Tsasounan suunnalta
                                                     WWW. TSASOUNA. NET

    Herran temppeliintuomisen juhlana

                  

     Lk. 2: 22—38

Tänään kirkko viettää Vapahtajamme temppeliin tuomisen pyhää tapahtumaa. Juhlan kreikankielinen nimitys tarkoittaa suomennettuna "kohtaaminen". Läntisessä perinteessä juhlan nimenä on ”Kynttilänpäivä”. Kristuksen vanhemmat osoittivat kuuliaisuutta ikivanhalle perinteelle tuomalla jumalallisen lapsukaisen temppeliin. Ikonin kuvaamassa juhlan tapahtumassa Jerusalemin temppelin Nikanor-portilla, äidin puhtaaksi julistamisen paikalla, seisoo ryhmä ihmisiä. Siinä ovat Maria ja Joosef sekä vanhus Simeon ja naisprofeetta Hanna. Ryhmän keskipiste on Jeesus- lapsi, johon kaikkien huomio on kääntynyt.

Vanhurskas Simeon Pyhän Hengen vaikutuksesta ottaa hänet vastaan ja näkee toiveensa toteutuvan. Hän liikuttuu syvästi nähdessään "pelastuksen ilmestyneen" (Lk. 2: 30) ja puhkeaa Jumalan ylistykseen ja lausuu: "Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan: sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille."

Vanhus tietää, että hän pitää sylissään arvokkainta lahjaa, minkä Jumala koskaan on maailmalle lahjoittanut. Samoin naisprofeetta Hannakin hurskaana naisena kertoo kansalle tästä lapsesta, joka on ihme. Juhlan litaniaveisussa tätä lapsukaista, Jumalan Poikaa, puhutellaan lapsukaiseksi ruumiiltaan, mutta vanhukseksi ymmärrykseltään.

Ortodoksisessa kirkossakin tunnetaan tätä juutalaista perinnettä vastaava ns. kirkottelu eli kirkottaminen Valitettavasti vain tämä raamatullinen perinne on unohtumassa. Kirkottaminen toimitetaan lapsen ollessa neljänkymmenen päivän ikäinen. Tavallisimmin liturgian alussa pappi ottaa syliinsä kirkon ulko-oven äärellä lapsukaisen, joka on ensimmäistä kertaa mukana kirkossa toimitettavassa pyhässä palveluksessa. Hänet esitellään Jumalan kansalle ja hän osallistuu seurakunnan kanssa pyhään ehtoolliseen.  Seurakunta rukoilee lapselle hengellistä ja ruumiillista terveyttä, ja mikäli lasta ei ole vielä kastettu, hänelle rukoillaan esteetöntä osallistumista kasteen ja Herran Pyhän Ehtoollisen sakramentteihin. Siunaten lasta ristinmerkillä Kolmiyhteisen Jumalan nimeen pappi lukee vanhurskaan Simeonin rukouksen. Myös äidin puolesta rukoillaan.

Kirkkoon tuotu lapsi on myös elävä muistutus kaikille lapsenkaltaisuuteen pyrkimisestä. Lapsenkaltaisuus on nöyrää Jumalan lapseksi tunnustautumista. Jeesus Kristus, jota maailma ei tuntenut ja jota hänen omansa eivät ottaneet vastaan, antaa kaikille, jotka uskovat hänen nimeensä, voiman tulla Jumalan lapseksi. Jumalan lapset muodostavat Jumalan perheen, seurakunnan, joka yhdestä suusta ja yhdestä sydämestä ylistää ja kiittää Isää rakkaudesta, jolla Hän on meitä rakastanut. Jos luotamme siihen, että Jumala rakastaa meitä, rakastamme myös toinen toistamme. Siten osoitamme kuuliaisuutta Hänen tahdolleen, jonka lapsia olemme.

Vanhurskaan Simeonin mukaan Jeesus on määrätty henkilöksi, joka panee kaikki ratkaisun eteen. Hän on toisille lankeemukseksi ja toisille lankeemuksista nousemiseksi. Ne, jotka hylkäävät Hänet ja hänessä tarjotun pelastuksen, tuomitaan. Ne, jotka ottavat Hänet ja Hänen sanansa vastaan, nostetaan lankeemuksesta. Heille avautuu Jumalan lapsen tie, Jumalan valtakuntaan johtava tie.

Usko Jeesukseen Kristukseen on nöyrää turvautumista Häneen ja uskollisuutta Hänelle. Se on osallisuutta Hänen elämäänsä. Hän kulki kärsimyksen tien. Hänen äitinsä ja Hänen lähimmät ystävänsä kantoivat omat ristinsä. Kristityn elämä on kohtalon yhteyttä Herran elämään ja kuolemaan. Se on myös yhteyttä Hänen ylösnousemukseensa.

Kristillisen kasvatuksemme kannalta on valitettavaa, että vain harvat seurakuntalaiset tuntevat vanhojen kirkollisten juhliemme tekstit, perehtyvät niihin ja rikastuvat juhliemme hengellisistä hedelmistä. Kirkollisen kasvatuksemme tulee pohjautua Kirkon elämän rytmiin. Siihen rytmiin, jonka liikkeellepanevana voimana on itse Jeesus Kristus. Suurten juhlapäivien tavat ja juhlavuus johdattavat meitä ortodoksiaan. Ja näin tapahtuu erityisesti juuri lapsena, tuodessamme lapsia kirkkoon, paljon ennen kuin he ymmärtävät tapojen merkityksen?

Ihminen liitetään Kristuksen yhteyteen Kasteen sakramentissa. Kaste toimitetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen upottamalla, sillä kaste liittää ihmisen Kristuksen kärsimykseen ja alennukseen, Hänen kuolemaansa ja hautaamiseensa, mutta samalla Hänen kunniaansa. Kastetusta tulee Kristuksen oma ja kirkon täysivaltainen jäsen. Täysivaltaisuutta ilmentää mirhavoitelun sakramentti, jossa kastettu saa Pyhän Hengen armolahjan. Tähän viittaa Johanneksen lähetyskirjeen tunnettu kohta: "Teillä on voitelu Pyhältä"(1. Joh. 2: 20). Lapsikaste on muodostunut monelle kristitylle ongelmaksi. Jotkut kokevat sen riittämättömäksi, sillä siihen ei liity omakohtaista, tietoista valintaa. Kuitenkin apostolinen perinne tunsi aikuiskasteen ohella myös lapsikasteen. Lapsikasteen puolesta kertoo apostolisen ja varhaisen kirkon hautataide, runous ja monet tiedot lapsena kastetuista kristityistä, jotka olivat apostolien oppilaita.       

Historiallista lähtökohtaa tärkeämpää on itse kastetoimituksen hengen ymmärtäminen. Korostetaanko Jumalan armotekoa, jonka kohteena on avuton, heikko ihminen vai ihmisen omakohtaista tietoista uudestisyntymistä. Uudestisyntyminen, koko elämän kestävä katumus ja mielen uudistaminen, on kristityn jokapäiväistä todellisuutta. Se on kaiken uskonnollisen kokemuksen perusta. Raamattu ilmaisee, että ihminen kokonaisuudessaan on Jumalan kuva. Usein tämä unohdetaan ja korostetaan ihmisen Jumala-kuvaan liittyvän hänen älykkyyteensä. Isät nimittävät sattuvasti ihmistä "eläväksi teologiaksi". Syntymästään lähtien hän on Jumalan kuva tai kuten kirkon isät sanovat 'Jumalan ikoni". Siksi hänet on tuotava niin nuorena kuin mahdollista jumalallisen rakkauden vaikutuspiiriin. Kaste ja mirhavoitelu avaavat lapsen hengelliselle elämälle tärkeän ehtoollisyhteyden.

Eukaristia, Pyhä Ehtoollinen, ilmentää selkeästi, kuinka Jumalan kuvana oleminen merkitsee myös sitä, että me olemme Jumalan "jälkeläisiä" (Apt. 17: 28), Hänen lapsiaan. Luojan ja luodun välinen kuilu katoaa, ja ihminen tuntee Jumalan ja on yhteydessä Häneen. Eukaristia ja kaste ylittävät ihmisjärjen rajat, siksi niitä ei voi sitoa vain ihmisen ymmärrykseen. Mutta niiden vaikutus on sisäinen ja kokonaisvaltainen, mikäli ihminen tietoisesti ja vapaaehtoisesti avaa sydämensä Jumalan rakkauden vaikutukselle.

Rakkaus sulkee piiriinsä jokaisen, suurimmankin syntisen. Tästä rakkaudesta julistaa myös Herramme temppeliin tuomisen juhla. 

Tätä sunnuntaita kirkossamme nimitetään myös Sakkeuksen sunnuntaiksi evankeliumijaksossa mainitun miehen mukaan. Tämä mies oli tullimiesten päällikkö, publikaani, jota juutalaiset vihasivat, sillä hän keräsi varoja juutalaisilta roomalaisille. Toinenkin ominaisuus teki Sakkeuksesta kansan silmätikun. Hän oli pienikokoinen. Jumala ei kuitenkaan katso henkilöön, silloin kun hän toteuttaa omia suunnitelmiaan. Jumalan silmissä ei ole suuria eikä pieniä ihmisiä, on vain syntisiä ihmisiä. Juuri syntisiä pelastamaan Jumala lähetti Poikansa. Niin kuin kiurujen saapuminen keväällä enteilee kesän tuloa, tänään kuulemamme evankeliumin kertomus Sakkeuksesta on aina paastokevään airut.   

Valmistautuessamme matkalle halki paaston meidän on punnittava sisimmässämme oma tilamme: omat kaipuumme, halumme ja pyrkimyksemme. Jos kaipuumme ja ikävämme kohdistuu Jeesuksen kohtaamiseen ja näkemiseen, ryhdymme Sakkeuksen tavoin toimenpiteisiin päämäärämme saavuttamiseksi. Päämäärämme on ylös nousseen Kristuksen kohtaaminen kirkkaudessaan omassa elämässämme. Niin kuin Sakkeuksen kohdalla myös meidän elämässämme on tapahtuva, että Vapahtajamme näkee      aidot pyrkimyksemme Hänen kohtaamisekseen.

Kohta alkava paaston aika on sydämemme ja sisimpämme puhdistamisen  aikaa. Se on sodan julistus omia himojamme ja kaikkia, muitakin esteitä vastaan, jotka estävät meitä pääsemästä osallisiksi taivaan valtakunnan kirkkaudesta ja ilosta. Taistelun päätös, ylös nousseen Kristuksen kirkkaus ja ilo, ovat jo olemassa. Sitä kohti olkoot kaipauksemme ja ponnistelumme. Sakkeuksen kaipuu kohdistui Jeesuksen näkemiseen ja kohtaamiseen. Hänen kaipuunsa koki täyttymyksensä. Tuo päivä muutti Sakkeuksen sisimmän ja koko hänen elämänsä uudeksi. Niin on tapahtuva meillekin, kun olemme päättäväisiä pyrkimyksessämme. Aamen.