Tsasounan suunnalta  
                                                            WWW. TSASOUNA. NET

Tuhlaajapojan sunnuntai

Lk. 15:11–32

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Aamen.

Kaksi viikkoa on suuren paaston valmistusaikaa jäljellä. Tänään kuulimme vertauksen tuhlaajapojasta ja meitä opetetaan tällä vertauksella katumukseen ja Jumala-yhteyden etsimiseen. Tämä vertaus esittää meille katumuksen ajan maanpaosta palaamisena. Tuhlaajapoika matkusti kaukaiseen maahan ja kulutti siellä kaiken, mitä hänellä oli. Kaukainen maa. Tämä määritelmä meidän on tunnustettava itseämme koskevaksi, kun alamme lähestyä Jumalaa. Tämä kaukainen maa on ainutlaatuinen määritelmä ihmisen tilasta. Sellaisen ihmisen, joka ei ole, vaikkapa vain ohimenevästi kokenut tuota kaukaisessa maassa oloaan olevansa maanpaossa Jumalan luota, todellisesta elämästä, on vaikea ymmärtää, mistä kristinuskossa on kysymys.

Tässä maailmassa kiinni elävä ihminen, jota ei milloinkaan ole koskettanut koti-ikävän kaltainen kaipuu toisenlaiseen maailmaan, ei ymmärrä, mitä todellinen katumus on. Meidän on ymmärrettävä, että katumus ei ole vain erehdyksien luettelemista ja niiden tunnustamista, esim. että on laiminlyönyt rukouksen, että ei ole paastonnut tai että on vihastunut tai jotain muuta sellaista. Katumus on enemmän. Se on sen totuuden ymmärtämistä, että ihminen on kadottanut hengellisen kauneuden ja siten joutunut kauaksi oikeasta kodista, että on vieraantunut Jumalasta, yhteyden ilosta Hänen kanssaan ja Jumalan tuomasta ja antamasta todellisesta ilosta. Kun ihminen vaelluksessaan tajuaa olevansa kaukana todellisesi kauneudesta, hänessä syntyy kaipaus palata sekä löytää jälleen kadonnut koti. Hän tajuaa, että hän on paljon tuhlannut rikkauksia, joita on Jumalalta saanut: ensiksikin elämän ja mahdollisuuden nauttia siitä, täyttää se tarkoituksella, rakkaudella ja tiedolla. Sitten kasteessa Kristukselta saamansa uuden elämän, Pyhän Hengen lahjan, ikuisen valtakunnan rauhan ja ilon.               

Kaiken tämän olen kadottanut ja kaikkea tätä kadotan koko ajan en vain joissain määrätyissä synneissä ja rikkomuksissa, vaan erityisesti siinä että rakkauteni ei kohdistu Jumalaan, vaan annan etusijan "kaukaiselle maalle" Isän kodin sijasta,                

Tästä vertauksesta meille selviää, että kun haluaa päästä Jumalan yhteyteen, siihen sisältyy kolme vaihetta: Ensimmäisenä on – herääminen ja sen tosiasian tajuaminen, että elämän suunta on ollut väärä. Siitä seuraa kääntymys eli uuden suunnan valitseminen. Tämän jälkeen alkaa vaivalloinen, monia pettymyksiä ja kiusauksia eteen tuova vaellus synnin maasta uutta päämäärää kohti. Nämä vaiheet voimme sovittaa omaan elämäämme me kaikki, jotka tunnemme itsemme enemmän tai vähemmän tuhlaajiksi ja syyllisiksi Jumalan edessä.

Kirkko muistuttaa meitä tämän päivän kontakissa siitä, mitä olemme hyljänneet ja kadottaneet: "Sinulta saamani Isän kunnian perinnön minä mielettömästi hylkäsin ja antamasi rikkauden paheisiin tuhlasin. Sen tähden tuhlaajan sanoin Sinulle huudan: Oi, laupias Isä, minä olen syntiä tehnyt     Sinun edessäsi. Ota minut katuvaisena vastaan ja tee minut yhdeksi palkkalaisistasi"   

Tuhlaajapojan paluussa isän kotiin on jotakin erikoista. Katuva poika toivoi pääsevänsä yhdeksi palkkalaisista. Mutta jotain poikkeuksellista. tapahtui: Isä ottikin hänet vastaan rakkaana poikana. Tässä näemme Jumalan mittaamattoman rakkauden, sillä vertauksen isän rakkaus kuvaa Jumalan ääretöntä rakkautta. Poika koki uudesti syntymisen, hän oli jälleen päässyt isän kotiin, ei palkkalaiseksi, vaan poikana. Katumus oli uudistanut hänet, hän oli uusi ihminen.

Ei ole pelkkä sattuma, että tuhlaajapojan sunnuntain vigiliassa lauletaan psalmi, joka kertoo juutalaisten maanpakolaisuudesta Babyloniassa: "Baabelin virtain vierellä me istuimme ja itkimme, kun muistelimme Siionia. Kuinka voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?"                

Psalmi kertoo Juudan kansan kokemuksista vankeudessa, se tulkitsee hätää, ahdistusta, surua ja ikävää. Siitä on tullut ikuisiksi ajoiksi sellaisen ihmisen laulu, joka huomaa eronsa Jumalasta ja huomatessaan sen hän tulee jälleen ihmiseksi, ihmiseksi, joka, ei voi koskaan olla täysin tyytyväinen tässä langenneessa maailmassa, sillä luonteeltaan ja kutsumukseltaan ihminen on pyhiinvaeltaja kohti Isän kotia.                

Tämän hengellisen maanpakolaisuuden tiedostamisesta alkaa paasto. Suurimpaan epätoivoomme, syvimpään pimeyteen ja hätään meille annetaan iloa ja valoa. Paaston aika, johon parhaillaan valmistaudumme, on vaellustamme kohti tuota meille luvattua iloa ja valoa, kohti uutta toivoa.               

Suuri paasto on matka pakkosiirtolaisuudesta luvattuun maahan, se on tuhlaajapojan matka vieraalta maalta isän kotiin pääsisäisen ilon kokemiseen. Aamen.