Tsasounan suunnalta
                                                     WWW. TSASOUNA. NET

Sunnuntai teofanian jälkeen

Mt 4: 12–17

Tänään on kirkkokalenterimme mukaan sunnuntai teofanian eli Jumalan ilmestymisen juhlan jälkeen ja päivän evankeliumi kertoo julistajan vaihtumisesta Jordanin rantamilla. Johannes Kastaja oli pantu vankeuteen, kun hänen saamansa ei ollut vallassa oleville mieleen. Mutta tilalle astui Jeesus Kristus, josta Taivaallinen Isä oli todistanut: “Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mielistynyt”. Näin on aina ollut kautta aikojen kirkon piirissä. Kun kirkkoa ja sen edustajia on vainottu, aina on ilmaantunut niitä, jotka toisten marttyyritodistuksesta ovat saaneet itselleen entistä suurempaa voimaa Jumalan pelastussanoman julistamiseen. Siellä, missä kirkko ja uskovaiset elävät vaikeissa olosuhteissa, uskonelämä tavallisesti kokee voimallisen nousun. Ja siellä, missä on helppoa olla uskovaisena, hengellinen elämä usein alkaa taantua ja usko maallistua.

Päivän evankeliumin ääressä joudumme ihmettelemään sitä, miksi Jeesus valitsi asuinpaikakseen ja varsinaiseksi työalueekseen Genesaretin järven rantamat, Pyhän Maan silloisen todellisen kehitysalueen, eikä alun perin lähtenyt maan pääkaupunkiin, metropoliin, jota varmaan silloinkin, kuten nyt, pidettiin tärkeitten ihmisten ja kulttuuria etsivien suosikkipaikkana. Jeesuksen kotipaikakseen valitsemaa aluetta jo profeettain sanoja käyttäen sanottiin meren viereiseksi, Jordanin takaiseksi, pakanain Galileaksi, jossa kansa istuu pimeässä ja kuolon varjossa.  Erittäin sopiva kehitysalueen määrittelyksi. Mutta Jeesus asettui sinne ja alkoi saarnata alueen väestölle parannuksen tekoa elämän uudistumisen edellytyksenä. Niille, jotka parannusta tekevät, Jumalan valtakunta, eli siis paras mahdollinen elämä, tulee lähemmäksi ja lähemmäksi.

Kirkon historia osoittaa meille, että useimmat merkittävistä kirkon isistä ovat lähtöisin puutteen keskeltä, köyhistä oloista ja erämaaluostareista. Tai heissä on sellaisia, jotka ovat jättäneet, kuten Johannes Kastaja ja Antonius Suuri, kodin hyvät olot ja siirtyneet syrjäseutujen ja erämaitten vaikeuksien keskelle oppimaan todellista, tervettä ja Jumalan läheisyyteen kutsuvaa elämää. Niin ei Jeesuskaan etsinyt rintamaita, vaan tyytyi aloittamaan työnsä köyhän kansan keskuudessa. Hän valitsi oppilaikseen ja työnsä jatkajiksi Galilean kalastajat, jotka hän otti ihmisten kalastajiksi Jumalan valtakuntaan. Jos siis tässä maailmassa muut arvostavat ihmisiä heidän asuinpaikkansa mukaan, niin kristittyinä meillä ei ole siihen oikeutta. Syrjäistenkin seutujen ihmiset ovat Jumalalle yhtä tärkeitä ja rakkaita kuin rinnemaiden ihmiset. Ja vaikka syrjemmässä elävät jäävät usein ilman niitä palveluita, joita kehittyneimmillä alueilla on, Jumalan vaikutus ja Jumalan rakkaus kohdistuvat yhtä suurina ja pelastavina kaikkiin ihmisiin, niihinkin, jotka erämaissa, vuorilla, luolissa ja maakuopissa elävät, puutteessa, ahdistettuina ja pahoin pideltyinäkin. Raamattu sanoo, että Jumala on heikoissa väkevä.

Kristinuskon tarkoituksena ja kirkon tehtävänä on tuoda Jumalan valtakunnan läheisyyttä tämän ajan ahdistuksissa eläville ihmisille. Uskon tarkoituksena on auttaa meitä selviämään sisäisistä ja ulkoisista vaikeuksista ja ymmärtämään, mikä on elämämme perimmäinen tarkoitus. Uskonto on Jumalan ja ihmisen välinen suhde, jonka Jumala on tarkoittanut rakkaussuhteeksi, jossa kumpikin osapuoli ei pakota toisiaan, vaan täysin vapaaehtoisesti vastaa toisensa rakkauteen ja palvelee toistaan.

Päivän evankeliumissa kiinnittyy huomiomme siihen, kuinka se määrittelee Jeesuksen saaman sisällön sanoilla: ”Kääntykää, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle”. Tästä me huomaamme, että Jeesus uskoi ja uskoo ihmiseen ja siihen, että hän voi tehdä parannusta elämässään. Usko ei ole vain sitä, että me uskomme Jumalaan ja hänen rakkauteensa ja anteeksiantavaisuuteensa. Usko on myös sitä, että Jumala uskoo meihin ihmisiin, heikkoihin ja syntisiin, ja mahdollisuuksiimme tehdä parannusta.

Pyhä Iisak Syyrialainen sanoo:” Katumus on armon ovi, joka on avoinna sitä uutterasti etsiville. Tuon oven kautta astumme jumalallisen armon piiriin ja tuohon armoon emme voi päästä mitään muuta tietä”.

Mitä sitten katumus ja kääntymys ovat?

Se on tuhlaajapojan palaamista kaukaisesta maasta isänsä luo. Sitä ovat pojan sanat: ”Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon”.

Katumusta on publikaani seisomassa temppelin takaosassa uskaltamatta nostaa katsettaan ja huokaamassa:” Jumala, ole minulle syntiselle armollinen”.

Katumusta on se, mitä Sakkeus sanoo Jeesukselle kohdattuaan Hänet:” Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin”.

Joku on sanonut, että katumus on kuin kaksipäinen kotkapatsas, jossa toinen pää katsoo katuen menneeseen ja toinen toivoen tulevaisuuteen.

Katumus on kokonaisvaltaista: se on mielen muutosta, sydämen muutosta, elämän muutosta ja arvojen muutosta.

Katumus on synnin esiripun syrjään vetämistä, jotta Jumalan valo voisi loistaa sisälle ja valaista.

Katumus on uudelleen aloittamista. Se on isän rakkauden ja ilon riemujuhlaa, sillä “tämä poikani, joka oli kuollut, heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt”.

Katumus on enemmän kuin suremista tai murhetta. Jotkut murehtivat sitä, että ovat olleet uskottomia puolisolleen tai pettäneet vastapuolta liikeasioissaan, mutta he eivät ehkä tule ajatelleeksi, että ovat vastustaneet Jumalaa. Katumus Jumalan edessä on sen ymmärtämistä, että on vastustanut ja loukannut Jumalaa omalla tottelemattomuudellaan.

Katumus tapahtuu ihmisen sisällä, mutta näkyy ulkopuolelle. Pahojen sanojen tilalle tulee hyvät sanat, epärehellisyys muuttuu rehellisyydeksi, perhe-elämän kipeät kohdat parantuvat. Ylpeys muuttuu nöyryydeksi ja parantava sovinto tulee erimielisyyksien sijalle.

Jeesus yhdistää katumuksen yhteyteen taivasten valtakunnan kanssa: “Kääntykää, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle”.

Näin ollen katumus ei ole vain kääntymystä pois synnistä, vaan enemmänkin kääntymistä kohti Jumalan valtakuntaa. Se on kääntymistä pois pahasta ja pimeyden töistä Kristuksen puoleen. Se on kääntymistä siitä, mikä haavoittaa ja tuottaa tuskaa, sellaiseen, joka parantaa ja tuottaa iloa. Se on kääntymistä itsensä miellyttämisestä etsimään tapoja, joilla voisi palvella Jumalaa.

Tässä uudistumisen työssä Jeesus ei pakota meitä, kuten päällikkö alaistaan, vaan kutsuu yhteistoimintaan. Kun Jumala rakastaa meitä, hän ei halua mitään meitä koskevaa suorittaa yksipuolisesti. Rakkaussuhteessa aina annetaan ja saadaan, se on vapaalla valinnalla varustettujen persoonallisuuksien ylevää yhteyttä, jossa ei komenneta eikä käsketä, ei ensimmäisenä vedetä esiin lakeja ja kanoneita, vaan todellinen rakkaus kaikki peittää, kaikki kärsii, kaikki toivoo ja kaikki uskoo.

Kun Jumala lähetti Poikansa maailmaan, hän ei sitäkään tehnyt yksipuolisesti vain jumalallisena toimintana, vaan kutsui ihmisen, Marian, synnyttämään Poikansa maailmaan. Kun Jeesus halusi perustaa maan päälle oman kirkkonsa, hän ei valinnut sitä synnyttämään taivaan enkeleitä, vaan valitsi työnsä jatkajiksi ihan tavallisia ihmisiä, jotka kättensä työllä hankkivat leipänsä. Ja kun Vapahtajamme haluaa pelastaa meidät, jokaisen meistä, hän ei tee sitä väkisin, vaan kutsuen meitä mukaan pelastustyöhömme, tekemään parannusta, ottamaan vastaan evankeliumi ja toteuttamaan sitä omassa elämässämme.

Ja niin kuin aikanaan Kristus toimi ja antoi meille esikuvan, meillä kirkon jäsenilläkään, olimmepa pappeja tai maallikoita, ei ole lupa olla Mestariamme suurempia. Meillä ei ole lupa herroina hallita, vaan ainoastaan rakkaudella palvella toinen toistamme.

Tänään, teofanian, Jumalan ilmestymisen ja Herramme kasteen jälkeisenä sunnuntaina meitä kehotetaan kääntymään Jumalan valtakunnan etsimiseen ja katumukseen. Vapahtajamme meni kasteensa jälkeen erämaahan Hengen kuljettamana. Meitäkin valmistetaan tämän evankeliumin opetuksen kautta edessämme häämöttävään suuren paaston aikaan, oman elämämme erämaavaellukselle, jotta katumuksen uudistamina löytäisimme oman kutsumuksemme tehtävämme ja paikkamme Kristuksen seuraajina ja saisimme voimaa suorittaa tehtäväämme.

Kun siis kuulemme evankeliumista Vapahtajamme sanat: ”Kääntykää, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle”, niin se ei ole päällikön käsky, eikä kauppamiehen houkutus, vaan meidän kaltaiseksemme tulleen Vapahtajamme kutsu hyvään yhteistoimintaan Hänen kanssaan. Tämän kutsun noudattamisesta seuraa, että elämämme uusiutuu ja tulee onnellisemmaksi, ja Jumalankin puolella koetaan iloa meissä tapahtuvasta uudistumisesta. Aamen.