Tsasounan suunnalta  
                                                             www. TSASOUNA. NET

9. helluntainjälkeinen sunnuntai

Mt. 14: 22- 34

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Se aineellinen sekä hengellinen ateria, jolla Kristus oli ruokkinut väkijoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla, oli juuri päättynyt.

Viisituhantinen joukko mukaan lukematta naisia ja lapsia oli tyytyväinen opetukseen ja saamaansa ruokaan. Aterian tähteet oli pantu talteen, jotta niillä voitaisiin sammuttaa muiden nälkä jossakin muualla.                

Kristus yrittää kertoa ihmisille, että Hän eroaisi nyt ihmisistä, lähtisi pois väkijoukon parista. Hän kaipasi yksinäisyyttä voidakseen olla kahden kesken Taivaallisen Isänsä kanssa. Väkijoukko hajoaa ja Kristuksen opetuslapset ottavat pienen veneensä ja suuntaavat järven selälle.                

Kristus meni yksin vuorelle rukoilemaan. Hän rukoili, jotta me oppisimme tärkeimmän velvollisuutemme. Rukouksessa seisominen Jumalan edessä on todellisinta ihmisyyden toteuttamista, ja ne, jotka eivät rukoile, ovat verrattavissa järjettömiin eläimiin, niin kuin isät ovat opettaneet.                

Kun luemme Raamattua, löydämme sieltä monia suuria ihmisiä, jotka rukoilivat koko elämänsä ajan. Lukiessamme Uutta testamenttia huomaamme, että Herramme itse rukoili voiton ja ilon päivinä, inhimillisen kiusauksen hetkinä ja silläkin hetkellä, jolloin Hän kuoli syntiemme tähden.                

Evankeliumin kirjoittaja kertoo, että Kristus käytti suurimman osan ajastaan huolehtien ihmisten tarpeista. Iltaisin Hän oli väsynyt, mutta Hän ei välittänyt väsymyksestään. Hän rukoili kanssamme psalminkirjoittajan sanoin: "Vastaa minulle, kun minä huudan, sinä minun vanhurskauteni Jumala, joka ahdingossa avarrat minun tilani. Armahda minua, kuule minun rukoukseni. Kuinka kauan minun kunniaani pidetään pilkkana, kuinka kauan te rakastatte turhuutta, etsitte valhetta? Tietäkää: ihmeellinen on Herra hurskaitansa kohtaan, Herra kuulee, kun minä Häntä huudan.”

Millään muulla aseella kuin rukouksella emme voi taistella kiusaajaa vastaan, joka säälimättömästi vainoaa meitä.                

Sillä aikaa kun Kristus on vuorenhuipulla rukoilemassa, alhaalla järvellä elämä jatkuu tavalliseen tapaansa. Opetuslapset pienessä veneessään ovat ylittämässä järveä. Iltatuuli vilvoittaa heidän kasvojansa. Illan viileyden myötä matkaa muuttuu miellyttävämmäksi. Opetuslapset keskustelevat Mestarista ja Hänen viimeisistä ihmeteoistaan. Myöhemmin he julistavat että Jeesus on Jumalan Poika. Juudas pohtii ajatuksissaan, kuinka hän voisi myydä ruokkimisihmeestä jäljellejääneet tähteet rahan saamiseksi.

Yhtäkkiä rauhallinen tapahtumien näyttämö vaihtuu. Järvi alkaa liikahdella. Nousee kova tuuli. Tuttu ilmiö Gennesaretin järvellä. Valtavat aallot yrittävät nielaista pikku kalastajaveneen kokonaan matkustajineen kaikkineen. Opetuslapset eivät pysty hallitsemaan venettä. Tuuli on vastainen. Heidän päiväunelmansa ovat hetkessä tipotiessään. Hädissään he alkavat huutaa apua: ”Herra, auta, me hukumme.

Tämä evankeliumin kohta sisältää syvällisen opetuksen. Tapahtumassa on mystillistä vertauskuvallisuutta. Tässä kertomuksessa peilautuu ihmiselämä.

Järvi on meidän lyhyt elämämme. Vene on itse kukin meistä. Myrsky on meidän elämämme erilaiset tapahtumat ja yritykset, kärsimykset ja mielenliikutukset, jotka tulevat osaksemme joka päivä. Toisinaan järvi on tyyni, kun elämämme etenee tasaisesti

Toisinaan aivan odottamatta myrsky ympäröi meidät, aivan niin kuin järven aallot myllersivät avuttomien opetuslasten ympärillä.

Kärsimys on kaikkialla, sekä kuninkaan linnassa että köyhien majoissa. Aivan niin kuin meri on kauttaaltaan suolaista, niin on ihmiselämä kärsimysten kyllästämä.

Opetuslapset kamppailivat turhaan aaltoja vastaan. Herra ei aivan heti tyynnytä aaltoja. Miksi ei?

Pyhä Johannes Krysostomos vastaa tähän kysymykseen: "Herramme ei kiirehdi, opettaakseen meille, että kun meillä on surua ja kärsimystä, meidän tulee ennemminkin rohkeasti kestää ne kuin pyytää niistä heti vapautusta"

Meidän tulee profeetta Jeremian tavoin sanoa: "Mutta, Sinä Herra, tunnet minut: sinä näet minut ja tutkit minun sydämeni, millainen se on sinun edessäsi.”

Herra tietää, että mikään ei saa ihmisiä kääntymään Häneen puoleensa apua ja lohdutusta pyytämään niin kuin onnettomuudet, varsinkin ne, jotka tulevat yllättäen.  Näin voimme ymmärtää myös Raamatun pyhien miesten ankarat kiusaukset ja koettelemukset, jotta he puhdistuisivat kiusausten liekeissä puhtaimman kullan kaltaiseksi.                

Ja sitten. Kristus astuu alas vuorelta. Hän kävelee myrskyävän järven aalloilla. Opetuslapset eivät tiedä, että se on heidän rakas Mestarinsa. He kenties uskoivat Hänen olevan jonkinlaisen merihirviön. Heidän tilanteensa siis muuttui entistäkin pahemmaksi ja pelottavammaksi.                

Pyhä Johannes Krysostomos kirjoittaa, että hänestä näyttää, että aina kun yritämme päästä vapaaksi mielemme kuohunnasta, se vain moninkertaistuu ja ahdinkomme pahenee. Meidän tulee kuitenkin muistaa, että voitto on aina Kristuksessa. Meidän osuutemme on uskoa ja luottaa Häneen. Meidän kärsimyksemme ovat vain vähäisiä Hänen kärsimystensä toisintoja. Apostoli Paavali kirjoittaa: " Samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta. Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta".       

Lopulta Herramme ilmaisee itsensä pelästyneille opetuslapsilleen sanoen: ”Olkaa turvallisella mielellä.  Minä se olen. Älkää pelätkö”.

Tuolla hetkellä tapahtumien näyttämö jälleen muuttuu. Missä tahansa on Kristus, siellä pelko katoaa, vaara muuttuu iloksi. Minne tahansa Vanhurskauden Auringon säteet pilkahtavat, siellä pimeys väistyy. Sillä hetkellä, kun Kristus astuu venheeseen, tuuli tyyntyy ja myrsky hiljenee.

Vene on meidän sydämemme tai meidän kotimme. Jos olemme väsyneitä järven myrskyäviin aaltoihin, kutsukaamme Kristusta, Vapahtajaamme ja Elämämme Vartijaa.

Langetkaamme kunnioittaen Hänen jalkojensa eteen ja apostoli Pietarin tavoin tunnustakaamme opetuslapseutemme: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika." Aamen.