Tsasounan suunnalta
                                                    WWW. TSASOUNA. NET

Kaikkien pyhien sunnuntai

Lk.10:16–21

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Helluntaita seuraavaa sunnuntaita kutsutaan kaikkien pyhien sunnuntaiksi. Tänä päivänä Kirkko tahtoo muistuttaa mieliimme, että pyhyys on Pyhän Hengen työtä, ilman pyhää Henkeä ei kristillisiä pyhiä olisi olemassa ja että pyhyys on helluntain hedelmä. Tämän päivän juhlan sanoma yhdistää meidät myös tuomiosunnuntain sanomaan.

Tänä päivänä muistelemme kaikkia pyhiä: patriarkkoja, profeettoja, VT:n vanhurskaita apostoleja, marttyyreita ja UT: pyhiä sekä kaikkia niitä, joiden nimiä emme tiedä, mutta jotka Jumala tuntee. Yhteistä näille miehille ja naisille on heidän järkkymätön uskonsa Jumalaan

Usko on pyhyyden perusta. Apostoli sanoo tämän päivän epistolassa, että on mahdotonta toteuttaa Jumalan tahtoa ilman uskoa. "Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä” (Hebr. 11:4).

Kirkon pyhien täydellinen elämä on elämää uskossa. Pyhien marttyyrien kamppailut, pyhien isien kilvoittelut, vanhurskaiden tuska ja ilo, kaikki nämä ovat uskon hedelmiä. Usko on uskonnon ja siveellisyyden peruskivi, sillä ilman uskoa ei voi olla uskontoa eikä siveellistä elämää.

Jos uskontoa vertaa puuhun, silloin siveellisyys on tuon puun hedelmä. Juuri, joka elävöittää puuta ja saa hedelmät kypsymään, on usko.                

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus puhuu meille palkasta. Pietari kysyy häneltä: "Me olemme jättäneet kaiken ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme? Jeesus vastasi: "Totisesti minä sanon teille, siinä uudesti syntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimelle, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella. Ja jokainen, joka on luopunut veljistä tai sisarista tai pellosta minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja iankaikkisen elämän.                   

Näitä sanoja lukiessa tulee mieleen ajatus, että yrittääkö Jeesus saada meitä lahjotuksi taivaan valtakuntaan lupauksilla valtaistuimista. Niin ei kuitenkaan ole. Jeesus usein selvästi osoittaa, että kristittynä oleminen vaatii meiltä jotakin. Hän lupasi seuraajilleen vainoa ja ristin. Hän sanoo, ”että se, joka rakastaa enemmän isäänsä ja äitiänsä kuin minua, ei ole minulle sovelias”,  

Jeesus ei koskaan yrittänyt lahjoa ihmisiä seuraamaan itseään. Hän yritti kutsua heitä. Ei lupaamalla palkkaa tässä maailmassa, vaan tulevassa elämässä.                

Jeesus puhuu meille palkasta siksi, että vakuuttuisimme elämämme tarkoituksellisuudesta, että tulemme niittämään sitä, mitä olemme kylväneet siitä, että tämä ei ole mieletön maailmankaikkeus, vaan että Jumala hallitsee sitä ja pitää siitä huolen, että niin uskovat kuin uskottomatkin saavat palkkansa.

Tässä meidän tulee muistaa, että Jumala antaa meille kaiken armosta. Emme voi ansaita sitä, mitä Jumala meille antaa, emmekä ajatella niin, että Jumala olisi meille jotakin velkaa. Hän antaa meille kaiken omasta hyvyydestään. Se, mitä Hän antaa meille ei ole maksu, vaan se on lahja, ei palkkaa vaan armoa.

On kolmenlaisia kristityitä. On niitä, jotka tekevät Jumalan tahdon, koska pelkäävät joutuvansa muuten kadotukseen. Voisimme kutsua tällaisia ihmisiä orjiksi, koska he tekevät kaiken, mitä heidän isäntänsä käskee, pelosta.

Toista ryhmää kristityitä voisi kutsua palkkalaisiksi. Tällainen ihminen tekee kaiken palkan toivossa, niin kuin työmies, joka tekee työtä palkan takia. Jos hän tekee jotakin hyvää, hän tekee sen siksi, että odottaa Jumalan palkitsevan hänelle. Hän haluaa saavansa maksun kaikesta, mitä           tekee. Tällainen kristitty yrittää hieroa kauppaa Jumalan kanssa: ”Teen tämän Sinulle Herra, jos Sinä teet minulle sen ja sen". Jeesus puhui palkkalaisista puhuessaan niistä, jotka tekevät hyvää saadakseen kiitosta ihmisiltä. ”Totisesti, minä sanon teille, he ovat saaneet palkkansa”.

Kolmas ryhmä kristityitä ovat ne, jotka rakastavat lähimmäistään itsestäänselvyytenä, ajattelematta kadotusta tai palkkiota.

Outoa Jeesuksen asenteessa palkkaan nähden on se, että Hän lupaa sen niille, jotka tekevät Hänen tahtonsa ajattelematta palkkaa. Vertauksessaan viimeisestä tuomiosta Jeesus sanoo vanhurskaille: ”Tulkaa minun Isäni siunatut perimään se valtakunta, joka on teille valmistettu."

Tämä on täydellinen yllätys vanhurskaille He kysyvät: ”Miksi, Herra? Mitä me teimme ansaitaksemme tämän?” Ja Jeesus sanoo heille: ”Minä olin sairas ja te kävitte minua katsomassa, minä olin janoinen ja te annoitte minun juoda”. Maailma antaa myös oman palkkansa: rahaa, tunnustusta ja kunniaa, mutta niitä ei voi verratakaan siihen, mitä Jumalalla on varattuna niille, jotka joka päivä palvelevat Häntä pienillä rakkauden teoilla, ei orjina tai palkkalaisina, vaan itsestäänselvyytenä ja kiitollisina siitä rakkaudesta, jota Hän osoitti puolestamme ristillä: "Jokainen joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista minun nimeni tähden, on saava takaisin satakertaisesti ja perivä iankaikkisen elämän."

Kaikki ne pyhät, joita tänään muistelemme, ovat meille esikuvina todellisesta Kristuksen seuraamisesta, uskosta ja rakkaudesta. Heidän rakkautensa Jumalaa kohtaan ja halu täyttää Hänen tahtonsa oli niin suuri, ettei mikään voinut saada heitä luopumaan.

Alkukirkko nimitti pyhiksi kaikkia niitä, jotka olivat jatkuvassa ja kiinteässä Ehtoollisyhteydessä. Heitä nimitettiin pyhiksi jo heidän eläessään. Jos he "pysyivät uskollisina apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksissa, heitä nimitettiin pyhiksi vielä heidän kuolemansakin jälkeen.

Meidän pyhityksemme lähde on Ehtoollinen. Siihen huipentuu koko kristillinen elämämme. Yhteytemme Kristukseen tulee täydelliseksi vain Ehtoollisessa, Kilvoituksemme, rukouksemme ja paastomme valmistavat meitä Ehtoolliseen. Ehtoollinen on myös se tie, joka vie meidätkin kaikkien pyhien yhteyteen ja joukkoon. Näin tämä päivä ei ole vain marttyyrien ja muiden menneiden aikojen pyhien juhla, vaan meidän kaikkien yhteinen juhlamme.

Olemme kaikki heikkoja. Viehätymme asioihin, jotka vievät huomiomme pois Jumalasta ja Hänen tahtonsa täyttämisestä. Mutta aina kun käännymme Jumalan puoleen, Hän ottaa meidät ilolla vastaan, eikä lähetä ketään katumuksella lähestyvää takaisin.

Pyrkiessämme heikkoina Ja syntisinä kulkemaan Jumalan tahdon mukaan, me Hänen armovoimansa kautta kykenemme täyttämään marttyyrin tehtävämme. Kristus itse tulee meidän voimaksemme ja tukijaksemme.                       

Itsensäkieltäminen on marttyyriutta, ristin kantaminen on marttyyriutta ja Kristuksen todellinen seuraaminen on marttyyriutta.

Ei riitä, että todistamme uskomme kirkossa hyväksymällä opetukset, jotka kuulemme tai luemme pyhistä kirjoituksista. Pienetkin seikat, joilla uskoamme koetellaan, tulee ottaa vakavasti. Sekin on marttyyriutta.                

Kristuksen seuraaminen saattaa aina ristiriitaan maailman kanssa. Tämän ristiriidan edessä joutuu tekemään ratkaisun ja valinnan: joko Kristus tai tämän maailman elämä. Apostolien usko ja heidän uskonsa mukainen opetus johti heidät ja heidän jälkeen lukemattomat marttyyrikuolemaan.

Meidänkin tulee kuolla joka päivä Kristukselle. Tuo kuoleminen ilmenee lähimmäisenrakkautena, yksimielisyytenä, keskinäisenä toinen toistensa kunnioittamisena, toisen pitämisenä parempana kuin itseään ja kärsivällisyytenä. Kaiken pyhyyden lähde on Jumala, joka on rakkaus. Jos Jumala on meissä, ja me Hänessä, me elämme rakkaudessa. Meidät on lähetetty maailmaan, jossa elämme, todistamaan Kristuksesta, jossa Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan ilmeni täydellisenä. Siitä meidät tunnetaan Hänen opetuslapsikseen, että meillä on keskinäinen rakkaus. Kun Jeesus kehotti meitä tulemaan täydellisiksi niin kuin Taivaallinen Isämme on, se tarkoittaa, että meidän on kasvettava rakkauden täydellisyyteen.

Olkoon rukouksemme aina, että Herramme auttaisi meitä kaikessa tässä kasvamaan Puhtaimman Äitinsä Ja kaikkien pyhiensä esirukousten tähden ja kerran perimään sen valtakunnan, joka on ollut meille valmistettuna aikojen alusta asti.                            -

Aamen.