Tsasounan suunnalta
                                                     WWW. TSASOUNA. NET

Sunnuntai teofanian edellä

Mk. 10:46 -52

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!

Tämän päivän evankeliumissa tapaamme sokean miehen, Rinnakkaisevankeliumeista käy ilmi, että hän on Bartimeus, Timeuksen poika. Hän ei ilmeisestikään ollut enää nuori mies. kerjäten Jerikon portilla. Hän oli saanut ylläpitonsa ohikulkijoiden armeliaisuudesta. Todennäköisesti hän oli elämänsä aikana koetellut kaikkia olemassa olevia keinoja ja tapoja tulla parannetuksi. Lapsena hänet oli mahdollisesti viety temppeliin, oli rukoiltu ja uhrattu hänen puolestaan. Hän oli käynyt niiden luona, joilla oli parantamisen lahja. Lukemattomia kertoja hän oli pettynyt. Kaikkia inhimillisiä keinoja oli käytetty, mutta silti hän oli pysynyt sokeana.                

Eräänä päivänä hän saa tietää, että väkijoukon meluamisen saa aikaan ohitse kulkeva Jeesus Nasaretilainen. Toivonkipinä, joka kuitenkaan vuosien varrella ei ollut päässyt sammumaan, leimahtaa nyt yhtäkkiä tuleksi, palavaksi toivon rovioksi. Jeesus, josta hän oli kuullut, mutta jota ei ollut koskaan päässyt kohtaamaan, kulki siinä ohi. Niin sokea alkaa, huutaa: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua".                

Se oli täydellisin uskontunnustus, mitä hän saattoi tuolla hetkellä tehdä. Juuri sinä hetkenä hän uskalsi toivoa pelastustaan ja parantumistaan, terveeksi tulemistaan vain siksi, että hänen epätoivonsa oli niin syvä.

Mutta silloin tapahtuu jotakin, mitä jatkuvasti tapahtuu elämässämme; edellä kulkijat käskivät hänen olla hiljaa.

Jokainen, joka on kokenut toivon ja epätoivon välisen kamppailun sisimmässään, ymmärtää sokean Bartimeuksen mielentilan tuolla hetkellä.

Meidänkin elämässämme on tapahtunut, että etsittyämme ja taisteltuamme vuosikausia omin voimin alamme yhtäkkiä huutaa Jumalan puoleen. Tuolloin monet äänet yrittävät hiljentää rukouksemme, niin ulkonaiset äänet kuin myös sisäiset. Kannattako nähdä vaivaa ja rukoilla? Olen jo monta vuotta rukoillut ja taistellut, eikä Jumala ole välittänyt? Välittäisikö Hän nytkään? Mitä hyötyä on rukouksesta? ja niin tämän kiusaajan ajatustulvan seurauksena toivottomuus palaa. Ja kun on toivoton, on kuin olisi sokea.

Sokeutta on monenlaista. Bartimeus oli tuskallisen tietoinen siitä, että hänen ruumiillinen sokeutensa, oli syynä siihen, että näkyväinen maailma ikään kuin pakeni häntä. Hänen epätoivoinen huutonsa tuli täydellisen eristyneisyyden syvyydestä.

On olemassa sellainen epätoivon aste, jolloin yhtyy täydellinen toivo. Silloin rukouksemme ei ole sanamuodoltaan viimeistelty, oikeastaan se ei ole sanoja, vaan hätä, joka sisältää avunpyynnön. Ja meitä kuullaan, mitä suurempi on vastustus rukoillessamme kiusaajan vaikuttaessa ajatustemme kautta, sitä ilmeisempää on myös, että apu on lähellä. Kiusaaja ei koskaan hyökkää meitä vastaan niin raivoisasti kuin silloin, kun olemme lähellä taistelumme päämäärää.                

Emme saa kuunnella noita luovuttamiseen kehottavia ääniä. Mitä lujemmin ne huutavat sitä lujempi aikomuksemme pitäisi olla. Meidän pitää olla valmiita huutamaan niin kauan kuin on tarpeen ja yhtä äänekkäästi kuin Bartimeus.                

Bartimeus tiesi, ettei hänellä ole mitään toivoa, jos tämä viimeinen raukeaisi. Tämän toivottomuuden syvyys oli kuin kaivo, josta virtasi vakaumuksen täyteinen usko ja kaikki esteet läpäisevä rukous.                

Niin Jeesus sanoi:" Saa näkösi, sinun uskosi on sinut pelastanut".     

Itse kukin olemme ikään kuin sokeita. Hyvin usein on niin, että ihminen on tietoinen vain käsin kosketeltavasta maailmasta. Näkymättömälle maailmalle hän on sokea. Näin hänellä ei ole tietoa siitä, että Jumala on kaikkialla maailmassa ja että maailma on Jumalassa. Hän ei oikeastaan kykene tajuamaan, että Jumala on Taivaallinen kuningas, joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä Hyvyyden Lähde ja Elämän Antaja. Jos niin on, olemme Herramme sanojen mukaan niitä, ”jotka näkevin, silmin eivät näe".                

Silmät ovat näkevät mutta sydän sokea. Tässä suhteessa tarvitsemme kaikki parannusta Jeesukselta. Tarvitsemme Jumalalta silmävoidetta nähdäksemme Kristuksen jokaisessa vastaamme tulevassa. ihmisessä, nähdäksemme meitä lähellä olevat ihmiset ja asiat oikeassa valossa. Tarvitsemme jumalan antamaa näkökykyä, jotta näkisimme ennemmin omat kuin kansaihmistemme heikkoudet. Ajattelemme olevamme oikeassa, emmekä ota huomioon toisten näkökohtia. Olemme usein sokeita ystäviämme ja rakkaitamme kohtaan. Näemme heidät lähellämme, mutta emme todella näe heitä. Katsomme heidän lävitseen. Voisimme yhtä hyvin olla sokeita..                

Kuinka, paljon tarvitsemmekaan rukousta: ”Herra, anna minun saada näköni jälleen".                

Tarvitaan Jeesuksen parantava ihme, jotta sydämemme tulisi uudeksi, että alkaisimme nähdä sydämellämme, että voisimme nähdä toinen toistemme rakkaudella. Maallistuvassa maailmassa on entistä vaikeampaa nähdä Jumalaa. Se ei johdu siitä, että Hän ei toimisi maailmassa, parantaen ja uudistaen armovoimallaan kaikkea, vaan sitä, että emme ole antaneet Jumalalle tarpeeksi tilaa sydämissämme. Tarvitsemme Jumalaa avaamaan sydämemme silmät, jotta näkisimme Jumalan rukouksen kautta ja jumalanpalveluksessa.                

Oman sokeutemme vuoksi olemme oikeastaan Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Jos vain huomaisimme, että sokeutemme takia olemme ulkopuolella Jumalan valtakunnan rikkauksien ja että Jumala on hyväksi nähnyt meidän vaeltaa sokeudessa, jotta alkaisimme ikävöidä valoa ja näkemistä enemmän. Silloin vasta alamme kolkuttaa ovelle, etsiä ja huutaa Herraa avuksi Bartimeuksen tavoin. Kaikki apu ei aina tule silmänräpäyksessä. Bartimeuskin oli elänyt koko elämänsä sokeana. Koko elämänsä hän oli taistellut sisimmässään uskon ja epäuskon, toivon ja epätoivon katkeraa taistelua.                

Meidän on ymmärrettävä, ettemme voi rukoilla Jumalaa esimerkiksi sanoen: "Avaa heti, minulla ei ole kärsivällisyyttä odottaa. Ilmesty eteeni nyt, olen jo liian kauan sinua odottanut".       

Juuri näin me kuitenkin usein rukoilemme. Kahdestakymmenestäneljästä tunnista me onnistumme ehkä irrottamaan Jumalalle kymmenen minuuttia, rukoukseen ja olemme sitten hämmästyneitä tai pettyneitä, kun Pyhän Kolminaisuuden suuruus tai Jumalan valtakunnan siunaukset ja salaisuudet eivät tulekaan meille sillä hetkellä, kun sanomme: ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!"                

Joskus Jumala on nähnyt hyväksi olla vastaamatta heti rukouksiimme. Siitäkin meidän tulisi oppia, olemaan kiitollisia. Se opettaa meitä kolkuttamaan ovelle, koettelemaan ajatuksiamme, harkitsemaan tekojamme ja niiden merkitystä, arvioimaan koko olemuksemme mielijohteita, kysymään itseltämme, onko tahtomme todella suuntautunut Jumalaan vai katsommeko Häneen vain saadaksemme hetkellistä helpotusta taakkaamme. Jumala tahtoo, että oppisimme tuntemaan Häntä itsemme tuntemisen kautta. Pyhä Johannes Krysostomos on sanonut: "Löydä sydämesi avain. Tulet huomaamaan, että tämä avain avaa myös Jumalan valtakunnan oven."

Usko, epätoivo ja rukous liittyvät toisiinsa.

Bartimeuksesta voimme oppia, että kokosydämisesti kääntyessämme Jumalan puoleen Hän aina kuulee meitä. Jos toivottomuuden hetkellä käännymme Jumalan puoleen tietäen, että vain Jumala on ainoa jäljellä oleva mahdollisuutemme ja sanomme: ”Minä luotan sinuun ja annan sinun käsiisi sieluni ja ruumiini ja koko elämäni, silloin epätoivo on johtanut meidät uskoon.

Me pelastumme uskon kautta. "Sinun uskosi on sinut pelastanut", Jeesus sanoi Bartimeukselle. Uusi elämä alkoi Bartimeukselle tuosta hetkestä.

Näin uuden vuoden alussa tähyilemme tulevaisuuteen, uuteen ja parempaan. Kiitämme Jumalaa menneestä ja kaikista Hänen meille suomista hyvyyksistä, joita me ansiottomat syntiset palvelijat olemme Häneltä saaneet. Uutta ja parempaa, me odotamme. Haluaisimme maailman tulevan paremmaksi, haluaisimme elämämme muuttuvan parempaan suuntaan.

Dostojevskin ohje oli:" Jos haluat muuttaa maailman, aloita itsestäsi".

Oman sokeutemme ja syntisyytemme tajuaminen on alku katumukseen. Katumus on alku uudistumiseen. Se on alku kohti sitä elämää, johon meidät on kutsuttu ja luotu. Se on uudelleen palaamista kasteen armoon.  Se on Kristuksen ristin hyväksymistä elämäämme. Se on omien vikojemme, puutteittemme ja epätäydellisyytemme murehtimista. Se on jokapäiväistä pyrkimystä uudistaa suhteemme kanssapalvelijoihimme, lähimmäisiimme. joissa on Kristus, osoittamalla heitä kohtaan myötätuntoa ja sääliä ja luopumalla enemmän omasta tahdosta kuin viedäksemme asiat oman tahtomme mukaiseen päätökseen.

Jumalan tahdon mukainen elämä on jokapäiväistä Kristuksen ristin kantamista ja vaikeinta tässä ristinkantamisessa on omasta tahdosta luopuminen.

Rukoilemme Vapahtajamme opettaman rukouksen sanoin: "Tulkoon Sinun valtakuntasi. Tapahtukoon Sinun tahtosi' Se tarkoittaa: Tapahtukoon minulle kaikkea, mitä Sinä tahdot. Anna minulle kaikkea, mitä tahdot, niin paljon kuin Sinä tahdot ja silloin kun Sinä tahdot.

Näin uuden vuoden alussa suunnistautuessamme muistuttavat meitä Kristuksen sanat:1 ”Minä olen tie totuus ja elämä. Ilman minua ette voi mitään tehdä."

Lähtekäämme joka päivä vaeltamaan Bartimeuksen tavoin näkevänä.

"Tämä on se päivä, jonka Herra teki, iloitkaamme ja, riemuitkaamme siitä". Jokainen päivä, tämäkin, on Jumalan siunaama. Se on Jumalan oma. Astukaamme siihen sisälle. Kulkekaamme päivämme Jumalan sanansaattajina. Kenet kohtaammekin, kohtaamme hänet Jumalan omalla tiellä. Tehtävämme on olla osoittamassa Jumalan Isän, Kristuksen ja Pyhän Hengen ja evankeliumin läsnäoloa. Se on tehtävämme jokaisena päivänä. Meidän on varauduttava käymään tilanteesta toiseen Jumalan nimissä, kulkemaan Jumalan Pojan tavoin nöyryytettynä ja nöyränä totuudessa ja valmiina kestämään jopa vainoa.               

Jos otamme tämän päivän Jumalan siunaamana päivänä, jonka Jumala on itse valinnut, silloin jokainen kohtaamamme henkilö on Jumalan lahja. Samoin jokainen tilanne, katkera tai miellyttävä on Jumalan lahja meille. Jos otamme sen lahjana, kestämme millaisen tilanteen tahansa. Meidän on oltava valmiita kestämään mitä tahansa. Silloin rukoileminen ja, elämä ovat saman mitalin kaksi puolta. Toimit ja rukoilet samassa hengenvedossa, sillä kaikki tilanteet, jotka seuraavat toinen toistaan, vaativat Jumalan siunausta.                

Jatkuvana rukouksenamme olkoon Bartimeuksen rukous: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua, anna minun saada näköni jälleen".

Herra on avaava ja antava meille kyvyn nähdä itsemme ja toinen toisemme ja kaiken Jumalan valtakunnan ja Kristuksen kirkkauden sekä ylösnousemuksen kirkkauden valossa.

Olemme myös Bartimeuksen tavoin lähtevä seuraamaan Jeesuksen askelissa ristiämme kantaen ja Häntä kiittäen. Ja koko maailma, on Hänelle ylistystä kantava.

Aamen.