Tsasounan suunnalta
                                                     WWW. TSASOUNA. NET

Gregorios Palamaksen sunnuntaina

Mk.2: 1-12

Isän ja Pojan Pyhän Hengen nimeen!

Tätä paaston ajan toista sunnuntaita nimitetään Gregorios Palamaksen sunnuntaiksi. Pyhä Gregorios oli Tessalonikan arkkipiispa ja eli ja vaikutti 14. vuosisadalla. Äsken kuulemamme tropari kuvasi Gregoriosta oikean uskon valoksi, kirkon opettajaksi ja tueksi, erakkojen kaunistukseksi ja ihmeidentekijäksi. Näin paaston alussa pyhä Gregorios on asetettu meille oikean paaston opettajaksi.

Paastokilvoitus on apukeino pyrkiessämme täydellistymiseen ja ihmisluonnon jumaloitumiseen. Kirkon käsityksen mukaan ihmisluonto kilvoituksen kautta asteittain täydellistyy ja jumaloituu. Paastokilvoitus on paluuta paratiisin tilaan. Tästä meitä halutaan muistuttaa tänä päivänä. P. Gregorios on puhunut ja opettanut Taaborin valkeudesta, jonka opetuslapset näkivät Vapahtajan kirkastumisihmeessä vuorella. Gregorioksen opetuksen mukaan Herramme tuolloin osoitti opetuslapsille, millaisen meidän henkemme puvun tulee olla lähestyessämme Jumalaa. Taaborin valkeus osoittaa myös sen, millaisen sielun kauneuden mahdollisuuden Aadam oli menettänyt synnin seurauksena. Tietä hengen kirkastumiseksi meissä kutsutaan jumaloitumiseksi. Ihmisen sielussa on Jumalan kuva ja hänen hengessään mahdollisuus Jumalan kaltaisuuteen. Pyhät isät opettavat, että Jumala tuli Kristuksessa ihmiseksi, jotta ihminen voisi asteittain kehittyä kohti Jumalan kaltaisuutta. Jumalan Poika tuli ihmisen pojaksi, jotta ihmisen pojat voisivat tulla Jumalan Pojiksi. Jumaloituminen on uskonelämään oleellisesti liittyvää ja kaiken kilvoituselämän päämäärä. Tästä korkeasta päämäärästä meitä näin paaston alussa halutaan muistuttaa.

Erityisesti paaston aikana kirkko rukoilee ihmisen jumaloitumisen ihmettä, kirkon hengellisen elämän tavoitteen toteutumista. Sitä kohti olemme matkalla. Jumaloituminen ei ole vain oppia ja teoriaa, vaan ihmisen kilvoituksen jatkuvaa tapahtumaa.

Tämän päivän evankeliumi kertoo meille halvaantuneesta miehestä ja hänen neljästä ystävästään, jotka toivat tämän miehen Jeesuksen luo kantaen häntä vuodematolla. Nähdessään miehen Jeesus tiesi tämän halvaantumisen olevan synnin aiheuttamaa. Siksi Hän aivan ensiksi sanoi: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi”.  Annettuaan anteeksi sairaan miehen synnit Jeesus seuraavaksi kohdistivat huomionsa sairauden syystä, synnistä, sen vaikutukseen, halvaantumiseen. Siksi Hän sanoo anteeksi saaneelle halvaantuneelle: ”Ota vuoteesi ja kävele!”  Ja niin kuin evankeliumi kertoo, mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden!

Kuinka moni tänä päivänä onkaan ikään kuin halvaantunut siksi, ettei ole saanut anteeksi syntejään. He ovat kokonaan niiden peittämiä. He antavat niiden jäytää sisällään. Halvaantuneen tavoin he tietävät ainakin hämärästi olevansa syntisiä. Mutta toisin kuin halvaantuneella heiltä puuttuu halua parantua ja saada anteeksi. He eivät etsi anteeksiantamusta, joka avaisi heille uuden tien, vaan sen sijaan he yrittävät rankaista itseään syntiensä vuoksi. Sen vuoksi he pitävät kiinni vuodealustastaan, joka on heidän itsensä rankaisemisen vertauskuva, ikään kuin vuodealustalla kärsiminen sovittaisi heidän syntinsä. Niin kauan kuin he kärsivät, heistä tuntuu, että he maksavat synneistään. Se tavallaan vähentää heidän sielunsa tuskaa. Sovitusta ja puhdistusta ei kuitenkaan saa aikaan vuodealusta, vaan risti. Eivät kaikki maailman vuodealustat tai kärsimys voi pyyhkiä pois syntejämme. Ainoastaan Vapahtajamme Jeesus Kristus voi sen tehdä.

Tässä suhteessa monet meistä ovat erilaisia kuin halvaantunut ja hänen ystävänsä. Mies halusi parantua ja saada anteeksi niin kuin hänen ystävänsäkin halusivat hänen parantuvan. Ei vain siinä, että ystävät toimivat ja repivät katon auki voidakseen viedä hänet Jeesuksen luo, vaan myös siksi, että Jeesuksen sanottua: ”Sinun syntisi annetaan anteeksi”, halvaantunut uskoi heti. Kun Jeesus pyysi häntä nousemaan, hän ei väitellyt siitä, oliko hän todella parantunut vai ei. Hän uskoi ja nousi jaloilleen.

Parantuminen ei tapahtunut vain suuresta halusta saada anteeksi, vaan myöskin heidän suuren uskonsa vuoksi. Evankeliumi kertoo: ”Kun Jeesus näki heidän uskonsa”. Voimme kysyä kenen uskon? Noiden neljänkö vai kaikkien viiden? Luultavasti tässä tarkoitetaan myös halvaantuneen uskoa.

Tänäkin päivänä Jeesus Kristus nähdessään uskoa vastaa uskomme mukaisesti, anteeksi antaen, parantaen ja antamalla rauhan.

Tänään meitä kehotetaan heittämään sivuun halvaantuneisuuden, itsensä rankaisemisen, itsesäälin ja toimettomuuden vuodealustat, ja tulemaan noiden halvaantuneen ystävien kaltaisiksi, jotka toivat miehen Jeesuksen luo. Suurin asia, mitä ystävä voi toiselle tehdä, on tuoda hänet Kristuksen luo. Vapauttamalla meidät synnin ja syyllisyyden halvaannuksesta Vapahtajamme tekee meistä vastuullisia Kirkon, Hänen Ruumiinsa, jäseniä. Nuo neljä ystävää vertauskuvallisesti osoittavat meille, millainen jokaisen kirkon jäsenen tulisi olla. Meidän on saatettava toisia Kristuksen yhteyteen. Parantaessaan ja eheyttäessään meitä Kristus tekee meistä vastuullisia Kirkon jäseniä, toisin sanoen kykeneviä vastaamaan Hänen tahtoonsa, kantamaan toinen toistemme taakkoja, palvelemaan toinen toistaan rakkaudessa, olemaan noiden neljän ystävän kaltaisia.

Kuinka monta halvaantuneen kaltaista mahtaakaan olla tuttavapiirissämme, jotka paranisivat avullamme? Pelon, syyllisyyden, itseluottamuksen puutteen, heikkouden tai turhautumisen halvaannuttamia ihmisiä, jotka ovat kykenemättömiä toteuttamaan Jumalan heille antamia mahdollisuuksia, koska he eivät saa arvostusta, rakkautta, rohkaisua ja tunnustusta. Ihmisiä, joiden mieli ja henki on vääristynyt monien taakkojen alla.

Jos Jeesus Kristus voi nostaa jaloilleen halvaantuneen miehen, varmasti kaikki muukin mitä Hän sanoo, on totta. Ei vain se, että Hän herättää kuolleet aikojen lopussa, vaan että Hän tekee niin tänä päivänäkin. Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä. Juuri nyt, ei vasta myöhemmin. Juuri tämä on halvaantuneen miehen parantamisen tarkoitus sekä synneistään että halvaannuksestaan ja kaikista ruumiillisista vaivoistaan.

Kuinka me voimme sitten parantua? Ainoastaan kilvoitellen. Vaihtoehtoa ei ole. Ellei kristitty kilvoittele, kamppaile, suunnistaudu kohti Jumalan valtakuntaa taakseen katsomatta, ellei hän yritä ikäänkin kiivetä katolle noiden neljän ystävän tavoin, ja näe vaivaa, hän ei muutu. Tai ehkä hän tuottaa vähän hedelmää.

Suokoon Jumala, että ahkeroisimme selviytyäksemme elämämme vaikeuksista, turhautumisista, kaikesta sekasorrosta ja syntisyydestä, kaikista pahoista tavoistamme, joita on niin vaikea muuttaa, kaikesta ahdingosta, väentungoksesta, jotta voisimme suunnata mielemme ylhäällä oleviin, pyhyyteen, elämämme tarkoitukseen, joka on Kristuksen tunteminen. Se on mahdollista vain, jos tulemme Hänen kaltaisikseen. Meidän on tultava sellaisiksi kuin Hän on, voidaksemme tuntea Hänet.

Juuri siksi meidän on ahkeroitava. Ei siksi, että on olemassa kymmenen käskyä, laki ja kaikki muu. Syy kilvoitukseemme on se, että Jeesus Kristus haluaa meidän tuntevan itsensä läheisesti. Hän haluaa meidän parantuvan kaikesta halvaantuneisuudesta, sokeudesta, kaikista sielumme tahroista, kaikista vajavuuksistamme, jotta voisimme katsoa Häneen, ei niin kuin lasin läpi, epäselvästi, vaan kasvoista kasvoihin – eikä häpeillen vaan kuvaamattomalla ilolla. Tämän vuoksi Hän haluaa meidän tuntevan Hänet. Ja ainoa tapa tuntea Hänet on tulla Hänen kaltaisekseen.

Auttakoon Jumala meitä ponnistelemaan jäljellä olevan paaston ajan niin, että kun saavutamme pyhän Pääsiäisen, Herra koskettaisi meitä erityisellä ja ainutlaatuisella tavalla, jota emme voi edes ymmärtää ja kuvitella, ja antakoon meille voimaa. Aamen.