Tsasounan suunnalta
                                                           WWW. TSASOUNA. NET

Apostoli Tuomaan sunnuntai

Joh. 20: 19–31

Kristus nousi kuolleista!

 

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tämän päivän evankeliumi kertoo Jeesuksen haavoista ja arvista. Kun muut opetuslapset kertoivat Tuomaalle nähneensä Herran, tämä sanoi heille: ”Ellen näe Hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormiani naulojen sijoihin ja pistä kättäni Hänen kylkeensä, en minä usko".

Kahdeksan päivää myöhemmin opetuslasten ollessa Tuomaan kanssa suljetussa huoneessa Herramme seisoi heidän keskellänsä ja sanoi: "Rauha teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan. uskovainen”. Tuomas vastasi Hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!”

Tuomas uskoi, kun hän näki Jeesuksen haavat, sillä haavat olivat hänelle varmin todiste siitä, että tämä oli todellinen Jeesus, joka oli kärsinyt ja kuollut ja joka oli noussut ylös haudasta.

Evankeliumin välityksellä Ylösnoussut Kristus ilmestyy myös meille. Hän näyttää meille haavat käsissään ja kyljissään. Mitä Kristuksen haavat opettavat meille? Mitä ne kertovat meille hänestä?

Ensiksikin ne puhuvat kaikkein kaunopuheisimmin Hänen rakkaudestaan meihin. Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa:" Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme"(Rm. 5:6-8).                

Pikku tyttö istui äitinsä sylissä. Katsoessaan äitinsä kasvoja hän sanoi:" Sinulla on sievin tukka ja suloisimmat silmät, mitä ikinä olen nähnyt. Ja sinulla on kilteimmät kasvot maailmassa. Mutta miksi sinun kätesi ovat noin rumat?" Äiti kertoi silloin tytön vielä ollessa aivan pieni vauva heidän talonsa syttyneen palamaan. Äiti oli juossut taloon ja noutanut tytön sieltä pois. Siinä hänen käsivartensa ja kätensä olivat pahoin palaneet. Kun tyttö tämän kuuli, hän alkoi itkeä. Hän sanoi: "Sinun kätesi ovat kaikkein kauneimmat. Olen rakastanut sinua aina, mutta nyt rakastan sinua enemmän kuin koskaan".                

Jeesuksen haavat kertovat Hänen rakkaudestaan meitä kohtaan. Noiden haavojen tulisi saada jokaisen todellisen kristityn huudahtamaan Tuomaan ja pikkutytön tavoin: "Herrani ja Jumalani, rakastin sinua aikaisemminkin, mutta nyt enemmän kuin koskaan".                

Toiseksi Jeesuksen haavat opettavat meille, että elämä on taistelua. Kukahan on keksinyt ajatuksen, että kristityn ei tarvitse kärsiä. Pyhä Augustinus sanoi: "Jumalalla on yksi Poika, jossa ei ole syntiä, mutta Hänellä ei ole yhtään poikaa, joka ei kärsisi". Hän ei koskaan ole luvannut meille elämää ilman kärsimyksiä. Hänen oma Poikansakin kärsi. Mutta Hän on luvannut meille voiton kärsimyksissämme. "Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä. Minä olen voittanut maailman”, Hän sanoi.     

Kolmanneksi Jeesuksen haavat puhuvat Hänen rakkaudestaan myös meidän haavoihimme. Kristityn kärsimysten raskain osa on kiusausten hetket, jolloin epäilee, ettei Jumala ole mukana kärsimyksissä auttamassa, vaan että Hän on jossain kaukaisessa loistossa, valitusten ulottumattomissa. Niin ei kuitenkaan ole!           

Ensimmäiseksi Jeesus näyttää kärsivän luo tullessaan käsiensä haavat ikään kuin tunnussanana. Silloin kun sisimmässämme kapinoimme kärsimyksiämme ja valittelemme, miksi tämän pitää tapahtua minulle, silloin Hän näyttää meille kätensä. Ihmisen synti aiheutti Jeesuksen ruumiin haavat. Jos meidän pitäisi valita vertauskuva synnille, ehkä paras olisi naula. Jokainen synti on naula, joka jatkaa uppoamistaan Jeesuksen ruumiiseen. Synnin paras määritelmä ei ole se, että synti on Jumalan käskyjen rikkomista, vaan paremminkin Jumalan sydämen murtamista.         

Eräs ranskalainen matkusti poikki hiekka-aavikon arabioppaan kanssa. Päivä toisensa jälkeen arabi polvistui hehkuvalle hiekalle ja rukoili Jumalaansa. Eräänä iltana arabin polvistuessa, ranskalainen, joka ei uskonut Jumalaan, kysyi häneltä: "Mistä sinä tiedät, onko siellä Jumala?" Opas katsoi hetken pilkkaajaa ja vastasi: "Mistäkö tiedän? Vastaan kysymyksellä, jos sallitte. Mistä tiedämme, että viime yönä nukkuessamme tästä kulki ohi kameli eikä ihminen?" Ranskalainen nauroi ja sanoi:" Näemmehän sen jäljistä hiekassa. Tuohan ei ole ihmisen, vaan kamelin jälki".

Silloin arabi katsoi länteen, jonne aurinko laski kullan- ja purppuranpunaisena ja osoitti aurinkoa sanoen: " Tuokaan ei ole ihmisen jalanjälki”.

Maailma on täynnä Jumalan jalanjälkiä. Jokainen auringonlasku ja auringon nousu, jokainen puu, jokainen kukka, jokainen järvi, jokainen ruohon korsi, jokainen timanttina kimalteleva tähti taivaalla, on Luojamme jalanjälki.

Raamattu kertoo meille: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa Hänen kättensä tekoja” (Ps 19:1). Se, joka näkee purppuranpunaisen auringon laskun kultaisine säteineen, mutta ei Jumalan, Luojan, jalanjälkiä, ovat kuin silmälasit, joiden takana ole silmiä.                

Mutta Jumala ei ole jättänyt meitä seuraamaan polkua Hänen luokseen jalanjälkien perusteella. Hän on ilmoittanut itsensä meille Sanansa kautta. Luonnon kirja kertoo meille, että Jumala on olemassa, mutta vain Jumalan kirja, Raamattu, kertoo meille, kuka Hän on ja mitä Hän on tehnyt meidän hyväksemme Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Auringonlaskun ja -nousun jalanjäljet kertovat meille että Jumala on olemassa, mutta vain naulanjäljet Vapahtajamme käsissä kertovat meille, että Jumala on rakkaus.         

Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen ja Tuomaalle näyttäen heille haavat käsissään ja kyljessä; haavat, joiden kautta meillä on lopullinen voitto kuolemasta, haavat, jotka puhuvat sääliviä ymmärtämisen sanoja meille haavoittuneille, haavoja, jotka usein uudelleen revimme auki synneillämme, mutta jotka myös voimme toiveikkaina uudelleen sulkea todellisen katumuksen kautta.             

Olemme usein arvostelleet Tuomasta liian ankarasti. Oikeastaan hän on meidän ajatustemme ilmituoja. "Ellen näe Hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni Hänen kylkeensä, en minä usko”. Aamen.                

Nähtyämme haavat voimme Tuomaan kanssa sanoa: ”Minun Herrani ja minun Jumalani”. Aamen.