Tsasounan suunnalta  
                                                           WWW. TSASOUNA. NET

Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen juhla

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Ihmisen elämä tässä ajassa maan päällä sisältyy kahden tärkeän tapahtuman väliin. Ne ovat syntymä ja kuolema. Kristinusko kuitenkin opettaa meille, ettei Jumalaan uskovalle ihmiselle ole kuolemaa, vaan se, mitä kuolemaksi nimitämme, on itse asiassa syntyminen uuteen elämään. Tästä syystä Kirkon opetuksessa kuolemaa on verrattu myös uneen. Tänään elokuun 15. päivänä vietämme Neitsyt Marian kuoleman muistoa. Kirkkokalenteriin on merkitty päivän nimeksi Jumalansynnyttäjän Marian kuolonuneen nukkuminen. Kirkon kunnioittamien pyhien ihmisten nimet, joiden mukaan me nimipäiviämme vietämme, on sijoitettu kalenteriin heidän kuolinpäiviensä kohdalle.

Kristuksen äidin Marian kuolonuneen nukkumisen päivää karjalaiset ovat nimittäneet emänpäiväksi. Emä tarkoittaa äitiä. Marian osana oli olla oman poikansa Jeesuksen Kristuksen äitinä ja sen lisäksi myös kaikkien Kristukseen uskovien yhteisenä äitinä, jota runoilijat ovat nimittäneet äitien äidiksi. Marian äidilliseen sydämeen ovat lukemattomat uskovaiset kautta aikojen vedonneet ja pyytäneet häntä rukoilemaan Poikaansa, Kristusta, meidän Jumalaamme, että Hän pelastaisi meidän sielumme.

Evankeliumi kertoo, kuinka Kristus ristillä riippuessaan uskoi äitinsä rakkaimman opetuslapsensa Johanneksen hoiviin. Perimätieto kertoo, että Maria oli alkuseurakunnassa suuren kunnioituksen kohteena. Hänen mielipiteitään arvostettiin ja hänen luonaan apostolit usein kokoontuivat rukoilemaan ja työtään suunnittelemaan. Kun Marian kuoleman hetki lähestyi, kokoontuivat Kristuksen opetuslapset Tuomasta lukuun ottamatta hänen ympärilleen. Maria siunasi heitä ja sanoi heille: “Iloitkaa kanssani, sillä menen Poikani ja Jumalani tykö.” Perimätiedon mukaan Maria nukkui kuolonuneen apostolien rukousten saattelemana. He näkivät ilmestyksen, jossa itse Kristus nouti äitinsä sielun uuteen elämään. Apostolit hautasivat hänen ruumiinsa Getsemanen puutarhan hautakammioon. Kolmantena päivänä ennätti surevien joukkoon myös apostoli Tuomas. Myöhemmin haudalle rakennettiin kirkko ja Marian kuolonuneen nukkumisen muistoa alettiin viettää suurena juhlana.

Kirkon elämä on jatkuvaa kuoleman muistamista. Kaikissa jumalanpalveluksissa kuolema on esillä ektenioissa ja suurin osa pyhien muistopäivistä on nimenomaan heidän uuteen elämään siirtymisensä ja kuolemansa päiviä. Kuoleman pitäminen esillä muistuttaa meitä kipeällä tavalla omasta pienuudestamme ja rajallisuudestamme. Me olemme oppineet olemaan vahvoja, eteenpäin pyrkiviä ja jo tulevaa hetkeä eläviä ihmisiä. Meidän on vaikea pysähtyä, nähdä kuolema ja huomata, ettei viisainkaan teknologia voi poistaa kuolemaa elämästämme.

Nykyään kuoleman näkeminenkin tahdotaan meiltä riistää. Hyvin usein hautaamisessa omaiset vaativat arkun pitämistä kiinni. Hautauksen toimittamisen tapa ei kuitenkaan harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta voi perustua omaisten tahtoon, vaan kirkon selkeisiin ohjeisiin. Avoin arkku mahdollistaa ainutlaatuisen kohtaamisen ja antaa aivan erilaisen syvyyden hautaustoimituksen hyvästijättöön. Monet vetoavat pieniin lapsiin ja heidän mielensä järkkymiseen vaatiessaan arkkua pidettäväksi kiinni. Lapset kuitenkin näkevät kuolemankin hyvin aidosti ja vilpittömästi. Se mikä kätketään tai kielletään, saa aina mitä erikoisimmat mielikuvituksen ruokkimat piirteet.

Jumalansynnyttäjän kuoleman muisto välittää meille valoisaa ja ylösnousemususkon täyttämää kuvaa kuolemasta. Kuolema ei merkitse loppua vaan uutta meille annettua mahdollisuutta. Rakkaus palkitaan rakkaudella ja hyvyys hyvyydellä. Poissa ovat pelko ja luopumisen vaikeus. Ero läheisistä merkitsee surua, mutta usko ohjaa uudenlaiseen kohtaamiseen rukouksen tasolla.

Kirkon isien teologiassa Jumalansynnyttäjä ei ole irrallinen osa Kirkon elävää uskonkokemusta, vaan hänet aina liitetään kiinteästi ihmiskunnan lunastamiseen synnin ja kuoleman orjuudesta. Neitsyt Maria on pitkän kehityskauden hedelmä. Hän on lukemattomien sukupolvien uskon ja toivon täyttymys. Isien mukaan jumalallisen ja inhimillisen luonnon täydellinen liitto Kristuksessa merkitsi ihmisluonnon pyhittämistä ja korottamista Jumalansynnyttäjässä. Kirkko ei ole koskaan erottanut äitiä ja poikaa, vaan kunnioittaessaan Kristuksen ihmisyyttä, se kunnioittaa myös Hänen äitiään, jolta Kristus sai ihmisyytensä ja joka olemuksessaan edustaa ihmiskuntaa. Isät näkivät aivan oikein, että jos emme kunnioita Kristuksen äitiä Jumalansynnyttäjänä, menettää myös Kristuksen lihaksitulemisen salaisuus täyteytensä ja voimansa.

Neitsyt Maria kuoli luonnollisen kuoleman, kuten jokainen meistä kohtaa kuoleman omalla henkilökohtaisella tavalla. Marian ja Kristuksen yhteys ei katkennut kuolemassa. Juhlan ikonissa kuvataan tapahtuman keskeisin opetus: Kristus vastaanottaa äitinsä kuolemattoman sielun. Oppi sielun kuolemattomuudesta ei sinänsä ole ainoastaan raamatullinen, sillä se oli myös kreikkalaisten filosofien keskeinen näkemys. Siksi ortodoksisen kirkon isät alusta lähtien ovat korostaneet, että vain Jumalassa ihminen voi elää iankaikkisesti. Ihmissielu ei itsessään ole kuolematon, vaan Jumalan armosta. (Joh. 2: 25)

Jumalansynnyttäjä on kuolemassa siirtynyt jo siihen kirkastettuun olotilaan, jota kohti myös me Kirkon jäseninä pyrimme. Hänestä on tullut ihmiskunnan äiti, joka rukoilee koko maailman puolesta. Olemuksessaan Maria ilmaisee Kirkon nöyryyden. Hän on ennen muuta kanssarukoilija, joka yhdessä kanssamme ylistää pelastuksen täyttäjää, Kristusta. Kirkkorunoilija näkee hänen nöyryytensä kasvavan jumalallisesta rakkaudesta, joka on hänessä.

Juhlan taustana on Kristuksen ylösnousemus. Ylösnousemus merkitsi maailmankaikkeuden ja ihmisen luomisen ylittänyttä tapahtumaa.

Tämän juhlan kontakissa kuulemme Kirkon veisaavan: "Hauta ja kuolema eivät saaneet valtaansa Sinua, sillä Elämän äidin saattoi elämään Hän, joka oli asunut ainaisessa Neitseessä."

Usko rakkauden täyttämään rukoukseen on kuolemaakin voimakkaampi. Ortodoksinen kirkko korostaa jatkuvasti, ettei kukaan pelastu yksin. Yhtä hyvin Jumalansynnyttäjän kuin meidänkin kohdallemme pelastus on kasvamista Jumalan armon avulla, Hänen työtoverinaan, rakastamaan ja antamaan anteeksi.

Vain rakkaus luo uutta. Ilman rakkautta kaikki on arvotonta ia häviävää. Siksi rukoilemme Jumalansynnyttäjää rukoilemaan meidän kanssamme, että sydäntemme ovet avautuisivat kolkuttavalle Kristukselle, joka pyrkii asumaan ja vaikuttamaan meissä.

Eräälle naiselle, joka ylisti Marian onnea, Jeesus selitti ihmisen todellisen onnen perustan: “Autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat” (Lk. 11:28). Marian autuuden ja kristityiltä saamansa ylistyksen aiheena on hänen pyhä kuuliaisuutensa Jumalan tahdolle. Siinä hän antaa esikuvan kaikille meille, jotka tähän aikaan syntyneinä etsimme onneamme ja elämämme tarkoitusta. Aamen.