Niketas Stithatoslainen

Eivät kaikkien unet ole tosia eivätkä painu syvälle mieleen. Tosia ovat vain niiden unikuvat, joiden mieli on puhdistunut ja sielulliset aistit ovat kirkastuneet. He ovat kohonneet tarkastelemaan luotua luonnollisesti eivätkä ollenkaan huolehdi maallisesta. Heidän pitkät paastonsa ovat vakiintuneet kaikkinaiseksi pidättyvyydeksi, ja heidän kaikki Jumalan tahdon mukaiset ankarat ponnistelunsa ja vaivansa ovat tauonneet: he ovat astuneet Jumalan pyhäkköön (vrt. Ps.73:17), so. olevaisen tuntemiseen ja viisauden korkeuksiin. He vaeltavat kuin enkelit ja heidän elämänsä on kätkettynä Jumalassa. (Kol.3:3) Pyhän vaikenemisen avulla he ovat saavuttaneet ne Jumalan Kirkon profeetat, joista Jumala puhuu Mooseksen kirjassa: »Jos keskuudessanne on profeetta, niin minä ilmestyn hänelle näyssä, puhun hänen kanssaan unessa.» (4 Moos.12:6) Ja Jooelin kirjassa Hän sanoo: »Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.» (Jooel 2:28) (Niketas Stithatoslainen: Mielen puhdistamisesta III / 195. 63)

 

PYHITTÄJÄ NIKETAS STITHATOLAINEN RAKKAUDESTA JA ELÄMÄNVAELLUKSEN TÄYDELLISYYDESTÄ

(100 kohtaa)

Jumala on sisäisistä muutoksista vapaa* Järki, ja Hän on kaiken järjen ja kaiken muuttumattomuuden yläpuolella. Hän on Valo ja hyvyyttä säteilevän valon lähde. Hän on samalla sekä Viisaus, Sana ja Tieto että viisauden, sanan ja tiedon jakaja. Jumalan kuva on säilynyt ja säilyttänyt alkuperäisen kirkkautensa niissä, joille Hän on heidän puhtautensa ansiosta suonut runsain määrin jumalallista viisautta, sanaa ja tietoa. Koska he kantavat Jumalan kuvaa itsessään, he ovat jo täällä Jumalan lapsia, joita Henki kuljettaa. Onhan kirjoitettu: »Kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.» (Room.8:14)

Jotka ovat kilvoitusvaivoin puhdistaneet itsensä kaikesta »lihan ja hengen saastutuksesta» (2 Kor.:1), ovat saaneet Hengen armolahjojen myötä kuolemattoman luonnon. Nämä kuolemattoman luonnon asuinsijat ovat täynnä hyvyyttä säteilevää valoa, joka täyttää heidän sydämensä hiljaisuudella ja rauhalla: heidän suunsa tulvii ihania sanoja (vrt. Ps.45:2) ja heidän huuliltaan virtaa Jumalan viisaus täynnään jumalallista ja inhimillistä tietoa.Selkein sanoin he tulkitsevat Hengen syvyyksiä. Laki ei ole heitä vastaan (Gal.5:23), sillä he ovat kokonaan yhdistyneet Jumalaan ja muuttuneet pysyvästi hyviksi.

* Kr apathes P. Johannes Damaskolainen: Ortodoksisen uskon tarkka esitys 1: IV luku. s. 21 -22. Ortokirja 1980.

Joka kurkottaa kiihkeästi ja vaivoja karttamatta kohti Jumaluutta, alkaa sielunsa ja ruumiinsa hyveillä heijastaa Jumalan kuvaa. Hän lepää Jumalassa ja Jumala hänessä. Hän on yhdistynyt Jumalaan ja Jumala häneen, niin että hän on runsaine Hengen armolahjoineen jo täällä Jumalan autuuden kuva ja asemansa puolesta jumala* - ja se myös näkyy hänestä. Jumala taas on hänen täydellistämisensä salaisuuden toteuttaja.

Ihminen on Jumalan kuva, ei kuitenkaan ruumiinrakenteeltaan - älköön vain kukaan tietämättömyyttään väittäkö mitään sellaista - vaan henkiseltä luonnoltaan, jota ei maatuvainen ruumis pysty rajoittamaan. Eihän voida rajoittaa jumalallistakaan luontoa, joka on aineeton ja kaiken luomakunnan ulkopuolella: se on rajaton ja ruumiiton, näkymätön ja kuolematon, se sijaitsee kaiken olevaisen ja järjen yläpuolella, eikä sitä voida aistein havaita; se on myös laaduton, määrätön, käsittämätön ja ylittää täysin meidän ymmärryksemme. Samoin myös henkinen luonto, jonka Jumala on meille antanut, on rajoittamaton ja aineeton, eikä sitä voi nähdä tai muuten aistein havaita; se on myös ruumiiton, käsittämätön ja Jumalan iankaikkisen kuolemattoman kunnian kuva.

Jumala on kaikkeuden Kuningas ja Alkujärki ja Hänellä on itsessään yhtä olentoa oleva ja Hengen kanssa iankaikkinen Sana. Hän ei koskaan ole ilman Sanaa ja Henkeä, sillä jumaluuden olemus on jakaantumaton. Mutta Hän ei myöskään sekoitu Sanaan eikä Henkeen, sillä Jumalan persoonat ovat sekoittumattomat. Sana jonka Hän olemuksestaan luonnollisesti synnyttää, ei eroa Hänestä, sillä Jumala ei eroa itsestään. Sana on Isän kanssa iankaikkinen eikä erkane Synnyttäjästään. Sanalla on myös aluton Henki, joka on Hänen kanssaan yhtä luontoa ja joka lähtee ennen kaikkia aikoja Isästä. Sanalla ja Isällä on yksi jakamaton luonto, vaikka se jakaantuukin eri persooniksi ja vaikka Kolminaisuutta ylistetäänkin Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Persoonat eivät milloinkaan eroa yhteisestä iankaikkisesta olemuksestaan ja luonnostaan - ovathan He yksi luonto ja yksi Jumala. Jumalan luoma ihminen on tämän kolmipersoonaisen ja samalla yhden luonnon kuva. Tämä kuva ei heijastu ihmisen näkyväisestä, kuolevaisesta ja hajoavasta puolesta, vaan hänen olemuksensa siitä osasta, joka on kuolematon ja aina muuttumaton.

* Ks. selityksiä jumalallistuminen. s. 358.

Jumala, Alkujärki, joka on viisaudessaan luonut kaiken, on verrattomasti luotujensa yläpuolella. Itse muuttumatta Hän synnyttää Sanan ylläpitämään luotujaan ja lähettää kaikkein pyhimmän Hengen vahvistamaan niitä, (Joh.15:26) niin kuin on kirjoitettu. Jumala itse on sekä kaiken ulkopuolella että kaikessa. Samalla tavoin on aineen ja näkyväisen maailman sekä ulko- että sisäpuolella myös ihminen, joka on Hänen jumalallisesta luonnostaan osallinen. Ihmisen henkinen, ruumiiton ja kuolematon sielu on Jumalan kuva, ja hänen mielensä synnyttää luonnostaan, omasta olemuksestaan käsin, sisäisen sanan*, joka ylläpitää ruumiin voimaa.

Niin kuin Luoja ei koskaan eroa omista persoonistaan, Sanasta ja Hengestä, niin kuuluvat myös ihmissieluun jakamattomasti ja erottamattomasti mieli ja sana. Ne ovat sielun kanssa yhtä luontoa ja olemusta, jota ruumis ei pysty rajoittamaan.

Jumaluus on kolmipersoonainen, Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä kumarrettava. Kolminainen on myös ihminen, jonka Jumala on luonut kuvakseen. Tämä kolminainen ihminen kumartaa sielullaan, mielellään ja järjellään Häntä, joka on kaiken olemattomuudesta luonut. Se mikä Jumalassa on luonnostaan ikuista ja yksiolennollista, sen Hän on luomisessa liittänyt myös kuvaansa, ja siitä näkyy, että meidät on luotu Jumalan kuviksi: niinpä olen Jumalan kuva, vaikka koostunkin sekä maan tomusta että tästä kuvasta.

* logos kohta 3 s. 360.

Eri asioita ovat Jumalan kuva ja kuvaan liittyvät ominaisuudet. Jumalan kuva ihmisessä on henkinen sielu, mieli ja järki, joiden luonto on yksi ja jakaantumaton. Kuvaan liittyvät ominaisuudet ovat hallitsevuus, kuninkaallisuus ja vapaus.

Samoin mielen kunnia ja arvo ovat eri asioita, ja eri asioita taas Jumalan kuva ja Hänen kaltaisuutensa (Vrt.1 Moos.1:26). Mielen kunniaa on sen kohoaminen, jatkuva liike ylöspäin, samoin sen terävyys, puhtaus, järkevyys, viisaus ja kuolemattomuus. Sen sijaan arvon mielelle antavat järjellisyys, kuninkaallisuus, hallitsevuus ja vapaus.

Jumalan kuva näkyy siitä, että sielu, mieli ja järki ovat olemassa sekä itsenäisesti että muodostavat yhden olemuksen, ovat jakaantumattomia ja erottamattomia. Mieli ja järki kuuluvat erottamattomasti sieluun, joka on ruumiiton ja kuolematon, jumalallinen ja henkinen, ja nämä kolme - mieli, järki ja sielu - ovat samoin yksiolemuksisia ja katoamattomia. Ne eivät koskaan jakaudu eivätkä voi erota toisistaan.

Jumalan kaltaisuutta taas ovat oikeudenmukaisuus, rehellisyys, armahtavaisuus, myötätuntoisuus ja lähimmäisrakkaus. Jumalan kuva ja Hänen kaltaisuutensa näkyvät kirkkaina niissä, joilla on nämä ominaisuudet ja jotka niitä varjelevat. Heissä ihmisluonto pääsee oikeuksiinsa ja he kohoavatkin arvossa muiden yläpuolelle.

Kolmiosaisessa sielussamme on kaksi puolta: järjellinen ja himollinen*. Järjellinen puoli on Luojansa kuvana riippumaton ja näkymätön, eivätkä aistit pysty rajoittamaan sitä, koska se on niiden sekä ulko- että sisäpuolella. Järjellisellä puolellaan sielu on yhteydessä henkisiin ja jumalallisiin voimiin ja kiiruhtaa luonnostaan luotuja koskevan pyhän tiedon kautta Jumalan, alkukuvansa luo. Näin sielu saa nauttia Hänen jumalallisesta luonnostaan.

* Sielun himollinen puoli käsittää tahdon ja tunteet, ts. sen haluavan ja kiihtyvän osan.

Sielun himollinen puoli on pirstoutunut aisteihin ja on alttiina kärsimyksille ja nautinnoille. Himollinen puoli pitää sielun yhteydessä siihen olemuksemme osaan, joka tekee aistihavaintoja sekä huolehtii ravinnonsaannista ja kasvamisesta. Sen kautta ihminen tajuaa säänvaihtelut, kylmyyden ja lämmön sekä tuntee tarvitsevansa ravintoa elääkseen, kasvaakseen ja pysyäkseen terveenä. Koska sielun himolliseen puoleen vaikuttavat näin monet asiat, saavat järjettömät halut toisinaan sen hairahtumaan pois luonnollisen piiristä; toisinaan se taas ärsyyntyy ja joutuu järjettömän vihan valtaan. Sielun himollinen puoli on meissä se joka tuntee nälkää ja janoa, murehtii, aistii kivun ja huojennuksen, nauttii mukavuuksista ja kärsii ahdistuksissa. Aivan oikein sitä kutsutaan sielun himolliseksi puoleksi - tuleehan se esiin himojen yhteydessä.

Mutta silloin kun järjen sisältämä »elämä nielee sen, mikä on kuolevaista» (2 Kor.5:4) ja arvokkaampi voittaa, alkaa Jeesuksen elämä näkyä kuolevaisessa lihassamme (2 Kor.4:11). Se saa meissä aikaan eläväksi tekevän kuoleman, himottomuuden, ja suo meille kuolemattomuuden ja turmeltumattomuuden, mitä myös henki halajaa.

Luojalla - iankaikkisella Kuninkaalla, joka tietää kaiken ennalta - oli itsessään kaikkea luotua koskeva tieto sekä kaikkien luotujen luonto ja olemus jo ennen kuin Hän loi olemattomuudesta olevaisen. Samalla tavoin Hän on pannut ihmiseen, omaan kuvaansa - luomakunnan kuninkaaksi luomaansa -, sekä tiedon luoduista että myös aineksia kaiken luodun luonnosta ja olemuksesta.

Ihmisen kuivuus ja kylmyys ovat maasta, josta hänet on luotu. Veren lämpö ja kosteus tulevat ilmasta ja tulesta sekä lima-ainesten kylmyys ja kosteus vedestä. Kasveilta on peräisin kasvuvoima, alkukantaisilta eläimiltä kyky tulla ravituksi. Aistit ja himot tulevat järjettömiltä eläimiltä ja henkinen järjellinen luonto taas enkeleiltä. Mutta Jumalalta ihminen on saanut tuon aineettoman henkäyksen, ruumiittoman ja kuolemattoman sielun, joka ilmenee mielen ja järjen toimintana sekä Pyhän Hengen voimana; näin ihminen on olemassa ja elää.

Meidät on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. (kts.1Moos.1:26) Jumalan kaltaisia olemme, jos harrastamme hyveitä ja olemme ymmärtäväisiä, sillä »Hänen hyveensä peittävät taivaat ja Hänen ymmärtäväisyyttään on maa täynnä.» (Habak.3:3 LXX; nykyisessä LXX-laitoksessa on:"...ja Hänen ylistystään on maa täynnä) Näitä Jumalan hyveitä ovat vanhurskaus, pyhyys ja totuus, niin kuin Daavid sanoo: »Sinä olet vanhurskas, Herra, ja sinun totuutesi ympäröitsee sinua» (Ps.119:137); »vanhurskas ja pyhä on Herra.» (Ps.145:17 LXX) Myös suoruus ja hyvyys - sillä »hyvä ja vakaa on Herra» (Ps.25:8) - tekevät meistä Jumalan kaltaisia, samoin kuin viisauden ja tiedon sana, sillä myös ne ovat Hänessä, ja Häntä kutsutaan Viisaudeksi ja Sanaksi.

Jumalan kaltaisuus ilmenee myös pyhyytenä ja täydellisyytenä, sillä Herra sanoo: »Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.» (Mt.5:48) Ja vielä: »Olkaa siis minulle pyhät, sillä minä, Herra, olen pyhä.» (3 Moos.20:26) Jumalan kaltaisiksi meidät saavat myös nöyryys ja sävyisyys. Herra sanoo: »Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.» (Mt.11:29)

Mielemme, joka on Jumalan kuva, on omalla alallaan, jos se pysyy itselleen kuuluvissa asioissa eikä askartele arvolleen ja luonnolleen sopimattomien ajatusten parissa. Sen tähden se syventyykin mielellään mietiskelemään jumalallisia. Mieli pyrkii yhtymään Häneen, josta on saanut alkunsa, jonka kautta toimii ja jonka puoleen tuntee luonnostaan vetoa. Se tahtoo myös jäljitellä Hänen ihmisrakkauttaan ja yksinkertaisuuttaan.*

Kun mieli on yhtynyt Jumalaan, synnyttää se viisauden sanan. Viisauden sanan avulla se muokkaa uudeksi - aivan kuin loisi uudet taivaat - kanssaan samaa ihmisluontoa olevien lähimmäistensä sielut. Se vahvistaa ne kestäviksi saamalla ne kilvoittelemaan kärsivällisesti käytännön hyveissä, suunsa hengellä (vrt. Ps.33:6) se tekee ne eläviksi ja antaa niille voiman turmiollisia himoja vastaan. Kun ihmisen mieli näin jäljittelee Jumalaansa, tulee siitäkin henkisen luomakunnan ja suuren maailman luoja ja se saa selvästi kuulla ylhäältä sanat: »Joka tekee arvottomasta arvollisen, on kuin minun suuni.» (Jer.15:19 LXX)

Aineellisista vapaana pysyy se, jonka mieli liikkuu jatkuvasti sille luontaisissa asioissa ja joka käyttää sanaa sen arvoa vastaavalla tavalla. Hänen kaunistuksenaan ovat sävyisyys, nöyrämielisyys, rakkaus ja myötätunto, ja Pyhän Hengen säteily kirkastaa hänet. Hän suuntaa mielensä silmät yleviin tutkiskeluihin ja niin oppii tuntemaan kätkössä olleet Jumalan salaisuudet. Hyvyydessään hän välittää näitä salaisuuksia viisauden sanoin niille, joilla on korvat kuulla. Näin hän ei vain moninkertaista omaa leiviskäänsä, vaan jakaa sen nautintoa myös lähimmäisilleen .

Joka on vapauttanut sielunsa jalon puolen alhaisen puolen vaikutuksesta, niin että jalo puoli voi keveänä kohota alhaisen yläpuolelle, on siirtynyt aineettomaan elämään ja aineettomien henkien joukkoon. Myös hänestä itsestään on tullut henki, vaikka hän ruumiillisesti onkin ihmisten joukossa.

*kts. yksinkertaisuus s. 362

Joka on alistanut olemuksensa alhaisen puolen jalommalle luonnolle, on alistanut koko luomakunnan Luojalleen - hän on näet koonnut yhteen erillään olevat ja saanut kaikki rauhaan keskenään. (vrt. Kol.1:20; Ef.2:14)

Niin kauan kuin luonnolliset voimamme kapinoivat omaa luontoamme vastaan ja ovat hajallaan, emme voi saada Jumalan yliluonnollisia lahjoja. Koska emme ole päässeet osallisiksi näistä lahjoista, olemme kaukana siitä salaisesta pyhästä palveluksesta, jota mieli toimittaa taivaallisella uhrialttarilla sisäisen työskentelynsä aikana. Mutta kun olemme pyhissä kilvoituksissa innokkaasti taistellen puhdistuneet aineellisuuteen vetävästä pahuudesta ja olemme Hengen voimalla koonneet hajalleen joutuneet voimamme yhteen, pääsemme osallisiksi Jumalan sanoin kuvaamattomista hyvyyksistä. Silloin olemme arvollisia toimittamaan Sanalle ja Jumalalle mielen pyhän palveluksen jumalallisia sakramentteja Jumalan ylitaivaallisella ja henkisellä uhrialttarilla, sillä meistä on tullut Hänen kuolemattomien salaisuuksiensa näkijöitä ja pappeja.

Liha himoitsee henkeä vastaan, ja henki lihaa vastaan (vrt. Gal.5:17) ja niiden välillä on julistamaton sota. Ne kamppailevat siitä, kumpi voittaa ja saa anastetuksi vallan itselleen. Tätä kutsutaan meissä vallitsevaksi vihollisuudeksi, kapinaksi, alhaiseksi taipumukseksi, ikeeksi ja ratkaisemattomaksi taisteluksi, joka jakaa sielun ja saa sen hajoamaan erilaisiin ihmiselle tyypillisiin himoihin, sen mukaan kuin mieli sitä yllyttää.

Olemme pirstoutuneet osasiksi niin kauan kuin häilyvät ajatukset hajottavat mieltämme ja lihan laki hallitsee meitä. Koska meissä ei ole jumalallista ykseyttä, olemme kaukana Jumalasta. Mutta sitten kun tämän kuolevaisen nielee (vrt.2 Kor.5:4) yhdistävä voima ja eräänlainen yliluonnollinen huolettomuus, ja mieli palaa - viisautta tuovien oivallusten valaisemana - alkuperäiseen olotilaansa, silloin sielukin yhdentyy samalla tavoin kuin Jumaluus on yksi. Silloin vastakkaiset voimat eivät enää raasta sielua hajalle, vaan se yhdistyy ja eheytyy jumalalliseksi ykseydeksi yksinkertaisuudessaan* Jumaluuden persoonia jäljitellen. Sielu on palannut alkuperäiseen kauneuteensa ja meistä on tullut uusia, parempia ihmisiä.

Tietämättömyys on todella hirvittävä: se on »sellainen pimeys, että siihen voi käsin tarttua». (2Moos.10:21) Se tekee sielut synkeiksi, hajottaa ajatukset ja katkaisee sielun yhteyden Jumalaan. Lyhyesti sanottuna tietämättömyys tekee sielun järjettömäksi ja koko ihmisestä tulee järjetön ja tunteeton. Tietämättömyyden turtumus on lannistamalleen sielulle tuonelan pohjaton syvyys, ja sen syövereissä vaanivat rangaistus ja tuskat, murhe ja huokaukset.

Vastaavasti taas jumalallinen tieto, kirkkaan valon ehtymätön lähde, tekee Jumalalle ominaisella tavalla valonkirkkaiksi sielut, jotka puhtautensa ansiosta ovat saaneet sen omakseen. Tämä tieto täyttää sielut rauhalla, tyyneydellä, ilolla, sanomattomalla viisaudella ja täydellisellä rakkaudella.

Jumalallinen valo, yksi ja yksinkertainen**, kokoaa läsnä ollessaan luokseen sielut, jotka ovat päässeet siitä osallisiksi. Se liittää ne jälleen itseensä, yhdistää ne omalla ykseydellään ja täydellistää omalla täydellisyydellään. Se ohjaa niiden ymmärryksen silmät katselemaan Jumalan syvyyksiä ja näyttää niille suuria salaisuuksia. Se vihkii sielut salaisuuksiin ja tekee niistä salaisuuksiin vihkijöitä. Pyri siis kilvoitusvaivojen avulla täydelliseen puhtauteen ja saat selvästi nähdä, kuinka nämä Jumalalle mieluisat vaikutukset alkavat ilmetä sinussa.

Alkuvalo valaisee puhdistuneita sieluja tiedon säteillä. Sen loiste ei ainoastaan tee niitä hyviksi ja valoisiksi, vaan luomakunnan luonnollisen tutkiskelun* kautta johtaa ne henkisiin taivaisiin. Jumalallinen vaikutus ei lopu vielä tähän: se ulottuu aina siihen saakka, kunnes puhdistuneet sielut yhtyvät viisauden ja sanomattomien salaisuuksien tuntemisen kautta Yhteen eivätkä enää ole monta vaan yksi Hänessä.

*kts. yksinkertaisuus s.362 **kts.yksinkertaisuus s.362

Ensin meidän on kuljettava puhdistusvaiheen kautta: sen aikana vapaudumme ja raitistumme pahuudesta, joka on sekoittunut myös henkisiin asioihin ja vetää meitä kohti aineellisia. Puhdistumista seuraa valaistusvaihe: Jumalan salaisen, kätkössä olevan viisauden avulla hankimme valaistuneet, aina kirkkaat sisäiset silmät. Sen jälkeen voimmekin antautua tutkimaan pyhän tiedon tiedettä, joka opettaa vanhaa ja uutta niille joilla on korvat kuulla. Näin meistä vähitellen tulee pyhään tietoon kätkettyjen aivoitusten tulkitsijoita ja välitämme niitä puhtaiden korviin. Epätäydellisten läheltä vetäydymme pois ettei pyhää annettaisi koirille eikä Sanan helmeä sijoitettaisi sieluihin, jotka ovat sikojen kaltaisia (vrt. Mt.7:6) ja tekevät pyhän käyttökelvottomaksi.

Joka tuntee että uskon hehku ja rakkaus Jumalaan enenevät hänen sielussaan, kantaa sisimmässään Kristusta. Kristus ylentää hänen sielunsa maasta ja näkyväisistä ja valmistaa sille asuinpaikan taivaisiin. Joka huomaa sydämensä täyttyvän ilosta ja alkaa hartaan liikutuksen vallassa kaivata Jumalan sanomattomia hyvyyksiä, voi siitä tietää, että Pyhä Henki vaikuttaa hänessä. Kun hän sitten tuntee, että mieli on täynnä ihmeellistä valoa ja taivaallisen viisauden synnyttämiä ajatuksia, se on merkkinä, että Lohduttaja on laskeutunut hänen sieluunsa. Lohduttaja - Henki paljastaa taivasten valtakunnan aarteet, jotka ovat hänen sisimpänsä kätköissä. Tällöin hänen on varjeltava itseään huolellisesti - onhan hän Jumalan palatsi ja Hengen asuinsija.

Hengen salaisten aarteiden vartioiminen merkitsee kaiken inhimillisen huolehtimisen hylkäämistä. Tätä pääasiallisesti tarkoitetaan myös vaikenemiskilvoituksella. Vaikeneminen puhdistaa sydämen ja suo hartaan liikutuksen nautinnon: näin se lietsoo rakkautta Jumalaan entistä palavammaksi, se vapauttaa sielun aistien kahleista ja suo sille vapauden, jota muotoseikat eivät kahlitse. Vaikeneminen auttaa myös kokoamaan sielun voimat ja palauttamaan ne alkuperäiseen luonnolliseen tilaansa, niin ettei Jumalan kuvan vääristyminen ja luisuminen pahuuteen anna aihetta syyttää kaiken hyvän Luojaa pahan Iuojaksi.

Pyhään ja jumalalliseen täydellisyyteen johtaa riemukkaasti järkevä »tieteellinen» vaikeneminen, siis vaikenemiskilvoitus jota harjoitetaan ja noudatetaan sääntöjen mukaisesti. Mutta jollei kilvoittelija. joka luulee vaikenevansa, kohoa tähän korkeuteen ja täydellisyyteen, se merkitsee, ettei hänen vaikenemisensa ole vielä henkistä eikä täydellistä. Ei liioin hänen sisällään riehuva hillittömien himojen myrsky tyynny ennen kuin hän kipuaa näihin korkeuksiin. Hän elää vain ruumiillisesti keljaansa, maakuoppaan tai luolaan sulkeutuneena, mutta kurittoman mielen harhailut näännyttävät hänet.

Sielut, jotka ovat saavuttaneet täydellisen puhtauden ja kohonneet viisauden ja tiedon korkeuksiin, ovat kerubien kaltaisia. Kerubien tavoin nämä sielut järjestelmällisessä kilvoittelussaan lähestyvät välittömästi kaiken hyvän Lähdettä ja saavat kirkkaasti katsella Jumalaa suoraan - se suodaan niille kuin ilmestvksellä. Yleensä jumaluus valaisee suoraan vain kerubivoimia kun he jumalallisissa tutkiskeluissaan pyrkivät kiihkeästi Häntä kohti.

Toiset johtavista taivaallisista voimista ovat palavia ja kiihkeitä kaikessa mikä koskee Jumalaa - he eivät hetkeksikään lakkaa ylistämästä Jumalaa. Toiset taas ovat antautuneet Jumalan katselemiseen ja ovat täynnä tietoa ja viisautta. Pyhä tottumus saa heidät liikkumaan aina jumalallisten asioiden parissa.

Myös puhtaat sielut ovat palavia ja kiihkeitä kaikessa jumalallisessa. Nekin ovat viisaita ja tietäviä sekä ylentävät jatkuvasti mielensä jumalallisiin tutkiskeluihin. Pyhä tottumus saa ne aina voimiensa mukaan askaroimaan jumalallisissa ja seisomaan vakaasti Jumalan edessä. Puhtaat sielut pystyvät myös ottamaan vastaan jumalallista valonsäteilyä, jonka kautta ne osallistuvat Olevaan. Sanoillaan ne välittävät Hänen valoaan ja armoaan runsain määrin toisillekin.

Jumala on Järki ja Hän panee kaiken jatkuvaan liikkeeseen. Kaikki järjelliset olennot ovat pysyvästi paikoillaan mutta toisaalta liikkuvat lakkaamatta tässä Alkujärjessä. Tämän kokevat ne, joiden mieli on vakaa eikä ajattele aineellisia, koska pyhä kilvoitus on puhdistanut heidän järkensä, joka on näin kirkastunut ja vapautunut vieraista vaikutteista. Näin puhdistuneille jumalallinen rakkaus suo tämän paikallaan pysymisen ja samalla jatkuvan liikkeen kokemuksen, ja he säteilevät itselleen ja toinen toisilleen valoa jonka Jumala on hyvyydessään heille antanut. Veljellisesti he jakavat kätkössä olevaa Jumalan salaisuuksien viisautta myös muille, että Jumalan rakkautta ylistettäisiin lakkaamatta.

Jumalan ympärillä liikkuvat ja seisovat sielut, jotka ovat irrottaneet järkensä aineellisesta ja näin saaneet sen keveäksi. Ne ovat liittäneet yhteen keskenään aina taistelevan lihan ja hengen, ja tehneet niistä helposti ohjattavat taivaaseen vievät vaunut. Toisaalta nämä sielut kiertävät pysähtymättä Jumalaa, kaiken keskusta ja kiertoliikkeen aiheuttajaa. Toisaalta taas ne seisovat vankasti ja horjumatta kuin kehässä, ja keskittyneisyys estää niitä hajaantumasta aistillisuuteen ja inhimillisten asioiden alhaiseen eksytykseen. Tämä on vaikenemiskilvoituksen lopullinen päämäärä, ja sen saavuttavat todelliset vaikenijat: He liikkuvat pysyen paikoillaan ja toisaalta ovat pysyvästi paikoillaan, mutta samalla liikkeessä jumalallisten asioiden ympärillä. Tähän samaan olisi päästävä meidänkin jotka vasta näennäisesti vaikenemme, muutoin ei mielemme voi vapautua aineellisuudesta ja hajaannuksesta.

Huolellisesti ja innokkaasti kilvoittelemalla saavutamme järjen alkuperäisen kauneuden: Pyhä Henki laskeutuu meihin ja suo taivaallisen viisauden ja tiedon. Silloin pystymme näkemään luonnonmukaisesti ja pääsemme tuntemaan kaiken olevaisen viisaan ja hyvän Alkulähteen ja -syyn. Silloin meissä ei ole mitään, mikä syyttäisi Luojaamme. Häntä ei voida enää syyttää pahuudesta, joka tarttui Hänen luotuunsa, kun se poikkesi pahaan. Pahan vaikutuksesta me näet olemme irtautuneet Jumalasta, olemme langenneet ja menettäneet alkuperäisen kauneutemme, luopuneet tavoittelemasta jumalallistumista. Pahuus on rynnännyt sisimpäämme ja piirtänyt meihin oman järjettömän hahmonsa.

Ne jotka pyrkivät ylöspäin, astuvat käytännön kilvoittelun avulla ensimmäiselle askelmalle: saavuttavat luotuja koskevan tiedon. Toinen askelma on kätkössä olevien Jumalan salaisuuksien tunteminen, joka avautuu kilvoittelijalle luomakunnan luonnollisen tarkastelun tietä. Kolmas ja ylin askelma on, että kilvoittelija yhtyy kokonaan Alkuvaloon. Tälle ylimmälle portaalle noussut kilvoittelija saa levätä sekä käytännön uurastuksesta että hengellisestä tutkiskelusta.

Kaikki järjelliset olennot jotka ykseyteen pyrkien vaeltavat näiden kolmen askelman kautta, keskittyvät omaan itseensä ja tosi Olevaan. He jakavat valoa myös lähimmäisilleen, perehdyttävät heidät jumalallisiin salaisuuksiin ja johtavat heitä, puhdistuvia henkiä, taivaallisella viisaudella täydellisyyteen. Näin he yhdistävät lähimmäisensä omaan itseensä ja todelliseen Ykseyteen.

Jumalallistuminen on maallisen elämän aikana tapahtuva henkinen ja jumalallinen pyhä prosessi: sen kestäessä sanomattoman viisauden Sana jaetaan niille, jotka ovat mahdollisimman hyvin valmistautuneet ottamaan Hänet vastaan. Jumala on hyvyydessään lahjoittanut järjellisille luoduille jumalallistumisen mahdollisuuden ja näin myös uskon yhteyden. Ne jotka ovat puhdistuneet ja jotka jumalallinen tieto on jumalallistanut, voivat muuttua samanlaisiksi kuin Jumala - kunhan ovat ensin ylevien hengellisten tutkiskelujensa avulla tulleet Hänen Poikansa kuvan kaltaisiksi (Room.8:29). Näin heistä tulee asemansa puolesta jumalia* muille maan päällä oleville ihmisille. Nämä puolestaan täydellistyvät hyveissä, kun seurustelevat tällaisten jumalallistuneiden ihmisten kanssa ja kuuntelevat heitä. Sitä mukaa kuin he edistyvät ja puhdistuvat, myös he pääsevät osallisiksi jo täydellisiksi tulleiden jumalallistumisesta ja heidän yhteydestään Jumalaan. Tällä tavoin kaikki, yhteen liittyneinä ja rakkauden ykseyden yhdistäminä, ovat lakkaamatta yhden Jumalan yhteydessä. Silloin Hän, joka on luonnostaan Jumala ja kaikkien hyvien tekojen alkulähde, on niiden keskellä jotka ovat asemansa puolesta jumalia, eikä luomakunnassa ole enää mitään syytöksen aihetta Häntä vastaan.

* Ks. selityksiä Logos, kohta 3 s. 360 ja Hengellinen tutkiskelu s. 357.

Kilvoittelija voi saavuttaa Jumalan kaltaisuuden - siinä määrin kuin se nyt on meille mahdollista - vain, jos hän ensin pesee kuumilla kyynelillään pois esteenä olevan synnin saastan ja ryhtyy täyttämään Kristuksen pyhiä käskyjä. Muutoin on näet mahdotonta päästä osalliseksi Jumalan sanomattomista hyvyyksistä. Joka haluaa hengessään maistaa henkimaailman jumalallista suloisuutta ja nautintoa, jättää taakseen koko aistimaailman. Hänen sielunsa on jatkuvasti syventyneenä olevaisten tutkiskeluun ja kaipaa kiihkeästi pyhille valmistettuja hyvyyksiä.

Täydellinen puhtaus ja suuri rakkaus Jumalaan synnyttävät Jumalan kaltaisuuden. Kilvoittelija säilyttää tämän tilan vain kurkottamalla jatkuvasti Jumalan puoleen ja kiinnittämällä mielen sisäisen katseen herkeämättä Häneen. Tällaisen sieluntilan saa aikaan sitkeä ja hiljainen hyveiden harjoitus, keskittynyt, aineeton ja jatkuva rukous, kaikinpuolinen itsehillintä ja innokas pyhien kirjoitusten tutkiskelu.

Meidän ei pidä pyrkiä pelkästään rauhoittamaan sisäisiä voimiamme, vaan meidän tulee myös kaivata henkistä lepoa. Henkinen lepo suo meille ajatusten tyyneyden ja näin tyydyttää halumme hyvään. Se myös parantaa ja virvoittaa taivaallisella kasteella haavoittuneen sydämen, johon on ylhäältä laskeutunut Hengen sytyttämä tuli.

umalan rakkauden syvästi haavoittama sielu kurkottaa yhä ylemmäs kohti taivasta - se ei näet voi jäädä omaan itseensä tai pysyä paikoillaan, jos se on saanut maistaa Jumalan henkisten lahjojen suloisuutta. Mitä korkeammalle sielu Hengen avulla etenee ylenemisissään ja mitä syvemmälle se tunkeutuu Jumalan salaisuuksiin, sitä polttavammaksi yltyy sielun kaipaus ja se rientää yhä vain syvemmälle Jumalan suuriin salaisuuksiin ja yhä lähemmäs autuaallista Valoa. Siinä on mielen kurkottelujen päätepiste, siinä se saa sydämen riemussa levätä vaelluksistaan.

Kun Pyhä Henki laskeutuu kilvoittelijaan, hän tuntee, että hänessä alkaa vaikuttaa sanoin kuvaamaton voima ja hänen ruumiiseensakin leviää hyvä tuoksu. Silloin hän ei enää pysy luonnon asettamissa rajoituksissa. Korkeimman oikea käsi saa kilvoittelijassa aikaan muutoksen hyvään (vrt.Ps.77:11 LXX), ja hän unohtaa ravinnon ja unen. Hän halveksii kaikkea ruumiillista eikä välitä ruumiin levosta. Koko päivän hän uurastaa kilvoitusvaivoissa - tuntematta väsymystä tai luonnollisia tarpeita kuten nälkää, janoa ja unentarvetta, sillä Jumala on vuodattanut näkymättömästi hänen sydämeensä rakkautensa, johon liittyy sanomaton ilo. (vrt.Room.5:5) Ja koko yön hän valvoo tulen valossa ja harjoittaa sisäistä työskentelyä, yhdessä ruumiillisen kilvoituksen kanssa, sekä nauttii henkisen paratiisin kuihtumattomista kasveista valmistettua iankaikkista juhla-ateriaa. Tähän paratiisiin Paavalikin temmattiin ja hän »kuuli sanomattomia sanoja» (2 Kor. 12:4), joita ihmisen ei ole lupa kuulla, niin kauan kuin hän on vielä kiintynyt näkyväisiin.

* kts. jumalallistuminen s. 358.

Kun ruumis on karkaistu askeesin hehkussa ja pesty kyynelten kylvyssä, sen ei tarvitse enää kuluttaa voimiaan kilvoitusvaivoissa: se saa nyt levon uurastuksestaan. Se on näet noussut selvästi käytännön kilvoituksen yläpuolelle ja sisäisen rauhan myötä tyyntynyt ja hiljentynyt. Uusi voima ja vireys, uusi Hengen väkevyys, ovat täyttäneet ruumiin. Kun sielu saa kallisarvoiseksi työtoverikseen tällaisen ruumiin, joka on kohonnut ulkonaisen kilvoituksen yläpuolelle, se voi suunnata luontaisen toimintansa hengen taistoihin: jäntevällä sisäisellä työskentelyllä se varjelee kuolemattomien kasvien hedelmiä hengen paratiisissa. Tuosta paratiisista virtaavat jumalallisten ajatusten vuolaat virrat ja siellä on Jumalan tuntemisen puu, joka kantaa hedelminään viisautta, iloa, rauhaa, ystävällisyyttä, hyvyyttä, pitkämielisyyttä ja sanomatonta rakkautta. (Gal.5:22) Kun sielu näin viljelee ja vartioi innokkaasti (Vrt.1 Moos.2:15) paratiisiaan, se jättää ruumiin ja astuu Jumalan tuntemisen* pimeyteen. (Vrt.2 Moos.20:21; kts. pimeys s.361) Mikään näkyväinen ei sitä enää pidättele, vaan se on kohonnut kaiken yläpuolelle. Kun sielu on yhdistynyt Jumalaan, lakkaa sen uurastus ja sen kaipaus saa täyttymyksensä.

Kumpi on meissä arvokkaampaa, näkyväinen vai henkinen? Tämä kysymys kuuluu meille, jotka suhtaudumme kilvoituselämään vakavasti. Jos jalompaa on näkyväinen, ei minkään pitäisi olla meille katoavaista parempaa ja rakkaampaa eikä sielukaan olisi ruumista arvokkaampi. Mutta jos arvokkaampaa on henkinen, niin »Jumala on Henki; ja jotka Häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa» (Joh.4:24). Kun siis sielun henkinen toiminta on tervettä ja väkevää, käy ruumiillinen harjoitus tarpeettomaksi. (vrt.1Tim.4:8) Henkinen työskentely näet keventää olemuksemme maallisen puolen, ja henkiseen yhdistyneenä siitä tulee kokonaan hengellinen.

Täydellisyyteen kohoamisessa on kolme astetta. Ensin kilvoittelija puhdistuu, sitten valaistuu ja lopulta oppii tuntemaan jumalalliset salaisuudet eli täydellistyy. Vasta-alkajat ovat ensimmäisellä asteella, edistyneemmät kilvoittelevat toisella ja kolmas aste kuuluu täydellisille. Innokas kilvoittelija käy läpi kaikki kolme astetta ja kasvaa Kristuksen iässä, kunnes pääsee "täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään».( Ef.4:13)

Ne jotka ovat äskettäin aloittaneet pyhät kilvoitukset, käyvät ensin läpi puhdistusvaiheen. Siinä kilvoittelija hylkää maallisen ihmisen kuvan, vapautuu aistillisista himoista ja pukeutuu uuteen, Pyhän Hengen uudistamaan ihmiseen. (vrt.Kol.3:10) Tämän saavuttaakseen hän vihaa aineellisuutta, riuduttaa lihaansa ja pakenee kaikkea, mikä saattaisi kiihottaa ajatuksia himoon, sekä katuu entisiä syntejään. Lisäksi on synnin tahrat pestävä pois kyynelin ja opeteltava lempeä käytös Hengen hedelmiin kuuluvan ystävällisyyden (vrt.Gal.5:22) soveliaaksi kumppaniksi sekä puhdistettava hartaan liikutuksen avulla maljan sisäpuoli (Mt.23:26), mieli, kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta. (2Kor.7:1) Näin puhdistettuun mielen maljaan on kaadettava sanan viiniä, joka ilahduttaa puhdistumaan pyrkivän sydämen (Ps.104:15), ja tarjottava sitä henkien Hallitsijan maistettavaksi.

Täydellistä puhtautta kilvoittelija lähestyy, sitten kun käytännön askeesin tuli on terästänyt hänet ja kun hän on kilvoitusvaivoin poistanut itsestään kaiken synnin kuonan sekä karkaistunut ja kastautunut hartaan liikutuksen vesissä: näin hänestä on tullut terävä ja väkevä miekka, joka surmaa himot ja pahat henget. Joka on askeettisten kilvoitusten avulla saavuttanut tällaisen puhtauden, on sammuttanut sisimmässämme roihuavan himon tulen ja tukkinut hurjien himojen jalopeurankidat. Henki on vahvistanut hänet väkeväksi,(vrt. Hebr.11:33 – 34) ja uusialaisen Jobin tavoin on hänkin pystyttänyt kärsivällisyyden voitonlipun saatuaan voiton kiusaajasta.

*»Jumalan tunteminen». kr. teologia ks. s. 362.

Hengellinen valaistus odottaa niitä, jotka ovat edistyneet pyhissä kilvoituksissa ja saavuttaneet himottomuuden ensimmäisen asteen. Tämän valaistusvaiheen aikana kilvoittelija oppii ymmärtämään olevaisia, tutkiskelee luomakunnan olemusta* ja pääsee osalliseksi Pyhästä Hengestä. Ennen kuin tämä toteutuu on jumalallisen tulen puhdistettava kilvoittelijan mieli, hänen sydämensä silmien on avauduttava ja sanan sekä tiedon ylevien mielteiden on päästävä syntymään hänen sisimpäänsä. Valaistusvaiheen lopussa kilvoittelija saa sisimpäänsä viisauden sanan, joka selittää olevaisten luonnon. Hän oppii tuntemaan jumalalliset ja inhimilliset asiat, ja taivasten valtakunnan salaisuudet avautuvat hänelle. Joka on mielensä sisäisessä työskentelyssä päässyt näin pitkälle. ajaa tisbeläisen Elian tavoin (2 Kun.2:11) hyveiden tulisilla nelipyörävaunuilla. Jo eläessään hän kohoaa henkiseen avaruuteen ja vaeltaa taivaan tanhuvilla, sillä hän on kohonnut ruumiin alhaisuuden yläpuolelle.

Ne jotka ovat jättäneet taakseen kilvoittelun kaksi ensimmäistä tasoa, ovat päässeet Kristuksen iän täyteen määrään (Ef.4:13) ja saavuttaneet salaisen, täydelliseksi tekevän asteen. He kulkevat läpi avaruuden ja kohoavat kaiken yläpuolelle. He nousevat taivaallisten enkeljärjestöjen tasolle, lähestyvät itse Alkuvaloa ja tutkivat hengessä Jumalan syvyyksiä. Heidän on täytettävä jumalallisia katseleva mielensä Jumalan kaitselmustekojen, Hänen vanhurskautensa ja totuutensa tuntemisella sekä opetettava se ymmärtämään pyhän Raamatun arvoitusten, vertausten ja hämärien kohtien merkitys. (Sananl.1:6) Lopulta, kun he ovat jo saavuttaneet täydellisyyden, heille paljastetaan kätkössä olevat Jumalan salaisuudet ja Hengen yhteys täyttää heidät sanomattomalla viisaudella. Näin heistä tulee Jumalan suuren Kirkon viisaita teologeja, jotka valistavat ihmisiä Jumalan tuntemisen sanalla.

Joka on syvän nöyryytensä ja hartautensa avulla saavuttanut kaiken tämän, on kohonnut - kuten aikoinaan Paavali - Jumalan tuntemisen kolmanteen taivaaseen. (2 Kor.12:4) Hän on kuullut sanomattomia sanoja, joita aistien rajoittaman ihmisen ei ole lupa kuulla, sekä maistanut sanoin kuvaamattomia hyvyyksiä, joita "silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut.» (1 Kor.2:9) Hänestä on tullut Jumalan salaisuuksien palvelija. (1Kor.4:2) Hän on Jumalan suu, joka kertoo noita salaisuuksia ihmisille. Hän nauttii autuasta lepoa täydellisessä Jumalassa - itsekin täydellisenä. Yhdessä muiden Jumalan salaisuuksiin perehtyneiden kanssa hän yhdistyy ylimpiin taivaallisiin voimiin, kerubeihin ja serafeihin, joilla on sekä viisaus että tieto.

On olemassa kaksi erilaista elämäntapaa, jotka voivat johtaa kolmenlaiseen lopputulokseen. Ihminen voi joko elää yhteisöllistä elämää maailmassa tai eristäytyä muista ihmisistä - elää ikään kuin ylimaallisesti. Maailmassa ihmisten parissa voi elää joko siveellisesti, kohtuutta noudattaen, tai sitten hillittömyydessä. Muista ihmisistä erilleen vetäytyneet taas voivat suuntautua joko käytännön kilvoitukseen, luonnolliseen tietoon tai yliluonnolliseen toimintaan.

Yhteisöllinen elämä on joko oikeudenmukaista, jolloin se seuraa luonnon lakeja, tai se on harhautunut pois luonnollisesta, vääryyden runtelema, ja myös johtaa vääryyteen. Maailmasta eristynyt elämä taas - jos siinä riennetään kohti päämäärää (Fil.3:14) oikealla tavalla kilvoitellen - täydellistyy yliluonnolliseksi ja saavuttaa siten rajattoman luonnon. Mutta päämäärä jää saavuttamatta, jos kilvoittelun kannustimena on kunnianhimo: kunnianhimoinen kilvoittelija lankeaa »kelvottoman mielensä valtaan» (Room.1:28) eikä häntä huolita täydellisten joukkoon, niin kuin onkin oikein - onhan hän epätäydellinen.

* Kr. logos, ks. logos kohta 3 s. 360

Henki on valo, elämä ja rauha. Rauhaisaa ja tyyntä elämää viettää se, jota Jumalan Henki valaisee. Rauhaisa elämä kumpuaa hänelle tietoa olevaisista ja Sanan viisautta, ja hän saa Kristuksen mielen. Jumalan Hengen valaisema tuntee valtakunnan salaisuudet (Lk.8:10) ja tunkeutuu Jumalan syvyyksiin. Joka päivä hän vuodattaa tyynestä, valaistusta sydämestään toisten kuultavaksi suloisia elämän sanoja, sillä hän on hyvä ja hänessä vaikuttaa tosi Hyvä, joka julistaa hänen kauttaan sekä uutta että vanhaa. (vrt.Mt. 13:52)

Jumala on Viisaus ja Hän tekee kaltaisikseen ne, jotka vaeltavat viisaudessa, johtamalla heidät tuntemaan olevaiset. Hän yhdistää heidät valollaan itseensä ja tekee heidät asemansa puolesta* jumaliksi. Jumala on viisaudessaan luonut kaiken olemattomuudesta ja ylläpitää ja ohjaa maailmaa. Viisaudessaan Hän myös pelastaa kaikki ne, jotka katuen palaavat Hänen luokseen. Samalla tavoin viisaasti myös se, joka on puhdistunut ja jolle on sen tähden suotu korkein viisaus, täyttää aina Jumalan tahdon, onhan hän Jumalan kuva. Hän kokoaa itsensä ulkomaailman moninaisista vaikutteista ja keskittyy sisimpäänsä: koska hän on oppinut tuntemaan sanoin kuvaamattomia asioita, hän kohottaa mielensä päivä päivältä yhä lähemmäksi enkelvoimia. Eheytettyään elämänsä - siinä määrin kuin se on ihmiselle mahdollista - hän liittyy ylhäisiin voimiin, jotka yhteen liittyneinä ympäröivät Jumalaa. Näiden ylhäisten voimien hyvässä johdatuksessa jumalallistunut ihminen kohoaa kaiken Alkusyyn luokse.

* kts. selityksiä jumaloituminen s. 358.

Joka on viisaudessa liittynyt ylhäisiin voimiin ja sitä kautta itse Jumalaan, toimii Jumalan tavoin, onhan hän Jumalan kaltainen. Hän lähestyy viisaasti kaikkia ja jumalallisella voimalla irrottaa ulkomaailman moninaisista vaikutteista niiden mielen, jotka haluavat niistä eroon. Jumalan tavoin hän kokoaa heidät, kuten on koonnut itsensäkin, ja ohjaa heidät hengellisen elämän eheyteen. Näin heidänkin osakseen tulee viisaus ja tieto ja kätketyt salaisuudet valkenevat heille. Näin Jumalan kaltaisuuteen kohonnut ihminen johtaa toisetkin katselemaan Alkuvalon kirkkautta. Johdatettuaan heidät Jumalaa ympäröivien ruumiittomien olentojen joukkoon hän liittää heidät Jumalan yhteyteen sitten kun Henki on valaissut heidät kokonaan.

Neljän päähyveen kannoilla tulee kahdeksan luonnollista ja yleistä hyvettä. Kustakin hyveestä versoo näet kaksi muuta hyvettä. niin että ne yhdessä muodostavat kolmion. Ymmärtäväisyydestä versoo tieto ja viisas tutkiskelu, oikeudenmukaisuudesta arvostelukyky ja myötätunto, urhoollisuudesta kärsivällisyys ja horjumattomuus, siveydestä puhtaus ja neitseellisyys. Näiden kolmioista koostuneiden kahdentoista hyveen yläpuolella istuu mielen valtaistuimella luojana ja salaisuuksiin vihkijänä Jumala viisaudessaan ja lähettää Sanan luomaan hyveitä. Sana poimii päähyveistä niihin liittyvien luonnollisten hyveiden aiheet ja luo sieluun henkisen, hurskauden maailman. Sen taivaaksi Hän levittää tähtikirkkaan ymmärtäväisyyden, joka johtaa kirkkaana loistavaan elämään. Sitä valaisemaan ja kirkastamaan Hän asettaa kaksi suurta valonlähdettä: jumalallisen tiedon ja luomakunnan luonnollisen tarkastelun*. Maaksi Hän panee oikeudenmukaisuuden, tuon ilmaisen juhlapöydän, ja ilmaksi siveyden, elämän virkistäjän ia virvoittajan, joka johtaa elämän täydelliseen puhtauteen. Mereksi Hän asettaa urhoollisuuden, joka vahvistaa heikkoa luontoamme ja auttaa

* kts hengellinen tutkistelu s. 357.