Tsasounan suunnalta
                                                     WWW. TSASOUNA. NET

Pyhien isien sunnuntai

Joh.17:1–13

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Kerran eräs lähetyssaarnaaja oli lähdössä laivalla Kiinaan. Saattamassa olevat ystävät varoittelivat häntä, että hän tulisi olemaan aivan avuton tuon jättiläismäisen kansan keskellä, että hän katoaisi tuohon valtavaan ihmismassaan. Mitä hän mahtaisi kulkutaudeille, sodille, tulville ja nälänhädälle.                

Laivaan astuessaan mies sanoi ystävilleen: ”Kun ympärilläni on pimeää, en ala moittia pimeyttä, vaan sytytän kynttilän".                

Yksi pieni kynttilä voi läpäistä ja hävittää pimeyden ympärillämme.                

Tämän päivän epistola kertoo suurista uskon teoista, joita Aabraham, Baaruk, Simpson, Daavid, Samuel ja profeetat tekivät. He kukistivat valtakuntia, saivat kokea lupauksien toteutumista, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa ja ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.

Usko on hämmästyttävä asia. Ihmeellistä on, että paimenet uskoivat nähtyään taivaat avoinna ja kuultuaan enkelten laulun, että Pelastaja on syntynyt Betlehemissä. Eikö heidän olisi tullut ihmetellä ja kysellä sitä, miksi enkelit ilmoittivat asiasta heille köyhille paimenille eikä esimerkiksi kuningas Herodekselle tai ylimmäiselle papille. Ihmeellistä on myös se, että paimenet uskoivat löytävänsä Jumalan Pojan eläinten luolasta eikä palatsista.      

On vaikea sanoa, mitä usko on. Helpompaa on määritellä, mitä usko ei ole.               

Usko ei ole jokin myrskysuoja, johon pakenemme välttyäksemme elämän myrskyltä. Sen sijaan se on sisäinen voima, joka auttaa meitä kohtaamaan nuo myrskyt ja niiden seuraukset tyynesti. Kaikkein suurimpien vaikeuksien keskellä uskolla on ihmeellinen voima, joka kohottaa tavallisen ihmisen Gideonin, Baarukin, Simpsonin, Daavidin ja Samuelin suuruuteen.                

Usko ei ole myöskään itseensä luottamista, sillä se tuo mukanaan vain pettymyksiä. Se ei ole luottamista pelkästään ihmisiin, sillä he voivat jonain päivänä kuolla tai hyljätä. Usko ei ole myöskään maineeseen luottamista, sillä sen voi jonkun panetteleva kieli helposti tahrata.

Usko on luottamista Jumalaan, joka ei koskaan hylkää meitä elinaikanamme eikä iankaikkisuudessa.               

Usko ei ole aaltoihin eikä kuohuihin katsomista, vaan katseen kiinnittämistä Herraan, joka kävelee aaltojen päällä. Niin kauan kuin katsoo Häneen, aallot ja kuohut kyllä ovat olemassa, mutta eivät voi vaikuttaa mitään.

Mitä muuta usko on?

Usko ei tiedä, mihin meitä johdatetaan, mutta se tietää, kuka meitä johtaa. Usko on sitä ettei suunnittele elämäänsä horoskoopin tähtien mukaan, vaan Hänen mukaansa, joka on luonut tähdet.       

Usko on sitä, että katsoessaan äsken syntynyttä lasta näkee hänessä Luojan. Tai sateessa kävelemistä tietäen, että kohta paistaa aurinko.                

Usko ei ole vain uskomista Jumalaan, vaan jättäytymistä Hänen käsiinsä, ei vain uskoa siihen, että hän on, vaan että Hän pitää myös huolta.

Usko on käsi, joka ottaa vastaan siunauksen.                

Tätä sunnuntaita kutsutaan pyhien isien sunnuntaiksi. Juuri heidän uskonsa on asetettu meille tänään esikuvaksi lähestyessämme yhtä maailman kaikkeuden suurista ihmeistä, Jumalan ihmiseksi syntymistä. Tänään me muistelemme heitä, jotka uskon kautta olivat todistuksen saaneet mutta eivät kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu, sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen, niin kuin apostoli sanoo.                

Tänään näemme Vanhan Liiton patriarkat, profeetat ja pyhät, jotka uskon kautta loistavat kuin tähdet. Kirkon ajatus tämän sunnuntain kohdalla on tuoda myös ennen Kristusta eläneet vanhurskaat mukaan Kristuksen syntymäjuhlan iloon ja valkeuteen.                

Meidän aikamme tarvitsisi kristittyjä, joiden usko olisi pyhien uskon kaltainen. Meillä on tieto siitä, mihin uskomme. Meillä on ohjeet, miten elää. Meillä on malli, mitä kohti meidän on kehityttävä. Hän on se valo, joka edessämme loista jo pimeyden läpi, maailman valkeus, maailmaan syntyvä Jumalan Poika. Häneltä kuulemme, mitä Hän haluaa meidän olevan.

Meidän tehtävämme ei ole mukautua ympäröivän maailman mukaan. Meidät on kutsuttu olemaan erilaisia, Jumalan tahdon mukaisia. Ei myötäilemään muotia tai nykyajan tapoja, vaan heijastamaan Kristusta. Meillä tulisi olla Kristuksen mieli. Olemme tässä maailmassa, mutta emme tästä maailmasta Jeesuksen sanan mukaan. Kuulumme Jumalalle. Tarvitaan sellaista uskoa, kuin pyhillä oli.

Golf-virta virtaa valtameressä, mutta se ei ole muuttunut sen osaksi. Se ylläpitää oman lämpötilansa jopa Pohjois-Atlantin jäisissä vesissä. Se luo oman ilmastonsa, missä sitten kulkeekaan.

Meidät on kutsuttu luomaan Kristuksen ilmastoa, missä sitten kuljemmekin.

Tehtävämme kristittyinä on sytytellä kynttilöitä kärsivien ja kadoksissa olevien puolesta: toivon, uskon ja rakkauden kynttilöitä.

Tämän päivän evankeliumi sisältää Jeesuksen sukuluettelon lihan mukaan. Olemme lukeneet tai kuulleet sen monta kertaa. Meistä saattaa tuntua, että sen lukemisella on vain historiallista tai dokumenttiarvoa. Voiko tuollainen pelkkä nimilista sisältää mitään hengellisesti tärkeää?

Jokaisella mainitulla nimellä on kuitenkin osamerkityksensä. Meidän on syytä muistaa ja ymmärtää, etteivät kaikki Jeesuksen esi-isät olleet vanhurskaita tai pyhiä miehiä. Heidän joukossaan on syntisiä, avionrikkojia ja murhaajia. Jeesus halusi olla lihan puolelta kaikkien heidänkin sukulainen. Hän halusi puhdistaa itselleen tien ihmisten syntien ja rikosten läpi. Tuo sukuluettelo on meidän jokaisen historia. Meissä kaikissa on Jeesuksen esi-isien piirteitä, jotka ovat hyvinkin inhimillisiä ja joskus hyvinkin kaukana pyhyydestä. Jokaisesta meistä löytyy joko uinuvana tai ilmiselvänä patriarkkain ja heidän lastensa synnit. Samaistamalla itsemme sukuluetteloni ihmisiin me samalla yhdistymme hengessä siihen vähitellen tapahtuvaan puhdistumiseen, joka Marian kautta teki mahdolliseksi Jeesuksen syntymän. Näin Kristuksen sukuluettelo tulee erottamattomaksi osaksi omaa elämäämme.

Kerrotaan kahdesta miehestä, jotka putosivat jokeen kuohuvan kosken yläpuolella. Toinen miehistä tarttui köyteen, jonka ihmiset rannalta heittivät hänelle. Toinen taas takertui ohi uivaan raskaaseen tukkiin. Kumpikin takertui johonkin, mutta ainoastaan se mies, joka takertui köyteen, pelastui.

Usko on sitä, että takertuu Kristukseen, maailman Vapahtajaan, koska pelastusta ei ole missään muussa.

Uskoa on myös se, että tuntiessamme itsemme aivan mitättömiksi, muistamme, että olemme niin arvokkaita että Jumala lähetti Poikansa meidän tähtemme. Uskoa on tietoisuus siitä, että Jumala rakastaa meitä ja toimii hyväksemme silloinkin, kun näyttää, ettei Hän vastaa rukouksiimme.

Jos uskoo, että tässä maailmankaikkeudessa ei ole ketään ohjaamassa, vaan kaikki kulkee loputtomasti läpi avaruuden ilman mitään tarkoitusta, silloin voi olla vihainen tai toivoton.

Mutta jos uskoo, että maailmankaikkeudessa on Jumala, joka rakastaa maailmaa niin, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä, silloin mekin voimme olla Gideonin, Baarukin, Daavidin ja lukemattomien muiden tavoin niitä, jotka valloittavat valtakuntia. Aamen.