Ortodoksinen näkemys kielilläpuhumisesta

Isä George Nicozisin

Lähde:Greek Orthodox Archdiocese of America

 http://www.goarch.org/ourfaith/ourfaith7112

Suom. Raimo Sissonen

Kielilläpuhuminen,"glossalia”, toivottu käytäntö monien kirkkojen piirissä nykyään, on ilmiö, joka voidaan jäljittää apostolien päiviin. Kymmenen vuotta sitten kielilläpuhumista esiintyi vain helluntaiseurakuntien herätyskokouksissa, kveekkarien kokoontumisissa ja joissakin metodistiryhmissä. Nykyisin kielilläpuhumista esiintyy myös joissakin roomalaiskatolisissa ja protestanttisissa kirkoissa.

Ortodoksinen kirkko ei estä kielilläpuhumista, mutta pitää sitä yhtenä Pyhän Hengen jakamista vähäisistä lahjoista. Jos kielilläpuhuminen on jäänyt pois käytöstä, se johtuu siitä, että se palveli tarkoitustaan Uuden testamentin aikoina eikä ole enää tarpeellinen. Kuitenkin vaikka sitä käytettäisiin, se on yksityinen ja henkilökohtainen lahja, alempi rukouksen muoto. Ortodoksinen kirkko eroaa näistä helluntailaisista ja karismaattisista ryhmistä, jotka pitävät kielilläpuhumista perusedellytyksenä kristittynä olemiselle ja että on vastaanottanut Pyhän Hengen.

Serapion Egyptiläinen, pyhän Athanasioksen aikalainen neljänneltä vuosisadalta, tiivistää ortodoksinen näkökannan:

"Voitelu Kasteen jälkeen on Pyhän Hengen lahjojen saamiseksi kasteen kautta uudelleen syntyneelle, ja uudistaminen pesun kautta, ehdokkaiden tekeminen uusiksi jakamalla Pyhän Hengen lahjat ja varmistamalla tämä sinetillä heidän vahvoina pysymiseksi.”

Pittsburghin ortodoksisen hiippakunnan piispa Maximos Aghiorghoussis, ja maineikas ortodoksiteologi, toteaa Pyhästä Hengestä näin: "Ortodokseille Kaste on henkilökohtainen pääsiäisen ylösnousemus ja mirhavoitelu on henkilökohtainen helluntai ja Pyhän Hengen saaminen ihmisen sisimpään."

Kielilläpuhumista on kahdenlaista:

Helluntaina kielilläpuhminen tapahtui näin: Viisikymmentä päivää ylösnousemuksen jälkeen, kun opetuslapset olivat koolla, Pyhä Henki laskeutui heidän päälleen ja he alkoivat puhua muilla kielillä. Juutalaiset kaikkialta sivistyneestä maailmasta, jotka olivat kokoontuneet Jerusalemiin viettääkseen uskonnollista juhlaa, seisoivat hämmästyneenä kuullessaan opetuslasten saarnaavan omalla erityisellä kielellään ja murteellaan (kuten YK:n kokouksissa). He ymmärsivät!

Kielilläpuhuminen Korintossa oli erilaista. Pyhä Paavali, joka oli perustanut Korinton kirkon, katsoi tarpeelliseksi reagoida joihinkin heidän ongelmiinsa, toisin sanoen päätösvallan jakamiseen, moraalisiin ja eettisiin ongelmiin, ehtoolliseen, kysymykseen kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja siihen, miten Pyhän Hengen lahjat toimivat. Luvussa 12 pyhä Paavali luettelee yhdeksän Pyhän Hengen lahjaa, eli tiedon, viisauden, hengen, uskon, parantamisen, ihmeiden tekemisen, profetoimisen, kielilläpuhumisen ja sen selittämisen, mitä toinen sanoo puhuessaan kielillä.

Erityisesti korinttolainen kielilläpuhuminen oli Pyhän Hengen toimintaa tulemalla henkilöön ja pakottaen hänet Jumalalle suunnattuun ulkoiseen ilmaisuun, mutta jota muut eivät ymmärtäneet. Helluntaina kielilläpuhumisessa, puhuessaan useilla eri kielillä, sekä puhuja että kuuntelija ymmärsivät, mitä sanottiin. Korintissa ilmenevä kielilläpuhuminen oli sanojen, ilmaisujen, lauseiden, jne. ilmaisemista, Jumalalle ymmärrettävää, mutta ei niitä lausuvalle henkilölle. Se, mitä sanottiin, oli tarpeellista tulkita sen, jolla oli tulkinnan lahja.

Kun henkilö puhui, hänen sielunsa tuli passiiviseksi ja hänen ymmärryksensä aktiiviseksi. Hän oli ekstaasi-tilassa. Sanojen tai äänien ollessa rukousta ja ylistystä ne eivät merkitykseltään olleet selkeitä ja antoi vaikutelman jostain salaperäisestä. Ilmiöön liittyi huokauksia, voihketta, huutoja, itkua ja katkeilevan puheen ilmauksia, joskus riemukasta ja joskus hurmioitunutta. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Korintin kirkossa olisi ollut kielilläpuhumista; pyhä Paavali sekä vahvistaa että mainitsee siitä. Mutta hän myös varoittaa Korinton kristittyjä liikakäytöstä; erityisesti hylkimästä muita, tärkeämpiä lahjoja.

Näyttää siltä, että pyhältä Paavalilta oli kysytty Pyhän Hengen toiminnasta lahjojen kautta. Korintossa vaikutti voimakkaasti kreikkalainen pakanuus, johon kuului mielenosoituksia, hurmostiloja ja orgioita, kaikki taidokkaasti punoutuen osaksi uskonnollisia käytäntöjä. Homeroksen jälkeisinä aikoina, Dionysioksen orgioiden kultti oli tulossa kreikkalaiseen maailmaan. Tämän mukaan musiikilla, pyörimistanssilla, hurmostilalla ja ääntelyllä oli valta tehdä ihmisistä jumalallisia, tuottaa tila, jossa normaalitila sivuutettiin ja haltioitunut ihminen henkilö havaitsi itselleen ja aisteilleen ulkonaisia asioita

Toisin sanoen, sielun ajateltiin jättävän ruumiin, siksi sana ekstaasi (ek stasis). He uskoivat, että olemuksen ollessa pois ruumiista, sielu yhdistyi jumaluuteen. Tällaisina hetkinä ekstaasissa olevalla henkilöllä ei ollut omaa tietoisuutta.

Paavalin ajan korinttolaiset elivät Dionysioksen uskonnollisten tapojen vaikutuksen alaisena. Oli luonnollista, että heistä tietyt yhtäläisyydet olivat tutumpia ja houkuttelevampia. Siten korinttolaiset alkoivat painottaa enemmän joitakin lahjoja kuten kielilläpuhumista. Epäilemättä apostoli oli huolissaan siitä, että heidän vanhan elämänsä siteet ja muistot olisivat riittävä syy säännellä kielilläpuhumisen käyttöä. Luvussa 14 hän sanoo:

”Toivoisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin toivoisin teidän profetoivan. Profetoiva on arvokkaampi kuin kielillä puhuva, ellei tämä sitten osaa myös tulkita puhettaan, niin että se koituu seurakunnan parhaaksi. Mitä hyötyä minusta on, veljet, jos tulen luoksenne ja vain puhun kielillä enkä välitä mitään ilmestystä tai anna teille tietoa, profetiaa tai opetusta?”

Apostolien aika oli ainutlaatuinen ajanjakso ihmiskunnan historiassa, täynnä poikkeuksellisia ja yliluonnollisia ilmiöitä. Herra Jumala toi esiin uusia luomuksia Poikansa pelastavan armon kautta ja pani täytäntöön Pyhän Hengen kautta. Pyhä Henki lahjoitti miehille ja naisille monia lahjoja tämän saavuttamiseksi. Eräs sen lahjoista Uuden testamentin aikoina oli kielilläpuhuminen. Mutta jopa Uuden testamentin ajoista kielilläpuhuminen alkoi asteittain jäädä pois. Pyhä Paavali näyttää ilmoittavan myöhemmin luvussa 14, että kielilläpuhumista tulisi vähentää minimiin ja sopia saarnaamisen maksimoinnista. Justinus Marttyyri, tuottelias vuosisadan puoliväliin kirjailija luettelee useita erilaisia lahjoja, mutta ei mainitse kielilläpuhumista. Krysostomos kirjoitti lukuisia Opetuspuheita Uuden Testamentin kirjosta neljännellä vuosisadalla, mutta ei näytä enää mainitsevan kielilläpuhumista kuten edellä ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä.

Monet kirjoittajat, epäilemättä mystikoita, kirjoittivat ekstaasin tiloista ylistyksen ja palvonnan aikana, Jumalan taivaallisen valtakunnan näkyjen näkemisestä, siitä mitä he ymmärsivät iankaikkisen elämän Kristuksessa olevan, siitä miten Pyhä Henki puhui heille ja heidän kauttaan toisille. Mutta se oli aina ymmärretty älylliseksi, helposti ymmärrettäväksi yhteydenpidoksi. Ehkä he eivät voineet kuvata maallisissa ja aineellisissa puitteissa, mitä he näkivät ja kokivat, mutta he olivat tietoisia ja täysin selvillä siitä, mitä oli tapahtumassa. He eivät olleet joissakin järjettömyyden tiloissa. Jopa Athos-vuoren munkit, jotka kokevat jumalallista yhteyttä ja ovat saavuttaneet pyhyyden tason, eivät puhu kielillä. He puhuvat sanoja, jotka ovat ymmärrettäviä ja lausuvat selkeitä sanoja hymneissä ja ylistyksessä Jumalasta ja Hänen totuudestaan.

Mikä sitten on ortodoksinen kristillinen näkökulma kielilläpuhumiseen? Ortodoksinen kristillinen näkökulman kielilläpuhumiseen perustuu pyhän Paavalin sanoihin saman kirjeen luvussa 14: "Minä kiitän Jumalaa, että puhun kielillä enemmän kuin teistä kukaan; mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä.”  (1. Kor.14:18–19) Luvussa 13 Paavali sanoo: " Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, Mikä parasta, on kuitenkin seuraavalla tavalla." Sitten pyhä Paul etenee ja jakaa lukijakuntansa kanssa kaikkein suurimman lahjan - rakkauden!

Ortodoksinen kirkko ei sulje pois kielilläpuhumista. Se yksinkertaisesti ei pidä sitä yhtenä tärkeimmistä. Parempi "puhua viisi sanaa, jotka voidaan ymmärtää...kuin puhua tuhansia sanoja oudoilla kielillä." Tämä on ortodoksinen näkökulma.