olematon.

Vihdoin muutamissa - niissä jotka ovat edistyneet rukouksessa - Jumalan vaikutus tuntuu ikään kuin hiljaisena, rauhaisana ja valontäyteisenä tuulen hyminänä (1 Kun.19:12), sillä Kristus asuu - apostolin sanoin (vrt. Ef.3:17) - heidän sydämissään ja näyttäytyy salaisesti Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Sen tähden Jumala sanoikin Elialle Hoorebin vuorella, ettei Hän ole myrskyssä eikä maanjäristyksessä. Herra ei siis ole aloittelijoiden epätäydellisissä armon vaikutuksissa, vaan valon lempeässä henkäyksessä. Siinä on Herra, joka on tällä tavoin osoittanut meille, mitä on täydellinen rukous.

Kysymys: Kuinka tulee menetellä, kun saatana tekeytyy valon enkeliksi ja pyrkii eksyttämään ihmisen?

Vastaus: Näin todella tapahtuu, ja sen tähden tarvitsemme runsaasti arvostelukykyä, että pystyisimme erottamaan hyvän pahasta. Älä pintapuolisesti heti innostu siitä mikä sinulle näyttäytyy, vaan pysy vakaana. Hyväksy hyvä vasta, kun olet koetellut sitä tarkasti, mutta paha hylkää. Velvollisuutesi on ensin koetella ja arvostella ja vasta sitten uskoa.

Tiedä myös, että armon vaikutukset ovat niin ilmeiset, ettei saatana pysty saamaan niitä aikaan, tekeytyipä se miksi tahansa. Armon vaikutuksia ovat sävyisyys, lempeys, nöyryys, maailman vihaaminen, nautinnonhalun ja himojen laantuminen. Pahan hengen aikaansaannoksia taas ovat korskeus, ylpeys, pelko ja yleensä kaikki paha. Vaikutuksesta voit siis päätellä, onko sielussasi loistava valo lähtöisin Jumalasta vai saatanasta. Syötävät lehtikasvit muistuttavat näöltään katkeria yrttejä ja viinietikan väri on sama kuin viinin, mutta kieli erottaa ne maun perusteella. Samalla tavoin arvostelukykyinen sielu erottaa hengellisen tuntemuksen perusteella Pyhän Hengen armolahjat saatanan eksyttävistä mielikuvista. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Eksytyksestä ja monista muista... III / 350 -356)

* Ilontäyteinen murhe. kr. kharmolype, on tila. jossa synninmurheeseen yhdistyy - ja siitä kumpuaa - hiljainen valoisa ilo.