Tsasounan suunnalta  
                                                           www. TSASOUNA. NET

9. helluntainjälkeinen sunnuntai

Mt. 14:23

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!

”Ja laskettuaan kansan Hän nousi vuorelle yksinäisyyteen rukoilemaan. Ja kun ilta tuli, oli Hän siellä yksinänsä”(Mt 14:23)

Olemme saaneet viettää aurinkoista ja kaunista kesää. Monia mahdollisuuksia on ollut rentoutua ja kerätä voimia tulevan talven varalle. On matkustettu eri paikoissa, tutustuttu kulttuurikohteisiin ja tehty pyhiinvaellusmatkoja ”hengessään köyhinä”.

                

Ihminen tarvitsee uusiutumista. Joka päivä tapaamme uusia ihmisiä ja joudumme kohtaamaan uusia asioita. Tämä kaikki myönteisessä mielessä rikastuttaa elämäämme. Elämme kuluttavaa kiireistä ja stressaavaa aikaa. Työpaineet kasaantuvat, aineellisuuden oravanpyörän vauhti vain kiihtyy, ilmassa leijuu monenlaisia pelkoja.

                

Ihminen on kaupungistunut. Maaseudun hiljaisuudesta ihmiset ovat joutuneet muuttamaan sinne, missä kansanjoukot tungeksivat ympärillämme. Kaipaamme rauhoittumista ja hiljaisuutta. Hiljaiset järvemme ja meren rannat ovat muuttuneet huvilakaupungeiksi Kun ihmiset haluavat vetäytyä takaisiin hiljaisuuteen.

Kaupungin tungoksessa ja hälinässä unohtuvat oman sielun ongelmat taka-alalle. Iäisyyskysymyksille ei tahdo jäädä aikaa eikä voimaa. Niin kuin tarvitsemme toinen toistemme läheisyyttä, joskus tungostakin ja erilaisia elämän mukavuuksia, niin kuolematon sielummekin tarvitsee hiljaisia hetkiä. jolloin voimme tarkistaa suhdettamme Jumalaan ja kanssaihmisiimme. Viikonloppuisin moni vetäytyy luonnon rauhaan ja hiljaisuuteen.

                

Evankeliumi kertoo meille, että Herramme Jeesus Kristus tarvitsi myöskin näitä hiljentymisen hetkiä. Kesäisen päivän opetustehtävien jälkeen Hän vetäytyi yksinäisyyteen rukoilemaan. Hän jätti hetkeksi opetuslapsensa kehottaen heitä menemään Genesaretin järven toiselle rannalle. Jeesus tahtoi olla yksinäisyydessä, rukousyhteydessä lähettäjäänsä, Isään, Jumalaan. Näin Jeesus toteuttaa ja osoittaa meille sen ihanteen jollaiseksi ihmisen ja Jumalan suhde oli alun perin luotu. Ihmisen suhteen Jumalaan tulee olla rukoilemista "hengessä ja totuudessa".

                

Me tarvitsemme noita siunaavia hetkiä. Yksinäisyydessä voimme nähdä Jumala-suhteemme kirkastuneessa ja uudessa valossa. Ihmissuhteetkin voivat saada uusia arvoja. Hiljaisuus ja tietoinen välimatka ongelmiin on saanut monta kertaa aikaan rikkinäisten suhteiden korjaantumisen.

Useimmiten tahtoo unohtua se tosiasia, että ihminen on henkensä puolesta Jumalan kuva ja että ihminen on kykenevä kohoamaan Jumala-yhteyteen. Kun tämä yhteys on luotu ja me pysyttelemme tässä yhteydessä, me heijastamme Jumalaa tässä maailmassa, muutumme itse hengellisemmäksi ja hengellistämme myös kaikkea maailmassa olevaa. Meidän kutsumuksemme on jalo ja korkea. Olemme "Jumalan työtovereita", maailmassa. Jotta voisimme toteuttaa tätä kutsumusta, tarvitsemme yksinäisiä hetkiä, jolloin tulemme tietoiseksi omasta arvostamme ja tehtävästämme maailmassa. Näin yksinäisyyden hetket eivät olekaan meille, taakka, vaan suuri lahja, sillä emme silloin olekaan yksin, vaan persoonallisessa yhteydessä Jumalaan. Aikamme ihminen tarvitsee yksinäisyyttä ja hiljaisuutta. Vain hiljaisuuden tiellä saatamme kypsyä Jumalan kuvina kohti jumaloitumisen salaisuutta.

Evankeliumi kertoo myös tapauksesta, joka sattuu yön pimeydessä Genesaretin järven aalloilla. Pieni joukko opetuslapsia pienessä purressa aalloilla, kenties turvattomuuden tunteen ja pelon vallassa, sillä Herra ei ole purressa mukana. Tuo joukko on kuin pieni seurakuntayhteisö maailmassa. Silloin kun koemme, että Herra ei ole purressamme mukana, me nähdessämme pimeyden ja tuntiessamme turvattomuuden aallokon myllertäessä ympärillämme, hengessämme kohotamme pelon huutoja Jumalan puoleen. Ja Jumala kuulee huutomme, poistaa pelkomme ja antaa meille turvallisuuden tunteen ja uskon. Luja usko, että Jumala on kaikkialla kanssamme, antaa meille voimaa sairauden, puutteen, onnettomuuksien ja hädän keskellä. Evankeliumin ilosanoma on siinä, että kaikki paha on jo kukistettu, se kaikkein pahinkin vihollinen, kuolema. Näin voimme olla turvallisella mielellä silloinkin, kun purtemme lähenee sitä rajaa, jonka takana myrskyt tyyntyvät. Jumala on kanssamme täällä purressamme ja Hän on kanssamme myös siellä rajan takana.

Eräs kohta evankeliumissa opettaa vielä meitä. Nähdessään Jeesuksen tulevan vettä pitkin, Pietari pyytää saada tulla myös vettä pitkin Jeesuksen luo. Ehkä Pietari halusi näyttää muille uskonsa suuruuden vai halusiko hän kenties erottua joukosta ja pyytää erikoiskohtelua Jumalalta. Jeesus ei kiellä Pietaria vaan antaa hänen yrittää.

Meidän uskomme on heikko niin kuin Pietarinkin. Pelkäämme tuulia ja myrskyjä, emme luota aina Jumalan apuun, emme kohdista katsettamme Jeesukseen ja pysy pinnalla, vaan luomme silmämme tämän maailman asioihin. Pelkojemme vallassa alamme vajota tuhlaajapoikatiellämme.

Olemme usein maailmanmielisiä. Meitä kiinnostavat ihmeet ja erikoisuudet. On houkuttelevaa esiintyä uskon sankareina. Kiusaaja yritti saada Jeesuksenkin tekemään sirkustemppuja, hyppäämään temppelin harjalta väkijoukon edessä. Jeesus kuitenkin torjuu kiusaajan. Raamatun sanaan vedoten Hän osoittaa, ettei tule kiusata Jumalaa hankkimalla erityisetuja ja erityismainontaa yksilöille.

Märkänä ja nöyrtyneenä Pietari autettiin veneeseen.

Ehkä mekin joskus saatamme menetellä edellä kuvatulla tavalla. Purtemme saattaa tuntua heikolta ja noissa muissa pursissa näyttää olevan enemmän hengellisyyttä, uskoa, Jumalan voimaa ja ihmeitä. Saatamme Pietarin tavoin lähteä kävelemään pois purrestamme vettä pitkin, uskoen pääsevämme oikotietä Jumalan luo. Kenties pystymmekin ottamaan muutaman askeleen.

Jumala on kuitenkin ilmaissut tahtovansa pelastaa meidät seurakunnan jäseninä, Kirkossa. Siksi Hän viittaa nöyrtyneen Pietarin tunnustukseen: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika". Tälle kalliolle, tälle tunnustukselle, Vapahtaja lupasi rakentaa seurakuntansa, jota Tuonelan portitkaan eivät voi voittaa. Niin kauan kuin Kristus tunnustetaan Jumalan Pojaksi, lihaksi tulleeksi Jumalaksi, Kirkko-laiva, seurakunta, pysyy. Tämän seurakunnan kanssa Herramme on luvannut olla joka päivä maailman loppuun saakka.

                

Tämä 2000-vuotias Kirkko-laiva on kokenut kolhuja mutta se purjehtii järkkymättä suunnastaan poikkeamatta kohti iankaikkista rantaa, peräsimessä itse Kristus. Hän itse jakaa sakramenteissa kaikille laivan matkustajille kaikkea, mitä matkalla tarvitaan. Hän poistaa pelon, Hän tyynnyttää myrskyt. Niille, jotka etsivät oikoteitä iankaikkisuuden satamaan, Jeesus ojentaa kätensä ja vetää heidät nöyrtyneen Pietarin tavoin takaisin purteen, anteeksi antaen, sillä ihminen on heikko ja vajavainen. Tällaisia syntisiä ja katuvia Jeesus tuli pelastamaan. Tällaiset Jeesus pelastaa tänäkin päivänä, sillä Hän tietää Isän tahdon rukoillessaan, että "he yhtä olisivat, niin kuin Sinä Isä olet minussa ja minä Sinussa".

                

Vapahtajamme tahtoo saattaa meidät seurakuntalaivassamme turvallisesti sinne, mistä "ovat paenneet suru kipu ja huokaukset, ja missä on loppumaton elämä”. Aamen.