Tsasounan suunnalta
                                                     WWW. TSASOUNA. NET

                                                                                    WWW. TSASOUNA. NET

Mirhantuojain sunnuntai

Mk. 15: 43 – 16:8

Kristus nousi kuolleista!

Pääsiäisajan kolmatta sunnuntaita kutsutaan mirhantuojien sunnuntaiksi. Nimi viittaa naisiin, jotka tulivat valmistamaan Jeesuksen ruumista hautaamista varten ja joille ylösnousemus ensimmäisenä ilmoitettiin. Sunnuntaina aamunkoitteessa Maria Magdaleena, Maria Jaakobin äiti ja Salome menivät haudalle. Meidänkin päivämme ovat täynnä siunausta, jos päivittäin “hyvin varhain aamulla” ja varsinkin “viikon ensimmäisenä päivänä” sunnuntaina ajatuksissamme ja toimissamme syvennymme Jeesuksen Voittoon kuolemasta. Naiset menivät auringon noustessa haudalle. Jeesus on todellinen aurinko, joka valaisee päivämme sen ensimmäisestä hetkestä alkaen.

Naiset eivät tienneet, kuinka pääsisivät hautaan valmistamaan Jeesuksen ruumista: ”Kuka meille vierittää kiven hautakammion ovelta”. Evankeliumista käy ilmi, että kivi oli suuri.
Saattaa olla, että monet tuntevat naisten kysymyksen viittaavan itseensä. Sillä monen mielestä Jeesus on edelleen haudattuna hautakammioon. Hän tuntuu todellakin olevan halvaantunut, liikkumaton, jopa kuollut. Raskas kivi peittää Hänet taakseen: synnin, tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden kivi, huonojen tapojen ja taipumusten kivi, joka tuntuu vain kasvavan vuosien myötä.

Halua tuon kiven poisvierittämiseksi ja elävän Herran kohtaamiseksi kenties on, mutta ei ole tarpeeksi voimaa: ”Kuka vierittäisi meille pois kiven?”

Se, mihin naiset olivat ryhtyneet, ei näyttänyt inhimillisesti ottaen mahdolliselta onnistua. Kuitenkin he olivat siihen ryhtyneet. Tietämättä, kuinka pääsisivät sisälle hautaan, he kävelivät sitä kohti. Samalla tavoin meidänkin tulee tehdä ja saamme luottaa siihen, että Vapahtajamme kohtaamisen estävä kivi on siirtyvä syrjään. Me voimme tehdä ensimmäisen siirron, voimme lähteä liikkeelle, ryhtyä toimeen, alkaa kulkea kohti Jeesusta, jonka raskas kivi erotta meistä. Antaa uskon ja toivon opastaa ja ohjata meitä.

Naiset eivät menneet tyhjin käsin haudalle. He olivat poimineet “hyvänhajuisia yrttejä” voidellakseen hänet. Mekin voimme tuoda jotakin haudalle. Jopa raskaiden syntien tahraaminakin voimme tuoda haudalle hiukkasen hyvää tahtoa, sen vähäisen, mitä meillä on rakkautta, hieman huomaavaisuutta toisia kohtaan ja heikot rukouksemme. Epäilemättä vähäiset lahjamme eivät pysty siirtämään kiveä pois haudan suulta. Meidän pääsymme ylösnousseen Jeesuksen luo ja ylösnousemuksen voiman osallisuudesta osalliseksi tuleminen on jumalallisen armon suurenmoinen vapaa lahja.

Mutta jo sekin, että yleensä olemme matkalla kohti Jeesuksen hautaa, vaikkakin tyhjin käsin, osoittaa sen, että sydämemme ei kuitenkaan ole ihan tyhjä, siellä on “yrttejä Jeesuksen voitelemiseksi”.

Ja katso, ihme tapahtuu.”He näkivät kiven poisvieritetyksi”. Naiset eivät olisi ikinä pystyneet liikuttamaan sitä. Mutta Jumala itse huolehti asiasta. Evankeliumi ei tarkkaan kerro, kuinka kivi vieritettiin haudan edestä. Toinen evankeliumin kohta tuo hieman lisävalaistusta:

“Ja katso, tapahtui suuri maanjäristys, sillä Herran enkeli astui alas taivaasta, tuli ja vieritti kiven pois”.

Tämä lause on hyvin rikassisältöinen. Kun Herran enkeli tuli ottamamaan kiven pois, hän ei tehnyt sitä hellävaraisesti. Se vaati voimakasta toimintaa. Maanjäristys on tarpeellinen. Samoin meidätkin Jeesuksesta erottavan kiven siirtäminen ei onnistu pienin osaponnistuksin. Ei ole kysymys pienten irtokivien siirtelemisestä. Tarvitaan maanjäristys. Toisin sanoen muutoksen on oltava kokonaisvaltainen, jotta löytäisimme todellisen olemuksemme. Kääntymyksemme on “hengellinen maanjäristys”.

Haudassa istuva, valkoisiin vaatteisiin pukeutunut enkeli sanoo naisille: ”Tiedän teidän etsivän Jeesusta. Hän ei ole täällä, sillä Hän on noussut ylös. Tulkaa ja katsokaa paikkaa, johon he Hänet panivat.”.

Turhia ovat kaikki yritykset määritellä, paikallistaa tai kuvata Hänen läsnäoloaan tuosta eteenpäin. Inhimillinen usko joskus kuvittelee, että Vapahtajan läsnäolo voidaan määritellä johonkin paikkaan, aikaan tai toimintaan. Mutta Jeesuksen luo on mahdollista päästä kaikkina aikoina, kaikissa olosuhteissa, sillä Hän on läsnä kaikkialla.

Enkeli sanoi myös naisille: ”Menkää ja sanokaa Hänen opetuslapsilleen ja Pietarille: Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te saatte Hänet nähdä.” Mikä tämän Galileassa kohtaamisen tarkoitus oli, sillä se on mainittu evankeliumeissa useita kertoja?  Miksi juuri Galilea? Halusiko Jeesus yksinkertaisesti suojella opetuslapsiaan juutalaisten  uteliaisuudelta ja vihamielisyydeltä? Halusiko Hän noiden tuskan ja epätoivon päivien jälkeen suoda heille lohdutuksen tuokion kokonaan toisenlaisissa olosuhteissa kuin Jerusalemissa oli? Ehkä niin on.

Mutta emme ehkä erehdy, jos annamme Jeesuksen sanoille syvemmänkin merkityksen. Juuri Galileassa useimmat opetuslapset tapasivat ensimmäisen kerran Mestarinsa. Siellä he ensimmäisen kerran kuulivat Hänen puhuvan, seurasivat Häntä ja antoivat Hänelle sydämensä. Oli hyvä vahvistaa heidän uskoaan jälleen Galileassa, antaa heidän tavata Jeesus siellä, jälleen kokea ensikohtaamisen tuoreus ja ilo, jälleen uudistaa heidän uskonsa ja kuuliaisuutensa. Tämä pätee myös useimpiin meistä. Myös monien meidän, elämässä on Galilea. Galilea on hetki, kenties jo kauan sitten, jolloin tulimme Jeesuksen kanssa kasvotusten ja tunsimme Hänet, ensimmäistä kertaa kuuntelimme Häntä ja yritimme seurata Häntä.

Mutta sen jälkeen monet synnit, unohtaminen ja laiminlyönnit ovat saattaneet erottaa Herrasta. Ratkaisevalla kriisin hetkellä me olemme saattaneet apostolin tavoin hyljätä mestarimme.

Ylösnoussut Herra haluaa tavata myös meidät Galileassa. Hän pyytää meiltä, että sallisimme tuon ensikohtaamisen muiston ja palavan innon herätä henkiin. Jos yritämme tulla siksi, mikä olimme silloin, voimme uudelleen löytää Hänet. Meidän ei tarvitse sanoa: ”Se on liian vaikeata”, sillä Hän on valmistanut tien.”Hän menee teidän edellänne Galileaan”, evankeliumi kertoo.

Näkymättömänä läsnä ollen Hän kävelee edellämme kohti sielumme Galileaa. Jos seuraamme Häntä, jokainen askel tulee aina helpommaksi meille, ja tulee hetki, jolloin me saamme järkkymättömän varmuuden Hänen läsnä olostaan, jos ei ruumiillisin silmin, niin ainakin uskon ja rakkauden silmin, “siellä te saatte Hänet nähdä”, enkeli sanoi.

Epistolassa kuulimme ensimmäisten diakonien asettamisesta tehtäväänsä. Heidät oli valittu toimittamaan päivittäistä pöytäpalvelusta, toisin sanoen avustamaan aineellisissa asioissa, jotta apostolit vapautuisivat rukoukseen ja sanan palvelukseen. Meidän aikanamme tehtävät ovat jonkin verran muuntuneet. Tämä kohta epistolassa sisältää kahdenlaisen opetuksen: Toisaalta on tärkeätä toimittaa ”pöytäpalvelusta”, avustustoimintaa, laupeudentyötä ja sosiaalista työtä. Kirkko, joka laiminlyö ihmisten aineellisen auttamisen eikä toimi avunantajana, on poikennut alkuperäisestä Jeesuksen Kristuksen kirkon tarkoituksesta. Toisaalta evankeliumi velvoittaa enempäänkin kuin ihmisrakkauteen. Kristuksen opetuslapseus ei saa muodostua pelkästään sosiaaliseksi työksi. “Ei ole soveliasta, että me laimin lyömme Jumalan sanan toimittaaksemme pöytäpalvelusta”, apostolit sanoivat.

Inhimillisessä elämässä emme voi välttää tätä työn kahtalaisuutta: toista voisi kutsua rukoukseksi ja mietiskelyksi ja toista toiminnaksi tai laupeudentyöksi. Kristus itse osoittaa meille, missä suhteessa meidän tulee elämässämme toteuttaa Martan ja toisaalta Marian osaa.

Jokainen kristitty varmasti toivoo, että voisi kokea Jumalan suuret tapahtumat myös omakohtaisesti ja rukoilee Jumalalta ohjausta, vaikka epäuskoisuus jäytääkin jatkuvasti ihmisen pyrkimyksien yhteydessä. Usein olemme liian arkoja hyvien asioiden kohdalla ja siksi emme rohkene toimia siten kuin tuntisimme olevan oikein menetellä.

Useita viikkoja kestävä pääsiäisaika herättelee meitä huomaamaan Jumalan mahdollisuudet elämän ja ikuisuuden tavoitteiden kohdalla

Kuulemamme evankeliumi on annettu meille rohkaisuksi, jonka vaikutuksesta voimme mekin uskaltautua hyvien viestien viejiksi. Vaikka emme aina sanoillamme osaisi kertoa, niin sitä merkittävämpää on, jos elämämme pienetkin tapahtumat kertovat meidän elävän ylösnousemususkon ihmisinä. Aamen.