Tsasounan suunnalta
                                                     WWW. TSASOUNA. NET

   

Samarialaisen naisen sunnuntai

Joh.4:5–42

Tämän päivän evankeliumi vie meidät Samariaan. Samaria on yksi Israelin neljästä maakunnasta ja sijaitsee Juudean ja Galilean välissä. Samarialaiset ovat oikeastaan juutalaisia, Jaakobin heimoa. Vuonna 721 eKr. puhkesi maakunnassa levottomuudet. Eräs pakanakuningas, Assyrian Salmaneser, valloitti Samarian ja sijoitti sinne oman kuningaskuntansa väestöä. Aikojen kuluessa juutalaiset solmivat avioliittoja valloittajien kanssa ja seurauksena oli, että seuraavat sukupolvet sekoittuivat. Kansa ei ollut enää juutalaisia eikä pakanoita. Heidän tapansa samoin kuin uskontonsa sekoittuivat. Siksi oikeauskoiset juutalaiset ympäröivillä alueilla halusivat erottautua samarialaisista ja osoittivat joskus vihaansa heitä kohtaan.

He pitivät samarialaisia Israelin laittomuuden lapsina, kieltäytyivät menemästä heidän kanssaan avioliittoon ja jopa tervehtimästä heitä. Jos heidän matkansa suuntautui Samarian takaisille alueille, he kiersivät Samarian. Toisinaan myös samarialaiset menettelivät samoin.               

Kun juutalaiset kielsivät samarialaisia palvelemasta Jumalaa Salomonin temppelissä, nämä rakensivat oman temppelinsä Garissimin vuorelle.                

Tämä tausta auttaa meitä ymmärtämään evankeliumin kertomusta, joka tapahtuu pienessä Sykarin kaupungissa Samariassa. Kaupungin ulkopuolella sijaitsee kuuluisa kaivo, jota kutsutaan Jaakobin lähteeksi.                

Tätä tapahtumaa ennen samarialaisilla ei ollut tietoa Kristuksesta, eikä Hänen toiminnastaan, koska he pysyttelivät täysin erossa juutalaisista.                

Kertomuksen naisesta tulee tavallaan lähetystyöntekijä, eräänlainen samarialaisten kummitäti. Kuulimme, että tuo nainen oli syntinen, ollut neljä kertaa avioliitossa ja nyt eli viidennen miehen kanssa eronneena tai laittomasti. Tämä nainen, jota pidettiin syntisenä ja jota halveksittiin, kohtaa Kristuksen, katuu ja uskoo Häneen. Naisen elämä muuttuu täysin ja hänen kauttaan myös muiden elämä. Hän ei mennyt Kristuksen luo, vaan Kristus itse meni hänen luokseen             

Tämä on merkillepantava kohta ja se muistuttaa meitä velvollisuudestamme mennä oman aikamme samarialaisten keskuuteen ja tuoda heidät Kristuksen luo.

Tänään viettää 25- vuosijuhlaansa vammaisneuvosto. Neljännesvuosisadan ajan neuvosto on toiminut vammaisten veljiemme ja sisariemme ja heidän läheistensä elämänolojen helpottamiseksi ja parantamiseksi.

Jokaisella ihmisellä on sekä tarve että oikeus olla hyväksytty ja rakastettu itsenään ja jokaiselle meistä kuuluu myös vastuu toisen oikeuksien suojelemisesta. Vaikka tässä suhteessa nykyisin tilanne on huomattavasti paremmin kuin vammaisneuvoston aloittaessa työnsä, vielä nytkin keskuudessamme on monia, jotka saattavat tuntea, että heidän on ikään kuin koko elämänsä sovitettava syntymäänsä.

Vammaisten ongelmat ovat usein samantapaisia kuin vanhustenkin. Heillä ei ole useinkaan mahdollisuutta osallistua seurakunnan elämään, vaikka sitä toivoisivatkin. Usein he myös tuntevat itsensä tarpeettomiksi. Aineellisen hoidon suhteen asiat ovat nykyisin kunnossa, mutta he kaipaavat aivan muuta: virikkeitä, ihmissuhteita ja vaihtelua. Monta kertaa unohdamme, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä. Seurakunnissa papit mahdollisuuksien mukaan, nykyisin myös säännöllisestikin, ja aina pyydettäessä, vierailevat laitoksissa ja kodeissa, ja järjestävät mahdollisuuden sakramentteihin, rukoushetkiin ja sielunhoidollisiin keskusteluihin.

Mutta meistä jokainen seurakuntalaisena voi myös olla antamassa tukea, suojelua ja lohdutusta vammaisille ja heidän läheisilleen, jotka elämänpiiriimme kuuluvat.

Monen vammaisen läheisen ihmisen elämä saattaa olla välillä pelkkää taakan kantamista. He saattavat vielä tänä päivänäkin kokea monenlaista ymmärtämättömyyttä lähimmäistensä taholta. Saattaa olla, että vammaisen lapsen vanhemmat saavat helpommin myötätuntoa kuin kehitysvammaisen tai psyykkisesti sairaan lapsen vanhemmat. Yllättävän moni perhe katsoo vielä nykyäänkin viisaammaksi salata poikkeavan perheenjäsenen olemassaolon ja elää jatkuvassa epävarmuudessa.

Vammaisneuvostot tekevät hyvin arvokasta työtä, josta heille kuuluu lämmin ja nöyrä kiitos. He toteuttavat Vapahtajan kehotusta huolehtia niistä veljistämme ja sisaristamme, jotka eivät itse selviydy elämän tilanteista ilman apuamme. Jumala tätä työtä edelleenkin siunatkoon.                

Joka sunnuntaina ja juhlana ovat kirkkojemme ovet avoinna, jotta me, joiden elämä on paremmin kuin vammaisilla, tulisimme kohtaamaan Kristusta. Monet jäävät kuitenkin tulematta, nuo samarialaisiin verrattavat omat aikalaisemme. He odottavat meidän saattavan heidät elävän veden lähteelle.

Kristuksen esimerkki velvoittaa meitä, samalla kun se asettaa meidät tuomiolle. Kristus, joka tuntee ihmisten sydämet, poikkesi tieltä etsiäkseen kadotetun sielun.                

Kivet hehkuivat kuumina Samarian auringon paahteessa. Oli päivän kuumin hetki.                

Eräs kirkon isistä on sanonut, että ”samarialainen nainen tuli keskipäivällä, koska aamulla ja iltapäivällä tulivat kaupungin muut naiset hakemaan vettä. Tämä nainen häpesi moraalitonta elämäänsä ja pelkäsi joutuvansa ivan kohteeksi.”                

Jeesuksen ja naisen välillä käyty keskustelu on samalla kertaa sekä yksinkertainen että syvällinen. Nainen meni hakemaan vettä kaivosta ja löysi lisäksi kuolemattomuuden lähteen: ”Mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa.”                

Nainen tunnisti kanssaan keskustelevan miehen Messiaaksi, jota kutsuttiin Kristukseksi. Se muutti hänen elämänsä.         

Mutta naisen elämä ei pysähtynyt tähän. Hän ei halunnut pitää kokemusta yksin omana tietonaan, vaan halusi pelastuksen tulevan kaikkien samarialaisten osaksi. Hän jätti vesiruukkunsa ja riensi kaupunkiin kehottaen kaikkia katsomaan Messiasta, miestä, jota koko kansa oli kauan ikävöinyt. ”Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?”                

Se lämpö, jota nainen tunsi sydämessään sai hänet viemään sanan kaupunkilaisille. Ja kansa meni Kristuksen luo, niin kuin evankeliumi sanoo: ”Niin he lähtivät kaupungista ja menivät Hänen luokseen”.                

Samarialaiset, nuo, joita heidän juutalaiset serkkunsa halveksivat, pyysivät Kristusta jäämään luokseen, päinvastoin kuin gerasalaiset erään toisen kerran kehottivat Jeesusta menemään pois heidän alueeltaan, kun tämä oli parantanut kaksi riivaajien vaivaamaa heidän keskuudessaan.                

Mitä tämän päivän evankeliumi meille opettaa?                

Se antaa meille esikuvaksi samarialaisen naisen ja sykarilaiset. Se opettaa meille, kuinka ratkaisevan tärkeää on rakastaa Kristusta kaikesta sydämestään. Se opettaa meille katumuksen merkityksestä ja synnillisen elämän uudistumisen mahdollisuudesta.                

Paaston ja pääsiäisajan pelastavaisten kokemusten jälkeen olemme kykenevät menemään ihmisten keskelle ja etsimään niitä, jotka elävät Kristus-elämän ulkopuolella. Kykenemme saamaan heidät vakuuttuneiksi siitä, että elämä Kristuksen lähellä on rauhaa ja kauneutta.                

Tällaiset ihmiset eivät ole meistä kaukana, eikä meidän tarvitse mennä kauaksi heitä etsiäksemme. Heitä on ystäviemme ja sukulaistemme joukossa. He kaikki odottavat meitä, että olisimme ammennusastioita ja auttaisimme heitä juomaan elämän vettä.                

Kunnia olkoon… Aamen.