Tsasounan suunnalta  
                                                           WWW. TSASOUNA. NET

Uuden vuoden päivänä

Lk.2:20 -21,40–52

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Vanha vuosi on jäänyt taaksemme. Uusi vuosi on alkamassa. Olemme ajan taitekohdassa. Vuoden raja ei ole Jumalan asettama, vaan meidän ihmisten. Me ihmiset olemme hyvin erilaisia. Niin myös uuden vuoden päivää vietetään eri tavoin, jopa eri aikoina.

Kirkkovuotemme alkoi jo syyskuun 1. päivänä. Silloin rukoilimme Jumalaa siunaamaan alkavan vuoden kierron. Vuosisatojen ajan on kuitenkin perinteeseen kuulunut juhlia vuoden alkua tammikuun ensimmäisenä päivänä. Uuden vuoden merkeissä sytyttämämme tuohukset lepattavat ikonien edessä ja hartain mielin kiitämme Jumalaa kuluneesta vuodesta ja pyydämme siunausta alkavalle vuodelle. On hyvä, että on tällainen päivä, joka todistaa meille, miten aika kuluu ja me itse vanhenemme.

On ajan taitekohta. Teemme tiliä menneestä ajasta. Näemme Jumalan siunauksen ja varjeluksen elämässämme ja kiitollisuus Jumalaa kohtaan täyttää sydämemme. Sisimmässämme ojentuvat ajatuksemme kuitenkin jo tulevaan. Vaikka kullekin päivälle riittää oma huolensa ja vaivansa Vapahtajamme sanan mukaan, me murehdimme jo huomisesta ja tulevasta. Sellainen on ihminen. Rukoilemme Jumalaa siunaamaan edessämme olevan ajan. Sisimmässämme kohotamme Jumalan puoleen rukouksia, että Hän antaisi meidän elää rauhassa, turvattuna ja terveenä. Jumala on luonut olemassaolon ja ajan. Ihminen on sidoksissa aikaan: hän syntyy ajassa, ja toimii ajassa ja jättää kerran ajassa olevan olemassaolon. Jumala on asettanut meidät tähän aikaan, jotta me käyttäisimme aikamme pyrkiäksemme siihen päämäärään, jonka Hän on meille asettanut: että me Hänen armonsa turvin pyrkisimme ja ponnistelisimme rukoillen ja työtä tehden Hänen yhteyteensä, kohti iankaikkisuutta, katoamatonta ja loppumatonta aikaa.

Rukoilemme, että Jumala opettaisi meitä “laskemaa päivämme oikein” eli ymmärtämään ajan merkityksen ja tarkoituksen. Ihmisen tehtävä täällä ajassa on kirkastaa ajan Luojaa ja hengellistää olemassaoloa.

Jumala rakkaudessaan on asettanut ihmisen aikaan jotta sekä ihminen että maailma kypsyisivät vähitellen ikuisuutta varten, elämään Jumalan kaltaisuuden elämää iankaikkisuudessa.

Pohdiskelemme tätä totuutta ja tajuamme, että vanhenemme vuosi vuodelta, samalla kypsyen hengessä ajattomuutta varten. Jumalan kuvana tajuamme, että jokainen ajan hetki muuttuu ensin nykyhetkeksi ja siirtyy sitten menneisyyteen. Jokainen hetki on siis jo osa iankaikkisuutta, eikä ole yhdentekevää, miten tuon hetken elämme. Tuo hetki poistuu peruuttamattomasti elämästämme ja joudumme kerran tekemään siitä tiliä. Jokainen hetki on elämässämme tuomio sen mukaan, mitä olemme tehneet lähimmäisillemme tai jättäneet tekemättä niin kuin Vapahtajamme sanoi. Mikään hetki ei ole yhdentekevä. Tajuamme, kuinka paljon on jäänyt tekemättä, kuinka paljon olemme laiminlyöneet. Jumalan anteeksiantavaan armoon turvaten lupaamme itsellemme sisimmässämme käyttää tulevat hetket paremmin.

Silloin olemme käyttäneet tämän hetken oikein, sillä Jumala kutsuu meitä katumukseen. Katumuksen kautta Jumalan valtakunta lähestyy meitä ja siihen meidän tulisi käyttää aikamme, sitä kohti ponnistella.

Valamon igumeni Nazari on sanonut: ”Tämä nykyinen hetki ei ole levon ja unen hetki, vaan se on taistelun hetki. Sen tähden et saa rasittaa itseäsi turhalla etkä askarrella joutavien parissa, vaan sinun tulee totuttaa itseäsi pyhiin toimiin. “

Piispa Teofan Erakko on sanonut: “Mitään ei saa ilman ponnistelua. Jumalan apu on aina valmiina ja lähellä, mutta sen saavat vain ne, jotka valvovat ja tekevät yötä ja vain ne, jotka luottamatta omiin voimiinsa itkevät koko sydämestään: ”Herra armahda meitä”.

Serafim Sarovilainen sanoi: ”Missä ei ole surua, siellä ei ole pelastusta”.

“Lepääminen on samaa kuin periksi antaminen”, kirjoittaa Tito Colliander.

Mitä katumus on? Mitä jokaisen hetkemme, mitä uuden alkavan vuoden ja koko elämämme tulisi olla? Sen tulisi olla jokapäiväistä Jumala- suhteemme uudistumista rukouksen kautta. “Rukous on kaikkein ankarinta työtä”, isät muistuttavat meitä. Jos rukous ei tunnu vaikealta, ehkä emme ole vielä todella aloittaneet. Katumus, joka on Jumalan mielen mukaista murhetta, jollaista Hän odottaa meiltä jokaiselta, on sitä, että me joka päivä pyrimme uudistamaan suhteemme muihin myötätunnolla, osoittamalla sääliä toimissamme ja luopumalla omasta tahdostamme.

Jumalan tahdon mukainen uusi elämä on jokapäiväistä Kristuksen ristin kantamista. “Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän ottakoon ristinsä joka päivä ja seuratkoon minua” (Lk. 9:25).

Tämä päivittäinen ristinkantaminen on samalla jatkuvaa osallisuutta Herramme kirkastumiseen ja ylösnousemukseen. Päivittäisen katumuksen, Jumalan mieleisen murheen, ristin kantamisen kautta iankaikkisuus jo vaikuttaa elämämme tässä hetkessä. Elämme jo iankaikkisuudessa tätä päivää, ”murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken” (2Kor 6: 9,10)

Katumus ei tarkoita itsesääliä tai tunnontuskia, vaan muuttumista, koko elämämme uudelleen keskittämistä Pyhään Kolminaisuuteen. Se ei ole surren taaksepäin katsomista, vaan toivon täyttämää eteenpäin suuntautumista, ei omiin puutteisiimme tuijottamista, vaan Jumalan rakkauteen luottamista. Se ei ole laiminlyöntiemme katselemista, vaan sen ymmärtämistä, miksi voimme nyt Jumalan armosta tulla. Se on pyrkimistä siihen, mitä näemme. Katumus ja uusi elämä on silmiemme avaamista Valolle. Tässä mielessä katumus ei ole jokin määrätty toimenpide yksinomaan, yksi ratkaiseva askel johonkin kääntymykseen tai mielenmuutokseen, vaan se on jatkuva tila, sellainen sydämen ja tahdon asenne, että on tarpeen uudistua lakkaamatta aina elämämme päätökseen saakka.

“Elämämme on annettu meille katumusta varten”, sanoi pyhä Iisak Syyrialainen, ”ä1ä tuhlaa sitä muihin asioihin”.

Päivittäinen ristin kantaminen on samalla osallisuutta Herramme ylösnousemukseen. Elämme joka hetki ilosanomaa todeksi. Sitä meidän tulisi koko elämällämme julistaa.

Uuden vuoden rukoushetken evankeliumissa tapaamme Vapahtajan lukemassa Jesajan kirjaa synagogassa: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä Hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille, Hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta (Lk. 4: 18,19)”.

Lukiessaan Jeesus näki tuon Raamatun sanan olevan toteutumassa Hänen oman elämänsä kautta. Hänen kauttansa maailma oli pelastuva kahdesta suuresta pahasta, synnistä ja kuolemasta, syyttävästä omastatunnosta ja kuoleman pelosta.

Kirkko jatkaa Kristuksen työtä maan päällä. Herran Henki on vihkinyt meidät jokaisen Kirkon jäseneksi, eläväksi ja toimivaksi kristityiksi. Olemme tehneet kuitenkin päivittäin rakkaudettomilla teoillamme murheelliseksi pyhän Hengen, kenties karkottaneet Hänet olemuksestamme. Siksi rukoilemme päivittäin:

“Tule ja asu meissä ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta”.  Sellaisessa ihmisessä, jossa Herran Henki asuu, tulevat näkyviin myös Hengen hedelmät: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys ja kärsivällisyys.

Herran Henki on vihkinyt meidät julistamaan. evankeliumia eli hyvää sanomaa köyhille. Meidän ei tule elää itsekkäästi ylellisyyden keskellä muista välittämättä, vaan auttaen niitä, jotka puutteessa elävä Meidät on lähetetty saarnaamaan vangeille vapautusta. Kristuksen opin ja Hänen kirkkonsa työn tarkoitus on kasvattaa ihmisiä vapauteen, saarnata anteeksiantamusta sinne, missä synti painaa mieltä, rakkautta vihan kahlitsemille, nöyrtymisen vapauttavaa iloa sinne, missä ylpeys estää katumuksen

Meidät on lähetetty julistamaan sokeille näkönsä saamista. Sokea on sellainen, joka ei näe kateuden, vihan, panettelun ja kovuuden peittävän valoa elämässä. Sellainen, joka synkistää oman ja muiden elämän. Hän ei huomaa, että hellyys, laupeus, anteeksiantaminen ja rakkaus tuovat valoa ja lämpöä sekä omaan että ympärillä elävien elämään. Hengellinen sokeus sanoo, että syy on toisissa. Se estää näkemästä oman rajoittuneisuutemme.

Herran Henki on lähettänyt meidät julistamaan Herran otollista vuotta. Kristuksen oppi ja Hänen kirkkonsa oppi ei anna meille lupaa synkkien tulevaisuuden näkymien maalaamiseen eikä tulevilla onnettomuuksilla pelotteluun. Se kehottaa meitä kasvattamaan luottamusta parempaan tulevaisuuteen. ”Nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä”, Raamattu sanoo. Nyt voimme luopua pahoista tavoista, luopua vihasta ja aloittaa rakkauteen perustuva elämä. Nyt voimme katumuksen kautta aloittaa tien, jonka päässä on aika, jossa ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan autuus, jota silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut.

Nyt on aika aloittaa ilosanoman eläminen todeksi elämässämme. Nyt on aika kynttilän loistaa kaikille huoneessa oleville, eikä olla piilossa vakan alla. Me katselemme henkemme silmin korkealla vuorella olevaa loistavaa kaupunkia, Jumalan uutta taivasta ja maata, josta evankeliumin ilosanoma on jo säteillyt elämäämme. Me olemme jo siitä osallisia.

On tapana toivottaa onnellista uutta vuotta. Sillä tarkoitamme, että toivomme rakkauden lisääntyvän keskuudessamme ja koko maailmassa. Onnellinen vuosi on sellainen, jonka aikana saamme rakastaa ja kokea rakkautta. Meidän tulisi saarnata ja elää tällaista Herran otollista vuotta. Sitä me toisillemme toivotamme. Aamen.