Tsasounan suunnalta
                                                          WWW. TSASOUNA. NET

13. helluntainjälkeinen sunnuntai

Mt. 21: 33 -42

”Kivi,jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. ”

Jeesus opetti usein vertauksilla, sillä tutusta elämänympäristöstä otetuilla esimerkeillä oli helpompi esittää vaikeitakin asioita ymmärrettävällä tavalla. Tänään kuulemassamme vertauksessa Jeesus kuvaa valitun kansan, Israelin, ja Jumalan välistä suhdetta ja arvostelee voimakkaasti juutalaisten johtajia.  Vertauksen sanoma on ajankohtainen tänäkin aikana.

Vertauksessa tarkoitetaan viinitarhurilla Jumalaa, joka valitsi tarhakseen Israelin ja vuokrasi sen viinitarhureille, kansanjohtajille ja papeille. Tarhan ympärille asetettu aita on Jumalan laki, jonka tarkoitus oli suojella israelilaisia vierailta jumalilta. Viinikuurna, jossa sato poljettiin viiniksi, kuvaa uhrialttaria ja tornilla tarkoitetaan Jerusalemin temppeliä, josta käsin vartioitiin viinitarhan koskemattomuutta. Hedelmät, joita sitten ajallaan odotettiin kypsyviksi, tarkoittivat siveellistä elämää ja hyveitä. Hedelmiä ei kuitenkaan löytynyt.

Profeetat ja tuomarit, jotka lähetettiin niitä etsimään, joutuivat kidutettaviksi ja monet heistä surmattiin. Jeesus puhuu myös toisista profeetoista tarkoittaen niillä myöhempiä profeettoja. Heillekin käy samoin kuin varhaisemmillekin. Lopulta Jumala lähetti Poikansa ajatellen, että Häntä kansan johtajat kavahtaisivat. Mutta Hänetkin tapettiin perinnön toivossa. Tuo perintö oli valta, jonka Jumala on antanut käytettäväksi ihmisten ohjaamiseksi Jumalan valtakuntaan. Poika, Jeesus Kristus, tuli Isän Jumalan tahdosta maailmaan, kärsi ja kuoli ihmisten pelastuksen tähden. Osa ihmisistä ei tahtonut ottaa vastaan tuota Jumalan rakkaudessaan antamaa pelastuslahjaa. Mutta sanoma valtakunnasta on levinnyt ja se on tullut ”kulmakiveksi”.

Kuulemamme vertauksen perusajatus on, kuten evankeliumissa yleensäkin, Jumalan ylenpalttinen armo ja rakkaus, joka kohdistuu meihin. Omat tekomme eivät ole riittävät ansaitsemaan Hänen armoansa ja rakkauttaan. Hän antaa kaiken lahjaksi. Lahjaa kuitenkin seuraa velvoitus: Jumala odottaa meiltä hedelmiä. Että olisimme sellaisia kuin Hän tahtoo, että tekisimme sitä, mikä on oikein: että rakastaisimme ja vaeltaisimme nöyryydessä Hänen edessään. Me kaikki olemme luodut Jumalan kuvan mukaan ja Hän odottaa, että Hänen armonsa saisi kasvaa meissä tuottaen hedelmää ajatuksissa, sanoissa ja töissä, iloissa ja murheissa, kiusauksissa ja vastoinkäymisissä.

Omatunto meissä on noiden vertauksen palvelijoiden kaltainen.  Meidän omatuntomme kysyy meiltä, olemmeko tehneet, niin kuin meidän olisi pitänyt tehdä. Olemmeko olleet kaikessa rehellisiä, olemmeko sopineet riitaveljiemme kanssa? Olemmeko olleet kotonamme ystävällisiä, hyväsydämisiä ja anteeksiantavaisia?  Vai olemmeko tappaneet tämän Jumalan palvelijan, omantunnon, emmekä ole kuulleet sen kehotuksia ja nuhteita, vaan paaduttaneet sydämemme.

Hänen palvelijansa on myös Jumalan pyhä sana, joka tulee lähellemme jumalanpalveluksissa, silloin kun luetaan Raamatun pyhiä tekstejä. Kotialttarilla oleva Raamattu tai evankeliumikirja muistuttaa myös siitä, että evankeliumista voimme ammentaa sydämiimme uutta elämää, juoda elämän lähteestä, ettemme kuolisi janoon tämän maailman kaivojen äärillä.

Joskus myös suru ja kärsimys tulevat luoksemme Jumalan palvelijoina perimään Hänelle kuuluvaa satoa. Toisinaan niitä saattaa olla vaikeaa ymmärtää Hänen rakkautensa ilmaisuna.

Tämä tänään kuulemamme vertaus asettaa meidät itsetutkistelun paikalle. Jos sovellamme sitä itseemme, kuva tuntuu pelottavalta. Onko meillä annettavana satoa viinitarhan Herralle? Millainen vaikutus meihin on ollut seurakunnan kaitsijoiden työllä? Voimmeko antaa näyttöjä kasvattajina, perheen isinä ja äiteinä? Juutalainen lakihurskaus ilmeni helposti itseriittoisuutena ja helposti se saattaa pujahtaa kristitynkin ajatteluun. On helppoa arvostella toisia ihmisiä, erityisesti niitä, jotka eivät osallistu seurakunnallisiin tapahtumiin, hyväntekeväisyyteen ja lähimmäisten tukemiseen. Mutta kuinka käyttäytyisimmekään, jos jumalan Poika tulisi vaatimaan ajallaan keskuudestamme hedelmiä?

Kun Kristus kerran tulee takaisin, joudumme tilinteolle. Meiltä kysytään silloin hedelmiä viinitarhan vuokraajina, kansojen johtajina, kirkon työntekijöinä, opettajina, kasvattajina ja kristittyinä. Samaa meiltä kysytään myös yksityisinä henkilöinä.

Viinitarhan vuokraajat saivat hoidettavakseen valmiiksi istutetun tarhan. Sen piti tuottaa hedelmää.  Tarhan jalostaminen ja hedelmien tuottaminen oli heidän tahdostaan riippuvainen asia. Meidän kristillisen elämämme perustana on vapaa tahto. Ihminen saa itse valita hyvän ja pahan välillä. Hyvän tekemiseen eivät voimamme ole riittävät, mutta Jumala antaa voimaa, jos meillä on tahto hyvään. Meitä kehotetaan siis olemaan ”noita todellisia viinitarhureita, jotka antavat Hänelle hedelmät ajallaan”, että saisimme itsellemme Jumalan siunauksen. Siihen Jumala meitä auttakoon hyvyydessään ja ihmisrakkaudessaan. Aamen.