Tsasounan suunnalta
                                                     WWW. TSASOUNA. NET

Johannes Klimakoksen sunnuntaina

Mk. 9:17–31

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Olemme edenneet paastomatkallamme suuren paaston neljänteen sunnuntaihin, ja tänään kirkko kutsuu meitä kaikkia olemaan maailmassa rauhan, toivon ja rakkauden välikappaleita. Sillä juuri sitä varten Kirkko kehottaa meitä paastoamaan ja rukoilemaan enemmän paaston aikana enemmän kuin muina aikoina vuodessa. Sillä Raamattu sanoo, että ”kaikelle on aikansa ja paikkansa auringon alla”. Suuren paaston aikana meitä kutsutaan kulkemaan Kristuksen kanssa Hänen kärsimyksissään ja käymään niihin sisälle valmistautuessamme viettämään suurinta lahjaa, joka on ihmiselle annettu – Kristuksen ylösnousemusta.

Kuitenkin monet ihmiset tämän suuren paaston aikana kokevat ikään kuin he olisivat joutuneet luopumaan jostakin itsessään ja pitävät paastoa rangaistuksena tai taakkana, jota täytyy sietää neljäkymmentä päivää. Pikemminkin meidän tulisi nähdä tämä kausi suuren ilon aikana. Kristus opetti opetuslapsilleen, että paastotessaan heidän tulee ”voidella päänsä, pestä kasvonsa ja olla iloisia”. Paasto on aikaa, jolloin tulee antaa kunnia Jumalalle, eikä vain ponnistelua, niin että ruumiimme joutuu äärirajoilleen. Kysymys, joka meidän on jatkuvasti asetettava itsellemme kuuluu:” Mitä varten minä paastoan? Mitä minä odotan?” Vastaus tähän on: JUMALAAN KOHDISTUVAN TOIVON tähden, joka on ylösnousseeseen Herraan kohdistuvaa toivoa, ja toivoa jokapäiväisessä elämässäni, joka yhdistää minut toivoon omasta ylösnousemuksestani Kristuksen toisessa tulemuksessa.

Pyhä Raamattu muistuttaa meitä, ettemme ole tulleet olemassaoloon sattumalta tai evoluution, asteittaisen kehittymisen, myötä. Olemme eläviä siksi, että Jumala on pannut meihin oman henkensä. Siksi meidän tulee tänään kysyä: ”Jos minussa on Jumalan henkäys, jos minut on tehty Jumalan kuvan ja kaltaisuuden mukaan, niin mitä se kertoo minun luonteestani ja käyttäytymisestäni ihmisolentona?” Jumala on tarkoittanut meidät olemaan kokonaan puhdas ja hyvä, koska Jumala on täysin puhdas ja hyvä ja Hän loi meidät kaltaisuuttaan varten. Kuitenkin oman tottelemattomuutemme vuoksi olemme Jumalalle vieraan, lihan hengen, vallassa.

Meidän kunkin sisällä ovat Pyhän Hengen hedelmät sekä lihan hedelmät. Toisin kuin Jumala, meillä on mahdollisuudet rakastaa tai vihata, olla uskollisia tai uskottomia, osoittaa hyvyyttä tai kateutta. Meidät voi myöskin täyttää toivo tai voimme olla toivottomia tai epätoivoisia

Synnillisen luontomme vuoksi meidän on jatkuvasti taisteltava seksuaalista moraalittomuutta, epäpuhtautta, epäjumalanpalvontaa, kateutta, vihamielisyyttä, raivoa, itsekkyyttä, kunnianhimoa, eriseuraisuutta ja eripuraisuutta, kateutta ja monia muita häiriöitä vastaan, jotka eivät kuulu Jumalaan. Pyhä Gregorios Nyssalainen sanookin, että synti on ”hyvän puuttumista”. Tämän päivän maailmassamme vaikuttava paholainen oli kerran korkein enkeleistä, mutta lankesi hyvyydestä, johon hänet oli luotu. Kutsumuksemme kristittyinä on elää ja käyttäytyä sillä tavoin, että Kristus tulee meissä esiin.

Kasteessa olemme riisuneet pois vanhan luontomme ja meidät on kutsuttu toimimaan uuden luontomme mukaan, jonka tulee uudistua tiedossa Jumalan kuvan mukaan. Sen vuoksi kristittyjen vaikuttimena tulisi olla myötätunto, ystävällisyys, vaatimattomuus, sävyisyys, pitkämielisyys, kärsivällisyys, anteeksiantavaisuus ja ennen kaikkea rakkaus.

Paaston alussa ortodoksisuuden sunnuntai opetti meille pelastuksesta ikonien kunnioittamisen kautta, muistuttaen, kuinka Jumala tuli ihmiseksi asuakseen keskellämme. Jeesuksen ihmiseksi tuleminen palautti ihmisluonnolle sen alkuperäiset, luomisessa sille annetut, mahdollisuudet. Kasteen sakramentissa kuulemme laulettavan: ”Niin monta kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet”. Sen vuoksi meidät on kutsuttu toteuttamaan tuota kuvaa itse kukin elämässään. Hänen rakkautensa on meissä jokaisessa toivona. Johannes Evankelista kirjoittaa: ”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:16) ja pyhä Johannes Klimakos, jota kunnioitamme tänään, näkee toivon rakkauden kaltaisena. Hän kirjoittaa: ”Toivo on rakkauden taustalla oleva voima. Toivo saa meidät tähyämään rakkauden palkintoa. Toivo on salattujen aarteiden yltäkylläisyys. Se on varma tae meille varatuista runsaista rikkauksista. Se on lepo raadannasta, rakkauden portti. Se estää epätoivoa ja on sen kuva, mikä ei vielä ole käsillä. Kun toivo katoaa, katoaa rakkauskin. Ponnistelut ovat kiinni siinä, työ riippuu siitä ja armo on kaikkialla sen piirissä.

Toivo syntyy Herran lahjojen kokemisesta, ja jos joku ei ole kokenut sellaista, on aina kahden vaiheilla. Viha hävittää toivon, sillä toivo ei tuota pettymystä ja vihaisella ei ole armoa”.

Tästä muistuttaa meitä myös Gregorios Nyssalainen sanoessaan: ” Jumalan kuvaksi ei luotu taivaita eikä tähtiä, vaan ainoastaan sinä olet Jumalan kuva. Tuossa kuvassa on inhimillinen suuruutemme ja suurin toivomme.

Suuri paasto on tärkeä ajan jakso vahvistaa uudelleen Kristuksen kuvan mukaista ihmisyyttämme, joka perustuu toivoon. Tuo toivo on perheen ja onnistuneen avioliiton kulmakivi, ja auttaa kasvattamaan hyviä lapsia luomaan parempaa yhteiskuntaa. Elämme maailmassa, jossa ihmisenä olomme on joutunut epäjärjestykseen ja muuttunut erilaisten muoti-ilmiöiden perässä juoksemiseksi.

Tänään Kirkko muistuttaa meitä siitä, että olemme paljon parempia kuin ajattelemme olevamme, koska meidät on muotoiltu Jumalan kuvan ja kaltaisuuden mukaan. Hän kohottaa meidät ja rakastaa meitä enemmän kuin enkeleitään.

Kuitenkin jotkut meistä kokevat, ettei heitä rakasteta, että heidät on hylätty, että heitä kohdellaan kaltoin. Monien elämällä ei tunnu olevan suuntaa.

Kaiken kilvoittelumme ja ponnistelumme päämäärä on mielen rauha, joka on saavutettavissa yhteydessä Jumalan kanssa. Ihmisen alkuperäinen kutsumus on osallisuus jumalalliseen elämään, Hänen täyteyteensä ja ihanuuteensa.

Tänään kunnioittamamme pyhittäjä Johannes Klimakoksen opetukset ja ajatukset, vaikka ne ovatkin omistetut luostarikilvoittelijoille, ovat yleisinhimillisiä, jotka saattaa maailmassakin elävät ihmiset pysähtymään ja miettimään elämän arvoja paastokilvoituksen näkökulmasta.

Rukous ja paasto ovat evankeliumin meille osoittamat keinot sekä sielumme että ruumiimme elämän kohentamiseksi ja tervehdyttämiseksi. Niiden avulla voimme kasvattaa itseämme käytännössä rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiämme, opimme pyytämään anteeksi ja antamaan anteeksi ja saattamaan aineelliset ja hengelliset arvot sopusointuun elämässämme.

Pyhä Johannes, rukoile Jumalaa meidän puolestamme. Aamen.