Tsasounan suunnalta  
                                                           WWW. TSASOUNA. NET

Sovintosunnuntai

Mt.6:14–21

Jälleen kerran olemme suuren paaston kynnyksellä. Askel askeleelta Kirkko on johdattanut meitä viikkoja kestäneen valmistusajan kautta ymmärtämään oikeata tietä paastoon ja samalla ymmärtämään oikein paaston henkeä.

Publikaanin sunnuntaina olemme katumuksessa huokaisseet: “Jumala, ole minulle syntiselle armollinen”. Tuhlaajapojan sunnuntaina hänen kanssaan olemme lausuneet: ”Isä, salli minun palata luoksesi”. Tuomiosunnuntaina kuulimme Kristuksen opetusta viimeisestä tuomiosta, ja nuo sanat ovat muistuttaneet meitä Jumalan läsnäolosta joka päivä arkisten askareittemme keskellä, sekä nöyrän palvelemisen suuruudesta. Tänään sovintosunnuntaina meille annetaan anteeksiannon sanoma pohdiskeltavaksi. Meiltä kysytään, olemmeko valmiit pyytämään anteeksi ja itse antamaan anteeksi. 

Mikä sitten on Suuren Paaston varsinainen sanoma meille? Käsite “paasto” tuo mieleemme luopumisen ruuasta, juomasta, ilonpidosta jne. Luopumisen ‘tarkoitus kuitenkin tahtoo jäädä meille epäselväksi. Emme saa ajatella, että edellä mainitut asiat yhtäkkiä paaston aikana muuttuvat synnillisiksi ja saastaisiksi. Tarvitsemme yksinkertaisesti kausia, jolloin aineellisen sijasta keskitämme sielumme voimat ainoaan tarpeelliseen, iankaikkiseen ja näkymättömään. Paasto opastaa meitä luopumaan ja suuntautumaan yleensä yksinkertaisuuteen ja vaatimattomampaan elämäntapaan. Kirkko haluaa paastoperinteen kautta opettaa meille, etteivät ajalliset ja maalliset arvot ole elämässä tärkeimmät. Niiden sijaan meidän tulisi suunnata katseemme hengellisiin arvoihin Jumalan tahtoon, Kristuksen tiehen, evankeliumiin, Jumalan toimintaan ja kaikkeen, mitä näihin liittyy. Kristittynä oleminen on jatkuvaa liikkeellä oloa, matkantekoa johonkin päämäärään. Suuressa Paastossa matkaamme kohti Pääsiäistä ja sen sanomaa, kohti jokavuotista, ainutlaatuista ilon täyteyttä. Tuo matka, paasto, ei ole helppo asia. Koko ajan se on perinteellisten elämänarvojen uudelleenarvioimista. Se on oman itsensä uudelleen punnitsemista kirkon perinteen, evankeliumin valossa, tiukempaa kontrollia aineellisessa sekä henkisessä mielessä. Paasto on aika käydä useammin jumalanpalveluksissa, kehittää omaa rukouselämäänsä. 

Paasto on meille annettu suuri lahja. Se on kuin paratiisin portti, josta läpi käydään sovinnon ja anteeksiannon passilla. Tuo portti on säälin ovi. Kuuliaisuus auttaa meitä käymään oikein tuosta portista. Tuosta portista kulkeminen tuhoaa pahoja ajatuksia ja hävittää sydämen tunteettomuutta. Tälle päivälle on annettu nimi Sovintosunnuntai. Vapahtaja opettaa, ettei mikään valtakunta voi tuhoutumatta riitautua itsensä kanssa. Kirkkokaan ei voi toimia tehtävässään, joka on pahan hengen ja pahuuden vastustamista, muutoin kuin yksimielisyydessä. Erimielisyys ja anteeksiantamattomuus ovat aina voitto pahalle hengelle. Kaikenlainen hajaannus on aina voitto pahalle hengelle. Siksi paasto on eräänlaista pahaan kohdistuvaa hyökkäyssotaa. Paasto on sekä yksilön että yhteisön eheyttämistä, kaiken hajaannuksen torjumista. Tämän illan ehtoopalveluksessa seurakuntalaiset papin johdolla pyytävät toisiltaan anteeksi. Anteeksipyyntö ei saisi olla vain ulkonainen ele, vaan todellisen katumuksen ja anteeksisaamisen tarpeen ilmaus. Meillä tulee aina olla anteeksiantamisen ja—saamisen tarve: ”Sillä jos te annatte anteeksi toisille ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän Taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi.” Kristilliseen paastoon kuuluu myös ulkonaisia ilmauksia, esim. tummat kirkkotekstiilit, paastorukoukset maahan kumarruksineen ja pitkät, hiljaiset palvelukset. Kaikki tämä on tarkoitettu herättämään katuvaa ja hiljaisen harrasta mielialaa. Ne ovat siis välineitä, eivät itsetarkoitus.

Jo VT:ssa puhutaan paaston ulkonaisista ilmauksista, säkkiin pukeutumisesta, tuhkassa istumisesta ja peseytymättömyydestä. Jos noita seikkoja korostaa, on vaara, että ne muodostuvat pääasiaksi ja unohtuu sielun voimien kasvattaminen ja todellinen aito rukous. Emme paastoa näyttääksemme toisille hyveitämme, vaan osoittaaksemme itsellemme omat syntimme. Raamatun mukaan oikea paasto on: ”Että avaatte vääryyden siteet, irrotatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet. Että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet, etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi. Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat umpeen nopeasti; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi.”  Paastossa tulisi ulkonaisen kieltäytymisen ja omasta tahdosta luopumisen johtaa meitä siten, että me itse yhä enemmän vähenisimme ja Kristus ja Hänen tiensä seuraaminen saisivat enemmän sijaa meissä. Antakoon Herra siunauksensa alkavalle paastokilvoituksellemme ja olkoot pyhien esirukoukset tukenamme hengellisellä erämaavaelluksellamme.
Aamen.