Tsasounan suunnalta
                                                     WWW. TSASOUNA. NET

   Samarialaisen naisen sunnuntai

Joh. 4:5–42

Kristus nousi kuolleista!

Isän ja Pojan Pyhän Hengen nimeen!

Tänään neljäntenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina kuulimme Johanneksen evankeliumista kertomuksen samarialaisesta naisesta, joka kohtaa Jeesuksen. Tuon naisen alkuperäistä nimeä emme tiedä, mutta Kirkko tuntee hänet nimeltä Fotini Samarialainen, jonka muistopäivää Kirkko viettää 20. maaliskuuta. Venäjän kirkossa hänet tunnetaan nimellä Svetlana. Kirkko on antanut hänelle nimen "apostolien vertainen". Hänet kastettiin Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen, ja hänen palava evankeliumin julistustehtävänsä alkoi tuona päivänä, jolloin hän kohtasi Jeesuksen.  Fotini julisti evankeliumia monilla seuduilla, mm. Kartagossa, Pohjois-Afrikassa sekä Vähän-Aasian Smyrnassa. Hänellä oli viisi sisarta ja kaksi poikaa, jotka kaikki kärsivät marttyyrikuoleman. Hänestä kerrotaan: Omaksuttuaan ensin uskon Herraan hän uskoi myöhemmin myös evankeliumin yhdessä kahden poikansa, Viktorin ja Joosiaan, ja viiden sisarensa, Anatolian, Fotan, Fotidan, Paraskevan ja Kyriaken kanssa.

He menivät Afrikkaan Kartagoon. Mutta siellä heidät pidätettiin ja vietiin Roomaan keisari Neron aikana ja heitettiin vankilaan. Jumalan johdatuksesta Neron tytär Domnina joutui tekemisiin pyhän Fotinan kanssa ja tämän vaikutuksesta tuli kristityksi. Vankilassa olon jälkeen he kaikki kärsivät kuoleman Kristuksen tähde. Fotina, joka ensiksi löysi totuuden valon kaivolla, heitettiin lähteeseen, jossa hän kuoli ja siirtyi Kristuksen kuolemattomuuden valtakuntaan.

Evankeliumin mukaan Jeesus kohtasi samarialaisen naisen kaivolla keskipäivän aikaan: "Oli keskipäivä, noin kuudes tunti! (Joh. 4:6). Nainen oli noutamassa vettä päivän kuumimmalla hetkellä siksi, että hän häpesi. Hän " kantoi räikeää häpeämerkkiä otsallaan", ja välttääkseen juoruja ja toisten julmuutta, tuli kaivolle keskipäivän kuumuudessa, eikä aamulla, niin kuin muut hakivat veden kaivolta.

Jeesuksen menettely oli tavallaan ennenkuulumatonta siksi, etteivät juutalaiset olleet missään tekemisissä samarialaisten kanssa, kuten nainen itsekin todistaa. Epätavallista oli myös miehen puhua vieraan naisen kanssa julkisesti tuohon aikaan.

Vesi on tärkeällä sijalla tässä kertomuksessa samarialaisesta naisesta. Raamatussa useissa paikoin kuvataan vettä pelastuksen osoittajana. Tässä kertomuksessa Jeesus sanoo: "Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä." Puhuessaan näin veden antamisesta Kristus itse asiassa kertoo naiselle Pyhän Hengen lahjasta.

Pyhä Johannes Krysostomos saarnassaan tämän päivän evankeliumin kohdasta sanoo: "Raamatussa Pyhän Hengen armoa kutsutaan toisinaan "tuleksi", toisinaan "vedeksi" osoittamaan, että näillä nimillä ei ole olemuksensa perusteella merkitystä, vaan niiden toiminnalla, sillä Henki näkymättömänä ja puhtaana ei voi muodostua erilaisista aineksista. Niinpä toinen Johannes selittää puhuessaan tästä: "Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella". Johannes Teologin sanoin taas: "Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat'. Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan.

Niinpä keskustelussaan naisen kanssa Jeesus kutsuu Pyhää Henkeä vedeksi, sillä "joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan"

Puhuessaan naiselle Jeesus lausui myös merkittävän ennustuksen. Hän sanoi: "Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta.  Tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa" (Joh. 4: 21 - 24)

Nämä sanat muodostavat ennustuksen. Kaikki kansat tulisivat tuntemaan Kristuksen, Hänet joka oli juuri siitä puhumassa, myös pakanat, jotka eivät vielä olleet kuulleet evankeliumia. Kirkko ymmärsi täydellisesti pelastuksen kuuluvan myös pakanoille vasta apostoli Pietarin näyn ja apostoli Paavalin toiminnan jälkeen.

Pyhä Johannes Krysostomos selittää tätä: "Älkää ajatelko Hänen sanoneen, että tämä ennustus on senkaltainen, jonka toteutuminen tapahtuu vasta pitkän ajan kuluttua, sen toteutuminen on jo käsillä ja jokaisen ovella, kun 'oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa'. Sanoessaan ”oikeat” Hän sulkee pois juutalaiset samoin kuin samarialaiset, sillä vaikka juutalaiset saattavat ollakin parempia kuin samarialaiset, kuitenkin he ovat vielä vähäisiä tyyppikuvia niistä, jotka ovat tuleva, yhtä lailla vähäisiä todellisuuden tyyppejä.  Sen sijaan Hän puhuu kirkosta, joka on ”oikeaa” jumalanpalvelusta, sellaista joka Jumalalle sopivaa"

Kertomus samarialaisesta naisesta, Fotinasta, on helppo muistaa ei vain siksi, että se on kaunis ja vaikuttava, vaan myös siksi, että sitä hienosti selostetaan monta kertaa kirkkovuoden aikana pyhissä palveluksissa.

Tämä keskustelu voidaan ymmärtää myös eräänlaisena vertauskuvana sielun keskustelusta Jumalan kanssa tai sielun kääntymisenä maallisista, lihallisista ja syntisistä ajattelutavoista taivaallisten asioiden mietiskelyyn.

Samarialainen nainen toimi suurella nöyryydellä, kun hänen synnillinen elämänsä paljastettiin, ja hengellisillä silmillään hän näki totuuden Jeesuksen sanoissa, toisin sanoen, että tämä on Messias. Hän ei enää huolehtinut maallisista asioista sen jälkeen kun hän oli vakuuttunut siitä, että Jeesus oli todella Kristus. Koska nainen oli hyväsydäminen ja täynnä rakkautta kansaansa kohtaan, hän kiiruhti tekemään apostolin työtä ja julisti kaupungilleen hyvän uutisen, ilosanoman, evankeliumin. Samarialaiset ottivat sanoman vastaan iloiten ja pyysivät Jeesusta jäämään luokseen. Heidän sydämensä oli vastaanottavainen totuudelle, he halusivat saada opetusta.

Gadaralaiset myös tunsivat Jumalihmisen voiman, kun eräs heidän joukostaan parantui pahoista hengistä, mutta he menettelivät pelokkaasti ja inholla. He halusivat Jeesuksen lähtevän heidän rannikoltaan, ehkä osaksi sen vuoksi, etteivät halunneet juutalaisten viranomaisten tietävän heidän synnillisestä sikataloudestaan. He tuottivat sikoja, jotka juutalaisten lakien mukaan ovat epäpuhtaita. Osaksi siihen myös vaikutti se, että heidän omatuntonsa oli epäpuhdas eivätkä he halunneet katua ja oppia. Gadaralaisten asukkaiden menettely kuuluu historian kirjoihin merkityistä murhenäytelmistä suurimpiin. Jumala kulki heidän keskuudessaan ja paransi heidän joukostaan yhden. Varmasti he olisivat myös voineet uskoa, että nöyrä Jumalihminen olisi parantanut heidätkin synneistään aivan kuten samarialainen nainen, jolla oli "häpeämerkki otsallaan", uskoi. He eivät vain kuulleet Jumalan voimasta, vaan näkivät sen omin silmin. Sen sijaan, että heistä olisi tullut ilosanoman julistajia ja evankelistoja, heistä tuli niiden kaltaisia, jotka myöhemmin sanoivat, "tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle". Aamen.