Tsasounan suunnalta  
                                                           WWW. TSASOUNA. NET

Publikaanin ja fariseuksen sunnuntaina

Lk.18:10–14   

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tämän päivän evankeliumin vertaus alkaa lauseella: "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan".  Jeesus kuvaa kumpaakin rukoilevaa miestä, koska "rukous on kunkin hengellisen olemuksen kuva" Kirkon isien mukaan. "Katso tähän peiliin, katso kuinka rukoilet, niin voit erehtymättä sanoa, millainen sinun hengellinen tilasi on". Rukous osoittaa hyvät ja huonot puolemme, hengellisen tarkkaamattomuutemme ja kehityksemme tason. Ei ole sattumaa, että Paaston Triodion- jumalanpalveluskirja alkaa sanoilla: "Veljet, älkäämme rukoilko fariseuksen tavoin".

Vertaus kuvaa fariseusta täydellisen itsetyytyväiseksi. Fariseus täyttää lain ja tulee rukoilemaan kiittäen: "Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, ja tässä minä tulen ja kiitän sinua".

Itse asiassa fariseuksella on joitakin ihan oikeita perusteita tyytyväisyyteensä älyllisen valiojoukon jäsenenä, omalla tavallaan uskonnollisena, sivistyneenä ja lukeneena. Hän suojelee moraalia ja perinteitä, täyttää uskonnolliset vaatimukset, antaa kymmenen prosenttia omaisuudestaan juutalaisten projekteille. Ilmiselvästi hän ei ole mikään paha mies, vaan häntä kunnioitetaan suuresti. Mutta hänen itsetyytyväisyytensä hallitsee hänen mieltään niin paljon, ettei hän kykene katsomaan sydämeensä, joka on unohtanut kaikki ne asiat, jotka ovat tärkeitä Jumalan viimeisen tuomion hetkellä.

Toinen mies, publikaani, on veronkerääjä, ammatti, jota tuohon aikaan pidettiin häpeällisenä. Publikaani ei näytä täyttävän pienintäkään lain vaatimusta. Arvottomuutensa tuntien hän lyö rintaansa ja rukoilee: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Publikaani keskittyy rukouksessaan Jumalan edessä syntisyyteensä. Hän ymmärtää kaikkien ulkonaisen puolustelutapojen turhuuden. Niinpä itsetyytyväiset ihmiset ja katumus ovat toisilleen täydellisiä vastakohtia.

Ensimmäisessä miehessä näemme täydellisen itsekkään ihmisen: "Jumala, minä kiitän sinua, etten ole niin kuin muut ihmiset" Pyhän Johannes Klimakoksen mukaan tämä "häpeämätön omilla töillä pöyhkeily" on turhaa, koska Herra tuntee jo fariseuksen sydämen. Mutta fariseus jatkaa: "En ole sellainen kuin muut ihmiset, koronkiskurit, väärintekijät, avionrikkojat, ja halventaen yhtä lailla lähimmäistään - en ole kuin tuo publikaani".  Vaikka fariseus uskoi Herraan ja rakasti häntä ja rukoili häneltä apua, halventaessaan lähimmäistään ja korottamalla itseään hän tällä tavoin hylkäsi Jumalan.

Fariseus ei edes tarvitse Jumalaa. Johannes Klimakos opettaa, että ylpeyden himo "saa ruokansa kiittämisestä". Sillä tässä suhteessa fariseus rukoilee, mutta vähän ajan kuluttua hän lopettaa rukouksensa, koska rukoileminen on pyrkimystä kohti Jumalaa hänen apunsa saamiseksi.  Pyhä Johannes Klimakos sanoo: "Olen nähnyt ihmisiä, jotka kiittävät Jumalaa suullaan, mutta mielessään korottavat itseään."  Ja tämän vahvistaa fariseus sanoessaan ehkä ironisesti: "Minä kiitän sinua Jumala"

Itsetyytyväisen fariseuksen pahin erehdys on muiden tuomitseminen. Rakkaus on hänessä ehtynyt ja toisten halveksiminen ja tuomitseminen tullut rakkauden sijaan. Ja niin fariseus unohtaa, mitä armon loppumattomuus merkitsee ja mittailee hyveittensä määrää: "Paastoan kahdesti viikossa ja annan kymmenykset".

Jumala ei tarvitse laskelmia. Hän haluaa ihmisen sydämen. Hyvien töiden paljous saattaa johtaa vain ulkonaiseen farisealaisuuteen. Herra sanoo:" Ellette noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan" (Mt. 5:20). Huomatkaamme Vapahtajan sanat: "Ellette noudata paremmin". Näillä sanoilla Herra arvio tuon fariseuksen hengellisen elämän.

Katumus on täysin erilaista kuin itsetyytyväisyys. Abba Antonios sanoi kerran abba Poimenille: "Ihmisen työ on asettaa alas luoduin silmin synnit Jumalan eteen". Sen vuoksi publikaani myös rukoilee: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Hän tarvitsee Jumalaa ja anoo, ymmärtäen, ettei itse ole mitään ja että ainoa, mitä hän voi tehdä on "silmät alas luotuina tuoda syntinsä Jumalan eteen".

Johannes Klimakos jatkaa edelleen: "Ylpeys on hyveen tyhjäksi tekemistä". Muinaisissa kirjoissa ja vanhoissa kansan painoksissa kuvataan fariseusta ja publikaania. Fariseus ajaa vaunuilla, kun taas publikaani kulkee kävellen, molemmat menossa taivaan valtakuntaa. Viime hetkellä fariseuksen vaunut rikkoutuvat, ja publikaani saavuttaa hänet. Todellisen elämän ponnisteluissa on opittava tasapainottamaan sisäinen ja ulkoinen uskonnollisuus. Meidän tulee elää Jumalan käskyjen ja Kirkon sääntöjen mukaan. Mutta vain niin tekeminen on Klimakoksen mukaan samaa kuin yrittää lähteä uimaan avomerelle vain yhtä kättä käyttämällä. On oltava myös publikaanin nöyryyttä. Publikaani lähti pois temppelistä Jumalan edessä vanhurskaampana kuin tullessaan, mutta hän ei vielä ole taivaan valtakunnassa. Efraim Syyrialaisen, katumuksen opettajan, rukouksessa "Herra, minun elämäni Valtias", anomme, että voisimme nähdä omat syntimme, ettemme tuomitsisi lähimmäisiämme.

Rukoileminen ja hyvät teot ovat turhia, jos ne suoritettaan turhamaisuudesta eikä Jumalalle. Kirkon isien mukaan turhamaisuus on "omiin ponnisteluihinsa luottamista", "Jumalan hylkäämistä", "Hänen apunsa torjumista". Tekemällä jotakin sen vuoksi, että haluaa näyttää jotakin ei ole sitä, että antaa Jumalalle takaisin sen, mikä Hänelle kuuluu, eikä kultarahan palauttamista Hänelle moninkertaisena - "nämä ovat sinun".

Paholainen tuli kerran erään pyhän isän luo ja sanoi hänelle:" Olen sinun kaltaisesi kaikissa asioissa, paitsi yhdessä. Sinä et nuku ja minä olen hereillä öisin; sinä paastoat, minä en syö mitään, mutta sinä voitat minut nöyryydessä". Kristuksen uskolliset seuraajat tunnetaan nöyryydestään, ei teoistaan. Voi tarjota ruokaa jollekin Jumalan nimeen, en laskemalla sitä omaksi ansiokseni. Ja niin tehdessäni teen niin kuin todellinen kristitty tekee. Kuitenkin jos teen saman jostakin muusta syystä, jossain muussa tarkoituksessa, mikä se sitten lieneekään - se ei ole Kristuksen teko.

Vertauksellaan publikaanista ja fariseuksesta Kristus kutsuu meitä kutakin juurimaan itsestämme farisealaisuutta. Kirkko rientää avuksemme tänään ensimmäisenä paaston valmistussunnuntaina, kun sen jumalanpalveluksessa luemme: "Tulkaa, oppikaamme fariseuksesta ja publikaanista. Toisesta opimme, emme hänen tekojensa, vaan hänen ylpeytensä kautta, sillä teot itsessään eivät merkitse mitään eivätkä pelasta. Muistakaamme myös, ettei publikaanikaan vielä ole pelastettu, vaan on ainoastaan vanhurskaampi Jumalan edessä kuin fariseus, joka oli koristellut itsensä hyveillä".

Publikaani tiesi olevansa syntinen ja paha, sillä sekä ihmisten tuomio että Jumalan laki olivat häntä vastaan. Mutta hän nöyryytti itsensä ja se teki hänet vanhurskaaksi Jumalan edessä. Vanhurskaus tarkoittaa totuuden ja oikeamielisyyden saavuttamista. Ihminen, joka kehuu itseään ja vähättelee omia virheitään, elää kuin huumaantuneen valheen vallassa. Hän kadottaa kyvyn rakastaa toista ihmistä ja sen mukana myös kyvyn rakastaa Jumalaa.

Mitä alkaisikaan tapahtua elämässämme, jos katuisimme odottamatta muiden katuvan ensiksi. Jos etsisimme anteeksiantamusta odottamatta muiden tekevän niin ensin. Jos ottaisimme vastaan syytteitä syyttämättä muita. Jos emme näkisi toisissa puutteita enempää kuin niitä on meissä. Maailma muuttuisi erilaiseksi. Kotimme, avioliittomme ja ystävyyssuhteemme muuttuisivat. Vaikeus on siinä, että ihmisinä olemme innokkaampia uudistamaan lähimmäisiämme kuin itseämme, joka on ainoa osa maailmassa, jota voimme muuttaa.

Jos yleensä on jotakin arvosteltavaa, arvostelu kohdistaa omaan itseensä, omaan epätäydellisyyteen ja vajavaisuuteen. Jos on taisteltava, olkoon taistelu omia syntejämme ja heikkouksiamme vastaan. Jos on jotakin hävitettävä, hävitettäköön ensin omat ennakkoluulomme ja väärät asenteemme. Jos on jotakin tuomittava, olkoon ensimmäisenä väärä ylpeytemme.

Publikaanin tavoin tulisi ymmärtää oma syntisyytensä ja myöntää se ja pyytää nöyrästi anteeksi. Jumala kyllä tuntee meidän tilamme ja punnitsee meidän arvomme, joten niiden korostaminen Hänen edessään ei ole soveliasta eikä tarpeellista. Sen sijaan on välttämätöntä, että itsemme nöyryyttäen ja heikkouksiamme katuen koetamme elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Siinä Jumala meitä auttakoon. Aamen.