Tsasounan suunnalta  
                                                            www. TSASOUNA. NET

10. helluntain jälkeinen sunnuntai

Matt. 17: 14b – 23 a

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!

Joka päivä Jeesuksen luo tuotiin kärsiviä, sairaita ja onnettomia ihmisiä. Monenlaiset ahdistukset olivat tuon ajan ihmisille tuttuja, niin kuin ne ovat meillekin. Kaikkina aikoina on kohonnut tuskallisena huuto Jumalan puoleen: Miksi minulla on tämä tuska ja vaiva? paranna minut, Herra. Tee minut terveeksi!

Hyvyydessään Herra parantaa sairautemme, niin tuolloin kuin nytkin.

Psalminkirjoittaja ylistää Jumalaa kiitollisena: ”Kiitä sieluni Herraa, äläkä unohda, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt. Hän antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sairautesi.”

Luotuaan ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen Jumala loi ihmisen iankaikkisuutta varten. Ihmisen elämään ei kuulunut sairaus eikä kuolema. Vasta syntiinlankeemuksen tuloksena sairaus tuli maailmaan, samoin kuolema. Kiusaaja eksytti ihmisen. Usko ja luja luottamus Jumalan antamaan käskyyn: ”Älä syö siitä puusta, ettet kuolisi”, kiusaajan viettelyksen vaikutuksesta unohtuu. Kielletyn nautinnon houkutus tulla tietämään kaikki niin kuin Jumala, saa ihmisen lankeamaan. Ja niin sairaus ja ruumiillinen kuolema tulevat ihmiskunnan osaksi.

Jeesuksen opetuksesta käy ilmi, että ihmisen sairaudet ja epäusko ovat yhteydessä toisiinsa. Ihminen ei uskalla tai ei osaa asettua vastustamaan pahan voimia. Jumala on kuitenkin antanut keinoja. Tärkeimpiä niistä ovat rukous ja paasto. Jeesus kehottaa rukoilemaan Hengessä ja totuudessa. Tämä edellyttää sitä, että toisten ihmisten tuomitseminen ja itsensä korottaminen estävät rukousta tulemasta kuulluksi.

Rukouksessa ihmisen tulisi hylätä ennen kaikkea itsessä oleva paha, huolehtia oman sielun tilasta eikä toisten.

Tarvitsemme Jumalan erityistä armoa, jotta voisimme erottaa itsessämme olevan pahan. Se voi olla meidän mielessämme jokin tottumus, jota emme edes pidä pahana. Puheliaisuus esimerkiksi auttaa seurassa yhteyden saavuttamisessa toisten kanssa, mutta hillittömänä saattaa olla sielullemme vahingoksi.

Hyvä pukeutuminen on asiallista, mutta siihenkin saattaa liittyä turhamaisen mielemme palveleminen.

Kateus syntyy helposti, jos jätämme omassa elämässämme huomaamatta Jumalan hyvyydet ja sen sijaan tarkkailemme, mitä hyvyyksiä toiset ovat saaneet. Kateus voi muuttua vihaksi.

Mitä erilaisimmat tunteet, joita ihminen ei valvo ja tarkkaa, saattavat kehittyä hallitsemattomiksi ja ihmistä tuhoon johdattaviksi pahan voimiksi.

Siksi Kirkko opettaa, että voimme varjella itseämme ja toisiamme Jumalan avulla ahkeran, jopa lakkaamattoman, rukouksen kautta.

Käyttäessään kuulemassamme evankeliumissa sanamuotoa ”tätä lajia” Jeesus tarkoitti meissä asustavaa vihan voimaa, meissä vallitsevaa pahaa, viettelystä ja nautinnonhimoa. Jos ihminen ei rukoile ja pitää mielensä kylmänä hyville tunteille, hän saattaa joutua tilaan, jossa pahuuden voimia ei ole enää mahdollista hallita ihmisvoimin. Pahan voimat käyvät kimppuumme monelta suunnalta ja erehdyttävissä muodoissa, susina lammasten vaatteissa, kuten Vapahtajamme sanoi. Ne hivuttavat henkisiä voimavarojamme, voimamme hupenevat ja terveys kärsii. Loppuun ajettu ihminen on vaarassa menehtyä, jolloin hänestä saattaa tulla ihmisten vihollinen, riivaajien asumus, sen sijaan, että hänen tulisi olla Pyhän hengen asumus.

Päinvastainen vaikutus on paastolla ja rukouksella.

Kolmen päivän päästä alkaa pyhän Neitsyt Marian paasto.

Johannes Krysostomos on sanonut, että paastoava ihminen tulee kevyeksi ja henki saa siivet. Paasto ja rukous hillitsevät ruumiin ja sielun himoja. Ruumis ei enää orjuuta sielua, vaan tulee vähitellen sielun palvelijaksi, niin kuin se on tarkoitettukin. Ruumis, joka on useimmiten synnin aiheuttaja, tulee mukaan puhdistumiseen.

Kaikkein eniten ihmisen tulisi varoa joutilaisuutta. Sitä on sanottu kaikkien paheiden äidiksi.

Tänä päivänäkin riivaajahenget ovat todellisuutta, yhtä todellisia kuin itse olemme. Meillä on taistelu pimeyden ruhtinaita ja henkiolentoja vastaan, niin kuin apostoli Paavali sanoo. Jeesuksen nimi on turvana taistelussamme. Raamatussa sanotaan: ”Joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”.

Pyhät isät neuvovat toistamaan lakkaamatta Jeesuksen, Jumalan Pojan, nimeä, tarkoittaen samaa. Hän on se sota-asu, johon Paavali kehottaa meitä pukeutumaan, jotta pysyisimme ja kestäisimme pystyssä.

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus puhuu toisestakin tärkeästä asiasta, uskosta ja sen voimasta.  tarvitaan uskoa pahan voittamiseksi. Paavali sanoo uskoa ojentautumiseksi sen mukaan, mikä ei näy. ”Minä olen tie, totuus ja elämä”; Jeesus sanoi. Hänen seuraajiaan me olemme. Hänen sanoissaan on se totuus, johon me uskomme. Hän on se elämä, joka antaa meille elämän. Hänessä voimme voittaa kaiken pahan itsessämme.

Uskon kautta Häneen me voimme vastustaa pahaa myös maailmassa ja muissa ihmisissä. Evankeliumissa on suuri joukko tapahtumia, joista ilmenee, kuinka esirukoukset toisten puolesta tulevat kuulluksi ja tuovat Jumalan armoa lähimmäistemme elämään. Ennen kuin voimme rukoilla Jumalaa auttamaan muita, meillä täytyy olla usko, joka on kasvanut siitä, että olemme kokeneet Jumalan auttavan meitä itseämme.

Ihminen yksinään maailmassa on kuin halvaantunut. Hän on monella tapaa onneton. Raamattu toistaa lähimmäisenrakkauden merkitystä. Se todistaa, että me ihmiset olemme Jumalan lapsia, veljiä ja sisaria keskenämme. Siksi Kristus perusti Kirkon, uskovien yhteisön, joka on totuuden pylväs ja perustus. Jumala kutsuu meitä ikuiseen pelastukseen Kirkkona, seurakuntana, Jumalan lapsien joukkona, jossa tulisi vallita rakkaus Jumalaan ja rakkaus lähimmäisiin.

Jotta voisimme toteuttaa tämän, Hän antoi meille vallan antaa anteeksi toisillemme ja vallan auttaa toisiamme. Sen sijaan Hän ei antanut meille lupaa tuomita toisiamme, halveksia toisiamme eikä väheksyä toisiamme.

Kun Vapahtajamme evankeliumissaan puhuttelee meitä, niin Hän ei ainoastaan pyri rohkaisemaan niitä, jotka tuntevat olevansa yksin, hyljättyjä ja avuttomia, sairauksien tai epäuskon kanssa kamppailevia, vaan Hän ennen kaikkea kutsuu meitä kantamaan Kristuksen luo heikompia veljiämme ja sisariamme. Kaikkia Hän kutsuu kantamaan esirukouksia lähimmäisten puolesta. Raihnaisella vanhuksella ja pienellä avuttomalla lapsella on esirukouksen avulla yhtä suuret voimat käytössään kuin parhaissa voimissaan olevalla. Erityisesti ne, jotka joutuvat elämään yksin ja jotka jostain syystä elävät seurakunnan yhteyden ulkopuolella, tarvitsevat esirukoilijoita.

Palvellessamme toinen toistamme ja rukoillessamme toistemme puolesta, saamme kokea todellista seurakuntayhteyttä, anteeksiantamisen iloa ja pelastumisen varmuutta.

”Teillä ei ole sen tähden, että te ette ano”; Vapahtajamme sanoi. ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte ja minä annan sen teille, että minun iloni olisi teissä täydellisenä”.

Syntisille, jotka uskossa lähestyivät Herraamme, Hän sanoi: ”Mene Herran rauhaan, sinun uskosi on sinut pelastanut”. Aamen.