Tsasounan suunnalta
                                                    WWW. TSASOUNA. NET

Pyhien isien sunnuntai

Matt.1:1–25

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Joka vuosi joulun edellä luemme Kristuksen sukuluettelon Matteuksen evankeliumista, ja joka vuosi varmaan moni kysyy, miksi?  Miksi me luemme kaikki nämä nimet, jotka merkitsevät meille niin vähän, jos ollenkaan mitään?

Eräs asia, jonka vuoksi luemme nämä nimet, on se, että mainitut henkilöt ovat ihmisiä, joiden sukuun Herra Jeesus Kristus kuuluu ihmisyytensä kautta. He kaikki ovat Hänen sukulaisiaan, ja jo tämän pitäisi olla kylliksi saamaan meidät heidän nimensä kuullessamme syvästi liikuttumaan: Kristus on heidän vertaan, Kristus on heidän sukuaan. Jokainen heistä ajatellessaan Jumalan Äitiä voi sanoa: “Hän on meidän sukumme lapsi”, ja Kristuksesta: “Hänkin on sukumme lapsi, vaikka Hän on meidän Jumalamme, Vapahtajamme, todellinen Jumalallinen Läsnäolo keskellämme”. Muitakin nimiä erottuu sukuluettelosta: pyhien nimiä, hengen sankareiden nimiä ja syntisten nimiä.

Pyhät heidän joukossaan voisivat hyvin kertoa meille, mitä usko tarkoittaa; ei vain pelkästään älyllistä uskon omistamista, maailmankatsomusta, joka on yhtäpitävä, siinä määrin kuin kykenee Jumalan näkemiseen, vaan uskoa, joka merkitsee täydellistä luottamusta Jumalaan, rajatonta uskollisuutta Hänelle, koska tunnemme Hänet, antamaan henkemme sen puolesta, mitä Hän edustaa, valmiutta siihen, mitä Hän on. Näissä puitteissa ajatelkaamme Aabrahamia, jonka usko joutui äärimmilleen koetelluksi. Kuinka vaikealta meistä tuntuukaan antaa Jumalalle itseämme. Mutta Aabrahamia pyydettiin tuomaan veriuhriksi oman poikansa – ja hän ei epäillyt Jumalaa.  Entä Iisak? Hän antautui vastaan sanomatta täydelliseen kuuliaisuuteen isäänsä kohtaan, ja hänen kauttaan – Jumalalle.

Saatamme muistaa Jaakobin painin pimeydessä Enkelin kanssa, kun toisinaan kamppailemme oman uskomme, oman eheytemme ja uskollisuutemme kanssa, yön pimeydessä tai epäilyksen pimeydessä, pimeydessä, joka käy kimppuumme aika ajoin kaikilta suunnilta.

Mutta voimme oppia jotakin myös noista, jotka ovat historiassa, Raamatussa, osoittautuneet syntisiksi. He olivat heikkoja. Tämä heikkous voitti heidät. Heillä ei ollut voimaa tehdä vastarintaa ruumiinsa ja sielunsa yllykkeille, ihmissielun himojen joukolle. Ja kuitenkin - siitä huolimatta – he uskoivat Jumalaan tulisesti. Eräs tällainen oli Daavid, ja yksi hänen psalmeistaan ilmaisee tämän hyvin: “Syvyydestä minä huudan Sinua,”. Epätoivon, häpeän syvyydestä, lankeemuksensa syvyyksistä, Jumalasta vieraantumisensa syvyyksistä, sielunsa pimeimmästä syvyydestä hän kuitenkin huusi Jumalan puoleen. Hän ei kätkeytynyt Jumalalta, eikä mennyt pois Hänen luotaan, vaan tuli epätoivoisen ihmisen epätoivoisin huudoin juuri Hänen luokseen. Ja lisäksi muut ihmiset, miehet ja naiset, jotka ovat tässä yhtä todellisia, kuten esimerkiksi Raahaa- portto, ja niin monet muut.

Tulemmeko me, ollessamme elämämme pimeimmässä kohdassa, kun olemme täysin sisimmässämme olevan pimeyden vangitsemia, tästä pimeydestä Jumalan luo ja sanommeko: “Sinua, Herra, minä huudan! Herra. Minä olen pimeydessä, mutta Sinä olet minun Jumalani! Sinä olet Jumala, joka loit valkeuden, ja Sinä olet pimeyden sisällä niin kuin sokaisevan valon keskelläkin. Sinä olet kuolemassa niin kuin elämässäkin. Sinä olet helvetissä niin kuin valtaistuimellakin. Ja mistä tahansa minä voin huutaa Sinun puoleesi.

Ja vielä eräs asia, jota voimme ajatella. Meille nämä ihmiset ovat nimi. Joistakin heistä me tiedämme hieman Raamatusta, toisista taas emme mitään. Mutta he kaikki olivat todellisia ihmisiä, meidän kaltaisiamme miehiä ja naisia, meidän kaltaisiamme heikkouksissaan, toivossaan, tahdon horjumisessaan ja kaikessa epäröinnissään, alullaan olevassa rakkaudessa, joka usein on turmeltunutta, ja kuitenkin säilyy valoisana ja tulisena. He ovat todellisia, ja voimme lukea heidän nimensä tuntien, että – Kyllä! En tunne teitä, mutta te olette niitä, jotka olette Kristuksen sukua, todellisia, jotka läpi elämän kaikkien vaiheiden, sisäisten ja ulkoisten, kuulutte Jumalalle. Ja mekin voimme koetella ja saada tietää elämämme todellisuudessa, olemme heikkoja vai vahvoja joka hetki olemaan Jumalan omia.

Niinpä miettikäämme tätä sukuluetteloa ja seuraavalla kerralla sen kuullessamme ottakaamme se silmiimme säteenä, lämpimänä tunteena sydämiimme. Mutta tämä on mahdollista vain siinä määrin kuin Kristus tulee meille yhä enemmän todelliseksi, ja kun Hänessä ja Hänen kauttaan havaitsemme heidät kaikki, todellisiksi, eläviksi, omiksemme ja Jumalan omiksi. Aamen.