5. helluntainjälkeinen sunnuntai

Mt. 8: 28-34

Tämän päivän evankeliumissa tapaamme Jeesuksen gadaralaisten alueelta, Genesaretin järven toiselta puolelta. Siellä Hän kohtaa ”kaksi riivattua”, kaksi ihmistä, jotka ovat pahojen henkien vallassa. Evankeliumi ei kerro, kuinka nämä  ihmiset olivat joutuneet riivaajahenkien valtaan.      

Riivaajahengetkin ovat osa luotuja olentoja. Kaikki, mitä maan päällä, maan alla ja taivaassa on, ovat saaneet alkunsa, luomisessa. Kaikki luotiin Kristuksessa. Osa luoduista nousi kapinaan Lusiferin, enkeliruhtinaan johdolla. Pyhä apostoli Paavali sanoessaan, että hänellä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan vaan pimeyden voimia ja henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa", tarkoittaa tällaisia voimia, jotka yrittävät tehdä tyhjäksi Kristuksen pelastusteot.  Kristus on jo voittanut nuo pahuuden henkivoimat, vaikka ei olekaan niitä vielä lopullisesti tuhonnut. Niin kauan kuin maailma on olemassa, taistelu  Kristuksen ja Häntä vastusta vien voimien välillä jatkuu.     

Nämä voimat saavat aikaan sairauksia, kiusauksia, kaikenlaista kielteisyyttä, himoja, ylpeyttä, epäuskoa, valhetta ja mielen tasapainon järkkymistä.               

Jeesuksen elämä ja toiminta oli taistelua näitä Jumalaa vastustavia voimia vastaan.

Riivaajahenget tunsivat Jeesuksen ja pelkäsivät Hänet kohdatessaan joutuvansa häviölle vaikutuksessa ihmisiin. Siksi ne pyysivät päästä sikalaumaan, poistuttuaan Kristuksen voiman edessä kahdesta ihmisestä. Sikalauma tuhoutui. Aineellisuuden vallassa oleville ihmisille ominaisella tavalla gadaralaiset pyysivät Jeesusta poistumaan, ettei enempää aineellista omaisuutta tuhoutuisi. He eivät ollenkaan huomanneet, että kaksi ihmistä oli tullut terveeksi ja vapautunut riivaajahengistä.  

Kahden riivatun parantuminen oli todiste siitä, että Jeesuksessa toimi Jumala. Hänessä Jumala tuli maailmaan meidän keskellemme. Keskeisintä tässä evankeliumin jaksossa eieivät ole siat, vaan pahan vallasta vapautetut ihmiset. Jeesuksen teot olivat merkkejä siitä, että. Jumalan valtakunta oli tullut maan päälle.

Evankeliumin kirjoittaja näkee eron sairaan parantamisen ja riivaajien vallasta parantamisen välillä. Meidän aikanamme tätä eroa ei useinkaan nähdä. Kaikki selitetään sairaudeksi, mutta jos pahan todellisuutta maailmassa ei tunnusteta, ei voi myöskään ymmärtää Kristuksen työn todellisuutta eikä merkitystä. Evankeliumi julistaa kuulemamme kertomuksen kautta ihmisen sielun korkeasta arvosta, jota ei voi verrata mihinkään aineelliseen. Sielulla Jumalan kuvana on korkea arvo ja sen vuoksi siitä myös käydään taistelua. Taistelu hyvän ja pahan välillä tapahtuu ihmisen sisimmässä. Sen voi kukin helposti huomata itsessään. Silloin kun vihastutaan, lähellä saattavat olla pahuuden voimat. Silloin kun taas ilmenee pyyteetöntä ja uhrautuvaa rakkautta, ovat lähellä hyvät enkelivoimat.

Pahan todellisuus näkyy jokapäiväisessä elämässä. Se saattaa ihmiset tekemään mielettömiä tekoja, joille ei aina löydy järkevän- tuntuista syytä. On väkivallan muotoja, petoksia, toisten ihmisten heikkouksien hyväksikäyttämistä, oikeuksien loukkaamista, henkistä ja ruumiillista pahoinpitelyä. Tämäntapaisista ja paljosta muustakin tiedotusvälineet kertovat päivästä toiseen.

Kirkon hengellisessä elämässä pahojen voimien läsnäolo koetaan todellisena ja tunnustetaan. Siitä ovat osoituksena kirkon isien opetukset ja hengelliset ohjeet. Kirkon kastekaavassa pyydetään pahojen voimien, pahuuden ja eksytyksen hengen poistumista kastettavasta, jotta hän omistautuisi ja tulisi pyhitetyksi Kristukselle, jotta hänestä tulisi Kristuksen seuraaja ja tunnustaja. Kristuksen kalliin ristin merkin alle musertuvat kaikki vastustavat voimat. Takeena pahuuden voimien lopullisesta tuhosta on Kristuksen kuolema ja ylösnousemus..

Kirkko julistaa Kristusta pahan vallan kukistajana ja opettaa meitä seuraamaan Kristuksen tahtoa ja luottamaan kaikessa Häneen ja olemaan Hänelle uskollisia. Uskollisuus merkitsee uskollisuutta kirkolle, sen sanalle ja perinteelle. Kirkossa eläen sen jäsenet toteuttavat Vapahtajamme antamaa tehtävää. Uskon kilpeen sammuvat kaikki pahuuden palavat nuolet.

Apostoli Paavali vakuuttaa: "Jos sinä suullasi tunnustat Kristuksen, sinä pelastut.” Kasteessa uudestisyntyneinä olemme lupautuneet vaeltamaan Kristuksen todistajina. Antakoon Kirkon Herra meille voimaa ja rohkeutta kulkea kupeemme totuuteen vyötettyinä ja vanhurskauden haarniskaan pukeutuneina rohkeina taistella pahaa ja kaikkia sen ilmenemismuotoja vastaan.

Kunnia ...  Aamen.